Jumalan Jussin tarina

Brasilian historian pahin seksuaalinen hyväksikäyttötapaus paljastui vuonna 2018, kun kansainvälisesti “Jumalan Jussina” (João de Deus) tunnettua kulttijohtajaa ja “ihmeparantajaa” João Teixeira de Fariaa syytettiin ja vuosi myöhemmin tuomittiin satojen naisten ja lasten raiskaamisesta.

Kun näin vuonna 2019 julkaistun Chico Felittin “Talo. Jumalan Jussin kultin tarina” (oma suomennos) otin sen luettavaksi, koska tapaus on niin surrealistinen: Faria ei ollut kuka tahansa kulttijohtaja, vaan hän oli maailman tunnetuin ”henkien ohjaama” (kehollistama) puoskari, joka ”paransi” kaikki maailman sairaudet leikkaamalla, puhkaisemamalla tai viilaamalla asiakkaittensa ruumiinosia keittiöveitsillä ja saksilla. Hänen asiakkainaan olivat Brasilian köyhimmistä asukkaista globaaleihin supertähtiin, kuten Oprah Winfrey. Suomessakin Jumalan Jussi tuli tutuksi, kun pari vuotta sitten YLE esitti ”Marina Abramovicin mystinen Brasilia” ohjelman, jossa Fariaa esiteltiin syvällisenä pyhänä miehenä. Ohjelma ei ole enää katsottavissa YLE-Areenassa, mutta YouTubestä se löytyy ilman tekstitystä.

Sisältövaroitus: arvio sisältää kuvia puoskaroinnista, joissa esiintyy vähän verta ja teräviä esineitä paikoissa, joihin ne eivät kuulu.

Oprah ja ”Jumalan Jussina” kutsuttu João Teixeira de Fariaa

Toinen syy hankkia Farian elämäkerta on äitini. Hän on spiritisti, joten hänelle oli pettymys kuulla miehen rikoksista. Minua alkoi kiinnostaa henkilökohtaisesti, mikä tässä miehessä oli niin erikoista ja miksi hän päätyi toteuttamaan kammottavia rikoksia?

Chico Felittin kirja esittelee Farian elämän lapsuudesta nykyaikaan, jossa hän 70-vuotiaana päätyi vankilaan satojen naisten ja lasten raiskaamisesta. Kirjan on hyvin yksityiskohtainen, tukeutuen poliisi- ja mediaraportteihin sekä ensikäden tutkimuksiin. Kirjan ote on alussa neutraali, koska Brasiliassa usko kehollistamiseen on valtavirtaa. Esimerkiksi Brasilian yksi suurimmista vähemmistöuskonnoista on kehollistamiseen perustuva spiritismi ja Brasilia on maa, jossa on eniten spiritistejä maailmassa. Samalla kehollistaminen on kansanuskossa sekoittunut kristinuskoon, vaikka virallisesti sekä protestantit, että katolilaiset kieltävät opin. Mutta kirjan edetessä Felitti alkaa lipsautella omaa skeptisyyttään koko uskoa vastaan, mainiten ristiriitoja opissa. Kuitenkin hän pyrkii kietomaan skeptisyytensä Farian hahmon ympärille, kehystäen tämän omalaatuisen henkiopin kyseenalaiseksi.

Kultisti palvomassa Farian uskonnon tunnusta, joka tietenkin on kolmio, koska mikä itseään kunnioittava kultti ei käytä kolmioita?

Felitin mukaan Farian erikoisuus on kehollistamisen kautta tehty ihmekirurgia: tultuaan jonkun lääketieteellisesti lahjakkaan, mutta kuolleen ihmisen hengen haltuunnottamaksi, Faria leikkaa, viilaa tai puhkoo pelkällä vedellä pestyillä keittiöveitsillä tai saksilla ihmisen kehossa olevat kuonat pois. Kirjailijan mukaan mitään todisteita ei ole, että ihmisen näkö paranee, jos hänen silmäänsä viilataan veitsellä tai jos joku lihapala leikataan irti jalasta tai vatsasta, mutta moni koki parantuneensa. Lempikohtaukseni tästä kirjasta on kun Faria väitti parantaneensa oman aivoverenvuotonsa leikkaamalla sydämmensä. Kirjailija mainitsee, ettei Faria koskaan selittänyt miten sydän liittyy aivoihin?

Toisin kuin monet hänen kaltaisensa ihmeparantajat, Faria ei ollut spiritisti, vaan hän loi oman uskontonsa, joka oli sekoitus Nkristinuskoa ja spiritismiä. Sen mukaan maailma jakautuu kosmiseen hierarkiaan, jossa ylempänä on koko todellisuutta hallitseva kristittyjen Jumala ja hänen allaan erilaiset henget ja pyhimykset, jotka riippuen maallisen elämän synneistä, joutuvat palvelemaan meedioita, jotka kutsuvat heidät sisäänsä. Kirjailijan mukaan Farian kehollistamat henget olivat stereotyyppisiä versioita todellisista ja keksityistä historiallisista hahmoista, joitten parantamiskyky kävi yksi yhteen heidän personallisuutensa kanssa. Kirjailijan mukaan merkittävin henki, jonka Faria kehollisti oli kuningas Salomon ja saksalainen tohtori Fritz (Yksi Brasilian eniten kehollistetuista hengistä). Faria väitti kehollistaneen ainakin kolmekymmentäkuusi erilaista henkeä eri hoitoja varten.

Faria viilaamassa asiakkaan silmämunan keittiöveitsellä

Kirjailijan mukaan omalaatuisen oppinsa vuoksi sekä katolinen kirkko, että Brasilian spiritistien federaatio eivät hyväksyneet Farian toimintaa. Esimerkiksi Farian asuttaman Abadiânian kaupungissa (Goiásin osavalatiossa) paikallinen pappi käski joukon nunnia manaamaan Saatanan ulos Farian klinikasta ja asetti tälle porttikiellon kirkkoonsa. Felitin kirja onkin hyvä mikrokosmos brasilialaisesta yhteiskunnasta, jossa arkitodellisuus ja henkimaailman kosmiset seikkailut sekoittuvat toisiinsa.

Kirjailijan mukaan Faria menestyi ihmeparantajana, koska hän rahoitti toimintansa ensin laittomalla autuniitti-kaivoksella (uraania sisältävä radioaktiivinen mineraali) ja myöhemmin kultakaivoksella sekä myymällä pullotettua parantavaa ihmevettä, vitamiiniseoksia sekä erilaista hänen ja kehollistamiensa henkien kasvoilla varustettua krääsää: T-paitoja, mukeja ja avainperiä. Näillä oheistuotteilla Faria sai kirurgiansa pidettyä ilmaisena, mikä houkutteli suuria joukkoja epätoivoisia köyhiä ihmisiä, kokeilunhaluisia skeptikoita, että ulkomaalaisia turisteja etsimään valaistumista. Monet järkeilivät, että jos hoito on ilmainen, silloinhan mies ei voi olla huijari. Mutta kirjailijan mukaan saadakseen täysmääräisen pyhän hoidon, Faria suositteli ostamaan pyhästä vesiputouksesta otettua pullotettua vettä sekä vitamiiniseoksia, jotka maksoivat paikallisessa valuutassa paljon, mutta ei oikeastaan mitään euroissa tai dollareissa.

Ihmiset jonottamassa saadakseen Farialta hoitoa

Kirjailijan mukaan välttääkseen joutumasta syytetyksi puoskaroinnista, Faria lupasi hoitaa kaikkien ihmisten sairauksia, mutta ei luvannut parannusta, koska Farian mukaan lopullinen päätös ihmisten parantumisesta on Jumalan käsissä. Faria myös aina sanoi, ettei kannata luopua meneillään olevasta lääketieteellisestä hoidosta tullakseen hänen luokseen. Tällä tavalla ihmeparantaja vältti tappamasta ketään vahingossa ja näin joutua vastuuseen. Suoranainen ihme on, ettei Farian epähygieenisissä oloissa pidetyt leikkaustyökalut aiheuttaneet kenessäkään tiedettävästi tulehduksia.

Farian tunkemat sakset asiakkaan nenäontelossa

Kirjailijan mukaan Faria kasvatti seuraajiaan valitsemalla hänen klinikassaan vierailevista ihmisistä joitain ”hengelliseen erikoistehtävään”. Kirjailijan mukaan Faria kertoi valituille yksilöille jonkun tärkeän hengen antaneen tälle ihmiselle tehtävän tuoda seuraavalla vierailulla kavereita mukanaan. Ainakin kymmenen ihmistä. Näin valitut ihmiset kokivat itsensä tärkeiksi ja ikään kuin hengellisessä pyramidihuijauksessa kasvattivat räjähdysmäisesti Jussin kulttia. Tällä kontaktihenkilöitten jatkuvalla kasvattamisella Farian maine kiiri ulkomaille, missä hänestä tuli globaalien new age-piirien supertähti.

Artokkeli jatkuu kuvan jälkeen

Faria suorittamamassa leikkausta ja haavan sitomista

Kirjailijan mukaan kansainvälinen suosio teki Fariasta hyvin rikkaan miehen ja hän rakensikin ”Taloksi” kutsutun klinikkansa ympärille kokonaisen rinnakkaiskaupungin Abadiânian kaupungin sisällä. Tässä rinnakkaiskaupungissa oli eri tasoisia hotelleja (kotimaiset ja länsimaalaiset hinnat), uima-altaita, saunoja, hierontakeskuksia, ravintoloita ja kaikkea muuta hyvinvointiin liittyvää. Alun perin Farian klinikkaan saapui ihmisiä, joilla ei ollut mahdollista päästä sairaalaan, mutta 2010-luvulla se täyttyi ulkomaalaisista turisteista, jotka eivät sairastaneet mitään, vaan halusivat “täyttää energiapatterinsa” ja ”puhdistautua negatiivisista tunteista”. Näitä ihmisiä Faria ei leikannut, ainoastaan tuijotteli mystisesti, kosketteli ja sanoi mystisiä sanoja portugaliksi (Faria ei koskaan oppinut englantia). Jälkimmäisin motiivein Oprah saapui Farian luokse. Mutta kaiken tämän takana oli mitä hirviömäisin salaisuus: Faria valitsi vierailijoista naisia ja lapsia raiskattavaksi ja silkalla taloudellisella ylivoimalla sai ostettua paikallisen poliisin ja pormestarin katsomaan tapauksia läpi sormien. Miksi tutkia kaupungin suurimman työllistäjän väitettyjä häirintätapauksia?

Sisältövaroitus: seksuaaliväkivallan kuvauksia.

Kirjailijan mukaan Faria sai raiskattua uhrinsa manipuloimalla heitä psykologisesti. Kun itse henkiä kehollistava ihmeparantaja, eräänlainen elävä pyhimys pyysi ihmisen ”henkilökohtaiselle sessiolle”, se oli suuri kunnia. Faria koulutti henkiparantajia ja lupasi näille pääsyn korkeampiin henkisiin tasoihin, jos nämä tulivat hänen henkilökohtaiseen huoneeseensa harjoittelemaan. Harjoitus oli hyvin yksinkertainen: piti imeä Farian penistä tai antaa tämän penetroitua heihin. Uhrit olivat aluksi järkyttyneitä Farian käskystä ja lamaantuivat täysin. Ristiriita oli niin suuri, että he eivät pysyneet vastustamaan lähentelyitä. Jos yritti, Faria sanoi manaavansa parantaneensa sairauden takaisin joko uhrille tai tämän rakkaalle perheenjäsenelle ja kieltämällä uhrilta mahdollisuuden nousta henkisessä hierarkiassa ja näin ajaa ihminen uudelleensyntymään seuraavassa elämässä vielä kurjemmissa oloissa kuin nykyisessä. Miten voit vastustaa henkimaailman valitsemaa kulttijohtajaa? Uhrit eivät uskaltaneet puhua julkisesti hyväksikäytöstä, koska pelkäsivät Farian kultistien olevan liian fanaattisia hyväksymään totuuden. Asiaan vaikutti se, että Farialla oli oma aseistettu kaarti, joka oli valmis tappamaan ja kuolemaan ihmeparantajan vuoksi. Farian paikalliset uhrit uskalsivat puhua medialle vasta, kun muuttivat toisiin osavaltioihin ja silloinkin anonymiteetin suojissa.

Kirjailijan mukaan Faria koki olevansa voittamaton. Hän oli kansainvälisesti tunnettu kulttijohtaja, jolla oli kytköksiä Brasilian ja länsimaitten eliittiin. Jopa presidentteihin. Kysyttäessä miksi maailmassa on köyhyyttä, Faria vastasi, että ilman sosiaalisia luokkia, maailman järjestys olisi epätasapainossa, eikä se ole Jumalan tahto. Faria ei ollut enää vain Jumalan valitsema meedio, vaan maallisenkin eliitin suosiossa. Miksi hän ravistelisi järjestelmää, joka mahdollisti ihmisten hyväksikäytön? Mutta juuri tässä vallan huumassaan Faria teki ratkaisevan virheen: raiskasi länsimaisen turistin. Brasilialaisessa kulttuurissa länsimaisen turistin, erityisesti valkoisen, henki koetaan miljoonaa kertaa arvokkaampana kuin paikallisten asukkaitten. Tästä alkoi rikostutkintojen lumipalloefekti.

Samoihin aikoihin Farian kuuluisuus oli herättänyt brasilialaisen valtamedian kiinnostuksen, jolloin lukuisat toimittajat lähetettiin tutkimaan kulttijohtajan elämää. Pitihän miehestä kirjoittaa profiili tai jopa elämäkerta, joka olisi muittenkin kirjoittama kuin hänen kannattajiensa. Nämä toimittajat alkoivat törmätä huhuihin seksuaalisesta hyväksikäytöstä, joita he päättyivät tutkimaan. Nämä kaksi rinnakkaista ilmiötä paljastivat Brasiliaa ja maailmaa järkyttävän salaisuuden: Faria ei vain ollut satoja naisia ja lapsia raiskaava kulttijohtaja, vaan hän oli laittomia aseita omaava gangsteripomo, joka osallistui rahanpesuun ja ihmiskauppaan. Jälkimmäinen tarkoitti kansainvälistä vauvojen ja naisten salakuljetusta. Kaiken lisäksi Farian oma tytär myönsi Brasilian suurimman aikakauslehden haastattelussa tulleensa isänsä raiskaamaksi, kuvaten isäänsä “hirviöksi”. Mikä on mielestäni vielä hienostunut kuvaus siitä ihmisestä joka ”Jumalan Jussi” on.

Faria tuomittiin satojen naisten raiskauksesta neljäksitoista vuodeksi vankilaan. Monia muita tutkintoja on vireillä häntä vastaan. Muun muassa laittomien aseitten hallussapidosta, jengin muodostamisesta ja rahanpesusta. Faria ei ole myöntänyt yhtäkään rikosta. 78-vuotiaana Faria todennäköisesti tulee kuolemaan vankilassa. Kirjan mukaan hänellä on yhä fanaattisia kannattajia, mutta liian vähän pelastaakseen hänet vankilasta. Maailman eliitti on hylännyt hänet. Erityisesti, kun Brasiliaa johtaa herätyskristillinen äärioikeistolainen presidentti Bolsonaro, joka uskonnollisen vakaumuksensa vuoksi ei suvaitse meedioita.

Bolsonaro herätyskristittyjen ”Jumalan marsissa”


Näin päättyi maailmankuulun kulttijohtajan tarina. Felitin kirjan ainoa ongelma on, ettei se mene syvälle Farian motiiveihin. Se vain kuvaa tapahtumia ja miehen oppia, ei hänen psykologiaansa. Mikä ajaa muka syvästi henkisen miehen hirviömäisiin tekoihin? Se ehkä jää paremman tutkijan selvitettäväksi.

Yllä kuva Farian klinikan julkisuvusta ja sen lahjapuodista. Alla kuvia myytävästä krääsästä

1 Comment

  1. Mielenkiintoinen kuvaus tästä huijarisaarnaajasta. Työkaverini sairastui kolmekymppisenä syöpään ja sai jostain kuulla Brasilian ihmemiehestä. Kuolemanpelko ajoi piinkovan ateistin tutkimaan henkimaailman asioita ja uskomaan niihin. Niinpä hän tilasi matkan Brasiliaan ihmeparannettavaksi ja palasi sieltä hyvillä mielin, mutta ei syöpä mihinkään lähtenyt. Niinpä hän tuhlasi loputkin rahansa ja kävi siellä vielä toisen ja kolmannen kerran. Hän hylkäsi lääketieteelliset syöpähoidot. Neljättä käyntiä ei tullut ennen kuin hän kuoli.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s