Orjuuden historia Amerikan mantereella

Viime vuonna julkaisin arvion brasilialaisen historioitsija Laurentino Gomesin Brasilian orjuuden historiaa käsittelevästä tietokirjasta. Arvio oli yllättävän suosittu ja moni kysyi, onko kirjaa käännetty englanniksi? Valitettavasti ei. Mutta tänä vuonna Afrikan tutkimuksen dosentti Kalle Kananoja julkaisi samaa aihetta käsittelevän ”Kahlitut. Orjuuden historia Amerikan mantereella” tietokirjan.

Kananojan kirja ei käsittele vain Yhdysvaltojen orjuutta, vaan koko Amerikan mantereen, erityisesti mantereen suurimman orjavaltion historiaa: Brasilian. Luettuani Kananojan kirjan, voin todeta sen sisältävän suunnilleen samaa, mitä Gomesin kirjassa.

Ainoa asia, joka puuttuu suomalaisesta teoksesta, on Brasiliassa paenneitten orjien muodostamien viidakkoyhteisöjen syvällisempi käsittely. Erityisesti niitten johtajaa Zumbi dos Palmaresia. Mutta mitä voi odottaa teoksesta, joka ei vain käsittele Amerikan mantereen transatlanttisen orjuuden historiaa, mutta myös länsi-Afrikan osallisuutta hankkeeseen?

Kananoja onnistui täydellisesti olemaan samaan aikaan kiihkoton faktojen esittelijä, että painottamaan orjuuden olleen kauhea järjestelmä orjuutetuille. Teoksessa syvennytään niin orjuusjärjestelmän mekanismeihin, että aikalaiskuvauksiin siitä, miltä tuntui elää tällaisessa järjestelmässä. Näin lukija jatkuvasti muistaa, ettei lueta vain faktoja menneisyydestä, vaan kaikuja todellisesta maailmasta, jossa ihmiset elivät pelon ja kurjuuden vallassa.

Samalla Kananoja yhdistää menneisyyden tapahtumat nykyajan jatkumoksi. Niin osasyykasi nyky-Afrikan kurjuuteen, että afroamerikkalaisten kokemaan syrjintään. Kananojan mukaan

”Orjakauppa aiheutti Afrikalle epäedullisen kilpailuasetelman, joka kolonialismin myötä vain syveni. Orjakaupan aiheuttama väestökato hidasti Afrikan talouskasvua ja pudotti monet yhteiskunnan kelkasta, ennen kuin ne olivat edes päässeet maailmantalouden kyytiin”

Transatlanttisen orjuuden ymmärtäminen on tällöin nykymaailmamme ymmärtämistä.

Kananojan teoksen ainoa ongelma on sen akateeminen rakenne. Teos on helppolukuinen, mutta se käsittelee paljon orjuuden tutkimuksen teoreettista puolta sekä keskittyy ei niin seksikkäisiin asioihin kuten orjuusjärjestelmän talouspolitiikkaan. Henkilökohtaisesti laajat analyysit orjuuden kustannuksista taulukkoineen olivat minusta äärimmäisen epäkiinnostavia.

Kananojan teoksessa käsitellään, miten orjuus oli osa kapitalistisen järjestelmän kehitystä. Oikeastaan orjuus oli tehokkaampi järjestelmä kapitalismissa kuin palkkatyö. Kirjan mukaan ei ole näyttöä siitä, että kapitalismi olisi ajanut orjuuden alas, koska palkkatyö olisi ollut tehokkaampaa. Oikeastaan orjuus oli niin tehokasta, että merkittävä osa nykyisen länsimaitten vaurautta rakennettiin mustia afrikkalaisia riistämällä. Kuten Kananoja kirjoittaa, orjuutetut afrikkalaiset ja afroamerikkalaiset rakensivat modernin Amerikan ja koko modernin maailman. Fakta, mikä henkilökohtaisesti kutkuttaa, koska nykyäärioikeistossa ylläpidetään myyttiä, että valkoiset olisivat rakentaneet modernin maailman. Esimerkiksi amerikkalainen äärioikeistolainen katutappelujärjestö Proud Boysin iskulaise on ”me emme pyydä anteeksi modernin maailman rakentamisesta”. Miksi pyytää anteeksi, jos ette rakentaneetkaan?

Kananojan kirja ei kuitenkaan ole teos, missä ”syyllistetään” valkoisia, vaan siinä käsitellään aika laajasti muslimeitten ja mustien afrikkalaisten osallisuutta orjakauppaan. Esimerkiksi kirjassa referoidaan James Sweetia, jonka mukaan portugalilaiset ja espanjalaiset omaksuivat orjuuttamisen ja mustiin kohdistuneet rasistiset asenteet Lounais-Afrikassa orjuutta harrastaneilta muslimeilta. Samalla muslimit ja kristityt oikeuttivat orjuuden Vanhan testamentin Nooan poikien kertomuksella (1. Moos. 9: 20-27). Sen mukaan Nooa lankesi kirouksen poikansa Kanaaniin, jotta tämän kaikki jälkeläiset syntyisivät orjina. Vaikka Kanaanin ihonväriä ei mainita Vanhassa testamentissa, kaikki aikalaiset pitivät itsestään selvänä, että hän oli tummaihoinen. Näin syntyi uskomus, että mustat afrikkalaiset olivat synnynnäisiä orjia.

Mielestäni kiinnostavinta Kananojan kirjassa on rasismin kehittyminen nykyiseksi ideologiaksi. Kananojan mukaan Rasismi ennakkoluulon muodossa oli jo olemassa antiikin Kreikan aikana, Ei-kreikkalaiset barbaarikansat epäinhimillistettiin kasteihin, jotka soveltuivat vain orjuuttamiseksi. Tummaihoisuus alempiarvoisuuden ja orjuuden merkkinä muodostui kaikkialla maailmassa siitä, että eliitti pysyi enemmän sisätiloissa ja oli näin aina vaaleaihoisempi kuin auringossa paahtava työväki. Tumma iho olikin tuhansia vuosia alempiarvoisuuden merkki.

Kirjan mukaan orjuutta myös oikeutettiin Aristotelesten filosofialla, jonka mukaan isännän ja orjan suhde oli yhtä luonnollinen kuin miehen ja vaimon tai kotieläimen. Aristotelesten filosofian mukaan maailma koostui alistajista ja alistetuista ja se oli oikein. Nämä elementit sekoittuivat arabialaisiin ennakkoluuloihin tummaihoisista ei-muslimiuskoisista afrikkalaisista, muodostaen pohjamateriaalin ajatukselle, että mustat afrikkalaistaustaiset kansat ovat luotu palvelemaan vaaleaihoisia.

Kananojan mukaan orjuuden ensimmäisissä sadoissa vuosissa, orja pystyi ostamaan vapautensa, keräämään rahaa itselleen ja jopa nousta yhteiskunnassa tummaihoisuudesta huolimatta. Se oli toki vaikeaa, mutta mahdollista. Erityisesti Etelä-Amerikassa mustat orjat sekoittuivat valkoisiin ja alkuperäiskansoihin, vaikeuttaen ihmisen jakautumisen hierarkioihin. Etelä-Amerikassa yritettiin jopa luoda monimutkainen värikoodi, jossa ”alemmat” yksilöt olivat kaikista tummaihoisemmat ja vaaleammat yhteiskunnan huipulla. Vasta, kun ”liikaa” orjia alkoi nousta orjuudesta eliitin jäseniksi ja omata poliittista valtaa, amerikkalaiset valkoiset näkivät tarpeelliseksi kehittää järjestelmä, joka estäisi tällaisen nousun. Näin syntyi moderni rasismi.

Kananoan mukaan 1700-luvulla alkoi kehittyä nykyinen moderni rotubiologinen rasismi. Kananojan mukaan monet ensimmäiset rotututkijat olivat orjanomistajia, jotka tekivät ”tutkimuksiaan” orjiinsa. Eli rotubiologiset käsitykset oli luotu niitten toimesta, joilla oli suora taloudellinen riippuvuus ihmisten riistämisestä. Kananojan mukaan ristiriitaisesti nämä rotutieteilijät määrittelivät mustan afrikkalaisen samaan aikaan sekä täydelliseksi raskaaseen työhön, että veltoksi ja laiskoiksi. Kirjailijan mukaan aikalaisille tämä ei ollut ristiriitaista, koska ajatus oli vain oikeuttaa mustien pitäminen orjana ja estää heitä kehittämästä mitään intellektuaalisia taitoja, jotka voisivat vaarantaa koko järjestelmän. Muu on sitten tunnettua historiaa, jota käsittelen muun muassa Robert Wald Sussmanin “The Myth of Race: The Troubling Persistence of an Unscientific Idea” (2014) kirja-arviossa.

Kananojan kirja ei vain kerro, miten hirvittävä orjuus oli, vaan hän käsittelee myöskin orjien vastarintaa sekä heidän Amerikoissa muodostunutta kulttuuria. Kirja osoittaa, että orjuutta on aina vastustettu niin mustien afrikkalaisten kuin valkoisten eurooppalaisten toimesta. Kesti satoja vuosia, että nämä kamppailut kasvoivat merkittäviksi ja muuttivat ihmiskunnan historiaa. Kananoja päättääkin kirjan kytkemällä orjuudenvastaisen kamppailun Black Lives Matters -liikkeeseen:

”BLM on se hinta, jota orjuuden aikaisesta sorrosta ja sen ratkaisematta jättämisestä nyt maksetaan. Valkoisilla on edelleen käytössään orjuuden aikaiset keinot, jotka rajoittuvat väkivaltakoneiston käyttöön – mikä ei ole ilmaista. Kärjistäen onkin kysyttävä, tulisiko yhdysvaltalaiselle yhteiskunnalle halvemmaksi korjata afroamerikkalaisten yhteiskunnallinen epätasa-arvoisuus kuin yrittää näennäisesti hallita sitä käyttämällä instituutionalisoitua välivaltaa. Nimittäin jos orjuuden historia osoittaa mitään, niin ainakin sen, että alistetut taistelevat vastaan.”

Pakko myöntää, että luettuani tämän, nostin nyrkin ilmaan.