Monet, kuten minäkin, ovat pitäneet Bolsonaroa fasistina. Onhan brasilialainen presidentti selvästi autoritaarinen ja kiihkeän taantumuksellinen. Mutta Bolsonarolla ei ole kaikkia fasismin tunnusmerkkejä: usko kansakunnan uudelleensyntymiseen ja henkilökohtaisia katutappelu- ja iskujoukkoja (kytköksiä aseistettuihin kuolemanpartioihin kyllä). Monet brasilialaiset ovat todenneet Bolsonaron olevan uudenlainen kotimainen fasismin versio, ja sen vuoksi hän ei ole samanlainen kuin Hitler ja Mussoliini.
Mutta brasilialainen fasismi on ollut olemassa ennen Bolsonaroa. Sen nimi oli integralismi, josta viime vuonna brasilialainen toimittaja Pedro Doria julkaisi kirjan nimeltä ”Fasismi brasilialaisittain. Miten Brasilian historian suurin äärioikeistolainen liike integralismi muodostui ja mitä se voi kertoa Bolsonarosta” (oma suomennos).
Integralismi oli vuosina 1930-1940 toiminut Italian fasismiin inspiroitunut äärioikeistolainen liike, jonka jäsenet käyttivät vihreitä paitoja, mustien tai ruskeitten sijaan. Tunnuksena heillä ei ollut hakaristiä tai vitsakimppua, vaan Ʃ (kreikkalainen sigma -kirjain)
He ajoivat fasistista diktatuuria Brasiliaan ja tervehtivät toisiaan käsi ojossa roomalaistervehdyksenä. Mutta kunnon nationalisteina, integralistit eivät sanoneet ”Heil Hitler!”, vaan ”Anauê!”, joka tarkoittaa ”Olet veljeni” brasilialaisen alkuperäiskansan tupi-heimon kielellä.
Doria tiivistää kirjassaan Mussolinin fasismin ”oudoksi sekoitukseksi Bakuninia, Marxia ja Garibaldia”. Bakunin oli venäläinen anarkistiteoreetikko ja kommunismin pääteoreetikko Karl Marxin intellektuaalinen vastustaja. Bakunin on kuuluisa siitä, että hän ennusti kommunismin johtavan vääjäämättömästi diktatuuriin. Mutta Bakunin ei ollut rauhan mies, vaan ajoi väkivaltaista valtion kaatamista anarkismin saavuttamiseksi. Garbaldi oli 1800-luvulla elänyt italialainen nationalistinen sankari, joka sissisodalla yhdisti Italian yhtenäiseksi valtioksi. Mussolini ihaili edellä mainittuja ihmisiä, koska he olivat toiminnan miehiä, jotka olivat valmiita vallankumoukseen. Kuten Mussolini totesi haamukirjoitetussa manifestissaan ”Fasismin oppijärjestelmä” (1932): “fasismi on liikettä ja toimintaa eikä niinkään filosofointia.”
Dorian mukaan fasismi oli alun perin vasemmistolainen aate, jossa luokkakonfliktin sijaan ajettiin kansan yhdistämistä nationalismilla. Jos kaikki uskovat olevansa ”organismiksi” määritellyn kansakunnan jäseniä, luokkakonfliktit häviäisivät. Tämän vuoksi fasistit kokivat sekä kommunismin, että kapitalismia ajavan liberalismin vastustajikseen. Fasistit uskoivat, että kansa piti väkivalloin uudelleen synnyttää puhdistamalla kaikki rappiolliset ja taantumukselliset ainekset siitä. Mutta lopulta Mussolini päätti liittoutua suurmaanomistajien ja kapitalistien kanssa murskatakseen Italian vasemmiston, jolloin fasismi muuttui äärioikeistolaiseksi ideologiaksi.
Dorian mukaan brasilialainen sotilas ja toimittaja Plínio Salgado inspiroitui Mussolinin fasismista ja jopa tapasi ihailemansa diktaattorin henkilökohtaisesti. Tästä tapaamisesta Salgado päätti fasismin olevan Brasilian pelastus. Kirjan mukaan 1920-luvun Brasilia oli pseudoliberaalidemokratia. Maassa oli säännölliset vaalit ja kansalaisvapaudet, mutta suurin osa brasilialaisista ei ollut äänioikeutettuja. Sen sijaan maan suurmaanomistajat päättivät keskenään, kenestä heistä tulee maan presidentti. Kukin suurmaanomistaja maksoi lähiseutunsa asukeille rahaa, että nämä äänestivät ennalta valittua ehdokasta. Käytännössä Brasilia oli suurmaanomistajien ja muutaman teollisuusjohtajan oligarkia, jossa vallitsi äärimmäinen epätasa-arvo, köyhyys ja takapajuisuus. Tällaisissa oloissa Brasiliaa vaivasivat jatkuvasti talonpoikaiskapinoita ja lakkoja. Samalla kommunistien ja anarkistien suosio oli kasvamassa huolestuttaviin mittakaavoihin.
Plínio Salgado koki, että liberaalidemokratia oli epäonnistunut. Kansa oli hajanainen ja rikollisuus rehotti. Kansa pitäisi integroida yhteen nationalismilla ja diktatuurilla. Tästä syntyi brasilialainen versio fasismista: integralismi, eli integroitumisaate.
Dorian mukaan Brasilian ollessa monikulttuurinen maa, oli ajatus yhdestä dominoivasta arjalaisesta rodusta mahdoton ajatus. Salgado itse oli puoliksi alkuperäiskansaa. Joten integralistit eivät virallisesti uskoneet rotujen hierarkioihin. Dorian mukaan integralistien sisällä oli hitleristinen siipi, jonka mielestä kaikki ”rodut” olivat tervetulleita Brasilian fasistiseen utopiaan paitsi juutalaiset. Mutta tämä siipi ei koskaan päässyt vaikutusvaltaiseen asemaan integralisteissa.
Kirjailijan mukaan ainoa “rotu”, jota integralistit ihailivat, olivat brasilialaiset alkuperäiskansat, jotka he kokivat olevansa brasilialaisen maan ja veren symboleita. Kaikkien brasilialaisten pitäisi sulautua tähän maahan ja vereen yhtenä kansana, väristä ja taustasta huolimatta, eli integroitua. Integralistien jäseninä olikin tämän vuoksi myös tummaihoisia.
Kirjailijan mukaan integralistien ideaali brasilialainen oli cabocloksi kutsutut ihmiset, jotka olivat puoliksi valkoisia eurooppalaisia ja Brasilian alkuperäiskansaa. Brasiliassa monien caboclojen uskottiin olevan bandeirantes -nimisten uudisraivaajien jälkeläisiä. Bandeirantes olivat portugalin imperiumin palkkasotureita, jotka raivasivat tiheää viidakkoa asutettavaksi maaksi. Välillä tappaen, välillä ystävystymällä kohtaamiensa alkuperäiskansojen kanssa, jolloin bandeirantesin jälkeläiset olivat useimmiten cabocloja. Brasilian integralistit loivatkin cabocloista fasistisen sankariarkkityypin. Nämä olivat heille eräänlainen soturikansa. Oma viidakon herrarotu.
Mutta integralistit eivät päässeet koskaan valtaan Brasiliassa. Ensiksi kirjan mukaan Brasiliassa muodostui nopeasti antifasitinen liittouma nimeltä Frente Única Antifascista (Yhteinen antifasistinen rintama), joka koostui eri kommunistiryhmistä (stalinistit ja trotskilaiset) ja anarkisteista. Näitten antifasistinen aktivismi koostui salamurhista ja moteista, joissa yksinkertaisesti ammuttiin kivääreillä talojen ikkunoista ohi marssivia integralisteja. Tällä menetelmällä saatiin tehokkaasti vähennettyä brasilialaisten fasistien lukumäärää ja aatteen suosiota.
Mutta pahin isku integralisteja vastaan oli presidentti Getulio Vargasin vallankaappaus. Vargas päätti tehdä juuri sen mitä Salgado halusi, mutta ilman mitään utopistisia tavoitteita. Vargas kyllä flirttaili fasismin kanssa ja lähensi Toisen maailmansodan alussa Brasilian akselivaltoihin, mutta hän oli pragmaattinen diktaattori. Historioitsija Roger Griffinin mukaan Vargas oli parafasisti. Tämä tarkoittaa diktatuuria, joka mukailee opportunistisesti retoriikallaan ja visuaalisuudellaan fasismia, ilman että aidosti kannattaa sitä. Griffinin mukaan Vargasin diktatuuri muistutti enemmän Portugalin Salazarin ja Espanjan Francon parafasistisia diktatuureja kuin Mussoliinin ja Hitlerin. Vargas matki niin paljon Salazarin diktatuuria, että kutsui diktatuuriaan ”Estado Novoksi” (Uudeksi valtioksi), joka oli Salazarin diktatuurin käyttämä iskulause omasta kansallisesta uudistusprojektistaan.
Salazarin, Francon ja Vargasin valtaannousun aikana oltiin hyvin fasistisia, mutta nopeasti valtaan päästyä, nämä diktatuurit muuttuivat perinteisiksi sotilasdiktatuureiksi, ilman suurempia vallankumouksellisia suunnitelmia koko yhteiskunnan ”uudelleensynnyttämisestä”.
Dorian mukaan Vargas halusi hävittää kokemansa Brasilian kehitystä hidastavat voimat, kuten agraarioligarkian ja äärivasemmiston. Vargas aika lailla onnistui tavoitteessaan sulkiessaan eliitin hallitseman eduskunnan ja murskaten väkivaltaisesti kaiken työläisten vastarinnan. Vargas muutti Brasilian korporativistiseksi valtioksi, joka alkoi hyödyntää Toisen maailmansodan aiheuttamaa mineraalien suurta kysyntää, modernisoidakseen maan kertaheitolla 1900-luvulle. Vargasin diktatuuria onkin kutsuttu ”kehitysdiktatuuriksi”, mikä oli 1900-luvulla kehittyvien valtioitten suosituin diktatuurin muoto. Kehitysdiktatuurissa demokratia kumotaan, jotta yksi vahva mies voi kerta heitolla ”vapauttaa” valtion resurssit megaluokan modernisointiprojekteihin, kuten valtateiden asfaltoimiseen sekä, siltojen, satamien ja voimaloitten rakentamiseen.
Dorian mukaan Salgado ei uskaltanut suorittaa ajoissa vastavallankaappausta anastaakseen vallan Vargasilta. Kun Salgado lopulta yritti kaapata vallan Vargasilta, diktaattori murskasi integralistisen liikkeen armotta. Brasilian fasistien tarina päättyi nopeasti ja väkivaltaisesti. Brasilian integralistit ovat muuttuneet historian alaviitteeksi. Hauskaksi kuriositeetiksi fasismin historiassa.
Mutta nyt hyppäys 1930-luvulta nykypäivään. Onko Bolsonaro fasisti? Dorian mukaan ei. Bolsonarolla ei ole mitään utopistista projektia uuden kansakunnan luomisesta, hyödyntäen korporativistista valtiota. Päinvastoin. Bolsonaro on sanonut olevansa Itävallan koulukuntaa kannattava konservatiivinen liberaali. Dorian mukaan Bolsonaro on rehellinen itsensä määrittelyssä, mutta ei kerro koko totuutta ideologiastaan.
Kirjailijan mukaan Itävallan koulukunta luotiin vastalääkkeeksi fasismille. Sen pääteoreetikot olivat suurimmaksi osaksi itävaltalaisia juutalaisia taloustieteilijöitä, jotka kokivat liian vahvan valtion mahdollistaneen fasismin nousun. Joten ainoa tapa ehkäistä fasismi olisi luoda mahdollisimman heikko valtio, joka ei puuttuisi ihmisten ja yksityisten yritysten toimintaan. Itävallan koulukunnasta kehittyi nykyään vallitseva uusliberalismi.
Dorian mukaan Bolsonaro allekirjoittaa kaikki edellä mainitun, mutta hän seuraa Olavo de Carvalho -nimisen brasilialaisen äärioikestogurun versiota Itävallan koulukunnasta. Dorian mukaan Bolsonaro ja Carvalho kannattavat Itävallan koulukunnan versiota, jossa vahvimman oikeus on ainoa oikea oikeus, eikä valtion pidä siihen puuttua. Tämän vuoksi Bolsonaron liberalismi on epäliberaalia sekä itävaltalaisille, että brittiläiselle klassiselle liberalismille.
Dorian mukaan ainoa fasistinen elementti presidentin ideologiassa on se, että se on abstraktissa mielessä samaan aikaan taantumuksellinen, että vallankumouksellinen. Vallankumouksellinen, koska Bolsonaro haluaa heikentää Brasilian liittovaltiota, niin että ihmiset voivat kilpailla vapaasti toistensa kanssa, jotta vahvimmat vaurastuvat ja köyhimmät alistuvat. Brasiliaan presidentit ja diktaattorit ovat perinteisesti luvanneet kehittää köyhää valtiota kohti sen ”suurvaltakohtaloa”. Bolsonaro on kuitenkin myös taantumuksellinen, koska hän on kristillinen fundamentalisti, joka vihaa avoimesti feministejä, homoja ja etnisiä vähemmistöjä.
Dorian mukaan Bolsonaro ei halua systemaattisesti hävittää vastustajiaan keskitysleireillä. Sen sijaan Bolsonaron tavoite on estää, että valtio suojelisi vähemmistöjä enemmistön sorrolta ja riistolta. Esimerkiksi Bolsonaro on rajoittanut ympäristöministeriön toimintaan, niin että kullankaivajat, salametsästäjät, maanviljelijät ja metsurit voivat kaataa Amazonin sademetsää ja tuhota tielleen osuvat alkuperäiskansat. Tällöin Bolsonaro ei ole fasisti, vaan kokonaan uudenlainen äärioikeistolainen. Sellainen, joka haluaa rajoittaa valtiota, jotta ihmiset ”palaisivat” luonnontilaan, jossa darvinistisessa kamppailussa yhteiskunnan heikommat karsiutuvat pois ja vahvimmat jäävät jäljelle. Tämän vuoksi Bolsonaro kannattaa asekanto-oikeuden laajentamista, poliisien vastuun vapauttamista rikosepäiltyjen tappamisesta ja vastustaa koronaviruksen leviämistä rajoittavaa politiikkaa. Kaikilla näillä keinolla lisätään yhteiskunnan ”heikomman aineksen luonnollista poistumaa.” Valtio on tämän poistuman tiellä.
Lukiessani Dorian kirjaa brasilialaisesta fasismista, mieleeni tulee Yuval Noah Hararin “Homo Deus: huomisen lyhyt historia” (2015) -kirja, jossa Harari pelkäsi geneettisesti räätälöityjen vauvojen ja teollisuuden täysautomatisaation saavan Etelä-Amerikan jyrkän epätasa-arvoisissa valtioissa eliitin uskomaan, ettei se tarvitse kansaa ylläpitääkseen valtaansa ja vaurauttaan. Tämä voisi saada eliitin lakkaamasta ottamaan huomioon kansan hyvinvoinnin ja jopa antavan sen kokonaan kuolla nälkään ja puutteeseen. Bolsonaron kansamurhaksi luonnehdittu koronapolitiikka tuntuu olevan esimakua Hararin ennustamasta kauhuskenaariosta. Bolsonaro ei ole fasisti, mutta hän voi olla esimakua 2020-luvun uudesta massatuhoa aiheuttavasta ideologiasta.
Sami Eerola ja spektaakkeliyhteiskunta 