George Lincoln Rockwell on amerikkalaisen uusnatsiliikkeen tunnetuin hahmo. Mutta täysin merkityksetön amerikkalaisessa valtavirtapolitiikassa. Rockwell perusti American Nazi Partyn (suom. Amerikkalainen natsipuolue) vastalauseena mustien kansalaisoikeusliikkeelle 60-luvulla. Voidaankin sanoa, että Rockwell on tyypillinen esimerkki historian häviäjästä. Hän on maksimissaan alaviite ja silloinkin demonisoitu. Rockwellin demonisointi ei ollut vaikeaa, koska hän oli kirjaimellisesti natsi ja tavoitteli avoimesti juutalaisten kansanmurhaa.
Mutta kun näin Rockwellin vuonna 1961 julkaistun manifestin “Tällä kertaa maailma” (oma suomennos) pikkuruisen suomalaisen uusnatsiryhmän nettisivun lukulistassa, otin sen luettavaksi. Jos suomalaiset uusnatsit lukevat amerikkalaisen natsin manifestia, sen on oltava jotenkin relevantti heille edelleen.
Mutta ei kyllä ole. Suurin osa Rockwellin manifestia on hänen elämäkertaansa, joka on toivottoman masentavaa luettavaa. Masentavaa, jos on natsi. Minulle se oli ratkiriemukasta! Suurin osa Rockwellin elämää koostui avioerosta, epäonnistuneesta liikemieselämästä ja yrityksestä rakentaa toimiva natsipuolue. Sen tietäminen, ettei Rockwell koskaan päässyt valtaan ja lopulta joutui vuonna 1967 oman puolueensa jäsenen salamurhaamaksi, kruunaa tämän surkean elämän.
Sen kyllä opin, että Rockwell tuki republikaanipuolueen kuuluisaa vainoharhaista kommunistivainoajaa Joseph McCarthya.
Rockwell oli Toisen maailmansodan ja Korean sodan veteraani, joka radikalisoitui taidekoulussa.
Rockwell meni opiskelemaan kaupallista mainostaidetta. Hänen suureksi järkytyksekseen taidekoulussa opetettiin kokeilemaan omia rajoja rikkomalla taiteen konventioita. Tämä tarkoitti modernin abstraktin taiteen opettelua. Rockwell halusi tehdä perinteistä klassista realistista taidetta. Kukaan ei estänyt häntä maalaamasta realistisia ihmishahmoja, mutta kirjailijalle jo se, että koulussa opetettiin “maalaamaan rumia kuvioita” oli oltava jokin pimeä salajuoni.
Kuten voitte huomata, pääsy taidekouluun ei ehkäise fasismia!
Rockwell etsikin selitystä sille, miksi moderni taide oli niin inhottavaa. Ainoa taho, jolta hän löysi “pätevän” kritiikin modernin taiteen rappiollisuudelle oli natsipropaganda. Koska Rockwell oli jo lähtökohtaisesti rasisti ja antikommunisti, radikalisoituminen kansallissosialismiin ei ollut vaikea.
Rockwellin manifesti onkin huono, koska hän ei koskaan selitä tyhjentävästi, miksi hän oli ennen natsismia antikommunisti ja inhosi “rodunsekoitusta”. Ne ovat kirjassa itsestäänselvyyksiä.
Kirjailija puhuu välillä hämärästi “rodunsekoituksen vaaroista”, mutta ei selitä mitä ne vaarat ovat. Sama on kommunistin kanssa.
Mielenkiintoista onkin, että Rockwell kertoo kirjassaan inhonneensa kommunismia vain kuulopuheitten takia, ennen kuin edes tiesi mitä ideologia itsessään oli. Kirjailijan mukaan hän vain “tiesi” että kommunismi on paha ideologia, jota kuuluu vastustaa. Mikä on ristiriitaista, koska pitkin kirjaa Rockwell valittaa, ettei valtamedia ota vakavasti kommunismin uhkaa Yhdysvalloissa. Jos ei valtamedian, niin minkä kautta Rockwell kuuli kommunismin olevan huono ideologia? Se jää hämäräksi.
Pidän Rockwellin kommunismikokemusta mielenkiintoisena, koska olen aina ihmetellyt miksi äärioikeistolaiset vihaavat kommunisteja niin paljon?
Kommunismia vastustetaan yleensä koska se on totalitaristinen, epädemokraattinen ja yksilövapauksia vastustava ideologia, joka ylläpitää valtaansa poliittisella terrorilla.
Mutta fasistitkin ovat totalitaristeja, joten eivät he voi vastustaa kommunismia edellä mainituista syistä. Historiallisesti fasistit ovat tehneet aivan samoja asioita kuin kommunistit. Tämän vuoksi monet sanovatkin fasismin ja kommunismin olevan käytännössä sama ideologia. Joten miksi fasistit vastustavat kommunismia?
Esimerkiksi Michael Burleighin kirjassa ”Kolmas valtakunta. Uusi historia” (2000) referoidaan tapausta, jossa kommunistia kannattanut saksalainen tehdastyöläinen kääntyi natsismiin. Muutos oli aikalaiskuvauksen mukaan niin vaivatonta, että kyseinen työläinen vain vaihtoi makuhuoneensa Stalin- ja Lenin-julisteet Hitlerin ja Mussolinin julisteisiin.
Rockwell kertoo manifestissaan maailmankuvansa koostuvan käsityksestä, että ihmiskunta koostuu “luonnollisista” hierarkioista. Hänen mukaansa hierarkian huipulla pitää olla kaikista älykkäimmät ja kyvykkäimmät valkoiset heteromiehet ja pohjalla vammaiset, naiset, köyhät ja vähemmistöt.
Koska kommunismi on ideologian tasolla tasa-arvoinen, se onkin suorassa ristiriidassa Rockwellin maailmankuvan kanssa. Voidaankin päätellä, että Rockwell vastusti kommunismia lähtökohtaisesti, koska hän aina uskoi hierarkioitten pysyvyyteen. Kansallissosialismi oli vain ainoa ideologia, joka oikeuttaa rasismiin perustuvan hierarkkisen maailmankuvan.
Kirjan mukaan Rockwell oli alun perin Republikaanipuoluetta kannattava oikeistolainen konservatiivi. Mutta 50-luvun lopussa syntynyt kansalaisoikeusliikkeen kasvu osoitti kirjailijalle, etteivät perinteiset konservatiivit kyenneet tai halunneet vastustaa sitä.
Suurin osa tästä kirjasta onkin valitusta siitä, miten “heikkotahtoinen” amerikkalainen oikeistokonservatiivinen miljöö oli kansalaisoikeusliikettä kohtaan. Kirjailijan mukaan heikkous johtui “juutalaisista antirasisteista”, jotka demonisoivat kansalaisoikeusliikkeen vastustajat rasisteiksi ja natseiksi. Antirasistien takia Rockwell kuvaa, että monet natsit ja äärirasistit pyrkivät salaamaan ideologiansa, naamioitumalla tavallisiksi oikeistokonservatiiveiksi. Jotkut jopa ehdottivat uuden oikeistolaisen puolueen perustamista, joka salaisi fasisminsa, kunnes pääsisi valtaan. Rockwell kuvaa tätä piilofasistista strategia tuhoon tuomituksi.
Rockwell kokikin, että jos natsit ovat ainoa taho, joka vastustaa rotujen ja sukupuolten tasa-arvoa, hän on sitten natsi.
Huvittavaa on, että Rockwell meni natsimissaan niin pitkälle kuin mahdollista. Hän perusti natsipuolueen, jossa kaikilla oli Toisen maailmansodan Kansallissosialistisen puolueen univormut ja tunnuksena Natsi-Saksan hakaristilippu. Kirjan mukaan Rockwell rakensi kotiinsa alttarin natsidiktaattori Adolf Hitlerille, jonka hän julisti olevansa hänen ja puolueensa pääideologi.
Mutta vaikka Rockwell oli kirjaimellisesti natsi, hän loukkaantui, kun häntä haukuttiin rasistiksi!
Rockwellin mukaan hän ei voi olla rasisti, koska hän “vain” haluaa tappaa keskitysleireissä “80%” juutalaisista ja karkottavansa kaikki afroamerikkalaiset Afrikkaan. Kirjailijan mukaan, jos hän olisi rasisti, hän haluaisi tappaa kaikki juutalaiset ja mustat. Nauroin ääneen tälle.
Kirjailija väittää vastustavansa ainoastaan juutalaisia, jotka hän kokee edistävän valkoisen rodun tuhoamista. Hänen omien laskelmiensa mukaan, joita kirjassa ei perustella, suurin osa amerikkalaisista juutalaisista on osa tätä salaliittoa.
Rasismi ei ole kiinni matematiikasta. Jos inhoaa mustia niin paljon, että haluaa heidät pois maastasi, silkan olemassaolonsa takia, on rasisti. Jos uskoo juutalaisten hallitsevan maailmaa ja käyttävän kommunismia tuhotakseen valkoisen rodun, on rasisti. Eivät alkuperäisetkään natsit väittäneet vihaavansa kaikkia juutalaisia, vaan he käyttivät samaa argumenttia kuin Rockwell. Mutta mitäs tapahtuikaan, kun piti hävittää “vain pahat” juutalaiset? Hupsis, naisia, lapsia, vanhuksia, vasemmistolaisia, toisinajattelijoita, vammaisia ja romaneja ammuttiin joukkohautoihin, kaasutettiin kaasukammioissa ja poltettiin valtavissa keskitysleiriuuneissa.
Ranskalaisen filosofi Jean-Paul Sartren kirjassa ”Pohdintoja juutalaiskysymyksestä” (Ransk. Reflexions Sur La Question Juive. 1944) todetaan ettei antisemitismi, kuten myös rasismi yleensäkin, perustu ennakkoluuloon ja muukalaiskammoon, vaan valtaan. Sartren mukaan rasistin mielessä jossain on aina pahoja juutalaisia ja heidät on hävitettävä. Sartre tarkentaa vielä, ettei rasisti koskaan tunnusta edes itselleen, että hän haluaa tappaa kaikki juutalaiset, vaan hän haluaa vain, ettei pahoja juutalaisia ole olemassa. Koska rasisti ei kyseenalaista omaa ajatteluaan, hän ei pohdi oman rasisminsa seurauksia. Näin rasisti voi ollakin lähipiirin juutalaisen tai mustan hyvä ystävä, koska hän uskottelee sillä itselleen, että ”ne muut on hävitettävä”.
Antisemitisti voi lietsoa vihaa juutalaisia vastaan miettimättä konkreettisesti, miten heidät poistetaan maasta. Rasistilla onkin orwelilainen kaksoisajattelu, jossa samaan aikaan uskotaan, että suurin osa juutalaisista on jossain piilossa juonittelemassa valkoisen rodun tuhoa ja että hänen naapurinsa juutalaispoika on ihan ok tyyppi – juutalaiseksi.
Rasismi on pohjimmiltaan järjetön uskomus. Se on vaarallinen juuri siksi. Yritys järkeistää omat ennakkoluulonsa johonkin tarinaan “pahoista” vähemmistöistä on tuhoon tuomittu. Esimerkiksi Christchurchin äärioikeistolainen terroristi kirjoitti manifestissaan, ettei vihaa muslimeja, jos nämä eivät “yritä valloittaa valkoisten maita”. Tällä järkeilyllä terroristi hyökkäsi kahteen moskeijaan ja tappoi täysin viattomia ihmisiä, naisista lapsiin. Christchurchin terroristi ei tutkinut murhattujen ihmisten taustoja, päätelläkseen olivatko he “valloittajia”, vaan hän satunnaisesti tappoi heidät, koska olivat rukoilemassa moskeijassa. Jos Rockwell olisi päässyt valtaan ja toteuttamaan 80% juutalaisten murhaamisen, hän olisi päätynyt tappamaan myös muut 20%. Koska jos juutalaisia syytetään yhdestä ongelmasta, heitä voidaan syyttää muistakin.
Pidän kuitenkin mielenkiintoisena, miksi Rockwellin kaltaiset kirjaimelliset natsit eivät pidä rasisminimityksestä? Ainoa selitys, jonka olen löytänyt, on James A. Ahon ”This Thing of Darkness: A Sociology of the Enemy” (1995) kirjassa. Sen mukaan ihmisillä on psykologinen tarve tuntea olevansa hyvä ihminen. Koska rasismi on negatiivinen termi, joka populaarikulttuurissa on synonyymi pahuudelle, paatuneimmatkaan natsit eivät koe sitä omakseen. Vaikka termi kuvaa juuri heitä, natsit eivät koe olevansa pahoja ihmisiä, joten he eivät koskaan koe olevansa rasisteja. Tämän vuoksi monet uusnatsit kieltävät, että rasismia on ylipäätänsä olemassa. Oma lempparini on uusnatsien väite, että Puna-armeijan perustaja Lev Trotsky keksi termin “rasismi” leimatakseen kommunismin vastustajat. Vaikka se olisikin totta, ei se mitätöi rasismin kuvaaman ilmiön olemassaoloa.
Rockwellin kirjan toinen merkittävä osio on hänen kuvauksensa siitä, miten hänen yrityksiään perustaa natsipuolue ja levittää propagandaa yritettiin estää ja häiritä antifasistien toimesta kaikilla mahdollisilla tavoilla. Samat keinot, joita antifasistit käyttävät nykyään, käytettiin Rockwellinkin puoluetta vastaan. Nämä vaihtelivat hänen näkemyksiensä kauhistelusta polttopulloiskuihin. Taktiikat toimivat. Rockwell ei päässyt koskaan lähellekään valtaa.
Mutta Rockwellilla oli ongelmia ilman antifasistejakin. Kirjailijalla oli suuria vaikeuksia rekrytoida älykkäitä ja kyvykkäitä ihmisiä puolueeseensa. Sen sijaan hän sai jatkuvan virran kaikenlaisia mielenterveysongelmaisia. Melkein kuin ideologia olisi syypää tähän ongelmaan tai että se houkutteli puoleensa tällaisia ihmisiä.
Hauskaa on, että Rockwellin mukaan hänetkin yritettiin lähettää mielisairaalaan. Kirjailija kertookin ylpeästi, että oikeuden määräämä psykiatri totesi Rockwellin olevan henkisesti terve. Vaikea uskoa, kun lukee tätä kirjaa. Rockwell esimerkiksi vastusti tieteellistä metodia ja intellektualismia, koska hän koki ne olevan juutalaisten salajuoni jolla tuhota valkoinen rotu.
Kirjailijan mukaan juutalaiset keksivät tieteen ja intellektualismin, jotta voisivat pärjätä vahvaa arjalaista rotua vastaan. Samalla tieteellä pystyttiin huijaamaan arjalaiset suvaitsemaan juutalaisia ja heikentämään arjalaista rotua.
Fasismi voi kuulostaa järjettömältä ideologialta, mutta se sisältää johdonmukaisen logiikan: Olemassa olevien sosiaalisten hierarkioitten pönkittämistä brutaalin väkivallan uhalla. Rockwellin kirjassa kannatetaan rotuerottelua ja naisten oikeuksien lakkauttamista, kuten äänioikeuden, töissäkäynnin ja kouluttautumisen. 1960-luvulle saakka naisten ja vähemmistöjen järjestelmällinen syrjintä oli normaalia, eikä hullua. Mutta kansalaisoikeus- ja feministiliike alkoivat juuri tuolloin muuttaa asenteita.
Se, että perustelut hierarkioitten puolustamiselle perustuvat patologisiin ennakkoluuloihin ja vainoharhaisuuteen, ei poista sen tietynlaista rationaalisuutta. Halua ylläpitää järjestelmää, jossa itse hyötyy kokonaisten ihmisryhmien riistosta.
Rockwell vastustaa tieteellistä metodia ja intellektualismia koska nämä todistavat maailmankuvansa järjettömäksi. Mutta koska ideaa yhteiskunnallisten hierarkioitten pyhyydestä ei voida lähtökohtaisesti osoittaa järjettömäksi, fasismi ei voi olla samanlainen harha kuin skitsofrenian tuottamat.
Esimerkiksi jihadistit perustavat maailmankuvansa tismalleen samaan logiikkaan. Perustelut vain vedetään uskonnosta, eikä länsimaisen kulttuurin rasistisesta pseudotieteestä.
En ymmärrä, miksi suomalaiset uusnatsit suosittelevat tätä kirjaa. Rockwellin teoksessa kuvataan, miten vaikeaa on perustaa natsijärjestö antifasistisessa ilmapiirissä. Samalla historia on osoittanut, ettei avoin natsismi ole tie menestykseen.
Ainoa asia, minkä pystyn näkemään tässä kirjassa jotenkin relevanttina, on Rockwellin etnopluralistinen argumentti siitä, että kaikki rodut voivat elää sovussa, mutta erillään omissa valtioissaan. Tämä on nykyäärioikeiston keskeisin opinkappale.
Rockwellin ihailema Hitler ei uskonut etnopluralismiin, vaan hänen tarkoituksensa oli valloittaa koko maailma, hävittäen kaikki juutalaiset ja ali-ihmiset. Mutta niin Rockwell lopulta myöntää haluavansa. Kirjan lopussa Rockwell kertoo kirjan otsikon “Tällä kertaa maailma”, viittaavan Hitlerin työn loppuun saattamiseksi.
Ehkä Rockwellin teos on suomalaisten uusnatsien lukusuosituksessa historiallisena dokumenttina. Esimerkkinä siitä, miten aatteen ideologit toimivat eri aikakausina. Opetuksena siitä, mitä voidaan kopioida historiasta ja mitä ei.
Minusta tämä kirja osoittaa, miten tärkeä antifasismi on yhteiskunnalle. Niin kauan, kun rasismi ja fasismi ovat moraalisesti paheksuttavia ja sitä kannattajat elävät jatkuvassa pelossa, he eivät voi koskaan päästä sellaiseen asemaan, jossa voivat murhata viattomia ihmisiä.
Sami Eerola ja spektaakkeliyhteiskunta 