Etnonationalismista

Entiset perussuomalaiset nuoret ovat nostaneet valtavirtaan etnonationalistisen ideologian. Tänä sunnuntaina itsenäisyyspäivänä ensin Helsingissä ja sitten Tampereella etnonationalistien pitämä ”Suomi herää” mielenosoitus yritettiin pitää. Mutta mitä tarkalleen on etnonationalismi?

Äärioikeistotutkija Tommi Kotonen määrittelee etnonationalismin lyhyesti aatteeksi, joka ”korostaa syntyperää kansakunnan perustana. Kyse on biologisesta nationalismista tai rasismista.”

Tässä artikkelissa menen syvemmälle etnonationalismiin. Hyödynnän José Pedro Zúqueten, vuonna 2018 julkaistun akateemisen tietokirjan ”Identitaarit. Eurooppalainen liike islamia ja globalismia vastaan” (oma suomennos), avataakseen mitä etnonationalistit ajattelevat ja miksi tarkalleen he ovat rasisteja.

Olen kirjoittanut aiemmin yhdestä etnonationalistisesta manifestista: Markus Willingerin “Generation Identity ‒ A Declaration of War Against the ’68ers” (2013), mutta José Pedro Zúqueten tietokirja on kattavampi, melkein tuhat sivua pitkä tutkielma ideologiasta. Zúqueten lähteinä ovat haastattelut ja lukuisat etnonationalistien tuottamat teoreettiset tekstit.

Identitarismi on toinen nimi etnonationalismille. Nimi ja liike syntyi alkujaan Ranskassa 1960-luvun lopulla ja levisi sieltä maailmalle. Suomalainen etnonationalismi juontaa nimensä amerikkalaisista identitaareista, kuten Suomen Sisun aktiivin Tuukka Kurun artikkeli aiheesta kertoo.

Hommafoorumin keväällä teettäämässä käyttäjäkyselyssä 49.5% käyttäjistä kannatti etnonationalismia. (tarkistin 02.12.2020). Hommafoorumi on yleinen kotimaisen äärioikeiston foorumi, joka alkoi perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-ahon Scripta-blogin vieraskirjasta.

Toisin kuin muut äärioikeistoa käsittelevät kirjat, Zúqueten ei pyri paljastamaan mitään etnonationalismin pimeitä salaisuuksia tai kumoamaan sen väitteitä. Sen sijaan kirjailija kuvaa etnonationalismin sellaisenaan kuin sen kannattajat sen kuvaavat. Joten tämä kirja on ärsyttävän puolueeton. Se ei sisällä yhtäkään arvottavaa sanaa ja sitä melkein voisikin pitää etnonationalistien kirjoittamana. Kirjailija luottaa siihen, että lukija itse osaa käsitellä eteensä tulevaa tietoa ja kyseenalaistaa sitä, jos kokee tarpeelliseksi.

Zúqueten mukaan identitaarien ideologiset juuret ovat ranskalaisessa Nouvelle Droite-liikkeessä, eli uudessa oikeistossa. Mutta ideologian pohja on peräisin sveitsiläisen konservatiivisen vallankumouksen teoreetikko Armin Mohlerin ideoissa. Mohlerin mukaan eurooppalainen sivilisaatio on korkeampi kuin muut ja sen tehtävä on “sivilisoida” maailma.  Mutta 1960-luvulla Mohlerin muutti narratiivin itsepuolustukseksi: Euroopan tehtävä ei ollut enää sivilisoida maailma, vaan puolustaa omaa “valkoista sivilisaatiota” tummien kansojen hyökkäyksiltä.

Zúqueten mukaan valkoinen ylivalta muutettiin valkoiseksi nationalismiksi tai separatismiksi. Tämän vuoksi etnonationalistit ja yleensäkin moderni äärioikeisto eivät pidä siitä, että heitä kutsutaan natseiksi. Natsit uskoivat valkoiseen ylivaltaan ja maailmanvalloitukseen. Mutta valkoiset nationalistit, identitaarit ja etnonationalistit eivät usko kumpaakaan. Eivät ainakaan kirjaimelliseen merkitykseen.

Zúqueten mukaan ranskalainen uusoikeistolainen filosofi Alain de Benoist muotoili edellä mainituista ideoista uuden rotuerottelun oikeutuksen. Sen mukaan jokainen maailman rotu/kansa/kulttuuri on itsessään arvokas. Säilyttääkseen jokaisen kansan arvo ja ainutlaatuisuus, ne eivät saa sekoittua keskenään. Sekoittuminen tuhoaa kansojen geneettisen ja kulttuurisen ainutlaatuisuuden, muuttaen maailman monokulttuurisen harmaaksi ja väkivaltaiseksi.

Zúqueten mukaan etnonationalistit kutsuvat maahanmuuton kautta tapahtuvaa kansojen sekoittumista ”väestönvaihdoksi”. Sen mukaan kansat eivät sekoitu keskenään, vaan yksi kansa korvaa toisen. Käytännössä maahanmuutto on tämän uskomuksen mukaan eräänlaista kansanmurhaa. Zúqueten mukaan etnonationalistit väittävät väestönvaihdon olevan käytännössä ”valkoisten kotimaitten kolonisaatiota”. Väestönvaihto onkin etnonationalismin keskeisin uskomus.

Zúqueten mukaan etnonationalistien propagandan kärki on islamvastaisuus. Heidän mukaansa muslimien kulttuuri on ristiriidassa länsimaisten arvojen kanssa. Sen vuoksi muslimien maahanmuutto on pysäytettävä. Etnonationalistit uskovat muslimien lisääntyvän tarkoituksellisesti nopeammin kuin valkoiset, aiheuttaen ajan mittaan länsimaisen valkoisen väestön korvautumisen islamia palvovilla tummilla kansoilla. Tällöin valkoinen väestö joutuu vähemmistöksi omassa maassaan. Enemmistönä, muslimit nousevat länsimaissa valtaan ja alkavat kohtelemaan valkoisia samalla tavalla kuin eurooppalaiset kohtelivat Amerikan alkuperäiskansoja. Koska olen lukenut Amerikan alkuperäiskansojen historiaa käsittelevän Roxanne Dunbar-Ortizin“An Indigenous Peoples’ History of the United States” (2014) voin sanoa, ettei vertaus ole toimiva.

Zúqueten mukaan etnonationalistit eroavat islaminvastaisista vastajihadisteista siinä, että he vastustavat myöskin kaikkien ei-valkoisten maahanmuuttoa ja itse liberalismia. Islamin ja muslimien maahanmuuton vastustus ei kuitenkaan tee vielä kenestäkään etnonationalistia tai välttämättä äärioikeistolaistaan.

Zúqueten mukaan etnonationalistit uskovat, että säilyttääkseen maailman aidosti monikulttuurisena, on toimeenpantava rotuerottelu ja tiukka maahanmuuttopolitiikka. Tätä uutta rotuerottelua kutsutaan etnopluralismiksi tai diferensialismiksi, jotka suomennettaisiin etniseksi monimuotoisuus- tai erilaisuusopiksi.

Zúqueten mukaan etnonationalistit eivät koe olevansa ideologisia tai dogmaattisia, vaan realisteja. Etnonationalistit kokevat perustavansa maailmankuvansa konkreettiseen todellisuuteen, ilman idealisointia. Tämän maailmakuvan mukaan jokainen kansa muodostaa katkeamattoman ketjun nykyihmisestä etnisiin esi-isiin maantieteen ja perinnöllisyyden kautta.

Tällöin vaikka biologisia rotuja ei ole todellisuudessa olemassa, etnonationalistien mukaan yhden maan kansan jäsenissä on tämä kulttuurinen ketju, joka pitää kansallisvaltion kasassa. Jos muista kulttuureista tulleita ihmisiä sekoitetaan kansallisvaltiossa, yhtenäinen kulttuurinen ketju katkeaa ja kaikenlaisia konflikteja syntyy. Sen vuoksi etnonationalistit kokevatkin aatteensa rauhanaatteeksi, koska etnopluralismi koetaan välttävän sekoittumisen aiheuttamia etnisiä konflikteja.

Zúqueten mukaan koska etnonationalistit eivät usko dogmaattisuuteen, vaan ”pragmaattiseen realismiin”, on olemassa kaksi eri etnonationalismin suuntausta: Yhden mukaan vain arabien ja tummaihoisten afrikkalaisperäisten kansojen sekoittuminen valkoisten kanssa on estettävä, kun taas toisen suuntauksen mukaan kaikkien ei-valkoisten, mukaan lukien juutalaisten. Jotkut menevät niin pitkälle, että pitävät juutalaisia syypäänä länsimaitten rappioon.

Kirjailija ei kyseenalaista tai pura etnonationalistien uskomuksia, mutta minä puran. Etnopluralismi on pohjimmiltaan rasistinen uskomus, mutta eri tavalla kuin perinteinen valkoinen ylivalta. Etnonationalistit uskovat, että muut ”rodut” ovat alempiarvoisia vain suhteessa valkoisiin, mutta eivät ”luonnollisessa” ympäristössään. Esim Afrikassa tai Israelissa. Etnonationalistit väittävät, että esimerkiksi mustat afrikkalaiset ovat sopeutuneet hyvin Afrikkaan ja ovat onnellisempiaan luonnollisessa ympäristössään kuin länsimaissa. Joten jos haluaa puolustaa mustien oikeuksia, heidät on karkotettava Afrikkaan.

Tämän vuoksi etnonationalistit eivät koe olevansa rasisteja, koska toisin kuin Toisen maailmansodan natsit, he eivät tavoittele kaikkien ei-valkoisen hävittämistä planeetasta. Ainoastaan omista ”valkoisista kotimaista”.

Zúqueten mukaan etnonationalistien keskeisin idea on “uudelleenmuutto”. Tämä tarkoittaa “rauhanomaista” ja “järjestäytynyttä” kaikkien ei-valkoisten karkotusta Euroopasta omiin etnisiin alkuperämaihin.

Zúqueten mukaan etnonationalistit kuvaavat toteuttavansa uudelleenmuuton käytännössä lakkauttamalla oikeuden saada kansalaisuus syntymällä Euroopassa, perheenyhdistämiseen, lykkäämällä kansalaisuuden antamista väliaikaisesti parin vuoden ajan ja solmimalla karkotussopimuksia eri maitten kanssa sekä tukemalla rahallisesti näitten maitten hallituksia ”hallitsemaan” kansaansa paremmin.

Zúqueten mukaan etnonationalistit haluavat ensin karkottaa kaikki islamistit, rikolliset ja työttömät. Sitten kieltämällä kaiken, mikä voi ylläpitää “hyvän muslimin” elämää Euroopassa. Esimerkiksi kieltämällä julkiset islaminuskon merkit, kuten huivit, halal-ruuat ja moskeijat.

Tällöin etnonationalistit uskovat, että suurin osa muslimeista lähtee Euroopasta vapaehtoisesti. Kun muslimit on häädetty, kaikkien muitten ei-valkoisten karkotus voidaan aloittaa. Tällöin ”hyvin käyttäytyville” karkotetuille ei-valkoisille maksetaan matkarahaa.

Zúqueten mukaan etnonationalistit vakuuttavat, ettei heidän karkotuspolitiikkansa tarkoitus ole rotupuhtaus. Sen sijaan se on ”demografisesti tasapainoisen Euroopan” luonti, vähentämällä merkittävästi ei-valkoisten määrää Euroopassa.

Zúqueten mukaan etnonationalistit kokevat karkotussuunnitelmansa toimivaksi malliksi valkoisten eurooppalaisten häädöt entisistä Afrikan siirtomaista. Se ettei valkoisten eurooppalaisten häädöt joistain Afrikan maista tapahtuneet rauhanomaisesti, vaan yleensä sisällissodan kaaoksessa, jossa ihmiset menettivät omaisuuksiaan ja jopa kuolivat, ei vaikuta kiinnostavan etnonationalisteja. Se, ettei ole olemassa ihmiskunnan historiassa yhtään rauhanomaista väestön pakkosiirtoa, ei vaikuta kiinnostavan etnonationalisteja. Se, ettei etnonationalisteja kiinnosta nämä asiat ei ole niin kummallinen, jos pitää heitä fasisteina.

Zúqueten ei kuvaa etnonationalisteja fasisteiksi, koska etnonationalistit eivät koe olevansa fasisteja. Mutta jos sovellamme arvostetun historioitsija Roger Griffinin määritelmää fasistista, etnonationalistit ovat sellaisia.

Griffinin mukaan fasismi ei ole ideologia, vaan ideatyyppi. Eräänlainen kokoelma erilaisia ideoita maailmasta. Kutsuisin näitä ideoita arkiuskomuksiksi. Eräänlaisiksi kansanperinteen rakennusaineita, jotka tietyssä järjestyksessä muodostavat maailmankuvia. Tällöin fasismi ilmenee eri paikoissa ja aikakausissa hieman eri tavoin, ilman että sen kannattajat kokevat olevansa Mussolinin tai Hitlerin kannattajia.

Fasismi ideatyyppinä näkemyksen mukaan fasismi on eräänlainen mielen spektri, joka voi ilmetä yksilöissä eri asteissa. Etnonationalistit ovat rehellisiä, kun he kokevat, etteivät ole fasisteja, mutta käytännössä he ovat.

Zúqueten kirjassa mainitaankin, että ranskalaiset ja saksalaiset etnonationalistit pitävät tiukan pesäeron vakaumuksellisiin natseihin ja fasisteihin. Mutta Italiassa, Suomessa, Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa etnonationalistit tekevät yhteistyötä kirjaimellisten fasistien kanssa tai kannattavat sitä. Suomessa paras esimerkki tästä on entinen perusnuori Toni Jalonen, joka kuvasi itseään sekä etnonationalistiksi, että fasistiksi. Silti, jopa ranskalaisissa ja saksalaisissa etnonationalisteissa ilmenee selkeitä fasistiselle ideologialle ominaisia ajattelutapoja.

Griffinin mukaan fasismin ydin ei ole niinkään rasismi, vaan paligeneettinen äärinationalismi. Se on myyttinen arkkityyppi Feeniksen kaltaisesta uudelleen syntyneestä kansakunnasta. Kuten Feeniksen myytissä, kansakunta on fasistille ensin tuhouduttava, jotta se voi uudelleen syntyä. Tämä “tuho” on niin teoriassa kuin käytännössä kokonaisten ihmisryhmien väkivaltainen hävittäminen. Koska fasisti kokee olevansa aitoa kansakuntaa pelastava supersankari, kaikki keinot kansakunnan uudelleen synnyttämiseen ovat sallittuja. Tällöin fasismi on aina väkivaltainen ja rasistinen totalitaristinen ideologia.

Zúqueten mukaan itsemurha aatteen puolesta on etnonationalistien korkein arvo. Tämä ilmenee esimerkiksi keski- ja eteläeurooppalaisten etnonationalistiaktivistien valmiudessa mennä vankilaan ja kuolla aatteensa puolesta. Samalla identitaarien propaganda koostuu spartalaissotureista ja muista historiallisten taisteluitten soturisankarien palvonnasta. Erityisesti, jos nämä soturit taistelivat muslimiarmeijoita vastaan ja kuolivat. Mutta etnonationalistien fasismille ominaisen itsetuhon kultti ei ulotu vain aktivismiin ja sankaripalvontaan, vaan kansallisvaltioihin.

Zúqueten mukaan etnonationalistit uskovat länsimaitten romahtavan muslimien ja muitten ei-valkoisten invaasioon. Sen vuoksi vain laaja puhdistus massakarkotusten muodossa voi pelastaa kansakunnan. Zúqueten mukaan monet etnonationalistit ovat pessimistisempiä, eivätkä usko Euroopan pelastuvan romahduksesta ja jopa rotusodasta. Nämä etnonationalistit uskovat, että heidän on valmistauduttava tulevaan sivilisaation romahdukseen. Vasta silloin valkoiset voivat darwinistisessa kamppailussa oman elemassaolonsa puolesta taistella tummia kansoja ja vasemmistolaisia vastaan, puhdistaen itsensä kaikesta heikkoudesta ja tulla taas siksi yli-ihmiseksi, joksi valkoiset on tarkoitettu.

Mutta etnonationalistit eivät tyydy vain rotupuhtauteen. Kansakunta on puhdistettava kaikesta, mitä he kokevat ei-eurooppalaisuuteen viittaaviksi, kuten kristinuskosta, tasa-arvosta, “seksuaalisista poikkeavuuksista”, “metroseksuaalisista arvoista”, feminismistä, kosmopoliittisuudesta, abortista ja huumeista.

Zúqueten mukaan etnonationalistit vastustavat liberalismia, mutta myöskin abrahamilaisia uskontoja, koska ne ovat ei-eurooppalaisia [juutalaisia] ja peruselementeiltään tasa-arvoa tuottavia uskomuksia. Tämä johtuu etnonationalistien mielestä monoteistisestä Jumalasta, joka on ainoa taho ihmisten yläpuolella. Etnonationalisteille vain pakanuus on valkoisille eurooppalaisille ”luonnollinen” uskonto. Etnonationalistien mukaan kun kaikki ihmiset joutuvat tottelemaan yhtä Jumalaa, kukaan ihminen ei ole ylempi kuin toinen. Tällainen usko ihmisten väliseen tasa-arvoon onkin etnonationalistien mukaan tie turmioon, koska se koetaan luonnonvastaisena.

Zúqueten mukaan etnonationalistit uskovat luonnon olevan epätasa-arvoinen sota kaikkia vastaan. Tällöin ihmisten sivilisaatio voi vain olla pitkäikäinen, jos se ei haasta tätä luonnon lakeja koskien sotaa ja hierarkioita. Etnonationalistien mukaan luonnollinen ja terve sivilisaatio onkin konservatiivinen, hierarkkinen ja aina valmis sotaan.

Zúqueten mukaan etnonationalistit uskovat, että aidot eurooppalaiset arvot eivät ole materialistisia tai utilitaristisia, vaan sankaruus, kunnia ja uhraus. Etnonationalistit kokevat, että liberalismin materialistiset ja utilitaristiset arvot korvasivat vanhat luonnonmukaiset arvot, mahdollistaen maahanmuuton. Etnonationalistit kokevatkin, että liberalismi on niin epäluonnollinen ideologia, että se aiheuttaa länsimaissa halun toteuttaa sivilisaatiollisen ja kulttuurisen itsemurhan sallimalla maahanmuuton ei-valkoisille kansoille.

Zúqueten mukaan tasa-arvo koetaan etnonationalistien keskuudessa luonnottomana ihmisten keksimänä keinotekoisena rakennelmana, joka on vain aiheuttanut ongelmia. Zúqueten mukaan etnonationalistit kokevat tasa-arvon suurimmaksi ongelmaksi ajatuksen siitä, että ihminen on yksilö, jolla on yhteisön kollektiivista riippumattomia ajatuksia ja oikeuksia. Etnonationalisteille yksilön on alistuttava kollektiivin tahtoon. Tämän on elettävä osana ”orgaanisen” valtion koneistoa. Vain olemalla osa jotain suurempaa, kuten valkoista sivilisaatiota, yksilö voi kokea tarkoituksellisen elämän.

Zúqueten mukaan etnonationalistit haluavat vallankumouksen, jossa liberaalidemokratia ja monikulttuurisuus korvataan “aidolla” kansanvallalla, joka perustuu perinteisiin.

Etnonationalistit ovat epämääräisiä siitä, mitä ”aito” kansanvalta tarkoittaa, mutta se ei ole liberaalidemokratia. Mitä ymmärsin, se olisi jonkinlainen kollektivistinen enemmistödemokratia, jossa kansa äänestää keskuudessaan ikiaikaisia perinteitä ylläpitävän hallitsijan.

Zúqueten mukaan etnonationalistit haluavatkin luoda uudelleen “sotilaskansalaisen”. Mikä on muuten fasisteilta lainattu käsite. Jos haluaa tietää, mitä sotilaskansalainen on, niin fasistista yhteiskuntaa kuvaavassa Paul Verhoevenin scifiparodiassa ”Starship Troopers – universumin sotilaat” (1997) käsite avataan.

Zúqueten mukaan etnonationalistit vastustavat kapitalismia ja haluavat korvata sen “oikealla sosialismilla”, joka on ”identitaarinen sosialismi”. Sen mukaan kapitalismin tarkoitus on palvella yhteisöä ja ”verenperintöä” eikä yksilöjä.

Zúqueten mukaan etnonationalistit kannattavat EU:n sijaan eurooppalaista imperiumia. Koska imperialismin koetaan onnistuvan luomaan tasapainon keskusvallan ja periferian välillä paremmin kuin demokraattinen EU. Erityisesti jos tämä imperiumi on joko liitossa Venäjän kanssa tai osa sitä.

Etnonationalistit kokevat Zúqueten mukaan, että vain valtava eurooppalainen tai euraasialainen imperiumi voi pelastaa sen kansat maahanmuutolta ja kulttuuriselta rappiolta. Jotkut etnonationalistit kutsuvatkin tällaista megaimperiumia “Eurooppalais-venäläiseksi etnososialistiseksi imperiumiksi”. Joittenkin etnonationalistien mukaan nämä fantasiat ovat vain “mobilisoivia myyttejä”, joita ei konkreettisesti yritetä ajaa. Kai sitä voi kuitenkin unelmoida?

Jos kaikki edellä mainittu ei kuulosta jo fasismilta, niin etnonationalistit kannattavat kirjaimellisten fasistien ideoita. Kaikkien paitsi niitten, jotka olivat osa Natsi-Saksan valtaeliittiä. Mutta silti vakaumuksellisia fasisteja. Esimerkiksi Julius Evolaa, Hans Güntheriä, George Sorelia ja Kai Murrosta. Torille?

Mielestäni tämä fasististen ajattelijoitten valikoiminen johtuu siitä, että identitaarit ovat fasisteja, mutta he aidosti haluavat pysyä erossa historiallisen fasismin murhanhimoisuudesta. Mutta se, että suurimman osan maista, mihin etnonationalismi on levinnyt, heillä on ollut vaikeuksia pysyä erossa natseista, kertoneen miten houkutteleva fasismi on etnonationalismille.

Etnoinationalismin flirttailu fasismin kanssa johtuu siitä, että heidän ideologiansa perustuu rasismiin. Rasismi on epäinhimillistävää ja epädemokraattista. Jos hyväksyy kokonaisten ihmisryhmien olevan jotenkin huonompia kuin oma ryhmä ja on valmis kohtelemaan erilaisiksi koetun ihmisryhmän edustajia eriarvoisesti, tällöin tie keskitysleireihin on lyhyt. Fasismia ei voi pelastaa riisumalla se diktatuurista ja sodasta. Sen ydinideat ovat itsessään tuhon siemenet.

Rasismi on etnonationalistien suurin ongelma. Kun he eivät halua purkaa rasistisia asenteitaan, vaan keksiä määritelmiä sille, miksi he eivät ole rasisteja, he avaavat mielissään portteja vielä rasistisemmille ideoille. Jos hyväksyy rasismin, on valmis hyväksymään mitä tahansa, joka oikeuttaa sen. Tällöin ajatukset diktatuurista ja kansanmurhasta alkavat muuttua loogisiksi, jopa välttämättömiksi. Esimerkiksi akateemisessa tietokirjassa “The International Alt-Right: Fascism for the 21st Century?” on dokumentoitu oikeistolaisista alakulttuureista, joissa rasismin hyväksyminen on johtanut sen jäsenten radikalisoitumiseen fasismiin ja kansallissosialismiin.

Etnonationalistien radikaaleimmat ideat eivät voi koskaan toteutua demokratiassa. Ensinnäkin suurin osa ihmisistä vastustaa rasismia. Sitten monet rasistit ja maahanmuuton vastustajatkaan eivät ole valmiita luopumaan liberalismista ja korvaamaan sen jollain äärikonservatiivisella soturiyhteiskunnalla. Sitten ei-valkoiset ovat osa länsimaita, heillä on äänioikeus, eikä heidän intresseissään ole edistää etnonationalistien visiota.

Samaa mieltä on uusnatsiteoreetikko Alexander Slavros, joka pilkkaa etnonationalisteja “rasistisiksi liberaaleiksi”. Slavrosin mukaan jos ei ole valmis hylkäämään kaikkea liberalismista, kuten demokratian, jättää takaoven auki kansojen väliselle tasa-arvolle. Tarkoittaen, että niin kauan kun yhteiskunnassa on rippeitä tasa-arvon ihanteesta, esimerkiksi demokratian muodossa, ihmiset tulevat uudelleen vaatimaan ”enemmän” oikeuksia. Ehkä jopa vähemmistöjä aletaan uudelleen suvaita ja antaa heillekin oikeuksia. Joten ainoa tapa varmistaa ikuinen rasistinen valta, on totalitaristinen diktatuuri.

Slavrosin päätelmä perustuu historialliseen tosiasiaan. Esimerkiksi 1950-luvun lopulla perustettu American Nazi Party (amerikkalainen natsipuolue) tehtävä oli estää Etelä-valtioitten rotuerittelun purku, joka oli silloin alkanut. Amerikkalaisen natsipuolueen perustaja ja johtaja George Lincoln Rockwell tajusi, että pitkään valkoista ylivaltaa palveleva demokratia oli kääntymässä rotuerottelua vastaan. Mustat olivat mobilisoituneet tukemaan ehdokkaita, jotka edistivät tasa-arvoa. Valkoinen valtaväestä oli kääntymässä rotuerottelua vastaan. Rockwell päättelikin, että demokratiasta piti luopua ja perustaa natsidiktatuuri.

Olen valmis uskomaan, että vähintä mitä etnonationalistit voivat saada aikaan demokraattisessa yhteiskunnassa, on muslimien maahanmuuton tiukennus. Mutta siihen se jää. Kun radikaaleimmat etnonationalistit tajuavat, että demokratia on esteenä heidän visiolleen, väkivalta muuttuu ainoaksi vaihtoehdoksi. Uusi-Seelanti koki jo ensimmäisen etnonationalistisen terrori-iskun Christchurchissa viime vuonna. Moskeijaan iskenyt Brenton Taran kuvasi itseään manifestissaan etnonationalistiksi ja fasistiksi. Hän oli tiiviissä yhteydessä Itävallan etnonationalistisen ryhmän johtajan kanssa ennen iskujaan. Etnonationalismin väkivaltaisuus tulee vain kasvamaan, kun ei-valkoisten määrä tulee lisääntymään. Se, että he näkevät tämän lisääntymisen ongelmana, johtuu heidän takertumisestaan omaan rasismiinsa.