Entisesta presidentti Trumpista on julkaistu useita kirjoja, joista olen lukenut ja kirjoittanut merkittävimmistä. Suurin osa kärsii kuitenkin siitä, että ne julkaistiin pitkin Trumpin presidenttikautta 2016-2020. Toimittaja Maggie Habermanin ”Confidence man: the making of Donald Trump and the breaking of America” kirja, jonka suomentaisin: Itseluottamusmies: Trumpin luonti ja Amerikan hajoaminen, ei kärsi tästä. Se julkaistiin Trumpin presidenttikauden päätyttyä vuonna 2022. Teos on tiivistelmä presidentin elämästä syntymästään aina tammikuun 6 päivän Capitolin vallankaappausyritykseen.
Haberman kuvaa itseään toimittajaksi, joka on pisimpään seurannut Trumpin elämää ja se näkyy kirjassa. Suurin osa kirjan lähteistä on Habermanin itsensä hankkimia, eikä vain häntä edeltävien elämänkertureitten ja toimittajien juttujen toistoa. Habermanin fokus ei ole niinkään Trumpin teoissa, vaan hänen persoonansa analyysissä. Minkälainen Trump on itse ihmisenä ja miten hänen personallisuutensa heijastui liike-elämässä ja maan hallitsemisessa?
Habermanin ote kirjassa on sekoitus kantaaottavuutta ja puolueettomuutta. Kantaaottavaa siinä mielessä, että Haberman esittää selkeästi teesinsä Trumpista narsistina, joka käsittää maailman jakautuvan voittajiin ja häviäjiin. Voittajalla on oikeus alistaa häviäjän ja näin Trump tekeekin läpi elämänsä. Trumpin pahin pelko onkin häviäminen, joten hän tekee kaikkensa pysyäkseen voittajana, vaikka se tarkoittaisi jatkuvaa valehtelua, huijaamista ja itse demokraattisen järjestelmän murentamista. Tästä tuleekin kirjan otsikko ”itseluottamusmies”.
Habermanin kuvaus on samaan aikaan puolueeton, koska hän ei koskaan sano, että Trump olisi ilkeä, rasisti tai paha ihminen, vaan hän kuvaa presidentin persoonaa ja käsitystään siitä sellaisenaan. Haberman ei esimerkiksi koskaan sano, että Trump on valehtelija ja huijari, vaan että hän on jäänyt jatkuvasti kiinni valehtelusta ja huijaamisesta. Jää lukijan vastuulle ajatella onko Trumpin persoona hyvä vai huono.
Habermanin kirjaa vahvistaa teoriaa oikeistokonservatiivisen maailmankuvan hierarkiakeskeisyydestä. Trumpin poliittiset mielipiteet ovat heiluneet eri aiheissa niin oikealle kuin vasemmalle, mutta ainoa asia, joka on ollut johdonmukaista koko hänen elämänsä aikana, on hierarkkinen ajattelu.
Habermanin mukaan Tumpin itsensä ilmoittama keskeinen maailmankuvaansa määrittävä tapahtuma elämässään oli vuonna 1964 New Yorkin Triboroughin sillan avajaiset. Avajaisissa hän koki, että siltaa rakentanut ja suunnitellut insinööri ei saanut ansaittua kunniaa, vaan projektin määränneet poliitikot. Trump koki oppineensa, että jos ihmisellä ei ole korkeaa sosiaalista asemaa yhteiskunnassa, häntä tullaan kohtelemaan vähättelevästi ja joutuu muitten alistamaksi ja syrjityksi. Trump koki, että on ponnistettava kohti eliittiä, mutta ei vain rahallisesti, vaan myös sosiaalisesti. Trumpin mukaan saadakseen todellista valtaa on oltava maineikas ja kuuluisa. Mikä onkaan maineikkaampaa kuin maailman ainoan supervallan johtaminen?
Joku muu ihminen olisi ehkä tulkinnut 1964 sillan avajaiset toisin: ehkä kaikkia ihmisiä pitäisi kunnioittaa, erityisesti niitä, jotka ovat varsinaisen työn tehneet, eikä eliitin jäsen. Kokemuksesta olisi ehkä muovautunut maailmankuva, jossa pyrkimys tasa-arvoon olisi keskeistä. Trump ei kuitenkaan tulkinnut kokemusta näin.
Tämä voi johtua Trumpin taustasta: Haberman mukaan Trumpin isä tuomittiin rotusyrjinnän harjoittamisesta kiinteisötöissään, kerran jäi kiinni KKK:n tapahtuma osallistumisesta ja on kerrottu rahoittaneen äärioikeistolaisia tahoja, kuten antisemitististä John Birth Societya.
Habermanin mukaan Trump ihailee entistä amerikkalaista oikeistokonservatiivista presidentti Richard Nixonia (1913 –1994) ja on ilmoittanut esikuvakseen lakimies Roy Cohnin (1927 –1986).
Nixon oli rasistinen autoritaarinen populisti, jonka tapa tehdä politiikkaa on rinnastettu Trumppiin. Cohn oli Habermanin mukaan 1940-1950-luvuilla vainoharhaisia kommunistivainoja harjoittaneen Joseph McCartyn avustaja, jonka erikoistuus oli homojen savustaminen ulos valtionvirastoista, koska uskoi heidän olevan altiita Neuvostoliiton vaikuttamiselle. Myöhemmin Cohn ryhtyi häikäilemättömäksi, lähes rikolliseksi lakimieheksi, joka palveli niin korruptoituneita liikemiehiä kuin mafiagangstereita. Cohn on kuvattu vallanhimoiseksi öykkäriksi, joka kieltäytyi tunnustamasta olevansa homo, vaikka harrasti seksiä miesten kanssa, koska ”homot ovat heikkoja, minä en ole”. Cohn kuoli 1980-luvulla AIDS:iin.
Cohn oli myös Donald Trumpin henkilökohtainen mentori, jota Trump muistelee lämmöllä edelleenkin. Esimerkiksi hävittyään 2020 presidenttivaalit ja epäonnistuttuaan lukuisia kertoja todistamaan, että vaalit olivat vilpilliset, Trump tokaisi, että jos Cohn olisi yhä elossa, hän ei olisi hävinnyt vaaleja. Trumpin on myös kerrottu omistavan Hitlerin kootut puheet sisältävän kirjan sekä sanoneen julkisesti, että tämä saavutti “monia hyviä asioita”.
Olen aiemmin kirjoittanut, että oikeistokonservatiiveilla on käsitys maailmasta hierarkkisesti järjestäytyneenä, eikä tätä hierarkiaa voi koskaan kumota, ainoastaan kääntää ylösalaisin tai vaihtaa sen jäsenet. Konservatiivit, erityisesti äärimmäisemmät uskovat, että todellinen tasa-arvo on mahdottomuus, jonka vuoksi kaikki vaatimukset tasa-arvosta on oltava huijausta, jonka takana on pimeitä motiiveja kaapata valta hierarkian huipulla olevilta.
Habermanin mukaan Trump näkee maailman jatkuvana kamppailuna, jossa jonkun on voitettava ja toisen hävittäjä ja alistuttava. Tämän vuoksi ainoa poliittinen kysymys, joka Habermanin mukaan Trump on aidosti intohimoinen, on USA:n ”ylivalta” muihin maihin nähden. Tämä Trumpin kuvaama ”ylivallan tunnetta” on ylläpidettävä ulkopolitiikassa, jotta amerikkalainen kansa voi olla tyytyväinen maahansa.
Habermanin mukaan Trumpin maailmankuvassa on kuitenkin se ristiriita, ettei hän pidä Toisen maailmansodan jälkeisestä maailmanjärjestyksestä, jossa USA:n liittolaisuudet ovat
sidottuja eri globaalien järjestöjen kautta. Sen sijaan Trump näkee maailman jakautuneena moneen eri maahan, joitten kanssa USA:lla on oltava bilateraariset suhteet, joita määrittää se kuka on “ylhäällä” ja kuka “alhaalla”. Tämä tarkoittaa NATO:n ja muittenkin puolustusliittoumien pitämistä ”turhana”.
Kirjailijan mukaan Trump näkee maailman kuin kiinteistörakennuttaja, jonka on kilpailtava maaoikeuksista muitten rakennuttajien kanssa ja mitä enemmän maata omistaa, sitä enemmän taloudellista ja poliittista valtaa omaa. Tällaisessa kapitalistisessa kilpailumaailmassa globaalilla yhteistyöllä ei ole sijaa. Sattumalta tällainen maailmankuva muistuttaa Venäjän diktaattori Putinin näkemystä moninapaisesta maailmasta.
Eikö Trump ole populisti ja populismiin kuulu kansanvallan ihannointi? Miten Trumpilla voi olla hierarkkinen maailmankuva ja samaan aikaan olla populisti?
Tutkimusprofessori Antto Vihman kirjassa ”Nostalgia. Teoria ja käytäntö” (2021) esittelee autoritaarisen populistin konseptin. Vihman mukaan autoritaarinen populisti uskoo autoritaarisuutensa olevan oikeutettua, koska hänellä on häntä äänestäneen kansan enemmistön tuki. Logiikan mukaan kansa äänesti autoritaarista populistia, koska hän on ainoa, joka voi pelastaa maan itsetuholta. Tämän itsetuhon yleensä on aiheuttanut ”mädätetty” eliitti. Joten kaikki esteet autoritaarisen populistin politiikan toteuttamiselle on kumottava, jotta tämä eliitti voidaan raivata pois ja korvata uudella.
Habermanin kirjan kuvaus Trumpista sopii Vihman teoriaan: Trumpin kuvataan pelkäävän kuollakseen menettävänsä ydinkannattajien suosion ja aidosti pyrkivän edistämään näitten ajamia asioita. Niinkin paljon, että monesti Trumpin poliittisia päätöksiä yritettiin sisäpiiriläisten toimesta ohjata vetoamalla ydinkannattajien ”tahtoon”. Samaan aikaan Trump korostaa jatkuvasti omaa korkeaa asemaansa, jota ei pidä kyseenalaistaa sekä sen etuoikeuksia.
Trumpin on kuvattu myöskin ärsyyntyneen siitä, että hänen valtaansa rajoitetaan lainsäädännön ja vallan kolmijaon kautta. Trump onkin klassinen esimerkki autoritaarisesta populistista: hän kokee, että vain hän yksin oli saanut kansalta mandaatin olla vallan huipulla ja ajaa näitten asiaa keinolla millä hyvänsä. Trumpin populismi ei olekaan demokraattista, koska siinä ei yritetä palvella koko kansaa, vaan ainoastaan niitä, jotka äänestivät häntä. Habermanin mukaan Trump yrittikin usean kerran rangaista osavaltioita, joissa äänestettiin vastaehdokasta enemmän kuin häntä, aivan kuin Trump olisi jonkun heimon etuja ajava diktaattori.
Habermanin kirjasta voi havaita muitakin merkkejä Trumpin hierarkisesta maailmankuvasta, jotka ilmenevät raistisina, homofoobisina, transfoobisina ja mysoguunisinä lausuntoina ja tekoina. Habermanin kuvauksen perusteella Trumpin ennakkoluulo ei ole vakaumuksellista, vaan hyvinkin arkista: hän omaa joukon ennakkoluuloja edellä mainittuja ryhmiä kohtaan. Jos hän kuitenkin kokee hyötyvänsä yksittäisen vähemmistön tai naisen ystävyydestä, hän jättää ennakkoluulot taka-alalle ja jopa puolustaa tätä yksittäistä ihmistä muita ennakkoluuloisia vastaan.
Kenties ennakkoluuloisen maailmankuvansa vuoksi Trump on yhä äärioikeistolaisen aktivisti Steve Bannonin hyvä ystävä. Yllätyinkin lukiessa Habermanin kirjaa, että Trumpin suhde Bannoniin on pitempi kuin tiesin ja edelleen jatkuva.
Vaikka Trumpin esikuvat ja ystävät ovat pääoin oikeistolaisia ja äärioikeistolaisia, Habermanin mukaan Trumpilla ei ole selkeää poliittista ideologiaa, vaan hän on enemmänkin opportunisti, jonka läheisemmät liittolaiset (erityisesti propagandisti Roger Stone) avustavat ”oikeanlaisella” konservatiivisella ideologialla. Minusta vaikutti kuitenkin siltä, että näitten liittolaisten neuvojen lisäksi Trump hyödyntää äärioikeistolaisen alakulttuurin tuntemusta saadakseen poliittista valtaa. Lukiessa Habermanin kirjaa, herääkin kysymys voiko Trumpia kutsua äärioikeistolaiseksi, jos hän ei vakaumuksellisesti ole sellainen, vaan ainoastaan hänen konkreettisten tekojensa ja puheittensa kautta?
Henkilökohtainen näkemys on, että jos tekee äärioikeistolaista politiikkaa, eli yrittää implementoida vähemmistöjä syrjivää politiikkaa, ei piittaa ihmisoikeuksista, pitää lähipiirissään fasisteja ja fasisteihin kytkeytyneitä henkilöitä ja ryhmiä sekä yrittää murentaa demokratiaa, on äärioikeistolainen.
Äärioikeistolla en kuitenkaan tarkoita, että Trump olisi fasisti tai natsi, vaan radikaalioikeistolainen ja vielä tarkemmin autoritaarinen populisti. Trump poliitikkona sopii samaan kastiin kuin Unkarin ja Venäjän autoritaariset johtajat Orbán ja Putin.
Habermanin teos on loistava, jos haluaa yhteenvedon Trumpista ihmisenä ja presidenttinä. Se voi antaa kaksi tulkintaa lukijalle: joko Trump on autoritaarisia impulsseja omaava hölmö, joka rehellisesti välittää äänestäjistään tai opportunistinen rikollinen, jonka persoonalliset patologiat ajoivat hänet tekemään yhteistyötä äärioikeistolaisen kanssa ja murentamaan USA:n demokratian.
Sami Eerola ja spektaakkeliyhteiskunta 