Vaikka olen humanisti, niin olen näköjään elännyt jossain naturalistisessa kuplassa, kun huomasin, että ei kaikille ihmisille ole itsestäänselvyys, että ajatuksemme ja toimintamme olisi geenien muovaama tai luonnonvalinnan tulosta.
Kun otin Steven Pinkerin ”Tyhjä taulu: modernin ihmisluonnon kielto” (oma suomennos) ajattelin sen keskittyvän enimmäkseen uskonnollisten fundamentalistien haukkumiseen, mutta ei, kirja arvostelee kaikkia ideologioita, niin oikean kuin vasemman poliittisen spektrin näkemyksiä ja niitten ääripäitä, jotka omalla tavallaan kieltävät ihmismielen biologian. Pinker ei säästä panoksiaan tässä, vaan haukkuu aivan kaikki, mutta nopeasti käy ilmi, että miehellä on henkilökohtainen ongelma vasemmiston kanssa, koska se kaikista ideologioista, on se, jolla on dominoivampi ote humanismissa.
Pinker käy läpi melkein koko ihmisluonnon tutkimuksen historian, kertoen mistä alkoi koko näkemys,
että yksilön mieli on ”tyhjä taulu” ja muita hyvää tarkoittavia tieteellisiä teorioita ihmisyydestä, joitten tarkoitus oli pyyhkäistä pois ne teoriat, jotka mahdollistivat 2. maailmansodan kauhut. Kirjassa kerrotaan, miten jotkut näistä, suurimmaksi osaksi humanismissa kehitetyt teoriat ovat kokonaan väärin tai niitä on viety niin pitkälle, että ne eivät enää käy yhteen luonnontieteellisten faktojen kanssa.
Oman kuplaantumisen tajusin, kun kirjassa esimerkiksi esitetään tiedemiehiä, jotka olivat kehittäneet teorioita, jonka mukaan ihmisten väkivaltainen käyttäytyminen on sosiaalinen konstruktio, eikä lajityypillinen ominaisuus tai, että ympäröivä kulttuuri muovaa ihmisten aivoja luonnonvalinnan sijaan.
Mielenkiintoisinta anttia, oli eri loogisten harhaluulojen analyysi ja miten ne ohjaavat tieteellisten teorioitten syntyä ja ihmisten reaktioita, kun joku uskaltaa kertoa, että jokin ihmistoiminnan osa on ”luonnollista”. Suurin näistä harhaluuloista on se, että se mikä on ”luonnollista” tarkoittaisi automaattisesti ”täydellistä” tai ”hyvää”. Jos ei usko jumalaan, niin silloin luonto ei ole älyllinen toimija, sillä ei ole käsitystä oikeasta ja väärästä, eikä sillä ole päämäärää, joten mikään luonnollinen asia ei ole ”täydellinen” tai ”hyvä” vaan ne vain ovat olemassa.
Kirjailija varmistaa, että lukija ei ajattelisi, että hän hylkäisi koko humanismin tai edes teorioita, joita hän arvostelee, vaan hän selittää melkein jokaisen kohdalla, että ne perustuvat suurimmaksi osaksi fatkoihin, mutta, niistä on syntynyt täysin pseudotieteellisiä haaroja, jotka olisi hylättävä tai on jo ehditty hylätä kokonaan, kuten esimerkiksi äärimmäinen sosiaalinen konstruktio tai dialektinen neurotiete. Esimerkiksi, että vaikka kirjailija kritisoi diskurssiteoriaa, niin hän käyttää sitä hyväkseen todistaakseen erään myöhemmin esiintyvän ilmiön ympärillä olevan harhaluulon.
Myöskin Pinker ei pyri osoittamaan, että jokin poliittinen ideologia olisi kokonaan väärä, esimerkiksi Marxin kaikkia teorioita, kirjailija ei hylkää. Uskontojen ja äärioikeiston näkemykset ovat ainoat, jotka osoitetaan kirjassa täysin epätieteellisiksi höpinöiksi.
”Tyhjä taulu: moderni ihmisluonnon kielto” ei keskity vain tieteellisten teorioitten läpikäymiseen, vaan arvostelee sen yhteiskunnallisia sovelluksia. Tässä kohtaa alkaa omasta mielestä ahdistavin kohta, erityisesti kun kirja arvostelee omaa maailmankuvaani kuuluvia pilareita. Mutta koska kirjailija ei missään vaiheessa täysin kiellä tiettyjä käytännön sovelluksia arvottomiksi, niin ei ahdistanut niin paljon.
Kuitenkin Pinker meni vähän liian pitkälle joissain asioissa. Esimerkiksi arvostellessaan feminististä näkemystä raiskauksesta, niin kirjailijan näkemys aiheesta oli liian suppea, koska hänen mielessään ei vaikua juolahtaneen, että suurin osa raiskauksista ei tapahtu kodin ulkopuolella tai, että epälineaarinen tarinankerronta olisi evoluttivisesti ”väärä” muoto nauttia kerronnasta ja abstrakti taide ei kykene herättämään ihmisaivoissa tunteita.
Mutta kokonaisuutena kirja on arvokas teos, joka kertoo, että me emme ole mitään luonnosta irtautuneita olentoja, joihin luonnonlait eivät vaikuta, vaan me olemme ympäristön ja geenien muokkaamia eläimiä, joilla on yhä eläimellisiä vaistoja, jotka ohjaavat nykyistäkin toimintaamme.
