Matka islamilaisessa Suomessa

Vuonna 2016 pääsin monen vuoden yrityksen jälkeen yliopistoon. Minulla oli vain hämäränä tavoitteena tutkia poliittisia ääriliikkeitä. Jihadismista äärioikeistoon. Joten pyrin ottamaan kaikkia kursseja, jotka liittyisivät siihen. Yksi tällaisista oli Marko Juntusen poliittista islamia, eli islamismia käsittelevä kurssi.

Kurssi paljasti sen jo, jonka muutenkin aavistin: islamismi on vähän monimutkaisempi poliittinen ilmiö kuin valtavirrassa esitetään. Sainkin kurssista paljon kirjavinkkejä, joista yhdestä jopa kirjoitin: Ian Burumanin ”Murder in Amsterdam: The Death of Theo van Gogh and the Limits of Tolerance” (2006)

Joten, kun näin, että entinen opettajani julkaisi viime vuonna ”Matkalle Islamilaisessa Suomessa” kirjan, otin sen lukulistaan.

Juntusen teos on sekoitus matkakertomusta, antropologiaa, etnografiaa ja sosiologiaa. ”Matka islamilaisessa Suomessa” koostuukin yhdestä Varissuo-nimisen maahanmuuttajavaltaisen lähiön tarkastelusta. Tämä lähiö toimii mikrohistoriallisena keskipisteenä Suomen ja maailman historian ja -politiikan analyysille. Juntunen viekin lukijan Varissuon asukkaitten haastattelujen kautta Suomen ja monen muun maan historiaan ja erilaisiin poliittisuskonnollisiin konflikteihin, jotka ajoivat nämä ihmiset asumaan suomalaisessa lähiössä.

Jutusen ote kirjassaan on sama kuin käymässäni kurssissa: yksinkertaiselta kuulostavan ilmiön purku, osoittaen sen olevan paljon monimutkaisempi ja monisävyisempi kuin se päällisin puolin näyttää. ”Matka islamilaisessa Suomessa”, käykin rohkeasti läpi erilaisia maahanmuuttajalähiöihin liittyneisiin ongelmiin, osoittaen että monet niistä ovat ihan todellisia: rikollisuus, köyhyys ja ääri-islamilainen terrorismi. Mutta samalla se osoittaa, ettei ole olemassa vain yhtä islamin tulkintaa Varissuossa, eikä yhdenlaisia maahanmuuttajia. Vaan monilla on useita risteäviä identiteettejä. Joillekin uskonto on hyvin tärkeä kuin toisille taas ei. Joskus puolue- ja ideologiset erimielisyydet ovat suurempia kuin jaettu uskontulkinta tai etnisyys. Tämän vuoksi Suomen maahanmuuttajalähiöitä ei voida typistää yhdenlaisiksi ongelmapesäkkeiksi, kuten populistit ja äärioikeisto yrittävät niitä kehystää.

Mutta koska keskityn tässä blogissa ääriliikkeisiin, aion käsitellä kirjassa esitettyjä havaintoja, jotka liittyvät ääri-islamiin.

Juntusen mukaan Suomen maahanmuuttopolitiikan yksi ongelmista on, ettei pakolaisia alettu 1990-2000- luvuilla enää nähdä yksilöinä, vaan ”oman kulttuurinsa edustajana”. Esimerkiksi ennen, kun Suomeen tuli pakolaisia, nämä olivat jonkun totalitaristisen diktatuurin vainoamia ihmisiä. Esimerkiksi kommunismia pakenevia vietnamilaisia tai uusliberalistista Pinochetin diktatuuria pakenevia chileläisiä. Vietnamilaisia tai chileläisiä ei pyritty typistämään maansa kulttuurien edustajiksi, joitten piti ensin vahvistaa omaa kulttuuria (mitä ikinä se olisikin?), jonka jälkeen he voisivat itseluottamusta uhkuen oppia suomalaista kulttuuria ja integroitua. Nyky-Suomen integroitumispolitiikkaa koostuu tällaisesta teoriasta. Sen sijaan vietnamilaisille ja chileläisille pakolaisille suoraan opetettiin suomalaisen järjestelmän pelisäännöt ja annettiin rauhassa rakentaa uudelleen elämänsä.

Juntusen mukaan 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa tämä asenne muutettiin. Nyt Somalian sisällissodasta tulleet pakolaiset pidettiin somalikulttuurin edustajina, eikä yksilöinä, jotka pakenivat vainoja. Koska pakolaiset kulttuuristettiin, eli typistettiin kulttuurinsa edustajiksi, heidän traumaattiset kokemukset kotimaassaan jäivät yleensä pimentoon ja käsittelemättä. Tämä taas aiheutti erilaisia ongelmia. Kirjassa on lukuisia esimerkkejä, joissa sosiaaliviranomaiset kohtelevat kaikkia muslimimaahanmuuttajia kuin heillä olisi sama uskonto ja kulttuuri, vaikka Lähi-idässä niistä on useita variaatioita, aiheuttaen maahanmuuttajissa ahdistusta ja sekaannusta. Esimerkiksi Irakissa ei ole olemassa yhtä ”irakilaista kulttuuria” tai islamia, josta irakilaiset olisivat yksimielisiä. Jos olisi, maassa ei olisi levottomuuksia, kuten nykyään on.

Juntusen mukaan kulttuuristaminen aiheuttikin sen, että pakolaiset nähtiin eksoottisina vieraina, mikä vain edisti heidän syrjätymmistään. Esimerkiksi sen sijaan, että mediassa olisi käsitelty niitä lukuisia poliittisia konflikteja, jotka ajoivat maahanmuuttajat tänne, heidät vain nähtiin epämääräisestä konfliktista pakenevina muslimeina.

Kirjailijan mukaan kulttuuristaminen aiheutti sen, että moni poliittinen toiminta saatiin naamioiduttua kulttuuriseksi, ilman viranomaisten puuttumista. Näin Suomeen alkoi ilmestyä ääri-islamistisia ja poliittista islamia ajavia yhteisöjä, jotka onnistuivat kehystämään toimintansa viattomaksi kulttuuritoiminnaksi.

Juntusen kirja ei keskity islamisteihin ja jihadisteihin paljon. Erityisesti kun näitä ääritoimijoita on suhteellisen vähän maahanmuuttajien keskuudessa. Enemmänkin Juntusen teos pyrkii rohkeasti asioita peittelemättä, osoittamaan että maahanmuuttajalähiöt ovat alueita, joissa on paljon eri taustaisia ihmisiä. On vääristelyä väittää, että maahanmuuttajalähiöissä olisi yhdenlaisen islamin tai kulttuurin hegemonia. Ne ovat enemmänkin alueita, joitten väestö koostuu useista erilaisista vähemmistöistä. Valkoiset kantasuomalaiset ovatkin näissä alueissa yhtä vähemmistöjä kuin irakilaiset, somalit ja syyrialaiset.

Lukiessa Juntusen kirjaa, tuli mieleen äärioikeiston salaliittoteoria ”väestönvaihdosta”. Heille, se että maahanmuuttajalähiöissä suurin osa asukkaista on ulkomaalaistaustaisia, on todistus valkoisten suomalaisten syrjäyttämisestä. Tällainen ajattelu vain toimii, jos on lähtökohtaisesti rasisti ja kokee maahanmuuttajat homogeenisena tummana massana, joka jotenkin syö valkoisten elintilaa. Juntusen kirja osoittaakin hyvin, että lähiöitten demograafinen muutos ei voida nähdä tällaisen heterogeenisen ihmisryhmän typistämisen kautta joksikin ruskeaksi kauhumassaksi. Ihmiset ovat yksilöitä, joilla on erilaisia taustoja, jotka risteävät toistensa kanssa. Ihminen voi olla sekä suomalainen, että somali. Esimerkiksi itse olen puoliksi brasilialainen ja suomalainen. Äidinkieleni ei ole suomi. Suomalainen identiteetti on näin liikkuva, eikä myöskään homogeeninen tai jotenkin sidottu valkoiseen ihonväriin.

Toinen mielenkiintoinen havainto Juntusen kirjassa on suomalainen asuntopolitiikka. Maahanmuuttajat eivät keräänny pelkästään itsestään lähiöihin, vaan heidän gettoutumisensa johtuu osittain suomalaisten asuntosijoittajien saamasta taloudellisesta kannustimisesta vuokrata asuntoja pakolaisille. Asuntosijoittajat alkoivat rakentaa/ostaa kokonaisia asuntokortteleja, jotta voisivat vuokrata niitä pakolaisille, koska valtio maksoi heidän vuokransa säännöllisesti. Valtio joutuikin sijoittamaan pakolaiset samoihin kortteleihin, koska muualta ei löytynyt asuntoja heille. Tämä tarkoittaa, että osa suomalaisista asuntosijoittajista rikastuu maahanmuuttajien syrjäytymisellä.

Lukiessaan Juntusen kirjaa, mieleeni tuli Jeff Changin ”Can’t Stop, Wonr Stop. Hip hop sukupolven historia” (2005) tietokirjaa. Changin kirja käsittelee hip hopin historiaa, mutta sosiologisesta perspektiivistä. Teoksessa käydään läpi hip hop kulttuurin merkittävien kaupunkien ja niitten gettojen historiaa. Jokaisen geton kohdalla on sama historia: useita erilaisia maahanmuuttaja-aaltoja. Aallot syntyvät, kun alkuperäiset siirtolaiset integroituvat amerikkalaiseen kulttuuriin, vaurastuen ja muuttaen pois getosta, antaen tilaa uudelle maahanmuuttajaryhmälle. Eli väestö vaihtui. Jokaisen aallon kohdalla gettojen väkivaltaisuus kasvaa, jonka jälkeen ne tasaantuvat ja loppuvat kokonaan, kunnes ne alkavat taas. Vaikuttaa siltä, että Suomessa on tapahtumassa sama kehitys. Toki Yhdysvaltoja ei voi täydellisesti verrata Eurooppaan, enkä ole sosiologi, joten arvioni voi olla täysin pielessä. Mutta Juntusen kirja vaikuttaa vahvistavan tätä kehitystä ainakin Varissuon kohdalla. Kaupunginosassa oli ennen karjalaisia evakkoja ja maalta muuttaneilta kantasuomalaisia. Sitten alue täyttyi vietnamilaisista ja somaleista. Nyt siellä on paljon irakilaisia, syyrialaisia ja afganistanilaisia. Nämä ryhmät todennäköisesti tulevat integroitumaan suomalaiseen yhteiskuntaan ja muuttavat pois alueessa, antaen tilaa toiselle marginalisoidulle ryhmälle ja niin edelleen.

Jos tällainen maahanmuuttoaaltoilmiö on tapahtumassa se ei tarkoita, ettei lähiöihin tai maahanmuuttoon pitäisi kohdistaa toimenpiteitä sen ongelmien ratkaisemiseen. Vaan enemmänkin sitä, etteivät ne ole muuttumassa jonkinlaisiksi rinnakkaisyhteiskunniksi. Erityisesti, kun Juntusen mukaan dominoivia etnisiä tai uskonnollisia ryhmiä ei suomalaisissa lähiöissä ole. Vaan juuri kaikki ovat yhtä vähemmistöasemassa.

Marko Juntusen ”Matkalle Islamilaisessa Suomessa” on loistava kirja, joka mielestäni kaikkien kannattaisi lukea. Teos käsittelee kaikkia maahanmuuttoon liittyviä kiistanlaisia kohtia rohkeasti, inhimillisesti ja tieteellisesti. Juntunen on loistava kirjailija, joka sai aika sosiologisen teoksen kuulostamaan jännittävältä matkakirjalta suomalaiseen islamilaiseen maailmaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s