Avainsana-arkisto: alkuperäiskansat

Ääniä maapallon säästymisestä

Sain kiitokseksi Siemenpuusäätiöltä Sosiaalifoorumin luentotilaisuuden avustamisesta lahjaksi tämän monen kirjoittama ”Kirjeitä tulevaisuudesta – Ääniä maapallon säästymisestä.” (2017) kirjan. Teos on kirjeenvaihtokokoelma ympäristö- ja ihmisoikeusaktivistien välisistä keskusteluista otsikossa mainitusta teemasta.

13 

Idea   

Tässä kirjassa esiintyy intialaisia baigu-alkuperäiskansojen edustajia, filippiiniläinen feministi, brasilialainen kilombo-asukas/tutkija ja Iranilainen shahsevanilainen paimentolaisheimon jäsen ja tutkija sekä muita vastaavia globaalin etelän asukkaita. Kaikki keskustelevat eri suomalaisten kanssa tulevaisuudesta ja ihmisen ja ympäristön välisistä konflikteista. Tässä kirjassa huomaa, miten helppoa meillä suomalaisilla on, kun meidän elinpiiriä ei uhkaa suoraan valtavat kansainväliset korporaatiot, autoritaariset hallinnot ja etniset puhdistukset. Kuten kirjassa todetaan, kehittyvissä maissa olevat asukkaat saavat tuntea nahoissaan globaalin kapitalismin ja antroposeenin kauhut, sillä aikaa kun Suomessa nautitaan riiston hedelmistä kulutustuotteitten muodossa. Paitsi kaivostoiminnan saralla. Tässä kirjassa haukutaan suomalaisia kaivoksia suurina saastuttajina, joita vastaan yksin aktivistit taistelevat, kun valtaväestöä ei kiinnosta.

Kieli   

Koska kirja koostuu kirjeistä, niitten kieli on aika kansanomaista. Mutta teksteissä oletetaan, että olet alalta ja omaat tietynlaisen vihervasemmistolaisen maailmankuvan. Tämän vuoksi tiettyjä käsitteitä ei tässä selitetä. Kieli on kuitenkin helppoa ja joissain teksteissä pystyt oikein tuntemaan sen ahdistuksen, lohduttomuuden ja toivon tunteet, jotka saavat aktivistit nousemaan joka päivä sängystä ja taistella mahtavia ylikansallisia toimijoita vastaan. Erityisen koskettava oli filippiiniläisen feministin kertomukset siitä, miten tämä joutuu taistelemaan islamisteja ja Filippiinien hallitusta vastaan, kun molemmat kamppailevat maan hallinnasta, murskaten alleen naiset ja köyhät.    

Rakenne.    

En varmaan olisi ikimaailmassa lukenut tätä kirjaa, kun en pidä kirjeenvaihdoista, mutta sain tämän lahjaksi, joten minimissään voin kirjoittaa tästä arvion. Ensinnäkin kirjan idea ja toteutus ovat sen verran erikoisia, että en ihan tiedä kuka lukee tätä? Kirjeitten lähtökohta on valmiiksi rajattu niihin, jotka ovat alalta, joten ulkopuolisille tämä koko kirja voi olla aika vieraannuttava. Sitten koska nämä ovat kirjeitä, niin niissä esitetään tuntemattomien ihmisten mielipiteitä, eikä niinkään varmistettavia faktoja. Eli ulkopuoliselle ihmiselle, kuten minulle aika turha kirja. Tämä kelpaa toki lähdeaineistoksi johonkin ympäristöaktivistien muistitietotutkimukseen. Mutta muuten tässä vaan pohdiskellaan vapaamuotoisesti, miten kapitalismi ja kommunismi ovat perseestä ja olisi todella kivaa, jos elettäisiin maanviljelysyhteisöissä.   

Yhteenveto   

”Kirjeitä tulevaisuudesta – Ääniä maapallon säästymisestä.” on hyvä tapa tietää, mitä monissa kehittyvissä valtioissa tehdään ihmisoikeuksien- ja ympäristön puolesta sekä, miten suomalaiset ympäristöjärjestöt ovat heidän kanssa yhteistyössä, mutta muuten tämä ei tarjoa mitään ulkopuolisille. Erityisesti kirjoittajien vahvat oletukset siitä, miten maailma pitäisi olla ja on, ovat aika häiritseviä. Esimerkiksi kaivostoiminta on kehystetty tämän kirjan mukaan turhaksi ja haitalliseksi toiminnaksi. Sen sijaan ideaalina pidetään paimentolaisten pienviljelijöitten orgaanista elämää. Eli tämä on tietyntyyppisille ihmisille tarkoitettu kirja.  

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Mitä tällä kertaa luin, Politiikka ja yhteiskunta

Miksi valkoiset eivät osaa tanssia?

Barbara Ehrenreichin ”Katutanssit: Kollektiivisen nautinnon historia” (oma suomennos) on vuonna 2006 julkaistu tietokirja otsikossa mainitusta ilmiöstä.

5

Otin tämän kirjan lukulistalle, kun se sivu mennessä mainittiin jossain folkloristiikan oppikirjassa. Teoksessa kerrottiin, miten eurooppalaiset tutkimusmatkailijat olivat järkyttyneitä, kun tapasivat afrikkalaisia, jotka tanssivat ilman mitään ”järkevää” syytä. Eurooppalaiset tutkimusmatkailijat kuvailivat päiväkirjoissaan, miten on ”epäinhimillistä” tanssia kadulla ja se on johduttava Saatanasta. Tämä pikku yksityiskohta oppikirjassa kiinnosti paljon, koska on olemassa stereotypia valkoisesta ihmisestä, joka ei osaa tanssia. Samaan aikaan on stereotypia mustista afrikkalaisista, jotka keikuttavat persettä heti, kun mikä tahansa rumpu pärisee jossain. Otin tämän kirjan lukulistaan silkasta uteliaisuudesta. Onneksi otin, koska tämä kirja kertoo paljon laajemmista asioita kuin katutanssin historiasta.

Antropologiaa

Ehrenreich kertoo tässä kirjassa tanssimisen evoluutiohistorian ja käsittelee erilaisia teorioita siitä, miksi tanssiminen kehittyi? Uskottavamman teorian mukaan tanssiminen on kehittynyt suojamekanismina suuria petoeläimiä vastaan. Ihmiset ovat metsästäneet ryhmässä ja, kun he kohtasivat petoeläimen, he kokoontuivat riviin ja alkoivat tömistellä jalkojaan ja heiluttaa keihäitään synkronoidusti. Petoeläimen silmissä tiivis synkronoitu ryhmätanssi näytti yhdeltä valtavalta äänekkäältä eläimeltä, jota ei kannattanut hyökätä. Tästä evolutiivisesta suojamekanismista kehittyivät sitten kaikki alkuperäiskansojen ryhmätanssit, jotka melkein aina liittyvät metsästykseen ja keihäitten heiluttamiseen.

Kirjailija käsittelee, miten ensimmäiset eurooppalaiset antropologit yrittivät selittää kollektiivisien tanssimisen. Hulluimman teorian mukaan mustilla afrikkalaisilla ei ollut oikeastaan aivoja päässä, vaan selkärangassa, jolloin välillä ajatukset aiheuttivat kehossa nytkähtelyä. Eli jonkun 1800-luvun neropatin mukaan afrikkalaiset eivät tanssineet, vaan ”nytkähtelivät”. Kuten voitte nähdä, porukka oli tutkimusretkeilyn aikoina todella rasistista.  Tietenkin tässä kirjassa kuvaillaan vakavasti otettavimpien antropologien havaintoja julkisen tanssimisen ja kehollisen ilmaisun laajuudesta, näitten aktiiviteettien psykologisista vaikutuksista sekä, miksi valkoisilla eurooppalaisilla, arabeilla ja kiinalaisilla ei ole yhtä tiiviitä perinteitä kuin muualla maailmassa. Miksi me ”sivistyneet” kansat olemme luonnonoikkuja?

Kansojen historia

Mielenkiintoisinta tässä kirjassa onkin, miten valkoiset eurooppalaiset kadottivat taidon tanssia kollektiivisesti? Kirjailija kertoo, miten antiikin Rooman imperiumin aikana, roomalaiset pyrkivät tukahduttamaan Dionysos Jumalan kultteja, joissa esiintyi villejä tanssirituaaleja, eläinten uhrauksia ja seksiorgioita. Aikalaiskuvauksissa paljastuu, että roomalaiset eivät pitäneet Dionysos rituaaleista, koska niissä naiset olivat johtavassa asemassa. Toinen syy oli, että Dionysos rituaalit olivat spontaanisia kansankokouksia, joita tapahtui ilman viranomaisten valvontaa tai lupaa. Roomalaiset viranomaiset pelkäsivät, että katutansseissa voisi kyteä kapinan siemeniä. Näin Dionysos juhlat kiellettiin väkivalloin.

Tämä kirja kertookin oikeastaan siitä, miten ensin antiikin roomalaiset, sitten kristityt roomalaiset ja sen jälkeen eurooppalaiset kuninkaat, Ranskan vallankumoukselliset hallitukset ja modernit diktatuurit pyrkivät kukin vuorollaan kieltämään katutanssit ja korvaamaan ne keskusvallan hyväksymillä sotilasparaateilla. Kristinuskossakin alun perin suoritettiin vielä myöhäiskeskiaikaan asti jumalanpalvelusta kirkoilla tanssien.

Barbara Ehrenreichin kirja paljastaa, että katutanssit ovat kautta historian uhka keskusvallalle, joka pelkää niistä syttyvän kapinoita. Kapinoita ja kansannousuja tosiaan tapahtui katutanssien aikana useita kertoja. Niin orjakapinoita siirtokunnissa kuin talonpoikien kansannousuja Euroopan kylissä ja kaupungeissa.

Kirjailijan mukaan nationalismi, protestanttinen kirkko ja kapitalismi olivatkin viimeiset naulat spontaanien katutanssien arkulle. Oli nousevan porvariston etu kieltää kaikki spontaani tanssiminen kadulla, jotta seitsemänpäiväinen työviikko saatiin toimimaan. Ei ollut myöskään tehtailijan etu, jos vapaapäiviä oli liikaa ja ihmiset tulivat myöhään töihin krapulan takia useita kertoja kuukaudessa. Karnevaalit ja katutanssit olivat siis kiellettävä.

Tämä vuosisatojen brutaali kansan spontaaniuden kieltäminen tuhosi lähes täydellisesti eurooppalaisen katutanssikulttuurin. Mutta pahempaa onkin, että spontaaniin katutanssin viha ulottui imperialismiin, jolloin eurooppalaiset lähtivät kuin mitkäkin barbaarilaumat väkivalloin kieltämään muitten kansojen tanssiperinteet.

Suurin teesi

Kirjan ydinteema ei olekaan odottamani kulttuurisokki valkoisten eurooppalaisten ja mustien afrikkalaisten välillä. Vaan tämä on lähes anarkistinen kansojen historia siitä, miten orastava kapitalismi tuhosi lähes lopullisesti eurooppalaisten kehollisen tunteiden ilmaisun.

Kirjailija teoretisoikin, että syy, miksi teollisuusmaissa masennus on kasvanut räjähdysmäisesti 1600-luvulta lähtien, ei johdu vain parantuneesta diagnosoinnista, vaan siitä, että olemme väkivalloin tukahduttaneet kollektiivisen tunteitten ilmaisun. Kirjailija vitaa tutkimuksiin, joitten mukaan yhteisten asioitten hoitaminen ja tanssiminen joukkoina, vähentää ihmisten masennusta ja vahvistaa yhteenkuuluvuutta.

Kiihtyvä kapitalismi on murskaamassa ihmisten yhteisöllisyyden, jakaen meidät koko ajan pienempiin kulutuskeskeisiin ryhmäidentiteetteihin ja pakottamalla meidät kilpailemaan toisiamme vastaan työmarkkinoilla. Tämä ihmisten eristäminen toisistaan luo hirvittäviä psykologisia ongelmia ja sen takia itse kapitalistista järjestelmää olisi rankasti uudistettava.

Tämä kirja muuttuu antropologisesta tutkimuksesta sosialistiseksi manifestiksi. Itselleni tällainen politikointi ei häiritse, erityisesti kun se on yhdenmukaista monen muun tutkimuksen kanssa. Esimerkkinä vaikka Jarmo Limnélin ja Jari Rantapelkosen kirja ”Pelottaako? Turvallisuuden tulevaisuus”. Jos mennään populaarimpaan kirjallisuuteen, niin Yuval Noah Hararin tietokirja ”Homo Deus” toteaa saman.

Kirjailija itse ei mainitse omaa puolueorientaatioitaan eikä tarkalleen, mitä ideologiaa kannattaa. Voi hyvinkin olla siis, että kirjailija on päättynyt kirjassa esitettyihin antikapitalistisiin johtopäätöksiin omien tutkimustensa valossa. Oikeastaan Ehrenreich arvostelee Neuvostoliittoa, joka myöskin pyrki brutaalisti kieltämään spontaanit katutanssit. Mutta kirjan viesti on aika selkeä, erityisesti kun se toistetaan useita kertoja pitkin kirjaa: Kapitalismi ja keskusvalta etäännyttävät ihmisiä toisistaan ja luovat masennusta. Ihmisillä pitäisi olla enemmän valtaa hallita omaa elämää ja tanssia missä ja milloin tahansa.

Yhteenveto

Barbara Ehrenreichin ”Katutanssit: Kollektiivisen nautinnon historia” on todella hyvä ja helppolukuinen tietokirja katutanssien historiasta. Tämä kirja ei rajoitu vain Eurooppaan ja Afrikkaan, vaan käsittelee myöskin Lähi-Idän, Aasian ja Etelä-Amerikan historioita ja kulttuureita. Kirja keskittyy eurooppalaisiin, koska nämä valloittivat koko maailman ja pyrkivät tehokkaasti alistamaan kaikki muut kansat heidän perversseihin käsityksiin ”sivistyksestä”. Mutta tämä ei ole puolueeton kirja, vaan se selkeästi ottaa kantaa tutkimustuloksiin, luoden teorian, joka haastaa nykyistä vallitsevaa taloudellista järjestelmää ja suurempia uskontoja.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Historia, Kulttuuri