Vallankumouksellinen itsemurha

Kun luin Richard Wrightin ”Musta poika” (1945) romaanin, se täytti minut surulla ja raivolla. Kirjassa kuvattu amerikkalainen rotuerottelu ja rasismi olivat brutaalia. Tuntuikin, että afroamerikkalaiset elivät poliisivaltiossa. Jossain rasistisessa orwelilaisessa painajaisessa. Kirja saikin minut ihailemaan afroamerikkalaisten kärsivällisyyttä ja rauhanomaisuutta. Se määrä rääkkäystä, jota he joutuivat kärsimään, pitäisi herättää hyvinkin väkivaltaisia koston tunteita valkoisia vastaan. Mutta suurimmaksi osaksi afroamerikkalaiset ryhmittyivät passiivista vastarintaa ajavan Martin Luther King jr:n taakse, ajaakseen oikeuksiaan.

Jotkut afroamerikkalaiset kuitenkin ajattelivat, että ainoastaan väkivaltainen kommunistinen vallankumous voisi vapauttaa heidät rotusorrosta. Yksi tallaisista ryhmistä oli Mustat pantterit. Olen lukenut kyseisen ryhmän historiasta Joshua Bloom ja Waldo E. Martin Jr:in ”Black Against Empire: The History and Politics of the Black Panther Party” (2013) tietokirjan kautta. Se osoittaa, että kyseinen ryhmä oli paljon maltillisempi ja vaikutusvaltaisempi kuin paha maine antaa ymmärtää.

Mutta nyt otin luettavaksi itse Mustien panttereitten perustajan ja pääideologin Huey P. Newtonin, vuonna 1973 julkaistun manifestin ja omaelämäkerran ”Vallankumouksellinen itsemurha” (oma suomennos)

”Vallankumouksellinen itsemurha” voi kuulostaa itsemurhaterrorismin aikakaudessa pahaenteiseltä nimeltä, mutta se ei viittaa pommivöihin, vaan symboliseen uhrautumiseen ideaalin puolesta. Newtonin mukaan vallankumous voidaan ainoastaan toteuttaa, jos ihmiset luopuvat ajatuksesta viettää normaalia elämää ja pitävät itsensä jo kuolleena. Näin vallankumouksellinen voi omistautua täysin vallankumoukselle ja saada tyydytystä ihmisten vapauttamisen päämäärässä, vaikka se tarkoittaisi hänen oman yksilöllisyytensä tuhoutumista.

Newton mainitseekin kirjan loppua kohden, että hän oli positiivisesti yllättynyt olevansa yhä elossa. Kun hän aloitti kampanjan poliisien vartioinnista aseilla, hän odotti kuolevansa muutaman päivän jälkeen poliisien luodeista.

Newtonin ajattelu muistuttaa islamin jihadia. Uskonsa puolesta taisteleva muslimi pääsee välittömästi taivaaseen, mutta myöskin viikinkien Valhalla-uskomusta, jossa taitelussa kuolleet soturit pääsevät taivaaseen, kun taas vanhuuteen kuolleet eivät.

Newton kuitenkin korvaa manifestissaan Jumalan ja taivaan ihmisillä. Hänen mukaansa yksittäistä yliluonnollista jumalaa ei ole olemassa, vaan kansa on Jumala. Jos palvelee kansaa, se on kuin palvelisi Jumalaa, mikä tarkoittaa käytännössä hyvän yhteiskunnan luontia. Jos tämä kansa on sorrettu, kuten afroamerikkalaiset ovat Yhdysvalloissa, vallankumous on tapa palvella tätä kansaa.

Mutta Newtonille vallankumous ei vain tarkoittanut Valkoiseen taloon rynnimistä asein, kuten Venäjän 1917 lokakuun vallankumouksessa, vaan yhteiskunnan radikaalista muuttumista pasifistisillakin keinoilla.

Vaikka kirjailija tunnistaa olevansa maoistinen kommunisti, hänen mukaansa Yhdysvaltojen olot ovat erilaiset kuin Kiinassa ja Vietnamissa. Hänen mukaansa väkivaltainen vallankumous on järjetöntä toteuttaa 60- ja 70-luvun Yhdysvalloissa, koska afroamerikkalainen väestö ei ole henkisesti ja materiaalisesti tarpeeksi kehittynyt.

Kirjailijan uskookin kommunismin pääteoreetikko Karl Marxin teoriaa dialektisesta materialismista, jonka mukaan työväestö voi olla vallankumouksen voima, kun tietyt historialliset kehitysvaiheet on käyty läpi.

Newton loikin Mustat pantterit eräänlaiseksi leninistiseksi etujoukoksi, joka erilaisilla sosiaalisilla ohjelmilla parantaisi afroamerikkalaisten henkisiä ja materiaalisia oloja sen verran korkeiksi, että nämä pitäisivät kiinni saavutetuista eduista keinolla millä hyvänsä. Kirjailijan mukaan vasta tässä vaiheessa, ehkä väkivaltainen vallankumous voitaisiin toteuttaa, suojellakseen afroamerikkalaisen väestön saavutettua elintasoa valkoiselta rasistiselta valtajärjestelmältä. Parhaimmassa tapauksessa mitään väkivaltaa ei tarvittaisi, vaan Yhdysvallat voisi siirtyä kommunismiin rauhanomaisesti käymällä ensin inkrementalistisen sosialidemokraattisen vaiheen läpi.

Newtonin kirja vahvistaakin, sen mitä Bryan Burrouin ”Days of Rage: America’s Radical Underground, the FBI, and the Forgotten Age of Revolutionary Violence” (2015) kirjassa käy ilmi mustista panttereista: heidän uhot vallankumouksessa ja suurikaliiperisten aseitten heiluttelu oli enemmänkin rekrytointikikka kuin osoitus aidosta halusta alkaa sisällissota.

palacio-cruz-e-sousa-em-florianopolis
Mustat pantterit osoittamassa mieltä vapaan asekanto-oikeuden puolesta 1967

Newtonin kirjassa hän käykin läpi afroamerikkalaisten radikaaliaktivistien sisäisiä ideologisia riitoja. Kirjailija haukkuu teoksessaan erityisesti Mustien panttereitten entistä tiedottajaa Eldridge Cleaveria ja entistä Opiskelijoiden väkivallattoman koordinoinnin komitea (eng. SNCC) aktivistia Stokely Carmichaelin ideoita välittömästä aseellisesta vallankumouksesta.

Kirjailijan mukaan Cleaver, Carmichael ja heidän tukijansa kuvittelivat kommunistisen vallankumouksen olevan ”ihan nurkan takana”, eikä näin heidän mielestään köyhiä afroamerikkalaisia yhteisöjä tarvinnut parantaa ensin. Newtonin mukaan idea välittömästä vallankumouksesta on taktisesti järjetöntä ilman massojen tukea sekä itsekästä. Jälkimmäistä, koska välittömään vallankumoukseen uskova on ideologinen puristi, jolle on tärkeämpää tuntea itsensä paremmaksi kommunistiksi kuin muut, kuin oikeasti auttaa yhteisöään, joka ei välttämättä ihan heti halua ryhtyä sissitaisteluun. Nykyään tällaista ilmiötä kutsutaan pejoratiivisesti ”ideologiseksi larppaukseksi”

Mielenkiintoista tässä kirjassa onkin tämä kommunistien sisäinen dialogi väkivallasta, johon vielä yhdistyy rotukysymys. Newtonin kannattaa kommunismia, koska hän uskoo sen olevan ainoa taloudellispoliittinen järjestelmä, jossa eri ”rodut” voivat elää sulassa sovussa, joutumatta enemmistörodun sortamaksi. Hänen mukaansa Yhdysvaltojen kapitalistinen järjestelmä luotiin alun perin itäisten siirtokuntien valkoiselle vapaalle talonpoikaisyhteisölle, jossa se toimi täydellisesti. Mutta siirtokunnan laajentuessa länteen, luoden valtavia orjatyövoimaa vaativia plantaaseja, se kehittyi ”nykyiseksi” rasistiseksi imperialistiseksi järjestelmäksi.

Newtonin analyysi muistuttaa todella paljon libertaarien ja alt-rightin selitystä nykymaailman ongelmista. Ainoa ero on, että siinä missä radikaalioikeisto haluaa etnisesti puhdistaa joko koko maan tai jakaa Yhdysvallat etnisesti homogeenisiin yhteisöihin, ”pelastaakseen” kapitalismin, Newton hylkää sen kokonaan, suosien kommunismia.

Newtonille ylipäätänsä mustien vapautuminen ja kommunismin saavuttaminen on mahdollista tekemällä yhteistyötä valkoisten työläisten kanssa. Sen vuoksi hän tekee pesäeron Stokely Carmichaeliin, kutsumalla tätä kirjassaan rasistiksi, koska Carmichael ajoi mustille omaa valtiota ja arjessa valkoisista eristäytymistä. Newtonille Carmichaelin aktivismi oli taantumuksellista, eikä se puuttunut rasistisen järjestelmän juurisyihin, jotka hänen mielestään johtuivat pääosin kapitalismista.

Huey P. Newtonin ”Vallankumouksellinen itsemurha” ei ole vain poliittinen manifesti, vaan elokuvamaisesti kirjoitettu omaelämäkerta. Tässä teoksessa seuraat Newtonin kasvua alemman keskiluokan perheessä, joka eli teollisuussaasteitten ja köyhyyden riivaamassa getossa. Tässä kurjassa ympäristössä Newtonista kasvoi lukutaidoton pikkurikollinen, jonka kohtalo olisi tilastotieteeksi päättyminen. Kuitenkin kirjailija oli kunnianhimoinen ja hän oppi itse lukemaan, todistaakseen rasistiset opettajat vääriksi. Tämän jälkeen hän kirjautui yliopistoon, jossa radikalisoituminen alkoi.

Kehitys oli kuitenkin hidasta. Ensin Newton oli vähän aikaa muslimi, sitten musta nationalisti. Newtonin mukaan hän ryhtyi kommunistiksi, havaittuaan miten aina, kun hän otti kantaa politiikkaan, ihmiset haukkuivat tai kutsuivat häntä kommunistiksi. Newton päätti ottaa selvää, mikäs tämä aate on, joka vaikuttaa olevan niin samanlainen hänen oman maailmankuvansa kanssa? Tästä alkoi sitten Marxin, Frantz Fanonin, Leninin ja Maon lukeminen. Yliopistossa Newton tutustui myöskin eksistentialistiseen filosofiaan ja Nietzcheen.  Näitä ajattelijoita hän referoikin kirjassaan useita kertoja.

Tämän kirjan alku onkin mielenkiintoinen, koska se antaa hyvin negatiivisen kuvan Newtonista. Hän kuvaa, miten yliopistoaikoinakin hän ryösti tyhjiä koteja, autoja ja näpisteli kaupoista. Mutta seurattuaan kirjailijan henkistä kehitystään vastuulliseksi organisoijaksi, sympatiasi kääntyvät hänen puolelleen.

Lukiessa tätä kirjaa, tuntuikin kuin katselisin elämäkertaelokuvaa, joka kuvaa ihmisen henkistä kasvutarinaa. Tämä narratiivinen ulottuvuus sekoitettuna radikaaliin politiikkaan, luokin jännittävän lukukokemuksen, jossa samalla opit kansalaisoikeusaktivismin vaikeuksia.

Esimeriksi Newton kertoo tajunneensa, ettei Mustien panttereitten uhkaava olemus ollut enää hyödyllistä ylläpitää, koska se ei lisännyt rekrytoitujen määrää. Kirjailija pelkäsikin järjestönsä eristäytyvän tavallisten kansalaisten elämästä ja muuttumasta kultiksi. Hän alkoikin neuvotella muitten jäsenten kanssa, miten muuttaa puolueen imago ja aktivismi sellaiseksi, että muutkin kuin nuoret ja pikkurikolliset haluavat mukaan.

Samalla tässä kirjassa oppii, miten häilyvät rajat äärivasemmistolaisilla ryhmillä on koskien väkivaltaa. Tässä kirjassa Newton ylistää ja siteeraa vankila-aktivistia George Jacksonia, jolla oli hyvin graaffisia väkivaltafantasioita ja todella kyseenalainen väkivaltarikollisuuden tausta. Newton ei koskaan tutustunut Jacksoniin henkilökohtaisesti, joten hänen sympatiansa Jacksonia kohtaan voidaan kuitata etäisyyden aiheuttamaksi. Erityisesti kun Newton tuomitsee Cleaverin toiminnan, joka ideologisesti on hyvin lähellä Jacksonin ideoita.

Samalla kirjan viimeisissä kappaleissa kirjailija kuvaa matkaansa kommunistiseen Kiinaan, joka kuvataan ihanaksi työläisparatiisiksi, jossa ihmiset elävät “todellisessa” vapaudessa. Tietäen, miten 70-luvun alussa kommunistinen Kiina oli kauhun paikka, Newtonille järjestettiin hienot kulissit. Kertoo mustien panttereitten vaikutusvallasta, että heille vaivauduttiin järjestämään illuusio työläisparatiisista. Tai sitten Newton näki ruusunpunaisilla linsseillä, mitä halusi nähdä.

Hauskaa tässä Kiinan-matkan kuvauksessa on se, miten kirjailijan mielestä ”ainoa” huono asia maassa on sen saastuttava teollisuus. Kirjailijan mukaan, jos Kiina ei ota ympäristöä vakavasti, se voi joutua vakavan saasteongelman riivaamaksi. Tässä Newton oli oikeassa!

Samalla kirjassa on hyvin vanhentunut marxilainen käsitys homoseksuaalisuudesta kapitalistisena sairautena ja kontrollikeinona, jonka avulla miehiä estetään kapinoimasta.

Lukiessa Newtonin kirjaa, pystyi näkemään, että jos kommunistinen vallankumous toteutuisi Yhdysvalloissa, nämä aktivistit olisivat heti järjestämässä toisilleen näytösoikeudenkäyntejä ja puhdistuksia. Tämä on tietenkin spekulaatiota. Newtonin Mustat pantterit ehdittiin tuhota FBI:n salaisessa COINTELPRO –operaatiossa ennen kuin saivat aikaan mitään mullistavaa. Puolueensa hävittyä Newton valmistui filosofian tohtoriksi, piti luentoja mustista panttereista, masentui, sortui huumeisiin ja joutui jengiläisen murhaamaksi.

Huey P. Newtonin ”Revolutionary Suicide” on todella hyvä kirja, joka avaa ikkunan suoraan 60-70-luvun Yhdysvaltoihin ja sen radikaaliin kansalaisoikeuspolitiikkaan. Kirjan sanoma afroamerikkalaisten oikeuksista ja poliisiväkivallasta on yhä ajankohtainen. Samalla sen kuvaus aktivismin käytännöllisistä haasteista on hyvä opas kenelle tahansa, joka haluaa järjestää oman asuinalueensa oloja paremmiksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s