Timo Soinin konservatiivisuus

Tutustuminen Timo Soiniin (s 1962), on sukellus kotimaiseen oikeistokonservatiiviseen ajatteluun. Soini on oman ilmoituksensa mukaan kansallismielinen kristilliskonservatiivinen poliitikko ja tälle aatteelle hän on omistanut koko elämänsä. Soini oli populistisen Suomen Maaseudun Puolueen puoluesihteeri (1992) ja Perussuomalaiset -puolueen perustaja, ideologi ja puheenjohtaja vuosina 1997–2017. Soini toimi myös oikeistolaisen Sipilän-hallituksen ulkoministerinä vuosina 2015–2019. Vuonna 2017 Soini perusti myös oikeistokonservatiivisen Sininen tulevaisuus -puolueen, mutta nykyään hän toimii konsulttina.

Onneksi Soini on poliitikon lisäksi kirjailija, joka on julkaissut elämänsä aikana kolme elämäkertaa ja yhden populismia käsittelevän tietokirjan. Käsittelen tässä arviossa Soinin viimeistä omaelämäkertaa ”Yhden miehen enemmistö.” (2020)

Itsenäisenä teoksena tämä omaelämäkerta on todella hyvin kirjoitettu. Se sisältää selvän ja tyydyttävän emotionaalisen kaaren, jota näkee elämäkertaelokuvissa ja romaaneissa. Mutta tietokirjana se ei ole kovin hyvä. Soini selvästi oletti lukijan lukeneen hänen muut omaelämäkertansa ”Maisterisjätkä” (2008) ja ”Peruspomo” (2014). Uudemmassa teoksessa vähemmälle huomiolle jää syvällisempi pohdinta omasta maailmankuvastaan ja kuvaukset varhaisvuosista. Fokus on Soinin ulkoministeriurassa, joka koostuu anekdooteista eri kansainvälisten toimijoitten kanssa. Jos sellainen kiinnostaa, tämä on hyvä kirja.

”Yhden miehen enemmistön” kuvaukset Perussuomalaisten hajoamisesta radikaalioikeistolaisiin halla-aholaisiin ja populistisiin soinilaisiin vuonna 2017 ei sisällä mitään uutta, mitä esimerkiksi toimittaja Lauri Nurmen ”Perussuomalaisten hajoamisen historia” (2017) -kirjassa ei olisi jo käsitelty.

Soinin omaelämäkerran pinnallisuus oman maailmankuvansa analyysissä voi nähdä tavalla, jolla hän käsittelee abortinvastaisuuttaan. Soini korostaa olevansa katolinen kristitty, joka noudattaa tarkasti kyseisen uskonsuuntauksen dogmia: ”Usko ei ole minulle mikään valintamyymälä, josta minä valitsen, mikä minulle kelpaa ja mikä ei. Aina ei ole kysymys minusta, vaan katolinen usko on uskoa siihen, mitä kirkko opettaa Jumalan ilmoittamana totuutena.”

Tähän vedoten Soini vastustaa periaatteelisesti aborttia: ”Abortti on tarina siitä, kuinka murhasta on tehty oikeus ja väkivalta on laillistettu, mikä on yksiselitteisesti väärin.”, jonka vuoksi”Katolisena kristittynä ja poliittisena päättäjänä tässä ei kohdallani voi olla ristiriitaa, eikä pääni edes kestäisi sitä” ja, että ”Siinä ovat ne periaatteet, joista en jousta ja joiden takia jouduin poliittisen urani aikana monta kertaa vaikeuksiin”.

Enempää Soini ei perustele aborttikantaansa, vaikka sanoo ”pohtineensa paljon” kysymystä ja keskustelleen erityisesti naisten kanssa aiheesta. Myöhemmin hän paljastaa, että kyseessä ei ole niinkään uskonnollinen dogmatiikka, vaan tunne: ”Abortti menee minulla tunteeseen, mutta ei pelkästään sinne. Siinä on kysymys ennen muuta väkivallasta puolustuskyvytöntä, syntymätöntä lasta kohtaan, ei seksistä tai seksuaalisuudesta.”

Soini ohittaa omaelämäkerrassa kokonaan kysymyksen naisten itsemääräyksestä tai muut lailliseen aborttiin liittyvät argumentit. Olisi ollut kiinnostavaa kuulla Soinin perustelut, esimerkiksi siihen, miksi naisella ei saisi olla oman kehonsa itsemääräämisoikeutta?

Soinin aborttikannan voi juontaa hänen omaelämäkerrassaan mainituista esikuvista, joista yksi on Äiti Teresasta (1910‒1997), oikealta nimeltään Anjezë Gonxhe Bojaxhiu. Hän oli albanialainen roomalaiskatolilainen nunna, joka voitti Nobelin-rauhanpalkinnon hyväntekeväisyystyöstään Intian köyhien sairaitten hyväksi. Soini korostaa ihailevansa Teresan tinkimätöntä abortnivastaisuutta. Soinin mukaan Teresan mielestä abortti oli eräänlainen ihmisyyden koe: Sen kannatus ja suorittaminen tarkoitti, ettei ihmiselämällä ollut mitään merkitystä. Jos puolusti elämää, vastusti aborttia.

Lukiessaan Soinin omaelämäkertaa tarkasti, huomaa kuitenkin Soinin omaksuneen Teresan käsityksen kärsimyksestä. Soini kirjoittaa: ”Elämän lahjan ja arvostuksen tärkeys tulee ilmi sen rajallisuudessa. Siksi minun on aivan mahdotonta ymmärtää ajatusta, ettei kaikki elämä ole elämisen arvoista.”, viitaten aborttiin ja eutanasiaan.

Äiti Teresaan filosofiaa on kuvattu olevan ”kärsimyksen” filosofia. Idea, jonka mukaan kärsimys ei ole vain osa elämää, vaan se lähentää ihmistä Jumalaan. Tämän vuoksi Teresan ylläpitämä sairaala köyhille pidettiin tarkoituksellisesti puutteellisena ja epähygieenisenä, jotta potilaat kärsisivät mahdollisimman paljon.

Jos uskoo, että kärsimys on osa elämää ja jopa hyvää, silloinhan aborttia on vastustettava, koska silloin estät lasta syntymästä ja kokemasta elämän koko kirjoa. Niin hyvässä ja pahassa. Tällaisessa ideologiassa ei ole väliä, jos lapsi syntyy puutteen ja kärsimyksen keskelle, vaan se on jopa myönteistä, koska kärsimys ja elämän mahdollinen lyhyys tekee siitä pyhää.

Äiti Teresa vastustikin abortin lisäksi ehkäisyvälineitä, koska siinäkin on mahdollista, ettei ihminen synny. Soini korostaakin omaelämäkerrassaan kuoleman olevan läsnä hänen elämässään. Monet hänen ystävänsä ja sukulaisensa ovat kuolleet ennen aikojaan. Soini kuvaakin kärsineensä jokaista menetystä suuresti. Äiti Teresan filosofia antaakin Soinille samaan aikaan lohtua, että ideologisen perustelun abortinvastaisuudelle, mutta myös oikeistokonservatiiviselle ajattelulle. Palaan myöhemmin tähän.

Toinen Soinin ilmoittama esikuva on Johannes Paavali II (1978–2005) , oikea nimi Karol Wojtyla. Paavali II oli puolalainen paavi ja Äiti Teresan tukija, joka jakoi tämän ideologiaa. Johannes II julistikin Teresan pyhimykseksi vuosi tämän kuoleman jälkeen. Soini ei kerro, miksi ihailee Paavali II. Todennäköisesti, koska vuonna 1994 Paavali II torppasi uudistuksen, jolla naiset olisivat voineet päästä katolisiksi papeiksi. Soini kertoo kääntyneensä katolilaiseksi, koska luterilainen kirkko hyväksyi naispappeuden. Hän pitää kyseistä uudistusta ”apostolisen seuraannon vastaisena ja vääränä”. Soini viittaa tässä ideaan, että koska Jeesuksen opetuslapset olivat kaikki miehiä ja heistä tuli kristinuskon ensimmäiset papit, pappeuden on oltava miehinen instituutio.

Kuten aiemmin nostin esiin, Soinin mielestä hänen henkilökohtaisilla tuntemuksillaan ei ole väliä, vaan sillä, mitä ”Jumala on ilmoittanut”, tarkoittaen sillä Raamatussa sanottua. Soinin omaelämäkerran kuvauksen perusteella, vaikka hän sisimmässään kannattaisi naispappeutta, hänen on pakko vastustaa sitä, koska Raamatussa (1Kor.14:34-37; 1Tim.2:8-15) kielletään naiselta oikeus puhua seurakunnassa/kirkossa ja opettamasta kristittyjä. Kuten Soini kertoi ”Aina ei ole kysymys minusta”.

Soini vaikuttaakin piilottavan asenteensa kirkolliseen dogmiin, kun se sopii hänelle. Esimerkiksi hän korostaa kirjassaan maanpuolustuksen tärkeyttä, vaikka kristittyjen pääprofeetta Jeesus kielsi tappamisen. Miksi päättäjänä Soini taipuu tämän ristiriidan edessä, mutta ei abortin? Joku voi sanoa, että nykymaailma ei ole ideaalinen ja joskus on pakko tappaa, vaikka puolustaakseen isänmaata. Mutta miksi abstrakti idea itsenäisestä valtiosta olisi tärkäempää kuin elämä? Jos Soinille ei kelpaa mikään perustelu abortille, koska elämä on pyhää, miksi sodassa kelpaavat?

Oikeistolaisuuden on todettu perustuvan ajatukseen, että yhteiskunnan vallitsevat hierarkiat (epätasa-arvo) ovat oikeutettuja ja niitten olemassaoloa on suojeltavai, ii. Tällöin epätasa-arvo on itse todellisuuden rakennetta, jonka uhmaaminen on yhtä järjetöntä kuin yrittää lentää pelkästään oman mielikuvituksen voimalla. Se ovatko hierarkiat tai niitten kumoaminen järkeviä tai hyviä on tässä keskustelussa epärelevanttia. Jako ei ole arvolatautunut, se ainoastaan esittää mikä on kummallekin suuntaukselle ominaista.

Soini on hyvä esimerkki oikeistolaisesta, erityisesti oikeistokonservatiivisesta ajattelusta. Hän jopa kirjoitti:”Perusoikeuksien maksimointifilosofia vahvistuu koko ajan. Siinä on omat ongelmansa, jotka vain pahenevat.” Soini ei selitä, miten perusoikeuksien laajentaminen aiheuttaa ongelmia, jotka vielä pahenevat. Tämä voidaan tulkita uskomuksena, että perusoikeudet ”sotkevat luonnollisia hierarkioita”

Vaikka uskoisimme, että Soini on niin sitoutunut Raamatun kirjaimelliseen tulkintaan, ettei suostu itsenäisesti miettimään naispappeutta tai aborttia puoltavia argumentteja, se on hyvä esimerkki vallitsevien hierarkioitten puolustamisesta. Tässä tapauksessa patriarkaalista hierarkiaa, jossa kirkossa nainen on hiljaa ja tämän on pakko synnyttää lapsia.

Soini onkin kirjoittanut henkilökohtaiseen ”Plokiinsa”, että: ”Perinteinen avioliitto, perheiden itsemääräämisoikeus ja yksityinen omistusoikeus ovat vapaan yhteiskunnan perustekijöitä. Niiden puolesta taistelen.” Tässä voi havaita eri hierarkioita, sosiaalisia ja taloudellisia. Yhteiskunta tarvitsee näitä hierarkioita ja niitä on puolustettava.

Soinin kannattama Äiti Teresan kärsimyksen filosofia sopii oikeistolaiseen hierarkkiseen maailmankuvaan täydellisesti: Maailmaan kuuluu kärsimys. Se on osa elämää. Maailmaan kuuluu myös, että jotkut ovat ylempiarvoisempia kuin toiset. Valittaminen on tällöin turhaa ja kärsimyksen kestäminen pyhää. Palkinto kestämisestä on taivaassa. Tässä elämässä on vain tyydyttävä omaan hierarkkiseen asemaan.

Soini joko sisimmässään pitää naisia vähempiarvoisina ja sen vuoksi kääntyi katolilaisuuteen, jotta voisi piilottaa sovinistiset asenteensa uskonnolliseen dogmaan tai hän tosissaan uskoo Raamatun kirjaimellisen tulkinnan naisten asemasta olevan kerta kaikkiaan niin pyhän, että pelastaakseen sielunsa helvetillisestä turmiosta, hän kääntyi konservatiivisempaan kristilliseen suuntaukseen. On yhdentekevää kumpi kahdesta skenaariosta, on totta koska molemmat päätyvät samaan johtopäätökseen: Soinilla on vankkumaton usko sukupuolihierarkiaan, jossa naisen keho ei ole tämän oma, vaan käytännössä yhteiskunnan, vaikka teoriassa Soni varmaan puhuisi Jumalasta

Soini paljastaakin kirjassaan, että ”arvoliberaalisuus saa minussa aikaan jopa fyysisiä oireita”, tarkoittaen että pohjimmiltaan hänen omaksumansa ideologia ei perustu loogiseen harkintaan, vaan puhtaasti tunteisiin. Ne ovat niin syvällä, että ne manifestoituvat biologisina reaktioina.

Kun otamme Robinin kehyksen käyttöön, Soinin ristiriitainen suhtautuminen maanpuolustukseen muuttuukin johdonmukaiseksi. Armeija on hierarkkinen instituutio, jonka ensisijainen tehtävä on suojella valtiota. Valtio taas sisältää ne lukuisat institutionaaliset ja sosiaaliset hierarkiat, joita on suojeltava keinolla millä hyvänsä.

Soini on populisti, jolloin herää kysymys, miten hierarkiateesi sopii siihen, että populismiin kuuluu eliittivastaisuus? Konservatiiveille hierarkia on pysyvä, mutta sen jäsenet eivät. Jos eliitti ei pysty suojelemaan hierarkioita oikeistokonservatiivin mieltymysten mukaan, tämä eliitti on ansaitsemattomasti huipulla ja se pitää vaihtaa uuteen eliittiiniii.

Soinin omistautuminen hierarkioille on sen verran vahva, ettei hänen populisminsa kestä sitä, että kansa äänestää hänen mieltymyksiään vastaan. Esimerkiksi kuvattaessa Irlannin 2018 kansanäänestyksen päättymistä abortin laillistamisen puolesta, Soini kirjoitti tunteneensa ”pahaa oloa” ja, että ”Kummaksi menee maailma, jos elämän puolustamista tarvitsee puolustella.” Aitona populistina Soini olisi toistanut itsensä käyttämää lausetta ”kansa on äänestänyt ja pulinat pois” tai ihannoimansa Veikko Vennamon lausetta ”kyllä kansa tietää”, sen sijaan Soinia harmittaa, että omaa kantaa joudutaan ylipäätänsä perustella kansalle ja että kansa voi pitää omaa kantaa huonona.

Hierarkkisen maailmankuvan voi nähdä myös tavalla, jolla Soini kuvaa omaa elämäänsä kirjassaan. Sen sijaan, että Soini kuvaisi miten hän on palvellut rakastamaansa kansaa, hän keskittyy korostamaan, miten henkilökohtaisesti menestynyt hän on. Miten hän yksin on vaikuttanut Suomen ulkopolitiikkaan ja moniin muihin asioihin. Toki Soini kiittää avustajiaan ja korostaa suurimman osan olevan ”hienoja naisia”, mutta suurin osa kirjasta on itsensä hehkutusta. Miten hän on noussut nopeasti urallaan ja miten hän tuntee kuuluisia ja vaikutusvaltaisia ihmisiä ympäri maailmaa. Syntyy kuva, ettei Soini luota lukijan tajuavan miten menestynyt hän on, joten hän muistuttaa siitä joka käänteestä.

Auttamatta mieleen tuli Halla-ahon lausunto Soinista: ”hän alkoi uskoa, että myös perussuomalaisten äänestäjille Timon pääsy kärkipaikalle oli se, mitä he olivat äänestäneet vaaleissa. Kun ihmiset ihmettelivät irakilaisten vyöryä rajan yli ja erilaisia epäkohtia ympärillään, Timo kertoi, kuinka hän oli matkustanut bisnes-luokassa sekä tavannut niitä ja näitä valtionjohtajia. Hän luuli, että tämä tekee vaikutuksen, että tämä on se, mitä äänestäjät ovat halunneet.”iv

Soinin tapa korostaa olevansa nyt osa eliittiä, sopii hyvin hierarkkiseen maailmaan, koska hän on oikeanlainen eliitin jäsen, toisin kuin ne väärät eliitit, joita tulisi vastustaa.

Soinin omaelämäkerrassa paljastuu, ettei hän ole vain kristillinen konservatiivi, vaan osa laajempaa erityisen katolista kristillistä konservatiiviliikettä, jota kutsutaan ”anti-genderiksi”. Kyseessä on itse paavin johtama kansainvälinen liike nykyfeminististä sukupuolikäsitystä vastaan. Se yhdistää sekä katoliset, muut kristilliset suuntaukset ja äärioikeistonv. Anti-genderistit vastustavat abortin lisäksi homojen avioliitto- ja adoptio-oikeutta ja transsukupuolisten oikeuksia.

Soini mainitsee vain kaksi kertaa anti-genderismin kirjassaan: ”Aborttikantani sekä suhtautumiseni lgbt-agendaan ja niin sanottuun gender-politiikkaan olivat haaste, ongelma tai vain hoidettava asia.” ja ”Olin Etyj-kokouksissa sisäänpäin hymyillen kuunnellut Vatikaanin puheenvuoroja ”miehen ja naisen” välisestä tasa-arvosta, gender-sanaa ei käytetty, mutta naisten ja tyttöjen ihmisarvoa puolustettiin aina johdonmukaisesti ja ymmärrettävin sanakääntein”. Se ettei Soini käytä suomenkielistä sukupuoli -sanaa edellisissä sitaateissa, kertonee hänen viittaavan juuri kyseiseen kansainväliseen liikkeeseen, joka ei koskaan käännä gender -sanaa paikallisille kielille. Syy on liikkeen halussa korostaa, miten ”vieras tuonti” koko käsitys sukupuolten moninaisuudesta on Euroopallevi

Soini on jopa käyttänyt antigenderistien ääripään kieltä määritellessään homojen puolustajia ”kulttuurimarxilaisiksi”, joitten ”Apunaan heillä on vanhan perinteen mukaan liberaalit hyödylliset idiootit, jotka eivät ymmärrä, kenen pussiin he lopulta pelaavat.”, mikä on selvä viite äärioikeistolaiseen salaliittoteoriaan, jonka mukaan kommunistijuutalaiset pyrkivät tuhoamaan länsimaat naisten ja vähemmistöjen ihmisoikeuksillavii, viii.

Soinin pyrkikin normalisoimaan käsitteen, kun johti Perussuomalaisia. Viimeisellä puheenjohtajakaudella Perussuomalaisten nuorisojärjestö Perusnuoret jakoi kouluihin Perussuomalaisten ajatuspajan Suomen Perustan laatiman antifeministisen ”Epäneutraali sukupuolikirjan” (2017), jossa oli tyypillinen antigenderistinen viesti. Kirjassa tasa-arvoista avioliittoa vastustavan Aito avioliitto ry -järjestön silloinen puheenjohtaja Jukka-Pekka Rahkonen esitti, että seksuaalivähemmistöjen oikeuksien edistäminen on kulttuurimarxilaisten salaliittoix.

Soini mainitseekin osallistuneensa ulkoministerikaudellaan erilaisiin ulkomaalaisiin aborttivastaisiin mielenosoituksiin ja omaa kontakteja ulkomaalaisiin oikeistolaisiin ja jopa fundamentalistikristillisiin organisaatioihin. Mainittavimmat ovat viharyhmäksi luokiteltu Alliance Defending Freedom (antaa oikeusapua fundamentalistikristilliselle kansanedustaja Päivi Räsäselle vihapuhesyytöksiä vastaan) ja oikeistokonservatiivinen ajatuspaja Heritage Foundation. Jälkimmäinen ajatuspaja antoi mittaavaa tukea Trumpin hallinnolle. Asia, jota Soini ei piilottele, vaan josta on jopa ylpeä, koska hän oli yksi harvoista eurooppalaisista poliitikoista, joilla oli henkilökohtaisia kontakteja ajatuspajan jäseniin ja näin välikäden kautta Trumpiin.

Omaelämäkertaansa lukiessa Soinin omistautuminen katoliselle elämänfilosofialle vaikuttaa kuitenkin aidolta. Soini kuvaa kirjassaan syitä, miksi erosi perustamastaan Perussuomalaisista. Syyksi hän ilmoittaa henkilökohtaiset antipatiat Halla-ahoa (Soinin jälkeinen puheenjohtaja), tämän seuraajia ja heidän ideologiaansa kohtaan. Soini kuvaa Halla-ahoa ihmisenä, jolta puuttuu empatiakyky ja jonka ideologia perustuu ”ihmisvihaan”.

Soinin suurin esikuva katolilaisten vaikuttajien lisäksi on SMP.n perustaja Veikko Vennamo. Soinin mukaan Vennamo oli karjalainen evakko ja SMP karjalaisten evakkojen perustama puolue. Pakolaisuus ja sen ilmiöt tulivat nuorelle Soinille tutuiksi SMP:n kautta. Tämä kokemus saikin Soinin vierastamaan halla-aholaisia, joille Sipilän hallituksen aikaiset maahanmuuton kiristykset ”eivät riittäneet”.

Lukijalle herääkin kysymys, miksi Soini alun perin hyväksyi Halla-ahon puolueen jäseneksi? Soini kertoo ettei ”tuntenut koko miestä” ja tiesi vain, että tämä oli ”luonut pienen kulttimaineen blogikirjoituksillaan”. Soini keskittyy elämäkerrassaan enemmän kuvaamaan Halla-ahon tekemää politiikkaa ja tämän luonnetta, joten lukijalle jää hämäräksi, miten Halla-aho varsinaisesti eroaa ideologisesti Soinista?

Soinin edellisessä omaelämäkerrassaan ”Peruspomo” (2014) selviää ainoastaan, että halla-aholaiset ovat ”oikeammalla kuin minä”, jopa ”äärimmäisiä”, koska he vastustavat ainoastaan muslimien maahanmuuttoax. Soini korostaa kummassakin omaelämäkerrassaan, ettei maahanmuutto ole hänelle erityisen tärkeä kysymys.

Timo Soinin ”Yhden miehen enemmistö” -omaelämäkerran perusteella Soini on konservatiivi sen perinteisemmässä merkityksessä: perinteisiä arvoja ja hierarkioita puolustava ihminen. Poliitikkona hänen kontribuutionsa aatteensa edistämisessä on kuitenkin ristiriitainen. Soini perusti menestyneen konservatiivisen populistipuolueen, joka lyhyessä ajassa pääsi jopa hallitukseen. Mutta vallassa Soini ei päässyt vaikuttamaan aborttilainsäädäntöön, eikä nykyään hänen puolueensa edes aja abortin kieltoa, vaan se on päinvastoin muuttunut ”ihmisvihamieliseksi” ja ”äärioikeistolaiseksi”. Aika kuitenkin kertoo, mikä vaikutus Soinilla oli suomalaiseen politiikkaan.

i Noberto, Bobbio (1997) Left and Right: The Significance of a Political Distinction, University of Chicago Press

ii Robin, Corey (2011) The Reactionary Mind: Conservatism From Edmund Burke to Sarah Palin, Oxford University Press, E-kirja s 23‒26

iii Robin (2011) s 49‒50

iv Jokisipilä, Markku(2021) Perussuomalaiset Halla-ahon ja Purran linjalla, Otava, E-kirja, s 224

v Kuhar, R. & Paternotte, D. (2017) Anti-gender campaigns in Europe: mobilizing against equality, 1st ed. London: Rowman & Littlefield International, s 1‒22

vi Kuhar, R. & Paternotte, D. (2017), s 28

vii Koivulaakso, Dan, Brunila, Mikael ja Anderson, Li (2012) Äärioikeisto Suomessa, Into Kustannus Oy, Helsinki, s 144

viii Kotonen, Tommi (2016) Holokaustin kiistäjät ja ”kansallismielisyyden alasajo”. Tieteessä Tapahtuu, 34(3). Noudettu osoitteesta https://journal.fi/tt/article/view/57081, s 14

ix Grönroos, Simo (toim.) (2017) Epäneutraali sukupuolikirja, Suomen perusta <<https://www.suomenperusta.fi/content/uploads/2016/10/Epa%CC%88neutraali-sukupuolikirja-pdf.pdf>&gt; s 150

x Soini (2014) s 135‒136

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s