Mitä tiedämme terrorismista

Kiinnostukseni äärioikeistoon ajoi minut tutkimaan jihadismismiakin. Alun perin sen takia, ymmärtääkseni onko äärioikeiston islamofobisissa peloissa jotain perää? Onko tosiaan islam sodan uskonto, joka tuottaa jatkuvasti terroristeja vai onko ilmiö monimutkaisempi? Jihadismin tutkiminen taas ajoi minut opiskelemaan terrorismia, mikä taas palautti minut takaisin äärioikeistoon.

Tämän vuoksi Leena Malkin tänä vuonna julkaistu ”Mitä tiedämme terrorismista” on kiinnostava ja arvokas teos.

Sisällöltään Malkin uutuuskirja ei poikkea kovin paljon Louise Richardsonin ”What Terrorists Want: Understanding the Enemy, Containing the Threat” (2006) tietokirjasta. Malkin teos sisältää kuitenkin viimeisemmät vakiintuneet tutkimustulokset aiheesta ja kotimaiselle lukijakunnalle relevantimpaa tietoa.

Malkin kirjan keskeisin teesi on, ettei löydy yhteistä absoluuttista tekijää terroristiseen radikalisoitumiseen, vaan monia tekijöitä, joista voidaan päättyä samaan lopputulokseen. Tämä tarkoittaa sitä, että pohjimmiltaan ihmiset radikalisoituvat oman järkeilynsä vuoksi, eikä mielisairauden tai aivopesun takia, vaikkakin niittenkin kautta sellaista tapahtuu.

Malkin mukaan samat radikalisoitumisen selitysmallit pätevät kaikkiin terrorismin muotoihin, jopa uskonnolliseen, vaikka niin ei intuitiivisesti ajateltaisi.

Onkin mielenkiintoista, että Malkin kirja alkaa lausumattomalla kehystyksellä, jonka mukaan terrorismi on eräänlainen sairaus, joka iskee joihinkin ihmisiin. Oireet on vain löydettävä ja sairastuneet eristettävä yhteiskunnasta. Jopa kirjan kansitaide antaa tällaisen kuvan. Kirjan edetessä kuitenkin paljastuu, ettei terrorismi ole jokin järjetön päähänpisto, joka tarttuu herkkiin yksilöihin.

Mutta tämä tekee Malkin kirjasta pelottavan, koska se tarkoittaa mielestäni, että joskus terroristi voi olla oikeassa. Mutta, kuten eräs oikeistolainen kommentaattori kerran sanoi ”tiede ei piittaa tunteistasi”

Malkin mukaan terrorismi ei ole yleistä köyhissä ihmisissä ja maissa, vaan keskituloisissa ja taloudellisesti epätasa-arvoisissa maissa. Mikä selittää, miksi globaalissa etelässä tapahtuu paljon enemmän terrorismia kuin länsimaissa.

Malkki yhtyy Richardsoniin, jonka mukaan terrorismi voi syntyä epäoikeudenmukaisuuden kokemuksesta, kun yhteiskunnalliset odotukset paranevasta elämästä eivät täyty. Sama syy, jota esimerkiksi Arto Luukkanen on esittänyt syyksi Venäjän vallankumouksen puhkeamiseen.

Eniten yllättynyt olin Malkin havainnosta, että terrorismi on harvinaisempaa maissa, joissa on laajat kansalaisvapaudet. Yleensähän ajatellaan, että kova kuri vähentää poliittista väkivaltaa.

Malkin mukaan viranomaisten aggressiivisuus tai valikoiva suhtautuminen eri liikkeisiin voi radikalisoida poliittisia liikkeitä entisestään.

Malkki painottaa, että ideologialla ja uskonnoilla on tekemistä terrorismin kanssa. Ainakin sillä tasolla, miten ideologialla kuvataan maailmaa.

Kirjailijan mukaan ideologia on äärimmäinen tai ekstremistinen, kun se jakaa maailman selkeästi kahteen osapuoleen. Ulko- ja sisäryhmään ja määrittelee oman ryhmän selviytymisen olevan riippuvainen toisen ryhmän tuhoamisesta. Tästä lähtökohdasta ideologia oikeuttaa väkivallan ja sen kannattaja voi tehdä johtopäätöksen, että terrorismi on paras tapa edistää ryhmänsä asiaa.

Mielestäni tämän määritelmän mukaan kaikki uskonnot voidaan määritellä ekstremistisiksi. Jakavathan uskonnotkin maailman syntisiin ja pelastettuihin. Mutta Malkin mukaan uskontoja ei pidä käsitellä dogmina, joita uskovaiset noudattavat pilkulleen tai eivät ole oikeita uskovaisia. Uskonnot ovat paljon epämääräisempiä kokoelmia tapoja, uskomuksia, asenteita ja myyttejä. Sen vuoksi kokonaisten uskontojen leimaaminen tai määritteleminen ekstremistiksi ei ole tieteellisesti kestävää, vaikka niitten pyhät kirjat ovat kuinka verisiä.

Hyvä esimerkki mikä itselläni tulee mieleen, on juutalaisuus. Sen pyhä teksti Toora on niin väkivaltainen ja rasistinen, että natsit siteerasivat sitä perustellakseen, miksi juutalaiset olivat liian vaarallisia Saksalle. Historiallisista syistä emme kuitenkaann enää sano juutalaisuutta veriseksi sodan uskonnoksi, jos emme halua itse tulla leimatuksi eksremistiseksi juutalaisvihaajaksi.

Mutta ekstremistinen ideologia ei vielä itsessään aiheuta ihmisen radikalisoitumista terrorismiin, vaan siihen tarvitaan monia erilaisia tekijöitä. Yksi mainittavimmista on polarisoiva puhe, joka kansanomaisesti tunnetaan myöskin vihapuheena. Jos jatkuvasti kehystää jotain ulkoryhmää uhkana omalle ryhmälle ja toivoisi ulkoryhmän tuhoa, se voi radikalisoida jonkun oikeasti tekemään niin.

Tässä kohtaan voidaankin puhua radikaali-islamista ja sen kaikista väkivaltaisemmasta muodosta: jihadismista.

Radikaali-islam jakaa maailman ”oikeisiin” muslimeihin ja vääräuskoisiin. Sen mukaan vääräuskoiset, erityisesti länsimaalaiset kristityt ja juutalaiset, yrittävät tuhota muslimit, joten ”oikeitten” muslimien olisi parasta puolustautua hyökkäämällä takaisin. Tällä kehystyksellä Isiksenä tunnettu Islamilainen valtio (IS) perustelee osittain omaa terrorismiaan. IS:n todellinen tavoite on koko maailman valloittaminen ja sen muuttamisen väkivallalla islamistiseksi. Tähän ISIS käyttää islamin sodankäynnin säkeitä auktoriteettina. Tästä näkökulmasta ilman islamia ei olisi olemassa terroristijärjestöjä, jotka oikeuttavat toimintansa sillä. Mutta kuten aiemmin sanottu, uskonnot eivät ole, eikä niitä koskaan tarkoitettukaan kakkureseptin kaltaisiksi tarkasti seurattaviksi opeiksi. Joten on turha takertua siihen, aiheuttaako uskonto terrorismia. Ei se aiheuta, vaan enemmänkin luo toiminnalle oikeuttavan kehyksen. Yhdynkin Graham E. Fullerin ”A World Without Islam” (2010) kirjan teesiin, jonka mukaan, vaikka ei olisi islamia, Lähi-Idässä ja Pohjois-Afrikassa olisi syntynyt jokin terroristinen liike.

Minulle kiinnostavaa tietoa Malkin kirjassa on, että nationalistisseparatistien ja äärivasemmiston iskut kohdistuisivat pääosin valtiovallan edustajiin, kun taas uusnatsien ja äärioikeiston iskujen uhreista suurin osa valikoituu satunnaisesti yhteiskunnan heikompiosaisista, mikä mielestäni voi johtaa suoraan ideologiaan.

Kommunismin nimeen on historiallisesti tapettu ylivoimaisesti enemmän ihmisiä kuin jihadismin ja fasismin, mutta fasismi on ainoa ideologia, joka teorian tasolla oikeuttaa kokonaisten ihmisryhmien tuhon vain koska he ovat olemassa. Esimerkiksi kommunismin teoriassa porvari voi pelastaa nahkansa kannattamalla kommunismia. Juutalainen ei voi tehdä samaa kansallissosialismissa.

Toinen Malkin kiinnostava havainto on, että miksi äärioikeistolaista terrorismia vähätellään, vaikka tilastollisesti se on jihadismin jälkeen nykyajalla eniten esiintyvä poliittisen väkivallan muoto ja joissain paikoissa kaikista korkein? Malkin mukaan todennäköisin syy johtuu siitä, ettei äärioikeisto oikeasti uhkaa valtiota, vaan tavallisia ihmisiä. Laajennan tätä näkemystä siihen, että äärioikeistoa vähätellään, koska se ei haasta todellisuudessa valtayhteiskuntaa. Äärioikeiston perimmäinen ideologinen komponentti on vallitsevien hierarkioitten puolustaminen. Tällöin se pyrkiikin hyökkäämään yhteiskunnallisen hierarkian pohjalla olevia ihmisiä ja heitä puolustavia tahoja, esim. vasemmistolaisia kohtaan. Tavalliselle valkoiselle keskiluokkaiselle heteromiehelle äärioikeisto tuntuukin olemattomalta vaaralta. Mutta tummaihoisella maahanmuuttajataustaisella ei ole varaa unohtaa äärioikeiston olemassaoloa. Hakaristigrafiitti muuntajalaatikossa tai -tarra katulampussa muistuttavat aina, että lähistöllä on joku, joka hautoo tämän kuolemaa.

Koska Malkin kirjan kieli on sekoitusta akateemista tarkkuutta ja neutraaliutta sekä yleistajuisuutta, se tuntuu vähän oppikirjamaiselta. Tämä voi karkottaa niitä lukijoita, jotka odottavat tietokirjoista tunteita herättäviä kuvauksia. Mutta Malkin kirja ei ole kuivaa tieteellistä tekstiä, vaan aika sujuvaa luettavaa.

Ainoa ongelma, jonka löysin koko kirjassa, on se, ettei Malkki mainitse, että viranomaisraportit ovat pohjimmiltaan puolueellisia dokumentteja, joitten tarkoitus on edistää valtion etua ja intressejä. Tällöin ne eivät tarjoa kovin puolueetonta tietoa valtiovastaisesta ryhmästä. Malkki kuitenkin käsittelee muita argumentteja, jonka vuoksi viranomaisraportit eivät saa olla ainoa lähde ääriliikkeen tutkimisessa. Joten edellä mainittu ongelma on aika mikroskooppinen.

Leena Malkin ”Mitä tiedämme terrorismista” onkin loistava yhteenveto siitä, mitä tiedämme terrorismista. Se ottaa kantaa joka ikiseen väittämään ja uskomukseen terrorismista ja sen tutkimisesta. Se on arvokas kappale kaikille aiheesta kiinnostuneille.  

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s