Avainsana-arkisto: aivotutkimus

Mitä internet tekee aivoillemme

Koska minua kiinnostaa poliittiset ideologiat ja miten ihmiset voivat omistaa koko elämänsä jonkun poliittisen aatteen edistämiseen, välillä luen neurologiaan ja psykologiaan liittyviä kirjoja. Koska pääaineeni on folkloristiikka, tietämykseni neurologiasta on aika pinnallinen ja se heijastuu satunnaiseen lukemistoon. Silmiini sattuikin Nicholas Carrin vuonna 2010 julkaistu ” Pinnalliset: mitä internet tekee aivoillemme” jonka laiton lukulistaan. Tämä siitä huolimatta, että olin jo lukenut Jaron Lanierin samana vuonna julkaistun ”Et ole koje” kirjan, joka käsittelee samaa teemaa. Tämä ”internet pilaa aivomme” genre on kiehtonut minua siitä asti, kun USA:ssa äänestettiin valtaan ilmiselvä fasistinen sekopää presidentiksi. Monet ovat todenneet, että internetin valeuutiset ja somen algoritmit ovat vaikuttaneet asiaan.

5

Idea     

Otsikon mukaan Carr pyrkii perustelemaan, miten internetin päivittäinen käyttö muuttaa ajatteluamme pinnallisemmaksi. Mutta tämän lisäksi teos on aika jännittävä tietokirja aivotutkimuksen historiasta. Vaikka olen jo lukenut muutaman kirjan aiheesta, kuten Steven Pinkerin ”The Blank Slate: The Modern Denial of Human Nature” (2002), Michio Kakun ”Future of the Mind: The Scientific Quest to Understand, Enhance, and Empower the Mind” (2014) ja Yuval Noah Hararin ”Homo Deus: huomisen lyhyt historia” (2015) silti tässä kirjassa oli paljon minulle ennestään tuntemattomia faktoja.     

Toisin kuin luulin, ihmisen mielen olemuksen keskustelu ei ole vielä päättynyt yksimielisyyteen siitä kuinka paljon ajattelumme on lukittu geeneihin. Pinkerin kirja oli minusta esittänyt aika vaakuttavaa aineistoa sen puolesta, että olemme suurimmaksi osaksi perimämme vankeja. Tässä kirjassa taas esitetään aika vaakuttavaa aineistoa sen puolesta, että ympäristö voi hyvinkin nopeasti muuttaa aivojemme fyysistä ja henkistä rakennetta! Uskottavaksi tämä väite menee, kun kirjailija tukeutuu pääosin neurologisiin tutkimuksiin. Pinker esimerkiksi omisti kirjansa kumotakseen humanistisia teorioita aivoista, joten on todella kiehtovaa, miten Carrin kirja päättyy päinvastaiseen lopputulokseen neurologialla. Toki koska tämä kirja on jo melkein 10 vuotta vanha, en voi ihan 100% sanoa, että keskustelu ihmisluonnosta ei ole muuttanut jälleen suuntaansa. Tieteellä, kun on tapana uudistua jatkuvasti.    

Historiaa.    

Carr esittää historiallisen materialismin kehyksellä, että teknologia ei vain muovaa meidän tapaa käsittää maailma ja näin keksiä uusia ideologioita, vaan oikeastaan meidän aivojemme fyysistä rakennetta. Kirjailija kertoo, miten uuden kirjoitus- ja lukemisteknologian käyttöönotto on todettu korostavan uuden teknologian vaatimaa neurologista aluetta, kun taas vähemmän relevantti aivon alue surkastuu. Kirjailija käsitteleekin, miten kirjoitustaito, taivuteltava kirja, grammaattiset säännöt, kirjapaino, tarkat kartat ja kirjoituskone ovat muovanneet tapaa, jolla jäsennämme ajatuksiamme ja kerromme niitä eteenpäin.   

Sitä esimerkiksi en tiennyt, että vielä keskiajalla eurooppalaiset kirjoittivat tekstejä suurissa pötköissä, vailla pilkkuja tai välimerkkejä. Kirjailija selittää, että ihmiset kirjoittivat kirjaimellisesti, miten ajattelivat ja näin lukeminen oli ulkopuolisille todella hankalaa. Tämän vuoksi vain korkeasti oppineet lukivat ja suurella vaikeudella. Mutta kun keksittiin pilkut ja välimerkit, lukeminen muuttui sujuvammaksi. Jos nämä vanhat teknologiat vaikuttavat dramaattisesti tapaamme hahmottaa maailmaa, silloin internetkin vaikuttaa ja tätä kirjailija pyrkii todistamaan, mutta toiseen suuntaan.    

Internetin neurologiaa    

Carr viittaa lukuisiin tutkimuksiin ja omiin kokemuksiin, joissa on havaittu, että nettiympäristö on sen verran ”äänekäs” erilaisten sivuikkunoitten ja ilmoitusten takia, että ihminen ei pysty keskittymään yhteen asiaan kerralla. Sen sijaan netinkäyttäjä poukkoilee eri välilehdestä toiseen, eikä lue ruudussa olevaa artikkelia kerralla. Tämä on samaan aikaan raskasta aivoille, että todella kiihottavaa. Saamme välittömän mielihyvän tunteen, kun vaihdamme sivua tai klikkaamme linkin, koska löydämme jotain uutta niitten takaa. Olen havainnut samaa ja joudunkin tämän kirjoituksen aikana vaihtamaan sivua Facebookiin, koska en heti keksinyt, miten jatkaa edellisen kappaleen lausetta. Sen sijaan että vain tuijottaisin tekstiä tai seinää, jotta ajatukseni voisivat jäsentyä paremmin, katselinkin, oliko joku haukkunut minua Facebookissa. Tämä voi kuulostaa omituiselta, mutta on todella tyydyttävää, kun joku tuntematon osoittaa kiinnostusta sinuun, vaikkakin vain ilmoittaakseen kirjallisesti halveksuntansa määrän. Mutta pahin havainto, mitä tässä kirjassa esitetään, on nettisivujen lukemisen erilaisuus, verrattuna fyysisiin paperiteksteihin: netissä ihminen lukee ”M” kuvioisesti vain silmäillen tekstin eri osia, sen sijaan että etenisi lineaarisesti edes takaisin. Kirjailijan mukaan tällainen lukeminen on nopeaa, mutta se ei kehitä pitkäkestoista muistamista ja pahimmassa tapauksessa se muovaa aivoista keskittymishäiriöisiä.    

Lukemisen iloa    

Kirjailija argumentoikin, että hidas, hiljainen ja pohdiskeleva fyysisen kirjan lukeminen on paras tapa harjoittaa omaa ajatteluaan ja muistaa lukemaansa kuin netissä. Koska asuin Brasiliassa nuoruuteni ja olin näköjään liian tyhmä ymmärtämään heti netin ihmeet, aloin käyttää teknologiaa vasta 15 vuotiaana täällä Suomessa. Tämän vuoksi olen tottuneempi lukemaan kirjoja kuin verkkoartikkeleita, joten kauhutarinat filosofian opiskelijoista, jotka eivät pysty lukemaan kirjoja, eivät päde minuun.    

Kirjan uskottavuutta lisää se, että monet ovatkin luonnehtineet runsasta lukemistani ”ihmeelliseksi”. Jopa yliopistossa runsaan kirjallisuuslähteiden käyttöäni on kommentoitu positiiviseksi. Tässä kirjassa viitataan metatutkimukseen, jossa paljastui, että samaan aikaan kuin netti yleistyi, lähdeviitteiden määrä on pudonnut merkittävästi. Tutkijat ovat alkaneet viitata samoihin tutkimuksiin, jotka esiintyvät Googlen hakutoiminnon ensimmäisillä sivulla, sen sijaan että tarkistaisivat järjestelmällisesti eri paikoista relevanttia informaatiota.   

Carr pelkää, että netti muuttaa ajatteluamme niinkin paljon, että alamme kirjoittaa kirjoja kuin nettisivun artikkeleita tai tekstiviestejä. Tällainen kehitys voi vaikuttaa tapaamme käsitellä informaatiota ja näin köyhdyttää ajatteluamme. Kirja loppuukin siihen pelkoon, että lopulta tietokoneet orjuuttavat meidät, koska olemme taantuneet henkisesti niin paljon.      

Yhteenveto     

Olen skeptinen sen suhteen voiko netti pilata ajatteluamme noinkin paljon? Mutta kuvailut teknologian kyvystä muuttaa aivojen rakennetta ja samalla ajattelutapaa, kuulostavat uskottavilta. Tämä voisi selittää, miksi köyhemmillä ihmisillä on todettu olevan oppisvaikeuksia. Puutteelliset kasvuolosuhteet, joissa huonon ruuan lisäksi ei ole kirjoja tai vanhempia, jotka opettaisivat lukemaan vapaa-ajallakin, voivatkin vaikuttaa suuresti nuoren älykkyyden muodostumisessa. Ongelma voitaisiin ratkaista vain parantamalla köyhempien materiaaliset olosuhteet ja tarjota parempia oppimisvälineitä.   

Carrin teesi on erityisen uskottava, kun 2.8 Hesarin artikkelin haastattelussa Bazarin tiedottaja Minttu Nikkilä totesi: ”Tieto on pirstaloitunutta. Sen voi päätellä ihan jo omasta mediakäyttäytymisestä: luen kännykästä yhden jutun sieltä ja toisen täältä. Tietokirja ei vilku tai värise, vaan sen äärelle voi rauhoittua ja saada jonkinlaisen kokonaiskäsityksen ­aiheesta.” 

Pari päivää Hesarin artikkelin jälkeen YLE uutisoi Lukutaidon rapautuminen näkyy äidinkielen tunneilla: ”Muutaman sivun novelli on monelle liian pitkä teksti”” jossa syytetään juurikin internetin infoahkyä ongelmaksi.

Ainakin en ole niin huonossa jamassa, etten jaksaisi keskittyä kirjan lukemiseen, kuten tässä kirjassa kuvatut tapaukset. Mutta edellä mainitut uutiset osoittavat kirjan teesit yhä ajankohtaisiksi ja uskottaviksi.      

 

Mainokset

2 kommenttia

Kategoria(t): Historia, Kovat tieteet, tietotekniikka

Jumalaa ei ole, mutta me voimme tehdä itsestämme sellaisia

Michio Kakun “Mielen tulevaisuus. Tieteellinen tutkimusmatka ymmärtääkseen, kehittääkseen ja voimaannuttaakseen mielen.” (oma suomennos) On vuonna 2014 julkaistu teoreettisen fyysikon kirjoittama populaari tietokirja tieteen löydöksistä koskien ihmisten aivoja.  

Aivotutkimuksen historia   

30

Kirja käy läpi koko aivotutkimuksen historian, teorian ja tutkimuksen, mitä nykyään tehdään aivoista. Jopa ne tutkimukset, jotka yrittävät todistaa kahta päinvastaista teoriaa. Sitten melkein jokaisen kappaleen lopussa esitellään tieteellisiä teorioita ja spekulaatioita siitä, mitä voi tapahtua, jos jokin uusi tutkimus saadaan tehtyä ja miten sen tuloksia voidaan soveltaa arkipäivään.  Vaikka luulin tietäväni kaiken aivoista, tässä oli runsaasti uutta ja kiinnostavaa tietoa.

Kakun ote on äärimmäisen luonnontieteellinen, joten jopa uskonnollisuuskin osoitetaan tässä kirjassa puhtaasti neurologiseksi ilmiöksi, eikä miksikään erikoiseksi henkisyydeksi. Sielua ei ole olemassa, aivomme ovat vain evoluution muodostamia todella monimutkaisia lihaklönttejä, joitten salaisuudet alkavat päivä päivältä hävitä, kun uusia tutkimustekniikoita kehitetään.     

Kyky simuloida todellisuus   

Uusin asia on kirjailijan oma teesi siitä, mitä älykkyys tarkoittaa? Kakun mukaan älykkyys on kohteen kyky luoda lukuisia simulaatioita mielessään ja toimia näitten simulaatioitten mukaan. Kaku osoittaa, että esimerkiksi älykkäimmät eläimet pystyvät hyvin rajoitetusti kuvittelemaan tulevaisuutensa, mutta ihminen pystyy kuvittelemaan lukuisia tulevaisuuksia, jopa sellaisia, missä tämä ei ole päähenkilönä tai jotka eivät perustu mitenkään todellisuuteen.    

Tämä kyky pyörittää aivoissa simulaatioita ovat mahdollistaneet meidän ylivertaisen älykkyyden, mutta samalla altistanut aivot mielisairauksille. Tässä kirjassa kuvaillaan mielisairauksien olevan aivojen virheitä, joissa ihminen ei enää kykene erottamaan, mikä on kuvitelma ja mikä on oikeasti tapahtumassa. Tämä älykkyyden määritelmä myöskin erottaa meidät supertietokoneista, jotka eivät huvikseen kuluta olemassaoloaan kuvitelleen jatkuvasti, mitä seuraavaksi tapahtuu? Vaan nämä pyörittävät tarkkoja simulaatioita, mitä niille on ennalta ohjelmoitu.  Koko kirja pyrkii todistamaan tämän teesin oikeaksi.    

Liian yleistajuinen   

Kaku on kovan luokan nörtti ja hän näköjään ei luottanut siihen, että keskivertolukija ymmärtäisi luonnontieteellisiä selityksiä aivoista, jos niitä ei kuvailtaisi scifi-elokuvien ja -kirjojen kautta. Tässä kirjassa joka ikinen scifi-teos, jossa edes hetkeksi käsitellään ihmisen aivoja, käydään läpi. Itsekin huomasin, miten kova nörtti olen, kun olen nähnyt ja lukenut joka ikisen kirjan ja elokuvan, mitä tässä teoksessa mainitaan. Se ärsytti, koska Kaku ei vain tyydy mainitsemaan teoksen ja sen relevantin konseptin, vaan hän kertoo, kuka oli elokuvan päänäyttelijä ja kuka kirjoitti kirjan, jonka jälkeen hän kertoo koko scifi-teoksen juonitiivistelmän. Tietenkin, jos et tunne suurinta osaa mainituista teoksista, niin tästä saa paljon uusia vinkkejä ja konsepteja.    

Pikkuperunalla matkustaminen   

Toinen ongelma on Kakun kova into lähteä harhateille. Yhdessä vaiheessa kirjailija lähtee sivupolulle ja kuluttaa lukuisia kappaleita kertoa robottien kehityksestä, minkälainen olisi robottien valtaama maailma, sekä miten voisimme asuttaa avaruuden. Yhtäkkiä kirja lakkaakin puhumasta aivojen nykytutkimuksesta ja lähtee todella villeihin spekulaatioihin teleportauksesta ja minkälaiset voisivat olla avaruusolioitten aivot. Tuntui, että yhtäkkiä alkoi kokonaan toinen kirja, jossa puhuttiin ihan jostain muusta.     

Kirja rönsyileekin aivan liikaa. Lopussa kirjailija alkaa selittämään, miten meistä voi tulla itse jumalia rakentamalla laitteita, jotka mahdollistavat aivojen sisällä olevan mielen muuttamiseksi aineettomaksi universumin rakenteita manipuloivaksi superolioksi! Joo, on se siisti idea, mutta halusin lukea tiedekirjan, enkä Kakun omista fantasioista.    

Brasiliassa on hyvä ilmaisu siihen, mitä Kaku harrastaa tässä kirjassa ja se on ”Viajar na batatinha” eli matkustaa pikkuperunassa. Tämä Etelä-Amerikkalainen konsepti tarkoittaa sitä, että ihminen harhautuu omissa spekulaatioissa aivan liian pitkälle, jotta se olisi ihan järkevää.  

Yhteenveto 

Lopussa on kuitenkin mielenkiintoisia tutkimuksia ja teorioita kvanttifysiikan vaikutuksista aivoihin ja itse universumin rakenteisiin. Jotkut tässä kirjassa esitetyistä tieteellisistä teorioista ovat vain pari pykälää kaukana uskonnollisuudesta. Ainakin nyt ymmärrän, mistä helvetistä Deepak Chopra sai idean, että kvanttifysiikka todistaa Jumalan ja sielun olemassaolon. Ei todista, vaan Chopra ei ymmärrä fysiikka.  Mutta silti tämä on hyvä kirja, jossa on tiivistetysti aika paljon aivotutkimuksesta ja fysiikasta. On vain jaksettava puurtaa läpi kaikki villit visiot.  Toki jos villit scifi-visiot ovat juttusi, niin tämä on tosi hyvä teos siihen.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kovat tieteet