Matka maailman suurimpaan vankileiriin

Tammikuun kolmastoista päivä uutisvirtaani ilmestyi uutinen, että kansanedustaja Anna Kontula pidätettiin Israelissa, yritettyään rikkoa raja-aidan, joka erotti Israelin Gazaan kaistaleesta. Olin silloin sen verran kiireinen, etten ehtinyt kiinnostumaan tempauksesta ollenkaan. Taas joku kommunisti riehuu ja aiheuttaa diplomaattisen kriisin Suomelle, ei mitään uutta. En edes ottanut somessa kantaa koko tapaukseen.

Mutta, kun näin, että Kontula julkaisi tapauksesta pari kuukautta myöhemmin kirjan nimeltä ”Muuri. Matka maailman suurimpaan vankileiriin” otin sen lukulistaan. Pidän enemmän kirjojen, kuin uutisten lukemisesta. Kirjassa voit rauhassa syventyä aiheeseen ja pohtia sen argumentteja. Uutisartikkeleitten lukemisessa on suuri houkutus lukea uutinen vain puoleen väliin ja jakaa se nopeasti nasevin kommentein. Joskus uutinen voi vanhentua tai lisätietoa voi tulla myöhemmin ja koko tulkinta uutisesta muuttua. Sitten näytät idiootilta somessa.

Koska Kontula on oman ilmoituksensa mukaan ”eduskunnan ainoa kommunisti”, hänen kirjansa ei ole puolueeton tieteellinen teos. Eikä yritäkään olla. ”Muuri” perustuu Kontulan raja-aitatempauksen aikana kirjoitettuihin päiväkirjoihin. Ote onkin hyvin henkilökohtainen, mutta todella herkullista luettavaa.

Kirjan mukaan Israel on rasistinen kolonialistinen valtio, joka harjoittaa apartheid-politiikkaa palestiinalaisia kohtaan. Tämän rasistisen rotuerottelupolitiikan symboli on Israelin laittomasti rakentama muuri. Juuri se muuri, jonka keskeneräistä osaa Kontula meni rikkomaan.

Kontulan kirja onkin aika raju. Jotkut, kuten The Times of Israelin bloggaaja Juhani Huttusen mukaan Israelin väittäminen rasistiseksi rotuerotteluvaltioksi ovat itsessään juutalaisvastaisia. Huttusen mukaan vertailut toisiin rasistisiin hirmuhallintoihin ei ole rakentavaa keskustelua. Vaikka ymmärrän järkeilyn, olen siltä kannalta, että jos jokin asia muistuttaa jotain toista, niin silloin sitä on kutsuttava sillä nimellä, jonka kaikki tuntevat. Kontula kuitenkin ei käsittele ollenkaan kirjansa käyttämän terminologian kiistanalaisuutta, vaan keskittyy perustelemaan, miksi Israel on kolonialistinen apartheid-valtio.

Kontulan kertoo kirjassaan lyhyesti Israelin historiaa ja osoittaa, että se on pyrkinyt häätämään kaikin keinoin palestiinalaiset valloittamistaan maista. Vuosikymmenten aikana Israel on kasvanut kokoaan ja hitaasti syrjäyttänyt palestiinalaiset kaikilla mahdollisilla keinoilla. Esimerkiksi purkamalla heidän talojaan, koska ne eivät noudata israelilaisten keksimiä rakennusmääräyksiä.

Tämän etnistä puhdistusta ja kolonialismia muistuttava aluelaajennus onkin muuttanut palestiinalaiset maailman toiseksi suurimmaksi pakolaisryhmäksi. Kirjan mukaan esimerkiksi 1,5 miljoonaa palestiinalaispakolaista asuu Lähi-idän telttaleireissä jo useita sukupolvia.

Palestiinan jäljellä olevissa alueissa taas palestiinalaiset ovat nimellisesti itsenäisiä, mutta käytännössä Israel määrää heidän elämäänsä. Palestiinalaisilla ei ole samoja oikeuksia tai taloudellisia resursseja kuin israelilaisilla. Esimerkiksi palestiinalaisille ja juutalaisille on erilliset koulut Israelissa. Juutalaiskouluille annetaan suurempi rahoitus palestiinalaisiin nähden. Israelilaispalestiinalaisten asumista rajoittaa laki, joka antaa kunnalle oikeuden päättää, kuka pääsee sen alueelle asumaan. Tätä lakia sovelletaankin peitetysti estämään palestiinalaisten leviämistä Israelilla, ahtaamalla kaikki käytännössä gettoihin.

Ainoa toinen tunnettu esimerkki tällaisesta asutuspolitiikasta on apartheidaikainen Etelä-Afrikkan bantustan-politiikka. Mieleen tulee toinenkin esimerkki, jossa ihmisiä ahdettiin gettoihin, mutta sen mainitseminen olisi todella mautonta.

Sitten Gazaan kaistale on eristetty muista palestiinalaisalueista muurilla. Kaksi miljoonaa ihmistä jää muurin eristämäksi, kun se valmistuu.

Kontula referoi YK:tä, jonka mukaan Israel miehittää laittomasti Gazaa. Samalla kirjailija siteeraa Iso-Britannian entistä oikeistolaista pääministeriä David Cameronia, joka kutsui muurin eristämää Gazaa “vankileiriksi”

Kontulan mukaan Vuonna 2004 YK:n kansainvälinen tuomioistuin julisti muurin rikkovan Israelin kansainvälisoikeudellista velvoitteita; Israelin olisi purettava muuri siltä osin, kun se on rakennettu miehitetyille palestiinalaisalueille, ja maksettava vahingonkorvauksia niille palestiinalaisille, joihin muurin rakentaminen on vaikuttanut.

Kontula kuvaa ryhtyneensä aktivismiin osittain Berliinin muurin vuosipäiväjuhlinnan takia. Kirjailijan mukaan Berliinin muuria pidetään ihmisoikeusrikoksena, koska se jakoi yhtenäiseksi mielletyn alueen ja esti sen asukkaita, usein jopa lähisukulaisia, tapaamasta toisiaan. Se oli ihmisoikeusrikos, koska muuria vartioivat sotilaat ampuivat sen ihmeempiä kyselemättä ne, jotka yrittivät luvatonta ylitystä. Näillä kriteereille se ei juuri eroa tilanteesta Gazaan muurin tuntumassa, jossa ihmisiä ammutaan tuon tuosta.

Kirjailijan mukaan Israel/Palestiina-kiistaa pitää analysoida voiman ja vallankäytön kautta. Hänen mukaansa kyse on asetelmasta, jossa vahvempi osapuoli on miehittänyt heikomman alueet ja toteuttaa niillä sotilaallisen ylivoimaansa turvin tarpeelliseksi katsomiaan toimenpiteitä. Heikompi osapuoli taas tekee vastarintaa sen, minkä pystyy. Molemmat käyttävät laittomia ja epäeettisiä keinoja, mutta koska valta ja voima eivät jakaudu tasan, eivät niin tee myöskään vastuu ja kärsimys. Raskaimman hinnan tästä kaikesta maksaa miehitettyjen alueen köyhä väestö, jolla itsellään on hyvin vähän mahdollisuutta vaikuttaa tapahtumien kulkuun.

Kontulan mukaan siinä missä esimerkiksi Krimin miehitykseen reagoitiin nopeasti Venäjän-kaupan rajoituksilla, Israelin kohdalla ei vuosikymmenten kuluessa ole saatu aikaiseksi päätöstä edes miehitetyille alueille perustettujen siirtokuntien tuotteiden boikotoimisessa.

Kirjan mukaan nykyään palestiinalaisten tilanne on aika toivoton, kun Israel on normalisoinut suhteensa moniin arabimaihin ja on etenemässä kohti virallista liittolaisuutta Saudi-Arabian kanssa Irania vastaan. Joten viimeiset tilaisuudet yrittää saada muu maailma heräämään Israelin ihmisoikeusrikkomuksia vastaan on nyt.

Mutta, miksi juuri suomalaisen kansanedustajan pitää lähteä herättämään maailman huomiota koko sotkusta? Kontula selittää kirjassaan, että Suomi on toiseksi suurin ohjusteknologian viejä Israeliin vuosina 2004-2007. Suomi on nykyäänkin Israelin kauppakumppani. Joten me rahoitamme Israelin sortavaa toimintaa, vaikka samalla tuemme kahden valtion ratkaisua.

Suomi ostaakin israelilaisia aseita, jotka avoimesti markkinoidaan sillä, että niitä on testattu “todellisessa taistelussa”, eli palestiinalaisin siviileihin. Kontulan mukaan israelilainen aseteollisuus olisi rauhanprosessin suurin häviäjä.

Kirjan mukaan Suomen israelilainen asekauppakumppani on Elbit systems. Tämä yritys on osallistunut laittoman muurin rakentamiseen.

Kontulan mukaan Suomen puolustusministeriö solmi 17 miljoonan euron sopimuksen Elbitin tytäryhtiön Elbit systems Land and C41:n kanssa. Vuonna 2015 Suomi hankki samalta yhtiöltä kenttäradioita 38 miljoonan euron laskulla. Suomi on myöskin käynyt kauppaa israelilaisen Rafael Advanced Defense systems-yhtiön kanssa. Me hankimme yhtiöltä Gabriel-pintatorjuntaohjusjärjestelmän. Yhtiö kehittää Israelille aseita, kuten ydinpommeja ja Spike-panssaritorjuntaohjuksia. Kontula muistuttaakin, että Israel on Lähi-idän ainoa valtio, joka vastustaa alueen muuttamista ydinaseettomaksi vyöhykkeeksi. Kaikki mainitut aseet paitsi ydinpommit (onneksi) on ”testattu” palestiinalaisiin siviileihin.

Elbit ja Rafael Advanced Defense systems ovat myöskin rakentamassa presidentti Trumpille muuria. Joten israelilainen aseteollisuus ei vain sorra palestiinalaisia, vaan kohta myöskin eteläamerikkalaisia siirtolaisia.

Kontula analysoikin miten Suomessa vain Vasemmistoliitto joskus ottaa kantaa palestiinalaiskysymykseen. Oikeisto taas vaikenee koko aiheesta. Mielenkiintoisin Kontulan havainto koskee kotimaista äärioikeistoa. Kaikesta muslimivihastaan huolimatta äärioikeistomme, ei ota kantaa Palestiinan tilanteeseen. Kontulan mukaan äärioikeisto käytännössä asettaa ne raamit, jonka kautta maahanmuutosta keskustellaan, joten miksi se ei tee samaa Palestiinan kanssa?

Kirjailijan mukaan syy johtuu siitä, että koko konflikti on liian monimutkainen, jotta sen voi typistää populistiseen mustavalkoiseen asetelmaan.

Olen samaa mieltä, mutta Kontula rajaa äärioikeiston tarkoittavan Perussuomalaisia. Esimerkiksi Finnish Defence Legue otti aikoinaan voimakkaasti kantaa Israelin puolesta. Kielletty uusnatsijärjestö PVL taas tukee jihadistisia terroristijärjestöjä yrityksissään hävittää Israel maailmankartalta.

Perussuomalaisten kohdalla ainoastaan joskus Laura Huhtasaari ottaa kantaa Israelin puolesta. Esimerkiksi tänä vuonna hän antoi täyden tuen Trumpin laatimaa Lähi-Idän suunnitelmaa, joka suosii vahvasti Israelia.

Salonkikelpoisemman äärioikeiston vaikeneminen Israel/Palestiina kriisistä, johtuu nykyäärioikeiston yrityksistä häivyttää Natsi-Saksan historiallinen painolasti. Jos perussuomalaiset puolustaisivat palestiinalaisia, heidän leimaamisensa natseiksi olisi vielä helpompaa kuin nyt. Se, miksi perussuomalaiset eivät taas puolusta kiihkeästi Israelia, johtuu siitä, ettei puolue halua karkottaa juutalaisvastaisia kannattajia. Esimerkiksi äärimmäisemmät rasistit jo nyt haukkuvat Halla-ahoa ja Huhtasaarta ”sionistien kätyriksi”.

Perussuomalaisille juutalaisten oikeudet nostetaan esiin ainoastaan Euroopan kontekstissa, kun on aika lietsoa vihaa muslimeja vastaan. Tietenkin, kun uusnatsit hyökkäävät juutalaisia vastaan, puolueella on ollut vaikeuksia tuomita teot. Muuten monimutkaisiin geopoliittisiin konflikteihin ei viitsitä tuhlata aikaa.

Kontulan mukaan ainoa tapa saada suomalaiset kiinnostumaan jostain ulkomaan tapahtumasta on, että sen keskiössä on suomalainen. Hän päättikin olla tämä suomalainen.

Kontulan kirja eteneekin kuin agenttijännäri. Kuvaten miten hänen radikaalivasemmistolaiset kontaktit ottivat yhteyden häneen. Miten hänen piti pitää salassa koko operaatio, koska Israel ja Yhdysvallat oletetaan vakoilevan ulkomaalaisten kansanedustajien tietoliikennettä. Samalla kirja käsittelee, miten tempaukseen varustauduttiin ja varauduttiin. Riski tulla israelilaisten sotilaitten ammutuksi oli olemassa.

Kirjassa myöskin käydään läpi, miten Suomen laki ei kiellä kansanedustajaa osallistumasta tiettyihin laittomiin toimiin ulkomailla. Se kyllä kieltää vaikuttamasta ulkomaalaisiin vaaleihin, mutta siitä Kontulan raja-aitan rikkominen ei ollut.

Kontulan kirja ei ole vain henkilökohtainen kertomus. Kirjassa on faktaosioita ripoteltu siellä sun täällä, antaakseen kontekstia Kontulan aktivismille. Nämä osiot kirjoitti Johannes Hautaviita. Näissä faktaosioissa on lähdeviitteet. Koska Israel/Palestiina kiista on kiistanalainen, tarkistin suurimman osan viitteistä. Nämä ovat suurimmaksi osaksi YK:sta, valtavirtalehdistä, tutkimusraporteista ja muutama kunnioitetusta vasemmistolaisesta lehdestä, kuten The interceptisä. Eli tässä ei mitään The Electronic Intifadaa referoida.

Koska opiskelin yliopistossa jonkin verran Palestiinan historiaa ja muutenkin olen lukenut aiheesta, tiedän sen verran, että pystyn sanomaan, etten havainnut ainuttakaan konfliktin historiaan liittyvää virhettä. Kirjassa on vain yksi kohta, jota voidaan tulkita virheeksi.

Kontula kirjoittaa: “palestiinalaiset sen sijaan eivät olleet lainkaan innoissaan ajatuksesta, että ulkopuoliset päättäisivät noin vain lahjoittaa yli puolet heidän kotimaastaan”

Kielitoimiston sanakirjan mukaan ”kotimaa” tarkoittaa ”maa jossa jkn koti on t. jonka kansalainen jku on, maa johon jk kuuluu, oma maa tai maa (t. seutu), josta jk on peräisin, alkuperämaa.”

Kotimaa voidaankin tulkittavan tarkoittavan kansallisvaltiota. Tällöin Kontula tekee virheen, koska Palestiina nimistä itsenäistä valtiota ei ole koskaan ollut olemassa. Palestiina on aina ollut osa jotain imperiumia. Palestiinan kutsumista kotimaaksi on vähän sama kuin kutsua Lappia saamelaisten kotimaaksi. Toki saamelaiset asuvat lapissa pitempää kuin suomalaiset, mutta ei se koskaan ollut saamelaisten kansallisvaltio.

Syy kuitenkin ei ehkä ole Kontulassa, koska Kontula lainaa kirjassaan Syksy Räsäsen ”Israelin apartheid” (2017) kirjaa. Joko Kontula tai Räsänen käyttivät vahingossa epämääräistä sanaa tai tahallaan yrittivät harhauttaa lukijoita pitämään Palestiinan miehitystä kansallisvaltion miehityksenä. Kuitenkin vaikka palestiinalaisilla ei koskaan ollutkaan valtiota, heidän vaatimuksensa itsemääräämisoikeudesta ovat silti oikeutettuja. Eihän länsimainen kolonialismikaan aina perustunut kansallisvaltioitten miehitykseen.

Sitten yhden kerran Kontula sortuu argumentointivirheeseen. Kontula kumoaa väittämän, että koska Israel rikkoo vähemmän ihmisoikeuksia kuin naapurit, sitä ei saisi kritisoida, sillä ettei kiinnittämällä huomio toiseen samankaltaiseen asiaan ole mikään argumentti. Kuitenkin kun Kontula puolustaa palestiinalaisten oikeutta äänestää jihadistinen terroristijärjestö Hamas valtaan, hän vetoaa siihen, että koska Israel ei noudata kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia, miksi palestiinalaisten pitäisi?

Molemmissa esimerkeissä sorrutaan whataboutismiin. Eli miksi kritisoida X, jos Z tekee samaa tai pahempaa? -argumenttivirhettä. Tunnetaan myöskin puheenaiheen vaihtamisena.

Muuten Anna Kontulan ”Muuri. Matka maailman suurimpaan vankileiriin” on hyvä kirja, joka avaa jännittävällä ja samaistuttavalla tavalla Lähi-idän yhden suurimmista epäkohdista ja pakolaisten aiheuttajaa. Myymällä ja ostamalla aseita ja sotilasteknologiaa Israelilta, me edistämme maailman pakolaisten määrän lisäämistä. Jos aidosti haluamme vähentää maahanmuuttoa ja edistää ihmisoikeuksia, Israelin aseteollisuuden tukeminen on lopetettava ja laittomissa siirtokunnissavalmistettuja tuotteita boikotoida.