Laura Huhtasaari on entinen Perussuomalaisten varapuheenjohtaja ja nykyinen puolueen europarlamentaarikko. Huhtasaari tunnetaan kärjekkäistä mielipiteistään, joista kuuluisin, on evoluution kielto. Arvostettu amerikkalainen Politico-lehti nimesi Huhtasaaren “Suomen Marine le Peniksi”
Tähän asti kattavin teos Laura Huhtasaaren ajattelusta on tänä vuonna toimittajien Sakari Muurisen ja Juha Ståhlen julkaisema elämäkerran nimeltä “Missä Laura, siellä ongelma”.
Otsikosta huolimatta, teos pyrkii olemaan puolueeton. Se koostuu sekä Huhtasaaren, että tämän tuntemien henkilöitten haastatteluista, että hänestä kirjoitetuista lehtiartikkeleista. Huhtasaari kävi kirjailijoitten kanssa tiivistä WhatsApp keskustelua teoksen kirjoittamisvaiheessa, jotta teos olisi mahdollisimman totuudenmukainen.
Mutta teos epäonnistuu puolueettomuudestaan. Kirja alkaa hyvinkin neutraalisti, mutta edetessä kirjailijat kokevat, ettei Huhtasaareen voi suhtautua neutraalisti. Lopulta he päästävät läpi tekstiin vihamielisyytensä Huhtasaarta kohtaan. Tämä on tietoinen tehokeino. Teoksen kirjoittajat olettavat lukijalle kehittyvän kirjassa Huhtasaarta vastaan kasautuvan todistusaineiston myötä saman inhon kuin kirjailijoille. Mutta tietäen, miten tietokirjoja ei usein kirjoiteta kronologisessa järjestyksessä, tämä tehokeino haiskahtaa epärehelliseltä.
Mutta tämä ei ole paljastuskirja tai polemiikki. Sen sijaan “Missä Laura, siellä ongelma” on enemmänkin henkilökuva. Tämä kuva vain sattuu olemaan ruma.
Keskityn tässä arviossa kirjassa ilmenevään Laura Huhtasaaren persoonaan ja ideologiaan. Kirja käsittelee myöskin Perussuomalaisten ja Sipilän hallituksen sisäistä dynamiikkaa. Koska en ole valtiotieteilijä, en koe olevani pätevä henkilö niitä analysoimaan. Erikoistumiseni on poliittisissa ideologioissa ja retoriikan analyysissä.
Huhtasaari paljastuu kirjassa olevan hyvin ristiriitainen henkilö. Hänen ideologinen ytimensä on amerikkalaistyylinen uusherännäinen kristillinen fundamentalismi, johon on sekoittunut suomalainen nationalismi.
Huhtasaaren suurin sankari esimerkiksi ei ole amerikkalainen presidentti Trump, jota hän kyllä ihailee, vaan kristillinen fundamentalisti Mike Pence. Koska tämä on ”aito” kristitty. Penceä on kuvattu monen tahon toimesta vaarallisemmaksi Yhdysvaltojen demokratialle kuin Trump.
Huhtasaari kertoo Trumpin ja Pencen hallinnon olevan erityisen hyvä, koska he voivat täyttää korkeimmat oikeuden konservatiivisilla tuomareilla.
Kirjassa ei selitetä, miksi konservatiivisten tuomareitten valinta on tärkeää. Se johtuu fundamentalistikristittyjen pitkäaikaisesta tavoitteesta kieltää uudelleen abortti ja, joittenkin mukaan kaikki muutkin tasa-arvoa takaavat valtakunnalliset lait. Nyt, kun viimeinen korkeimman oikeuden liberaalituomari Ruth Bader Ginsburg kuoli, Huhtasaaren unelma voikin toteutua.
Huhtasaari myöskin kannattaa Israelin laajentumispolitiikkaa. Kirjassa ei selitetä, miksi. Syy on todennäköisesti se, että kristillisenä fundamentalistina, Huhtasaari uskoo Raamatullisen maailmanlopun tapahtuvan Israelissa. Jos tällaista valtiota ei ole olemassa sen laajuisena kuin Raamatussa kuvataan, maailmanloppu ei voi tapahtua. Viis veisaa siitä, että palestiinalaisten koteja tuhotaan ja he muuttuvat pakolaisiksi. Kunhan maailmanloppu toteutuu.
Huhtasaari kertoo ideologiansa olevan ”perinteisen” Kokoomuksen “koti, uskonto ja isänmaa”. Kyseistä puoluetta Huhtasaari äänesti, ennen kuin koki sen hylänneet edellä mainitut arvot.
Kirjan mukaan Huhtasaari politisoitui vuonna 2011 Eurokriisin aikoihin. Hän totesi, ettei EU hyödytä taloudellisesti Suomea. Huhtasaari julistaa toteuttavansa EU:ssa vallankumouksen, jonka tavoitteena on koko unionin tuho ja Suomen eroaminen siitä.
Kirjaa varten haastatellut Huhtasaari toteaa presidenttivaalissa käyttämänsä “Suomi takaisin” iskulauseen viittaavan paluuseen 1980-luvun Suomeen. Talous ja vapaus olivat silloin korkeimmillaan hänen mukaansa. Suomi ei ollut EU:n jäsen ja sai päättää omista asioistaan.
Kirjahyllyssäni oleva WSOY:n oppikirja ”Suomen poliittinen historia 1809-2009” (kuudes uudistettu painos vuodelta 2009) osaa kertoa, että suurin osa 1980-lukua oli taloudellisesti suojattua (lähes korporativistista) ja riippuvaista Neuvostoliitosta. Saman vuosikymmenen lopussa tapahtui taloudellinen liberalisoituminen, joka yhdistettynä myöhemmin Neuvostoliiton romahduksen, aiheutti 1990-luvun laman.
Voidaankin sanoa 80-luvun olleen siirtymäaikaa keskitetystä lähes korporativistisesta ja sosialistisesta taloudesta nykyiseen uusliberaalin järjestelmään. Joten paluu sinne voi olla teknisesti haasteellista. Huhtasaari ei koskaan tarkentanut mitä poliittisia päätöksiä hän ajaisi saadakseen Suomen 1980-luvun kaltaiseksi EU-eron ja markan palauttamisen lisäksi?
Kirjan mukaan Huhtasaari kokee maailman olevan kommunistien hallinnassa. Huhtasaaren mukaan kaikki, jotka kannattavat keskusvaltaa, tulonsiirtoja, poliittisten liikkeitten eristämistä [valtapuolueitten kieltäytyminen tekemästä yhteistyötä äärioikeistolaisten puolueitten kanssa, tunnetaan myöskin termillä cordon sanitaire] ja sensuuri [vihapuhelait] ovat joko suoraan tai “hengeltään” kommunismia.
Huhtasaari esimerkiksi toteaa: “Sosialismilla tarkoitan sitä, että ahkerilta suomalaisilta otetaan rahaa ja annetaan korruptoituneille romanilaisille. Varallisuus jaetaan uudestaan.”
Huhtasaari tarkentaa, että kaikki puolueet Keskustasta vasemmalla ovat kommunisteja. EU ja Kokoomus ovat myöskin kommunistisia.
Kirjailijat huomauttavat, että Huhtasaaren kommunismin määritelmällä hän itse on kommunisti, koska hän kannattaa tulonsiirtoja. Esimerkiksi Huhtasaari puolustaa hyvinvointivaltiota ja hyväksyy, että puolueensa saa puoluetukea.
Kirjailijoitten mukaan Huhtasaaren virheellinen käsitys kommunismista on peräisin amerikkalaisilta konservatiivikristityiltä, jotka kokevat verotuksen ja hyvinvointivaltion konseptien olevan kommunismia.
Menen pidemmälle. Amerikkalainen konservatismin vainoharhaisen antikommunismin juuret tulevat äärioikeistolaiselta John Birch Society-nimiseltä järjestöltä. Järjestö tunnettiin kommunisteiksi koettujen ihmisten vainoamisesta ja juutalaisvastaisista salaliittoteorioista. Järjestöllä on todettu olevan linkkejä Huhtasaaren ihailemaan presidentti Donald Trumppiin.
Käsitys, että kaikki maailman asiat ovat kommunismia on alun perin 1930-luvun natseilta ja yhä on. Esimerkiksi hiljattain uusnatsijärjestö Pohjoismainen Vastarintaliikkeen epävirallinen propagandalehti Partisaani julkaisi artikkelin, jossa todettiin itse kapitalistisen järjestelmän olevan kommunismia.
Mutta mistä tämä vainoharhaisuus ja tietämättömyys kommunismista johtuu?
Olen aiemmin kirjoittanut, että koska kommunismi on ideologian tasolla tasa-arvoinen, se on suorassa ristiriidassa äärioikeistolaisen maailmankuvan kanssa. Vaikka muutenhan äärioikeisto kannattaa reaalikommunismissa ilmenevää totalitarismia. Syy tähän johtuu äärioikeistolaisuuden asemoitumisesta olemassa olevien yhteiskunnallisten hierarkioitten puolustamisessa.
”Siellä Laura, missä ongelma” kirjassa voikin huomata Huhtasaaren maailmankuvan olevan hyvinkin hierarkkinen ja suorastaan epädemokraattinen.
Huhtasaari on kirjan mukaan sanonut kannattavansa Victor Orbánin ”valistunutta diktatuuria”. Venäjän diktatuurillekin herää sympatiaa. Huhtasaaren mukaan suomalainen teollisuus kärsii EU:n asettamista Venäjä-pakotteista. Suomalainen voi on virrattava, vaikka sillä tuetaan venäläisten, ukrainalaisten, georgialaisten ja syyrialaisten sortoa. Raha on tärkeintä ja, kuten Huhtasaari itse julisti ”ihmisoikeudet eivät kuulu kaikille”
Kirjaa varten Huhtasaari tarkensi lausuntoaan, sanoen, etteivät ihmisoikeudet kuulu rikollisille. Hänen mukaansa ihmisoikeudet ovat velvollisuus. Eräänlainen sopimus. Jos suorittaa rikoksen, sopimus on rikottu ja henkilö menettää ihmisoikeudet. Huhtasaari ei vaikuta ymmärtävän, että ihmisoikeuksia rikotaan juuri rikollisilta. Valtiollahan on valta määritellä ketkä ovat rikollisia ja ketkä eivät.
Huhtasaari voi julistaa keskusvallan olevan kommunismia, mutta hän itse ajoi presidenttivaltaoikeuksien laajentamista. Kirjassa väitetään Huhtasaaren halunneen presidentillä takaisin valta hajottaa eduskunta. Pitää palata Kekkosen aikoihin. Samalla vuoden 2015 pakolaiskriisi olisi pitänyt torjua asettamalla valmisulain, joka antaisi valtiolle laajoja valtaoikeuksia. Kirjan mukaan Huhtasaari luuli valmiuslain olevan sama asia kuin poikkeuslaki.
Joten Huhtasaari ei vastusta kommunismia, koska se olisi epädemokraattinen tai ihmisoikeuksia vastaan. Hän itse vastustaa kahta jälkimmäistä. Mutta koska kommunismin historia on verinen, se kelpaa pelottavaksi merkitsijäksi kaikelle, mitä äärioikeisto kammoksuu: tasa-arvoa ja olemassa olevien hierarkioitten haastamista. Huhtasaari käyttääkin kommunismia tässä merkityksessä. Kun Huhtasaari julistaa Kokoomuksen kommunistiseksi, hän viestittää äärioikeistolle, että Kokoomus ajaa ”liikaa” tasa-arvoa. Parempi äänestää perussuomalaisia, jos haluaa puolustaa valkoisen rodun koettuja etuoikeuksia.
Sheri Bermanin ”Democracy and Dictatorship in Europe: From the Ancien Régime to the Present Day” (2019) kirjassa paljastuu oikeiston aina puolustaneen eliitin etuoikeuksia vetoamalla yksilönoikeuksiin ja hajautettuun valtaan. Koostuihan alkuperäinen eliitti aatelisista tai porvareista. Koska ainoa tapa uudistaa yhteiskunta demokraattisemmaksi on varmistaa, että kaikkialla on samat lait, joita voidaan valvoa ja ylläpitää, vasemmisto on historiallisesti ajanut valtion vallan laajentamista. Liian heikko valtio antaa paikallisille mahtimiehille vapauden alamaistensa alistamista. Nykyään tämä oikeiston logiikka on siirtynyt puolustamaan aatelisherrojen sijaan yritysjohtajia, jotka haluavat välttää korkeita veroja ja työsuojelunormeja.
Mutta koska Huhtasaari on äärioikeistolainen, hän ei kehystää etuoikeuksien puolustamisen vain vapaustaisteluna. Sen sijaan se on taistelu sortavaa kommunismia vastaan. Koska kyseinen järjestelmä koetaan historiallisista syistä pelottavampana kuin pelkkä idea kansainvälisestä liitosta tai kaiken kattavasta byrokratiasta.
Kirjan mukaan Huhtasaari kokee myöskin, että Suomessa kansallismielisiä vainotaan, valkoinen rotu hävitetään sukupuuttoon ja EU kotimaamaisilla valtapuolueilla ovat yhdessä päättäneet tuhota kansallisvaltiot.
Huhtasaari ei ole mielisairas, joka näkee kuvitteellisia kommunisteja kaikkialla. Vaan hän käyttää symbolista retoriikkaa mobilisoidakseen kannattajansa toimimaan. Kirjailijoitten mukaan edellä mainittuja kauhuvisioita ei tulkita kirjaimellisesti Huhtasaaren kannattajien taholta. Ne ovat vain myyttejä, joilla ylläpitää EU- ja maahanmuuttovastaisuutta. Folkloristiikassa myytti ei tarkoita epätotta, vaan mielikuvissa olevaa symbolia, joka samaan aikaan ei ole konkreettisesti totta ja sisältää syvemmän totuuden maailmasta.
Mielestäni Huhtasaaren kommunismikammo myöskin kertoo todellisten argumenttien puutteesta. Huhtasaaren koko ideologia ja retoriikka perustuukin äärimmilleen vietyyn kaltevan pinnan argumenttiin. Tämä tarkoittaa argumentointivirhettä, jonka mukaan, jos X hyväksytään, niin jotain äärimmäisen hirvittävää tapahtuu, mutta ei perustella syy-seuraussuhdetta.
Kirjailijoitten mukaan Huhtasaari hahmottaa maailman ilman valtioitten välistä yhteistyötä, vaan anarkiana, jossa jokainen valtio huolehtii itsestään ja heikommat alistuvat vahvimman tahtoon. Tämä on merkki äärimmäisestä hierarkkisesta maailmankuvasta. Jos uskoo, että maailmassa aina joku alistaa toisen, olisi se vanhemmat lastaan, mies naista, hetero homoa, valkoinen mustaa ja valtiot toisiaan, niin silloin EU ei olekaan mitään muuta kuin valtava alistuskoneisto. Se, ettei EU ole sortanut suomalaisia, ei ole tällaisessa maailmankuvassa argumentti sitä vastaan. Se vain merkitsee, että EU salaisesti sortaa Suomea. Salaliittoteoriamaisessa mielessä todisteitten puute jollekin ilmiölle vain todistaa, että se salataan todella hyvin.
Huhtasaari sanookin, että EU on kaikkien Suomen ongelmien syy, olivatpa nämä ongelmat kuviteltuja, kuten väestönvaihdos, homosaatio, kristittyjen vainot.
Toinen kirjan kantava teema on Huhtasaaren yksinkertainen ajattelutapa. Kirjailijat tuntevat tarpeelliseksi oikoa joka ikisen Huhtasaaren väitteen. Paljastuukin, että Huhtasaari on väärässä aivan kaikesta. Syy siihen, miksi hän on väärässä, johtuu Huhtasaaren kyvyttömyydestä käsitellä tietoa.
Esimerkiksi kirjassa paljastuu, että Huhtasaari plagioi 80% gradustaan. Kirjoitusvirheineen ja loppupäätelmiin. Huhtasaarella onkin opettajan pätevyydet ainoastaan koska hän huijasi yliopistoa. Mutta plagiointi ei jäänyt vain opiskeluaikoihin, vaan kirjan mukaan Huhtasaari yhä plagioi blogissaan ja puheissaan päivittäin.
Ne, jotka eivät huomaa Huhtasaaren kopioineen toisten ihmisten argumentteja, luulevatkin häntä älykkääksi. Olen huomannut, miten helppoa on teeskennellä älykästä. Toisten väitteiden toistaminen ei vielä ole tarpeeksi hyvä keino. On sekoitettava puheeseen erilaisia yksityiskohtia, kuten nimiä ja vuosilukuja. Sillä ei ole väliä ovatko nimet edes todellisia tai liittyvätkö asiaan. Tärkeintä on, että puhe viittaa muihin asioihin jatkuvasti. Ihmiset luulevat, että tiedät paljon erilaisista asioista, vaikka et todellisuudessa tietä. Kirjan kuvaukset Huhtasaaren puheista sopivat hyvin kuvailemaani tekniikkaan.
Kirjailijat avaavatkin, ettei Huhtasaarella ole yhtään omaa ajatusta, vaan kaikki on varastettu joltain muulta. Huhtasaari onkin niin tottunut plagioimaan, ettei hän vaivaudu lukemaan lehtiartikkeleita. Vain otsikko riittää. Kirjassa mainitaan tapaus, jossa Huhtasaari linkkasi artikkelin, jonka otsikko vaikutti vahvistavan tämän argumenttia, mutta sen sisältö olikin ristiriidassa sen kanssa.
Paras kiteytys Huhtasaaren rajallisesta tietämyksestä ja loogisesta ajattelusta on hänen vuonna 2012 julkaisema Uuden Suomen blogikirjoitus, jossa muun muassa julistetaan: ”Meidän tulee elvyttää talouttamme leikkaamalla ennakkoluulottomasti” Kirjailijat eivät mainitse, että samassa kappaleessa Huhtasaari vihjaa olevansa valmis leikkaamaan valtion tulopuolelta. Mikä on toki mahdollista, mutta ei viisasta.
Kirjan mukaan Huhtasaari levittää somealustoissaan runsaasti äärioikeistolaisia propagandajulkaisuja, joissa luodaan virheellisiä linkkejä eri faktojen välillä. Tyypillistä salaliittoteoriamaista ajattelua. Kirjailijat mainitsevat Huhtasaaren linkanneen Twitterissä Patmos-säätiön artikkelin. Patmos sionistinen äärikristillinen järjestö, joka kaikessa ristiriitaisuudessa uskoo juutalaisvastaiseen kulttuurimarxismi-maailmanhallintamyyttiin. Kyseisen myytin mukaan maailmaa hallitsevat juutalaiskommunistit yrittävät tuhota länsimaisen sivilisaation homoseksuaalisuudella ja maahanmuutolla.
Se, mitä kirja ei mainitse, on että Huhtasaari on linkannut myöskin amerikkalaisen äärioikeistolaisen salaliittoteoriakanavan InfoWarsin propagandavideoita. Kyseisen kanavan video, jonka Huhtasaari linkkasi pari vuotta sitten, oli nimeltään ”Liberalismi on mielisairaus”.
Europarlamentaarikko on myöskin linkannut äärioikeistolaisen Qanon-kultin salaliittoteoriavideoita. Näitten videoitten mukaan maailmaa hallitsevat liberaalitaustaiset satanistipedofiilit ja presidentti Donald Trump käy salaista sotaa heitä vastaan. FBI on määritellyt Qanonin terroristiseksi uhaksi.
Huhtasaaren mielipiteet ovatkin jatkuvasti ristiriidassa toistensa kanssa. Esimerkiksi Huhtasaari sanoi tätä kirjaa varten, ettei ole etnonationalisti. Samaan aikaan hän kuitenkin uskoo etnonationalismin keskeisempään uskomukseen, että maahanmuuton vuoksi valkoinen rotu on kuolemassa sukupuuttoon. Eikä hän myöskään koskaan arvostellut julkisesti Perusnuorten etnonationalistisiipeä, joka tänä vuonna lakkautettiin, kun heidän varapuheenjohtajansa julistautui fasistiksi.
Kirjassa ei mainita, ettei Huhtasaari ottanut ollenkaan kantaa puolueensa ajatuspajan tilaamaan Jukka Hankamäen kohukirjaan, jossa lietsotaan vihaa juutalaisia, naisia, pedofilian uhreja ja muslimeja vastaan. Huhtasaari toimii julkaisua tilanneen ajatuspaja Perustan hallituksen jäsenenä.
Samalla Sakari Muurisen ja Juha Ståhlen kirjassa ei mainita, että Huhtasaari on Twitterissä puolustanut kanadalaisen äärioikeistolaisen aktivistin matkustusoikeutta Iso-Britanniaan. Kyseinen aktivisti sai maahanmuuttokiellon, ironisesti kyllä, koska hän yritti estää Välimereen hukkuvia pakolaisia pelastavien laivojen lähtöä satamasta ampumalla niihin ilotulitusraketteja.
Kirjan mukaan Huhtasaari julisti olevansa aina heikompien puolella, mutta hän mallitti ja yritti haastaa oikeuteen vihapuheesta koululaisia, jotka olivat tehneet perussuomalisia arvostelevan koulutyön. Mikä on erityisen ristiriitaista, koska Huhtasaari on julistanut vastustavansa vihapuhelakkeja, koska kokee ne sensuuriksi.
Kirjassa ei myöskään kerrota, että Huhtasaari antoi avoimesti tukensa äärioikeistolaiselle Suomi ensin ryhmittymälle, kun nämä olivat osoittamassa mieltä pakkopalautuksia vastustavia pakolaisia vastaan. Suomi Ensin oli Sisäministeriön 2018 väkivaltaisen ekstremistisen toiminnan vuosiraportin mukaan epäiltynä kolmestakymmenestä ekstremistiseen väkivaltaan liittyvästä rikoksesta. Suomi ensin johtaja Marco de Wit kannattaa valkoista ylivaltaa.
Kirjan mukaan sen lisäksi, että Huhtasaari ei tiedä melkein mistään mitään ja elää eräänlaisessa rinnakkaistodellisuudessa, hän ei pidä työnteosta. Kirjassa haastatellaan lukuisia Huhtasaaren poliittisen uran työkavereita kaikista puolueista. Kukaan ei osaa kertoa yhtäkään lakialoitetta tai konkreettista poliittista työtä, jota Huhtasaari olisi tehnyt. Juuri ja juuri Huhtasaari jaksaa äänestää eri päätöksistä. Monesti lukematta edes mistä äänestää.
Kirjan mukaan Huhtasaaren vahvuus on agitoiva puhe. Europarlamentaarikko rakastaa puheitten pitämistä. Se liittyvätkö puheet itse käsiteltävään asiaan tai ovatko ne edes sisäisesti loogisia, ei ole väliä. Tärkeintä on välittää, mitä mieltä Huhtasaari on jostain asiasta.
Kirjassa haastatellut henkilöt, mukaan lukien perussuomalaisten johto onkin todennut Huhtasaaren olevan meppi, jotta tämä ei olisi tärkeän työn tiellä. Huhtasaari kelpaa perussuomalaisille ainoastaan propagandan levittäjänä ja poliittisen agitaation luonnissa.
Kirjassa analysoidaan Huhtasaaren retoriikkaa ja päädytään siihen, että sen lisäksi, ettei se perustu koskaan konkreettiseen totuuteen tai ole sisäisesti looginen, sen päätarkoitus on provosoida ja luoda uhkakuvia.
Kirjan mukaan Huhtasaaren suosio perustuu siihen, ettei ihmisiä kiinnosta onko poliitikon puhe totta vai ei, vaan sen puheen synnyttämä mielikuva. Mielestäni tämä kertoo vakavasta demokratian kriisistä. Ihmiset on jotenkin totutettu uskomaan, ettei poliitikkojen valinnoilla todellisuudessa ole merkitystä. Että kaikki on vain teatteria. Joku muu tekee poliittiset päätökset taustalla. Olisi se kapitalistisen järjestelmän rattaat tai kuvitteelliset kommunistit. Joten miksi ei äänestää valtaan näyttelijä, joka tietää vuorosanat, mutta ei mitä sanat tarkoittavat?
Sakari Muurisen ja Juha Ståhlen “Missä Laura, siellä ongelma” antaa hyvän kuvan Laura Huhtasaaren ideologiasta ja urasta. Mutta se ei mene tarpeeksi syvälle, kuten osoitin. Koska Huhtasaaren poliittinen ura on mitäänsanomaton, kirjailijat joutuivat täyttämään teoksensa mielenkiintoisemmilla poliitikoilla. Tässä teoksessa haastatellaan usean sivun verran Huhtasaaren kanssa toimineita poliitikkoja, jotka puhuvat mieluummin itsestään kuin Huhtasaaresta. Minua turhautti, että puolet kirjasta ei käsittele itse otsikossa mainittua henkilöä. Luulen, että jos kirjailijat vain käsittelisivät Huhtasaarta, elämäkerrasta tulisi aivan liian lyhyt, että sitä voisi kutsua kirjaksi. Pahempaa kuin sivupolkuihin meneminen on kirjan jatkuva toisto. Samoja Huhtasaaren ajatuksia ripotellaan pitkin kirjaa, melkein kuin yritettäisiin venyttää kirjaa mahdollisimman pitkäksi niukasta materiaalista huolimatta. Elämäkertojen saralla, tämä teos onkin rasittavaa luettavaa.
Sami Eerola ja spektaakkeliyhteiskunta 
Heitänpä sinulle haasteen, kaiva jostain Sahih Al-Bukhari. Lue se ajatuksella. Reflektoi, vastaako siinä kuvatun henkilön maailmankatsomus esimerkiksi Hitlerin, josta olet lukenut ilmeisen paljon. Muista reflektoidessasi, että Savitri Devin lisäksi kukaan ei pidä Hitleriä oikeastaan jumalana, mutta tätä Sahih Al-Bukharin päähenkilöä pidetään suhteellisen laajalti profeettana ja täydellisenä ihmisenä.
Kaikki islamiin liittyvä kirjallisuus, jota olet blogissasi esitellyt, on lähes yksinomaan länsimaisten ”liberaalien” apologistien tuotoksia, joissa ei puhuta sanallakaan mainitsemistani yhtäläisyyksistä.
Haluaisin uskoa, että olet valistunut ja sivistynyt ihminen. Niinpä esitän sinulle mitä nöyrimmän pyynnön; lue se Sahih Al-Bukhari, ja arvostele se samalla kriittisellä tavalla, joilla olet arvostellut muiden murhaajien teoksia. Jos et tee sitä, voitte jatkaa Vaasankadulla omien pierujenne haistelua, ja velloa pseudointellektuellissa erinomaisuudessanne.
Kiitos, ja toivon hyvää jälleensyntymää.
Terveisin antifasisti (se viimeinen)
Kiitos kommenttista. Sahih Al-Bukhari on vain yksi sadoista sharia-kokoelmista. Se ei ole islamin keskeisin teksti. Olen opiskellut islamia yliopistossa, eikä tietämykseni ole peräisin vain länsimaisesta kirjallisuudesta. Olen kirjoittanut blogissani sharia-laista, muun muassa Sadakat Kadrin teoksesta ”Heaven on Earth: A History of Sharia Law”, jonka islamin professori suositteli minulle aikoinaan. Tässä linkki tekstiin: https://spektaakkeliyhteiskunta.com/2018/06/15/totuus-shariasta/
Kiitos vastauksesta. En tiedä, miten määritellään ”keskeisin teksti”, mutta Sahih Al-Bukhari on muslimien keskuudessa auteenttisin hadith, jonka ohi kipuaa ainoastaan Koraani. En ole opiskellut islamia yliopistossa, mutta tämä selviää ihan kurkkaamalla Wikipediasta. Linkittämäsi artikkeli oli varsin mielenkiintoinen, mutta siinäkään ei oteta kantaa islamin perimmäisiin ongelmiin meidän pluralistisen hyvinvointivaltion näkökulmasta. En edelleenkään täysin ymmärrä, miten sinunlaisesi lukenut ihminen kykenee puolustamaan massamurhaajaa, joka otti juutalaisnaisia seksiorjikseen, ja toisellä kädellä kritisoimaan (aiheesta) esimerkiksi juurikin Hitleriä. Islamilainen kultakausi on faktaa, dhimmejä kohdeltiin hyvin, ja tiede sekä taide kukoisti (esim.Avicenna). Tämä ei poista sitä tosiseikkaa, että islamin teologis-sosiologinen pohja on lukutaidottoman murhaajan luoma. Jos Hitler olisi voittanut sodan, ja eläisimme egalitaarisessa arjalaisessa utopiassa, vähentäisikö se hänen suorittamien rikostensa taakkaa? Vai pyhittääkö tarkoitus keinot?
Kuten totesin, en ole opiskellut islamia yliopistossa. Sen sijaan vietin nuoruuteni ja lapsuuteni monikulttuurisessa utopiassa, jossa näin joka päivä muslimien taholta kiittämättömyyttä, halveksintaa ja välinpitämättömyyttä yhteiskuntaamme kohtaan. Kaksi tuntemaani naista raiskattiin, ja osaat varmaan arvata, ettei kyseessä ollut Pentti 45v Karjala-lippis päässä.
Olen positiivisesti yllättynyt siitä, että julkaisit kommenttini, etkä provosoitunut ikävästä sävystäni huolimatta. Siitä nöyrät kiitokset. Olen vain niin kovin kyllästynyt taantumuksen leviämiseen. Islamilainen maailma tarvitsisi kipeästi omaa Lutheriaan, joka sekularisoisi asiat. Ongelma on, kuten tiedät, ettei Koraania sovi ihmisen muutella, koska se on täydellinen kirja, Jumalan lähettämä, ja sen esitteli maailmalle täydellinen mies, profeettojen sinetti. Lopuksi haluaisin siteerata teidän piirissänne suuresti arvosteltua poliitikkoa, anonyymia kirkkoslaavitutkijaa:
”Mielestäni on hullua, että aina, kun arabi Allahin nimessä räjäyttää jotain tai ampuu jonkun, länsimaisten älykköjen armeija on vakuuttelemassa, että ei tuo ole oikeaa islamia ja että islamissa on kyse ihan muista asioista. Jos haluan tietää, mitä on islam, kyllä minä mieluummin uskon partasuuimaamia, joka sentään on koko ikänsä omistautunut aiheelle, kuin ateistista vasemmistoälykköä, joka ei tiedä asiasta mitään.”
Terveisin se sama antifasisti (viimeinen).
Suhtaudun islamiin samalla tavalla kuin muihinkin uskontoihin. Uskonnot eivät ole poliittisia ideologioita. Niitä ei tutkita sellaisiksi eivätkä ne toimi samalla logiikalla. Esimerkiksi talmud on täynä rasistisia, sovinistisia ja totalitaristisia säkeitä, mutta ei kukaan muu kuin antisemitistit väitä juutalaisuuden olevan väkivaltainen totalitaristinen uskonto. On eräänlainen looginen virhe tulkita uskontoja kuin ne olisivat täsmällisiä tietokonekoodeja, joita uskoviin syötetään ja he ikään kuin toimivat täsmällisesti uskonnon sanelemalla tavalla. On syy, miksi uskonnot ovat ristiitaisia ja niistä on lukuisia haaroja: niitä ei tarkoitettu kronologisesti ja loogisesti luettaviksi. Kuka tahansa uskontotietelijä tulee sanomaan samaa. Mitä tulee islamilaiseen terrorismiin, olen kirjoittanut siitä aika paljon. Tässä on kaikki kirjoitukseni aiheesta. https://spektaakkeliyhteiskunta.com/?s=islamismi Olen jopa kirjoittanut al-Qaidan ja Isiksen manifesteista, jos kiinnostaa.