Virtahepo olohuoneessa

Osa maisteritutkimuksestani on lukea läpi ja analysoida haastateltavieni ihmisten elämälle merkittäviä kirjoja. Tarkoituksena on selvittää löytyykö, muun muassa ihmisen kuluttamasta kirjallisuudesta, kertomusrakenteita, jotka ovat samanlaisia kuin tämän omaksuma poliittinen ideologian?

Yksi tällaisista teoksista on Tommy Hellstenin “Virtahepo olohuoneessa”, joka julkaistiin vuonna 1991.

“Virtahepo olohuoneessa” on alkoholismia ja kasvatusta käsittelevä psykologinen tietokirja ja eräänlainen itseapuopas. Kuten kannesta voi nähdä, tämä teos on klassikko.

Hellsten käsittelee monipuolisesti ja oivaltavasti, miten alkoholismi tuhoaa yksilön, perheen ja traumatisoi lapset, synnyttäen useita sukupolvia rikkovan trauman kierteen.

Hellstenin pääteesi on, ettei lapsuus lopu. Hänen mukaansa olemme pohjimmiltaan sama henkilö kuin lapsena, joten kaipaamme samoja asioita kuin lapsena: rakkautta ja läheisyyttä. Mutta jos lapsuudessa tapahtuu jotain traumaattista, kuten perheenjäsenen alkoholismi, lapsi aikuistuu traumatisoituneeksi yksilöksi, jolla on läheisyysongelmia.

Kirjan pääteema on häpeä, joka ilmenee kirjan otsikossa olevalla virtahepometaforalla. Virtahepo on kirjailijan mukaan eläin, joka vispilöi ulostetta peräaukostaan ympäriinsä. Vertauskuvan tasolla virtahepo on alkoholisti, joka vispilöi harmia perheensä ympärille, mutta häpeä estää perhettä käsittelemästä ongelmaa keskenään ja ulkopuolisten kanssa.

Kirjailijan mukaan lapselle ei selitetä mikä vaivaa alkoholistista perheenjäsentä? Lapsi vain oppii olemaan hiljaa ongelman suhteen, jolloin hän ei pysty käsittelemään sitä terveesti. Patoutuneet tunteet sitten muodostavat erilaisia traumoja, kuten pelko yksinäisyydestä, läheisyydestä, siisteydestä, liasta ja niin edelleen.

Toinen kirjan tärkeä käsite on vihan hyödyllisyys. Kirjailijan mukaan perheessä ilmenevä alkoholismi voi aiheuttaa perheenjäsenten keskinäisen vihan patoutumista. Eihän lapsi tai muu perheenjäsen kehtaa riidellä tai olla avoimesti vihainen perheenjäsenelle, joka sairastaa alkoholismia. Tällöin viha haudataan muitten ikävien tunteitten kanssa mielen syövereihin, aiheuttaen myöhemmin ongelmia.

Hellstenin kirja kritisoikin suomalaista kulttuuria, jossa tunteita ja omia ongelmia ei haluta purkaa avoimesti. Kaikki on salattava muilta, jopa itseltään, jolloin jää yksin kärsimään ongelmien kanssa. Jatkaen sukupolvesta toiselle pahan kierrettä.

Vaikka minulla ei ole kokemusta alkoholismista, kirjan kuvaukset kuulostivat uskottavilta. Enkä ihmettele, miksi joku kokisi tämän kirjan läheiseksi itselleen. Mutta tämä ei ole mikään tieteellinen teos.

Hellsten ei tarjoa ollenkaan lähdeviitteitä väitteilleen ja harvoin hän referoi jotain muuta tutkijaa. Oikeastaan koko Hellstenin kirja perustuu hänen henkilökohtaisiin havaintoihinsa, jotka tulevat hänen terapiatyöstään, elämästään ja opintomatkoista ulkomaalaisiin AA-kerhoihin.

Tämä kirja onkin enemmän vapaata pohdiskelua alkoholismin ja lapsuuden trauman luonteesta kuin vakava informatiivinen tietokirja. Ehkä sen takia, tämä teos on luokiteltu itseapuoppaaksi, vaikka tässä kirjassa ei opasteta lukijaa parantamaan elämäänsä, kuten genren teoksissa.

Kirjan avoin kristillisyys selittää kirjan epätietellisyyden, koska kirjailija valitsi mielummin referoida Raamattua kuin tieteellisiä tutkimuksia. Muutenhan kristitty tutkija vetoaisi tieteellisessä tekstissä ainoastaan tieteellisiin tutkimuksiin.

Kirja kehystää uskonnolliset referaatit vertauskuviksi, joitten kautta on helpompi ymmärtää kirjailijan esittämiä psykologisia teorioita. Hellsten jopa referoi Karl Jungin arkityyppiteoriaa, perustallakseen kristittyjen pyhän Jeesus-hahmon jatkuvaa referointia.

Mutta kirjassa on vain kristillisiä konsepteja, mikä erottaa sen, vaikka Dale Carnegienin ”Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa” (1936) ja Jonathan Haidtin ”Onnellisuushypoteesi” (2006) kirjoista, joissa referoidaan monen uskonnon opetuksia. Hellstenin yksipuolinen kristillinen kehys antaakin ymmärtää, että kyseessä on kristillinen kirja.

Mutta Hellsten ei ole fundamentalistikristitty, vaan hyvin maallinen kristitty. “Virtahepo olohuoneessa” on kokonainen luku fundamentalistikristillisyyttä vastaan. Hellstenin mukaan uskonnollinen fundamentalismi voi olla ihmisen haitallinen tapa käsitellä lapsuudessaan koettua trauma alkoholistivanhemmista.

Kirjailijan mukaan pelko itsehillinnän menetyksestä ajaa traumatisoituneen ihmisen hallitsemaan kaiken elämässään, jolloin hän voi ryhtyä kontrollifriikiksi tai pahimmillaan uskonnolliseksi fundamentalistiksi.

Hellstenin mukaan fundamentalistiset vanhemmat voivat aiheuttaa lapsissaan vieraantumista uskonnosta, joka heijastuu kapinointina ja alkoholin väärinkäytöksenä. Jatkaen pahan kierrettä.

Hellstenin kirjassa on seksiaddiktiota käsittelevä kappale, joka antaa ymmärtää homoseksuaalisuuden olevan seksuaalinen perversio. Hellsten käyttää sanaa ”sodomia” luetellessaan erilaisia perversioita. Sodomia tarkoittaa sekä homoseksuaalisuutta, anaaliseksiä että anaalista raiskausta. Hellsten ei tarkenna käsitetä, jolloin jää epäselväksi mitä edellä mainituista hän tarkoittaa?

Vaikka Hellsten tarkoittaisi kahta viimeistä sodomian muotoa, hänen lukijansa voivat ymmärtää se tarkoittavan seksuaalivähemmistöjä. Kun kirja on kirjoitettu kristilliseltä näkövinkkeliltä, todennäköisyys, että sodomia tulkitaan näin on suuri.

Kirjailija ei ole vastuussa siitä, miten hänen tekstejään tullaan tulkitsemaan, mutta tarkempi kieli ei ole haitaksi.

Hienovarainen kristillinen konservatiivisuus heijastuu kirjassa myöskin sen perinteisessä sukupuolikäsityksessä. Hellstenin mukaan miehet ja naiset ovat erilaisia ”mutta täydentävät toisiaan”. Jälkimmäinen on ollut perinteisesti konservatiivien yritys peitellä sovinismiaan, antamalla eräänlaisen verbaalisen lohdutuspalkinnon omista oikeuksista huolissaan olevalle naiselle.

Tommy Hellstenin “Virtahepo olohuoneessa” vetoaa varmaan suurimpaan osaan suomalaisista. Onhan Suomi yhä kristillinen maa. Perinteisesti huumeriippuvaiset, kuten alkoholistit ovat saaneet apua juuri uskonnoltaan. Hellsten kirjoittaa suoraan kirjassaan, että uskonto on hyvä tapa parantaa alkoholismia, koska se sisältää lapsuudelle tärkeän elementin: luotettavan isän.

Uskovaisesta ja epätieteellisestä ulottuvuudesta huolimatta, Hellstenin kirja on hyvin liikuttava ja maallikon silmin sen havainnot uskottavia.