Avainsana-arkisto: 60-luku

Kaupunkien yössä

Saagani löytääkseen parhaan homokirjan on vienyt minut tutustumaan James Baldwinin, David Ebershoffin ja Harald Olausenin kirjoihin, kunnes lukulistassa vuoroon tuli John Rechyn vuonna 1963 julkaistu ”Kaupunkien yössä”. Tässä kirjassa on kaikki, mitä halusin homokirjasta: Seksiä, rakkautta ja eksistentialismia!   

11

”Ei homolla tavalla, vaan miehekkäällä latinotavalla”    

”Kaupunkien yössä” kertoo nuoresta meksikolaistaustaisesta miehestä, joka ryhtyy prostituutioksi rahan takia. Tästä alkaa reissaaminen pitkin Yhdysvaltojen suurkaupunkeja ja sen homokeskuksia.    

Kirjan sankari ei pidä itseään homona, vaan juuri päinvastoin tosimiehenä. Hahmon mukaan tosi miestä panettaa niin paljon, että hän harrastaa seksiä muitten miesten kanssa. 60-luku oli todellakin viatonta aikaa! Mutta tästä asetelmasta tuli mieleen Radio Rockin 2010-luvulla esitetty Marcelino Maustemakkara mainokset, joissa aina lopussa sanottiin ”Ei homolla tavalla, vaan miehekkäällä latinotavalla” 

Kuten otsikko antaa ymmärtää, romaanin tapahtumat sijoittuvat öisiin ja kosteisiin katuihin, joissa todella miehekkäät nuoret miehet etsivät iskettäviä asiakkaita. John Rechy luo kirjoitustyylillään täydellisen tunnelman, jossa tunnet hahmojen ajatukset, tunteet ja katujen ilmapiirin. Kuten monet nuoret miehet, romaanin sankari myöskin etsii itseään. Tietenkin tässä tapauksessa lopputulos on varmaan monelle selvä, mutta silti oli todella kiinnostavaa lukea siitä, mitä tarkoittaa olla ”tosimies”. Romaanissa hahmo kuuluu miehekkäisiin homoihin, joille on hyvin tärkeää olla lihaksikas, kova ja seksikäs, muttei naisellisia. Romaanissa törmätään myöskin ”kuningattariksi” kutsuttuihin naisellisempiin homoihin ja dragqueeneihin. Alussa romaanin hahmo halveksii naisellisempia homoja, mutta hän lopulta oppii arvostamaan heitäkin. Kaikki eri homotyypit kulkevat rinnakkain, mutta eivät harrasta keskenään seksiä. Hahmo myy itseään ainoastaan vanhemmille tosimiehille, jotka myöskin eivät ole homoja. Vaikka hahmot eivät käytä nahkatuotteita, tässä on sellaista Tom of Finland meininkiä. Erityisesti, kun romaanissa liikkuu merimiehiä ja sotilaita.   

Yksi tapa, jolla tarinan päähenkilö vakuuttaa itselleen, ettei hän ole homo, vaikkakin harrastaa seksiä miesten kanssa, onkin prostituutio. Hän tuntee, että hän vain harrastaa seksiä toisten miesten kanssa rahasta ja välillä hän seurusteleekin satunnaisten naisten kanssa. Erityisesti hyvin kauniitten naisten kanssa, koska hän on niin kova jätkä. Kuitenkin eri yöllisissä kaupungeissa hahmo tapaa erilaisia ihmisiä, jotka alkavat saada hänetkin miettimään kuka hän on? Tämä eksistentiaalinen kuvaus oli todella liikuttavaa ja pani minutkin miettimään elämääni. Pystyin samaistumaan hahmoon siitä huolimatta, etten kamppaile seksuaalisuuteni kanssa. Tämä on minusta huikea saavutus, vaikka romaani on enemmänkin yhden hahmon persoonan tutkielma, jossa paljastuu lapsuuden traumoja ja muuta sellaista uniikkia.   

Ongelmia   

Suurin ongelma tässä romaanissa on sen lähes runollinen ote, jossa dialogit, sivuhahmojen monologit, ilmapiiri- ja ympäristökuvaukset sekoittuvat yhteen pötköön. Vaikka tällainen tyyli toi todella kiinnostavan melankolisen ja katkeransuloisen tunnelman, oli välillä vaikeaa seurata, mitä oikein tapahtui. Sitten romaani oli mielestäni turhan pitkiä. Ei sitä tarvitse jokaisessa Yhdysvaltojen homokeskuksessa käydä tarjoamaan makkaraansa löytääkseen itsensä. Kuitenkin loppu oli huikea ja tunsin, kun olisin hyvästellyt hyvän ystävän, joka viimein löysi itsensä.   

60-luku   

Sivuhuomiona, olen huomannut, että pidän erityisen paljon 1900-60-luvulla kirjoitetuista amerikkalaisista romaaneista. En ole elänyt tuota aikaa, joten nostalgiasta ei voi olla kyse, mutta jotain näissä vanhoissa romaaneissa on paljon vetoavampaa kuin nykyisissä. En tiedä liittyykö se juuri eksistentialismiin ja vähemmistönä olemiseen? Suosikkiromaanini ovat juurikin Richard Wrightin, J.D. Salingerin, S.E. Hintonin, Isaac Asimovin, Jack Londonin ja John Steinbeckin teokset. John Rechyn ”Kaupunkien yössä” pääsee myöskin tähän mystiseen suosikkilistaani.   

Yhteenveto   

John Rechyn ”Kaupunkien yössä” on ihana kirja nuoresta miehestä, joka etsii itseään homostelukiertueen kautta, joka kykenee mestarillisella proosallaan liikuttamaan kenet tahansa.   

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Mitä tällä kertaa luin

Raskaan sarjan radikaalit: FBI:n salainen sota amerikkalaisia maoisteja vastaan

Elin hyvin pitkään siinä käsityksessä, että maoismi oli olemassa vain Kiinassa. Muta sitten luin ruotsalaisista maoisteista Anssi Kullbergin toimittamassa ”Suomi, terrorismi, SUPO” (2011) kirjassa. Aloin pähkäillä, miksi joku haluaisi olla kommunistin lisäksi vielä erikseen maoisti? Tämä kysymys hiersi minua jonkin aikaa. Luin Maon ”Pienen punaisen kirjan” (1964), mutta en ihan saanut tarkkaa vastausta, mikä ero on maoismilla ja Marxismi-Leninismillä? Mutta sitten jossain podcastissa mainittiin, että historioitsijat Aaron J. Leonard ja Conor A. Gallagher julkaisivat vuonna 2015 ”Raskaan sarjan radikaalit: FBI:n salainen sota amerikkalaisia maoisteja vastaan” (oma suomennos) tietokirjan. Sillä sekunnilla avasin nettiselaimen välilehden ja laiton kirjan Goodreadsin lukulistaan!    

17

Idea   

Aaron J. Leonard ja Conor A. Gallagher kirja käsittelee amerikkalaisen historian unohdettua jaksoa, kun 60-luvulla uuskommunismi oli niin suosittu aate, että se uhkasi kaataa USA:n hallituksen. Erityisesti maoistiset Revolutionary Union (RU) ryhmittymä ja Revolutionary Communist Party (RCP) olivat 67-70 USA:n suurimmat kommunistipuolueet. Näillä ryhmillä oli kymmeniä tuhansia kannattajia valmiina tarttumaan aseisiin syöstäkseen USA:n kommunistiseen vallankumoukseen. Tietenkin FBI kiinnostui avoimesti vallankumousta julistaviin ryhmittymiin ja se aloittikin mittaavan operaation niitä vastaan. Tämä kirja kertookin FBI:n ja maoistien salaisesta sodasta.   

Olin jo lukenut räjähtävän tarkan Rick Perlsteinin kirjan aikajakson historiasta ”Nixonland: The Rise of a President and the Fracturing of America” (2008) jossa juurikin esitettiin, että oikeastaan 60-luku oli paljon levottomampaa aikaa kuin nykyään se muistetaan. Tämä Leonardin ja Gallagherin kirja vahvistaa Perlsteinin tulkinnan ja piirtää hyvin tarkan kuvan radikalisoituneista nuorista amerikkalaisista, jotka kokivat USA:n olevan pahuuden imperiumi. Tämä sai mittaavan joukon nuorista radikalisoitumaan kommunismiin, mutta ei mihin tahansa kommunismiin, vaan kaikista äärimmäisempään Stalinia ja Maota avoimesti ihailevaan vallankumoukselliseen kommunismiin. Kirjailijoitten mukaan nämä nuoret tiesivät vallan hyvin Stalinin puhdistuksista ja aiheuttamasta nälänhädästä, mutta eivät välittäneet. Tärkeintä heille oli se, että Lenin ja Stalin olivat onnistuneet toteuttamaan käytännössä vallankumouksen ja pitämään vallan käsissään. Mao oli kirjailijoitten mukaan näille nuorille elävä esimerkki, että Leninin ja Stalinin viitoittama tie oli ainoa oikea tapa toteuttaa kommunistinen vallankumous. Voidaankin sanoa, että jollain perverssillä machiavelilaisella logiikalla nämä nuoret olivat realisteja. 

Tiedustelu   

kirjailijoitten mukaan FBI oli tässä tapauksessa täysin oikeutettu tarkkailemaan RU:ta, mutta mittakaava ja keinot, joita tiedustelupalvelu käytti, olivat ylimitoitettuja. Heti, kun maoistien ryhmittymä perustettiin, FBI lähetti soluttautujia puolueeseen ja alkoi kampanjan sen tuhoamiseen. Vaikka RU ei saanut rahoitusta tai ohjeistusta kommunistiselta Kiinalta, FBI pelkäsi sen toimivan kiinalaisten käskystä.   

Kirjailijat käyttävätkin hirveällä vaivalla hankitut FBI:n ja oikeuslaitoksen nykyään julkisiksi avatut asiakirjat RU:sta, piirtääkseen hämmästyttävän kuvan amerikkalaisista maoisteista. FBI:lla oli parikin soluttautujaa, jotka olivat nousseet lähelle RU:n johtoportaita, joten heidän raporteissaan on paljon mainintoja maoistien sisäisistä keskusteluista, filosofiasta ja strategiasta. Samalla lähteenä käytetään vuodetut COINTELPRO-asiakirjat, jotka paljastavat FBI:n laittomat operaatiot erilaisia ulkoparlamentaarisia järjestöjä vastaan. Näitten lisäksi tietenkin RU:n omia julkaisuja ja lehtiartikkeleita hyödynnettiin kirjan kokoamisessa.    

FBI:n tiedustelu olikin niin tarkkaa, että tässä kirjassa saat seurata maoistien touhuja hyvinkin läheltä, lähes askel askeleelta, heidän hajoamiseen saakka. Mielenkiintoisinta on kuitenkin se, että RU tiesi, että heitä tarkkaillaan, joten vaikka kuinka ryhmittymässä avoimesti puhuttiin vallankumouksesta ja aseitten hankkimisesta, FBI ei koskaan onnistunut kieltämään puoluetta tai pidättämään sen jäseniä maanpetos- tai muilla vastaavilla syytteillä.    

Historian pyörät   

Ehkä mielenkiintoisinta tarkan maoistien elämän ja tekojen kuvauksen lisäksi on, miten kirja kehystää nämä tapahtumat laajemman historiallisen kontekstin kautta. RU syntyi Kiinan kommunistisen vallankumouksen jälkeen, mutta kun 70-luvulla, Maon kuoleman jälkeen, Kiina alkoikin kääntyä kapitalismin suuntaan ja liittoutua Nixonin hallitseman USA:n kanssa, RU joutui kriisiin.   

RU:n ideologia perustui radikaaliin kommunismiin, joka koki Neuvostoliiton johtajan Nikita Khrushchevin Stalinin sekoilun arvostelemisen ”revisionismiksi”. Tämän lisäksi Neuvostoliiton uusi linja vallankumouksia vastaan ja sisäänpäin kääntyminen, pidettiin petoksena, jonka vuoksi koko Neuvostoliitto koettiin ”luokkavihollisena”. Mao kuului tähän samaan leiriin, jonka mielestä Stalinin linja olisi pitänyt jatkua, jolloin hänestä tuli monen uuskommunistin esikuva. Joten Kiinan kelkan täyskäännös Maon kuoleman jälkeen hajotti maoistien rivit USA:ssa täysin.   

Asiaa pahensi sekin, että 70-luvulla amerikkalaiset tehtaat alkoivat siirtyä Kiinaan, joten amerikkalaisten maoistien koko rekrytointialusta vietiin heidän jalkojensa alta. Samaan aikaan he eivät onnistuneet tai tajunneet yhdistää voimansa erilaisten vasemmistolaisten identiteettiryhmittymien kanssa, kuten afroamerikkalaiset, orastava homoliike ja feministit. Nämä kolme samaan aikaan tapahtunutta muutosta hajottivat ja eristivät RU:n vallasta, kunnes se lakkautettiin.    

Lopulta FBI kaikesta häirinnästä ja vakoilusta huolimatta, ei kyennyt tuhoamaan RU:ta ja RCP:tä, vaan historia onnistui. Vuodet 68-70 olivat se pieni historiallinen ikkuna, jossa oli mahdollisuus toteuttaa kommunistinen vallankumous USA:ssa, mutta se nopeasti sulkeutui, eivätkä maoistit tai muutkaan kommunistiset ryhmittymät tuohon aikaan onnistuneet toipumaan siitä. Tietenkin aikalaiset eivät tätä tajunneet, vaan he jatkoivat vielä 80-luvulle asti suunnitelmiaan, kunnes luovuttivat. Tämä historiakirja jotenkin herättää sen pienen toivon, että jihadismi kokee saman kohtalon. Tietenkin emme voi mitenkään ennustaa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan tai, mikä tapahtuma voisi näivettää jihadismin kannatuksen, mutta silti se on täysin mahdollista.    

Yhteenveto    

Aaron J. Leonardin ja Conor A. Gallagherin ”Raskaan sarjan radikaalit: FBI:n salainen sota amerikkalaisia maoisteja vastaan” on paras historiankirja, jota olen pitkään aikaan lukenut. Tämä ei johdu ainoastaan siitä, että aihepiiri on todella seksikäs, vaan sen takia, koska tässä on niin tarkkaa ja elävää historiallista tietoa. Pystyt melkein tuntemaan maoistien ajatukset ja jopa samaistumaan heihin, vaikka et hyväksyisikään heidän megalomaanisia suunnitelmia. Kirjailijatkin vaikuttavat jotenkin ihailevan ryhmittymän järjestäytyneisyyttä ja päättäväisyyttä, vaikka esittävätkin rehellisesti ja kaunistelematta negatiivisetkin faktat. Kannattaa lukea tämä kirja, koska se kertoo vähemmän tunnetusta USA:n historiallisesta ilmiöstä, joka melkein muuttui historialliseksi käännekohdaksi.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Historia, Kommunismi ja anarkismi