Transmyönteistä scifiä

Octavia E. Butler aloitti vuonna 1987 kirjoittamaan Xenogenesis-romaanisarjaa, jossa koetellaan biologian, erityisesti lajien ja sukupuolen rajoja. Kirjat kertovat tulevaisuudessa, jossa huippukehittynyt muukalaissivilisaatio pelastaa ydinsodassa tuhoutuneen Maapallon ihmisiä.

Avaruusoliot tarjoavat elonjääneille kaksi vaihtoehtoa: elää elämänsä steriileinä ihmisinä Maapallossa tai Marsin siirtokunnassa tai pariutua avaruusolioitten kanssa, synnyttääkseen uuden lajin.

Jokainen Xenogenensis-romaani seuraa yhtä päähenkilöä ja tämän yrityksiä saada ihmiset valitsemaan jälkimmäisen vaihtoehdon. Kuitenkin ihmisillä on vaikeuksia hyväksyä avaruusolioita tasavertaisina kumppaneina, saatikka edistää omaa sukupuuttoaan, osallistumalla uuden lajin luomiseen.

Butlerilla on hyvin pessimistinen kuva ihmiskunnasta. Olemme hierarkkinen ja sotaisa laji, joka ei kykene elämään, ilman että tuhoamme itsemme. Tämän vuoksi sukupuutto on ainoa kohtalomme. Romaaneissa kirjailija tutkiikin, että ainoa tapa pelastaa itsemme on sulautua parempaan lajiin ja luoda jotain uutta. Mutta jos ihmiskunta synnyttää uuden lajin, se ei ole enää ihminen, vaan jotain muuta. Mutta onko sillä väliä? Olemmehan ihmiset vain kokoelma geenejä, joilla on sukulaisuutta kaikkien maapallon lajien kanssa. Olemme vain geneettisesti tarpeeksi kaukana, ettemme pysty lisääntymään kalojen ja kärpästen kanssa. Mutta jos voisimme?

Tämä romaanisarja menee mielenkiintoiseksi, vuonna 1989 julkaistulla päätösosalla ”Imago”.

Siinä seuraamme ihmis- ja avaruusoliohybridiä hidasta muutosta kohti uutta lajia. Samalla, kun tämän vanhemmat ja alkuperäisen muukalaislajin insinöörit tarkkailevat tätä. Koska hybridit ovat uusia, eikä kaikkia niitten muutoksia osata ennakoita, päähahmo lähetetään jälleen vihertyneeseen Maapalloon, jossa hän ei voi mahdollisesti vahingoittaa kiertoradalla olevia avaruusaluksia.

Tästä alkaa ihmeellinen matka viidakkoplaneetassa, jossa asustavat villiintyneet ihmiset, jotka eivät ole suostuneet sulautumaan avaruusolioihin. Päähahmon tarkoitus ei ole vain testata uusia kykyjä, jotka muodostuvat hänen aikuistuvassa kehossaan, vaan myöskin löytää parittelukumppani.

Viimeinen osa on muukalaislajien välinen rakkauskertomus, jossa koetellaan itse biologisten sukupuolen rajoja! Kuitenkin tämä romaani ei ole mitään ufopornoa, vaan hyvin hellyttävä ja ontologinen kuvaus sukupuolesta ja rakkaudesta.

Lukiessa tätä romaania, tuntui kuin Butler olisi luonut allegorian trans-sukupuolisuudelle. Mutta tämä romaani kirjoitettiin ennen nykyistä kuumaa sukupuolikeskustelua. Oikeastaan binääristä sukupuolta alettiin tieteessä jo kyseenalaistaa 60-luvulla, mutta vasta nyt sen löydökset ovat päässeet valtavirtaan.

Butler vaikuttaakin huomanneen 80-luvulla tiedekentässä käytyjä keskusteluja binäärisen sukupuolijaon keinotekoisuudesta ja kirjoitti scifi-romaanin sen pohjalta.

Tässä kirjassa päähahmolla ei ole selkeää sukupuolta ja sen vuoksi hän rakastuukin sekä miehiin, että naisiin. Romaanissa tutkitaankin, miten eri hahmot suhtautuvat ei-binääriseen sukupuolijakoon sekä miten joissakin kielissä, kuten englannissa ja espanjassa on hyvin vaikeaa puhua ihmisistä, ilman että sukupuoli mainitaan.

Mutta kiehtovinta tässä on, miten cis-heterohahmot oppivat hylkäämään pelkonsa ja ylittää kulttuurimme tiukkoja sukupuolijakoja ja harrastamaan lonkeroista sukupuolisensitiivistä avaruusolioseksiä! Butler paneekin lukijan ajattelemaan sukupuolta kokonaan uudella tavalla: luonnossa ei tunneta mitään rajoja eri sukupuolten välillä. Kuten eläimet, ihminenkään ei mene rikki, jos se harrastaa seksiä samaa sukupuolta edustavan kanssa. Mitään pyhää ei rikkoudu. Samalla luonto ei tunne tarkkaan rajattuja sukupuolia, vaan eri asteita samoista kahdesta ääripäästä.

Tuntuukin, että Octavia E. Butler ”Imago” romaani osaa selittää sukupuolten moninaisuuden paremmin kuin lukuisat feministiset tekstit. Yleensäkin tarina on paras tapa opettaa ihmisille asioita. Tämä romaani on siinä hyvä. Erityisesti, kun muita osia ei tarvitse lukea ymmärtääkseen yksittäisiä teoksia. Jokainen on oma suljettu kokonaisuutensa. Mutta jos lukee koko sarjan, saa eeppisen saagan ihmiskunnan evoluutiosta, jossa tutkitaan suvaitsevaisuuden rajoja. Jos minä cis-heteromiehenä sain paljon irti, kuvittelen että muun sukupuoliset samaistuvat paljon enemmän tähän sarjaan. Suosittelen lämpimästi ja muistutukseksi: trans-naiset ovat naisia.