Avainsana-arkisto: ammattiliitot

Jeff Bezos ja Amazonin aikakausi

Olin kauan sitten nähnyt tämän Brad Stonen, vuonna 2013 julkaistun ”Kaiken kauppa: Jeff Bezos ja Amazonin aikakausi” (oma suomennos) kirjan, mutta koko pulju ja sen perustaja eivät kiinnostaneet, vaikkakin olen kaupan asiakas. Mutta, kun viime vuonna luin uutisen Amazonin kytköksistä USA:n armeijaan, otin kirjan lukulistalle.  Halusin tietää, miten myymällä kirjoja netissä päädytään palvelemaan maailmanhistorian mahtavinta armeijaa?     

5

Idea    

Brad Stonen kirjoitti samaan aikaan Jeff Bezosin elämäkerran, että sen ympärille lähes mikrohistoriallisen kertomuksen Amazon-yhtiöstä ja koko modernista amerikkalaisesta yrityskulttuurista. Hienointa on kirjan elokuvamainen ympyrärakenne, joka alkaa Bezosin yhdellä merkittävällä henkilökohtaisella elämäntapahtumalla ja päättyy sen ratkaisulla.     

Stone menee syvälle tutkiessaan Bezosin elämää ja tämän personalisuutta. Toisin kuin monet muut internetjättien perustajat, Bezos oli suhteellisen normaali jätkä, vaikkakin huippuälykäs. Toisin kuin moni miljardööri, Bezos on hyvin avoin sen suhteen, että hänellä oli onnea kasvaa perheessä, joka oli yrittäjähenkinen ja investoi paljon hänen koulutukseensa. Tässä kirjassa siis vahvistetaan arvioimani Robert H. Frankin ”Success and Luck: Good Fortune and the Myth of Meritocracy” (2016) kirjan teesejä. Aikuisena Bezos aloitti uransa suuressa Wall Streetin firmassa, josta hän lähti rikkaana miehenä perustamaan Amazonin. Kirjailija käsitteleekin, mitä kirjoja tai elokuvia Bezos tai muut Amazon-yhtiön ihmiset kuluttivat ja saivat inspiraationsa. Saat sitten lukea laajoja referointeja erilaisista business-oppaista ja jopa scifi-kirjoista.  

Poikkeavasti Amazonissa ei esiintynyt juonitteluita, selkään puukottamista ja hurjia ristiriitoja, vaan Bezosilla oli alusta asti turvattu asema yhtiön johdossa. Tämä vakiintunut asema mahdollisti uskomattomia riskinottoja kaikkien asiantuntijoitten ja työtovereittensa vastalauseista huolimatta. Visio nettikaupasta, joka myy kaikki maailman tavarat oli tärkeämpi kuin välitön tasainen ja turvallinen voittomarginaali. Amazon olikin hyvin pitkään tappiollinen yritys, kuten moni internet-yhtiö, mutta nyt se on yksi maailman suurimmista firmoista ja sen omistaja yksi maailman rikkaimmista miehistä.    

Businesskulttuurin nurja puoli    

Ehkä mielenkiintoisinta tässä kirjassa ei ollut niinkään Bezosin elämä, joka on aika normaali, vaan Amazon-yhtiön historia. Vaikka Bezos ja moni kirjassa esiintyvä toimitusjohtaja ja korkeassa asemassa oleva työntekijä esitetään henkilökohtaisesti mukavina ja eettisinä ihmisinä, töissä he muuttuvat pahemman luokan riistäjiksi.

Bezosin doktriini oli tarjota markkinoitten alhaisimmat hinnat keinolla millä hyvänsä, jolloin yhtiö kiersi aktiivisesti veroja, pakotti kaikki työntekijät kilpailemaan keskenään, luopumaan perhe-elämästä ja tinkimään varastotyöntekijöitten työturvallisuudesta tai korkeasta palkasta. Kummatkin edellä mainitut olivat mahdollisia pitämällä pelolla työntekijät järjestäytymättä ammattiliittoihin.    

Koska Amazonin missiona oli jatkuvasti tarjota markkinoitten alhaisemmat hinnat, sen piti jatkuvasti valloittaa uusia tuotekategorioita. Tämä valikoiman kasvattaminen alkoikin paisuttaa yhtiön kokoa, mahdollistaen väliaikaisen hintojen alenemisen tappiollisiin lukuihin ajaakseen kilpailijansa konkurssiin. Tämä häikäilemätön asenne meni niinkin pitkälle, että Amazon melkein syyllistyi, monopoli- ja kartteli rikoksiin useita kertoja.     

Tämä kuitenkin ei ole Amazonin vastainen paljastuskirja, vaan niin hyvät kuin huonot puolet esitetään puolueettomasti. Brad Stonen teos pani ajattelemaan suuryritysten ristiriitaista luonnetta. Miten on mahdollista, että hyvät ja eettiset ihmiset, jotka antavat paljon rahaa hyväntekeväisyydelle, voivat sortua kohtelemaan työväkeä melkein kuin orjia ja välttämään veroja? Lukiessa tätä teosta tuli mieleen Joel Bakanin ”Yhtiö: Sairaalloinen voiton ja vallan tavoittelu” (2005) kirja, jossa argumentoitiin, että osakeyhtiön hierarkkinen rakenne pakottaa kaikki ihmiset mukautumaa tiettyyn epäinhimilliseen malliin. Kun ainoa toimintasi työssä on voiton maksimoiminen keinolla millä hyvänsä, kaikkia keinoja käytetään.     

Ongelmia    

Suurin ongelma on, että kirjailija keskitti kaikki energiansa Jeff Bezosin henkilökohtaisen elämän tutkimiseen, eikä niinkään kaikkiin Amazon yhtiön projekteihin. Esimerkiksi kirjailija lähti tutkimaan Bezonin muita yhtiöitä ja mitä ne tekivät, paljastaen, että hänellä oli salainen rakettiyhtiö, jonka tehtävänä on kolonisoida avaruus. Kuitenkin Stonea ei kiinnostanut tutkia, mitä tarkalleen Amazon myy USA:n tiedustelupalvelu NSA:lle? Sama on yhtiön muut Pentagon-kytkökset. Ainakin tässä kirjassa selvisi, että saadakseen yhtiön pysymään pystyssä, Bezos alkoi vuokrata yhtiön palvelimia, algoritmeja ja supertietokoneita ulkopuolisille tahoille. Todennäköisesti näin kirjoja myyvä yhtiö päättyi palvelemaan USA:n armeijaa. Olisi ollut mukavaa lukea eettisiä pohdintoja koskien kaupallisten kuluttajaprofilointialgoritmien myymisestä sotaa käyvälle armeijalle.    

Yhteenveto    

Brad Stonen ”The Everything Store: Jeff Bezos and the Age of Amazon” on todella hyvä ja vetävästi kirjoitettu yrityshistoriikki ei-niin seksikkäästä yhtiöstä. Tämä kirja on niin hyvin kirjoitettu, että se sai logistiikkahaasteet kuulostamaan jännittäviltä! Mutta kriittisemmälle lukijalle tämä on myöskin hyvä lähdeteos modernin kapitalismin ristiriidoista. Tämä on kertomus siitä, miten hyvin moraalinen toimitusjohtaja, jolla on visio tarjota halpoja tuotteita kuluttajille, päättyykin alistamaan juuri sen ihmisryhmän, joka hyötyy alhaisista hinnoista. Kirjailijan mukaan kuitenkin Amazon on jatkuvasti muuttuva yhtiö ja sen suunnitelmiin kuuluu melkein kaikkien tuotteitten myymisen lisäksi, niitten valmistus. Amazon suunnitellee valmistavansa niin kodin elektroniikkaa kuin työntekijänsä korvaavia robotteja. Jää nähtäväksi, miten pitkälle tällainen yhtiö voi kasvaa ja mitä se tarkoittaa tavallisille ihmisille?  

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): tietotekniikka

Bolševikit ja työläisten hallinta 1917-1921

Maurice Brintonin ”Bolševikit ja työläisten hallinta 1917-1921” (oma suomennos) on vuonna 1972 julkaistu pamfletti, joka kertoo, miten Lenin johtamat bolševikit tuhosivat Venäjän vallankumouksessa syntyneet itsenäiset työläisneuvostot.   

8

Idea   

Venäjän vallankumouksen aikana työläisistä koostuvat ryhmittymät olivat vallanneet työpaikkansa ja perustaneet demokraattisesti johdettuja tehdasneuvostoja. ”Neuvostoliitto” nimi tuleekin näistä tehdasorganisaatioista, joita oli ympäri Venäjän imperiumia. Nämä työläisneuvostot perustuivat suoraan demokratiaan, jossa työläiset itse päättivät työpaikkansa tuotannosta ja työajoista.  

Venäjän vallankumous oli laaja-alainen massaliike, jossa bolševikit olivat yksi ryhmittymä muitten joukossa. Enemmistönä olivat sosiaalidemokraattiset menševikit ja epämääräiset sosialistiset ryhmittymät. Nämä epämääräiset sosialistiset ryhmittymät koostuivat suurimmaksi osaksi anarkisteista, syndikalisteista ja muista libertaarisista sosialisteista, jotka eivät uskoneet keskusvaltaan, vaan työläisten hajautettuun demokratiaan.    

Vaikka tämä on lyhyt anarkistin kirjoittama pamfletti, se perustuu Neuvostoliiton omiin asiakirjoihin ja aikalaiskuvauksiin. Kirjailija jäljittää, miten Lenin, Trotski ja kumppanit alussa puhuivat hajautetun demokratian ja työläisvallan puolesta, mutta hitaasti he muuttivat mielipiteensä ja alkoivat ajaa äärimmäistä vallan keskittämistä. Monet aikalaiset tajusivat viimeistään vuonna 1918, että Neuvostoliitto oli ajautumassa totalitarismiin. Kirjailija jäljittää, miten monet aktivistit yrittivät estää kehityksen, mutta huono järjestäytyminen yhtenäiseksi vastarinnaksi ja verinen sisällissota ajoi kaiken vallan Vladimir Leninille, joka loi pohjan sille hirviömäiselle totalitarismille, jonka hänen seuraajansa Joseph Stalin sai käsiinsä.   

George Orwellin painajainen   

Hämmästyttävintä tässä kirjassa on Leninin ja bolševikien sitaatit, joissa sanojen merkityksiä muutettiin. George Orwellin kuvaama kaksoiskieli on kuin suoraan otettu aikakauden asiakirjoista. Erityisen mielenkiintoista on, miten tässä Brintonin kirjassa ”työläishallinta” muuttuu hitaasti ”työläisten hallinnaksi”. Ensin monet tehtaat olivat työläisten demokraattisessa ohjauksessa, mutta Lenin ja kumppanit pelkäsivät, että ilman keskusvaltaista koordinaatiota, tehtaat eivät tuottaisi koko maalle tarvikkeita ja ruokaa, mikä voisi aiheuttaa nälänhädän. Käyttäen nälänhädän pelkoa bolševikit määräsivät useitten neuvottelujen jälkeen työläisneuvostot ammattiliittojen hallintaan ja lopulta ammattiliitot kommunistisen puolueen hallintaan. Tavalliset työläiset potkittiin pois tehdasneuvostoista ja korvattiin kommunistisen puolueen ammattivirkamiehiä. Kaikki suoran ja hajautetun demokratian aspektit hävitettiin, koska uskottiin, että ainoa tapa ”rakentaa sosialismia” oli hyödyntää ”porvariston tieteellistä ammattitaitoa”. Tavoitteena oli muuttaa Venäjän taloudellisen järjestelmän ”valtion kapitalismiksi” jolloin koko maa toimisi kuin yksi jättiläismäinen yritys. Tällä megaluokan järjestelmällä koko Neuvostoliiton kansa toimisi kuin yksi ainoa koneisto, jonka tarkoitus on kohottaa maa sellaiseen materiaaliseen varallisuuden tasoon, jossa ”todellinen kommunismi” voitaisiin saavuttaa. Jälkikäteen tiedämme, että koko suunnitelma meni niin pieleen kuin mahdollista.    

Kirjassa käsitelläänkin lukuisia aikakauden työläiskongresseja, joissa pohdittiin marxilaisen teorian eri tulkintojen kautta, mikä on paras tapa rakentaa sosialistinen järjestelmä. Brinton osoittaa, että Neuvostoliiton totalitaristinen kehitys ei ollut mikään historiallinen välttämättömyys, vaan eri olosuhteitten ja ryhmittymien juonittelujen yhteinen tulos. Bolševikit eivät uskoneet, että tavalliset työläiset tiesivät, mitä olivat tekemässä tehtaitten kanssa, joten heihin oli Leninin mukaan ”syötettävä sosialismia puolueen kautta”. Tällä elitistisellä asenteella Leninin johtamat kommunistit kahmivat kaiken vallan itselleen ja lopulta väkivaltaisesti tuhosivat kaikki muut sosialistiset ryhmittymät, joita oli maassa olemassa. Mielenkiintoisinta on lukea, miten avoimesti eri venäläiset sosialistiset lehdet arvostelivat Leininiä ja ennustivat oikein, mihin hänen keskusvaltainen ote johtaisi. Ikävä kyllä kaikista häikäilemätön osapuoli sai kaiken vallan ja murskasi Neuvostoliiton demokraattisen kokeilun.    

Ongelmia   

Kirjan suurin ongelma on sen tylsyys. Tässä kirjassa käydään läpi lukuisia pöytäkirjoja ja julistuksia, joissa on todella kuivaa byrokraattista kieltä, jota on aika raskasta lukea. Pienempi vika on kirjan asenteellisuus. Tämä kirja on anarkistin kirjoittama, joten se yrittää argumentoida, että Leninin tulkinta kommunistisesta teoriasta oli väärä. Niinkin paljon, että rivien välistä voi tulkita sen, että kirjailija ei pidä edes Leninin muotoilemaa Marxismi-Leninismiä oikeana kommunismina. Tässä kirjassa kulutetaankin jonkin verran aikaa pohdiskellen, mitä Marxilaisuus ”todella” on? Mikä on hieman epärelevanttia, kun puhutaan käytännön politiikasta.   

Mielenkiintoisinta on kuitenkin Leninin omat perustelut hänen päätöksilleen. Erityisen hämmästyttävää on, miten Lenin laski oman positiossa olevan ”oikeistokommunismia” joka perustuu pragmaattisuuteen. Hän taas kutsui työläisten autonomiaa korostavat liikkeet ”lapsellisiksi vasemmistokommunisteiksi”. Toinen fakta oli se, että Lenin kuvasi omaa johtamaansa Neuvostoliiton taloudellista järjestelmää ”valtion kapitalismiksi”. Olin aina luullut, että termi oli länsieurooppalaisten kommunistien keksimä termi kuvaamaan, miksi Neuvostoliitto ei ollut heidän mielestään oikeaa kommunismia, mutta se olikin ihan virallinen termi maan järjestelmälle.    

Yhteenveto   

Maurice Brintonin ”The Bolsheviks and Workers’ Control 1917-1921” on hyvä tietolähde lyhyestä Neuvostoliiton demokraattisesta kokeilusta. Vaikka kirjailija on avoimesti puolueellinen, hän ei lähde spekuloimaan oliko bolševikien suunnitelmissa totalitaristinen diktatuuri vai ajautuivatko he sisällissodan melskeessä suosimaan keskusvaltaa. Kirjailija vain esittää ne sitaatit, jotka osoittavat mielenmuutoksen 1917-1921 aikavälissä ja miten niistä keskusteltiin. Mutta pitää olla todella intohimoinen Neuvostoliiton historian harrastaja, jotta jaksaa lukea tämän kirjan.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Historia, Kommunismi ja anarkismi, Talous

Yrjö Mäkelin – Työväenliikkeen tienraivaajan elämä 1875–1923

Koska keskityin pari vuotta lukemaan suuren maailman ääri-ilmiöstä, Suomen historia jäi lukion pinnalliseksi tasoksi. Lukiessani viime vuoden kesällä vaarallisen paljon Noam Chomskyn kirjoja, aloin huomata, miten vähän tiesin vasemmiston ja työväenliikkeitten historiasta. Valitettavasti Chomskyn kirjat keskittyivät suurten maitten työväenhistoriaan, eikä Suomen. Päätin sitten korjata tämän ja otin lukulistaan aihepiirin kirjoja. Yksi näistä kirjoista on Turo Mannisen tänä vuonna julkaistu ”Yrjö Mäkelin – Työväenliikkeen tienraivaajan elämä 1875–1923” tietokirja. Suureksi onneksi voitin tämän kirjan Into-kustantamon Facebook-sivun arvonnassa, jossa piti kertoa, miksi halusi tämän kirjan. Ennen tätä olen voittanut elämässäni vain yhden arvonnan, jonka palkinnoksi sain Peter Lordin ja Nick Parkin ohjaaman lasten animaatioelokuvan ”Kananlento” (2000) pehmokanalelun. Edistystä voitetuissa palkinnoissa on siis tapahtunut!

4

Yrjö Mäkelin

Kirja perustuu Mäkelinin päiväkirja- ja kuulustelumerkintöihin sekä muihin aikalaisaineistoihin.

Mäkelin oli suutari ja hänestä tuli Karl Kaytskin ajatuksia kannattava sosialisti. Mäkelin kannatti Marxin tulkintaan, että kapitalismi oli itsetuhoinen järjestelmä, joka oli kuolemassa pois, antaen tilan kommunismille. Mutta toisin kuin kommunistit, Mäkelä ja Kaytski uskoivat, että siirtymä tulee tapahtumaan luonnollisesti, suurten historiallisten voimien työntämänä, eikä väkivaltaisen vallankumouksen kautta. Kaytskilaiset sosialistit ajoivat demokraattista sosialistista politiikkaa, jossa demokraattisilla reformeilla siirrytään kapitalismista kommunismiin. Tätä politikkaa kutsuttiinkin sosialidemokratiaksi. Mäkelin olikin yksi Suomen SDP:n perustajista.

Kuitenkin Mäkelin oli enemmänkin toimittaja ja propagandisti kuin poliitikko. Miehen tehtävä ensin Työväen- ja sitten Sosialidemokraattisessa puolueessa, oli vakuuttaa työväestö kannattamaan aseellisen vallankumouksen sijaan hienovaraisempaa sosialistista politiikkaa. Mäkelin esimerkiksi haukkui sekä kommunisteja, että anarkisteja, jotka hänen mukaansa vaaransivat työväen asiaa agitaatioillaan.

Kuitenkin Mäkelin ei ollut täydellinen pasifisti, vaan hän näki, että aseellisen väkivallan uhkaa voitiin käyttää vipuvartena porvaristoa vastaan, jotta työläisreformit saataisiin aikaan. Käytännöllisesstä politiikassa Mäkelin taas ajoi Suomen itsenäisyyttä Venäjän imperiumista, työläisten äänioikeutta ja edisti jääkäriliikkeen perustamista.

Jakautunut vasemmisto

Mielenkiintoisinta tässä kirjassa onkin eri vasemmistolaisten ryhmittymien väliset kiistat. Mäkelin uskoi Marxin ”historian rautaisiin lakeihin” joitten mukaan kommunismi oli tulossa hetkellä millä hyvänsä, eikä silloin mitään vallankaappausta tai vallankumousta tarvinnut panna alkuun. Mäkelinin mukaan, jos työväestö haluaa vallankumousta, se tulee tapahtumaan spontaanisti, eivätkä porvarit voi mitään sille. Näin Mäkelin arvosteli ”nuorsuomalaisiksi” kutsuttuja anarkisteja, jotka halusivat heti paikalla omia tehtaitten tuotantovälineet keinolla millä hyvänsä. Ehkä onkin Mäkelilin ansiosta, miksi anarkismi rantautui Suomeen kunnolla vasta useita vuosikymmeniä miehen kuoleman jälkeen, jolloin aate oli ehtinyt merkittävästi kesyyntyä. Vallankumouksellista kommunismia Mäkelin taas ei onnistunut pysäyttämään. Venäjän vallankumous levisi Suomeen 1918 sisällissodan muodossa ja se koituikin Mäkelinin kohtaloksi, vaikkakin hän elikin vielä pari vuotta senkin jälkeen.

Tämä kirja käsitteleekin aika paljon 1900-luvun alun sosialistista teoriaa ja Mäkelinin omaa positiota eri vasemmistohaarojen kanssa. Mutta myöskin, miten kurja taloudellisesti Suomi oli, sekä miten haluton sen ajan porvarihallitus oli myöntämään oikeuksia työläisille. Jo ennen sisällissotaa Suomessa oli levottomuuksia. Oulussa oli suuri “voimellakka” jossa nälkää näkevät kotiäidit yrittivät murtaa Valion varastot, koska uskoivat huhuun, että yhtiö oli varastoimassa voita, kunnes hinnat nousisivat taloudellisesti kannattavaan tasoon. Samalla maaseudulla kulki ryösteleviä jengejä, jotka olivat niin epätoivoisia, että he repivät vihanneksia suoraan pelloista.

Kirjan mukaan suomalainen oikeisto halusi vain, että Suomi olisi itsenäinen, muuten maamme pitäisi pysyä samana kuin se siihen aikaan oli. Vasemmisto taas halusi käyttää itsenäisyyttä tilaisuutena uudistaa Suomi paremmaksi maaksi työläisille. Voimmekin sanoa, että sisällissodan häviön jälkeen, vasemmisto onnistui saavuttamaan suurimman osan tavoitteistaan.

Ongelmia

Suurin ongelma tässä kirjassa on lähdeviitteitten puutteellinen merkintä itse tekstissä. Vaikka kirja perustuu uusiin tutkimuksiin ja ensikäden lähdeaineistoihin, itse teksteissä referoinnit ovat niukkoja. Tämä onkin populaarimpi tietokirja. Lähdeluettelo toki löytyy, mutta yritäpä siinä arvailla, missä niissä jokin asia mainittiin.

Yhteenveto.

Turo Mannisen ”Yrjö Mäkelin – Työväenliikkeen tienraivaajan elämä 1875–1923” on hyvä ja lyhyt Yrjö Mäkelinin elämäkerta, mutta myöskin suomalaisen työväestön moderni historia. Erityisen mielenkiintoista oli nähdä, miten mahtiponttinen ja tulevaisuutta uskova suomalainen vasemmisto oli tuohon aikaan. Mäkelin, kuten moni aikalainen, koki että historia oli heidän puolellaan, että nykymaailma oli kuolemassa pois ja uusi tulemassa tilalle. Nykyistä vasemmistoa, erityisesti SDP:tä ei voi sanoa omaavan samanlaista itsevarmuutta.

1 kommentti

Kategoria(t): Historia, Kommunismi ja anarkismi, Politiikka ja yhteiskunta