Avainsana-arkisto: antisemitismi

maaliskuu 22, 2019 · 6:01 am

Synergeettisen äärioikeiston manifesti

Olin selaamassa Twitteriä, kun törmäsin Vasemmistoliiton eduskunnan ryhmäavustaja Taneli Hämälaisen ottamaan kuvaan Tapio Pesolan viime vuonna toimittamasta ”Suomen saattokello-t 2017” kirjasta. Hämäläisen mukaan tämä melkein tuhat sivua pitkä kirja jaettiin ilmaiseksi eduskunnassa 5.3.2019 ja se sisälsi ”käytännössä pelkkiä sitaatteja MV-lehdestä”. Tietenkin fanini pyysivät, että uhraisin jälleen kerran itseni tieteen nimissä. Lainatakseni entistä pääministeriä: ”Silloin mennään, kun isänmaa kutsuu!”

4

Idea

Kirjan toimittajan mukaan tässä teoksessa ”tuodaan rohkeasti esiin valtavirrasta poikkeavia näkemyksiä myös kiistanalaisiin kysymyksiin.” Pohjimmiltaan tämä onkin kotimaisen salaliittoteoriaskenen artikkelikokoelma: Niin EU:n salaisesta ”Kallergisuunnitelmasta” ilmastonmuutosdenialismiin, kuin amerikkalaiseen Pizzagate-salaliittoteoriaan ”deep statea” hallitsevasta vasemmistoeliitin pedofiliaringistä ja monista muista puhutaan tässä kovakantisessa ”juhlateoksessa”. Tämä kirja onkin Kremlin-myönteisen vastakulttuurin ja äärioikeiston synergia, jossa erilaiset hörhöteoriat yhdistetään yhdeksi 800-sivuiseksi vihapakkaukseksi

Pääosin artikkelit ovat äärioikeistolaisista propagandajulkaisuista, kuten esim. MV-lehti, Oikea media ja Vastarintaliikkeen nettisivut. Mutta tässä löytyy myöskin vasemmistolaisia julkaisuja, kuten Vastavalkea ja Johan Bäckmanin blogi. Näitten lisäksi on muita epämääräisiä blogeja yksittäisiltä hörhöiltä. Bonuksena arvioimani Paavo Väyrysen “Suomen linja 2017” (2017) kirjaa referoidaan tässä.

Tapio Pesola on Paavo Väyrysen “Seitsemän tähden liikkeen” -puolueen eduskuntavaaliehdokas Oulun vaalipiiristä. Sähköpostitiedustelun mukaan Pesolan toimitti ja kustansi 500 kpl tätä kirjaa. 200 kpl meni kansanedustajalle. Sitten toiset sata kappaletta menivät kirjassa esiintyville tahoille. Tietooni onkin tullut, että moni tässä kirjassa haukuttu henkilö on saanut sähköpistiviestin, jossa tätä kirjaa on tarjottu heille. Joulu on tullut monille aikaisin!

Kirja perustuu kahteen pääteesiin:
1) EU on kulttuurimarxistien luoma taho, jonka ainoana pyrkimyksenä on hävittää valkoinen rotu sukupuuttoon maahanmuutolla ja perinteisten arvojen kyseenalaistamisella.
2) Venäjä on joutunut länsimaisen aggression uhriksi, koska se ei suostu alistumaan globalismille.

Suurin osa tästä kirjasta onkin rasismia ja Venäjän jokaisen ulkopoliittisen toiminnan puolustamista. Sen sijaan USA on kirjan mukaan kaiken pahuuden alku ja juuri. Kaikesta muusta ei ollakaan samaa mieltä ja toimittaja sanookin, että tässä kirjassa esiintyminen ei tarkoita kirjan muun sisällön allekirjoittamista. Mutta myöskin, että se sisältä ”todennäköisesti valheita ja virheitä”. Ai niinku oikeesi?

Suurin ongelma on kirjan toisto. Tässä teoksessa toistetaan samoja pointteja tuhansia kertoja, joskus jopa samat tekstit esiintyvät monta kertaa uudelleen pitkin kirjaa. Tämä on toistuva ilmiö äärioikeistolaisissa kirjoissa. Alan epäillä, että rasismi vaikuttaa jotenkin ihmisen kykyyn editoida omia tai muitten vihatekstejä.

”Helpottaakseen” lukijaa Pesola loi taulukon, jossa vertaillaan mitä valtavirta- ja vastakulttuuri kannattavat ja vastustavat. Kirjan mukaan valtavirta kannattaa muun muassa: Uutta maailmanjärjestystä, Bilderbergin ja eliitin valtaa, Uusliberalistisia arvoja, kulttuurimarxismia, monikulttuurisuutta valkoisen keskuuteen, demokraattista kristillisyyttä, yksityistämistä ja talouskasvun välttämättömyyttä.

Vastakulttuuri taas kannattaa muun muassa: konservatiivisia arvoja, Raamatullista kristillisyyttä, Venäjää, rajoitettua talouskasvua ja julkista sektoria.

Sitä voisi luulla, että tällä kokoonpanolla kirjassa esiintyvät ovat vasemmistolaisia, mutta tässä vastustetaan niin stalinisteja kuin maltillisia sosiaalidemokraatteja. MV-lehti esimerkiksi haukkuu kaikkia sitä vastustavia tahoja ”punakaartilaisiksi” ja on vaatinut äärivasemmistolaisten järjestöjen kieltämistä. Sitten toiset kirjoittajat sanovat, että nykyiset vasemmistolaiset ovat eliitin kätyreitä, erityisesti ANTIFA.

Kirjan tekstit luovatkin sellaisen mielikuvan, että kirjoittajat kannattavat jonkinlaista kansallismielisyyden ja sosialismin yhdistämistä, joka ei kuitenkaan ole vasemmistolaista. Missähän olen kuullut tämän aiemmin? Kaikki tässä esiintyvät kirjoittajat hylkäävät myöskin liberalismin, niin sosiaali- kuin taloudellisen. Jos siis ei olla sosialisteja tai liberaaleja, niin mitä ideologiaa kirjoittajat sitten edustajat? Toimittajan mukaan kirjoittajat kannattavat ”Kansallismielisyyttä”.  Koska tässä kirjassa referoidaan pariinkin kertaan Putinin entistä hovifilosofia ja nykyisen ”kansallisen bolsevismin” isää Aleksandr Duginia, on nojauduttava siihen, että ehkä tämä kirja edustaa tätä kyseistä “euraasialaista” ideologiaa.

Juutalaiskysymys

SISÄLTÖVAROITUS! ÄÄRIMMÄISEN RASISTISTA TEKSTIÄ EDESSÄ

Tässä teoksessa esiintyy Leo Mannermaan juutalaisvastainen artikkeli nimeltä ”Ketä juutalaiset oikeastaan ovat” jonka mukaan nykyään 90% juutalaisista ovat maailmaa hallitsevia ”valejuutalaisia” (esim Goerge Soros). Oikeastaan kirjoittajan mukaan nykyiset ”valejuutalaiset” ovat Keski-Aasiasta kotoisin olevia kasaareja. Mannermaan mukaan kasaarit olivat falloskulttia palvova barbaarinen ja likainen kansa, joka omaksui juutalaisuuden, koska talmudissa luvattiin maailmanvalloitusta ja muitten kansojen, erityisesti kristittyjen orjuuttamista ja tuhoa.

Saman artikkelin mukaan Venäjän pogromit olivat itsepuolustus kasaarien hirmuvaltaa vastaan. Nämä kasaarit hallitsevat maailman rahaliikennettä ja he olivat Venäjän kommunistisen vallankumouksen pääpuruja. Tekstissä viitataan kuuluisaan kirjailijaan Aleksandr Solzenitsyyn, joka kirjoitti tästä. Hänen mukaansa Neuvostoliiton tarkoituksena oli hävittää venäläiset sukupuuttoon. Nykyinen EU onkin Mannermaan mukaan näitten ”valejuutalaisten” viimeisin projekti yrittää hävittää valkoinen rotu maahanmuutolla. Bonuksena holokausti on vahvasti liioiteltu.

Tietenkin kirjoittajan on pakko vähätellä holokaustia sen lisäksi, että oikeuttaa Venäjän pogromit, koska on hyvin vaikea demonisoida kokonainen kansanryhmä, jos he ovat rasistisen massamurhan uhreja. Holokaustin vähättely onkin keino kieltää holokausti, jotta juutalaisten demonisointia voidaan jatkaa.

Luettuani tämän juutalaisvasaisen artikkelin, tunsin aidosti fyysistä pahoinvointia. On yksi asia lukea historiallisia kuvauksia natsien juutalaisvastaisesta propagandasta ja toinen on lukea siitä suoraan elävän ihmisen kirjoittamana vuonna 2019. Tällainen teksti täyttää kaikki rasismin määritelmät!

Mannisen vihasaarnan jälkeen kirjan toimittaja kirjoitti “tarkoitus ei missään tapauksessa ole yllyttää minkäänlaiseen rasismiin, antisemitismiin tai muuhun syrjintään.” Joka varmasti on jokin epäonnistunut yritys välttää syytöksiä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.  Mielestäni jos tarkoitus ei ole kiihottaa kansanryhmää vastaan, silloin ei julkaista avoimesti juutalaisvastaista propagandaa. Kuitenkin pitkin kirjaa erilaiset kirjoittajat vihjaavat tai suoraan viittaavat samaan salaliittoteoriaan. Jotkut kiistävät suoraan holokaustin. Juutalaisvastaisuus on siis toimituksellinen valinta.

Mutta eivät kaikki kirjoittajat ole avoimia antisemitistejä, vaan jotkut taas käyttävät juutalaisia muslimeja vastaan, kirjoittamalla, että jos haluaa puolustaa Euroopan juutalaisia, rajat on suljettava, koska muslimit vihaavat juutalaisia. Tässä on siis valittava samaan aikaan muslimi- ja juutalaisvastaisia artikkeleita tai vain muslimivastaisia.

Kiinnittäisin huomion siihen, miten samanlainen Mannermaan juutalaisvastainen salaliittoteoria on muslimivastaiseen. Tässä artikkelissa muslimeja kuvataan petollisena kansana, joka noudattaa oman pyhän kirjan maailmanvalloitussuunnitelmaa ja sen takia he muuttavat eri maihin tuhoamaan valkoisen rodun. Käytännössä tämän kirjan islamofobit ovat kopioineet antisemitistisen salaliittoteorian ja vaihtaneet juutalaiset muslimeihin. Tätä alkuperäiset natsit harjoittivat, kuten olen ”Vanhat keinot, uusi vihan kohde. Islamofobian juutalaisvastaiset juuret.” artikkelissani nostanut esiin.

Jotta ei tule epäselväksi kuinka rasistinen tämä kirja on, tässä on useita artikkeleita, joissa puhutaan suomalaisuudesta ”biologisena ja geneettisenä ominaisuutena” ja puhutaan ”rotujen” sekoittumista vastaan. Tässä kirjassa ei siis vastusteta islamia, koska koetaan se takapajuisena uskontona, vaan koska se on salonkikelpoisempi tapa ajaa kunnon vanhaa valkoista ylivaltaa. Tietenkin tässä kirjassa ei kerrota, miten tämä ”rotupuhtaus” saadaan aikaan. Se on lukijan päätettävissä. Mielikuvitus on rajana!

Naisvihaa, homofobiaa ja lisää rasismia

Tässä kirjassa samaan aikaan puolustetaan homoja ja trans-sukupuolisia koetulta muslimi-invaasiolta, että kehystetään heidät pedofiileiksi, joita pitää pakottaa ”eheytyshoitoihin.” Huvittavinta on yksi kirjoittaja, jonka mielestä trans-sukupuolisia ei voi oikeasti olla olemassa, koska viime vuosina heidän määränsä on lisääntynyt. Melkein kuin asenneilmapiiri liittyisi siihen kuinka paljon ihmisiä uskaltaa lähteä ulos kaapista?

Vaikuttaakin siltä, että se, mitä vastustetaan, on homojen barbaarinen teurastus, mitä ISIS harrastaa, eikä itse ideaa homojen hävittämisestä. Kuitenkin Marco de Witt onnistui yhdistämään homofobian ja islamofobian yhteen samaan lauseeseen, jossa hän vastustaa sitä, että muunsukupuoliset lapset saavat omat pukuhuoneet ja muslimitytöt uida burkineilla. MV-lehti kuitenkin meni pidemmälle vihjailemalla, että homot ovat EU:n sijoittamia ulkomaalaisia, otsikoimalla yhden artikkeleistaan “EU vaatii Puolaa täyttämään maansa ”tummaihoisilla, muslimeilla ja homoilla” -valkoiset eivät kelpaa”. Islamisaatio ja homosaatio tapahtumassa samaan aikaan! Eivätkö nämä ihmiset pysähdy miettimään, miten järjesttömiltä he kuulostavat?

Jotkut kirjoittajat väittävät, että muslimit tuhoavat naisten oikeudet, kun taas toiset sanovat, että naisilla on nyt liikaa oikeuksia. Yhden herrasmiehen mukaan feminismi on tehnyt valkoisista miehistä köyhiä nynnyjä, jolloin naisten alitajunnan halu tulla vahvan miehen alistamaksi on tyydytettävät muslimimiehillä. Toinen kirjoittaja taas esittää, että feminismi on Rockfellerin luoma ideologia. Kun taas kolmas esittää, että nykyiset feministit ovat ”valefeministejä.” Huh huh!

Perustellakseen naisten oikeuksien rajoituksia, monet kirjoittajat vetoavat alhaiseen synnytykseen. Korjatakseen ”valkoisen rodun taantumisen”, tässä ehdotetaan niin perheitten tukemista verovaroin, kuin abortin vaikeuttamista ja lapsettomien pariskuntien julkista syyllistämistä. Kirjassa myöskin viitataan Halla-ahoon, joka kyseenalaista ajatusta, että tasa-arvo ja hyvä sosiaalihuolto edistäisivät syntyvyyttä. Tietenkin Totalitarismiin liukuvat Puola, Venäjä ja Unkari esitetään hyvinä yhteiskuntamalleina.

Kotimainen kulttinen miljöö

Colin Campbellin ”kulttinen miljöö” teoriaa mukaan vastakulttuureihin muodostuu erilaisten marginaalisten ideoitten sulatusuuni, eli ”kulttinen miljöö”. Tällaisessa ympäristössä ihmiset suhtautuvat suvaitsevaisesti radikaalisti toistensa kanssa erilaisiin uskomuksiin ja ideologioihin, koska heitä yhdistää valtavirtakulttuurin vastustaminen ja pelko viranomaisia kohtaan. Syntyykin eräänlainen ääriryhmien välinen solidaarisuus. Tämä erilaisten äärimmäisten uskomusten ympäristö mahdollistaa vaivattoman siirtymisen yhdestä ryhmittymästä toiseen tai jopa samanaikaisen jäsenyyden eri ryhmissä.

Tapio Pesolan toimittama ”Suomen saattokello-t 2017” teos todistaa Campbellin teorian oikeaksi. Toimittaja suhtautuu myötämielisesti äärimmäisen ristiriitaisiin ja toisilleen vihamielisiin ideologioihin kuin ne olisivat vain erilaisia pizzatäytteitä. Samalla eri artikkelit tukevat ja puolustavat eri äärioikeistolaisia ja länsivastaisia toimijoita, jotka ovat joutuneet vaikeuksiin viranomaisten kanssa.

Tässä kirjassa tämä erilaisten ääri-ideologioitten suvaitsevaisuus näkyy siinä, että esimerkiksi EU on joko CIA:n, globalistien, uusliberalistien, juutalaisten tai kulttuurimarxistien luoma. Tai sitten kaikki edellä mainitut ovat juutalaisten luomia. Riippuu täysin, kenen kirjoituksia haluaa ottaa tosissaan.

Tietenkin toimittaja kirjoitti, että tätä kirjaa saa vain kritisoida, jos pystyy osoittamaan, missä tarkalleen se on väärässä. Mutta en vaivautunut sellaiseen, koska miksi pitäisi edes ottaa tosissaan teosta, jossa on monta toistensa kanssa ristiriidassa olevia salaliittoterioita? Jonas Sivelä on kirjoittanut salaliittoteorioita käsittelevässä tietokirjassaan ”Kaiken takana on salaliitto” (2015), että salaliittoteorieetikot peittelevät skepulaationsa runsailla yksityiskohdilla ja lähdeviitteillä, joita on niin paljon, että kukaan ei jaksa niitä tarkastella yksitellen, joten salaliittoteoria saa uskottavamman näennäistieteellisen kaavun.

Salaliittoteorioita tutkinut filosofian maisteri Toni Saarisen mukaan salaliittoteoriat nojaavat paradoksaalisesti yhteyksiin toistensa välillä, lukuisiin lähdeviittauksiin sekä aiempien kirjoittajien ja dokumenttien auktoriteettiin vetoamiseen. Erilaisten viittausten ja yhteyksien verkosto voi vaikuttaa auttamattoman sekavalta ja epäkoherentilta. Sekavuus on ymmärrettävämpää ja moniulotteisemmin analysoitavissa, jos ajatellaan, että tietyn aiheen ympärille kehittyneet salaliittoteoriat muodostavat oman korpuksensa. Esimerkiksi MV-lehti viittaa Alex Jonesiin artikkeleihin tai Jordan B. Petersonin videoihin kuin kummatkin olisivat uskottavia auktoriteetteja. Näin syntyikin itseään ruokkiva salaliittoteorioitten ja uskomusten rihmasto, josta tämä kirja syntyi.

Samalla tässä kirjassa esiintyy myöskin sisäisiä ristiriitaisuuksia. En ala tässä selittää mikä kulttuurimarxismi on, koska olen kirjoittanut siitä aiemmin. Mutta kiinnitän huomiota siihen, että yksi kirjoittajista esittää, että kulttuurimarxismi tuhoaa länsimaisen sivilisaation muuttamalla ajattelutapamme kielen kautta. Tämä toimisi niin, että kulttuurimarxistit keksivät uusia sanoja korvaamaan vanhoja termejä. Minusta tämä on mielenkiintoista, koska kirjassa kiistetään koko käsitys vihapuheesta rasistista väkivaltaa lietsovana retoriikkana, mutta samaan aikaan koko sivilisaatiomme voidaan tuhota uusilla sanoilla? Parasta onkin yksi MV-lehden artikkeli, jossa kerrotaan, miten MV-lehti on vihapuheen uhri! Eli vihapuhetta ei ole olemassa, vaan se on eliitin keksimä käsite, jolla hiljentää poliittiset vastustajat, mutta samaan aikaan MV-lehti on vihapuheen uhri? Samalla tässä kirjassa käytettään itse keksimiään käsitteitä, kuten “suvakki”, “matu””homosaatio”, ”polpo” ja “mokutus”. Kuka tässä yrittää vaikuttaa ihmisten mieliin uusilla käsitteillä?

Mutta koska toimittaja tunnustaa kirjansa sisäisen ristiriitaisuuden ja sen suvaitsemisen, on oletettavaa, että nämä kaksi elementtiä ovat tietoisesti harkittuja. USA:ssa on havaittu, että äärioikeiston taktiikkoihin kuuluu eräänlaisesta konekivääripuhe, jossa heitetään kaikenlaisia sekalaisia ja ristiriitaisia ideoita kuulijalle, sillä odotuksella, että edes jokin niistä tarttuu. Ei ole väliä onko väittämä totta tai uskooko itsekin siihen.

Arviomassani Oliver Royn kirjassa ”Globalised islam” (2002) mukaan globalisaatio on luonut postmodernin ympäristön, jossa kaikki on kaupallistettu, jopa uskonnot ja ideologiat. Roy kirjoitti islamista, mutta hänen ideansa voidaan soveltaa äärioikeistoon. Royn mukaan kaupallistuminen on imeytynyt kulttuurimme niin syvälle, että kohtelemme maailmankatsomuksia kuin brändejä. Valikoimme erilaisia ideoita ja sekoitamme niitä kuin ne olisivat bufettitarjoilussa. ”Suomen saattokello-t 2017” on tällainen buffettipöytä. Valikoimassa on vain eri vihan makuja.

Mutta miksi?

Jos poistamme tästä kirjasta kaiken rasismin, salaliittoteoriat ja Kremlin-myönteisyyden, jäljelle jää syvä ahdistus uusliberalistista politiikkaa kohtaan. Suurin osa artikkeleista korostaa sitä, miten maailmassa taloudellinen epätasa-arvo ja köyhyys ovat kasvaneet räikeisiin mittasuhteisiin. Miten poliitikot ajavat koko ajan kurjistavaa ja epädemokraattista yksityistämispolitiikkaa. Miten vuosikymmeniä sitten aloitetut sodat eivät ole vieläkään päättyneet, mutta uusia aloitetaan, aiheuttaen joukkopakoja kriisialueilta. Samalla terrorismin pelolla oikeutetaan yksityisyyden murenemisen ennennäkemättömällä tahdilla. Ja kun nämä aisat eivät ahdistaisi ihmisiä tarpeeksi, maailman johtavimmat tiedemiehet ovat julistaneet, että nykyinen elämäntapamme tuhoaa planeetan ja sen pelastamiseen tarvitaan radikaaleja yhteiskunnallisia muutoksia. Joillekin kaikki tämä on liikaa.

Marxilaisen teoreetikko Fredric Jamesonin mukaan nykyään salaliittoteoriat ovat “köyhän miehen kognitiivista kartoitusta”. Hänen mukaansa salaliittoteoria on epätoivoinen, mutta epäonnistunut yritys ymmärtää jälkikapitalistisen yhteiskuntajärjestyksen logiikkaa. Tapio Pesola kertookin, että syy tämän kirjan julkaisemiseen oli hänen ”ihmettely maailman menosta”. Tutkija Peter Knight lisää, että tällaisten salaliittoteorioitten kieli ja tyyli ovat nyky-yhteiskunnassa monelle helpoimmin omaksuttava tyytymättömyyden ilmaisun keino kuin monimutkaiset yhteiskuntateoriat. On helpompi uskoa, että juutalaiset ovat harkitusti tuhoamassa maailman kuin siihen, että itse uusliberalistinen talouspolitiikka on yksinkertaisesti epäonnistunut.

Arvioimani Robert O. Paxtonin ”The Anatomy of Fascism” (2004) kirjassa kerrotaankin, miten Hitler ja Mussolini käyttivät hyvinkin vasemmistolaista retoriikkaa saadakseen työläisten kannatuksen taakseen, mutta kun piti saada keskiluokan ja yläluokan mukaan, retoriikka räätälöitiin hyvinkin oikeistolaiseksi. Totuudella tai johdonmukaisuudella ei ollut väliä, ainoastaan vallalla. Päästyään valtaan kummatkin ihmishirviöt ajoivat julmaa äärioikeistolaista politiikkaa, jossa työläisten oikeudet, hyvinvointivaltio ja naisten oikeudet heikennettiin. Vanhukset, kehitysvammaiset, mielisairaat, juutalaiset, romanit, homot, sosialistit ja liberaalit tuhottiin tai orjuutettiin teollisessa mittakaavassa. Samaan aikaan suurille yksityisille yrityksille tarjottiin rikastuttavia sopimuksia valtion sotateollisuudessa.

Se ovatko tässä Tapio Pesolan kirjassa esiintyvät ihmiset fasisteja ei ole väliä, vaan sillä miten lähellä heidän retoriikkansa ja taktiikat muistuttavat fasismia. Tässä teoksessa esitetyt ideat ovat jo inspiroineet lukuisia rasistisia massamurhaajia, kuten Breivik, jonka manifestin analysoin kaksi vuotta sitten, sekä Uuden Seelannin terroristia. Ei ole mikään sattuma myöskin, että äärioikeistolainen juutalaisvastaisuus on kasvanut Euroopassa muslimivastaisuuden kanssa.  Sanoilla on voimaa ja seurauksia. Kun muslimeja ja juutalaisia kuvataan perimmäisiltä ominaisuuksiltaan petollisiksi ja väkivaltaisiksi hirviöiksi, ei ole mikään ihme, että jopa lasten tappaminen nähdään sankaritekona. Rasismin seuraukset ovat viattomien ihmisten ruumiskasoja. Joka. Ikinen. Kerta.

Yhteenveto

Tapio Pesolan toimittama ”Suomen saattokello-t 2017” on kauhea rasistinen sotku, joka ei ole hyvä edes rakenteellisella tasolla. Kukaan ei jaksa lukea yli 800-sivua itseään toistavia sitaatteja epämääräisiltä propagandajulkaisuilta, vaikka kuinka vihaisi tummia ihmisiä ja EU:ta. Silti tämä on ehkä ainoa yksin kansiin painettu kotimaisten äärioikeistolaisten propagandalehtien artikkelikokoelma koko maassa. Digitaalinen aineisto on tunnetusti hyvin katoavaa ja pirstaloituvaa, joten tämän on tutkijoille ja (toivon mukaan) viranomaisille mittaamattoman arvokas lähdeaineisto siitä, mikä on modernin äärioikeiston ideologia ja ketkä sitä levittävät?

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Rasismin ja äärioikeistolaisuus

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , ,

helmikuu 10, 2019 · 6:00 am

Jack Kerouacin elämäkerta

Dennis McNallyn, vuonna 1979 julkaistu ”Jack Kerouac. Elämäkerta” kertoo otsikossa mainitusta beat-kirjailijasta.

7

Idea

Näin tämän kirjan satunnaisesti Helsingin Innon kirjakaupan pöydässä muitten elämäkertojen kanssa. Otin sitten lukulistaan, koska pidin Kerouacin ”Matkalla” (1955) romaanista. Ajattelin, että niin mielenkiintoisen kirjan kirjoittanut jäbä on varmasti mielenkiintoinen henkilö. Olin oikeassa.

Jack Kerouac oli työläistaustainen kirjailija, joka kasvoi Toisen maailmansodan aikoihin, ja hänen elämänsä väritti vahvasti uskonnolliset kokemukset, syvä masennus ja alkoholismi. En ollut yhtään yllättynyt tästä. Ei voi olla taiteilijanero, jos on tyytyväinen elämäänsä.

Dennis McNally kirjoitti elämäkerran kuin se olisi tunteellista tajunnanvirtaa. Alussa vihasin koko epätieteellistä kirjoitustyyliä, mutta se on hyvä tapa päästä kuolleen beat-kirjailijan pään sisään. Ainakin samaistun vahvasti Kerouaciin, vaikka tämän elämä oli hyvin erilainen kuin omani. Tässä kirjassa ei keskitytä niinkään piirtämään Kerouacin elämän kautta ajan kuvaa, vaan enemmänkin, miten kirjailija itse sen aisti.

Toki tässä käsitellään paljon miten media käsitteli väärin hipstereitä. Toisin kuin nykyään, hipstereitä pidettiin väkivaltaisina ja huumeita käyttävinä roskasakkina, jolle ei kannattanut antaa lupaa seurustella tyttäresi kanssa. Oikeastaan hipsterit olivat jazz-musiikkia kuuntelevia eritaustaisia nuoria, jotka kirjoittivat kokeellista kirjallisuutta omasta kokemusmaailmastaan. Kerouacin elämään kuuluikin reissaaminen, kokeellisen kirjallisuuden tuottaminen, rankaa jazz-musiikkia ja bilettämistä muitten beat-kirjailijoitten kanssa.

Ristiriitaisuus

Mielenkiintoista oli kuitenkin lukea Kerouacin maailmankuvasta. Jack Kerouac oli jonkinlainen epäpoliittinen teollistumista vastustava anarkoprimitivisti, joka samaan aikaan vihasi valtiota ja kunnioitti USA:n lippua lähes uskonnollisella paatoksella. Kerouac piirtyykin tässä kirjassa jotenkuten tyypilliseksi amerikkalaiseksi punaniskaksi, joka vastustaa kaikkia auktoriteetteja, mutta samaan aikaan on vahvasti isänmaallinen. Kuitenkin Kerouac oli paljon sivistyneempi ja suvaitsevampi puin punaniskat.

Samaan aikaan, kun beat-kirjailija rakasti jazzia, hengaili huumeriippuvaisten, huijareitten ja seksityöläisten keskuudessa, hän vihasi juutalaisia. Juutalaisviha olikin yksi toistuvimmista teemoista tässä kirjassa. Kerouacin antisemitismi oli sellaista outoa uskomusta, että juutalaiset ovat syypää keskusvallan olemassaoloon ja kustannusmaailman hankaluuksiin. Kuten antisemitismiä tutkinut Sartre on havainnut, antisemitistit eivät vihaa elämässään tapaamiaan juutalaisia, he voivat jopa ystävystyä heidän kanssaan, mutta he vihaavat abstratktia ”niitä muita juutalaisia.” Jack Krouac oli samankaltainen. Kännissä hän saarnasi juutalaisia vastaan, vaikka hänellä oli juutalaisia ystäviä. Monet Kerouacin kaverit eivät koskaan ottaneet kirjailijan juutalaisvastaisia saarnoja tosissaan, koska ne koettiin tunteitten purkauksina, eikä ”oikeina” poliittisina kiihottamisina.

Juutalaisvastaisuuden lisäksi, Kerouacin maailmankuvaan kuului Oswald Spenglerin ”Länsimaiden perikato” (1918) kirjan teoriat. Keroac uskoi, että moderni USA oli sortovalta, ja maailma menossa kohti romahdusta. Kerouacin mukaan keskusvalta oli eristämässä ihmiset toisistaan ja hitaasti murentamassa vapauden. Hieman ristiriitaisesti Keroac oli myöskin mystiikkaa korostava buddhalainen.

Lukiessani näitä faktoja kirjailijasta, en voinut, kun miettiä, että Kerouac omasi fasistisia ajatuksia. Erityisesti natsit pitivät Spenglerin teorioista, itämaisesta mystiikasta ja osa heistä (Esim Himmler) myöskin vihasivat teollistumista. Tämä kirja jotenkuten vahvistaakin kandini teesiä, jonka mukaan ihmiset omaksuvat yksittäisiä arkiuskomuksia, jotka voivat olla ristiriidassa toistensa kanssa ja vain tietty balanssi  niitä voi kallistaa ihmisen kannattamaan jotain tiettyä poliittista ryhmittymää. Kerouac omasi samaan aikaan anarkistisia, että äärikonservatiivisia ajatuksia, jotka eivät heijastuneet kuitenkaan poliittiseksi aktivismiksi. Kerouac esimerkiksi ei koskaan äänestänyt, mutta hän kertoi pitävänsä presidentti Richard Nixonista, luki aktiivisesti konservatiivista National Review-lehteä, vastusti kommunismia ja hippejä. Samaan aikaan kuitenkin Keouarc piti äärikonservatiivista John Birth Societyä sekopäisenä ja vaarallisena järjestönä.

Dennis McNally kirjoitti kirjansa puolueettomasti, joten hän ei arvuuta kohteensa elämänvalintoja, ainoastaan toteaa, mitä aikalaiset ajattelivat Kerouacista, ja mitä beat-kirjailija ajatteli itsestään. Ironisinta onkin, että Kerouacin kirjallisuus inspiroi rock n’ rollin ja koko 60-luvun vastakulttuurin, vaikka hän itse vastusti sen hedonismia. Kerouac halusi jonkinlaista paluuta luontoon ja yksinkertaisempaan kyläyhteisöjen anarkistiseen maailmaan, mutta hippien seksin, huumeitten ja mielenosoitusten maailma ahdisti häntä syvästi.

Ongelmia

Kirjan suurin ongelma on sen taiteellinen tyyli. Joskus oli hyvin vaikea seurata mitä tapahtui ja miksi. Esimerkiksi minulta jäi kokonaan ohi käsittelikö kirja ”Matkalla” kirjaan liittyvän vessapaperirullakäsikirjoituslegendaa. Samalla tämä tajunnanvirtatyyli häivyttää laajenmpaa analyyttisempaa otetta Kerouacista ja aikakaudesta, jossa hän eli.

Yhteenveto

Dennis McNallyn ”Jack Kerouac. Elämäkerta” on hyvä kirja amerikkalaisen nykykirjallisuuden suurimmista neroista. Mutta sen taiteellinen tyyli voi vieraannuttaa joitain lukijoita.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Mitä tällä kertaa luin

Avainsanat: , , , , , , , ,

elokuu 10, 2018 · 5:55 am

Kulttinen miljöö ja äärioikeisto

Kuten kauemmin seuraavat tietävät, poliittiset ääriryhmät kiinnostavat. Erityisesti näitten omien vihajulkaisujen lukeminen. Kuvailen tutkimusmatkojani pimeyteen sukeltamiseksi. Kun luulee, että on jo sukeltanut pimeimpään järveen, löydänkin pohjassa onkaloita, jotka vievät vielä pimeimpiin syvyyksiin. Sellaisiin syvyyksiin, joissa paljastuu aatteita ja ilmiöitä, jotka ovat niin vastenmielisiä, että ne haastavat jopa mielikuvituksen. Kun kuulin Mattias Gardellin vuonna 2003 julkaistusta kirjasta ”Veren jumalat. Pakanallinen herätys ja valkoinen separatismi” (oma suomennos) otin sen välittömästi lukulistalle. Tiesin aika vähän natsipakanoista. Tietämykseni rajoittui black metall-bändeihin, jotka flirttailevat äärioikeiston ja odinismin synergialla, mutta black metal on musiikkigenre, jossa et ole aina varma kuinka tosissaan ollaan? Tämä Gardellin kirja kertoo porukasta, joka on ihan vakavissaan.   

14

Mattias Gardellinin kirja ei käsittele vain äärioikeistolaisia uuspakanallisia, vaan kaikenlaisia äärioikeistolaisia uskontoja. Tässä kirjassa analysoidaan sellaisia uusnatsiryhmiä, jotka ovat niin radikaaleja, että jopa Adolf Hitler kääntyisi haudassaan. Luulin, että tiesin mihin asti äärioikeistolaisuus voi mennä, mutta olin pahasti väärässä. Tässä kirjassa hulluuden rajat revitään rikki ja ainoa asia, minkä voin todeta, on lainata Arman Alizardin kuuluisan lauseen ”Nää ihmiset elää näin joka päivä!” Tässä kirjassa käsitellään äärioikeistolaisia- odinisteja, -wotanisteja, -identiteettikristittyjä, -satanisteja, -muinaisiin arjalaisufoihin uskoviin, -teosofeihin, – hinduihin ja oma suosikkini UFO-natsi-satanisteihin!    

Antropologiaa ja uskontotiedettä.   

Mattias Gardell on uskontotieteilijä ja hän kylmän vakavasti kirjoittaa erilaisista uusnatsiryhmistä ja niitten historiasta. Alkuperäisillä natseilla oli okkultistisiipi, mutta se joutui jakamaan tilaa kristittyjen ja ateistinatsien kanssa. Tässä kirjassa ei jaata näkemystä, että Hitler olisi ollut itse okkultisti, vaan suurin osa natsien okkultismista oli Ahnenerbe-instituutissa. Tämä natsien arkeologinen tutkimuslaitos yritti todistaa Karl Maria Wiligutin ja Alfred Rosenbergin sekopäiset ideat arjalaisten muinaisesta ja ”kadonneesta” maailmanmahdista todeksi. Kuitenkin homma lähti kunnolla lapasesta vasta Toisen maailmansodan jälkeen, kun kaikki fiksut ihmiset jättivät natsitouhut taakseen. Kenttä jäi vapaaksi, mitä sekopäisten toimijoitten käsiin ja silloin liuta lukuisia mielikuvituksellisia esoteerisia natsijärjestöjä putkahti kuin sieniä sateella.    

Kirjailija tarkastelee erilaisia ääriryhmiä Colin Campbelln muotoilemalla ”kulttinen miljöö” teorian kautta. Cambpellin teorian tarkoitus oli alun perin selittää uskonnollisten kulttien räjähdysmäisen nousun tiettyinä historiallisina aikakausina, mutta Gardell soveltaa sitä poliittisiin ääriryhmiin. Teorialla kirjailija pyrkii selittämään, miksi näitä ääriryhmiä on niin monta, mutta niitten jäsenmäärät saavuttavat maksimissaan tuhannen rajapyykin ja hajoavat alle viidessä vuodessa? Kulttinen miljöö selittää myöskin, miksi moni äärioikeistolainen on samaan aikaan usean ryhmän jäsen ja monet kiertävät yhdestä ryhmästä toiseen kuin olisivat jossain vihabuffetissa?   

Gardellin mukaan kulttuurissa syntyy alakulttuuri, joka muodostuu erilaisten vaikutteitten jakamaksi miljööksi. Tässä vastakulttuurisessa vihaliemessä ainoa yhdistävä tekijä eri ideologioitten välillä on valtakulttuurin vastustus. Äärivasemmistolla on oma kulttinen miljöö ja niin on -oikeistollakin. Näissä miljöissä ideologisella sakeudella ei ole rajaa ja ristiriitaisetkin rasistiset ideat kuplivat yhdessä, kunnes saamme sellaisia nerokkaita yhdistelmiä kuin muinaiset UFO-arjalaissatanistiodinistit tai kansalliset bolsevikit (natsistalinistit, koska joku vihaa näinkin paljon ihmiskuntaa). Alakulttuurissa liikkuvat hyypiöt eivät välttämättä usko yhdenkään ideaan tosissaan, mutta heillä on tunne, että tarvitsevat jotain mihin uskoa, joten he kokeilevat kaikkea, mikä koetaan ”kiellettynä”. Fanaattisuutta näillä ihmisillä kuitenkin on ja Gardell kertoo lukuisista terrori-iskuista ja muista väkivallan teoista, mihin jotkut ääriryhmistä ovat sortuneet. Monet esimerkiksi juhlivat WTC-iskuja ja harkitsivat liittymistä al-Qaidan kanssa, koska ”juutalaisviha yhdistää”.

Kulttinen miljöö selittää, miten jotkut rasistit voivat päätyä perjantaina juomaan viinaa odinistien kanssa, kunnes seuraavana päivänä ylistetään Saatanaa jossain metsäaukiolla ja sunnuntaina hirveässä krapulassa hankkimaan jäsenkortin uusnatsijärjestöön, joka uskoo, että Hitler pakeni lentävällä lautasella Antarktikseen ja holokaustia ei koskaan tapahtunut. Salaliittoterioita on tuhansia ja yksi on hullumpi ja rasistisempi kuin toinen.  

Kulttinen miljöö on pätevä tieoria, koska se selittää, miksi vuodesta 2015 täällä Suomessa on pulpahtanut useita äärioikeistolaisia ryhmittymiä, jotka ovat ehtineet pirstaloitua niin moneen uuteen ryhmään, että on vaikea pysyä perässä, milloin mikäkin elämäkoululaisten joukkio riehuu kaduilla. Oma kandini ehti vanhentua, kun siinä analysoitu Suomi iskee! -ryhmä hajosi tänä vuonna kahteen ryhmään, joista yksi ovat Maidan jääkärit ja toinen on Reformi. Teoria myöskin selittää, miten nämä rasistiset ryhmät voivat liittoutua toistensa kanssa hetkellisesti tai vaihtaa jäseniä keskenään, vaikka eivät jakaisikaan samaa aatetta. Esimerkiksi Suomi ensin kaltaiset ääriryhmät eivät ole fasistisia, mutta ne ovat tehneet yhteistyötä PVL:än ja Soldiers of Odin uusnatsiryhmien kanssa, koska ”kansallismielisten pitää pitää yhtä” ja koska monet ryhmän jäsenistä itsekin vihaavat juutalaisia.

Autoritaarinen persoona   

Ryhmien lyhytikäisyyteen vaikuttavat myöskin itse äärioikeistolaisuuden ideologia, joka korostaa nietzscheläistä superihmistä. Koska äärioikeistolaiset ryhmittymät korostavat itsenäistä ja häikäilemätöntä miesmallia, ryhmä houkuttelee melkein vain häikäilemättömiä ja itsenäisiä miehiä, jotka kärsivät narsismista ja ”viikonloppu fuhrer” -kompleksista. Mikä käytännössä tarkoittaa, että joukko itsekkäitä kusipäitä ei kykene kovin kauan tekemään yhteistyötä keskenään, ilman että alkavat riidellä toistensa kanssa. Ryhmät hajoavat uusiin ryhmiin ja niin edelleen. Kirjailija kommentoikin, että ei ole koskaan elämässään kuullut niin paljon juoruja kuin haastatellessa äärioikeistolaisia. Kenttätutkimuksissa Gardell sai kuulla, miten joku toisen ryhmän johtaja oli ”kaappihomo”, ”juutalainen”, ”FBI:n agentti” tai ”FBI:n agentti, joka on homojuutalainen”   

Uskonnot   

Kirjailija tietenkin muistaa kertoa, että kuten kristinusko, niin satanismi ja uuspakanalisuus eivät itsessään radikalisoi ihmistä natsismiin. Valtavirrassa satanismi ja pakanallisuus ovat melko suvaitsevaisia uskontoja, mutta niistä löytyy pimeimmät haarat, jotka perustuvat rotuajatteluun. Kirjailijan mukaan pakanoissa riita on yltynyt niin suureksi, että he itse ovat määritelleet, missä on ”järkevä” raja. Kirjailijan mukaan aasainuskovaiset ovat suvaitsevaisia ja rauhaa rakastavia pakanoita ja odinitit ja wotanistit ovat natsipakanoita. Satanismissa taas ei ole samaa ongelmaa, koska uskontona satanismilla ei ole yhteistä doktriinia. Mutta kirjailija erottaa laveyalaiset ateistisatanistit oikeista satanisteista. Yllätyin itsekin, että on olemassa oikeita Saatanan palvojia, jotka oikeasti uskovat kirjaimelliseen demoniin, mutta sellaisia on ja he ovat kaiken lisäksi vielä fasisteja. Tietenkin, kuten odinistit, niin natsisatanistit ovat hyvin pieni vähemmistö vähemmistöuskonnoissa, mutta silti aika kiehtovia. Uus-seelantilainen Black Order-järjestö oli kaikista kiehtovin. Tämä lyhytaikainen natsisatanistijärjestö suunnitteli uuden ”homo galaktikus” superihmisen luomista harrastamalla kaikkea pahaa ja kiellettyä, kuten ”oikea Saatana toivoisi”.   

Ongelmia   

Suurin ongelma on kirjan yksityiskohtaisuus ja ikä. Gardell päätti käytä yksityiskohtaisesti jokaisen sekopäisen ääriryhmän ideologian läpi, niin yksityiskohtaisesti kuin mahdollista. Alussa oli hauskaa lukea erilaista ryhmittymistä, mutta monen ryhmän erot ovat melko pieniä, joten kirja alkoi toistaa itseään. Erityisesti, kun yksityiskohtiin kuului, vaikka eri uskontojen palvontamenot, jumalat ja syntykertomusten läpikäyminen. Ihmisen pitää olla todella kiinnostunut okkultismista, jotta jaksaa lukea 5 eri versiota odinismista ja vastaavista. Yksityiskohtaisuus ja anajohtainen teoria pelastavatkin tämän kirjan historian roskakorilta. Vaikka suurin osa kirjassa mainituista ääriryhmistä ei ole enää olemassa, näitten ideologiat tai osa niistä elää yhä netin syövereissä, jonkun muun uuden ääriryhmän vaatteina. Ainakin jos lukee alt-rightista, huomaa että sakeus ei ole minnekään kadonnut, ainoastaan siistiytynyt.

Yhteenveto   

Mattias Gardellin ”Veren jumalat. Pakanalinen herätys ja valkoinen separatismi” on kattava tietokirja hulluimmasta amerikkalaisesta äärioikeistosta. Kirja perustaa näkemyksensä runsaaseen ensisijaiseen lähdeaineistoon. Aineistoon kuuluu eri ryhmittymien omia julkaisuja ja jäsenten haastatteluja, teoreettisen akateemisen tutkimusaineiston lisäksi. Mutta kulttinen miljöö -teoria tekeekin tästä kirjasta yhä ajankohtaisen, vaikka se on melkein kaksikymmentä vuotta vanha. Nykyään äärioikeistolaisia ryhmittymiä on paljon enemmän ja internet on mahdollistanut niitten leviämisen alt-right kattonimityksen alla. Kulttinen miljöö myöskin selittää, miten nämä ryhmät voivat hetkellisesti yhdistyä presidentti Donald Trumpin taakse, vaikka aatteellisesti ne eivät edes kannata fasismia tai kansallissosialismia.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Rasismin ja äärioikeistolaisuus

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Tou 13, 2018 · 5:45 am

Miten rakentaa juutalaisvaltio?

Theodor Herzlin ”Juutalaisvaltio” on vuonna 1896 julkaistu manifesti, joka ajoi Euroopan juutalaisille oman valtion perustamista.  

58

Historia 

Kirja alkaa surullisesti sillä, että Herzl kertoo, miten juutalaiset eivät ole kaikista assimilaatioyrityksistä huolimatta onnistuneet välttymään vainoilta ja syrjinnältä. Joka ikinen valtio, jonne juutalaiset ovat paenneet on vuorostaan vainonnut heitä parin vuosikymmennen jälkeen. Kirjailijan mukaan juutalaiset eivät voi voittaa, koska jos he sopeutuvat hyvin, heitä syytetään työpaikkojen viemisestä ja vallanhimosta. Jos he eivät taas sopeudu, vaan pysyvät köyhinä ja eristäytyneinä, heitä syytetään rikollisuudesta ja kurjuuden levittämisestä. Tämän vuoksi kirjailija ehdottaakin, että ainoa tapa juutalaisen saada kunnioitusta, on perustaa oma valtio, josta nostaa itsensä ”sivistyneitten” kansojen joukkoon.  

Teesi 

Kirjailijan mukaan yksi uusista ongelmista, joka on lisäämässä antisemitismiä Euroopassa, ovat suuret määrät ”keskinkertaisia” korkeasti koulutettuja juutalaisnuoria, jotka rasismin takia eivät saakaan töitä. Töiden puute ja korkean koulutuksen aiheuttama korkea odotus menestyksestä, luo ristiriidan nuorissa juutalaisissa, joka ajaa monet heistä liittymään äärivasemmistolaisiin ryhmittymiin ja puolueisiin. Suuri määrä juutalaisa vallankumouksellisissa tai muuten vaarallisiksi koetuissa vasemmistojärjestöissä lisäsi antisemitismiä. Herzl valittaakin, että on syntymässä kuva, että kaikki juutalaiset ovat joko terroristeja tai suunnittelevat kommunistista vallankaappausta. Timothy D. Snyder onkin dokumentoinut kirjassaan ”Tappotanner” miten natsit käyttivät tätä mielikuvaa hyväkseen oikeuttaakseen juutalaisten syrjinnän ja lopulta heidän hävittämisen.

Tämä Herzlin kuvaus antisemitismistä kuulostaa auttamatta aika tutulta, kun juuri nykyään on toinen Euroopan vähemmistöryhmä, jota myöskin syyllistetään sen joittenkin jäsenten radikalisoitumisesta. Historia tosiaan toistaa itseään.  

Suunnitelma. 

Ratkaisuksi kirjailija ehdottaa, että joko Argentiinaan tai Palestiinaan rakennetaan juutalaisille oma valtio. Herzl ei nimeä valtiota ja suunniteltu lippukin eroaa nykyisesta Israelista.

Tämän kirjan mukaan juutalaisvaltio perustettaisiin sekulaarin liberaalidemokratian nimiin, mutta sen rakentaisi valtava sionistineuvoston perustama korporaatio. Kirjassa on aikamoisia scifimäisiä kuvauksia suuryrityksestä, joka tappaisi sukupuuttoon alueen vaaralliset eläimet ja rakentaisi koko tulevan valtion infrastruktuurin.  

Ehkä todellista Israelin valtiota muistuttava visio löytyy kirjan kuvauksessa, jonka mukaan Iso-Britannia on taivuteltava olemaan juutalaisvaltion suojelija ja tukija. Herzlin mielestä Iso-Britannia saataisiin tukemaan juutalaisvaltiota, jos kerrottaisiin, että tuleva valtio voisi olla hyödyksi Euroopan suurvalloille. Hyöty Iso-Britannialle tulisi sillä, että juutalaisvaltio toimisi Lähi-Idän sillanpääasema, joka ”vartioi” Eurooppaa ”itämäisilta barbaarijoukoilta”. Tarkemmat lukijat varmaan pystyvät näkemään, miten käytännössä tämä visio Israelin roolista on toteutunut. 

Kirjassa on sitten hyvin yksityiskohtaisia kuvauksia, miten tämä yksi suuryritys rakentaisi tiet, rakennukset ja työllistäisi kaikki miehet (tiettenkin naisten paikka on kotona synnyttämässä lapsia, koska 1800-luku).   

Tässä kirjassa ei ajeta vapaita markkinoita, vaan kevyttä sosiaalidemokratiaa, jossa kaikki uuden valtion asukkaat ovat eri yksityisomisteisten yritysten osakkaita.  

Yhteenveto 

Theodor Herzlin ”Juutalaisvaltio” on samaan aikaan todella lohduton kertomus pienestä kansasta, joka tuntee olevansa ahdettu nurkkaan ja scifi-fantasia uuden siirtomaavallan perustamisesta, joka toteutui käytännössä mahdollisimman ikävimmällä tavalla.

Theodor Herzl kirjoitti tämän manifestin tarkoittaen hyvää, mutta jo tekstissä ilmenee ne ongelmat, joita myöhemmin Israelin valtiossa on huomattu. Sitä melkein voisikin sanoa, että nykyinen Israelin valtio on viimeisempiä 1800-luvun imperialistisen ideologian jäänteitä. Se onkin ironista, että nimenomaan eurooppalainen imperialistinen ideologia aiheutti kansallissosialismin nousun, joka lähes hävitti euroopan juutalaiset sukupuuttoon, mutta samaa ideologiaa sovellettiin Israelin luonnissa.

Koska euroopan juutalaiset olivat hyvin integroituneita, he eivät voineet irrottautua siitä ympäröivästä valtakulttuurista missä elivät ja loivat juuri sellaisen valtion, joka perustuu vähemmistöjen sortoon ja sotaisaan ekspansionismiin. Theodor Herzlin ”Juutalaisvaltio” on hyvä esimerkki siitä, miten ideat eivät synny tyhjiössä, vaan ovat aikansa lapsia, jotka vaikka kuinka vastustaisivat muita vallitsevia ideoita ympäristössään, ovat itsekin näitten ideoitten tuote.  

1 kommentti

Kategoria(t): Mitä tällä kertaa luin

Avainsanat: , , , , , , ,

huhtikuu 13, 2018 · 5:25 am

Antisemitisti ja juutalainen

Jean-Paul Sartren ”Antisemitisti ja juutalainen: Vihan etiologian tutkimus.” (oma suomennos) On ranskalaisen eksistentialistisen filosofin yritys tutkia, mikä on juutalaisvihan psykologinen ja filosofinen alkuperä.   

39

Tämä kirja julkaistiin vuosi Toisen maailmansodan jälkeen, joten sille oli tilausta. Miten holokaustin kauhut olivat ylipäätänsä mahdollisia ja miten sen toistuminen voidaan estää? Monet kysyivät näitä kysymyksiä ja Sartre päätti vastata.   

Sartre kirjoitti tämän lyhyen kirjan kaikille, joten se on aika helppolukuinen. Kirjailija käyttää filosofiaa, psykologiaa, omaa kokemusta ja historiaa kartoittaakseen ne psykologiset ideat ja mielikuvat, jotka muodostavat rasistin maailmankuvan. Kirja kirjoitettiin pääosin tutkimaan juutalaisvihaa, mutta sen periaatteet soveltuvat kaikkeen rasismiin.   

Rasistin mielikuvituksettomuus  

Pelottavinta tässä kirjassa on sen viiltävä ajankohtaisuus. Luulisi, että holokaustin jälkeen antisemitistit vaihtaisivat taktiikoita, olisivat hienovaraisempia, eivätkä huutaisi ihmisten päälle, että juutalaisia tulisi kaasuttaa. Tässä minä ja kaikki muut olimme väärässä. Sartre paljastaa, että jo ennen Toista maailmansotaa antisemitistit olivat ovelia paskiaisia. Antisemitismi oli yhtä salakavalaa kuin nykyinen muslimiviha. Harvat antisemitistit avoimesti puhuivat juutalaisten tappamisesta, vaan he pyrkivät vihjailemaan ja generalisoimaan vihan kohdettaan. Jo silloin tiedettiin rasismin olevan väärin. Meille on jotenkin tullut anakronistinen käsitys kulttuurissamme, että rasismi on ollut ennen avoimempaa. Ei se ollut, vaan se oli juuri samanlaista pelkurimaista vittuilua kuin nykyään. Historiankirjoitus on vain korostanut rasismin brutaalimpia puolia, mutta arkipäivän kahvipöytärasismi oli tismalleen yhtä huolettoman salakavalaa kuin nykyään.  

Lukiessani tätä kirjaa, uskoni ihmiskuntaan mureni vähän lisää. Sitä olettaa, että olisimme oppineet jotain holokaustista, mutta ei. Näköjään muutama vasemmistoälykkö tajusi jotain, mutta ei kukaan sellaisia hippejä kuuntele.    

Rasistitrollit  

Sartren kuvaus antisemitismistä on niin ajankohtainen, että minun piti kääntää kirja ja katsoa uudelleen, milloin tämä kirjoitettiin? Tässä kirjassa kuvaillaan ilmiötä, joten me nykyään kutsumme ”trollaukseksi”. Rasisti kätkee vihansa vitseihin ja absurdeihin kertomuksiin, jolloin on hyvin vaikeaa todistaa, että hän vakavasti vihaa juutalaisia.  

Totuudella ei ole väliä  

Toinen oivallus tässä kirjassa on, että antisemitisti on tietoinen, että hän on väärässä. Antisemitisti on valinnut vihata juutalaisia, koska se on ainoa tapa, jolla hän pystyy tuntea itsensä paremmaksi kuin muut. Yleensä antisemitisti on keskiluokkainen mies, jolla on rahaa, mutta ei tarpeeksi omistaakseen maata tai tehtaita, mutta hän on siinä tuloluokassa, jossa hänellä ei ole omaa luokkaidentiteettiä, kuin työläisillä. Jostain identiteetti on luotava ja paras tapa on määritellä itsensä muitten kautta. Antisemitisti määrittelee itsensä lähellä olevan vähemmistön kautta, jolloin hänestä tulee rehellisyyden, itsehillinnän ja valkoisen eurooppalaisen sivistyksen edustaja ja juutalaisista kaikki paha. Rasisti, kun ei omista mitään konkreettista tai henkistä, korvaa omistajuuden puutteen kokemuksella, että hänellä on etuoikeus isänmaahansa, työpaikkoihin ja sen pääomaan. On vain hävitettävä juutalaiset, maahanmuuttajat, kommunistit ja homot, ja hän pääsee käsiksi siihen, joka muka kuuluu vain hänelle. Kuulostaako aivan saatanan tutulta, eikö vain?!  

Samaan aikaan antisemitisti tietää, miten absurdi hänen juutalaisvihansa on, joten hän alkaa keksimään kaikenlaisia tarinoita, miksi hän vihaa juutalaisia. Koska antisemitisti tietää sisimmässään olevansa väärässä, hän ei ota vakavasti rasismikeskustelua, vaan hän voi valehdella ja puhua ristiin aivan vapaasti, koska hänelle totuus ei ole tärkeää. Samalla vastapuoli, eli antirasisti yrittää olla johdonmukainen ja pitää kiinni totuudesta ja faktoista. Antirasisti häviää keskustelun, koska tämä joutuu purkamaan auki rasistin sekoilun. Samalla yleisössä, ne jotka ovat taipuvaisia rasismiin kääntyvät rasistin puolelle, koska tämä vaikuttaa olevan ainoa keskustelijan osapuoli, joka esittää väitteensä itsevarmasti, kun taas antirasisti yrittää todistaa ne vääräksi. Rehellisen keskustelun asetelma käännettäänkin päälaelleen. Rasisti ei pelkää vaikuttavansa ulkopuolisten silmissä hullulta tai idiootilta, kun tämä esittää väitteensä, koska jo se, että hän esittää väitteensä ensimmäiseksi, luo asetelman, jossa antirasisti joutuu siihen vastaamaan eikä päinvastoin. Oikeassa rehellisessä dialogissa väitteen esittäjän on todistettava väitteensä, mutta rasisti hyppää tämän kohdan yli, kehystämällä väitteensä puoli-ironiaan ja epämääräisiin vihjailuihin, jotka antavat vaikutelman itsevarmuudesta ja rentoudesta, ilman että tarvitsee todellisuudessa sanoa mitään konkreettista. Tämä hyökkäävä itsevarmuus on joittenkin mielestä vakuuttavampi kuin väitteitä korjaava ja purkava osapuoli, joka on sitoutunut totuuteen. 

Esimerkiksi antisemitisti hyökkää väitteillään, että ”On liikaa juutalaisia upseereita” jolloin sen sijaan, että antirasisti kysyisi, miksi tämä olisi ongelma, antirasisti yrittääkin todistaa, että ei niitä juutalaisia ole niin paljon. Rasisti on jo voittanut, koska hän onnistui vyöryttämään todistuksen taakan antirasistille. Yhä tätä taktiikkaa käytetään. Sitä kutsutaankin juuri keskustelun oletuslähtökohdan määrittelemiseksi. Sen sijaan, että keskustelun osapuolet aloittaisivat yhteisesti hyväksytystä lähtökohdasta, rasisti valitseekin puheellaan sen oletuksen, mistä keskustelu aloittaa, jolloin antirasisti joutuu kuluttamaan runsaasti aikaa purkaakseen oletuksen, jos edes hän ehtii tajuta sen, että keskustelu on kehyustetty täysin vääriin premisseihin. 

Kysymys on vallasta  

Antisemitismi, kuten rasismi yleensäkin ei perustu ennakkoluuloon ja muukalaiskammoon, vaan valtaan. Kirjailija kuvaa, miten kovemman luokan natseilla oli ennen kristalliyötä juutalaisia ystäviä. Tämä huikea, mutta ei mikään salaisuus, jos on lukenut syvällisemmin natseista, perustuu siihen, että rivinatseille ongelma eivät olleet yksittäiset juutalaiset vaan mielikuva siitä, että jossain oli juutalaisten salaliitto. Rasistilla voi olla se kuuluisa musta kaveri, mutta se ei estä rasistia olemasta rasisti. Rasisti tietää, että eivät kaikki hänen vihaamansa etnisen vähemmistön jäsenet ole pahoja, mutta hän ei välitä tästä faktasta, koska hän uskoo abstraktiin ideaan homogeenisestä vähemmistöstä, joka yrittää tuhota kansakunnan. Abstrakti siinä mielessä, että idea homogeenisesta vähemmistöstä on jossain ajatusten taustalla, mutta ei koskaan näkyvissä. Tämä mielikuva onnistuu olemaan rasistin mielessä samaan aikaan kuin tämän vähemmistöä edustava kaveri, joka ”ei ole kuin ne muut”. Rasistit omaavatkin sen kuuluisan Orwelin nimeämän ”kaksoisajattelun.”    

Rasistin mielessä jossain on aina pahoja juutalaisia ja heidät on hävitettävä. Sartre tarkentaa vielä, että rasisti ei koskaan edes itselleen tunnusta, että hän haluaa tappaa kaikki juutalaiset, vaan hän haluaa vain, että heitä ei ole. Koska rasisti ei kyseenalaista omaa ajatteluaan, hän ei pohdi oman rasisminsa seurauksia ja näin hän voi ollakin juutalaisen tai mustan hyvä ystävä, koska hän uskottelee itselleen, että ”ne muut on hävitettävä”. Antisemitisti voi lietsoa vihaa juutalaisia vastaan, miettimättä konkreettisesti, miten heidät kadotetaan maasta. Tämä selittääkin, miksi alun perin Natsi-Saksassa argumentoitiin juutalaisten pakkosiirtoa ja vasta Toisessa maailmansodassa päädyttiin ”lopulliseen ratkaisuun”. Tämä myöskin selittää, miksi nykyään avoin äärioikeistolainen voi loukkaantua siitä, että häntä haukutaan natsiksi. Hän itse ei huomaa, miten saatanan sairas murhanhimoinen paskasakki hän on.   

Esimerkiksi viime viikolla 8.4.2018 Helsingissä ravintola Kaisaniemessä pidettiin kansainvälinen äärioikeistolainen kokous, johon osallistui perussuomalaisia ja Suomen sisun jäseniä. Kun puhuin tapahtumasta Twitterissä, jotkut ihmiset tulivat esittämään närkästystään, kun kutsuin tapahtumaan osallistuneita ”natseiksi”. Närkästyjien mielestään juutalaisvastaisuus, rotuerottelun, eugeniikan ja valkoisen etnovaltion kannattaminen eivät tee ihmisestä natsia, vaan jotain muuta, jota ei haluttu avata. Nämä ihmiset tiesivät, että natsismi on väärin, koska kulttuurissamme on määritelty natsit ”pahoiksi” mutta nämä ihmiset eivät tunne olevansa pahoja, joten eivät he voi olla natseja. Nämä ihmiset ihan tosissaan eivät tajunneet, että jos kannatat tapahtumaa, johon osallistuu kirjaimellisia kansallissosialisteja ja rotutohtoreita, joilla on yhteyksiä KKK:hon, silloin on mitä suuremmalla todennäköisyydellä natsi. Jos huomaat olevasi tapahtumassa, missä puhujat puhuvat valkoisen herrarodun kunnian palauttamisesta, ehkä on aika uudelleenarvioida elämänvalintojasi, eikä keksiä tekosyitä.  

Yhteenveto   

On harmillista, että tätä kirjaa ei ole suomennettu, koska se on erinomainen opas siihen, mitä rasismi on ja miten se ilmenee. Mikään ei ole muuttunut siitä asti, kun tämä kirja julkaistiin. Ainoa asia on rasismin kohde. Nykyään ei ole niin salonkikelpoista puhua ”raiskaavista juutalaisista” tai ”liian nopeasti lisääntyvistä juutalaisista” vaan nyt vihan kohde ovat muslimit. Mutta esimerkiksi Suomi Ensin ja Suomen Sisu yhä lietsovat juutalaisvihaa.  

Se onkin kamalaa tajuta, että vaikka ei olisi olemassakaan islamilaista terrorismia, silti muslimeja vihattaisiin. Juutalaiset eivät terrorisoineet Eurooppaa juutalaisuuden nimissä, mutta se ei pelastanut heitä kansanmurhalta. Rasisti vain keksii tekosyitä demonisoida vähemmistöjä, jotta voisi tuntea itsensä paremmaksi kuin muut. Esimerkiksi 1900-luvulla juutalaisia demonisoitiin samaan aikaan suurkapitalistisina riistäjinä, että kommunistisina terroristeina.    

Jokaisen antirasistin ja tavallisen ihmisen tulisi lukea tämä kirja. Se on lyhyt ja helppolukuinen. Me tiedämme jo mihin rasismi lopulta johtaa ja sen toistuminen on estettävä.

1 kommentti

Kategoria(t): Rasismin ja äärioikeistolaisuus

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , ,

maaliskuu 23, 2018 · 6:24 am

”Totuus juutalaisista löytyy heidän kirjoistaan!”

Anders Rydellin ”Kirjavarkaat: Natsi-Saksa kirjoitetun kulttuurin tuhoajana.” kertoo Natsi-Saksan yrityksestä hallita eurooppalaista kulttuuria ryöstämällä kaikkien koettujen vihollisten kirjat itselleen.

61

Kaikki tuntevat natsien kirjaroviot, mutta nämä olivat vain poliittista teatteria. Natsien todellisempi tarkoitus oli ryöstää kaikki heidän koettujen vihollisten kirjat, jolloin natseilla olisi informaation ja kulttuuriperinnön monopoli.

Tässä kirjassa ei vain kerrota, mitä kirjoja natsit varastivat ja miksi Toisen maailmansodan aikana? Vaan myöskin, mikä oli joittenkin yksittäisten teosten taustat ja mitä kirjoja natsit itse kirjoittivat itsestään? Mikä tekee tästä kirjasta melkein mikrohistoriallisen teoksen 1930-luvun Euroopan kirjoitetusta kulttuurista.

Sitä luuli, että natseista ei pystyisi puristamaan mitään uutta, kun kaikesta mitä ne jäbät tekivät, on kirjoitettu kirjoja. Luulin lukeneeni kaikki merkittävät natsikirjat jo 2012, jolloin aloin hidastaa natsikirjallisuuden ahmimisen, mutta olin väärässä. Tässä kirjassa kerrotaan, miten kansallissosialistinen ideologia kehittyi, mitkä teokset vaikuttivat siihen ja mitä teoksia kirjoitettiin edistämään ideologiaa.

Kammottava totuus

Näitä kansallissosialistista ideologiaa edistävissä kirjoissa paljastuu paljon hullumpi maailmankuva kuin tiesin. Syvimmällä natsien ideologiassa oli täysin sekopäinen idea juutalaisten salaliitosta. Natsi-ideologian ydin ei ole kommunistien vastustus tai käänteismarxilainen idea rotujen välisestä ikuisesta taistelusta, vaan vankka usko, että juutalaiset hallitsevat maailmaa. Koska natsit tiesivät, että suurin osa ihmisistä ei ota vakavasti niin sekopäistä ideaa, kuin juutalaisten salaliitto, piti keksiä muita tapoja kiihottaa kansanryhmää vastaan. Toisen maailmansodan tunnettujen metodien lisäksi keksittiin, että kaikki Euroopan juutalaisten ja kommunistien kirjallisuus piti ryöstää salaisiin tutkimuslaitoksiin. Näissä tutkimuslaitoksissa sitten etsittäisiin kirjojen sivuissa viitteitä juutalaisten salaliitosta. Ideana oli, että kun salaliitto löytyisi, natsit esittelisivät sen maailmalle, jolloin holokausti olisi oikeutettu. Koska suunnitelmien mukaan kaikki juutalaiset olisi jo hävitetty sukupuuttoon ja heidän kirjallisuus suljettu salaisiin tutkimuslaitoksiin, niin kukaan ei voisi kiistää natseja, koska heillä olisi ryöstöjen takia monopoli juutalaiskirjallisuudesta. Natsit tiesivät olevansa väärässä, he olivat tietoisia omasta pahuudesta ja yrittivät epätoivoisesti keksiä, miten oikeuttaa omaa toimintaansa tuleville sukupolville. Tämä on kammottava paljastus, jonka kaikkia implikaatioita en edes pysty selittämään itselleni. Olisi helppoa vain kuitata natsit hulluiksi, mutta ei, he tiesivät, mitä olivat tekemässä.

Onneksi liittoutuneet pilasivat natsien suunnitelman, Nyt Saksassa on valtavia kasoja ryöstettyjä kirjoja ympäri Eurooppasta, joita pitäisi palauttaa. Niin paljon kirjoja oikeastaan, että kirjastovirkailijat ovat todenneet, että niitten tutkimisessa menee vielä useita vuosikymmeniä, vaikka työ aloitettiin jo Toisen maailmansodan aikana.

Matkakirja pimeyteen

Anders Rydell matkusti eri Euroopan kirjastoihin ja arkistoihin tarkastamaan joitakin ryöstettyjä kirjoja ja haastattelemaan kirjastovirkailijoita. Samalla hän kertoo ryöstöjen taustat. Tässä teoksessa kerrotaan niin romaaneista, novelleista, tietokirjoista, kartoista ja kirjeistä, joita oli arkistoitu eri kirjastoihin ja joita natsit ryöstivät. Monet omistajista kuolivat keskistysleireissä tai muuten sodassa. Jotkut selvisivät nykypäivään saakka ja heille on palautettu ryöstettyjä kirjoja. Samalla tässä teoksessa kerrotaan Neuvostoliiton kirjaryöstöistä, joissa takavarikoitiin natsien ryöstämiä kirjoja, joita yhä suurin osa ei ole palautettu alkuperäisille omistajille.

Samalla kun opit, miten hirviömäisiä sekopäitä natsit olivat, niin samalla opit eurooppalaisesta kulttuurista. Monet tässä teoksessa analysoidut kirjat ulottuvat keskiajalle asti ja käsittelevät eri Euroopan historian vaiheita. Merkittäviä romaaneja, jotka vaikuttivat eurooppalaiseen ajatteluun ja sen sellaista. Tästä teoksesta saa hyvän käsityksen, miten julkaistut kirjat kautta historian ovat muovanneet eurooppalaista ajattelua siihen ikävään pisteeseen, että juutalaiset haluttiin hävittää koko mantereesta.

Mielenkiintoisinta ovat saksalaisen lääketieteellisen tutkimuslaitoksen arkistot, joissa oli 30-luvulle asti kirjoitettu runsaasti tutkimuksia homoseksuaalisuudesta ja jopa trans-sukupuolisista. Jo 30-luvun Saksassa trans-sukupuolisilla oli oikeus vaihtaa sukupuolta. Ikävä kyllä natsit ryöstivät tutimuslaitoksen, polttivat rakennuksen ja yrittivät hävittää keskitysleireissä kaikki seksuaalivähemmistöihin kuuluvat.

Vaikutusvaltaisin tuntematon kaunokirjallinen genre

Yksi mielenkiintoisimmista genreistä, mitä tässä kirjassa käsitellään ovat Ensimmäisen maailmansodan jälkeen kirjoitetut saksalaiset puolisotilaallisten vapaajoukkojen (freikorps) seikkailuromaanit. Näissä romaaneissa sankari on jokin todella miehekäs kansallismielinen mies, joka kokee olevansa ensimmäisen kerran elämässään todella elossa sodan juoksuhaudoissa. Tämä genre oli äärimmäisen suosittu ja se kilpaili esimerkiksi ”Länsirintamalta ei mitään uutta” tyyppisten pasifistiromaanien kanssa. Tämä sotaa, kunniaa ja tottelevaisuutta ihannoiva genre pyrki edistämään kuvaa, että moderni maailma oli ahdistava ja epäluonnollinen. Ainoa tapa ihmisen toteuttaa itseään ja tuntea olevansa kiinni todellisuudessa oli taistella sodassa ja parhaimmassa tapauksessa uhrautua ystävien puolesta verisessä taistelussa. Tämä genre vaikutti Hitleriin ja natsien maailmankuvaan syvästi, mutta mielenkiintoisesti koko genre on Toisen maailmansodan jälkeen kadonnut. On toki sotaa ihannoivia romaaneja yhä olemassa, mutta ne eivät yritä edistää kuvaa, että ihminen on onnellisimmillaan tappaessa muita.

Henkinen ja fyysinen holokausti

Jotta tämä kirja ei panisi kirjailijaa vain ihastelemaan hienojen kirjojen kuvauksia, niin tässä kerrotaan aika yksityiskohtaisesti, miten sivistyneitä juutalaisyhteisöjä brutaalisti hävitettiin. Ainoa asia, mikä monista näistä rikkaista yhteisöistä on jäänyt jäljelle, on ollut kasa heidän kirjoittamia kirjoja tai pahimmassa tapauksessa yksittäisten hautakivien osia, jotka tököttävät kaupungin kujissa.

Anders Rydell toteaakin, että ihmisillä on vaikeus käsittää miljoonien ihmisten kuolema, mutta yksittäisen ihmisen elämäntarina taas koskettaa syvästi. Itsekin liikutuin, kun tässä kirjassa kuvailtiin jonkun kirjan omistajaan elämää ja miten joittenkin kirjojen omistajista ei ole muuta tietoa kuin nimi ja syntymäaika. Kirjailijan mukaan natsit kirjoittivat tarkemmin keskitysleirille menevien junien numerot kuin uhriensa taustat.

Yhteenveto

Anders Rydellin ”Kirjavarkaat: Natsi-Saksa kirjoitetun kulttuurin tuhoajana.” on siis monipuolinen kirja, jossa opit koko lauseen ”Tieto on valtaa” todellisen merkityksen. Samalla tässä oppii, miten pitkälle jokin kirjassa esitetty idea voi edetä, kun tarpeeksi moni ottaa sen tosissaan.

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Rasismin ja äärioikeistolaisuus

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , ,

lokakuu 21, 2017 · 10:56 am

Casino Royale

Ian Flemingin ”Casino Royale” kertoo brittiläisestä salaisesta agentista, joka lähetään Ranskaan nöyryyttämään ammattiliiton kassanhoitajaa korttelipelissä.    

20170726_141628

Alkuasetelma ei kuulostaa niin seksikkäältä kuin elokuvissa, mutta nyt on kyse kirjasta, joka kirjoitettiin 60-luvn Kylmän sodan aikana. Syy, miksi Iso-Britannian tiedustelupalvelua kiinnostaisi vaarantaa kansalaistensa verorahat ammattiliiton kassanhoitajan korttipelin häiritsemiseen, on se, että kyseinen ranskalainen ammattiliitto on oikeasti Neuvostoliiton hallinnassa ja jos Kylmä sota muuttuu kuumaksi, niin tämä ammattiliitto voi sulkea kaikki Ranskan satamat, antaen etulyöntiaseman Neuvostoliitolle. Eli isosta jutusta on kyse ja tämä korttipeli voi olla se kaikista tyylikkäin tapa tuhota koko ammattiliiton maine.  Riippuen omasta poliittisesta suuntauksestasi, niin ammattiliiton maineen tuhoaminen voi olla maailman siistein tai ikävin juttu. En ala tässä spoilaamaan miksi korttipeli voisi pilata ammattiliiton maineen, mutta syy on aika jännittävä ja osoittaa, miten syvällinen tämä kirja oikeastaan on.    

Kuten aina, on pakko piiskata itseäni siitä, että näin elokuvaversion ensin. Mutta voin puolustautua sillä, että halveksin dekkareita ja kaverilla oli ilmaislippuja, joilla kävin katsomassa hänen kanssaan Martin Campbellin elokuvaversion, jossa on vääränvärinen Bond! Elokuva oli ihan ok, mutta se kalpenee kirjaan verrattuna (kuten melkein aina).

Tässä kirjassa James Bond on oikeastaan aika lähellä Daniel Craigin näyttelemää Bondia. Agentti ei ole mikään teräshermoinen supermies, vaan ihan tavallinen jätkä, jolla toki on teräspallit, mutta hän tekee tässä kirjassa virheitä, pelkää, hermostuu ja saa kovasti turpaan ja itkee. Toki, kun Bond ei saa turpaan, niin hän on todella tyylikäs mies, joka osaa nauttia elämän kalliista asioista ja naisista. Tämä yhdistelmä tavanomaisuutta ja tyylikkyyttä tekee James Bondista kiehtovan hahmon, joka on koko tarinan keskipiste. Eli koko kirjan aikana me tutustumme Bondin historiaan ja persoonaan ja se on tarinan mielenkiintoisinta antia.    

”Casino Royale” ei kuluta aikaansa luetellakseen jokaisen tuotemerkin, mitä Bond käyttää, eikä myöskään mässäilemään väkivallalla, vaan sen sijaan se keskittyy käsittelemään eri persoonien törmäyksiä. Taustana on toki todella hienosti rakennettu tarina Kylmän sodan salaliitosta, jossa jokaisella hahmolla on historia, joka liittyy suuriin historiallisiin tositapahtumiin, jotka kirjan kirjoittamisajankohdassa olivat vielä tuoreita, mikä tekeekin tästä kirjasta mielestäni mielenkiintoisemman kuin elokuvat, jotka yrittävät olla jotenkin epäpoliittisia ja historiattomia.     

Suurin ongelma tässä kirjassa on nykyajan standardeissa oleva sovinismi ja rasismi. Kirjassa esimerkiksi spekuloidaan mikä on tarinan pahiksen etnisyys?  Se jää epäselväksi, mutta yksi tiedustelupalvelun agenteista kertoo, että ainakin miehellä on ”juutalaisen korvat”. Minulla ei ole mitään hajua, minkälainen juutalaisen korvat pitäisivät näyttää ja miten ne oikein eroavat muitten korvista? Toki varmaan on tärkeää tietää miltä rikosepäillyt näyttävät ja varmasti etnisiä piirteitä käydään läpi, mutta jotenkin aavistan, että nykyään näitä piirteitä ei ilmaista samalla tavalla kuin ennen.   

Ian Flemingin ”Casino Royale” ei ole vain jännittävä, vaan tässä jopa uskalletaan filosofoida, mitä ”pahuus” merkitsee ja miten yksilö voi tietää onko hän historian ”oikealla” puolella? Sitten tietenkin tässä myöskin seurataan kuuluisan persoonan kehittymistä siksi, mitä me tunnemme elokuvissa. Tämä kaikki tekeekin tästä kirjasta klassikon. Jos onnistuu ohittamaan kirjassa esiintyvän kausaalisen rasismin ja sovinismin, niin tämä on oikein hyvä ja jännittävä kirja.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Mitä tällä kertaa luin

Avainsanat: , , , , , , , ,