Salaliittomyytit

Olen lukenut viime aikoina kirjoja, jotka pyrkivät vastaamaan siihen, miksi ihmiset uskovat mielikuvituksellisia salaliittoteorioita maailmaa hallitsevista liskoihmisistä, satanistipedofiileista tai, että maailman litteys salataan? Tähän asti vakiintunein vastaus on, että tämäntyyppiset vailla todellisuuspohjaa olevat salaliittoteoriat eivät ole teorioita tieteellisessä mielessä, vaan uskonnollisen ajattelun tavoin toimivia myyttejä.

Myyteillä en tarkoita, että nämä salaliittoteoriat ovat valheellisia, vaikka ovatkin, vaan että niitten tarkoitus ei ole antaa tieteellistä vastausta todellisesta maailmasta, vaan tunnepitoisia kertomuksia siitä, miksi todellisuus on sellainen kuin on. Esim. miksi maailmassa on pahuutta ja onko elämällä tarkoitusta? Kuten uskonnot, myyttiset salaliittoteoriatkin alkavat johtopäätöksellä siitä, kuka hallitsee maailmaa ja lähtee takautuvasti yhdistämään kaikki maailman tapahtumat tähän johtopäätökseen. Uskonnot ovat juuri tällaisia kokoelmia mytologioita, joitten tarkoitus on selittää vallitseva todellisuus ja sen yliluonnolliset alkuperät.

Yksi tuore teos, joka menee syvemmälle salaliittoteorioitten uskontonäkökulmaan, on tänä vuonna julkaistu toimittaja Markus Tiittulan “Taistelu Totuudesta. Mikä salaliittoteorioissa koukuttaa ja miksi ne pitää ottaa vakavasti?” Sen keskeinen teoria on, että vailla todellisuuspohjaa olevat salaliittoteoriat ovat salaliittomyyttejä, jotka toimivat samalla edellä mainitulla taustalogiikalla kuin uskonnotkin.

Tiittula haastattelee lukuisia tutkijoita ja päätyy siihen lopputulokseen, että salaliittomyytit ovat sekularisaation tuotteita. Tiittula esittää kirjassaan näkemyksen, että uskontojen roolin heikentyessä länsimaissa, ihmiset yhä tuntevat tarvetta uskoa johonkin myyttiseen, jolloin he päätyvät rakentamaan salaliittoteorioita.

Tiittulan mukaan salaliittomyytit ovat eräänlainen vastarinnan muoto, jossa eliitin valtaa haastetaan, alentamalla heidät vain jonkun korkeamman voiman sätkynukeiksi. Ennen eliitin yläpuolella oli Jumala, mutta sekularisaation takia tämä selitys ei enää lohduta ihmisiä, joten on keksittävä että eliitin yläpuolella on joukko erilaisista hirviöistä muodostuva salaseura. Se on paljon jännittävämpää.

Kirjassa annetaankin vakuuttavia todisteita salaliittoteorioitten uskonnollisuudesta sen kautta, että monet salaliittoteoriat pohjautuvat uskonnollisiin myytteihin, joista ne vetävät uskottavuutensa. Esim Qanonin satanistipedofiilit eivät ole mitään muuta kuin keskiajalta peräisin olevien juutalaisvastaisten myyttien uudelleenbrändäystä. Jos alkuunkaan ei usko myytteihin juutalaisista kristinuskon vihollisina, jotka juovat kristittyjen lasten verta palvoakseen Saatanaa, Qanon kuulostaa järjettömältä. Valitettavan moni näköjään uskoo.

Tiittulan kirjassa esitetäänkin, että kuten vanhat uskonnot, salaliittoteoriatkin rakentuvat edellisten uskonnollisten myyttien päälle ja luovat uutta mytologiaa. Qanon onkin joukkoistettu myyttikokoelma, jota ristiriitaiset faktat eivät häiritse, koska sen lopullinen ydintarina ”myrskystä”, joka ”puhdistaa” Washingtonin korruptoituneen eliitin on monille jo valmiiksi pinttynyt uskomus.

Sekulaarissa yhteiskunnassa salaliittoteoriat eivät kuitenkaan muodosta niin jähmeää uskonnollista rakennetta kuin vaikka kristinusko, jossa on yksi pyhä kirja ja tarkkaan rajatut uskonopit. Sen sijaan uskonnot toimivat kuin musiikin alakulttuurit.

Esimerkiksi goottialakulttuurilla ei ole mitään tarkkaan rajattua oppia, jota noudattamalla on gootti. Sen sijaan gootti on vain kokoelma symboleita, kuten mustat vaatteet, syntetisaattorit ja kauhukuvasto. Salaliittomyytit ovat kokoelma erilaisia kertomuksia eliitin vehkeilyistä, myyttisiin mittakaavoihin paisutettuja kansainvälisiä organisaatioita, kuten Illumaatti, Word Economic Forum ja Vapaamuurarit sekä kansanuskoon liittyviä mytologioita epäjumalista ja hirviöistä. Kuten gootit, riittää että salaliittoteoreetikko omaksuu tietyt symbolit, myytit ja iskulauseet ja hänen koetaan kuuluvan samaan alakulttuuriin.

Tiittula osoittaakin kirjassaan, ettei edes samaan salaliittomyyttiin uskovilla ihmisillä ole täydellistä konsensusta kaikista salaliittomyytin osista, eivätkä he välitä erimielisyydestä. Riittää vain, että uskoo tarpeeksi moneen keskeiseen osaan, että voi sanoa olevansa Qanonin kannataja.

Kristinuskossakin on kaikesta opin puhtauden vaalimisesta huolimatta sallittua, etteivät kaikki kannattajat usko kirjaimellisesti kaikkiin oppeihin. Joillekin Jumala on todellinen kaikkea elämää tarkkaileva yliluonnollinen mies kun toisille se on epämääräisempi rakkaus, joka elää kaikessa elollisessa. Molemmat ovat kuitenkin kristittyjä, koska uskovat Jeesus kristuksen olevan Jumalan poika, joka nousi kuolleista. Se uskooko kaikki kristityt siihen, että Jeesus oikeasti nousi kuolleista ei ole väliä, kunhan uskoo häneen liitettyyn mytologiaan.

Tiittulan kirja on hyvä teos salaliittoteorioista, jos haluaa tietää vastauksen siihen, miksi ihmiset uskovat järjettömiin ssellaisiin. Erityisesti selitys sen uskonnollisesta mekaniikasta kuulostaa uskottavalta. Tiittulan teos on peittelemättömän puolueellinen: Trump esitetään personalisuushäiriöisenä fasistina, joka käyttää salaliittoteorioita hyväkseen saadakseen kannatusta ja valtaa. Juuri kuten uskontoja on vuosituhansien käytetty, niin hyvässä kuin pahassa.