Avainsana-arkisto: alkemia

Liberaalia toimintafantasiaa

Brandon Sandersonin ”Ylenemisen kaivo” on vuonna 2007 julkaistu fantasiaromaani vallankumouksen jälkeisestä imperiumista, jonka pääkaupunki yrittää toteuttaa demokraattisia visioitaan samalla kun sen rajoja uhkaa kolmen sotaherran armeijat.  

16

Idea  

”Ylenemisen kaivo” on jatko-osa Usvasyntyinen” sarjan ensimmäiseen osaan, joka käsitteli ”Lopullisen imperiumin” vallankumousta. Tässä osassa päähahmot ovat nousseet kaupungin eliitiksi ja kuppikuntia on alkanut muodostua. Jotkut haluavat hylätä demokraattiset visiot ja toteuttaa proletariaatin diktatuuria muistuttavan keisarillisen järjestelmän, kun toiset taas kannattavat säätypohjoista edustuksellista liberaalimonarkiaa. Valitettavasti vallankumous pirstaloi imperiumin lukuisiin keskenään taistelevaan kuningaskuntiin, joitten keskuudessa kolme sotaherraa on marssimassa valloittamaan päähahmojen hallitsemaa kaupunkia. Samalla maailmaa täyttävät mystiset usvat ovat alkaneet esiintyä päiväsaikaan ja tappamaan ihmisiä.   

”Ylenemisen kaivo” romaanissa esiintyykin valtapolitiikkaa, örkkiarmeija, ihmisten muotoja ottavia hirviöitä sekä erilaisia uskontoja sekä fantasialle ominainen ennustus maailmaa pelastavasta sankarista. Mutta kirjan keskeisimmät fantasiahahmot ovat metalleista supervoimia kanavoivia ”usvasyntyisiksi” kutsuttuja eliittitaistelijoita.

Tässä ei siis puutu jännitystä ja toimintaa. Erityisesti poliittiset juonittelut ja taistelukohtaukset on erittäin taitavasti kuvattuja. Metalleista kanavoitavat voimat on selitetty tässä lähes tieteellisen tarkasti, jolloin romaanin usvasyntyisten keskeiset taistelut ovat kuin videopelistä, jossa hahmojen muistettava erilaisia sääntöjä siitä, mitä saa ja ei saa tehdä erilaisilla supervoimilla. Nämä taistelijat kykenevät ampumaan luodin nopeudella tappavia kolikoita sekä saamaan yliinhimmilliset lihasvoimat, joille he kykenvät juoksemaan, loikkaamaan ja kirjaimellisesti räjäyttmään vihollisen ruumis kappaleiksi yhdellä iskulla.

Kirjan suurin konflikti on yhä usvasyntyisen Vin hahmon omassa sisäisessä taistelussa. Romaanin päähahmo osaa nyt hallita supervoimiaan paremmin, mutta hän on epävarma, mikä hänen roolinsa on vallankumouksen jälkeen? Onko hän uuden hallituksen keisarin turvamies, rakastajatar vai valtakuntaa pelastava myyttinen supersankari?   

Liberaalidemokratian puolesta  

Edellisen osan arviossa tulkitsin kirjan viestin hyvinkin marxilaiseksi, mutta tässä jatko-osassa kaikki eliittivastaisuus ja orjien suora valta korvataankin edustuksellisella liberaalidemokratialla. Oikeastaan Sanderson ottaa hyvin elitistisen käsityksen demokratiassa. Kirjassa työväestöä edustavat hahmot kehystetään autoritaarisia tendenssejä omaaviksi ja helposti manipuloitaviksi henkilöiksi, kun taas aristokratiaan kuuluvat hahmot ovat kylmäpäisiä ajattelijoita, jotka yrittävät toteuttaa demokraattisia sääntöjä massojen hyväksi.  

Sanderson ei melkein mainitse tässä jatko-osassa vallankumouksellisten etujoukkoon kuuluvien hyvinkin leniniläistä retoriikkaa, vaan nyt kaikki hahmot ovat joko perinteisiä vallankumouksellisia, jotka halusivat vain vaihtaa keisaria tai protoliberaaleja. Jatko-osan viesti onkin hyvin liberaali. Kansa koostuukin rahvaista, jotka eivät osaa hallita itseään, vaan heidän pitää valita keskuudestaan parhaimmat yksilöt, yleensä kauppiaat tai muuhun luokkaansa keskuudessa eliitiksi nousseet jäsenet edustamaan itseään parlamentissa. Kirjassa uusi vallankumouksellinen hallinto ei perustu edellisen kirjan radikaaliin varallisuuden tasaiseen jakoon, vaan 1800-luvun Iso-Britannian tai USA:n kaltaiseen kapitalistiseen liberaalidemokratiaan.  

”Ylenemisen kaivo” suurin poliittinen konflikti ei olekaan enää, miten kansan ja eliitin väliset ristiriidat ratkotaan vallankumouksen jälkeen, vaan pystyykö vallankumouksessa noussut eliitti itse noudattamaan uutta liberaalia perustuslakia, samalla kun kaupunkia uhkaavat ulkoiset viholliset. Tämä teos keskittyykin enemmän fantasiaelementteihin ja niitten tuottamiin ongelmiin ja mysteereihin.  

Ongelmia  

Romaanin suurin ongelma on kirjailijan herpaantuva ote. Tässä kirjassa Sanderson turvautuu pariinkin kertaan Deus ex machina -tyyppisiin kerronnallisiin kainalosauvoihin sekä kliseisiin juonenkäänteisiin. Ensimmäinen kirja oli niin hyvä, koska sen juoni ja hahmot olivat niin poikkeavia fantasiakirjallisuudessa, mutta tässä tarina on paljon laskelmoidumpi ja tavanomaisempi. Silti tässä on yhä paljon jännitystä, joten tätä jaksoi lukea kliseistä huolimatta. Samalla maailma avautuu tässä paremmin ja uudet ja vanhat mysteerit yhä pitävät mielenkiinnon yllä.   

Yhteenveto  

Brandon Sandersonin ”Ylenemisen kaivo” on pettymys monilla saroilla. Ne asiat, jotka tekivät romaanisarjan ensimmäisestä osasta niin erikoisen luovuttiin kokonaan. Nyt jatko-osa muistuttaa pelisukupolvelle kirjoitettua romaania supersankarihahmoista, jotka tietävät tavallista kansaa paremmin, miten hallita heitä, ja jossa jännitys syntyy hienosti kuvailuista mekaanisesti johdonmukaisista taistelukohtauksista. Toki niille, joita kiinnostivat yliluonnolliset elementit tarinassa, tässä siitä on enemmän.   

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Mitä tällä kertaa luin

Patrick Rothfussin velhokokelaan seksiorgiat

Kvothe joutuu vaikeuksiin velhoyliopistossa ja hän ottaa välivuoden rauhoittaakseen opettajien mielialoja. Loman sijaan Kvothe pääsee kaverin suosituksella työskentelemään kaukaisen maan pormestarille. Tästä alkaa lukuisa sarja seikkailuja, joihin liittyy maatierosvoja, maagisia seksiorgoita, outoja tulevaisuutta ennustavia hirviöitä, spartalaisia muistuttavan soturikansan taistelutaitojen opettelu ja nuorten naisten pelastaminen.  Tämä on Patrick Rothfussin vuonna 2011 julkaistun ”Viisaan miehen pelko” fantasiaromaanin toinen osa. Ensimmäinen oli ”Tuulen nimi” jossa seurataan, miten Kvothe pääsi yliopistoon ja opetteli manipuloimaan alkuaineita.

11

Juoni

Tarina vaikuttaa alussa hyvinkin kliseiseltä Harry Potterin-matkimiselta, mutta edetessä kaikki genren tyypilliset käänteet joko käännetään ylisalaisin tai itse kertoja pilkkaa niitä ja sanoo, että ”oikeassa” elämässä niin ei tapahdu. Tämä kuitenkin ei ole satiiri, vaan vakava ja aikuismaisempi fantasiakertomus velho-oppilaan seikkaluista.

Tarina on yhä jännittävä ja nyt hahmo on vanhempi. Alussa Kvothe on viisitoista vuotias ja muistelmien lopussa seitsemäntoista vuotta vanha.  Eli tässä on vähän sellaista R.R. Martin meininkiä, jossa alkemia on hyvin pitkälle enemmänkin tiedettä kuin taikuutta. Lukija alkaa tottua, että tässä fantasiamaailmassa ei tapahdu mitään yliluonnollista, vaan enemmänkin hyvin perinteistä ihmisten kanssakäymistä ja konfliktia. Mutta kun juonessa jotain mystistä tapahtuu, se on erikoinen tapahtuma, jossa lukija haukkoo henkeä hahmojen kanssa. Taikuus tässä romaanissa tuntuu juuri niin mahtavalta ja yliluonnolliselta voimalta kuin pitäisikin tuntua. Kuten onnistuneessa jatko-osassa fantastiset elementit ovat fantastisempia ja vaikutuksiltaan paljon suurempia kuin jos niitä esiintyisi tiheämmin.

Rakenne

”Viisaan miehen pelko” kertoo kahdesta aikatasosta, jossa nykyhetki on synkkä, pimeä ja täynnä mystisiä petoja. Näköjään maailma on romahtanut tai jotain sellaista. Kvothe on aikuisena kuuluisa sankarivelho, joka kertoo historiankirjoittajalle tämän nuoruudesta. Velhon muistelmista paljastuu, että nuoruusvuosilla maailma oli mukavampi paikka kuin nykyään. Eli tarina siirtyy välillä nykyaikaan ja menneisyyteen, joissa Kvothe persoonan ja kykyjä voidaan lukea muotoutuvan.

Folkloristiikkaa

Hahmot kertovat kirjassa satuja, juttuja, juoruja ja legendoja toisilleen luoden todella rikkaan ja realistisen maailman. Tämä maailma on näin samaan aikaan hyvin tuttu eurooppalaisten myyttien ja kertomusten maailma, että uusi ja tuntematon yhden kirjailijan kynäilyä. Mutta toisin kuin aiemmassa kirjassa, tässä hahmo joutuu itse toteamaan, että jotkut sadut ovat todellisia, koska hän on ollut kokemassa kuvatut tapahtumat. Kirjan sankari on itsekin kiinnostunut saduista, joten hän seuraa ja kerää itsestään kertovia kertomuksia, jotta voisi kartoittaa, miten ne ovat levittyään muuttaneet muotoaan. Yhdessä vaiheessa sankari huomaakin, että samasta tapahtumasta on lukuisia erilaisia versioita, joista yksi on absurdimpi kuin toinen.

Ongelmia

Tässä romaanissa on muutama ongelmakin. Ensimmäisen osan seikkailujen jälkeen, uudessa kirjassa aloitetaan yliopisto-opinnoilla ja niitten banaaleilla ongelmilla. Alulla ei olisi ongelmia, jos sarjan eka osa ei olisi laittanut odotuksia suurelle. Nyt melkein jätin kesken tämän kirjan, kun mitään merkittävää ei vaikuttanut tapahtuvan monen sivun verran. Vaan tässä oli alussa paljon tarpeetonta teinikinastelua, joka ei voisi vähempää kiinnostaa. Mutta kun Kvothe ottaa välivuoden, kunnon tarina alkaa.

Tässä tapahtuu oikeastaan vähän asioita, mutta nämä asiat vievät niin paljon tilaa, että voisivat olla melkein omia kirjoja. Aloin väsymään sankarin erilaisten seikkailujen kanssa, kun alkuinnostuksen jälkeen ne muuttuivat arkisiksi. Sitä kuvittelisi yliluonnollisen seksiorgian olevan jännittävää, mutta tässä kirjassa sitä pitkitetään niin paljon, että jopa hahmo alkaa siihen kyllästyä. Pituutta kasvatti erityisesti se, että Kvothe haluaa oppia kaikenlaista, joten puolet kirjasta on hahmon kuvailua siitä, miten hän hitaasti opetteli erilaisia taitoja seikkailujensa ohella. Alussa nämä yksityiskohtaiset kuvaukset olivat kivoja, mutta aloin väsyä niihin.

Toinen ongelma on kirjan vähän häiritseväksi menevä seksuaalisuus. Tarinan sankari on seitsemäntoista vuotias, mutta hän joutuukin myyttisen henkiolennon seksuaalisesti hyväksikäyttämäksi. Tietenkin juonessa hahmo on mies ja täysin omasta tahdosta paneskelemassa tuhansia vuosia vanhaa hirviötä, mutta kuitenkin hän on alaikäinen, mikä häiritsi pikkuisen. Toki keskiajassa sijoittuvassa maailmassa seitsemäntoistavuotiasta pidettiin jo aikuisena, mutta silti on vähän vastuutonta kirjoittelua. Mutta hahmo lähtee tämän fantastisen orgiakokemuksen jälkeen paneskelamaan muutaman muun vanhemman naisen ja yhden ikäisensä. Siinä sitten saat lukea, miten ihmeellistä seksiä hahmo harrasti, milloin mistäkin syystä. Vaikka tämä romaani on aikuismaisempi kuin moni muu fantasiaromaani, seksikohtaukset olivat mielestäni outoja ja kömpelöitä.  Erityisesti, kun rakkauskohtaukset ovat todella herttaisia ja koskettavia. Kontrasti kasuaaliseksin ja ”oikean” rakkauden välillä olivat minusta todella huonosti toteutettuja.

Viimeisin pikkuhuomio on kirjassa esiintyvät kristilliset vertauskuvat ja ilmaisut. Tarina sijoittuu kuvitteellisiin maailmaan, jossa kristinuskoa ei ole olemassa, mutta silti hahmot käyttävät ilmauksia, jotka perustuvat Vanhaan testamenttiin. Suurin osa ihmisistä ei varmaan tällaisia ilmauksia edes tajua lukevansa, kun ovat länsimaalaisille niin itsestäänselviä, mutta minulle se ainakin rikkoi hetkeksi illuusion, että olin kokonaan toisessa maailmassa.

Yhteenveto

Puutteista huolimatta yhä hyvä romaani, jossa hahmotutkielman kehityksen seuraaminen on todella kiinnostavaa. Tässä ei vain harrasteta mahtavaa seksiä, vaan selvitetään erilaisia salajuonia, joista jotkut ovat hyvin maallisia vallantavoitteluita kuin toiset ovat suuria yliluonnollisia salaliittoja. Sitten tietenkin porukkaa räjäytetään salamoilla ja sen sellaista. Samalla kokonaisuutena tarina on innostava ja tunteita herättävä. Kuitenkin mestariteos tämä ei ole. Kolmas osa ei ole vielä julkaistu, mutta odotan sitä.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Mitä tällä kertaa luin