Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen apulaisprofessori Markku Jokisipilä julkaisi tämän vuoden syksyllä kirjan perussuomalaisista nimeltä “Perussuomalaiset Halla-ahon ja Purran linjalla”, joka on “tieteelliseen metodiin ja tutkimukseen nojaava yritys” selittää minkälainen puolue perussuomalaiset on käytännössä ja teoriassa. Kirjan pääteesi on, että Perussuomalaiset on väärinymmärretty puolue, joka negatiivisesta julkisuudesta huolimatta on positiivinen voima suomalaisessa politiikassa. Valitettavasti Jokisipilän teos on rakenteeltaan ja argumentaatioltaan sekava kokonaisuus, joka oli rasittava lukukokemus. Teoksen keskeisemmät argumentit eivät kestä kriittisempää tarkastelua, kuten osoitan tässä arviossa.
Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen
Jokisipilän mielestä Perussuomalaiset eivät ole demokratiaa heikentävä äärioikeistolainen tai edes populistinen puolue. Sen sijaan se on demokratiaa vahvistava ”normaali” vaihtoehto jähmettyneessä suomalaisessa poliittisessa järjestelmässä.
Jokisipilä aloittaa kirjansa oletuksella, että puolueen aatteesta saa eniten selvää: “ennen kaikkea niiden ohjelmissa julkilausuttujen poliittisten tavoitteiden kautta”, eikä esimerkiksi ottamalla huomioon puolueen käytännön toimintaa. Jokisipilän mukaan häntä ei “kiinnostanut” tutkia puolueen väitettyä rasistista, äärioikeistolaista tai muuta kiistanalaista luonnetta, koska hän ei usko niitten selittävän puolueen kannatusta.
Onkin ongelmallista, että Jokisipilä rajasi kirjastaan pois Perussuomalaisten äärioikeistokytkösten analyysin. Koska Suomen Sisun lisäksi Perussuomalaisten riveissä on kansanedustajia, joilla on kytköksiä äärioikeistolaiseen Kansallismielinen liittouma -järjestöön [1] ja se on toistuvasti osallistunut uusnatsien[2], [3], [4] ja Qanon-salaliittoteoreetikkojen yhteisiin tapahtumiin[5] sekä osoittaneet tukensa äärioikeistolaisille aktivisteille[6], [7], [8] ja poliitikoille[9], [10], [11]
Jokisipilä aloittaa perustelemalla miksi perussuomalaiset eivät ole fasistinen puolue: se ei julkisesti vastusta demokratiaa ja suurin osa suomalaisista ei äänestäisi äärioikeistolaista puoluetta. Kirjailijan ensimmäinen virhee on olettaa, että fasistit ovat rehellisiä. Tarkoittaen että he ilmoittaisivat avoimesti tavoitteistaan, erityisesti Toisen maailmansodan jälkeen. Ääri- ja radikaalioikeiston koko retoriikka on perustunut systemaattiselle valehtelulle ja valeuutisten luonnille ja levittämiselle aina natseista asti[12], [13].Esimerkiksi kokonainen kirja on julkaistu pelkästään fasistien valehtelusta. Joten ei kannata alkaa tutkimaan jonkun ryhmän fasistisuutta pelkästään sen perusteella, että nämä ilmoittivat julkisesti, etteivät ole fasisteja.
Väite, ettei perussuomalaiset voi olla fasistinen tai äärioikeistolainen, koska se on niin suosittu on alkeellinen argumentointivirhe, joka tunnetaan nimellä Argumentum ad populum. Et voi päätellä suosiosta minkään asian laatua. Erityisesti, koska natsit olivat vaarallisia nimenomaan koska olivat suosittuja.
Samalla Jokisipilä kertoo että “Suomessa ei ole mahdollista saada laillisesti edes rekisteröidyksi sellaista puoluetta, jonka säännöissä ei sitouduttaisi demokratian periaatteisiin. Perustuslakimme yhdenvertaisuuspykälä kieltää rasismin ja syrjinnän.” mikä on kummallista ja ristiriitaista, koska myöhemmin kirjassa Jokispilä kirjoittaa: ”On hyvä kuitenkin pitää mielessä, etteivät ihmisoikeudet, tasa-arvo ja vähemmistöjen oikeudetkaan ole määritelty millään yksiselitteisellä ja universaalisti pätevällä tavalla. (—) Se, minkä muodon perusoikeudet käytännössä saavat, on aina politiikkaa.”
Suomen valtio ei ole immuuni diktatuurille, kuten oikeistolainen ajatuspajan Liberan artikkelissa todetaan: Muuttamalla perustuslakivaliokunnan kokoonpanoa ”Eduskunnassa enemmistön saavuttanut puolue tai puolueet voivat ryhtyä keskittämään valtaa itselleen.”
Jos tuntee historian, Weimarin tasavallalla oli sen ajan vapaamielisin perustuslaki, eikä se estänyt natseja perustamasta puoluetta ja nousta valtaan rehellisissä ja vapaissa demokraattisissa vaaleissa. Nykyajan monet diktatuurit tai rappeutuvat demokratiat ovat saavuttaneet nykytilansa kun kansa äänesti demokraattisesti autoritaarisen johtajan valtaan. Esimerkiksi Venezuelassa, Venäjässä ja Unkarissa. Mikään edellä mainituista maista ei tunnusta vieläkään olevansa diktatuuri. Silti edellä mainittujen valtioitten demokratia on joko olematon tai ohuitten kulissien ylläpitämä. Näitten tietojen valossa Jokisipilän toteamus, että Perussuomalaiset ”kylläkin vastustavat joitakin nykymuotoisen länsimaisen liberaalidemokratian piirteitä, mutta eivät kansanvaltaa itsessään.” vaikuttaa kummalliselta, erityisesti kun poliittisessa tutkimuksessa on olemassa käsite ”epäliberaalidemokratia”, joka tarkoittaa käytännössä eräänlaista diktatuurin hybridimuotoa. Se, että jokin puolue kannattaa demokratiaa ei vielä poissulje, etteikö se olisi käytännössä demokratiaa vastaan.
Jokisipilän analyysi perustuu uskomukseen, että lainsäädäntö luo todellisuutta. Tarkoittaen että jos jokin asia kielletään, se lakkaa olemasta. Tässä tapauksessa, jos rasismi on kielletty lailla, sitä ei voi esiintyä todellisuudessa. Jokisipilä tietää, ettei maailma toimi näin, koska samassa kirjassa hän tunnustaa usean perussuomalaisen saaneen rikostuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Vihapuhetuomiot eivät ole lopettaneet tuomittujen poliitikkojen uria. Päinvastoin ne ovat edistäneet. Asian, jonka Jokisipilä vaikuttaa tunnustavan, todetessa että esimerkiksi rasistista, naisvihamielistä ja väkivaltaista retoriikkaa suoltava perussuomalaisten poliitikko Tony Halme (1963 –2010) ”valittiin Arkadianmäelle juuri tämänkaltaisten näkemysten takia, ei niistä huolimatta.” Vaikka Halmea ei koskaan tuomittu kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, ihmiset äänestivät häntä rasististen mielipiteitten takia. Esimerkiksi kun Ano Turtiainen oli vielä Perussuomalaisten kansanedustaja, hän totesi, että rikostuomio on hänelle kuin ”sulka hattuun”, tarkoittaen eräänlaista kunniamerkkiä. Jokisipilä esimerkiksi mainitsee kirjassaan, että Perussuomalaisten yksi varapuheenjohtajista kansanedustaja Sebastian Tynkkynen on toistuvasti tuomittu kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Perustellessaan miksi perussuomalaiset eivät ole fasistisia, Jokisipilä viittaa arvostetun fasismin tutkija Roger Griffinin fasismiteoriaa valikoivasti. Esimerkiksi Jokisipilä ei mainitse kryptofasismin käsitettä, jota Jokisipilän itsensä viittaamassa Griffinin kirjassa ”The Nature of Fascism” (1991) käsitellään tai muita fasismin esi- ja välimuotoja[14]. Tai edes Griffinin keskeistä teesiä, jonka mukaan fasismi ei ole kiinteä aate, vaan se koostuu ideaalityypeistä kutsutuista ideoitten kokoelmasta, kuten palingeneettisestä myytistä[15]. Tämä tarkoittaa uskomusta, että kansakunta voi uudelleensyntyä vain, jos sen rappeuttavat voimat puhdistetaan pois, usein väkivallalla. Tämä tarkoittaa, että fasismi voi esiintyä eri asteissa ja eri muodoissa, kunhan sillä on palingeneettinen myytti mukana[16]. Sen sijaan Jokisipilä keskittyy Griffinin määritelmässä siihen, että fasismi on vallankumouksellinen aate. Antaen ymmärtää että vallankumous aina epädemokraattista ja väkivaltaista.
Historioitsija Oula Silvennoinen, jota Jokisipilä kutsuu kirjassaan erääksi ”ankarimmista perussuomalaisten kriitikoista”, käyttää esimerkiksi vuonna 2017 julkaistussa artikkelissa Griffinin palingeneettista myytti -teoriaa perustellakseen miksi perussuomalaisissa on ”fasistinen ydin” ja ”voi tunnistaa myös fasistiseksi puolueeksi”. Jokisipilä on vain jättänyt huomiotta kirjassaan, että vuonna 2019 Silvennoinen julkaisi Twitter-profiiliinsa kiinnitetyn twiitti-ketjun, jossa tarkensi sanomaansa määrittelemällä Perussomalaiset oikeistoradikaaliksi puolueeksi, jolla on fasistisia elementtejä, myöntäen että 2017 kirjoitetussa artikkelissa ”jotkut asiat sanoisin nyt vähän toisin, mutta kokonaisuus on edelleen ajankohtainen”
Tästä pääsemmekin Jokisipilän käsitteelliseen sekaannukseen koskien äärioikeisto -termiä. Hänen kirjassaan äärioikeisto tarkoittaa samaa kuin fasismi. Jolloin Jokisipilä pitää Perussuomalaisten kutsumista äärioikeistolaiseksi ”sensaationhakuisena, yliampuvana ja motiiveiltaan poliittisena loanheittona”. Jokisipilän sekaannus syntyy siitä, että suomeksi ei ole vakiintunutta termistöä äärioikeiston taksonomiasta, joka on peräisin ulkomailta. Tämä aiheuttaa sen, että eri tutkijat kääntävät termin äärioikeisto eri tavalla. Englanninkielinen käsite ”far-right”:in ja Saksan ”rechtsextremismus” voidaan suomentaa joko äärioikeistoksi tai laitaoikeistoksi. Kummatkin tarkoittavat poliittisessa taksonomiassa kattokäsitettä autoritaarisesta oikeistosta, joka jakautuu eri äärioikeiston tyyppeihin[17]. Maltillisemmasta radikaalioikeistosta (radical right), joka koostuu demokratiaan sitoutuneista äärioikeistolaisista puoleista äärimmäisempään demokratiaa suoraan uhkaaviin kumouksellisiin/fasistisiin oikeistoekstremismiin (Extreme right). Jotkut tutkijat kuten Tommi Kotonen suomentavat extreme rightin äärioikeistoksi, kun taas Silvennoinen oikeistoekstremismiksi. Kuitenkin kumpikin tutkija viittaa samaan taksonomiaan. Tämä termien sekaannus aiheuttaakin sen, että Jokisipilä esittää Kotosen maltillisempana äärioikeistotutkijana kuin Silvennoisen, vaikka kummankaan välillään ei ole erimielisyyttä.
Teksti jatkuu kuvan jäleen
Tämä sekaannus aiheuttaakin sen, että Jokisipilän mukaan perussuomalaisten määritteleminen oikeistoradikaaliksi on “huomattavasti relevantimpaa kuin puolueen äärioikeistolaisuuden pohtiminen” ja sen “voi katsoa olevan perusteltua”. Äärioikeiston määritelmään syvemmin tutustuva, huomaa että oikeistoradikalismi on äärioikeistolaisuutta, mutta maltillisempaa kuin vaikka avoimesti kansallissosialistinen Pohjoismainen vastarintaliike.
Siitä huolimatta, että Jokisipilän mielestä Perussuomalaiset ”voitaisiin” määritellä oikeistoradikaaliksi, hän ei pidä puoluetta sellaisena. Perustelut miksi näin ei olisi, puuttuvat kirjasta. Ainoa argumentti, joita Jokisipilä käyttää sivuttaakseen oikeistoradikalismin on yrittää kumota tutkijoitten käsitys Suomen Sisusta äärioikeistolaisena järjestönä. Jokisipilän mukaan koska Suomen Sisu määritellään muitten toimesta äärioikeistolaiseksi ja Perussuomalaisten johto koostuu sisulaisista, silloinhan puolueen on oltava myös äärioikeistolainen. Yrittääkseen kumotaakseen Suomen Sisun äärioikeistolaisuuden, Jokisipila käyttää alkuperäisestä kontekstista irrotettua Kotosen lausetta, jossa hän kuvaa Suomen Sisua -järjestöä ”perinteistä isänmaallisuutta, Suomen historiaa ja traditioita korostavaksi kansallismieliseksi ryhmäksi”. Kun tarkastelee lähdettä sitaatille, ensiksi Jokispilä viittaa väärään artikkeliin, jossa oikeastaan Kotonen määrittelee Suomen Sisun ”ideologisella tasolla” äärioikeistolaiseksi ja käytännössä ”oikeistoradikaaliksi toimijaksi”. Kun varsinaisen lähteen löytää Jokisipilän käyttämälle lainaukselle, niin siellä lukee ”Suomen Sisu on vastarintaliikkeeseen verrattuna maltillinen, perinteistä isänmaallisuutta, Suomen historiaa ja traditiota korostava kansallismielinen ryhmä.” Joka olisi vähän kuin sanoa että verrattuna Isikseen islamistinen Muslimiveljeskunta on perinteistä islamin historiaa ja traditiota korostava uskonnollinen ryhmä. Lukijalle tuleekin kuva, että Jokisipilä vääristelee kolleegan sanomisia, jotta saisi Perussuomalaiset vaikuttamaan vähemmän radikaaleilta kuin ovat.
Suomen Sisu on virallisesti kiistänyt olevansa äärioikeistolainen, mutta järjestön jäsen Junes Lokka myönsi vuoden 2019 kunnianloukkausoikeudenkäynnissä, että ”tietyllä tavalla Suomen Sisu on äärioikeistolainen, mutta ei natsihenkinen”, joka käy yhteen Kotosen luonnehdinnan kanssa.
Ottaen pois Kotosen kontekstista irrotettu sitaatti, Jokisipilä ei esitä muita vasta-argumentteja tai perusteluja näkemykselleen Suomen Sisusta. Lukiessa kirjaa jääkin leijumaan epäilys, että jäikö Jokisipilältä ajatus kesken, koska nyt vaikuttaa siltä, että hän vastahakoisesti myöntää Perussuomalaisten olevan äärioikeistolainen, mutta samalla toivoo, ettei kukaan huomannut sitä.
Samaa asioiden sivuuttamista ilman kunnollisia perusteluja tapahtuu Jokisipilän käsitellessä Perussuomalaisten ”väestönvaihto” -uskomusta. Lyhyesti ”väestönvaihto” on uskomus, että valkoinen rotu joutuu maahanmuuton myötä tummempien rotujen syrjäyttämäksi omassa maassaan tai häviää kokonaan. Uskomus on rasistinen, koska se perustuu käsitykseen, että rodut ovat kiinteitä kokonaisuuksia, jotka omaavat niille uniikkeja ominaisuuksia, mitkä häviävät eri rotujen sekoittuessa. Tällöin koettujen rotujen sekoitus on yhtä kuin molempien tai erityisesti valkoisen rodun sukupuutto[18] Esimerkkinä tästä on Halla-aho itse, joka viime vuonna nouhoitetussa YLE:n All Points North radiohjelmassa esitti, etteivät tummaihoiset voi olla suomalaisia, kun vasta ehkä viidensadan tai tuhannen vuoden päästä, kun ovat tarpeeksi sekoittuneet valkoisiin suomalaisiin. Antaen näin ymmärtää, että Perussuomalaiset haluavat estää tällaisen sekoittumisen rajoittamalla maahanmuuttoa, kun kerran kokevat ”väestönvaihdon” olevan ongelma.
Väestönvaihto sisältää myös oletuksen, ettei kansojen sekoitus tapahtuisi vapaehtoisesti eriväristen ihmisten rakastuessa toisiinsa, vaan on joko tietoisesti salaisen, usein juutalaisten, masinoima projekti, jolla ”aivopestään” valkoinen rotu hävittämään itsensä tai sitten oletetaan ettei sekoitusta tapahdu, vaan yksinkertaisesti tummempi väestö lisääntyy runsaammin ja nopeammin, vieden hitaammin lisääntyvältä valkoiselta väestöltä ”elintilaa”.
”Väestönvaihto” onkin vain hienostunut rotuerotteluun perustuva ajatus. Tämän myöntää Suomen Sisun jäsen, entinen perusnuori ja nykyisen kiistattomasti äärioikeistolaisen Sinimustaliikkeen johtohahmo Tuukka Kuru vuonna 2019 julkaistussa blogikirjoituksessa, jossa ajatus ”väestönvaihdoksen” alkuperästä juonnetaan 1900-luvun alun rotuerottelun ja eugeniikan teoreetikkoon Lothrop Stoddardiin.
”Väestönvaihdon” analyysin puute onkin suurin ongelma Jokisipilän kirjassa, koska Supon 2021 –vuosikirjan lisäksi nykyäärioikeistoa käsittelevässä tutkimuksessa ”väestönvaihto” on todettu olevan aatesuuntauksen keskeisin uskomus[19], [20], [21] . Joten jos haluaisi todistaa, etteivät Perussuomalaiset ole äärioikeistolainen puolue, luulisi heidän virallisessa maahanmuuttopoliittisessa -ohjelmassaan mainittu ”väestönvaihto”[22] uskomuksen analyysi olevan tärkeä osa Jokisipilän tutkimusta.
Jokisipilä käsittelee ”väestönvaihtoa” vain kerran ja sen kautta, miten Perussuomalaisten uutta puheenjohtajaa Riikka Purraa loukkasi, kun Helsingin Sanomat käytti Supon raporttia rinnastaakseen Perussuomalaiset äärioikeistolaisiin terroristeihin. Jokisipilä ei pyri lyhyessä kappaleessa analysoimaan, miksi kyseinen uskomus päättyi Supon raporttiin ja miksi joku ylipäätänsä voisi pitää kyseistä uskomusta kyseenalaisena. Jokisipilä ei myöskään yritä kuvata kyseistä uskomusta ja miksi jotkut pitävät sitä totena ja toiset taas eivät. Sen sijaan Jokisipilä käsittelee kyseistä uskomusta pienenä yksityiskohtana Perussuomalaisten ideologiaa, jota toimittajat yrittävät mustamaalata.
Olisi ollut kiinnostavaa lukea Jokisipilän perustelut, miten Perussuomalaisten uskomus ”väestönvaihtoon” ei sisältäisi samoja rasistisia ja kumouksellisia olettamuksia kuin oikeistoektremisteillä? Erityisesti, kun Jokisipilä itse tunnustaa, että Perussuomalaisten kaltaisilla populistipuolueilla on ”Perinteisiä puolueita suurempi riski ajautua toiminnassaan ja tavoitteenasettelussaan kyseenalaisille vesille. (—) ne vetävät puoleensa myös ääriajatteluun taipuvaisia sekä demokratiaan ja ihmisoikeuksiin kielteisesti suhtautuvia henkilöitä.”
”Väestönvaihdoksen” lievempi muoto on ”islamisaatio/Eurabia” -teoria, jossa rodun sijaan pelätään islamin syrjäyttävän kristinuskon länsimaissa. Esimerkiksi äärioikeistolainen terroristi Breivik uskoi tähän[23]. Siinä, missä islamisaatio vielä sisältää oletuksen, että ongelma on uskonnossa, eikä niinkään rodussa, toisin kuin ”väestönvaihdossa”. ”Väestönvaihtoon” uskova vastustaisi maahanmuuttoa, vaikka tänne tulisi pelkästään mustia afrikkalaisia kristittyjä ja kaikki integroituisivat suomalaiseen yhteiskuntaan.
”Väestönvaihto” onkin keskeinen uskomus äärioikeistossa, koska se sisältää toimintaa kehottavan viestin ja näin se on hyvä rekrytointiväline. Jos tosissaan uskoo, että oma valkoinen kansa kuolee sukupuuttoon tai menettää vallan omassa maassaan, kaikki keinot tämän katastrofin ehkäisemiseen ovat sallittuja[24].
Jokisipilä ei myöskään käsittele kahta suurta Perussuomalaisia ravistellutta kohua Halla-ahon valtakaudella: Sittentten katkaiseminen alkuperäisen Perussuomalaiset nuoret- nuorisojärjestönsä kanssa ja puolueen Perusta -ajatuspajan naisvihaa ja raiskausfantasioita sisältävän pamfletin julkaisua. Ensimmäisessä tapauksessa Perussuomalaiset antoivat nuorisojärjestön etnonationalistien melko vapaasti esittää rasistisia lausuntoja, kunnes varapuheenjohtaja jäi kiinni Virossa pidetyssä äärioikeistolaisessa kokouksessa julistautumassa olevansa fasisti. Yhteys ei virallisesti katkaistu järjestöön koska siellä kannatettiin avoimesti fasismia ja etnonationalismia, vaan koska ei suostuttu sitoutumaan emopuolueen tiukempaan kontrolliin.
Pamflettikohu taas on kummallisin, koska puolueen tiedotustilaisuudessa oltiin ylpeitä pamfletista ja jopa kehotettiin, että mediassa pamfletti ”otetaan sinne työpöydän ääreen ja käydään läpi sitä aina määrätietoisesti”. Kun sitten pamflettia luettiin, siinä paljastui naisvihan lisäksi rasistisen terrorin puolustelua[25] ja jopa juutalaisvastainen salaliittoteoria, joka kirjoittajan mukaan on ”väestönvaihdon” juurisyy[26]. Tällöin puolueen johto sekä irtisanoutui pamfletista, että väitti ettei kukaan heistä sitä lukenut ennen julkaisua. Olisi ollut kiinnostavaa tietää miten nämä tapaukset sekä lukuisat puolueen kansanedustjien, europarlamentaarikkojen ja valtuutettujen kyseenalaiset ulostulot sopivat Jokisipilän teesiin Perussuomalaisista ”normaalina” puolueena? Koska samanlaisia ongelmia ei vaikuta olevan muissa puolueissa, jolloin on loogista päätellä perussuomalaisten poikkeavan muista puolueista. Tälläiseen johtopäätökseen on päättynyt esimerkiksi Jussi Marttinen ”Mikä perussuomalaisia vaivaa?” (2021) kirjassaan.
Oikeastaan ainoa kerta, kun Jokisipilä mainitsee Perussuomalaiset samassa yhteydessä jonkun äärioikeistolaisen aktivistin kanssa, on haastatellessa demaripoliitikkoa Erkki Tuomiojaa, jonka mielestä on ”kammottavaa” että Breivik vetosi manifestissaan Halla-ahoon. Jokisipilän julistaa lyhyesti, ettei Tuomiojan väittämä Breivikistä vetoamassa Halla-ahoon ”todellisuudessa tapahtunut”. Mikä on kummallista, koska Halla-ahon mainitseminen Breivikin manifestissa oli aikoinaan suuri valtakunnan uutinen, lukijalle voi jäädä kuva, että Jokisipilä joko vääristelee tai valehtelee.
Onneksi minulla on kopio Breivikin manifestista kotikoneellani (tutkinmustarkoituksiin). Sen takia voin tarkistaa Jokisipilän väitteen välittömästi ja vahvistaa Tuomiojan ja median olleen oikeassa. Breivikin manifestissa on kappale nimeltä 2.83 The Church – Part of the Problem or Part of the Solution?, jonka sivulla 689 mainitaan Halla-ahon peräti kaksi kertaa eräänlaisena islamisaationvastaisena auktoriteettina. Se että referoi jonkun ajatuksia auktoriteettina perustellakseen omia mielipiteitä on vetoamista. Toki on huomioitava, että Breivikin manifesti koostuu muitten ihmisten tekstien kokoelmasta ja kyseinen kappale on merkitty Breivikin toimesta olevan alun perin Fjordman -nimisen vastajihadistin kirjoittamaksi. Jokisipilä ei avaa kirjassaan minkälaista vetoamista hän itse tai Tuomioja tarkoittavat, vaan ainoastaan lyhyesti sanoo, ettei väittämä pidä paikkansa.
Jokisipilä ei tyydy vain osoittamaan, ettei Perussuomalaiset ole äärioikeistolainen, vaan ettei se käytännössä ole myöskään populistinen. Ensin Jokisipilä käy läpi populismin määritelmän, jonka hän myöntää sopivan Perussuomalaisiin. Kummallisesti lainattessaan arvostettua populismin tutkijaa Cass Muddea, Jokisipilä viittaa vanhaan Mudden kirjaan “Populist Radical Right Parties in Europe.” (2007) mutta sen jälkeen Mudde on hionnut teesiään 2018 julkaistussa “Far-right today” -kirjassa, jonka äärioikeistomääritelmät sopivat nykyisiin Perussuomalaisiin.
On muistettava, että vuonna 2007 Perussuomalaiset olivat vielä Timo Soinin johdossa, ei Halla-ahon ja monien piti Perussuomalaiset olivat maltillisempia. Joten jos haluaisi analysioida nimenomaan ”Halla-ahon ja Rikka Purran linjalla” johdettua perussuomalaisia, on ottettava luettavaksi Mudden tuoreempi kirja. Cass Muddenin omassa Twitter -tilissään hän kuvaa Perussuomalaisia radikaalioikeistolaiseksi populistipuolueeksi ja äärioikeistolaiseksi. Jokisipilä päätyykin huomaamattaan rinnastamaan perussuomalaiset eurokritiikin kautta puolueisiin, joita Mudde pitää äärioikeistolaisina[27], kuten Vapauspuolue Itävallassa, Vlaams Belang Belgiassa, kansanpuolue Tanskassa ja Kansallinen rintama Ranskassa. Tällainen huolimattomuus syö Jokisipilän uskottavuutta tutkijana. Jokisipilä ei yritä keroa, miten Peurruomalaiset eroavat edellä mainituista puolueista, vaan joko pitää niitä yhtä ”normaalina” kuin Perussuomalaiset tai sitten hän jotenkin olettaa lukijan osaavan erottaa, sen että vaikka kyseiset puolueet ovat äärioikeistolaisia, niin heitä ja Perussuomalaisia yhdistää pelkästään eurokriittisyys.
Ehkä Jokipilä tietää olevansa väärässä populismista, koska käsitellessä populismin määritelmää, hän julistaa, etteivät ulkomaalaiset tutkijat ole päteviä koska: “Suurin osa heistä ei kuitenkaan ole tutkinut perussuomalaisia eikä edes kirjoittanut puolueesta. Kukaan heistä ei tunne suomalaisen yhteiskunnan poliittista, sosiaalista, historiallista ja kulttuurista ominaislaatua, suomen kielellä käytyä poliittista debattia tai perussuomalaisten ohjelmia. Vaikka perussuomalaiset on kansainvälisesti vertaillen yksi menestyneimpiä ja suurimpia populistipuolueita, kansainvälisestä populismitutkimuksesta on turha etsiä sitä koskevaa syvempää ymmärrystä.”
Jokisipilä sortuukin metodologiseen nationalismiin, jossa oletetaan oman maan ilmiön olevan sen kulttuurille uniikki, eikä vastaavaa voi löytyä muualta, eikä kannata edes etsiä. Perussuomalaisten retoriikan on kuitenkin todettu olevan paljolti ulkomaalaista lainaa ja puolue itse pyrkii avoimesti luomaan kansainvälisiä yhteyksiä ulkomaalaisiin puolueisiin ja jopa rinnastamaan itsensä sellaisiin.
Jokisipilä referoi israelilaista konservatiivifilosofia Yoram Hazonytä selittäessään Perussuomaisten kannatusta ja jopa Halla-ahon ajattelua. Jokisipilä lainaa Hazonyn ideaa ”liberaali-imperialismista”, joka ilmenee Suomessakin epäliberaalien ajatusten suvaitsemattomuutena. Jokisipilän mukaan mediassakin toistuvat lauseet ”Emme saa antaa tilaa”, ”emme saa hyväksyä”, ”ei ole mielipidekysymys”, ”meillä on oltava nollatoleranssi”, ”ei nauti sananvapauden suojaa” ja ”on yksiselitteisesti tuomittavaa” sekä ajatus, että vähemmistöjä pitäisi suojella syrjinnältä, esimerkiksi vihapuhelailla ovat osoituksia liberaalien suvaitsemattomuudesta vieraita ideoita kohtaan. Edellä mainitut lainaukset osoittavat Jokisipilän mielestä liberaalien yritystä lyödä alas vastakkaisia näkemyksiä. Antaen ymmärtää, että suvaitsemattomuus rasismia vastaan on eräänlaista ideologista imperialismia. Jokisipilän mukaan Perussuomalaisten ideologia onkin tällaista liberaali-imperialismia vastaan suunnattu nationalistinen vastareaktio.
Jokispilä ei vain mainitse, että Hazonyn teesiin kuuluu, että idea kansainvälisestä oikeudesta ja jopa ihmisoikeuksista ovat osa ”liberaalia imperialismia” ja, siitä huolimatta, että Hazony ”liberaali-imperialismi” teesiin kuuluu ajatus nationalismista parempana järjestelmänä, hän ei tunnusta palestiinalaisten nationalismia ollenkaan.
On myös merkillistä, että vaikka Jokisipilä referoi Hazoyta, hän ei mainitse kertaakaan liberaalifilosofi Karl Popperia, jonka mukaan liberaali yhteiskunta ei voi suvaita suvaitsemattomuutta, koska suvaitsemattomuus on pohjimmiltaan epädemokraattista. Ilman Popperin ideoita ja Toista maailmansotaa on vaikea ymmärtää nykyistä poliittista ilmapiiriä, jossa rasismia ja ääriokeistoa vastustetaan.
Vaikka usea perussuomalainen on johtoa myöten tuomittu vihapuheesta, Jokisipilän mukaan väitteet puolueen rasistisuudesta ovat “räikeän liioiteltuja” ja perustuvat “suhteellisuudentajun puutteeseen”, koska ei ole “mielekästä pyrkiä pelkistämään kokonaista puoluetta joihinkin sen edustajien saamiin rikostuomioihin.” ja jos voisi, niin silloinhan “meillä olisi eduskunnassa rasismipuolueen lisäksi myös rattijuopumuspuolue, pahoinpitelypuolue, vahingontekopuolue ja näpistyspuolue.” Tämä on heikko argumentti, koska se ei ota huomioon sitä, että ei ole olemassa puoluetta, joka haluaisi edistää lainsäädännöllä edellä mainittuja rikoksia. Perussuomalaiset virallisiin tavoitteisiin kuuluu vihapuhelakien heikentäminen. Jos on tuomittu rikoksesta ja haluaa heikentää lain, jonka kautta itse sai tuomion, niin eikö silloin ole loogista päätyä siihen johtopäätökseen, että kyseinen rikos kuuluu puolueen aatteeseen? Samaa logiikkaa voi soveltaa yleisesti puolueen ohjelmaan. Perussuomalaisten maahanmuuttopoliittinen puolueohjelman kärki on väestönvaihdon vastustaminen, joka todettiin rasistiseksi, eikö tällöin rasistiset lausunnot ole tulkittavissa heijastumana puolueen ideologiasta? Esimerkiksi nyt Vihreät haluavat laillistaa kannabiksen, joten eikö silloin ole loogista päätellä, että puolue suhtautuu myönteisesti kannabikseen käyttöön?
Jokisipilä päätyykin kumoamaan myöhemmin väitteensä perussuomalaisten ei-rasistisuudesta, kun hänen mukaansa ”osa” Peruomalaisten viestinnästä on ”tarkoitushakuinen vastakkainasettelujen rakentaminen” ja “Tämänkaltaiset puheet [nimittelyt, haukkumasanat ja demonisointi] eivät ole mitään yksittäisiä lipsahduksia tai irtiottoja, vaan keskeinen ja erottamaton osa puolueen toimintastrategiaa, politiikan tyyliä ja ideologiaa.” ja, että ”on kuitenkin selvää, että perussuomalaiset käy keskustelua näistä aihepiireistä tavalla, joka nykyisessä julkisessa keskustelussa käytössä olevien rasismin määritelmien mukaan liikkuu hyväksyttävyyden harmaalla alueella”. Kun kirjailija itse tunnustaa usean Perussuomalaisen saaneen vihapuhetuomioita, silloin ei voida enää sanoa, että puolue”liikuttiin harmalla alueella”, vaan ihan siellä mustassa. Samalla edellä oleva sitaatti antaa ymmärtää, että rasistinen retoriikka on osa puolueen virallista mediastrategiaa.
Jokisipilä yrittääkin kirjassaan kömpelösti kieltää, että Perussuomalaiset ovat rasistisia, määrittelemällä selkeän rasistisia asioita ei-rasistisiksi, esimerkiksi toteamalla, että jos moderni tutkimuksiin perustuva käsitys kulttuurirasismista ”viedään loogiseen päätepisteeseensä, käy yhteiskuntapoliittinen keskustelu hyvin vaikeaksi. Poliittisessa keskustelussa ihmisistä useimmiten puhutaan nimenomaan ryhminä, joilla on tiettyjä yhteisiä ominaisuuksia.” Mikä on rasismin olemuksen roimaa vesittämistä. Esimerkiksi tänä vuonna julkaistu akateeminen artikkelikokoelma ”Rasismi, valta ja vastarinta” käsittelee ihmisryhmiä antirasistisen linssin läpi. Se on mahdollista.
Jokisipilä esittää myös, että Perussuomalaiset “ei myöskään kaihda sen avointa toteamista, että tietyt ryhmät ovat yhteiskunnan kannalta hyödyllisempiä kuin toiset ja että tietyt ryhmät on mahdollista nähdä yhteiskunnan kannalta myös suorastaan haitallisina.” ja “On selvää, että perussuomalaiset ohjelmissaan ja retoriikassaan asettaa ihmiset erilaiseen asemaan näiden rotuun, etnisyyteen ja alkuperään perustuen. Itse asiassa perussuomalaisten koko hyvinvointinationalistinen ja maahanmuuttokriittinen ideologia perustuu suomalaisten etujen asettamiseen etusijalle ja ennen kaikkea asumisperustaisen sosiaaliturvan kritiikkiin. Näiden vaatimusten mahdollisen rasistisuuden arvioinnissa olennaisinta on, onko puolueella hyväksyttävät perusteet ihmisten eri asemaan asettamiselle. Kun tämä tapahtuu maahanmuuttopolitiikasta käytävän väittelyn kontekstissa, koskee se ennen kaikkea lainsäädäntöä ja sen muuttamista, jolloin sitä on vaikeaa pitää minään muuna kuin normaalina ja sallittuna poliittisten mielipiteiden ilmaisuna”
Edellinen sitaatti on erikoinen, koska se sisältää lausumattoman oletuksen siitä että ”suomalaisten etujen ajaminen” viittaa suomalaisuudella valkoisiin suomalaisiin, eikä tämä koske tummaihoisia tai muita Suomessa syntyneitä ja kasvaneita etnisten vähemmistöjen edustajia. Koska jos uskoo ”väestönvaihtoon”, silloin vastustaa ideaa tummaihoisista suomalaisista. Jokisipilä käsitteleekin paljon kirjassaan sitä, miten Perussuomalasia äänestetään, koska monet haluavat ikään kuin palata etnisesti homogeenisempään Suomeen. Perussuomalaisilla on oikeus ajaa tällaista politiikkaa, mutta se ei voi yrittää väittää vastaan, etteikö se olisi etnonationalistista ja näin rasistista.
Samalla Jokisipilän toteamus siitä, että ”ennen kaikkea lainsäädäntöä ja sen muuttamista, jolloin sitä on vaikeaa pitää minään muuna kuin normaalina ja sallittuna poliittisten mielipiteiden ilmaisuna” on erityisen kyseenalainen, jos muistaa edellä mainitun Popperin teesin suvaitsemattomuuden vastustamisesta ja tuntee Overtonin-ikkunan käsitteen.
Overtonin -ikkuna tarkoittaa teoriaa, jossa pyritään omien ideoitten edistämiseksi siirtämään yhteiskunnallinen keskustelu kohti omaa marginalisoitua mielipidettä, jolloin se lakkaa olemasta marginaalia ja muuttuu ”normaaliksi sallituksi poliittiseksi mielipiteeksi”. Esimerkiksi Jokisipilän itsensä siteeraama fasismin tutkija Robert Paxtonin ”The Anatomy of Fascism” (2004) kirjassa esitetään fasistien yhdeksi valtastrategiaksi omien ideoitten ”normalisaation”[28] joka on edellytys sille, että he voittavat demokraattiset vaalit. Suomen Sisu kutsuu samaa normalisaation strategiaa metapolitiikaksi[29]. Esimerkiksi Suomen Sisun jäsen N. A Saramo on sanonut: ”Tarvitaan metapolitiikkaa, yhteiskunnan asenneilmapiirin muuttamista. Suomen Sisun on puhuttava jo nyt siitä, mitä tämän päivän poliitikot eivät voi kuvitellakaan, mutta minkä me koemme välttämättömäksi ja oikeaksi. Me olemme kansallismielisen liikkeen miekka, jonka on avattava uusia väyliä aatteellemme. Uskomme että hiljainen enemmistö jo odottaa, että aika olisi oikea kansallismielisemmälle ja isänmaallisemmalle Suomelle. Meidän on tehtävä tästä ajasta oikea.” Aika monet paitsi Jokisipilä vaikuttavatkin tietävän tämän ja juuri sen takia lauseet, joita Jokisipilä paheksuu, kuten että ”emme saa antaa tilaa” ylipäätänsä esitetään äärioikeistolaisiksi koettuja tahoja vastaan. Jos haluaa säilyttää demokratian, on luotava äärioikeistolle vihamielinen ympäristö.
Kaikessa ihmeellisessä ristiriitaisuuksien akrobatiassaan Jokipilä toteaa ”Riikka Purra ei allekirjoita näitä väitteitä tietoisesta mediapelistä” esimerkiksi rasistikohuista. Jokisipilä ei osaa päättää ovatko Perussuomalaiset tietoisesti lietsomassa rotujännitteitä vai ei? Tieteessä on käsite nimeltä Occamin partaveitsi: yksinkertaisin selitys on se todennäköisin. Tämän analyyttisen työkalun mukaan perussuomalaisten rasistiset, valheelliset, salaliittoteoriamaiset ja jopa väkivaltaiset ulostulot voidaan tulkita kumpuavan heidän syvemmistä asenteistaan ja ideologiastaan. Ei jostain monimutkaisesta mediastrategiassa, jossa provosoidaan vastustajia, ilman että oikeasti ollaan rasisteja.
Jokisipilän analyyttinen heikkous ilmenee myös esimerkiksi siinä, että hänelle Halla-ahon Scripta -blogi on samaan aikaan kokoelma vanhoja kirjoituksia, joihin ei kannattaisi panna liikaa painoarvoa analysoidessaan hänen ideologianansa ja politiikkaansa, että samaan aikaan ne vaikuttivat nykyisen Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purran ajatuksiin ryhtyä perussuomalaiseksi. Jos jonkun tekstit vaikuttivat merkittävästi poliitikon ajatuksiin, niin silloinhan ne ovat relevantteja sekä tämän yksittäisen poliitikon ajatusmaailman tutkimisessa, että itse tekstien kirjoittajan ajatusmaailman ja hänen johtamansa puolueen tutkimisessa. Esimerkiksi omassa maisterissani haastattelin Suomen Sisun jäseniä, jotka myöskin kertoivat Halla-ahon tekstien vaikuttaneen heidän poliittiseen herätykseensä[30].
Huvittavin kappale Jokisipilän kirjassa on kuitenkin: “Puolueen kuvaaminen fasistiseksi, äärioikeistolaiseksi tai rasistiseksi tarkoittaa sen leimaamista lainvastaiseksi, kieltäväthän Suomen lait niin vallankumouksen kuin syrjinnänkin. Se on erittäin rajua poliittista retoriikkaa. Kun joku kilpaileva aate, puolue tai poliittinen vastustaja haluaa tällaisia väitteitä esittämällä kohottaa itsensä viralliseksi syyttäjäksi ja tuomariksi, on syytä esittää vakavia kysymyksiä sen omasta sitoutumisesta demokraattiseen prosessiin ja halusta kunnioittaa kansanvaltaisia päätöksentekomuotoja.” Koska Jokisipilä itse kertoo kirjassaan että Perussuomalaiset ovat muun muassa kutsuneet “kaikkia keskustasta vasemmalle olevia kommunisteiksi”, rinnastaneet EU:n Neuvostoliittoon ja natsi-Saksaan ja kuvanneet EU:n elpymisvälinettä ”kiristys- ja mafiapaketiksi”. Tällöin Jokisipilän omien standardien mukaan Perussuomalaiset ole antidemokraattinen, kun se rinnastaa legitiimejä ja laillisia tahoja väkivaltaisiin, totalitaristisiin ja rikollisiin asioihin.
Jokisipilä laajentaa keskeistä teesiään perussuomalaisten ei-äärioikeistolaisuudesta sen kannatuksen kautta, sillä, että “Poliittisena tosiasiana puoli miljoonaa ääntä on todella painava yhteiskunnallinen kannanotto tietyn aatesuunnan puolesta. Se on niin vahva kannanilmaisu, ettei mikään demokratian pelisääntöjä kunnioittava ja kansanvallan vakavasti ottava taho voi sulkea siltä silmiään tai kääntää sille selkäänsä.” Tämä sisältää samaan aikaan ajatuksen, ettei Perussuomalaiset voi olla äärioikeistolainen ja vaikka olisi, niin kaikkien ihmisten pitäisi sallia äärioikeistolaisen puolueen toiminta, koska merkittävä määrä ihmisiä kannattavat sitä.
Ymmärrän toki, että tutkijan on pyrittävä puolueettomuuteen, eikä arvuutella ideologioita, mutta ei tarvitse myöskään sulkea silmänsä siltä tosiasialta, että historia on opettanut että liberaalin yhteiskunnan, demokratian ja ihmisoikeuksien perspektiivistä äärioikeisto on myrkkyä. Esimerkiksi Lähi-idässä islamismi on suhteellisen suosittu ideologia, joka kykenee voittamaan demokraattisia vaaleja, mutta harva tutkija esittää, että islamismi olisi hyvä Lähi-idän kansoille, saatikka länsimaille, vain koska se on suosittu ideologia. On yksi asia ymmärtää syitä kannattaa autoritarismia, toinen on vähätellä tämän ideologian vaarallisuutta vallitsevalle järjestelmälle ja sen ideologiselle hegemonialle.
Jokisipilä kummallisesti esittää Perussuomalaisten kannatuksen syyt ikään kuin hän itse yksin olisi ne oivaltanut, vaikka sekä populismia ja äärioikeistoa käsittelevässä kirjallisuudessa samat teoriat ovat laajasti hyväksyttyjä. Ainoa ero Jokisipilän ideoiden ja tutkimuskirjallisuuden välillä on, ettei Jokisipilän mielestä rasismi ole oikeastaan niin pahaa, eikä merkittävä tekijä kannatuksessa.
Jokisipilä toki referoi laajasti populismia ja äärioikeistolaisuutta käsittelevää kirjallisuuta, kuten tässäkin arviossa on käynyt ilmi, mutta välillä hän on merkannut kirjojen lähdeviitteet väärin, tehden niitten tarkistamisesta haasteellista tai mahdotonta, sillä joskus lähde on unohdettu merkata kokonaan.
Loppujen lopuksi paras tapa kuvata Jokisipilän kirjaan asennetta tulee hänen siteeraamastaan Keskustan kansanedustajaa Mauri Pekkarisen haastattelusta 19.5.2021; “Vähän kun etsii, väistämättäkin tällaisesta kattauksesta löytää jotain itseään miellyttävää, ja jos se on riittävän tärkeää, muulta voi sulkea silmänsä.” Pekkarinen viittaa Perusomalaisten laajaan ja ristiriitaisen puolueohjelmaan ja retoriikkaan, mutta se kuvaa hyvin miten, Jokisipilä lähti tutkimaan puoluetta.
Lähdeluettelo:
[1] Jääskeläinen, Petri (11.07.2019) Leiri herätti kohun, ampumista harjoiteltiin tunnettujen henkilöiden kuviin – tamperelaispoliitikot käyvät kiivasta keskustelua, http://www.iltalehti.fi <<https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/bcf51cd1-8f41-44eb-8528-f37959a54503>>
[2] Elli-Alina Hiilamo (30.8. 2018) Perussuomalaiset ja uusnatsit kulkivat yhdessä Turun puukotusten vuosipäivänä – Tutkijan mukaan puolueella on ”hyvin korkea kynnys puuttua” jäsentensä yhteyksiin, Helsingin sanomat, <<https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005808409.html>>
[3] Mäntymaa, Eero (8.12.2017) Analyysi: Onko 612 natsimarssi vai tavallisen kansan kulkue? Jos mietit, lue tämä, yle.fi <<https://yle.fi/uutiset/3-9967028>>
[4] Yle Oulu (17.6.2015) Kansanedustaja Olli Immonen poseeraa kansallissosialistisen liikkeen jäsenten kanssa, yle.fi <<https://yle.fi/uutiset/3-8083082>>
[5] Korhonen, Petri (28.11.2020) Eroon EU:sta – Fixit perunanuijan, vihanlietsonnan ja dosentti Johan Bäckmanin apurien voimin, seura.fi <<https://seura.fi/tolkun-henkilo/eroon-eusta-fixit-perunanuijan-vihanlietsonnan-ja-dosentti-johan-backmanin-apurien-voimin/>>
[6] Laura Huhtasaari Twiittasi tukensa äärioikeistolaiselle aktivistille Laura Southernille <<https://web.archive.org/web/20211202165658/https://twitter.com/laurahuhtasaari/status/973306801612607489>>
[7] Laura Huhtasaari kiitti äärioikeistolaista aktivistia Panu Huhtasta, joka Twiittasi trumppilaista propagandaa <<https://web.archive.org/web/20211202170355/https://twitter.com/laurahuhtasaari/status/1160105325984473088>>
[8] Laura Huhtasaari puhumassa äärioikeistolaisen Suomi Maidan mielenosoituksessa <<https://www.youtube.com/watch?v=0CyzMkG7ddo>>
[9] Suni, Annakaisa (17.5.2016)Nämä suomalaiset poliitikot tykkäävät Trumpista, http://www.vihrealanka.fi <<https://www.vihrealanka.fi/uutiset-kotimaa/n%C3%A4m%C3%A4-suomalaiset-poliitikot-tykk%C3%A4%C3%A4v%C3%A4t-trumpista>>
[10] Helsingin sanomien pääkirjoitus (28.11.2020) Perussuomalaisten tuki Orbánin kiristykselle kertoo vaarallisesta muutoksesta, http://www.hs.fi <<https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000007647356.html>>
[11] Huhtasaari Twiittasi tukevansa Brasilian äärioikeistolaista presidentti Jair Bolsonaroa <<https://twitter.com/laurahuhtasaari/status/1080200861543006208>>
[12] Arendt, Hanna (2013 painos) Totalitarismin synty, Vastapaino, Tampere, s 382, 437, 452‒553
[13] Griffin, Roger (1991) The Nature of Fascism, Routledge, London, s 166‒167
[14] Griffin (1991) s 169, 171, 185
[15] Griffin (1991) s 9‒11, 18
[16] Griffin (1991) s 49‒50, 101
[17] Bjørgo, Tore ja Aasland Ravndal, Jacob (2019) Extreme-Right Violence and Terrorism: Concepts, Patterns,and Responses, ICCT Policy Brief September 2019 DOI: 10.19165/2019.1.08ISSN: 2468-0486. S 3
[18] Sandler, Elizabeth (2017) Neoreaction A Basilisk. Essays on and around the Alt-right, Editorium Press, s 113-114
[19] Mudde, Cas. (2019) The Far Right Today, Newark: Polity Press, E-kirja, s 37
[20] Uuden Seelannin kuninkaallisen tutkintakomission raportti Chirstchurchin terrori-iskusta (26.11.2020) Voluumi 1: osa 1-3, << https://christchurchattack.royalcommission.nz/assets/Report-Volumes-and-Parts/Ko-to-tatou-kainga-tenei-Volume-1-v2.pdf>> s 110
[21] Davey, Jacob ja Ebner, Julia (07.07.2019) ‘The Great Replacement’: The Violent Consequences of Mainstreamed Extremism, Istitute of Strategic Dialogue <<https://www.isdglobal.org/isd-publications/the-great-replacement-the-violent-consequences-of-mainstreamed-extremism/>> s 7
[22] Perussuomalaisten maahanmuuttopoliittinen ohjelma (2019) << https://www.perussuomalaiset.fi/wp-content/uploads/2019/02/Maahanmuuttopoliittinen-ohjelma-2019.pdf>>, s 3
[23] Davey, Jacob ja Ebner, Julia (07.07.2019) s 7
[24] Davey, Jacob ja Ebner, Julia (07.07.2019) s 13
[25] Hankamäki, Jukka (2020) Totuus kiihottaa, Suomen perusta, Markprint Oy, Helsinki, E-kirja, s 134 Hankamäki oikeuttaa pakolaisten vastaanottokeskusten polttopulloiskut, koska ne ovat ”itsepuolustus islamilaista terrorismia vastaan”
[26] Hankamäki (2020) esittää sivuilla 79 ja 148 EU:n olevan juutalaisen vapaamuurarin Kalergi -kreivin salaliitto, jonka mukaan ”kansakunnat olisi sekoitettu toisiinsa niin, etteivät ne ryhtyisi puolustamaan itseään toisia vastaan.” jonka ”Lopputuloksena on kansakuntien itsemääräämisoikeuden mitätöiminen ja kansallisvaltioiden hajottaminen” ja ”Tulevaisuuden euraasia-negroidirotu.” Kalergi suunnitelmaksi -kutsuttu salaliitto on todettu olevan antisemitistinen ja olevan Davey, Jacob ja Ebner, Julia (07.07.2019) raportin sivulla 12 osa väestönvaihtosalaliittoteoriaa.
[27] Mudde (2018) s 39
[28] Paxton, Robert (2004) The Anatomy of Fascism, Vintage books, New York, s 184
[29] Sallamaa, Daniel (2018) Ulkoparlamentaarinen äärioikeistoliikehdintä ja maahanmuuttovastaisuus 2010-luvun suomessa, Valtiotieteellisen tiedekunnan julkaisuja 97, Helsingin yliopisto << https://tuhat.helsinki.fi/ws/portalfiles/portal/117656530/Raportti_Sallamaa.pdf>> s 12
[30] Eerola, Sami (2021) Isänmaalliseksi kasvaminen, Radikaalinationalistisen kansallismielisyyden kulttuurinen sosialisaatio, Helsingin yliopisto, pro-gradu tutkielma, s 54
Sami Eerola ja spektaakkeliyhteiskunta 