Bolsonaron sota demokratiaa vastaan

Brasiliassa on kuumeisesti yritetty miettiä, millä logiikalla presidentti Bolsonaro harjoittaa politiikkaansa?

Bolsonaron valtakaudella Brasilia syöksyi vielä pahempaan talouskriisiin jo ennen pandemiaa. Samaan aikaan hänen valitsemansa ministerit ovat vain sekoilleet ministeriöissään, luoden kaikenlaisia instituutionaalisia häiriötä. Amazonian sademetsää palaa ennätyksellisen paljon. Mutta hänen ydinkannattajansa pysyvät lujana presidenttinsä takana. Heidän mukaansa kaikki ongelmat ovat oikeasti valetta ja presidentti käy sotaa kuvitteellista kommunistista rintamaa vastaan.

Yksi kirjoista, joka pyrkii avaamaan presidentin ajattelua, on tänä vuonna julkaistu Marco Nobren ”Viimeinen piste. Bolsonaron sota demokratiaa vastaan” (oma suomennos) niminen pamfletti.

Nobren mukaan Bolsonaron tarkoitus on tuhota brasilialainen liberaalidemokraattinen järjestelmä jättämällä sen vailla johtoa.

Kirjan mukaan Bolsonaro ei ole allekirjoittanut mitään hallitusohjelmaa, jossa olisi edistettäviä tavoitteita. Ainoastaan epämääräisiä iskulauseita korruptiota ja kulttuurimarxismia vastaan. Nobren mukaan tämä on tarkoituksellista.

Kirjailijan mukaan Bolsonaron on antanut tahallaan kyvyttömien, mutta ideologisesti uskollisten ministereidensä tehdä mitä huvittaa, luoden häiriöitä instituutioissa. Bolsonaro puuttuu vain ministeriöitten toimintaan, jos niitten politiikka uhkaa vähentää hänen ydinkannatustansa. Bolsonaro onkin muuttanut ministeriöt eräänlaisiksi feodaalisiksi lääneiksi, joita hänen nimeämänsä ministerit johtavat rautaisella otteella. Mutta nämä ministeriöt eivät toteuta mitään tarkkaa poliittista ohjelmaa, ainoastaan pyrkivät tuhoamaan olemassa olevat  projektit, ”kulttuurisotaa” lukuun ottamatta. Esimerkiksi Brasilian YO-kokeitten sähköinen järjestelmään luotiin häiriötä, jotka hidastivat uusien oppilaitten pääsyn yliopistoihin. Valtion luonnonsuojeluinstituutiosta leikattiin budjettia niin paljon, ettei Amazonian sademetsää pystytä enää valvomaan.

Kirjailijan mukaan, kun ihmisten luottamus valtion instituutioihin katoaa näitten häiriöitten myötä, Bolsonaro voi armeijan avulla julistaa hävittävänsä ne, jättämällä jäljelle pienemmän, mutta autoritaarisemman valtion.

Kun kaikki valta on keskitetty presidentille, valtio on nimellisesti ”pieni”, mutta käytännössä jättiläismäinen.

Bolsonaron seuraama ideologinen johtohahmo on astrologi Olavo de Carvalho, joka ajaa eräänlaista äärikonservatiivista anarkokapitalismia, johon sekoittuu äärikristillisiä ja fasistisia ajatuksia. 
 
Carvalhon mukaan rajoittamaton kapitalismi voi vain toimia oikeudenmukaisesti, jos yrittäjät uskovat keskiaikaisten aatelisten tavoin kunniaan ja kristilliseen moraaliin, eikä itsekkääseen oman edun tavoitteluun. Jos kaikki yhteiskunnassa uskovat vahvoihin ydinarvoihin, joita media ylläpitää moraalisesta velvollisuudesta, suurin osa nyky-yhteiskuntaa vaivaavista ongelmista voidaan lieventää tai ratkaista, ilman että valtion tarvitsee niitä valvoa lainsäädännöllä ja poliisivoimilla. Mutta jos joku rikkoo lakia, yksityistetyt aseelliset miliisit voivat hoitaa ongelman.

Carvalhon mukaan päästääkseen tällaiseen utopiaan, olemassa olevat ”mädätetyt” instituutiot on murskattava sotilasdiktatuurilla.

Nobren mukaan Bolsonaron kaoottisen hallinnon tarkoitus on luoda samanlainen ilmapiiri, mikä salli vuoden 1964 sotilasvallankaappauksen. Silloin oli paljon sosiaalista levottomuutta ja pelkoa kommunistisesta vallankumouksesta. Nykyään on vain se ongelma, ettei kommunistista uhkaa ole enää olemassa, minkä vuoksi kuvitteellinen kulttuurimarxistien salaliitto piti luoda.

Bolsonaro on julistanut, että oikea demokratia oli diktatuurin aikana. Kirjailijan mukaan Bolsonaro perustelee tätä ristiriitaista näkemystä sillä, ettei parlamenttia suljettu. Se toimi kuin normaali parlamentti, jota armeija vain valvoi.  Parlamentin piti vain äänestää asioista, joista armeija oli samaa mieltä. Bolsonaron tavoite onkin demokratia, jossa vasemmisto on kokonaan hävitetty. Ainoastaan kun oikeistolla on absoluuttinen hegemonia, ”aito” kansanvalta voidaan toteuttaa.

Kirjailijan mukaan Bolsonaro lisää tähän ”hallittuun demokratiaan” vielä yhden elementin: virtuaaliset äänestykset WhatsAppin kautta. Kansalaiset voivat viestipalvelun kautta vaatia erilaisia asioita hallitukselta ja hallitus vastaa niihin. Ihmiset voivat tuntea olevansa osa politiikkaa, ilman että osallistuvat siihen konkreettisesti puolueilla, ammattiliitoilla ja vaaleilla.

Virtuaalivaalit tässä kontekstissa tarkoittaakin näennäistä äänestämistä netin kautta. Ei varsinaista äänestyslippujen laskentaa, vaan tykkäysten ja jakojen määrää. Ihmiset jakavat uutisia ja meemejä jostain yhteiskunnallisesta ongelmasta ja kuin keskiaikainen kuningas, Bolsonaro tulee hoitamaan nostetun ongelman mahtikäskyllä. Itse järjestelmään ei puututa, vaan yksittäisiin ongelmiin, luoden ikään kuin lahjontaan perustuvan diktatuurin.

Kirjailijan mukaan Bolsonaro diktatuurin malli muistuttaa Unkarin Orbánin mafiavaltiota. Esimerkiksi vuonna 2014 Orban solmi vaalilain, joka salli hänen voittaa vaalit, vaikka sai vähemmän ääniä kuin muut. Bolsonaro tähtääkin tällaiseen systeemiin, jossa hän ylläpitää uskollista ydinjoukkoa tyytyväisenä, eikä tarvitse miellyttää laajempaa kansaa pysyäkseen vallassa.

Kirja myöskin käsittelee niitä olosuhteita, jotka loivat poliittisen kriisin Brasiliassa ja Bolsonaron nousun. Asiaan liittyy maan poliittinen järjestelmä, joka suosii suuria vaaliliittoja, jonka vuoksi merkittävät puolueet olivat aina hallituksessa riippumatta siitä, voittivatko vaalit. Se antoi kuvan siitä, että kaikki poliitikot ovat samanlaisia, eikä mikään muutu.

Kirjailijan mukaan vuoden 2013 korruptiovastaisien suurmielenosoitusten aikana huomattiin, että massojen mobilisointi oli mahdollista ilman keskusjohtoista puoluetta tai organisaatiota. Samalla syntyi idea, että vain yksi ihminen voi pelastaa kansakunnan. Yksi sankari, joka on riippumaton puolueista, kuten Bolsonaro.

Hyvä merkki siitä, miten Bolsonaron ympärille on syntynyt puolueesta riippumaton henkilökultti, on se, että hän oli alun perin Sosiaaliliberaali-nimisen puolueen riveissä. Valtaan päästyä Bolsonaro erosi puolueesta. Nyt jättiläismäistä maata ei johda mikään puolue, sellaisen muodostama koalitio tai selkeää ideologiaa. Ainoastaan Bolsonaro henkilönä.

Nobren kirjan ainoa ongelma on, ettei se perustele kovin syvällisesti väitteitään tai viittaa mihinkään tutkimukseen tai Bolsonaron ajatuksiin. Koko kirja onkin vain yksi suuri hypoteesi presidentin ajatuksista. Kirjailijan mielestä Bolsonaro ei ole hullu, vaan kaikki hänen toimintansa noudattaa jotain logiikkaa. Tätä logiikkaa kirja pyrkii avaamaan.