Otto Strasser (1897–1974) oli Natsipuolueen (NSDAP) vasemmistosiiven johtaja, joka erosi puolueesta 1930-luvulla riideltyään oikeistosiipeä johtaneen Adolf Hitlerin (1889–1945) kanssa. Natsipuoluetta pidetään äärioikeiston arkityyppinä, mutta minkälainen oli sen vasemmistosiipi? Otinkin 1940 julkaistun Otto Strasserin omaelämäkerran ”Hitler ja minä” luettavaksi.
Teos on yllättävän tylsää henkilökohtaista tilitystä natsipuolueen sisäpiiristä, jossa tietenkin kirjoittaja esittää itsensä puhtaana ja rohkeana sankarina kun taas vastustajansa korruptoituneiksi valehtelijoiksi, joilla on perverssejä seksuaaliviettejä. Kirjan mielenkiintoiset osiot ovat Strasserin kuvaamat keskustelut Hitlerin kanssa sosialismin luonteesta.
Strasser kuvaa kirjassaan olevansa sosialisti, mutta tarkentaa ettei hän tarkoita Marxin sosialismia, vaan Oswald Spenglerin (1880–1936) ”preussilaista sosialismia”, joka Strasserin mukaan tarkoittaa kansallista sosialismia, jossa kansan ja sen erityispiirteitä kunnioitetaan, toisin kuin Strasserin mielestä marxilaisessa kansainvälisessä sosialismissa.
Mitä Strasserin kansallissosialismi tarkoittaa käytännössä? Strasserin mukaan sekoitusta ”valtiofeodalismia” ja Sveitsin kanton-järjestelmää. Strasserin mukaan ”oikeassa” kansallissosialismissa valtio omistaisi kaikki maat ja vuokraisi niitä kansalaisille vapaaseen käyttöön. Kukaan ei voisi uudelleen myydä maata, mutta muuten yksityinen yritystoiminta niissä olisi vapaata. Valtio muodostuisi hajautetuista itsehallinnollisista osavaltioista (kantonit), jotta jokaisen alueen oma paikalliskulttuuri ja tavat säilyisivät. Ainoastaan kansantaloudelle strategiset teollisuusektorit olisivat
Strasserin mukaan poliittisten puolueitten sijaan, hänen kansallissosialistisessa demokratiassaan parlanentissa toimisi eri kansallistettuja. yhteiskuntaluokkia edustavat ”korporaatiot”: työläiset, virkamiehet, maanviljelijät ja niin edelleen.
Strasserin käsitys sosialismista eroaa melkoisesti sosialidemokraattien ja kommunistien sosialismista. Voisi jopa sanoa Strasserin kansallissosialismin muistuttavan hyvin vähän sitä, mitä yleisesti ymmärretään sosialismiksi.
Strasserille kansallissosialismin ensisijainen tehtävä on hänen mukaansa ”uudelleen synnyttää” Saksa, mikä kuulostaa myös klassisen fasismin ydinuskomukselta1. Strasserismi onkin luokiteltu antikapitalistiseksi (mutta ei sosialistiseksi) fasismiksi2 Ekstremismitutkija Teemu Tammikko todennäköisesti luokittelisi strasserismin radikaalinationalismiksi3.
Entäs Hitler? Strasser kuvaa Hitlerin sanoneen suoraan, ettei hän aja sosialismia, joka Hitlerin mukaan tarkoittaisi yhteisomistusta. Strasser jopa sanoo Hitlerin valittaneen hänelle, että puolueen nimessä oleva sana ”sosialismi” aiheuttaa hankaluuksia. Strasserin mukaan Hitler olisi sanonut hänelle, että kansallissosialismin tarkoittaa, että kaikki kansan yhteiskuntaluokat tekevät yhteistyötä kansallisen edun nimissä ja unohtavat luokkaristiriidat. Se kuulostaa klassiselta fasismin orgaanisen valtion käsitteeltä.
Strasserin mukaan Hitler sanoi hänelle, että hän haluaa ainoastaan kansallistaa ne yhtiöt, jotka ”eivät aja isänmaan etua”, mikä käytännössä tarkoitti juutalaisomisteisia yhtiöitä. Hitler olisi sanonut Strasserille, että kuten fasismissa, kansallissosialismissa valtion rooli olisi tulla työnantajan ja työläisten välisten ristiriitojen välittäjäksi ja ratkaista ne yhteisen edun mukaisesti. Strasserin mukaan jopa Mussoliini olisi kehottanut Hitleriä vaientamaan natsien vasemmistosiiven.
Strasser kertoo Hitlerin sanoneen hänelle, että Strasserin ajama sosialismi kuulosti marxilaisuudelta ja jopa bolsevismilta. Hitler olisi Strasserin mukaan kieltänyt natsien olevan sosialisteja ja sanonut Strasserille, että sosialismin ongelma on ”demokratian tuominen taloudelliseen piiriin”, eikä sellaista pitäisi sallia, koska Hitlerin mukaan ”demokratia jo aiheutti tuhoa Saksalle”.
Strasserin mukaa Hitlerin olisi väittänyt, että sosialismi tuhoaa yksityisomaisuuden, jonka kautta ihmiskunta on edistynyt ja, että kapitalismi turvaa yksilöitten yksittäiset ponnistukset ihmiskunnan hyväksi. Strasserin kanta oli yhtä ehdoton kuin Hitlerin ja hän väittää sanoneensa Hitlerille, ettei tämä voi kutsua itseään sosialistiksi, jos pitää näin paljon kapitalismista.
Lopulta Strasser erosi natsipuolueesta ja perusti Mustan rintaman -nimisen kansallissosialistisen järjestön, joka yritti kilpailla natsipuolueen kanssa. Strasseristeja vainottiin ja murhattiin natsien toimesta ja Otto Strasser joutui maanpakoon. Kaikki tämä kuvataan Strasserin omaelämäkerrassa.
Strasserin kansallissosialismi muistuttaa jonkin verran nykyisiä populistisia radikaalioikeistolaisia suuntauksia, joissa sekoitetaan voimakasta nationalismia, hajautettuun valtaan ja tuottajismiin (Tuottajien välinen vapaakauppa ilman pankkien ja pörssikauppojen välikäsiä).
Mieleen tulee uustaantumuksellisen (neocreactionary) filosofi Mencius Moldbugin (1973-) teknofeodaalinen utopia, jossa kansalaiset ovat kaupunkivaltion osakkeenomistajia. Nämä äänestävät valtaan kaupungin absoluuttiseksi hallitsijaksi yritysjohtajakuninkaan4. Molbbugin visio ei perustu sosialismiin vaan äärikapitalistiseen libertarianismiin, mutta ajatus feodalismista, joka toimisi jotenkuten demokraattisesti, muistuttaa Strasserin ideoita.
Suomessa taas strasserismin elementtejä voi nähdä 2010-luvun lopun pienpuolueissa kuten Kristallipuolueen, Suomen Kansa Ensin, Valta Kuuluu Kansalle ja Vapauden liitton puolueohjelmissa. Mikään edellä mainituista ei ole kansallissosialistinen ryhmä tai edes fasistinen, eikä yksikään aja yritysten kansallistamista. Ryhmät ovat kuitenkin arvokonservatiiveja (jopa Kristallipuolue transvastaisuudellaan) ja niillä on radikaali visio voimakkaasta kansallisvaltiosta, jossa talous olisi suuremmassa kansallisessa kontrollissa kuin nyt ja valta hajautetumpi.
Strasserismin kansallissosialismin hengen voi nähdä myös punaruskeiksi kutsutuissa ideologioissa, jotka ovat sekoitusta kommunismia ja fasismia. Toisin kuin edellä mainitut radikaalioikeistolaiset ryhmät, punaruskeat ajavat vahvasti keskitettyä autoritaarista valtiota, Kiinan, Venäjän, Pohjois-Korean tai Syyrian malliin. Kuuluisin esimerkki on venäläisen uusfasistin Alexandr Duginin 1993 perustama Kansallisbolsevistinen -puolue, joka itseasiassa oli olemassa samannimisenä aatteena Strasserin elinaikana. Strasser ei kuitenkaan samaistunut siihen, vaan tässä kirjassa hän esittää sen häntä äärimmäisempänä ideologiana. Nykyryhmistä relevantimmat, mutta silti äärimmäisen marginaalista punaruskeutta edustavat ovat duginismi, MAGA-kommunismi (Trumppia kannattavat nationalistikommunistit) ja patrioottinen sosialismi. Kaikki edellä mainitut ovat löyhiä ideologisia kokonaisuuksia, joilla on paljon päällekkäisyyksiä.
Lähteet
1Griffin, Roger (1991) The Nature of Fascism, Routledge, London, s 34–35
2Griffin (1991) s 166
3Tammikko, Teemu (2019) Vihalla ja voimalla, poliittinen väkivalta Suomessa, Gaudeamus, Tallinna, s 104–105
4Tait, Johshua, 12 Menciius Moldbug and Neoreaction -kirjasta: Sedwic, Mark (2019) Key Thinkers of the Radical Right, Oxford University press, PDF-kirja. 196-199
Sami Eerola ja spektaakkeliyhteiskunta 