Onko kapitalismi rasistinen?

Monet vasemmistolaiset, kuten tutkija Eduardo Bonilla-Silva, Suomen kommunistisen puolueen Tiedonantaja-lehden päätoimittaja Petra Packalén ja Ruskeat tytöt -blogin kirjoittaja Koko Hubara ovat julistaneet kapitalismin rasismia tai valkoista ylivaltaa ylläpitäväksi järjestelmäksi.

Olen hyvin pitkään pitänyt kyseistä käsitystä vääränä. Nimenomaan kapitalistissa valtioissa antirasismi on eniten edistynyt. Kapitalismin luonteeseen kuuluu jatkuva laajentuminen talouskasvun saavuttamiseksi. Joten on yritysten etu laajentaa asiakaskuntaa kaikkiin mahdollisiin kansanryhmiin, maksimoidakseen voittoa. Tällöin rotuerottelu ja muut etnisten vähemmistöjen syrjiminen ovat haitallisia talouskasvulle, koska näitten vähemmistöjen ostovoima pidetään keinotekoisesti alhaalla. Tämä selittää, miksi kapitalismin lippulaivavaltio USA luopui rotuerottelusta ja antoi naisille ja seksuaalivähemmistöille samat oikeudet kuin valkoisille heteromiehille. Nyt yritykset voivat myydä uusille kansanosille enemmän tavaraa ja talous kasvaa! Esimerkiksi Koko Hubara on onnistunut hyvin kaupallistamaan Ruskeat tytöt blogiaan erilaisilla kirjoituskursseilla ja fanituotteilla!

Mutta käsitykseni kapitalismista edistyksen voimana koki kovan kolauksen luettuani Elizabeth Gillespie McRaen, vuonna 2018 julkaistu ”Massiivisen vastarinnan äidit: Valkoiset naiset ja valkoisen ylivallan politiikka” (oma suomennos). Se osoitti, ettei kapitalismi itsessään taa vapautta, vaan tasa-arvo ja demokratia. Nämä ovat lähtökohdat toimivalle kapitalismille.

McRaen kirja ei käsittele kapitalismia, vaan Yhdysvaltojen rotuerottelua puolustaneitten naisaktivistien historiaa. Mutta kirjassa paljastuu, että amerikkalaisten rasistien ensisijainen keino ylläpitää valkoista ylivaltaa oli murentaa amerikkalainen hyvinvointivaltio ja rajoittaa afroamerikkalaisten poliittista vaikutusvaltaa.

Kirjailija referoi lukuisia rasistisia oikeistolaisia aktivisteja 1930-1970-luvuilta, jotka vastustivat hyvinvointivaltiota, koska se on ”tulonsiirto yhteiskunnan saastalle”. Kirjan mukaan, kun rasistit hävisivät taistelun rotuerottelusta, he alkoivat tukea poliitikkoja ja järjestöjä, jotka ajaisivat hyvinvointivaltion ja erilaisten talonrakennussäännösten purkua. Nämä aktivistit myöskin alkoivat hallita koulukirjojen sisältöä, jotta rotuerottelusta ja orjuuden kauhuista vähäteltäisiin. Oli tarpeellista sekä pitää afroamerikkalaiset köyhinä ja marginalisoituneina, että valkoinen väestö siinä uskossa, että afroamerikkalaisten huono tila johtui afroamerikkalaisista itsestään, eikä rasistisesta järjestelmästä.

Kirjailijan mukaan rasistien järkeily oli, että kun afroamerikkalaiset ovat rotuerottelun takia lähtökohtaisesti köyhiä, heitä pitää jatkossakin pitää köyhinä, jotta valkoisten valta-asema ei horju. Paras tapa ylläpitää afroamerikkalaisten köyhyyttä, on yksityistää tai leikata julkisten instituutioitten rahoitusta, jotta afroamerikkalaiset eivät voisi nousta sosiaalisesti. Joten käytännössä amerikkalainen äärioikeisto tuki Nixonin ja Donald Reaganin valtaannousua ja näin uusliberalismin pystyttämistä vallitsevaksi taloudelliseksi järjestelmäksi, ylläpitääkseen valkoisten valta-aseman amerikkalaisessa yhteiskunnassa.

Tämä ei tarkoita, että uusliberalismi tai kapitalismi olisivat itsesään rasistisia, vaan sitä, että rasistit käyttivät kumpaakin järjestelmää välineenä oman valta-asemansa ylläpitämiseen. Paavo Löppösen ”Vapauden markkinat. Uusliberalismin kertomus” (2017) mukaan uusliberalismin keskeisin idea on erottaa markkinat demokraattisesta päätöksenteosta. Uusliberaalit uskovat, että valtio ja demokraattisesti valitut poliitikot vain haittaavat markkinoitten tehokasta toimintaa. Kuten McRaen kirjassa käy ilmi, rotuerottelun kannattajat alkoivat vastustaa demokratiaa, kun se ei palvellut enää valkoista ylivaltaa. Näin uusliberalismin sisäänrakennettu epädemokraattisuus muuttui valkoisen ylivallan välineeksi.

McRaen mukaan koska Etelä-valtioissa valkoinen eliitti on hyvin kapea ryhmä. Se yksin ei pystynyt ajamaan köyhien elintason alentamista. Joten valkoinen keskiluokka pyrittiin mobilisoimaan propagandalla, jonka mukaan valtion ylläpitämät sosiaaliohjelmat riistävät keskiluokalta verojen muodossa rahaa laiskojen ja väkivaltaisten mustien ylläpitämiseen. Luotiin myytti, että afroamerikkalaisten koulutus- ja elintasoa parantavat tulonsiirrot ovat tuhoamassa amerikkalaisen unelman vapaudesta ja vaurastumisesta.  

Kirjailija itse ei kiinnitä kirjassaan huomiota äärioikeiston uusliberalistimyönteisyyteen, vaan kertoo melko puolueettomasti erilaisten keskeisten naisaktivistien elämästä ja ajamastaan politiikasta. Kirjan voi pitää puolueellisena ainoastaan siitä, että siinä kuvataan aktivisteja ”valkoisen ylivallan kannattajiksi”. Termi, jota harva äärioikeistolainen tai rasistinen aktivisti käyttää itsestään. Eli McRaen kirjaa ei voi pitää vasemmistolaisena julkaisuna, jossa epäreilusti yritetään demonisoida kapitalismi fasismin esimuodoksi. Erityisesti, koska kuulin tästä kirjasta tutkijan ja avoimen Trump-kannattajan Markku Ruotsilan ”Sydänmaiden kapina. Donald Trump, amerikkalainen konservatismi ja äärioikeiston nousu” (2018) teoksen kautta. Ruotsilan kirjassa McRaen kirjaa referoidaan lähteenä amerikkalaisen rotuerottelupolitiikan laajuudelle. Juuri McRaen kirjan otsikko “Massiivinen vastarinta” viittaa tähän laajuuteen.

McRaen ei ole yksin näkemyksissään, jos tuntee amerikkalaista historiaa. Esimerkiksi historioitsija Jussi Jalosen ”Ayn Rand. Kapitalismin valtiatar” (2019) kirjassa todetaan amerikkalaisten talousliberaalien, erityisesti uusliberaalien ja klassisten liberaalien vastustaneen liittovaltion vallan lisäämistä osavaltioitten rotuerottelun purkamiseksi. Nämä oikeistolaiset järkeilivät, että valtion vallan lisääminen on aina pahempaa kuin järjestelmällinen rasismi. Esimerkiksi uusliberalismin merkittävin ajattelija Milton Friedman sanoi ”Capitalism and Freedom” (1962) manifestissaan, että rotuerottelun purkamisen sijaan, afroamerikkalaisten pitäisi vain muuttaa ei-rasistisiin osavaltioihin. Friedman koki, että tällä menettelyllä kaikkien vapautta puolustettaisiin. Sortajan, että sorretun.

Sillä ei ole väliä, oliko Friedman salaa rasisti vai ei, mutta McRaen kirjassa käy ilmi, että rotuerottelun puolustajat omaksuivat nopeasti uusliberalismin kielen, puolustaakseen valkoista ylivaltaa.

McRaen mukaan amerikkalaiset rotuerottelun kannattajat ajoivat tietoisesti valkoista ylivaltaa, koska he eivät vain puolustaneet rotujen erottelua, vaan afroamerikkalaisten alisteisen aseman ylläpitämistä. Rotuerottelun kannattajien mielestä afroamerikkalaisten kuului olla alempaa kastia, joka pyörittäisi heidän yhteiskuntaansa, eikä mitään muuta. Jos he eivät voineet enää ylläpitää valtion väkivaltamonopolilla afroamerikkalaisia alisteisina, he hyödyntäisivät jo olemassa olevaa taloudellista epätasa-arvoa ”luonnollisena” talutusnuorana. Erilaisten sosiaalisten instituutioitten alirahoittamisen tai yksityistämisen lisäksi, rotuerottelun kannattajat ajoivat äänioikeuden vaikeuttamista. Kun kokonaisessa osavaltiossa on vain yksi paikka, jossa maksaa rekisteröidäkseen äänestäjäksi, harvalla köyhällä afroamerikkalaisella oli mahdollisuutta saada äänioikeus ja vaikuttaa asemansa parantamiseen.

Teoriassa kapitalismissa kuka tahansa voi vapaasti myydä ja ostaa hyödykkeitä ja näin rikastua työllään. Mutta jos osa kansasta on satoja vuosia väkivalloin pidetty köyhänä ja alikoulutettuna, tällä on hyvin vaikeaa hankkia hyväpalkkaista työtä, jolla osallistua teoreettiseen vapaaseen hyödykkeitten vaihtoon, vaikka perinteiset sortomekanismit on purettu. Kun tähän lisätään vielä rasistiset asenteet, jotka estävät ylipäätänsä saamasta hyviä töitä tai lainaa pankista, vapaa markkinatalous muuttuukin lähes itsenäisesti toimivaksi rasistiseksi sortojärjestelmäksi.

McRaen mukaan koska uusliberalismin perustuu fasistisen ja kommunistisen totalitarismin vastustamiseen, se kehystettiin vapauden ideologiksi. Näin rasistinen oikeisto kykeni Kylmän sodan aikana kehystämään kaiken afroamerikkalaisten aseman parannuksen verorahoitteisilla sosiaalisilla ohjelmilla sosialismiksi ja jopa kommunismiksi. Tästä syntyikin mielestäni nykyään Trumpinkin käyttämä reroriikka, että ääni Demokraateille on ääni kommunismille.

McRaen kirjassa käy ilmi, miten uusliberalismia ajavat rasistiset naisjärjestöt liittoutuivat ”vapauden” nimissä kirjaimellisten uusnatsien ja KKK:n kanssa ylläpitääkseen valta-asemaansa.

McRaen mukaan talousoikeistolaisuuden lisäksi rotuerottelun kannattajat alkoivat kannattamaan hajautettua demokratiaa ylläpitääkseen valta-asemaansa. Tämä tarkoitti osavaltioitten ja kaupunginosien itsehallintoa. Teoriassa hajautettu valta lisää vapautta ja tehokkuutta. Paikalliset asukkaat osaavat todennäköisesti allokoida resursseja paremmin yhteisönsä käyttöön kuin kaukainen keskushallinto ja sen raskas byrokratia. Mutta jos paikallinen yhteisö on jyrkän epätasa-arvoinen ja epädemokraattinen, hajautettu valta tarkoittaa paikallisen tyrannian mahdollistamista. Juuri tämän vuoksi amerikkalainen äärioikeisto kuulostaa eurooppalaisen korvissa niin ristiriitaiselta sanoessa puolustavansa vapautta ja hajautettua valtaa.

Rasismi on itsesään epädemokraattinen ja jopa totalitaristinen uskomus, mutta se on onnistuttu kehystämään vapauden ja itsemääräämisoikeuden kaapuun. Tämän vuoksi nykyäärioikeisto voi mielenosoituksissa heiluttaa vapautta edustavaa keltaista Gadsten-lippua orjuutta puolustaneen Etelä-valtioitten ja Natsi-Saksan hakaristilippujen vieressä.

Mutta McRaen kirjassa käy ilmi, että rotuerottelun kannattajat eivät onnistuneet ajamaan kaikkia tavoitteitaan. Uusliberalismi saatiin hegemoniseksi järjestelmäksi ja hyvinvointivaltiokin heikennettiin, mutta ei tarpeeksi, että afroamerikkalaiset saatiin pidettyä alisteisessa asemassa. Samalla kuitenkin luotiin edellytykset valkoisen työväen elinolojen heikkenemiselle ja Trumpin nousuun. Trump ei luvannut uusliberalistista politiikkaa, vaan ”kansallista kapitalismia”, joka käytännössä oli keynesiläistä protektionistista talouspolitiikkaa. Kun uusliberalismi ei ollutkaan tuottanut toivottuja tuloksia rasisteille, he luopuivat siitä.

Monen kirjoittajan “The International Alt-Right: Fascism for the 21st Century?” (2020) kirjassa todetaankin monen uusliberalismia kannattavan talousoikeistolaisen kääntyneen Trumpin aikoihin puhtaaseen fasismiin. Talouspolitiikka oli näille ihmisille toissijaista, valkoinen ylivalta keskeistä.

Se onkin mielenkiintoista, miten me kaikki tiedämme, että kommunismin lupaukset tasa-arvosta ja vapaudesta olivat käytännössä räikeitä valheita, mutta äärioikeiston ja rasistien puheet vapaudesta ja yksilönoikeuksista uskotaan kyseenalaistamatta. Monet esimerkiksi sanovat, ettei jokin liike voi olla äärioikeistolainen, koska se kannattaa sanan- ja markkinoitten vapautta. Miten voit olla fasisti, jos rakastat vapautta?!

Äärirasisteille ja -oikeistolle talous on aina toissijaista valkoiselle ylivallalle. Esimerkiksi ainoa syy, miksi 20-30-lukujen fasistit eivät ajaneet liberalismia, johtui sen ajan Saksan ja Italian oloista. Kummassakin maassa valkoinen enemmistö oli hyvin köyhää ja merkittävä osa siitä kannatti jonkin muotoista sosialismia. Sosialismissa luvataan hyvinvointia kaikille ohjaamalla valtion kautta yhteiskunnan resurssit hyötykäyttöön. Jos äärioikeisto halusi voittaa kommunismin, se piti luopua demokratiasta, jotta kommunismia ei voitaisi äänestää valtaan. Samalla fasistit lupasivat oman version sosialismista: ”kansallisen sosialismin” tai korporativismin.

1950-1970-lukujen Yhdysvalloissa kommunismi ei ollut merkittävä uhka ja valkoisten amerikkalaisten elintaso oli noussut todella korkealle. Joten sen aikojen äärioikeisto ei nähnyt tarpeelliseksi omaksua vasemmiston sosialismin, vaan päinvastoin se ajoi ”amerikanismia”, joka oli epämääräinen iskulause kapitalismin mahdollistamasta vapaudesta. Toki 1950-1960-luvulla oli uusnatseja, jotka ajoivat kansallissosialismia, mutta he eivät olleet yhtä suosittuja kuin klassisen liberalismin nimissä ratsastavat rasistit.

McRaen kirja osoittaakin, että rasismi on niin tärkeä maailmankuva joillekin, että mikä tahansa järjestelmä omaksutaan ajaakseen sitä. Olipa se vapaa markkinatalous tai sosialismi. Tämän vuoksi onkin kiinnitettävä huomion siihen, mitä oikeisto yrittää ajaa, kun se puhuu vapaudesta? Onko se tosissaan vapaus olla ja tehdä mitä huvittaa ilman, että se haittaa muita vai onko se vapaus jatkaa perinteisten, mutta epäoikeudenmukaisten valtahierarkioitten ylläpitämistä?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s