Yksinäisistä susista

Terrorismin kontekstissa yksinäinen susi tarkoittaa yksin toimivaa terroristia, joka oma-aloitteisesti ilman terroristijärjestön tukea tai jäsenyyttä suorittaa terrori-iskun. Käsite on kuitenkin kiistanalainen tutkijoitten keskuudessa, koska termi itsessään romantisoi tappavan ilmiön eläinvertauksella. Samalla jotkut tutkijat kiistelevät siitä ovatko kaikki yksinäiset terroristit varsinaisesti terroristeja vai vain hulluja? Toisten mielestä monet yksinäisiksi susiksi kutsutut terroristit eivät ole varsinaisesti yksinäisiä. Hyvä esimerkki tästä on Turun puukottaja, joka ei ollut Isiksen jäsen, mutta ennen iskuaan hän oli yhteydessä uzbekkitaustaiseen mieheen [1], joka opasti ISIS-propagandan äärelle ja kehotti iskemään Suomeen. Onko silloin todellisuudessa yksinäinen, jos sai henkistä apua terroritekoon?

Mutta tutkijat Mart S. Hamm ja Ramón Spaaij päättivät julkaista vuonna 2017 ”Yksinäisen suden terrorismin aikakausi” (oma suomennos) -tietokirjan, tarkoituksenaan luoda teoreettisen viitekehyksen, jolla yksinäisiä susia voitaisiin tutkia objektiivisemmin.

Kirjailijat määrittelevät yksinäiseksi sudeksi kenet tahansa, joka ei ole minkään terroristiryhmän jäsen ja joka suorittaa omatoimisesti terrori-iskun ideologisin motiivein. Tällä määritelmällä suurin osa maailman yksinäisistä susista ovat amerikkalaisia äärioikeistolaisia murhaajia. Esimerkiksi jos päättää tappaa mustan miehen valkoisen ylivallan nimissä, on kirjailijoitten mukaan yksinäinen susi -terroristi, eikä vain rasistinen viharikollinen tai hullu murhaaja.

Hammin ja Spaajin mukaan käsitteen ”yksinäinen susi” keksi amerikkalainen äärioikeistolainen terroristi Alex Curtis, joka kutsui toimintaansa ”yksinäisen suden aktivismiksi”. Termin alkuperä onkin ääriliikkeitä romantisoiva, mutta ironisesti yksinäiset sudet ovat luonnossa susilaumojen hyljeksittyjä, fyysisesti ja psyykkisesti heikkoja susia, jotka yleensä kuolevat nälkään. Sattumalta Hamm ja Spaaij toteavat kirjassaan, että yksinäisiksi susiksi määritellyt terroristit ovat mielenterveyshäiriöistä kärsiviä yksinäisiä, matalalasti koulutettuja ja työttömiä miehiä, joilla on tapana kuolla nuorena itsemurhaiskussa tai tappaa itsensä vankilassa.

Kirjailijat painottavat, että suurin osa mielenterveyshäiriöistä kärsivistä ihmisistä ei ole vaarallisia rikollisia, saatikka terroristeja. Eikä suurin osa terroristeista tai ääri-ideologiaa kannattavista kärsi mielenterveyshäiriöistä. Mutta suurin osa yksinäisistä susista kärsivät jonkinlaisesta epätyypillisestä neurologisesta tilasta.

Tutkijat eivät löytäneet yhteistä mielenterveyshäiriötä yksinäisissä susissa. Jotkut jopa kärsivät tuntemattomasta tai diagnosoimattomasta mielenterveyshäiriöstä. Lievemmillään kyse oli vakavasta masennuksesta ja autismista, pahimmillaan psykoosista ja skitsofreniasta.

Vaikka nämä terroristit kärsivät erilaisista mielenterveydellisistä häiriöistä, he eivät olleet kirjailijoitten mukaan syyntakeettomia. Todisteet puhuvat sen puolesta, että kyseiset terroristit suunnittelivat tekonsa huolella ja perustelivat sen vakiintuneilla ideologisilla argumenteilla. Monet kuitenkin sekoittivat erilaisia ideologisia pointteja yhteen tai keksivät kokonaan uusia ideologioita, joitten nimessä tekivät tekonsa. Koska loppujen lopuksi kaikki ideologiat ovat keksittyjä, ei voida sanoa, että ne kumpuavat mielenterveysongelmista. Erityisesti, jos ne ottavat kantaa oikeaan maailmaan, eikä johonkin täysin mielikuvitukselliseen asiaan. Sen sijaan kirjailijoitten mukaan mielenterveysongelmat vaikuttivat terroristien sosiaaliseen eristäytymiseen ja syrjäytymiseen. Kun elää täysin vailla ystäviä, töitä ja sosiaalista yhteisöä, alkaa vieraantumaan yhteiskunnasta. Tällöin ajatus kirjaimellisesta ”sodasta” yhteiskuntaa vastaan alkaa tuntua houkuttelevalta. On vain löydettävä jokin ideologia, joka oikeuttaa tällaisen sodan. Sattumalta tämä ideologia vaikuttaa olevan tyypillisimmillään valkoinen ylivalta ja valtiovastaisuus. Ideologian lisäksi yksinäiset sudet ottavat inspiraatiota toisistaan. Kirjailijat osoittavat vakuuttavasti, että joka ikinen yksinäinen susi on ihaillut toista yksinäistä susi -terroristia ja pyrkinyt matkimaan tätä. Ilmiö on jopa laajempi kuin kirjailijat osasivat arvata. Ari Ben Am and Gabriel Weimann ovat todenneet viime vuonna julkaistussa tutkimuksessa äärioikeiston verkkoyhteisöissä olevan yksinäisiin susi -terroristeihin omistautuneita kultteja, joissa kohotetaan terroristeja ”pyhimyksiksi” ja yllytetään toisiaan tappamaan enemmän ihmisiä kuin edeltäjänsä[2].

Ironisesti kirjassa käy ilmi, että jihadistit kärsivät vähiten mielenterveydellisistä häiriöistä ja ovat muutenkin sosiaalisesti lahjakkaita ja hyvinvoivia. Äärioikeistoon kasautui suurin osa täysin sosiaalisesti ja psyykkisesti häiriintyneistä yksilöistä. Äärioikeistoa seuranneena en ihmettele tätä ollenkaan. Historioitsija Roger Griffin on jopa pohtinut, onko fasismi mitään muuta kuin eräänlainen mielivirus?[3]

Hammin ja Spaajin epäilevät, että uskonnollisuus vaikuttaa jihadistien ja äärioikeistolaisten terroristien taustojen eroon. Kirjailijat eivät avaa syvällisemmin miksi, mutta luulen asiaan vaikuttavan uskontojen sosiaalisen aspektin ja tarkkaan ritualisoituneiden käyttäytymissääntöjen. Kun koko elämä on uskonnollisen yhteisön ohjaamaa syntymästä kuolemaan saakka, syrjäytyminen ja näin psyykkisten häiriöitten kasvu ehkä ehkäistään.

Kirjailijat eivät kuitenkaan syytä mielenterveyshäiriöitä terrorismista. Heidän analyysinsä kärki menee amerikkalaiseen kulttuuriin. Koska suurin osa yksinäisistä susista on amerikkalaisia, tällöin Yhdysvaltojen kulttuurissa on oltava jotain pahasti vialla. Muussakin tutkimuskirjallisuudessa on todettu äärioikeistolaisen terrorismin olevan nykyään pääosin yksittäisten tekijöitten toteuttamaa[4]. Amerikkalaisessa äärioikeistossa on jopa luotu yksinäistä terrorismia oikeuttavan käsitteen nimeltä ”johtamaton vastarinta”[5].

Kirjailijoitten mukaan Yhdysvalloissa aseenkantoihanne yhdistettynä ”soturikulttiin” (ajatukseen, että cis-heteromies voi saavuttaa kunniaa ja mainetta tappamalla ja kuolemalla jonkun suuren asian puolesta), salaliittoteorioihin ja kristilliseen käsitykseen maailmanlopusta, luovat pohjan äärioikeistolaiselle kertomukselle, jossa USA tai länsimaat ovat romahtamassa kaaokseen ja tuhoon salaliiton takia (salaliittolaiset voivat vaihdella juutalaisista, kommunisteihin ja Saatanan palvojiin), joka pyrkii luomaan helvetillisen diktatuurin. Ainoa tapa pysäyttää tämä apokalyptinen rappio on tarttua aseisiin ja taistella tätä uhkaa vastaan, vaikka oma henki menisi. Lisäisin tähän Roxanne Dunbar-Ortizin “An Indigenous Peoples’ History of the United States (2014) kirjan käsityksen jonka mukaan amerikkalainen ase- ja soturikulttuuri on syntynyt Amerikan alkuperäiskansojen hävityksestä. Tällöin amerikkalainen asekulttuuri on syvästi kytkeytynyt rasismiin. Kirjailijoitten mukaan tämä myrkyllinen kulttuuri yhdistettynä aseitten vapaaseen saatavuuteen on tehnyt USA:sta sooloterrorismin kärkimaan.

Hammin ja Spaajin menevät niin pitkälle, että syyttävät suoraan FoxNewsia ja muita amerikkalaisia konservatiivisia ja äärioikeistolaisia propagandakanavia ja -ohjelmia, jotka jatkuvasti lietsovat katsojissaan paniikkia tulevasta diktatuurista, joka vie kaikkien aseet ja ”perinteisen elämäntavan.” Kirjailijat viittaavat itse terroristeihin, jotka ovat kertoneet kuulustetuissa ja manifesteissaan ketkä innoittivat heitä veritekoihin. Olen samaa mieltä kirjailijoitten kanssa siinä mielessä, että jos tietyissä yhteisöissä, kuten verkkofoorumeissa, jatkuvasti toistetaan, että maailma on hävityksen partaalla eri ihmisryhmien pahojen tarkoitusten takia, joku herkempi voi päättyä siihen johtopäätökseen, ettei demokratialla voi vaikuttaa yhteiskunnan muutokseen, ainoastaan väkivallalla. Koska jos on kyse kokonaisen kansakunnan ja rodun olemassaolosta, väkivalta ei ole muuta kuin itsepuolustusta.

Hamm ja Spaaijin mukaan äärioikeistolaiset yksinäiset sudet yhdistivät edellä mainittuun rasismin, homofobian, juutalaisvastaisuuden ja naisvihan. Naisviha olikin yhdistävin tekijä kaikkien aatteiden terroristeista. Niinkin paljon, että ne terroristit, joilla oli vaimo tai tyttöystävä, pahoinpitelivät näitä jatkuvasti. Kirjailijat teoretisoivat kumppanin pahoinpitelyn olevan eräänlaista ekstremististä ”harjoittelua”. Jos pystyy lyömään omaa rakasta, silloinhan tuntemattomien ihmisten murhaaminen ei voi olla sen vaikeampaa. Mutta kirjailijoitten mukaan 80% yksinäisistä susia eli vailla kumppania ja heillä oli muutenkin vaikeuksia lähestyä naisia.

Hammin ja Spaajin mukaan jihadistien radikalisoiva kertomus on käsitys länsimaista käymässä sotaa islamia vastaan. Jihadistit kokevat, että jos he haluavat suojella muslimeilta länsimaisten koetuilta pommituksilta, keskitysleireiltä ja ”rappeuttavalta kulttuurilta”, aseisiin on tartuttava. Kirjailijat syyttävät erityisesti yhtä jemeniläistä al-Qaedan itseoppinutta imaamia monen muslimin radikalisoitumisesta terrorismiin.

Mielenkiintoisin paljastus tässä kirjassa kuitenkin oli, että suurin osa yksinäisistä susista paljastaa aikeensa ennakkoon mahdollisimman monelle ihmiselle. Mutta koska nämä terroristit ovat syrjäytyneitä, kukaan ei ota heitä tosissaan, vaan pitävät murhafantasioita juuri fantasioina. Kuten syyttäjä Heikki Stenius on todennut perustellessaan päätöksensä pudottaa erään poliisiin kohdistuneen äärioikeistolaisen terrori-iskun suunnitelmaepäilyksen: ”pahat ajatukset ja asiattomuudet eivät ole rikoslaissa rangaistavia”

Olen aiemmin kirjoittanut, että äärioikeisto on yllättävän avoin murhanhimostaan. Esimerkiksi ennen valtaannousuaan Adolf Hitler kertoi melko avoimesti aikovansa tappaa juutalaiset, kun pääsisi valtaan. Kukaan ei silloinkaan ottanut miestä tosissaan. Olihan hän epäonnistunut taitelija, joka aiemmin yritti toteuttaa vallankumouksen oluttuvassa.

Mutta Hamm ja Spaaijin mukaan pahempaa ei ole se, ettei kukaan ota tosissaan näitten ihmisten murhafantasioita, vaan se, että monella on ekstremismiin liittyvää rikoshistoriaa. Joko he ovat olleet joskus jonkun ääriryhmän jäseniä, FBI:n tarkkailulistoilla tai tuomittu pikkurikoksista, joissa motiivi on ollut ääri-ideologiaan liittyvä. Mutta koska nämä terroristit ovat olleet  käytännössä syrjäytyneitä luusereita, eivät viranomaiset uskoneet näitten ihmisten kykenevän terrorismiin.

Kirjailijat eivät avaa, miksi viranomaiset ovat niin sokeita yksinäisille susille, vaikka nämä oikein tyrkyttävät aikomuksensa kaikille, joita vain kiinnostaa kuulla. Mutta terrorismitutkija Leena Malkki on huomauttanut, että todennäköisin syy, miksi viranomaiset eivät ota niin tosissaan äärioikeiston uhkaa johtuu siitä, ettei äärioikeisto oikeasti uhkaa valtiota, vaan tavallisia ihmisiä. On todettu[6], että suurin osa äärioikeiston terrorismista on vähemmistöjen ja yhteiskunnan heikompiosaisten murhaamista. Jihadistien tarkoitus on taas tappaa mahdollisimman paljon satunnaisia ihmisiä tai kohdistaa hyökkäykset suoraan viranomaisia ja valtion instituutioita vastaan. Hamm ja Spaaijin mukaan harva yksinäinen susi on toteuttanut suuria iskuja valtiota vastaan. Vain kaksi esimerkkiä tulee mieleen: amerikkalainen Timothy McVeigh ja norjalainen Anders Breivik, jotka räjäyttivät valtion virastorakennuksia.

Voitaisiin vetää tulkinta, että valtion turvallisuusviranomaiset kokevat valtion olevan suojelun etusijalla, eivätkä tavalliset ihmiset, vielä vähemmän vähemmistöt. Mutta olen havainnut, että tavallistenkin ihmisten keskuudessa äärioikeistolaista terrorismia vähätellään. Mielestäni asiaan vaikuttaa kulttuuri. Jonathan Haidtin mukaan ihmisillä on tapana kokea oman viiteryhmänsä ihmiset ystävällisempinä kuin ulkoryhmäläiset[7]. Koska äärioikeistolaiset jakavat länsimaisen kulttuurin ja ovat ulkomuodoltaan samanlaisia kuin länsimaitten valtaväestö, moni länsimaalainen ei kykene pitämään äärioikeistolaisia niin eksistentiaalisena uhkana kuin ulkomaalaistaustaiset jihadistit. Erityisesti, kun äärioikeistolaiset harvoin hyökkäävät keskiluokkaisia valkoisia cis-heteromiehiä vastaan.

Asiaan vaikuttaa myös mielikuva terrorismista. Itse synnyin 1991 ja ensimmäisen kerran kun muistan kuulleeni sanan ”terrorismi” oli 09.11.2001 WTC-torin iskun uutisoinnissa. Moni kokeekin terrorismin olevan joko näyttäviä verisiä pommi-iskuja, joita toteuttavat pääosin muslimit. Se, että joku uusnatsi yrittää polttaa pakolaisten vastaanottokeskuksen, koska uskoo suojelevansa valkoista rotua, ei koeta terrorismina, vaan yksittäisen rasistisen hullun rikoksena tai pahimmillaan ”kaiken aikaa puolustautumisesta ja perustellusta reaktiosta muslimien tekemiin pahoinpitelyihin, raiskauksiin ja muuhun hyökkäävään väkivaltaan” [8] Jopa äärioikeiston massamurhia ei ole pidetty terrorismina, vaan joukkosurmina. Mutta tämä mielikuva vaikuttaa viimein olevan häviämässä, erityisesti kevään USA:n Capitolin vallankaappausyrityksen jälkeen. Eli äärioikeisto alettiin ottaa tosissaan, kun se suoraan uhkasi valtion virkamiesten ja kansanedustajien henkeä. Sekä Yhdysvalloissa, Saksassa, että Suomessa äärioikeistolainen terrorismi on alettu ottaa vakavimmin, vaikka varoituksia on ollut jo vuosikymmeniä.

Ainoa ongelma muuten todella hyvässä kirjassa, on sen Yhdysvaltakeskeisyys ja tutkittu aikarajaus. Kirja alkaa tutkimaan 1960-luvusta nykypäivään saakka olevia terrori-iskuja. Minua jäi pohdituttamaan, esimerkiksi olivatko 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun anarkistiset ja nihilistiset terrori-iskut pääosin ryhmien vai yksinäisten susien toteuttamia? Esimerkiksi vuonna 1901 USA:n presidentti William McKinley murhattiin yksinäisen anarkistin toimesta. Tämä anarkistiterroristi ei ollut minkään ryhmän jäsen ja oli muutenkin sosiaalisesti eristäytynyt[9].

Onko äärivasemmistolla yhtä paljon yksinäisiä susia ja jos on, onko näillä samanlainen profiili kuin äärioikeistolla tai jihadisteilla? Hamm ja Spaaijin mainitsevat kirjassaan muutaman äärivasemmistolaisen terrorismin nykyajasta, mutta näitä oli niin vähän, ettei heistä saatu yhtä kattavaa profiilia kuin äärioikeistosta. Mietin tätä, koska Hammin ja Spaajin kirjassa äärioikeistolaisuuden ja jihadismin kuvaukset saavat aatteet kuulostamaan järjettömiltä ja vastenmielisiltä. Kukaan terve ihminen ei voi tuntea vetoa niihin. Mutta voiko sanoa samaa äärivasemmistosta? Mielestäni ei. Ei ainakaan samalla tavalla. Mutta tämä voi johtua siitä, että olen ideologisesti jäävi. Olisikin ollut kiinnostavaa tasapuolisempi analyysi yksinäisen suden ilmiöstä kaikkien ideologioitten kohdalla. Ymmärrän kyllä, että Hamm ja Spaaj rajasivat tutkimuksensa äärioikeistoon ja jihadismiin, koska nykyään ne ovat maailmanlaajuisesti terroristien suosiossa. Äärivasemmistolaisuus on toistaiseksi mitätön länsimaitten terrorismitilastoissa[10]. Samalla kirja ei vastaa siihen kysymykseen, että miksi juuri nykyään äärioikeistolaisuus ja jihadismi vetoavat yksinäisiin susiin? Onko kulttuurin lisäksi sosiaalisia ja taloudellisia oloja, jotka saavat kummatkin ideologiat vaikuttamaan uskottavimmilta tavoilta muuttaa maailmaa?

Mart S. Hammin ja Ramón Spaaijin ” The Age of Lone Wolf Terrorism” on loistava lähdeaineisto yksinäisten susien terroristiseen maailmaan ja mielestäni käsitteen määrittely on vakuuttava. Kirja myös avasi silmäni sille, miten laajempi ilmiö äärioikeistolainen terrorismi on Yhdysvalloissa kuin oletin.


[1] Malkki, Leena ja Saarinen, Juha (06.11.2020) Jihadin syrjäseuduilta kalifaatin ytimeen –  jihadistisen liikehdinnän kehittyminen suomessa 2010- luvulla, kirjasta, Paronen, Antti ja Saarinen, Juha (toim.) Karavaanin sotapolku: näkökulmia jihadismi, Maanpuolustuskorkeakoulu s 274

[2] Weimann, Gabriel ja Ben Am, Ari (2020) Fabricated   Martyrs:   The   Warrior-Saint Icons of Far-Right Terrorism, http://www.universiteitleiden.nl <<https://www.universiteitleiden.nl/binaries/content/assets/customsites/perspectives-on-terrorism/2020/issue-5/benam-and-weimann.pdf>&gt; s 134, 136

[3] Griffin, Roger (1991) The Nature of Fascism, Routledge, Lontoo s 178

[4] Bjørgo, Tore ja Aasland Ravndal, Jacob (2019) Extreme-Right Violence and Terrorism: Concepts, Patterns, and Responses, ICCT Policy Brief September 2019 DOI: 10.19165/2019.1.08ISSN: 2468-0486 s 2, 9

[5] Lowles, Nick, State of Hate 2020 (2020) Far right terror goes global, http://www.hopenothate.org.uk <<https://www.hopenothate.org.uk/wp-content/uploads/2020/02/state-of-hate-2020-final.pdf>&gt; s 13

[6] Bjørgo ja Ravndal (2019) s 12

[7] Haidt, Jonathan (2012) The Righteous Mind: Why Good People Are Divided by Politics and Religion, Pantheon s 214, 240

[8] Hankamäki, Jukka (2020) Totuus kiihottaa, Suomen perusta, Markprint Oy, Helsinki s 135

[9] Johnson, Triatian (2020) The Anarchist Who Shot the President. Step Back, YouTube.com <<https://www.youtube.com/watch?v=OZxfumXOTvI>&gt;

[10] Malkki (2019) s 149

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s