Natsismin haamu Toisesta maailmansodasta nykypäivään

Kasvoin kulttuurissa, jossa natsismi on synonyymi pahuudelle. Ennen kuin edes tiesin, miksi natseja halveksittiin olin kuullut, että väkivaltainen poliisi on ”natsisika” ja kieliopista huomauttava ihminen on ”kielioppinatsi.”

Lapsena leikin Toisen maailmansodan osapuolia esittävillä muovisotilailla, joista pahikset olivat aina natseja. Imin kulttuurisani myöskin sen pelon, että natsit voivat koska tahansa nousta uudelleen valtaan, vieden ihmiskunnan turmioon. Nämä kokemukset ovat osa siitä kuka olen ja, miksi tutkin äärioikeistoa.

Törmäsin täysin sattumalta Gavriel D. Rosenfeldn viime vuonna julkaistuun kirjaan ”Neljäs valtakunta: Natsismin haamu Toisesta maailmansodasta nykypäivään”, joka käsittelee juuri yhteiskuntamme natsipelkoa.

Rosenfeld tutkii kirjassaan, miten Toisesta maailmansodasta lähtien länsimaissa on pelätty, että kansallissosialismi nousisi valtaan uudelleen, muodostaen neljännen valtakunnan. Kirja käsittelee niin natsien ja uusnatsien yrityksiä kaapata Länsi-Saksan vallan kuin liioiteltuja pelkoja, että näin kävisi. Samalla, miten populaarikulttuurissa natsien valtaannousua on käsitelty ja, miten pelko uudesta natsivallasta on käytetty retorisena tehokeinona poliittisissa keskusteluissa.

Kirjailijan mukaan saksan valtakuntaa tarkoittava ”reich” termi on peräisin keskiaikaisen Pyhän saksalaisroomalaisen keisarikunnan käyttämästä nimityksestä. Siitä lähtien reich on tarkoittanut saksalaisille suurta ja yhtenäistä valtakuntaa, jolla on erityinen ”pyhä” ulottuvuus. Toinen valtakunta oli vuonna 1873 yhdistynyt Saksan kansallisvaltio. Kolmas kaikki tunnemme, se oli natsidiktaattori Adolf Hitlerin ”tuhatvuotiseksi” tarkoitettu natsi-imperiumi.

Kirjan mukaan Toisen maailmansodan aikana ”reich” ei herättänyt negatiivisia mielikuvia, vaan se oli neutraali termi. Jotkut natsien vastustajat kirjoittivat, että kun natsit on voitettu, demokratiaan ja ihmisoikeuksiin perustuva neljäs valtakunta perustetaan kolmannen tilalle.

Rosenfeld osoittaa, että jo Toisen maailmansodan lopussa, natsieliitti oli luonut varasuunnitelman, jos he häviäisivät sodan. Ideana oli piilottaa joukkoja Alppeihin, pakottaen liittoutuneet veriseen vuoristosotaan. Näin natsit voisivat perustaa ”neljännen valtakunnan”, epäonnistuneen kolmannen tilalle.

Liittoutuneet tiesivät näistä suunnitelmista ja vuorostaan varautuivat ehkäisemään sen. Kuitenkin natsien varasuunnitelma ei ehditty viedä loppuun, kun Kolmas valtakunta romahti.

Kirjan mukaan Toisen maailmansodan jälkeinen pelko natsien kostosta, muutti ”reich” käsitteen tarkoittavan natsivaltaa.

Kirjailija osoittaa, että monet historioitsijat ovat vähätelleet pelkoja natsien salaisista vallankaappaussuunnitelmista, koska ne eivät koskaan toteutuneet. Kuitenkin tämä on jälkiviisauden luomaa illuusiota. Eivät aikalaiset sitä tienneet. Suurin osa tästä kirjasta käsitteleekin lukuisia natsien ja uusinatsien yrityksiä kaapata valta ja, miksi he epäonnistuivat.

Rosenfeld osoittaa, että syitä epäonnistumiseen oli lukuisia. Painavin oli liittoutuneitten ja uusien Saksojen eliittien valppaus. Esimerkiksi Toisen maailmansodan jälkeen länsi- ja Itä-Saksa olivat nälänhädän partaalla. Mutta ruokahuolto varmistettiin, ehkäistäkseen levottomuuksia. Liittoutuneet tekivätkin kaikkensa pitääkseen saksalaiset tyytyväisenä, jotta merkittävä osa heistä ei kanavoituisi lukuisiin Werwolf-terroristisoluihin, jotka yrittivät häätää liittoutuneet Saksasta.

Werwolf, eli ihmissudet oli entisistä SS- ja Hitler Jugendista koostuva natsiterroristiryhmä, joka ehti tappaa miehitetyssä Saksassa tuhansia ihmisiä. Nykyinen historiankirjoitus on melkein unohtanut koko porukan. Suurin syy vähättelyyn on liittoutuneitten propaganda, joka pyrki peittelemään koko ryhmän olemassaolon. Kuitenkin mainintoja siitä löytyi kansainvälisessä aikalaismediassa ja viranomaisten raporteissa.

Werwolf-ryhmän jälkeen oli vielä yksittäisiä entisten natsien terroristiryhmiä ja yrityksiä demokraattisesti nousta uudelleen valtaan, mutta kaikki ehkäistiin.

Merkillisin suunnitelma oli SS-virkamies Adolf Eichmanin. Tämän kirjan mukaan filosofi Hanna Arendth vääristeli Eichamanin kuvaa, kirjassaan ”Eichmann Jerusalemissa. Raportti pahuuden arkipäiväisyydestä” (1963). Arendthin kirjassa Eichmann esitetään epäpoliittisena virkamiehenä, joka tappoi satojatuhansia juutalaisia koska niin käskettiin. Arendth vääristeli totuutta, perustellakseen teoriaansa, että kenestä tahansa voi tulla massamurhaaja. Totuus on kuitenkin toinen. Joskus ihmiset ovat vain hirviöitä.

Rosenfeldin mukaan uudempi historiankirjoitus on osoittanut, että Eichamann oli fanaattinen natsi, joka suunnitteli palaavansa Saksaan. Hänen suunnitelmansa oli saada sen aikaiselta Saksan liittokanslerilta Konrad Adenauerilta armahduken (niitä jaettiin 60-luvulla aika paljon). Jonka jälkeen Eichmann pyrkisi politiikkaan. Lopullinen tavoite oli päästä valtaan Saksassa ja perustaa neljäs natsivaltakunta. Eichmannin harmiksi Israelin Mossad-agentit järjestivät sotarikolliselle ikuisen loman Israelissa.

Lähteet Eichannin megalomaanisille suunnitelmille olivat hänen itsensä kirjoittama Saksan liittokanserille suunnatun avimen kirjeen käsikirjoitus ja häntä haastatelleen holokaustinkieltäjän muistinpanot.

Holokaustinkieltäjä oli matkustanut Argentiinaan, jossa SS-virkamies eli. Tarkoitus oli haastatella Eichmannia uudelle holokaustia kieltävälle kirjalle. Holokaustinkieltäjän suureksi harmiksi Eichmann julisti olevansa ylpeä osallisuudestaan juutalaisten tappamiseen ja harmittelevan, että kymmenen miljoonan tapetun juutalaisen tavoitteeseen ei päästy. Ymmärrettävästi holokaustinkieltäjä ei julkaissut uutta kirjaansa.

Rosenfeldin mukaan 60-luvun alkuun saakka natsit yrittivät päästä valtaan Länsi-Saksassa. Sen jälkeen uusnatsit ja äärioikeisto on yrittänyt samaa, mutta huonolla menestyksellä. Kuitenkin joka kerta, kun äärioikeiston uhka oli lähellä, media ja viranomaiset julistivat ”Neljännen valtakunnan paluun”.

Kirjailijan mukaan 60-luvun lopussa Länsi-Saksa oli niin vakaasti demokraattinen, ettei kukaan enää uskonut natsien paluuseen. Mutta käsite ”neljäs valtakunta” alkoi kokea inflaation. Ensin vasemmisto ja myöhemmin oikeisto alkoivat käyttää käsitettä pahuuden tai totalitaristisen uhan synonyymiksi. Kirja käsitteleekin, miten kaikenlaisia tahoja haukuttiin natseiksi ja fasisteiksi. Kirja kuvaakin sen maailman syntyä, jossa kasvoin.

Gavriel D. Rosenfeld ”The Fourth Reich: The Specter of Nazism from World War II to the Present” kirja käsittelee hyvinkin spesiifiä aihetta, mutta siinä se on todella hyvä. Tämä voisi olla vain toinen listakirja, jossa luetellaan lyhyissä kappaleissa kaikkia tilanteissa, joissa käytettiin käsitettä ”Neljäs valtakunta”, mutta Rosenfeld oikeasti analysoi eri tapauksia ja jakaa ne temaattisiin lukuihin.

Yllätyin, että natsien fiktiivisistä salaisista uudelleennousupyrkimyksistä on tuotettu suuri määrä  kirjoja, elokuvia ja sarjakuvia. Aikalaiset pitivät joitain teoksia klassikkoina, vaikka nykystandardeina ne kuulostavat B-luokan tuotteilta. Ihmiskunta on sivistynyt natsien viihteellistämisessä. Ehkä johtuu siitä, että äärioikeisto on uudelleennousussa. Natsit eivät ole enää hauska läppä vaan uhka. Rosenfeld varoittaakin kirjassaan, että kaiken kuteutuminen natsiksi hälventää sitä, mitä natsit todellisuudessa ovat.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s