Avainsana-arkisto: anarkokapitalismi

Alt-Right: 4Chanista Valkoiseen taloon

Mike Wendlingin ”Alt-Right: 4Chanista Valkoiseen taloon” (oma suomennos) on viime vuonna julkaistu  tietokirja modernista amerikkalaisesta äärioikeistosta.  

7

Idea  

Wendling on BBC:n toimittaja, joka on erikoistunut poliittisiin ääriliikkeisiin, joten on luonnollista, että hän tutki nykyään koko maailmaa riivaavaa amerikkalaista tautia nimeltä ”vaihtoehtoinen oikeisto”. Kuitenkin kirjailijan suurin teesi on, ettei alt-right ole mikään varteenotettava poliittinen liike tai kunnolla edes äärioikeistolainen. Enemmänkin se on kulttuurihegemoniaan pyrkivä sekalainen joukko rasistisia ääriryhmiä, joitten suurin saavutus on nihilististen massamurhaajien ja terroristien tuottaminen. Toki ikävää touhua, mutta ei verrattavissa viimeisen vuosisadan fasistisiin massaliikkeisiin. 

Wedling alkaa kirjansa netin syvemmistä koloista, joissa rasistiset äärikapitalistiset ajattelijat muotoilivat ristiriitaisen ideologian, joka on anarkismin, teknoutopismin, eugeniikan ja totalitarismin sekoitus. 4Channissa, Twitterissä ja YouTubessa nämä ideat törmäsivät valkoisen ylivallan, antifeminismin, konservatismin ja pilailukulttuurin kanssa, muodostaen ihmeellisen vastakulttuurimöykyn erilaisia tekijöitä ja sivustoja, joita yhdisti Trumpin kannatus.   

Kirjassa kuitenkin ei vain analysoida, mitä alt-right pitäisi olla teoriassa, vaan mitä se on käytännössä. Tämä tuoreempi tapa analysoida kyseistä liikettä toi muutaman oivalluksen, kuten sen, ettei alt-righissa oikeasti välitetä ihmisoikeuksista, vaan ainoastaan maahanmuuton ja yleisen tasa-arvon vastustamisesta. Kuitenkin tämä tasa-arvon vastustaminen ei materialisoidu kunnolla oikean maailman poliittiseksi aktivismiksi, koska suurin osa liikkeen jäsenistä koostuu sosiaalisesti eristäytyneistä miehistä, joilla on vakavia psykologisia ongelmia. Tämä selittääkin, miksi esimerkiksi alt-rightiin mukana liikkuva miesasialiike ei ole yrittänyt konkreettisesti parantaa miesten asemaa, vaan ainoastaan vastustamaan feminismiä. 

Mike Wendlingin pohtii myöskin miksi alt-right ei ole tuottanut uusia taidemuotoja ja instituutioita, kuten edellisten sukupolvien vastakulttuurit (esim beatnickit, hipit ja punkkarit). Sattumalta ääriliiketutkija Leena Malkki pohdiskeli tällä viikolla, miksi nykyinen kotimainen äärioikeisto ei ole kyennyt luomaan suuria ja vaikutusvaltaisia ulkoparlamentaarisia järjestöjä, kuten vasemmisto? Tämä kirja antaakin hyvän vastauksen hänen kysymykselleen. Pidinkin hieman puutteellisena, ettei kirjailija huomannut sitä, ettei äärioikeisto ole koskaan tuottanut mitään uutta tai omaperäistä taidetta tai instituutioita. Äärioikeisto ei ole mitään muuta kuin kollaasi erilaisia oikeistolaisia ideoita, joihin on sekoitettu vasemmistolta varastettua estetiikkaa.    

Vertailua  

Wendling ottaa tuoreemman näkökulman kuin samasta aiheesta kirjoitetut kirjat. Esimerkiksi siinä, missä Angela NaglenKill all Normies” (2017) kirjan ydin oli siinä, miten vasemmistolainen vastakulttuuri hegemonisoitui niin paljon, että jopa äärioikeisto omaksui sen taktiikat, muuttuen ”gramscilaiseksi äärioikeistoksi” ja David Neiwertin Alt-America: The Rise of the Radical Right in the Age of Trump” (2017) taas loi jatkumon 90-luvun amerikkalaisesta äärioikeistolaisesta salaliittoteoriamiljööstä alt-rightiin, niin Wendling ajoittaa alt-rightin puhtaasti internetin ilmiöksi, jota perinteisempi äärioikeisto on yrittänyt hyödyntää, epäonnistuen siinä. Kirjailijan mukaan, vaikka alt-right yrittää ottaa kunnian Trumpin nousemisesta presidenttiin, todisteita tästä ei ole.  

Kuten Tapio Pesolan ”Suomen saattokello-t 2017” kirjan-arviossa totesin, tietyissä vastakulttuureissa muodostuu ”kulttinen miljöö” joka selittää, miksi erilaiset tärähtäneet liikkeet sietävät toisiaan, Wendling teos antaa hyvän esimerkin, milloin tällainen kulttinen miljöö hajoaa. Niin kauan, kun vastakulttuuri pysyy pienenä ja sijoittuu johonkin suojattuun paikkaan, kuten muutamaan hämärään nettisivuu tai niitten nurkkauksiin, yhtenäisyys eri ryhmittymien välillä pysyy. Mutta heti, kun pitää yrittää aloittaa valtavirran poliittinen aktivismi, ristiriidat repivät koko liittouman. Näin alkoi tapahtua, kun Trump voitti presidenttivaalit, ja poliittisesti aktiiviset äärioikeistolaiset liikkeet yrittivät kukin vuorollaan ottaa alt-rightin johdon. Kun kaikki haluavat olla führeri, niin kukaan ei ole. Samalla monet alt-rightin kannattajista eivät omanneet kärsivällisyyttä lähteä äitinsä kellarista ja alkaa tylsää poliittista jalkatyötä, jota vaaditaan massaliikkeeltä. Tämän vuoksi Wendling ennustaa alt-rightin romahdusta, josta sitten ehkä jokin uusi poliittinen liike voi muodostua. Tähän asti kuitenkin olemme kokeneet vain romahduksen ja ajoittaisia terrori-iskuja.   

Ongelmia  

Ainoa ongelma tässä kirjassa on syvempi sosiologinen analyysi, jossa pohdittaisiin, miksi ylipäätänsä jonkun rasistisen anarkokapitalistien blogit vetoavat joihinkin ihmisiin, niin paljon, että kokonainen sekalainen äärioikeistolainen netti-ilmiö syntyy? Miksi niin moni keski-ikäinen mies on vanhempiensa kellarissa linnoittautunut neitsyt, joka kuluttaa koko päivänsä trollaamassa juutalaisia toimittajia piirrossammakkokuvilla? Tämä kirja keskittyykin enemmänkin ideologiaan ja sen käytäntöön, kuin pohtimaan, miksi? Silti tässä oli paljon oivalluksia tai todisteita joihinkin äärioikeistolaisiin ilmiöihin, joita havaitsin, kuten että tosiaan on olemassa henkilöitä, jotka toimivat ideologisina siltoina äärimmäisiin johtopäätöksiin, halusivatpa he sitä tai ei. Tai, että on tehty akateeminen tutkimus koko ”kulttuurimarxismi” salaliittoteorian alkuperästä, joka jäljittää sen suoraan Natsi-Saksan propagandaministeriöön.   

Sitten tässä oli yksi pikkuvirhe, jossa kirjailija selittää “God emperor Trump”  meemin olevan vain alt-rightin puolivitsikäs sankaripalvonnan ilmenemismuoto, mutta hän ei tajunnut koko meemin estetiikan ja nimen tulevan Warhammer 40K –roolipelihahmosta. Olisi ollut kiinnostavaa tietää, miksi alt-right omaksui 80-luvun roolipelihahmon Trump-palvonnan merkiksi? Olisiko se sen takia, koska nykyään kyseinen pelisarja on niin suosittu? Vai ovatko kyseisen pelin harrastajat taipuvaisempia äärioikeistolaisuuteen? En saa ainakaan tässä kirjassa vastauksia kysymykseeni.  

Yhteenveto  

Mike Wendlingin ”Alt-Right: From 4Chan to the White House” on yksi kattavimmista tietokirjoista modernista amerikkalaisesta äärioikeistosta, mutta sen keskittyminen käytännön toimintaan, jättää aukkoja koko radikalisoitumisprosessissa. Silti tämä kirja on ehkä tasapainoisimmista teoksista, mitä on aiheesta.   

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Liberalismi, oikeistolaisuus ja anarkokapitalismi, Rasismin ja äärioikeistolaisuus

Kristillisistä seksiorgioista talonvaltaukseen: Anarkismin historia

Peter Marshallin ”Mahdotonta vaatimassa: Anarkismin historia” (oma suomennos) on vuonna 2007 julkaistu tietokirja otsikossa mainitusta poliittisesta ideologiasta.

53 

Pitkä historia  

Marshallin kirja alkaa antiikin ajasta, jossa muutama kreikkalainen ja syyrialainen filosofi pohti, että kenties valtion voisi lakkauttaa ja ihmiset voisivat itse valvoa toisiaan? Nämä filosofit pohtivat, että yhteiskunnan pitäisi palata takaisin kyläyhteisöihin, koska kaupunkivaltioissa valta keskittyi liikaa pienen eliitin käsiin. Filosofit valittivat, että köyhyys lisääntyi ja yhteiskunta jakautui erilaisiin luokkiin kaupungeissa. Kuitenkin filosofit, jotka alkoivat ehdotella tällaista hupsutusta ja saivat seuraajia, teloitettiin. Kiinassa taoistit ehdottivat samaa ja heidätkin murskattiin niin perusteellisesti, että melkein kaikki heidän tekstinsä poltettiin. Kuten kirjan kansikuvassa näkyy, anarkismin historia on veristä ja väkivaltaista.    

Tässä kirjassa käsitellään lähes koko ihmiskunnan historian aikana olevaa anarkistista ajattelua antiikin filosofeista, keskiaikaisiin talonpoikaiskapinoihin, protestanttisiin uskonlahkoihin kuin 1800-luvun tunnetuimpia ajattelijoihin, sekä nykyajan ideologisiin vaikuttajiin, kuten Noam Chomskyyn. Tämän vuoksi kirjassa on hurjat 800-sivua!  

Rakenne  

Kirjassa on tiivistetysti jokaisen merkittävän anarkistisen ryhmittymän ja sen ideologisen vaikuttajan historia sekä näitten ajatusten ydinpointit. Koska kirjan aihe on aika laaja, se käsittelee myöskin vähän tunnettuja anarkistisia suuntauksia, kuten keskiaikaisia kristillisiä lahkoja, jotka rakensivat pieniä vegaanisia hierarkiattomia ja orgiatäytteisiä kyläyhteisöjä. Eli protohippejä, jotka palvoivat Jeesusta alastomana! Samalla tässä käsitellään anarkokapitalisteja, jotka toisin kuin suurin osa anarkisteista, ovat oikeistolaisia. Anarkokapitalistit uskovat, että valtio kahlitsee kapitalismia, joten valtio on hävitettävä.   

Kriittinen historia  

Peter Marshall myöskin pyrkii jokaisen ajattelijan kohdalla kyseenalaistamaan tätä tai löytämään aukkoja ajattelussa. Samalla monen anarkistiajattelijan elämäkerrassa löytyy jotain ei-niin positiivista, kuten 1800-luvun anarkistifilosofien juutalaisvastaisuus ja sovinismi tai joittenkin ilmiselvä mielisairaus. Mutta selvästi kirjailija on mairittelevampi tai ymmärtäväisempi vasemmistoanarkisteja kohtaan. Tämä kirja on mielenkiintoinen esimerkki ”pakollisesta puolueettomuudesta”. Kirjailija tietää, että hänen on oltava puolueeton, jos joku aikoo ottaa tämän kirjan vakavasti, mutta sisimmässään tämä ei ole. Harva meistä on, mutta kaikesta hienovaraisesta puolustelusta huolimatta tässä kirjassa käydään melko yksityiskohtaisesti läpi, miten erilaiset anarkistiset yhteisöt hajosivat tai miksi anarkismi ideologiana ei koskaan saanut samankaltaista valtaa maailmasta kuin muut suuret modernit poliittiset ideologiat.   

Ideologian kehitys  

Tästä kirjasta saa todella perusteellisen ja syvällisen käsityksen anarkistisesta ajattelusta ja sen eri haaroista. Samalla tässä käsitellään, miten jotkut anarkistien ideat ovat levinneet valtavirtaan tai miten toisten ajattelijoitten ideat ovat vaikuttaneet anarkisteihin.   

Mielenkiintoista oli juuri anarkistisen ajattelun kehitys. Vaikka alun perin anarkismi keskittyi puhtaasti taloudelliseen itsenäisyyteen tavoittelemiseen jaetun viljelysmaan kautta, ajan mittaan siitä hioutui nykyinen ideologia, joka haluaa purkaa kaikki valtarakenteet. Näihin purettaviin valtarakenteisiin kuuluu kaikki hierarkiat, kapitalismi, yksityisomistus, edustuksellinen demokratia, sovinismi, homofobia, transfobia, rasismi, abelismi ja lihansyönti. On mielenkiintoista huomata, että toisin kuin vaikka fasismi tai kommunismi, anarkismi on ideologiana kokenut eniten muutoksia. Sen sijaan, että anarkistit takertuisivat jonkun ajattelijan 1800-luvun ideoihin kuin ne olisivat pyhiä tekstejä, nämä ovat kyseenalaistaneet kaiken, jolloin nykyinen anarkismi ei muistuta kovin paljon alkuaikojen aatetta.   

Kirjassa näkyykin, miten 1840-luvulla Euroopan vasemmistoanarkismi kehittyi liberalismin äärihaarana, jonka mukaan Ranskan vallankumouksessa ei menty tarpeeksi pitkälle. Kuitenkin hyvin pasifistisesta ideologiasta kehittyi 1800-luvun lopussa äärimmäisen väkivaltainen aate, jonka nimeen suoritettiin tuhansia terrori-iskuja. Anarkismin maine tuhoisana filosofiana syntyi juuri tuohon aikaan.  

1900-luvulla terrorismi laantui ja anarkistit siirtyivät vaikuttamaan ammattiliittoihin. Vielä Toisen maailmansodan aikana monet suuret Rankan, Iso-Britannian ja Italian ammattiliitot olivat anarkistien hallussa. Kuitenkin sosiaalidemokraatit tai sitten oikeistohallitus onnistuivat joko väkivalloin tai reformeilla vähentämään anarkistien vaikutusvaltaa. Vasta 60-luvun lopun Pariisin opiskelijamellakoissa anarkismi nousi uudelleen Euroopassa, mutta se ei kyennyt samaan samaa vaikutusvaltaa kuin 1900-luvun alussa. Olihan taloudellinen hyvinvointi alkanut nousta niin korkeaksi, että työläiset eivät nähneet syytä kapinoida.  

Tämä kirja julkaistiin ennen vuoden 2008 talouskriisiä, joten siinä ei todeta anarkismin uutta nousua, jota esimerkiksi käsitellään Francis Dupuis-Dérin vuonna 2014 julkaistussa kirjassa ”Who’s Afraid of the Black Blocs?: Anarchy in Action around the World”  

Yksilökeskeinen anarkismi  

Tämän kirjan mukaan anarkokapitalismi kehittyi vasta 1950-luvulla ja sekään ei ole saanut suurta suosiota, vaikkakin aatteen kannattajiin törmää netissä usein. Kirjailijan mukaan on tapahtunut, niin että anarkokapitalismin joitakin ideoita on omaksuttu uusliberalismiin. Uusliberalismi on ideologia, joka käytännössä ajaa valtion tekemään kaikkensa luodakseen mukavat olot suurille korporaatioille tavallisten ihmisten kustannuksella.   

Marshallin mukaan Reaganin ja Thatcherin hallitukset ovat kärjistetyimpiä esimerkkejä, joissa anarkistista retoriikkaa on käytetty hyväkseen ajaakseen uusliberalistista politiikkaa. Kirjassa lukee, että Reagan sanoi, että hänen hallituksen tehtävä oli ”irrottaa valtio ihmisten selistä” ja Thatcher taas lausui ”Ei ole olemassa sellaista asiaa kuin yhteiskunta”. Samaan aikaan, kun näin lausuttiin, omat hallitukset murskasivat ammattiliittoja väkivaltaisesti, lukuisia ulkomaisia sotia aloitettiin, tuettiin Etelä-Amerikan oikeistodiktatuureja ja luotiin pohja tehdastöitten pakenemiseen Aasiaan.   

Yhteenveto  

Epätasaisuudesta ja pituudesta huolimatta Peter Marshallin ”Mahdotonta vaatimassa: Anarkismin historia” on kattavin tietokirja aiheesta, mitä on. Tässä käsitellään myöskin kuuluisia taiteilijoita ja tutkijoita, jotka olivat anarkistisia tai heillä oli ajattelussaan anarkistisia tendenssejä. Parhaiten tätä kirjaa voi nauttia lähdeteoksena, josta poimitaan sisällysluettelon kautta jonkun aiheen luettavaksi, kuin kronologisessa järjestyksessä luettavana tietokirjana.    

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kommunismi ja anarkismi

Sen on pakko olla salajuoni!

Jouko Jokisalon ”Euroopan radikaali oikeisto” on tietokirja, joka käsittelee kaikkia hulluja rasistisia, syrjiviä tai autoritaarisia oikeistolaisia ryhmittymiä ja puolueita. Nämä kaikki liikkeet on luokiteltu suuren kattonimityksen alle ”radikaali oikeisto”. Äärioikeistosta tulevat mieleen vain natsit, eivätkä nämä liikkeet kannata kansallissosialismia tai fasismia, vaan niillä on omat aateversionsa ja painotuksensa, joitten ainoa yhdistävä tekijä on jonkinlainen etnisten vähemmistöjen syrjintä ja kapitalismin kannatus.

Historia

26

Kirja alkaa historiankatsauksella, jossa kerrotaan ensin äärioikeistosta. Jokisalo poikkeaa muista alan tutkijoista siinä, että hän ajoittaa äärioikeisto synnyn vähän ennen Ensimmäistä maailmansotaa, kun jotkut sosiaalidemokraattiset puolueet omivat nationalismin ja irtisanoutuivat marxilaisesta internationalismista. Tästä epäpyhästä liitosta syntyi kansallissosialismi, joka on sekoitusta äärinationalismia, sosialismia, kapitalismia ja tieteellistä rasismia. Joku voi kysyä, miten on mahdollista olla niin ristiriitainen ja minä vastaan, että oh, uh, kyllä kun tarpeeksi ruuvit ovat löysällä, van näppäimistö on rajana!

Ajan mittaan kansallissosialistit muuttuivat oikeistolaisemmaksi, mutta silti pyrkien naamioitumaan itsensä sosialisteiksi tai sitten ”työväenpuolueeksi ilman sosialismia”. Tästä tunnetuin esimerkki on Saksan kansallissosialistinen puolue, jota kannattivat pääosin pienyrittäjät, eikä niinkään työläiset. Mutta puolueen virallinen kääntyminen äärioikealle tapahtui Pitkien puukkojen yönä, kun puolueen johtoon noussut Hitler tapatti kaikki puolueen vasemmistolaiset. Tämä linjanmuutos näkyi Natsi-Saksan äärimmäisessä yksityistämispolitiikassa ja työläisten olojen heikennyksessä. Sama kehitys tapahtui Italian fasistien kanssa.

Ideologia

Äärioikeisto tai sen ei-niin rasistiset johdannaiset, joita luokitellaan radikaalioikeistolaisiksi, eivät muodosta mitään koherenttia ideologiaa. Enemmänkin nämä ryhmät ovat kokoelma oikeiston marginaaleissa lymyileviä radikaaleja, joitten mielestä oikeistolaisuus ei tarkoita liberalismia, vaan sitä Ranskan vallankumouksen jälkeen syntynyttä taantumuksellista konservatismia.  Kiteytettynä radikaalioikeistolaiset haluavat samaan aikaan itselleen kaikki vapaan markkinatalouden hyödyt, mutta ilman erilaisia ihmisiä. Termin alle mahtuu niin rasistiset libertaarit, natsit, fasistit, alt-right, uusnatsit, radikaalit maahanmuuttokriitikot, identitaarit ja uusoikeistolaiset.

Taloustiede

Kirjailija kuitenkin menee syvemmälle ja tutkii äärioikeiston ja radikaalioikeiston talousteoriat, jotka ainakin päällisin puolin vaikuttavat aika demarimaisilta. Pintaa syvemmällä paljastuu, että ensiksi äärioikeisto ei tiedä yhtään mitään taloudesta. Pähkinänkuoressa äärioikeisto haluaa kapitalismia ilman pörssikeinottelua. Mutta jos on lukenut edes vähän taloustiedettä, tietää, että kapitalismi ei toimi kunnolla ilman arvopaperikauppaa ja pankkeja. Radikaalioikeistolaiset kokevat ajavansa pienkauppiaitten ja kansallismielisten tehtaitten kapitalismia. Tiivistetysti radikaalioikeistolaiset haluavat jonkinlaista kauppatorikapitalismia, jossa jokainen on teltassa seisoskeleva torimyyjä.

Mutta tällainen lapsellinen käsitys talouden toiminnasta selittää, miten nykyäänkin radikaalioikeisto voi sanoa olevansa globalisaatiota ja ”sionistista pankkimafiaa” vastaan, mutta silti kannattaa vapaita markkinoita. Eli radikaalioikeisto ei ole mitään muuta kuin jotain lasten taloustiedettä lukeneita tärähtäneitä oikeistolaisia, jotka vihaavat ulkomaalaisia, homoja, naisia ja etnisiä vähemmistöjä.

Mikä muu muka?

Vaikka tämä kirja muotoilee täydellisesti ja uuvuttavan perusteellisesti asian, mitä minäkin olen havainnut tarkkaillessani erilaisia radikaalioikeistolaisia ryhmittymiä, tämä kirja menee paljon äärimmäisempiin johtopäätöskin kuin muu alan kirjallisuus.

Jouko Jokisalon mukaan radikaalioikeisto ei nouse, koska kapitalismi on kriisissä, kuten muut tutkijat väittävät, vaan koska kapitalismi on se kriisi. Jokisalo vetää pölyttyneistä hyllyistä esiin Karl Marxin teesejä kapitalismin luonteesta, jotka nyt tuntuvat ajankohtaisimmilta kuin koskaan.

Kirjailijan mukaan jo 1800-luvulla Marx muotoili teorian, jonka mukaan kapitalismi on itsetuhoinen järjestelmä, joka ei ole kestävä, vaan se ajan mittaan ylikuumenee riippumatta siitä, mitä yritämmekään tehdä sille. Keynesiläiset tai klassisen taloustieteen elvytyspolitiikat voivat vain hetkellisesti saada markkinat toimimaan, kuten pitäisi, mutta loppujen lopuksi kapitalismi tulee aina ylikuumenemaan. Syntyy talouskriisii, jolloin markkinat on nollattava ja käynnistettävä uudestaan. Jokaisen talouskriisin aikana radikaalioikeisto nousee kuin kannessa piirretty korpikotkamainen feeniksinlintu. Tarvitaan vain tarpeeksi suuri jysähdys, jotta Toisen maailman sodan kauhut toistuvat.

Kirja osoittaa, että radikaalioikeisto ei koostu vain öykkäröivistä natseista, vaan porvareista, jotka yrittävät epätoivoisesti pelastaa romahtaneen talousjärjestelmän.

Vaikka radikaalioikeistolaiset eivät ymmärrä mitään kapitalismista, he uskovat siihen lujemmin kuin liberaalit ja konservatiivit, jolloin radikaalioikeistolaisen mielestä syy romahdukseen on oltava kaikki muu paitsi itse kapitalistinen järjestelmä. Tämä epätoivo romahtavaa talousjärjestelmää kohtaan luo edellytyksen oikeiston marginaaleissa eläville sekopäille, jotka uskovat, että syy romahdukseen olivat etniset vähemmistöt, liian vapaamielinen kulttuuri, raskas hyvinvointivaltio, korkea verotus tai kommunistien sabotointi.

Liberaalit eivät yleensä pärjää kriisiaikoina radikaalioikeistolaisille, jotka esittävät todella yksinkertaistettuja vastauksia monimutkaisiin ongelmiin. Näin tapahtui 30-luvun Saksassa, missä lopulta liberaalit joutuivat jakamaan keskityusleirien sellit kommunistien ja muitten ”degeneroitujen” kanssa.

Jokisalo analysoi lukuisia radikaalioikeistolaisia puolueita, jotka ovat yhden talouskriisin aikana ajaneet voimakasta hyvinvointivaltion riisumista ja seuraavassa hyvinvointivaltion pelastamista. Molemmissa tapauksissa sama puolue on ensin perustellut leikkauksia sillä, etä ”korkea verotus riistää pienyrittäjiä” ja ”palkitsi lusmuilevia työttömiä/ulkomaalaisia”, mutta seuraavassa kriisissä hyvinvointivaltio pitää pelastaa ”pankkimafialta”, ”rahaeliitin” ja ”maahanmuuttajien” kourista Tämä käytös osoittaa, että radikaalioikeisto on enemmänkin ympäristöön reagoiva liike, kuin aidosti muutosta ajava.

Vieraannuttava näkövinkkeli

Ilmiselvästi tämä kirja on äärivasemmistolaisesta vinkkelistä kirjoitettu ja se on ehkä teoksen suurin vika. Jokisalo käyttää tässä kirjassa vasemmistolaisia käsitteitä kuin ne olisivat kaikille ilmiselviä.

Tämä voi tulla kirjailijalle yllätyksenä, mutta eivät kaikki ole yhtä sekopäitä kuin minä, joka kuluttaa kallisarvoista aikaani lukemassa jokaisen ääriliikkeen manifestit. Joillekin marxilaisten käsitteitten lukeminen voi olla vieraannuttavaa. Ei vain sen takia, koska ihminen ei välttämättä tiedä, mitä käytetty sana tarkoittaa, vaan sen takia, koska monelle Karl Marxin teesit ovat yhtä kuin Neuvostoliiton gulagit.

Vasemmiston kriisi

Kirjailijan mukaan Neuvostoliiton romahdettua antikapitalistinen vasemmisto menetti uskottavuutensa, jolloin ainoaksi vallitsevaksi järjestelmäksi muodostui kapitalismi. Jopa demaripuolueet ovat ajaneet 1990-2000-luvuilla uusliberaalia politiikkaa, jolloin ihmisiä on vallannut vaihtoehdottomuus. Kukaan ei uskalla kokeilla mitään uutta talouden saralla, eikä kukaan ole keksinyt mitään kapitalismin korviketta, joten olemme umpikujassa.

Jokissalon mukaan tämän vaihtoehdottomuuden takia radikaalioikeisto on nousemassa ympäri maailmaa. Kun kapitalismia ei voi korvata millään, ainoastaan hillitä tai vapauttaa entisestään, kulttuuri ja yhteiskunta ovat muuttuneet poliittisiksi kiistakapuloiksi, joita nykyinen vasemmisto on dominoinut. Mutta mitä auttaa kohottaa seksuaalivähemmistöjen oikeudet, kun suurin osa elää matalapalkkaisten pätkätöitten elämää vailla poliittista valtaa? Obaman hallitus on tämän vasemmiston kriisin suurin kulminaatio. Musta presidentti, joka mahdollisti tasa-arvoisen avioliiton hyväksymisen ja nosti esiin vähemmistöjen oikeuksia, mutta muuten ajoi uusliberaalia talouspolitiikkaa. Tämä ja vastaavat tapaukset Euroopassa loivat sen kuuluisan illuusion ”vihervasemmistolaisesta eliitistä”, jota jopa persut hyödyntävät. Tätä uutta tilannetta radikaalioikeisto hyväksikäyttää ja sen takia todella hullut salaliittoteoriat islamisaatiosta, homosaatiosta ja kulttuurimarxistien George Soros-rahoitteisesta globalismista, kuulostavat monien mielestä niin helvetin järkeviltä.

Kun vaihtoehtona on rasistinen ja autoritaarinen kapitalismi tai hallitsematon monikulttuurinen kapitalismi, jossa vähemmistöillä on yhtäläiset oikeudet valtaväestön kanssa, mutta kaikilla on todella matala palkka, niin miljoonat keskiluokkaiset valtaväestöön kuuluvat valitsevat kurin ja järjestyksen hallitsemattomuuden sijaan. Tämän takia Trump voittikin USA:n vaalit ja nyt siellä ajetaan rasistisen politiikan lisäksi samaan aikaan rankkaa uusliberaalia sisäpolitiikkaa, että täysin vapaan markkinatalouden vastaista rankkaa protektionistista ulkopolitiikkaa.

Radikaalioikeisto kokee, että se pelastaa kapitalismin, mutta sen toiminta onkin juuri niin epäjohdonmukaista, että se tuhoaa sen. Tämän tajusivat jo klassiset liberaalit teoreetikot Friedrich Hayek ja Ludwik Von Mises 30-40-luvulla!

Yhteenveto

Kapitalismin vaihtoehdottomuus koskee kirjailijaakin. Hän ei osaa ehdottaa mitään muuta kuin nykyisen järjestelmän prioriteettien vaihtamista inhimillisemmiksi. Kommunismia Jokisalo ei ehdota, vaikkakin hän kuinka on osoittanut kapitalismin kaikkien ongelmien syyksi. Eli elämme todellakin historian loppua, missä vain pimeä kuilu näkyy.

”Euroopan radikaali oikeisto” on erinomainen kirja radikaalioikeistolaisuudesta, joka osoittaa nykymaailmassa tuoreen ja uskottavan näkökulma siihen miksi viha on nousemassa ympäri maailmaa.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Rasismin ja äärioikeistolaisuus

Pimeä raha 

Jane Mayerin ”Pimeä raha –  Salattu miljardöörien historia radikaalioikeiston nousun takana.” (oma suomennos) On jornalistinen tetokirja, joka kertoo, miten Koch-veljekset nostivat anarkokapitalismin USA:n politiikan valtaviralle.

20170630_092808

Tässä kirjassa ei kyllä käytetä sanaa ”radikaali” muualla kuin otsikossa, vaan enemmänkin sanaa ”ääri” (eng. ”extreme”), mutta Suomessa sana ”äärioikeisto” tarkoittaa Suomen Sisua ja SVL:ä, eikä anarkokapitalisteja, jotka eivät teoriassa ole rasisteja tai aja diktatuuria. Tämän vuoksi käytän vähemmän latautunutta sanaa radikaalioikeisto, joka ainakin antaa sen oikeutetun kuvan, että anarkokapitalismi on niin äärimmäistä oikeistolaisuutta, ilman että se menee natsimaiseksi.

Pähkinänkuoressa anarkokapitalismi on poliittinen ideologia, jonka mukaan maailma toimisi täydellisesti, jos valtio ja kaikki lait hävitettäisiin, jolloin jäljelle jäisivät vain yksilöt ja yritykset, jotka käyvät vapaehtoisesti ja rajoittamattomasti kauppaa keskenään. Ideologian mukaan, kun kapitalismista riisutaan kaikki rajoitteet, niin markkinoitten ”näkymätön käsi” ohjaa pääoman oikeudenmukaisesti kaikille ihmisille ja ikuinen rauha ja vauraus saavutetaan. Jos tällainen ideologia on liian hapokasta sinulle, niin on olemassa kevytversio, eli libertarismi, jossa uskotaan minimaaliseen valtioon, joka ylläpitää rajavalvontaa, armeijaa, poliisia ja oikeuslaitosta, mutta muuten se ei puutu ihmisten tai korporaatioitten elämään. Kuitenkin molempien ideologien rajat ovat aika häilyviä ja merkittävimmät erot kulkevat siinä, miten lopullinen päämäärä saavutetaan kuin siinä, mikä on päämäärä.

Kuten itse kirjailija Mayer kirjoittaa, niin tämä ideologia on ollut olemassa jo 1900-luvun alussa, mutta se oli niin äärimmäinen, että ei kukaan järkevä ihminen siihen uskonut, eivät edes liberaalit, jotka kannattivat vapaita markkinoita. Kuitenkin 50-luvulla jättiläismäinen Koch-industriesin omistajat Koch-veljekset omaksuivat tämän aateen ja yrittivät aluksi Libertaari-puolueen kautta päästä valtaan, mutta se epäonnistui pahasti. Suurin osa yhdysvaltaiaisista ei tajunnut, miten ihanaa olisi kuolla asbestiin, koska sitä kieltävä laki poistettiin. Ratkaisetaakseen tämän vääryyden veljekset keksivät perustaa ideologisesti ohjattuja säätiöitä ja ajatuspajoja, jotka suoltaisivat taukoamatta anarkokapitalistista propagandaa ja tukea erilaisille poliittisille projekteille, joitten tarkoitus oli lisätä ideologian kannatusta ja kumota kaikki vapaita markkinoita rajoittavat lait. Sattumalta Yhdysvalloissa on laki, jonka mukaan on olemassa säätiömuoto, joka ei tarvitse paljastaa omaa rahoituskanavaa ja, joka itse on verovapaa. Eli samalla, kun nämä säätiöt alkoivat suoltaa äärimmäisen vapaan markkinatalouden ilosanomaa, Koch-veljekset saivat pestyä rahansa. Tästä rahanpesusta ja veronkierrosta tuleekin kirjan otsikko ”pimeä raha”

Koch veljekset eivät ole ainoat suurpääomanomistajat, jotka harrastavat tätä rahoitusmuotoa. Kirjassa paljastetaan muitakin politiikkoja, jotka ovat juonesssa mukana, sekä mainitaan sivumennen poliittisen spektrin toisessa laidassa oleva kuuluisa pörssisijoittaja George Soros, joka rahoittaa Demokraattipuoluetta ja erilaisia sosiaalista oikeudenmukaisuutta ajavia järjestöjä. Kuitenkin rahoituksen mittakaavassa Koch-veljekset ovat suurempia ja fanaattisempia.

Kuten varmaan moni USA:n politiikka seurannut tietää, niin nämä veljekset melkein voittivat. Nykyinen presidentti on täydellinen sekopää, joka on poistamassa monia suuryritysten rajoituksia, kuten ympäristölakeja ja työläisten oikeuksia. Ainoa asia, mikä puuttuu on USA:n hallituksen itsetuho, joka on aika epätodennäköistä, joten ainoa asia, mikä jää jäljelle tästä projektista on oligarkia. Tämä onkin Jane Mayerin kirjan punainen lanka, johon sekoittuu ehkä hieman asenteellinen kertomus siitä, miten pieni eliitti ultrarikkaita alkoi tukea radikaalia ideologiaa, jotta eivät tarvitsisi maksaa veroja tai noudattaa ympäristölakeja.

Jane Mayer perustelee historiansa lukuisilla lähteillä, jotka kulkevat haastatteluista tutkimuksiin ja vuodettuihin asiakirjoihin rakentaakseen tarkan kuvan todellisesta salaliitosta, joka on syössyt USA:n äärimmäisen eriarvoistavaan tiehen. Mutta tätä kirjaa ei voi pitää täysin objektiivisena historiallisena teoksena. Kirjoittaja esimerkiksi puhuu Demokraatti-puolueesta kuin se olisi jokin sosialistinen työväenpuolue. Demokraatti-puolue on enemmänkin verrattavissa Suomen Kokoomukseen kuin johonkin SDP:hen tai Vasemmistoliittoon. Tämän lisäksi kirjailija yrittää spekuloida haastattelujen ja anekdoottien kautta Koch-veljesten psykologisia vaikuttimia. Mielestäni ei ole väliä ovatko veljekset itsekkäitä kontrollifriikkipaskiaisia vai ei. Mielestäni ”Kochtopus” ristityn ideologisen lobbaus- ja järjestöverkoston selostus puhuu jo puolestaan.

Tämä kirja kirjoitettiin vasta, kun Trump ilmoittautui presidenttikisaan. Kirjan mukaan Trump oli ainoa ehdokas, jolla ei ollut kytköksiä Koch-veljesten verkostoon ja sen takia hän oli saamassa suosiota. Tämä ehkä oli mielestäni kirjailijan pahin virhe: Mayer uskoo, että Koch-veljekset hallitsevat tukemaansa ideologiaa, mutta eivät ideologiat koskaan ole ihmisten hallinnassa, vaan ne leviävät itsestään, koska aina on olemassa sekopäitä, jotka uskovat kaikkeen hömppään. Trump oli alusta asti ilmiselvä epärehellinen narssisistinen fasisti, jolla ei ole mitään periaatteita, joten totta kai, kun hän pääsi valtaan, hän antautui pääoman valtaan. Sitten toinen kritiikkini on, että kirjailjan mielestä USA on vasta nyt menossa eriarvoistumisen tiehen. USA on aina ollut liberaalimpi maa kuin muut ja siellä on aina ollut jyrkkä luokkaero ja häikäilemättömästi valtaa käyttävä talouseliitti. Ainoa ero on, että nykyään sitä ei enää peitellä ja sen sijaan, että yritetään välttää väkivaltainen työläisten kansannousu tukemalla sosiaalisia turvaverkkoja, niin poliisia militarisoidaan.

Muuten todella tärkeä kirja, joka osoittaa, miten rahoittamalla jopa marginaalista ideologiaa, voidaan saada kehystettyä julkinen keskustelu kokonaan uudella tavalla ja miksi helvetissä demokratia ei voi toimia, jos suuria pääomia hallitsevat saavat ihan vapaasti rahoittaa politiikkoja. Kirja ei anna mitään vastauksia sille, miten USA:n ulkoistaminen estetään, eikä se esimerkiksi ota huomioon sitä, että jyrkän taloudellisen epätasa-arvon kasvaessa poliittinen epävakaus kasvaa. Nytkin USA:ssa anarkistit ja fasistit tappelevat kaduilla ja perustavat aseistettuja miliisejä. Eli tämä on aika hyvä aloitus, jos haluaa ymmärtää, miten maailman mahtavin kapitalistinen valtio on ajautunut siihen umpikujaan, jossa se nyt on.

1 kommentti

Kategoria(t): Liberalismi, oikeistolaisuus ja anarkokapitalismi