Avainsana-arkisto: antroposeeni

Ääniä maapallon säästymisestä

Sain kiitokseksi Siemenpuusäätiöltä Sosiaalifoorumin luentotilaisuuden avustamisesta lahjaksi tämän monen kirjoittama ”Kirjeitä tulevaisuudesta – Ääniä maapallon säästymisestä.” (2017) kirjan. Teos on kirjeenvaihtokokoelma ympäristö- ja ihmisoikeusaktivistien välisistä keskusteluista otsikossa mainitusta teemasta.

13 

Idea   

Tässä kirjassa esiintyy intialaisia baigu-alkuperäiskansojen edustajia, filippiiniläinen feministi, brasilialainen kilombo-asukas/tutkija ja Iranilainen shahsevanilainen paimentolaisheimon jäsen ja tutkija sekä muita vastaavia globaalin etelän asukkaita. Kaikki keskustelevat eri suomalaisten kanssa tulevaisuudesta ja ihmisen ja ympäristön välisistä konflikteista. Tässä kirjassa huomaa, miten helppoa meillä suomalaisilla on, kun meidän elinpiiriä ei uhkaa suoraan valtavat kansainväliset korporaatiot, autoritaariset hallinnot ja etniset puhdistukset. Kuten kirjassa todetaan, kehittyvissä maissa olevat asukkaat saavat tuntea nahoissaan globaalin kapitalismin ja antroposeenin kauhut, sillä aikaa kun Suomessa nautitaan riiston hedelmistä kulutustuotteitten muodossa. Paitsi kaivostoiminnan saralla. Tässä kirjassa haukutaan suomalaisia kaivoksia suurina saastuttajina, joita vastaan yksin aktivistit taistelevat, kun valtaväestöä ei kiinnosta.

Kieli   

Koska kirja koostuu kirjeistä, niitten kieli on aika kansanomaista. Mutta teksteissä oletetaan, että olet alalta ja omaat tietynlaisen vihervasemmistolaisen maailmankuvan. Tämän vuoksi tiettyjä käsitteitä ei tässä selitetä. Kieli on kuitenkin helppoa ja joissain teksteissä pystyt oikein tuntemaan sen ahdistuksen, lohduttomuuden ja toivon tunteet, jotka saavat aktivistit nousemaan joka päivä sängystä ja taistella mahtavia ylikansallisia toimijoita vastaan. Erityisen koskettava oli filippiiniläisen feministin kertomukset siitä, miten tämä joutuu taistelemaan islamisteja ja Filippiinien hallitusta vastaan, kun molemmat kamppailevat maan hallinnasta, murskaten alleen naiset ja köyhät.    

Rakenne.    

En varmaan olisi ikimaailmassa lukenut tätä kirjaa, kun en pidä kirjeenvaihdoista, mutta sain tämän lahjaksi, joten minimissään voin kirjoittaa tästä arvion. Ensinnäkin kirjan idea ja toteutus ovat sen verran erikoisia, että en ihan tiedä kuka lukee tätä? Kirjeitten lähtökohta on valmiiksi rajattu niihin, jotka ovat alalta, joten ulkopuolisille tämä koko kirja voi olla aika vieraannuttava. Sitten koska nämä ovat kirjeitä, niin niissä esitetään tuntemattomien ihmisten mielipiteitä, eikä niinkään varmistettavia faktoja. Eli ulkopuoliselle ihmiselle, kuten minulle aika turha kirja. Tämä kelpaa toki lähdeaineistoksi johonkin ympäristöaktivistien muistitietotutkimukseen. Mutta muuten tässä vaan pohdiskellaan vapaamuotoisesti, miten kapitalismi ja kommunismi ovat perseestä ja olisi todella kivaa, jos elettäisiin maanviljelysyhteisöissä.   

Yhteenveto   

”Kirjeitä tulevaisuudesta – Ääniä maapallon säästymisestä.” on hyvä tapa tietää, mitä monissa kehittyvissä valtioissa tehdään ihmisoikeuksien- ja ympäristön puolesta sekä, miten suomalaiset ympäristöjärjestöt ovat heidän kanssa yhteistyössä, mutta muuten tämä ei tarjoa mitään ulkopuolisille. Erityisesti kirjoittajien vahvat oletukset siitä, miten maailma pitäisi olla ja on, ovat aika häiritseviä. Esimerkiksi kaivostoiminta on kehystetty tämän kirjan mukaan turhaksi ja haitalliseksi toiminnaksi. Sen sijaan ideaalina pidetään paimentolaisten pienviljelijöitten orgaanista elämää. Eli tämä on tietyntyyppisille ihmisille tarkoitettu kirja.  

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Mitä tällä kertaa luin, Politiikka ja yhteiskunta

Sapiens. Ihmisen lyhyt historia.

Vaikka elämme tietynlaista tieteellisen tiedon murroskautta, jossa jotkut kiivaasti yrittävät takertua vanhentuneisiin käsityksiin sukupuolesta, roduista, yhteiskunnasta, psykologiasta ja taloudesta, tiede jyrää eteenpäin. Esimerkki tästä on Yuval Noah Hararin vuonna 2011 julkaisema bestseller ”Sapiens. Ihmisen lyhyt historia.”, joka otsikon mukaan kertoo ihmislajin historiasta.    

12

Hararin kirja on ollut kansainvälinen menestys, jota yhä tänäkin päivänä luetaan, vaikka on jo julistettu, että elämme faktojen jälkeisessä ajassa. Hararin kirja ei vain keskity kertomaan ihmislajin evoluutiosta ja antropologisesta historiasta, vaan meidän kirjoitetusta historiasta sekä mitä tiedämme ihmisen psykologiasta. Tätä kirjaa voisikin pitää tiivistelmänä kaikesta, mitä nykyään tiedämme ihmisestä.    

Teesi    

Harari ei vain luettele tässä kaikkea, mitä tiedämme ihmislajista, vaan hän on luonut narratiivin lajimme kehityksestä metsästäjäkeräilijästä planeetan herroiksi. Tässä käytetään kehyksenä historiallista materialismia, jonka mukaan materiaaliset tuotanto-olosuhteet määrittelevät kulttuurin ja sivilisaation kehitystä. Eli aina, kun joku uusi teknologia yleistyy, koko yhteiskunta muuttuu ja synnyttää kokonaan uusia käsityksiä maailmasta. Nämä käsitykset muuttuvat kirjailijan mukaan ”uskonnoiksi” jotka ovat sivilisaation maailmankuva. Valtauskonnon kautta uusia ideoita keksitään ja maailmaa tarkkaillaan. Tässä kirjassa onnistutaan välittämään hyvin, miten me lajina olemme onnistuneet ikään kuin luomaan oman todellisuutemme, joka muokkaa meitä lajina.  

Toki alussa kirjailija kertoo lajimme evoluutiosta ja, miten hävitimme sukupuuttoon muut hominidit, opimme valmistamaan työkaluja ja levisimme jokaiseen mantereeseen, mutta sen jälkeen alkaa sivilisaatioitten historia. Sivilisaatioitten historiassa kirjailija kertoo, miten jokaista yhteiskuntaa on liikuttanut jokin suuri kertomus. Poikkeavasti Hararin mukaan emme elä postmodernissa aikakaudessa, vaan nykyäänkin meitäkin liikuttavat suuret narratiivit. Ainoa ero on siinä, että elämme murroskautta, jossa tämä kertomus natisee liitoksistaan. Tuotantotapa on taas muuttumassa, jolloin uusien ”uskontojen” aika on koittamassa. Kirjailijan mukaan halusimme tai emme, nykyuskontomme eivät pysty ratkaisemaan ilmastonmuutoksen, geneettisen manipulaation ja rappeutuvan kapitalistisen järjestelmän aiheuttamia ongelmia.     

Uutta tietoa    

Vaikka keskityn moderniin historiaan, näköjään en ole menettänyt mitään antropologian ja arkeologian saralla, kun tässä kirjassa ei ollut mitään uutta. Mutta onneksi kirjailija on sen verran taitava kertoja, että tätä kirjaa luki oikein mielellään. Enemmänkin tämä kirja virallisti tiettyjen löytöjen uskottavuutta. Esimerkiksi käsitys, että maanviljelys oli ihmiskunnan suurin virhe ja meidän modernin sivilisaation jalanjälki on niin mahtava, että aikakautemme on saanut nimen ”antroposeeni”. Näitten lisäksi sydäntäni lämmitti, että muita mutkitta tässä kirjassa kerrotaan hyvin ymmärrettävällä kielellä, että binäärinen sukupuolijako on harhaa ja sosiaalinen konstruktivismi on yksi suurimmista yhteiskunnallisista voimista, mitä on olemassa. Painotan näitä, koska monet tavalliset ihmiset yhä luulevat, että tiede pysähtyi yläasteelle, eikä sen jälkeen ole mennyt eteenpäin. Olen melko varma, että suurin osa ihmisistä, jotka lukivat tämän kirjan ja pitivät siitä, eivät edes tiedä omaksuneensa jo 40-60-luvulla muotoiltuja sosiologisia teorioita, vain koska kirjailija vältti käyttämästä vaikeita akateemisia sanoja. Tieteen popularisointi voi olla mahtava muutoksen voima.     

Marx oli väärässä, mutta sittenkin oikeassa    

Ehkä mielenkiintoisinta on Hararin äärimmäinen keskustalaisuus. Tässä kirjassa onnistutaan yhteensovittamaan saumattomasti eri ideologioitten tieteellisiä löytöjä yhteen. Esimerkiksi vaikka kirjailija haukkuu tässä teoksessa aika paljonkin sosialismia. Niinkin paljon, että hän julistaa koko ideologian ihmiskäsityksen vääräksi, hän silti hän päättyy myöntämään Marxin olleen oikeassa kapitalismin itsetuhoisuudesta ja epävakaudesta. Ehkä yllättävintä on, miten samaan aikaan kirjailija julistaa imperiumin olevan ihmiskunnan paras yhteiskuntajärjestelmä, mutta samalla myöntää kapitalistisen imperialismin olevan todellinen ja pahin kaikista imperialismeista. Näin myöntäen epäsuorasti, että Neuvostoliiton perustaja Vladimir Lenin oli oikeassa julistaessaan, että ”imperialismi on kapitalismin korkein kehitysvaihe”.   

Harari kuitenkin uskoo globaalin imperiumin olevan ihmiskunnan kohtalo ja historiaan peilaten oikeastaan ”luonnollinen ideaalitila”. Kirjailija menee niinkin pitkälle, että kirjoittaa, että ei oikein ole väliä, kenen johtama imperiumi on. Tämä toki voi kuulostaa siistiltä, mutta en ainakaan usko monen länsimaalaisen odottavan innolla mahdollisuutta, että Venäjä tai Kiina muuttuvat meidän herroiksi. Jos muuten haluaa tietää miltä imperialismi tuntuu nahoissaan, niin kannattaa lukea David Wingroven scifisarja ”Chung Kuo” joka kertoo tulevaisuudesta, jossa Kiina valloittaa maailman samalla pyyteettömällä kristillisellä rakkaudella kuin länsimaalaiset suurvallat. Juurikin Chung Kuo-sarjassa esitetään se, miten kiinalaiset pelastavat ihmislajin ja tämän kokonaishyvinvointi on turvattu, mutta yksilöiltä, imperialismin rautainen saapas kaulan päällä, ei tunnukaan niin hauskalta.   

Koko Hararin kirja on siis täynnä mielenkiintoisia konflikteja, joita kirjailija ratkaisee niin luonnollisesti, että tuntuu kuin mitään konflikteja ei olisi koskaan ollutkaan olemassa. Harari on äärimmäinen materialisti ja teknokraatti, joka uskoo huipputeknologian ratkaisevan kaikki ongelmat, jopa itse kuoleman, mutta samalla hän perustelee, miksi ihmisoikeudet ovat tärkeitä, miksi tuotantoeläimet pitäisi vapauttaa ja miksi täysin vapaa markkinatalous on harhaa ja mahdoton saavuttaa.    

Yhteenveto    

Yuval Noah Hararin ”Sapiens. Ihmisen lyhyt historia.” on ansainnut sen menestyksen. Vaikka tuntuu siltä, että taantumukselliset voimat ovat nousemassa, tiede on varmistamassa, että ne ideat joita pari vuosikymmentä sitten pidettiin kauhistuttavina, muuttuvat valtavirraksi, joka silkalla hegemonialla vaikuttavat jopa taantumuksellisten ajatteluun. Jos sivilisaatiomme ei romahda talouskriisiin tai sotaan, tulevaisuuden konservatiivit tulevat olemaan mustia trans-sukupuolisia politiikkoja, jotka haluavat estää robottien äänioikeuden.     

1 kommentti

Kategoria(t): Historia, Kulttuuri