Olen aiemmin blogissani ja Twitterissä kirjoittanut äärioikeistolaisen ideologian omaksumisen edellyttävän huonoa historiantuntemusta. Erityisesti historiaa, joka ei sovi kansallisiin myytteihin ja jos siihen liittyy rasismi.
Tunnetuin esimerkki on holokaustin kieltäminen. Mutta ilmiö on laajempi. Esimerkiksi kolonialismiin kauhuihin liittyvä historia tai suomalaisten SS-vapaehtoisten osallisuus holokaustiin ovat myrkkyä äärioikeistolle.
Tämä on erityisen ristiriitaista, koska jos kerran äärioikeistolaiset ovat rasisteja ja tavoittelevat vähemmistöjen alistamista, eikö heidän pitäisi olla kiinnostunut esi-isiensä samankaltaisista teoista?
Päinvastoin. Vaikka jotkut uusnatsit julistavat olevansa ylpeitä kolonialismista, eivätkä aio “pyytää anteeksi rotunsa saavutuksia”, he pyrkivät kaikin tavoin pimittämään historian, joka osoittaa oman maansa olleen rasisti ja murhanhimoinen.
Asiaan liittyy monia asioita: ylläpitääkseen vihaa vähemmistöjä kohtaan, heihin ei saa tutustua liian syvällisesti. Mutta merkittävimmät syyt ovat nykyajan muuttuvat asenteet ja ihmisten psykologinen tarve tuntea toimintansa olevan moraalisesti oikeutettua. Muuten äärioikeistolaiset vaikuttavat keskivertoihmiselle rasistisilta psykopaateilta.
Vähemmistöjä on demonisoitava tavalla, jossa heidän laajamittainen sortamisensa voidaan esittää itsepuolustuksena. Jos valkoiset esitetään sivistyneinä ja rauhanomaisina ja vähemmistöt väkivaltaisina barbaareina, vähemmistöjen sortaminen on moraalinen velvollisuus.
Tästä ajattelusta syntyykin uusnatsien 14 sanaa: ”Meidän pitää turvata kansamme olemassaolo sekä tulevaisuus valkoisille lapsille”
Mutta jos historia osoittaa, että monet maailman ongelmista johtuvat vaikka rasistisesta politiikasta ja kolonialismin aiheuttamista ongelmista, etnisiä vähemmistöjä on vaikea demonisoida. Hehän ovat historiallisia uhreja, joihin kohdistettu vääryys pitäisi hyvittää. Sehän on päinvastaista, mitä äärioikeisto haluaa!
Mutta, miksi ja miten rasistit pyrkivät pimittämään historiaa? Tähän vastaa monen kirjoittajan “Rotu ja tietämättömyyden epistemologia” (oma suomennos) artikkelikokoelma, joka julkaistiin vuonna 2007.
Epistemologia tarkoittaa tiedon tuottamisen filosofiaa. Miten ihminen rakentaa havainnoistaan tietämystään. “Rotu ja tietämättömyyden epistemologia” kirjassa teoretisoidaan, miten rasistit rakentavat tietämyksensä sen varaan, etteivät tiedä omasta maastaan ja vähemmistöistä tarpeeksi.
Yksi kirjan artikkeli käsittelee muistin hallintaa. Se tarkoittaa valtaväestön valtaa päättää, mitä koko maassa muistetaan ja mitä ei. Useimmiten massamedian ja koulutuksen kautta. Esimerkiksi Yhdysvalloissa, mistä suurin osa tämän kirjan esimerkeistä ovat, kouluissa ei opeteta kovin syvällisesti orjuudesta, rotuerottelusta, alkuperäiskansojen hävityksestä ja Yhdysvaltojen imperialistisista hankkeista 1800-1900-luvuilla. Tämä aiheuttaa sen, että Yhdysvaltojen valtaväestö ei tiedä edellä mainituista melkein mitään.
Kirjan mukaan hyvin pitkään etnisten vähemmistöjen piti itse ylläpitää suullisten perimätiedon kautta oman kansansa historian. Sillä aikaa valtaväestö, joka harjoitti kaikki edellä mainitut kauheudet saadakseen ylivallan, ei tarvitse muistella omia rasistisia saavutuksiaan. Rasistinen historia vain haihtuu valtaväestön kollektiivisesta muistosta. Tämä luo myytin valtaväestön mielessä, jonka mukaan nykyiset valtahierarkiat, joissa valkoiset ovat huipussa ja etniset vähemmistöt pohjassa, on aina ollut ja aina tulee olemaan.
Kirjailija kuvaa erilaisia historiallisia ihmisoikeusrikkomuksia, joista aikalaiset kirjoittivat ja pystyttivät muistomerkkejä, koska silloin aikoinaan he eivät pitäneet rasistista murhanhimoisuuttaan pahana, vain, jotta seuraava sukupolvi häivyttäisi kaikki merkit historiallisen henkilön hirmuteoista, rakentaen tästä uuden version myyttisenä ei-rasistina-demokraattina.
Paras esimerkki tässä kirjassa on Tulsan rotumellakka, jossa valkoinen väestö lynkkasi keskiluokkaisen mustan asuinalueen asukkaat ja poltti kaupunginosan maan tasalle. Tämä jälkeen valkoinen väestö lähetteli sukulaisille postikortteja, jossa oli heidän itsensä polttaman kaupungin ja tapettujen asukkaiden ruumiskasojen valokuvia. Mutta hyvin nopeasti koko mellakka unohdettiin ja sen todisteet haudattiin syviin arkistoihin. Vasta hiljattain koko mellakan olemassaolo paljastui valtaväestölle, vaikka paikalliset vähemmistöt tiesivät siitä pitkään suullisen perimätiedon kautta.
Kirjan mukaan valkoisen valtaväestön tapa sensuroida oma rasistinen historia on oman valta-asemaansa pönkittämistä. Jos kaikki teeskentelevät, että valkoisten korkea asema yhteiskunnassa on “luonnollinen”, sitä ei voi kyseenalaistaa. Äärioikeisto on vain omistautuneempi tälle projektille kuin valtaosa ihmisistä.
Nyt ympäri maailmaa olevat patsaskiistat ovat hyvä esimerkki muistin hallinnasta. Joku voi pitää tätä ristiriitaisena, koska nythän mustat kaatavat rasistien patsaita. Eikä tämä ole juuri historian pimittämistä?
Ei oikeastaan, koska kaadetuissa patsaissa ei muisteta merkkihenkilön rasistista historiaa, vaan hänen myyttistä versiotansa, jossa korostetaan muita saavutuksia. Oikeastaan monille paikallisille amerikkalaisille tuli yllätyksenä kaadettujen patsaitten rasistinen historia. Tarkoittaen että vähemmistöt tiesivät patsaan historiasta enemmän kuin sitä kunnioittavat valkoiset.
Mikä onkaan parasta valkoisen ylivallan propagandaa kuin luoda kuva, ettei se ole ylivaltaa, vaan asioitten normaali tila? Tämä saavutetaan lukuisilla moraalisesti ylevillä valkoisia merkkihenkilöitä esittävillä patsailla, joitten rasistinen historia on sensuroitu. Sen sijaan antirasististen aktivistien patsaita ja muistomerkkejä rasistisista kauheuksista on harvassa. Ei niitä tarvitse muistaa, jos kukaan ei tiedä edes, että mitään rasistista menneisyyttä on ollut ylipäätänsä olemassa.
“Rotu ja tietämättömyyden epistemologia” mukaan historian unohtaminen tapahtuu jopa yksityistasolla. Esimerkiksi yhdessä kirjassa referoidussa tutkimuksessa todettiin, että kun kysytään valkoisilta, mitä valtion avustuksia nämä saivat lastenhoidon aikana, nämä luettelevat ne. Mutta kun kysytään samalta ihmiseltä, miten he hankkivat kaiken materiaalisen vaurauden, samat ihmiset vastaavat, että yksin kovalla työllä.
Kirjan mukaan näille valkoisille valtion sosiaaliavustukset lastenhoidossa sijaitsevat toisessa ulottuvuudessa kuin heidän hankittu talo ja auto. Vaikka todellisuudessa valtion sosiaaliavustukset mahdollistivat perheen säästää rahaa ja aikaa, jolla hankkia talo ja auto. Kirjassa tämä esimerkki nostettiin esiin, koska vaikka Yhdysvalloissa moni köyhä valkoinen elää sosiaaliavustuksilla, he vastustavat näitä samoja avustuksia, kun puhutaan etnisten vähemmistöjen auttamisesta.
Vastustus johtuu piilorasismin aiheuttamasta strategisesta muistinmenetyksestä: Samaan aikaa unohdetaan, että vähemmistöt ovat historiallisista syistä lähtökohtaisesti huonomassa asemassa kuin valkoinen valtaväestö ja, että valkoiset eivät koskaan elä sosiaalituilla.
Yksi kirjan teorioista on Maria Lugonesin “Curled logic” (kiertynyt logiikka), jonka mukaan etnisten vähemmistöjen sorron ylläpitäminen edellyttää kielen kontrollia. Tämä tarkoittaa, että erilaisista yhteiskunnallisista ongelmista voi käyttää vain tiettyjä sanoja ja käsitteitä. Näin pyritään estämään yksilöitä muodostamaan ajatuksia, jotka kyseenalaistavat vallitsevaa järjestelmää.
Kirjan mukaan rasismin kontekstissa kiertynyt logiikka ilmenee siinä, että ihmisryhmien, kuten etnisten vähemmistöjen ongelmista, voidaan ainoastaan puhua yksilön tasolla, ei yhteiskunnallisen. Esimerkki tällaisesta ajattelusta on: Jos musta ei saa töitä, se ei voi johtua rasismista, koska ei ole olemassa rotuerottelulakeja. Vaan sen sijaan mustan on oltava laiska tai huono työntekijä. Esimerkiksi Jussi Halla-aho Scripta-blogissaan käyttää kiertynyttä logiikkaa antaakseen juuri tällaisen perustelun somalien matalalle työllistymiselle.
Kiertynyt logiikka estää Halla-ahoa ottamamaan huomioon somaleihin kohdistuneita negatiivisia stereotypioita, jotka voivat estää heitä saamasta työpaikkaa, asuntoa ja lainaa pelkän sukunimensä perusteella.
Kiertynyt logiikka typistääkin rasistien ajattelun päättymään rasistiseen johtopäätökseen ja olla ajattelematta tai tutustumatta muihin vaihtoehtoihin. En esimerkiksi ole koskaan nähnyt äärioikeistolaisia lukemassa sosiologisia köyhyystutkimuksia saatikka mitään rasismin historiaan liittyvää. Osittain tämä johtuu siitä, että äärioikeisto pitää sosiologiaa lähtökohtaisesti epätieteenä. Se, ettei äärioikeisto ole kehittänyt vaihtoehtoa sosiologialle ymmärtääkseen köyhyyttä ja etnisiä vähemmistöjä, osoittaa miten tärkeää tietämättömyys yhteiskunnallisista asioita on ideologialle.
Paras esimerkki kiertyneestä logiikasta on Perussuomalaisten ajatuspaja Perustan tilaaman tutkija Jukka Hankamäen “Totuus kiihottaa” (2020) kirja. Siinä kritisoidaan suomalaisia yliopistoja “kulttuurimarxilaisesta aivopesusta”, mutta ei anneta yhtäkään esimerkkiä. Kiertynyt logiikka esti Hankamäen käymästä läpi yliopistotutkimuksia tai opettajien metodologioita, todistaakseen että ne ovat marxilaista aivopesua. Sen sijaan Hankamäki pitää etäisyyttä yliopistotutkimuksiin ja turvautuu myyttiseen kertomukseen maailmanlaajuisesta juutalaisesta salaliittosta. Kiertynyt logiikka selittää, miksi niinkin korkeasti koulutettu ihminen kuin Hankämäki on kykenemätön harjoittamaan tiedettä oikeuttaakseen maailmankuvaansa. Miksi fiktiivinen tarina kommunisteista ja juutalaisista kuulosti häneltä ja ajatuspajan esitarkastajilta ”täydeltä timantilta”.
Tällaista ei tapahdu vain äärioikeistossa, mutta myöskin tavallisissa ihmisissä, jotka eivät tunnusta uskovansa rasistisiin stereotypioihin. Kiertynyt logiikka varmistaakin, että niin kauan, kun rasismi ymmärretään tarkoittavan mustia pahoinpiteleviä hakaristipaidoissa olevia skinejä, rakenteellinen rasismi pysyy pystyssä. Se pysyy pystyssä olemalla rasistisen hierarkian huipussa oleville ihmisille näkymätön.
Tästä johtuu toistuva kyselytutkimusten ilmiö, jossa enemmistö valkoisista kertoo, ettei havaitse missään rasismia, kun taas enemmistö etnisestä vähemmistöstä toteaa päinvastaista.
Jukka Hankamäen kirjassa esimerkiksi samaan aikaan kielettään Suomessa ja Yhdysvalloissa olevan rakenteellista rasismia ja todetaan Trumpin presidenttivalinnan olevan: “länsimaiden valkoisen väestön ilmoitus aikeesta pitää asemistaan kiinni.” Eli samaan aikaan rasismia ei ole olemassa, mutta valkoisella väestöllä on eri asema kuin mustilla ja se pitää ylläpitää.
“Rotu ja tietämättömyyden epistemologian” -kirjan mukaan moni valkoinen kokee, että jos ihmisiä aletaan jakaa eri rotuihin, mistä tahansa syystä, se on aina rasismia. Esimerkiksi jos musta sanoo, että valkoisilla on etuoikeuksia, joita mustilla ei ole, musta on rasisti, koska hän jakaa ihmiset ihonvärin mukaan eri luokkiin. Logiikka menee niin, että kun musta puhuu valkoisista, hän yleistää kaikki valkoiset. Koska rasismiin kuuluu yleistäminen, musta, joka valittaa valkoisten rasismista, on oltava itse rasisti!
Erityisesti äärioikeisto harrastaa tätä, kuten perussuomalaisten Laura Huhtasaari, joka samaan aikaan valittaa, ettei vihapuhetta ole olemassa ja, että hän on sen uhri.
Tavallisemmatkin ihmiset syyllistyvät lievempään muotoon, kuten Kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Atte Kaleva, joka vastustaa intersektionaalista politiikkaa, koska se: “jakelee ikään kuin vapaalippuja tai alennuskuponkeja tietyille korkeat uhripisteet omistaville yksilöille mielivaltaisten ryhmätuntomerkkien perusteella.” antaen ymmärtää, ettei ole mieluisaa tarkastaa onko yksilöillä yhteisiä rasismiin ja sukupuolisyrjintään liittyviä ongelmia, koska se jakaa ihmiset johonkin perverssiin ”uhripisteiden” hierarkiaan. Ihan kuin ihmiset eivät jo olisi nyt jakautuneet hierarkioihin.
Kirjan mukaan, kun rasismi typistetään abstraktiin ajatukseen, että on väärin kohdella ihmisiä eri tavalla ihonvärinsä takia, missä tahansa kontekstissa, se estää reaalimaailman historiallisten epäoikeudenmukaisuuksien korjaamista. Koska jos etinen vähemmistö on huonomassa yhteiskunnallisessa asemassa historian aikana kasautuneitten rasistisen vääryyksien takia, verrattuna valkoiseen valtaväestöön, miten hän voi käsitellä sitä, jos häneltä kielletään rasistiseen järjestelmän keksimiä käsitteitä, joilla häntä itseään sorretaan?
Kirjailijoitten mukaan tällaisen rasismin suppean ymmärryksen tarkoitus on ylläpitää olemassa olevia yhteiskunnallisia hierarkioita, kieltämällä että ne ovat ylipäätänsä olemassa ja kehystämällä ne antirasisteiksi. Logiikan mukaan oikeaa ja kunnollista antirasismia on kieltää historiallisesti eriarvoisiksi roduiksi määriteltyjen ihmisryhmien olemassaolo. Jos ”rotu” sana kiellettään, rasismi loppuu, koska meitä kaikkia ihmisiä tullaan jatkossa kohdella tasa-arvoisesti. Tällainen logiikka voi päällisin puolin jopa kuulostaa hyvältä, mutta jos ei korjaa konkreettisesti rakenteellisia ongelmia, semanttinen kikka tulee vain piilottamaan olemassa olevat rakenteet. Jatkaen rasistista sortoa.
Muu sisältö tästä kirjasta käsittelee miten etniset vähemmistöt käyttävät hyväkseen valtaväestön tietämättömyyttä, miten antirasistien ei pitäisi hylätä ihmisbiologiaa ja identiteettipolitiikan puolustamista.
Suurin ongelma tässä kirjassa on sen kryptinen sosiologinen jargoni. Vaikka olen filosofian kandidaatti, jolla on sivuaineena sukupuolitutkimus, en ymmärtänyt melkein mitään tästä kirjasta.
Onneksi tässä teoksessa on konkreettisia esimerkkitapauksia hahmottaakseen teorioita, koska muuten olisin haaskannut aikaani. Jos en olisi henkilökohtaisesti havainnut ja dokumentoinut blogiini samoja asioita, mistä tämä kirja kertoo, olisin kuitannut koko teoksen huonosti kirjoitetuksi vasemmistopropagandaksi.
“Race and Epistemologies of Ignorance” sisältää todella teräviä havaintoja nykyajastamme, mutta se on huonosti kirjoitettu. Minusta tieteelliset julkaisut pitäisivät olla helppolukuisia. Jos kirja on liian vaikea ymmärtää, se on huono. Tämä teos kelpaa vain akateemikoille, jotka etsivät lähdeviitteitä.
Sami Eerola ja spektaakkeliyhteiskunta 