Kommunismin ja kapitalismin lihamyllyissä

Ville-Juhani Sutinen tänä vuonna julkaistu ”Liha – Romaani” kansikuva välittömästi kiinnitti huomioni. Aluksi luulin sitä tietokirjaksi amerikkalaisesta lihateollisuudesta. Aihepiiristä, jota olen jo käsitellyt blogissani Jonathan Safran Foerin ”Eläinten syömisestä” (2009) kirja-arviossa. Sitten silmäni liikkui vasemmalla alalaidassa olevaan sirppiin ja vasaraan. Kirja käsittelikin samaan aikaan sekä Yhdysvaltoja, lihaa, että kommunismia! Kuulosti mielenkiintoiselta ja luin takansikuvauksen.

Ville-Juhani Sutisen liharomaani käsittelee oikeasti olemassa ollutta neuvostoliittolaista kansankomissaaria Anastas Mikojan (1896-1978) ja tämän Amerikan-matkaansa 30-luvulla. Mikojan tehtävä oli kopioida amerikkalaista teollista tuotantotapaa, erityisesti lihateollisuutta, samaan aikaan kuin pahimmat Stalinin vainot olivat käynnissä. Kuvaus kuulosti niin mielenkiintoiselta, että otin kirjan luettavaksi.

Heti ensimmäisistä sivuista Sutisen romaani imaisi mukanaan. Sen kieli on sekoitusta vanhaa suomea ja Amerikan englantia. Kerronta hyppää kahdessa aikakaudessa: 30-luvulla Yhdysvaltojen tuotantolaitoksissa kulkevan Mikojan ihmettelyissä, että yksinäisen ja vanhan Mikojan pohdiskeluita menetetystä elämästä ja kuolleesta utopiasta Venäjässä.

Romaani on sekoitusta absurdia huumoria teollisen nakin ja jäätelötuotannon ihailusta, että kritiikki kommunismista ja kapitalismista sekä nykyistä ylikuluttavaa ja ympäristöä kuormittavasta elämäntavastamme.

En ollut lukenut Sutisesta muuta kuin hänen toimittamansa tietokirjan utopiasosialisteista (2009), joten arvioni ei voida pitää fanin ennakkoluulojen värittämänä. Tämä on yksi harvoista romaaneista, joissa nautin kielestä. Sanat kulkivat kuin virtaava vesi yhdestä lauseesta toiseen, luoden mielikuvia ihmisen sekoitetuista muistoista. Koska kertoja on itse kahdessa eri aikakaudessa elänyt henkilö, et ole aivan varma ovatko kohtaukset kuolevan vanhuksen heikon muistin värittämiä vai menneisyyden aikalaiskuvauksia?

Erityisen mielenkiintoista on kommunistisen kansankomissaarin sisäinen taistelu, jossa hän samaan aikaan ihannoi amerikkalaista teollista tehokkuutta, verrattuna takapajuiseen Neuvostoliittoon, että halveksii sen vaurauden epätasaista jakautumista ja haaskausta. Esimerkiksi tässä on kokonainen kappale, jossa hahmo ihmettelee, miten hotelilla on varaa ostaa joka kerta asiakkaille uudet kynsisakset? Minne vanhat sakset menevät? Nykyaikana ihmettely on vielä suurempaa, kun tiedämme minkälaista luonnonvarojen haaskausta ja planeetan ilmastoa tuhoava elämäntapamme on.

Sen sijaan, että kirjailija hakkaisi päätäsi samoilla pointeilla, hän vihjailee ne hahmojen poukkoilevilla ajatuksilla ja teoilla. Mutta tämäkin on vain yksi romaanin taso.
”Liha” on myöskin vertauskuva stalinismin kauhulle ja miten Mikojan uskollisena stalinistina, tuhosi perheensä ja itsensä, palvoessa yhtä maailman historian verenhimoisinta diktaattoria.

Pala palalta, romaanissa seuraat, miten kommunismin ja henkilökohtaisen henkilöpalvonnan kautta, Mikojan luovuttaa osan omatoimisuudestaan ja moraalistaan Stalinille, joka romaanissa kutsutaan hellävaraisella lempinimellä ”Soso”. (todennäköisesti lyhenne Stalinin oikeasta nimestä Josif Džugašvili). Stalin ei esiinny kertaakaan romaanissa. Hän on vain taustalla oleva mestari, joka ohjaa kokonaisia ihmisiä valtavaan lihamyllyyn. Se, miksi hän tapattaa miljoonia ihmisiä ei ole väliä. Se kuulemma on tarpeellista ”suuren Unelman” toteuttamisessa.

Stalinin vainot olivat niin käsittämättömiä, etteivät monet historioitsijat ole kyenneet selittämään niitä. Toimittaja Masha Gessenin ”Venäjä vailla tulevaisuutta. Totalitarismin paluu” (2017) kirjassa epäilee Stalinin olleen yksinkertaisesti mielisairas.

Historioitsija Tony Judt “Postwar: A History of Europe Since 1945” tietokirjassa analysoidaan stalinistien motiiveja tukea Stalinia. Monet kertoivat syyksi sen, että kommunismin tarkoitus oli pelastaa ihmiskunta historian kierrosta, jossa ikuisesti riistetyt ja riistäjät kamppailevat vallasta. Kun perspektiivi oli koko ihmiskunnan historiassa, tuhansien ja miljoonien ihmisten kuoleminen näyttivät mitättömiltä. ”Virheitä” aina sattuu, kun jotain uutta kokeillaan ja kuitenkin loppupäämäärä tulee olemaan vaivan arvoist. Kaikki kauhut mitä Stalin teki, oikeutettiin sillä, että Neuvostoliiton mission oli oikea, eikä kukaan saanut puuttua siihen. Monet stalinistit, erityisesti länsimaissa, säilyttivät mielenterveytensä, vähättelemällä Stalinin terroria. Joko kieltämällä, että hän ylipäätänsä murhasi viattomia ihmisiä tai uskottelemalla, että hän murhasi aitoja työväenpettureita ja kansanvihollisia.

Tässä onkin ainoa kritiikkini. Sutinen ei avaa enempää stalinistien tapoja oikeuttaa omaa toimintaansa. Sen sijaan hän käsittelee sitä, miten Mikojanilla oli perverssi rakkaus Staliniin. Tämä toki itsesään on mielenkiintoista. Erityisesti, kun romaani käsittelee sitä surua, kun tajuaa uhranneensa elämänsä tuhoon tuomittuun projektiin ja miten rakkauden kohde ei koskaan osoittanut rakkauttaan takaisin, ainoastaan hyväksikäytti rakastajaa.

Ville-Juhani Sutisen ”Liha – Romaani” on yksi parhaimmista suomalaisista romaaneista, joita olen lukenut tänä vuonna. Tätä voidaan ehdottomasti kutsua mestariteokseksi!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s