Natsipornoa

Osa maisteritutkimuksestani on lukea läpi ja analysoida haastateltavieni ihmisten elämälle merkittäviä kirjoja. Tarkoituksena on selvittää, löytyykö muun muassa ihmisen kuluttamasta kirjallisuudesta kertomusrakenteita, jotka ovat samanlaisia kuin tämän omaksuma poliittinen ideologia? 

Yksi tällaisista kirjoista on George Robert Elfordin, vuonna 1971 julkaistu “Paholaisarmeija.” 

“Paholaisarmeija” on sotaromaani Ranskan muukalaislegioonan Vietnamissa taistelevasta entisestä SS-upseerista.  

Alun perin Elford markkinoi tätä romaania tositapahtumiin perustuvana, mutta todisteita Ranskan muukalaislegioonassa taistelleesta SS-upseerista ei koskaan löydetty. Nykyään romaani luokitellaankin fiktioksi. 

Syy siihen, miksi romaania markkinoitiin dokumenttina, paljastuu aika nopeasti: kirja on antikommunismiin verhoutunutta natsipropagandaa. 

Kirja kehystetään Tyynenmeren saarivaltiossa elävän entisen muukalaislegioonan ja SS-veteraanin muistelmina. Kertojaääni on tarinan päähahmon. Joten tietenkin Natsi-Saksaa, sen ideologiaa ja SS:ää puolustetaan pitkin kirjaa. Teoksen kerronta on myöskin äärimmäisen rasistinen. Vietnamilaisia ja mustia kutsutaan ali-ihmisiksi, torakoiksi ja muilla epäinhimmillistävillä termeillä.  

Hahmo meneekin niin pitkälle, että ehdottaa kaikkien vietnamilaisten miesten tappamista sodan voittamiseksi. Mutta myöskin sen, että jos Himmler johtaisi Ranskan armeijaa Vietnamin sota voitettaisiin, koska SS on vaan niin hyvä. 

Jos poistaa kaiken natsipropagandan “kunniallisesta SS:stä” ja rasismin, tämä on hyvin kirjoitettu ja jännittävä sotaromaani. Taistelukohtaukset ja erikoisjoukkojen arjen kuvaukset ovat hyvin yksityiskohtaisia ja uskottavia. Tuntuikin kuin olisit viidakossa, syvällä vihollislinjojen takana sotilaitten kanssa.  

Henkisesti tämä kirja on kuitenkin melko ontto. Hahmot ovat lähes tunteettomia ja karskeja sotureita, jotka eivät teekään muuta kuin taistele. Et pääse syvälle kenenkään hahmon, ei edes päähahmon mielen sisäään. Rakkauta tai muita tunteita kuin viha, ei ole romaanissa kunnolla. Tässä on kaksi rakkauskertomusta, mutta molemmat ovat lyhyitä ja niitten kuvaus hyvin pintapuolinen. Sinua käsketään liikuttumaan, mutta kerronnassa ei ole oikein mitään mikä herättäisi vaadittavia tunteita.  

“Paholaisarmeija” tuntuikin olevan nuotiotarinan kaltainen fiktiivinen narratiivi. Paljon toimintaa ja sotilaselämän teknistä kuvausta, mutta ei mikään syvällinen tutkielma ihmisyydestä. 

Kirja on maailmankuvaltaan hyvin mustavalkoinen. Natsit ja länsimaalaiset oikeistolaiset ovat hyviksiä ja kommunistit pahiksia. Vietnamilaiset sissit ovat epärehellisiä hirviöitä, jotka kirjan mukaan pitäisi hävittää sukupuuttoon kaasulla ja pommituksilla.  

Vaikka kirjassa myönnetään Ranskan käyvän kolonialistista sotaa Vietnamissa, se oikeutetaan Trumanin opilla. Sen mukaan kommunismin leviäminen on estettävä keinolla millä hyvänsä.  

Oikeuttaakseen julman tavan kiduttaa ja tappaa vietnamilaisia sissejä ja siviilejä, kirjailija kehystää ne ainoaksi tavaksi voittaa sota. Kirjan mukaan vietnamilaiset sissit ovat itse barbaarisia murhaajia, joten ainoa tapa saada heidät “oppimaan” kunnioittamaan eurooppalaisia sotilaita, on kohdella sissejä barbaarisesti.  

Kirjan mukaan vietnamilaiset siviilitkin ovat kommunismin aivopesemiä, joten heidätkin pitää summittaisesti murhata. Kirjailija kehystääkin natsitaustaisen hahmon juuri sopivaksi henkilöksi, joka voi panna kovan kovaa vastaan. Tai kuten kirjassa sanotaan “silmä, silmää vastaan”. 

Kirjassa mässäilläänkin kidutuksilla, raajojen hakkaamisella ja muilla ruumiinosien ja sisäelinten repimisellä. Ainoa asia, jota kirja pitää tabuna on raiskaus. Sen sentään hahmot tuomitsevat. Samaistun aikalaisarvioihin, jotka kuvasivat teosta “natsipornoksi.”  

Huvittavaa onkin, että tämä kirja julkaistiin amerikkalaisen Vietnamin sodan aikana, jolloin se voidaan tulkita sotaa puolustavaksi propagandaksi. Kirjan lopussa kirjailija esittääkin hahmon suulla, että Vietnamin sota voitettaisiin, jos Yhdysvallat sensuroisi uutisoinnin sodasta ja käyttäisi myrkkykaasua ja massiivisista pommitusta Pohjois-Vietnamissa.  

Nick Tursen “Kill Anything That Moves: The Real American War in Vietnam” (2011) tietokirjan mukaan, Yhdysvallat teki juuri mitä Elford toivoi ja vielä enemmän. Silti sota hävittiin.  

Huolestuttavinta on, että tätä kirjaa luettiin ainakin vielä 2000-luvun alussa amerikkalaisten sotilaitten keskuudessa. Juuri eräänä oppaana sissisodankäyntiä vastaan Irakin toisessa sodassa. Kirja, jonka suurin viesti on se, että sodan voittaa se, joka rikkoo eniten ihmisoikeuksia, ei voi olla kovin tervettä luettavaa rintamasotilaille.  

George Robert Elfordin “Devil’s Guard” on idean tasolla mielenkiintoinen, mutta toteutukseltaan se on juuri natsipornoa. Halpaa kirjallisuutta, jossa yhdistyy väkivallan ihannointi ja rasismi.