Antisemitismi ilmiönä kiinnostaa minua, koska se on kaukana kokemusmaailmastani. Kasvoin Etelä-brasilialaisissa rannikkokaupungeissa, joissa juutalaisista ei puhuttu muuten kuin holokaistin uhreina.
Opinkin juutalaisista ja antisemitismistä enemmän vasta kun vuonna 2006 palasin Suomeen 15-vuotiaana. Tähän mennessä olen silti kuullut vain kerran jonkun henkilön sanovan jotain antisemitististä.
Antisemitismiin onkin tullut tutummaksi tutkiessani äärioikeistoa. Esimerkiksi vuonna 2020 Perussuomalaisten ajatuspaja julkaisi tohtori Jukka Hankamäen manifestin, jossa väitettiin japanilaisitävaltalaisen kreivin luoneen EU:n, jotta voisi maahanmuutolla hävittää valkoisen rodun ja nostaa juutalaisista ”tulevaisuuden johtajakansan”1. Taas vuonna 2022 perustettiin avoimen juutalaisvastainen Sinimustaliike -puolue, jonka eduskuntavaaliehdokas tuomittiin hiljattain synagoogan tärvelemisestä holokaustin muistipäivänä.
Joten kun tänä vuonna tutkijat Anssi Halmesvirta ja Tuomas Laine-Frigen julkaisivat ”Antisemitismin kirous. Kolme kriittistä esseetä” -artikkelikokoelman, otin sen luettavaksi.
”Antisemitismin kirous” sisältää kolmen Toisen maailmansodan jälkeisen vasemmistolaisen esseet antisemitismistä: Ranskalaisfilosofi Jean-Paul Sartren (1905-1980), brittitoimittaja/kirjailija George Orwellin ( 1903-1950) ja unkarilaisen juristin, poliitikon ja yhteiskuntafilosofi István Bibón (1911-1979)
Ainoastaan Sartren ”Pohdintoja juutalaiskysymyksesta” (1944) oli ennestään tuttu teksti, koska luin sen englanniksi vuonna 2018. Se onkin yhä minusta vaikuttavin teksti, koska se sisältää nykyaikanakin universaalisesti yleispäteviä havaintoja antisemitismista.
Muut artikkelit ovat enemmänkin omien maittensa ja aikojensa konteksteihin sidottuja tekstejä, jotka pyrkivät pikemminkin argumentoivaan antisemitismiä vastaan kuin selittämään ilmiötä. Kirjalla onkin kokonaisuudessaan tarkoitus olla suomennettu kokoelma eurooppalaisista klassikkoteksteistä antisemitismiä vastaan.
Sartren edellä mainitussa tekstissä kuvataan antisemitistit ihmisinä, joita nykyaikana kutsuttaisiin trolleiksi: provokaattoreiksi, joita ei kiinnosta aito keskustelu tai totuus. Ainoastaan tunteiden kiihotus. Sartre, kuten muutkin kirjoittajat, perustelevatkin tyhjentävästi, miten irrationaalista antisemitismi on. Sartre myös kuvaa hyvin, miten antisemitistit vetoavat vapauteen kiihottaakseen kansanryhmää vastaan, vaikka he itse vihaavat vapautta.
Bibóllakin on yleispäteviä havaintoja, kuten erottelu vallankumouksellisen ja fasistisen väkivallan välillä: vallankumouksellinen väkivalta on välineellistä ja taktista väkivaltaa ideologisen päämäärän saavuttamiseksi. Fasistinen on taas väkivaltaa väkivallan takia. Se, millä ideologialla tämä väkivalta perustellaan on toissijaista.
Bibón kuvaus sopii hyvin nykyäärioikeistoon, jonka väkivaltaisuus koostuu enimmäkseen spontaaneista vähemmistöjen ja kodittomien pahoinpitelyistä ja murhista kuin koordinoiduista iskuista valtiovallan horjuttamiseksi2 3 4. Bibón kuvaus sopii hyvin myöskin ”salaattibaari-ideologiaksi” kutsuttuun ilmiöön, jossa valkoiset joukkomurhaajat perustelevat tekonsa ristiriitaisilla eri ideologioitten sekoituksella, jonka ainoa johdonmukaisuus on rasismi, naisviha ja natsisymboliikalla flirttailu5.
Bibón kuvaus sopii myös Order of Nine Angles ryhmään, jonka yksittäiset jäsenet ovat syyllistyneet sadistisiin murhiin ja pedofiliaan. Tämä osoittaa oikeaksi Bibón havainnon, että fasismi ja mikä tahansa tuhon ideologia houkuttelee puoleensa pahemman laatuisia ihmisiä.
Suurin kritiikki ”Antisemitismin kirous” kirjaa kohtaan on, etteivät sen vanhat tekstit käsittele Israeliin liittyvää antisemitistikeskustelua. Nämä aiheet eivät olleet akuutteja 40- ja 50-luvuilla ja ne käsittelevätkin kirjoittajien omia maita. Ainoastaan kirjan toimittajien ja suomentajien esipuheissa aihetta vähän sivutaan. Edellä mainitut tunnustavat, että jotkut tahot yrittävät peitellä antisemitismiään puhumalla ”sionisteista” tai ”Israelista” hyvin leimaavaan sävyyn, mutta ei tehdä syvällisempiä pohdintoja esimerkiksi siitä, miten Israelin valtion tukijat käyttävät antisemitismisyytöksiä estääkseen keskustelua Israelin ihmisoikeuspolitiikasta. Mutta jos haluaa syventyä siihen, mitä sodanjälkeiset vasemmistointelektuellit kirjoittivat juutalaisvastaisuudesta, ”Antisemitismin kirous” on hyvä lähdeaineisto.
1Hankamäki, Jukka (2020) Totuus kiihottaa, Suomen perusta, Markprint Oy, Helsinki.s 70-71
2Bjørgo, Tore ja Aasland Ravndal, Jacob (2019) Extreme-Right Violence and Terrorism: Concepts, Patterns,and Responses, ICCT Policy BriefSeptember 2019, DOI: 10.19165/2019.1.08ISSN: 2468-0486
3”Five Myths of Far-Right Violence – C-REX – Center for Research on Extremism”. «https://www.sv.uio.no/c-rex/english/news-and-events/right-now/2022/five-myths-of-far-right-violence.html»
4”Murder and Extremism in the United States in 2022 | ADL”. «https://www.adl.org/resources/report/murder-and-extremism-united-states-2022»
5Team, ICSR, ”Violent Extremist Innovation”. «https://icsr.info/2021/12/20/violent-extremist-innovation-a-cross‑ideological-analysis/» s 13
Sami Eerola ja spektaakkeliyhteiskunta 