Kansainvälinen alt-right

Hakaristilippuja heiluttavat vihaiset uusnatsit ovat kaikille tuttuja hahmoja nykypolitiikassa, mutta he ovat vain jäävuoren huippu. 2010-luvulla alt-rightiksi tai uudeksi oikeistoksi kutsuttu radikaalioikeistolainen suuntaus on noussut suositummaksi tavaksi ajaa rasistista ja eriarvoistavaa politiikkaa. Nämä toimijat peittelevät rasisminsa huumorilla ja pyrkivät vaikuttamaan politiikkaan kielen ja asenteitten kautta, ei niinkään puoluepolitiikan tai terrorismin keinoin. Joittenkin mukaan tämä on hyvä asia. Se osoittaa, että jopa äärioikeisto on muuttumassa eettisemmäksi. Toisten mielestä uusoikeisto on vielä vaarallisempi kuin natsiterroristit, koska he oikeasti voivat saada tavoitteensa toteutetuksi.

Yksi parhaimmista teoksista koskien uutta oikeistoa on antifasistisen Hope not Hate -jäejestön tutkijoitten kirjoittama akateeminen tietokirja “Kansainvälinen alt-right: 21 vuosisadan fasismi?” (oma suomennos), joka julkaistiin tämän vuoden keväällä.

Teos pyrkii laajentamaan alt-rightin tutkimisen Yhdysvaltojen ulkopuolelle, argumentoiden, että se on kansainvälinen ilmiö, joka ulottuu Euroopasta, Japaniin ja Brasiliaan.

Tässä kirjassa ei ole mitään uutta verrattuna blogissani aiemmin arvioituihin alt-rightia käsitteleviin tietokirjoihin. Mutta tämä on paljon yksityiskohtaisempi kuin muut teokset. Lähteinä ovat suurimmaksi osaksi alt-rightin kannattajien omat kirjoitukset, sekä sen järjestöihin soluttautuneitten antifasistien piilokamerakuvausten havaintoja.

Kritisoin viime vuonna George Hawleyn “Making Sense of the Alt-Right” (2017) kirjaa, koska se käsittää ideologian tarkoittavan tarkkaan rajattuja kokonaisuuksia. Tämän vuoksi alt-rightin sisäiset erot määriteltiin omiksi alaideologioiksi, joilla ei ole päällekkäisyyksiä.

Kainsainvälisen alt-rightin -kirjan kirjoittajat ovat samaa mieltä kanssani ja korostavat alt-rightin olevan enemmänkin metodi kuin ideologia. Sillä ei ole yhteistä doktriinia tai puoluetta. Mikä selittääkin koko liikkeen ristiriitaisuuden ja sisäiset jaot, jotka keskittyvät enemmänkin yksittäisiin aktivisteihin kuin varsinaisiin ryhmittymiin.

Kirjan mukaan alt-right on globalisaatio- ja liberalismivastainen oikeistolainen nettiyhteisö. Se kokee valkoisen rodun olevan monikulttuurisuuden, poliittisen korrektiuden ja liberalismin hyökkäyksen kohteena.

Alt-right jakautuu kirjoittajien mukaan vähemmän radikaalimpi alt-lite –siipeen. Jälkimmäinen uskoo länsimaisen kulttuurin ylemmyyteen, mutta ei rotuihin. Alt-lite sallii maahanmuuton ainoastaan niiltä kansoilta, jotka pystyvät omaksumaan ja rakastamaan länsimaista kulttuuria.

Esimerkiksi alt-liteen kuuluva katutappeluryhmä Proud Boys hyväksyy jäsenikseen ketä tahansa ihonväristä tai seksuaalisuudesta huolimatta, kunhan tämä julistautuu:

“länsimaiseksi sovinistiksi, joka ei pyydä anteeksi modernin maailman luontia” 

Suomessa Suomen Sisun ja perussuomalaisten nuorten etnonationalistit voidaan mahduttaa alt-right määritelmän alle ja halla-aholaiset taas alt-liteen. Etnonationalistit uskovat, että kaikki rodut ovat tasa-arvoisia, mutta säilyttääkseen jokaisen rodun uniikkiuden, niitten pitää elää omissa valtioissaan. Etnonationalistit Suomessa ovatkin esittäneet, että maahanmuuttajien lisäksi juutalaisten, romanien ja tataarien on karkotettava Suomesta.

Jussi Halla-aho taas on irtisanoutunut etnonatonalismista ja esittänyt, että suomalaisuutta ei voi tarkoin rajata, jolloin kuka tahansa periaatteessa voi olla suomalainen ihonväristä riippumatta. Kuitenkin koska Halla-aho ei usko muslimien kykenevän integroitumaan Suomeen, heidän maahanmuuttoansa pitää rajoittaa minimiin, jotta nämä eivät “vaihda” suomalaista väestöä itseensä.

Kirjan mukaan alt-rightin juuret juontuvat eurooppalaisesta “uudesta oikeistosta”, jonka ydinuskomuksiin kuuluu etnonationalismi ja metapolitiikka (teoria, jonka mukaan vallankumous voidaan saada aikaan, muuttamalla kulttuurin). Mutta liike sekoittanut kahteen edelllä mainittuun oman maansa amerikkalaisen äärioikeiston ydinuskomukset.

Kirjan mukaan johtavin alt-rightin ideologi on amerikkalainen etnonationalisti ja juutalaisvihaaja Greg Johnson. Suomessa Suomen Sisun aktivisti Tuukka Kuru on kirjoittanut ylistävästi Johnsonista. Suomalaiset etnonatonalistit seuraavatkin tätä miestä.

Kirjan mukaan etnonationalistiseen radikalisoitumisnarratiiviin kuuluu ideologian kannattajan esittämä surullisuus, että kylmät faktat kumoavat positiivisen uskon kansojen tasa-arvosta. Sen sijaan että etnonationalisti esittäisi radikalisoituvansa vihan vuoksi, hän pyrkii esittämään itsestään kylmää rationalistia, joka on vain joutunut toteamaan ”poliittisesti epäkorrektit” faktat ja ryhtyä ajamaan etnistä puhdistusta omassa maassaan.  Mutta kun tarkastelee ideologian omaksuneitten aiempia kirjoituksia, huomaa että he olivat valmiiksi alttiita omaksumaan rasistisen ideologian.

Muistan itsekin, miten alun perin Kuru oli libertaari (anarkokapitalisti), joka oli keräämässä kannattajakortteja talousoikeistolaiselle ja maahanmuuttovastaiselle Suomi demokraatti –puolueelle Liberaalimafia Facebook-ryhmässä. Jo silloin hänen puolue-esittelyssään havaitsin ahtaan suomalaisuuden määritelmän. Mutta jo ennen Suomi demokraatteja Kuru oli pahamaineisen Muutos2011 puolueen aktiivi. Kesti pari kuukautta, että Kuru julistautuisi etnonationalistiksi.

Tässä kirjassa korostuukin se, miten moni libertaari on radikalisoitunut alt-rightiin. Syitä näinkin äärimmäiseen ideologiseen heilahdukseen absoluuttisesta vapaudesta uusfasismiin, on kummastuttanut minua jo vuosia. Kirjailijoitten mukaan syy miksi libertaristit kääntyvät äärioikeistoon johtuu siitä, että nämä ihmiset olivat jo alussa rasisteja ja etsivät vähemmän stigmatisoidun ideologian, jossa ilmaista rasismiaan. Kun he pääsevät ilmaisemaan rasismiaan vapaammin libertaarisessa yhteisössä, he alkavat tottua rasismiinsa, jolloin kynnys omaksua vielä rasistisisempia ideologioita madaltuu.

Kirjailijoitten mukaan sama ilmiö tapahtuu nettitrollaamisessa. Kun teeskentelee tarpeksi pitkään anonyymeissa foorumeissa olevansa natsi, risti alkaa oikeasti uskomaan rasistisiin myytteihin kasvaa. Kirjassa siteraadaankin uusnatsiaktivisteja, jotka kertovat aloittaneensa nettitrolleina, kunnes ”näkivät totuuden”.

Kirjailijoitten mukaan libertaristisen ideologian itsemääräämisoikeus ja ei-agressioperiaate ovat niin abstrakteja konsepteja, että niitä voidaan tulkita hyvinkin luovasti. Kuten yksi kirjassa siteraatu alt-rightin kannattaja sanoi:

 “ihmisillä pitäisi olla täydellinen vapaus hallita itseään ja omaisuuttaan. Jos mustat tekevät rikoksia ja juutalaiset levittävät kommunismia, heidän syrjimisensä on jokaisen omaisuudenhaltijan oikeus” 

Tässä kirjassa referoidaankin, miten alt-rightin jäsenet itse perustelevat radikalisoitumistaan sillä, että ainoa tapa saavuttaa libertarismin tavoitteet on luoda vahva ja etnisesti homogeeninen valtio. Tämän vuoksi alt-right ja yleensäkin äärioikeisto puhuu jatkuvasti vapaudesta ja käyttää siihen liittyviä symboleja, vaikka heidän käsityksensä vapaudesta ei ole liberaali.

Esimerkiksi liberaarien omima Gadsdenin keltainen lippu, jossa on käärme ja teksti “älä polje minuun” (viittaus toisten elämään puuttumiseen) heiluu yleensä KKK:n ja hakaristilippujen rinnalla äärioikeistolaisissa mielenosoituksissa.

unite-the-right-charlottesville-protest
Charlotsvillen äärioikeistolaisten ”United the Rally” mielenosoituksessa hakaristit, keltaiset Gadsden- ja Etelä-valtioitten liput sulassa sovussa. (2017)

Suomessa esimerkiksi kirjaimellista kansallissosialismia kannattavan Pohjoismaisen vastarintaliikkeen toimintakiellon välttämiseksi perustetun uusnatsijärjestön nimi on “Kohti vapautta”

1280px-Kruszwica_kolegiata_swastyka
Mikään ei kerro ”kohti vapautta” kuin lista asioita joita halutaan kieltää. Muistakaa jo yksikin kannabispiiki tappaa -kansallisosialistiset naiset

Oma kestosuosikkini on usean epäonnistuneen äärioikeistolaisen järjestön ja puolueen perustaja Marco de Wit, joka yhä kutsuu itseään libertaariksi, vaikka kannattaakin valkoista ylivaltaa ja koristaa nettisivunsa natsisymboleilla.

Ne, jotka uskovat natsien olevan vasemmistolaisia, pitäisi osata vastata, miksi äärimmäistä talousliberalismia kannattavat ukot päättyvät natseiksi? Tämän kirjan kirjoittajat menevätkin syvemmälle analysoimaan juurisyistä.

Yksi syy kirjailijoitten mukaan on kaavamaisessa teknologia-ajattelussa, jonka mukaan teknologia voi ratkaista kaikki maailman ongelmat. Teknologia-ajattelu on yksi skientistisen ajattelun muoto. Se tarkoittaa maailmankuvaa, jonka mukaan ainoastaan luonnontieteillä todellisuutta voidaan tulkita. Tällöin päädytäänkin etsimään monimutkaisiin sosiologisiin kysymyksiin helppoja ja nopeuta matemaattisia ratkaisuja.

Kirjailijoitten mukaan teknologia-ajattelua omaavilla on hyvinkin utilitaristinen ja kollektivistinen ihmiskäsitys, jossa yksilöillä tai niitten tunteilla ei ole paljonkaan sijaa. Tyypillinen stereotypia on insinööri, joka suunnitellee täydellisesti toimivan laitteen tai vaikka Pasilan keskustan, joka on tavalliselle ihmiselle hankala ja epämukava käyttää.

Talousoikeistolaisuus ja sitä äärimmäiset ideologiat tuntuvatkin teknologia-ajattelua omaaville ihmisille houkuttelevilta, koskane antavat helpolta kuulostavia ratkaisuja laajoihin sosiaalisiin ongelmiin. Tämä selittääkin, miksi Suomessakin äärioikeisto ihannoi niin paljon tilastotiedettä, matematiikkaa ja luonnontieteitä. Mutta samalla halveksii humanistisia aineita. Esimerkiksi Hommafoorumin logo koostuu tilastomittaussymboleista.

Hommalogo
Homman tunnus antaa ymmärtää, että se on tieteellinen tutkimuskeskus

Luonnontieteet eivät ole itsessään ongelma, vaan enemmänkin siihen liittyy kulttuuri, jossa omien arvojen kyseenalaistaminen tai itsetutkiskelu ei kuulu. Teknologia-ajattelun omaavat rasistit lähtevätkin kirjailijoitten mukaan etsimään luonnontieteillä oikeutusta ennakkoluuloilleen. Tällöin he sortuvat pseudotieteisiin ja tilastotieteitten yksinkertaisiin tulkintoihin.

Esimerkiksi sen sijaan, että lähdettäisiin tutkimaan, olisiko yhteiskunnallisissa oloissa jotain tekemistä sen kanssa, että valtakulttuuria kritisoivien keskuudessa on paljon juutalaisia, etsitäänkin juutalaisissa valtakulttuurin kritiikkiä “aiheuttavia” geenejä.

Konkreettisempi esimerkki, joka mieleeni tulee teknologia-ajattelun haitallisuudesta, on Cathy O’Neilin ”Matikkatuhoaseet” (2016) kirjassa. Se käsittelee, miten tietokonekoodarit ovat huomaamattaan kirjoittaneet lukuisiin tietokoneohjelmiin rasistisia oletuksia, jotka edistävät etnisten vähemmistöjen syrjintää yhteiskunnassa. Syntyykin syrjinnän kierre, jossa tiede muuttuukin olemassa olevien hierarkioitten pönkittäjiksi.

John Carreyrounnin ”Bad Blood: Secrets and Lies in a Silicon Valley Startup” (2018) tietokirjassa taas ilmenee, miten piilaakson äärikapitalistinen teknologiakulttuuri houkuttelee sosiopaattisia insinööritaustaisia yritysjohtajia, jotka pahimmillaan uhkaavat asiakkaittensa terveyttä.

Teknologia-ajattelu selittääkin sen havainnon, että suurin osa äärioikeiston kannattajista kuuluu keskiluokkaan ja sitä ylempiin sosiaalisiin luokkiin. Siellähän ne insinöörit ovat. Mutta myöskin, miksi alt-right muodostui erityisesti nettifoorumien nörttipiireissä.

Mutta tämä kirja menee syvemmälle, osoittaen että netin pimeimmissä kolkissa on piilaakson miljardöörien kannattama uustaantumuksellisten (neoreactionaries) miljöö, josta alt-right on ottanut vaikutteita.

Kirjan mukaan uustaantumukselliseksi itseään kutsuva miljöö uskoo, että vain vahvasti hierarkkinen sääty-yhteiskunta voi olla todellisuudessa vapaa. Kun kaikki tietävät tarkasti mihin yhteiskunnalliseen lokeroon he kuuluvat, yhteiskunnallisia konflikteja ei synny. Voitkin elää vapaasti oman säätysi sisällä! Uustaantumukselliset uskovatkin, että jos kaikki tietävät paikkansa, lakeja ihmisten elämän rajoittamiseen ja valvomiseen ei tarvita.

Mutta ei tässä vielä kaikki! Vaan uustaantumuksellisten keskuudessa on vielä neocameralistit. Nämä uskovat, että valtioitten sijaan yhteiskunta piitäsi järjestää yksityisten osakeyhtiöitten hallitsemien feodaaliläänityksiin. Jokainen lääni kilpailisi maailman asukkaista, joilla tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen. Jos foedaaliläänitys ei tyydytä asukkaita, nämä voivat muuttaa siitä pois ja osakkeenomistajat voivat vaihtaa toimitusjohtajaa. Järjestelmä takaisinkin, että valkoiset voisivat elää rotupuhtaudessa, jos niin haluavat.  Ainoastaan heidän pitää luopua demokratiasta ja elää korporaatioitten diktatuurissa.

Uustaantumukselliset järkeilevätkin, että jos yhteiskuntaa pyörittäisi kuin start-upp -yritystä, se voisi menestyä paremmin kuin nykyinen keskushallinnollinen valtiomalli. Natsi-Saksan imperiumin sijaan, uustaantumukselliet ehdottavat, että maailma järjestyisi osakeyhtiöitten ja kapitalistiläänitysten yhteisöksi, jossa ne kilpailevat keskenään asukkaista. Vapaan markkinatalouden lait määrittelisivätkin mitkä feodaaliläänitykset menestyisivät ja mitkä kuihtuisivat pois.

Mutta uustaantumukselliset ovat niin taantumuksellisia, etteivät he harrasta poliittista aktivismia. Sen sijaan he kirjoittelevat blogeja toivoen, että tarpeeksi moni yhteiskunnan vaikutusvaltainen henkilö alkaisi edistää heidän ideoitaan.

Se tässä onkin pelottavaa, että Yhdysvalloissa on miljardöörejä, jotka kannattavat tätä ideologiaa. Rikkailla kun on vaikutusvaltaa muuttaa yhteiskuntaa, ilman että kukaan voi asiasta edes äänestää.

Kirjailijoitten mukaan kuitenkin ei ole huolta, koska tähän asti uustaantumuksellisuudella ja alt-rightilla on ollut vähän vaikutusvaltaa valtavirtapolitiikkaan. Alt-right koki pahan arvovaltatappion vuonna 2017 Charlotsvillen natsimellakoissa, eikä ole vieläkään toipunut. Kuitenkin he ovat yhä internetin syövereissä, odotellen uutta kriisiä, jota hyödyntää.

Paavo Löppösen ”Vapauden markkinat. Uusliberalismin kertomus” (2017) tietokirjassa jo ilmeni, että rajoittamattomia markkinoita kannattavat uusliberaalit ajattelijat suhtautuivat nihkeästi demokratiaan. Uustaantumukselliet ovat vain tällaisen primitiivisen elitistisen ajattelun scifimäinen huipentuma. Idea, että faismi olisi tyhmien elämänkoululaisten tunnepitoinen ideologia on vanhentunut. Tämän vuosisadan fasismi pukeutuu smart casualiin, sijoittaa bitcoineihin ja unelmoi omasta teknofeodaalisesta diktaruutista.

Alt-rightin kaikista räikein muoto voi olla marginaalissa, mutta sen jotkut ideat ovat päässet valtavirtaan laimennettuna muotona. Esimerkki tästä on Trumpin rajoitetumpi maahanmuuttopolitiikka ja perussuomalaisten kääntyminen äärimmäisemmälle oikealle.

Monen kirjoittajan “The International Alt-Right: Fascism for the 21st Century?” on loistava kirja, joka avaa hyvin monia muitakin äärioikeiston ilmiöitä, kuten miksi jotkut uskovat hindulaisiin maailmanlopputeorioihin tai omivat vasemmistolaisia käsitteitä itselleen? Mutta minusta tärkein asia tässä kirjassa on se, miten se todistaa Corey Robinin ”The Reactionary Mind: Conservatism from Edmund Burke to Sarah Palin” (2011) kirjan teesin oikeistokonservatiivien hierarkiakeskeisestä maailmankuvasta. Jos uskoo hierarkioitten ehdottomaan koskemattomuuteen, on altis omaksumaan ideologioita, jotka oikeuttavat sitä. Jos ei löydy tarpeeksi hierarkista ideologiaa, pitää keksiä sellainen, kuten uustaantumukselliset. Jotkut ihmiset vain haluavat nuolla sitä saapasta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s