Avainsana-arkisto: avaruusoliot

Viestejä ulkoavaruudesta

Jim Al-Khalilin, vuonna 2017 julkaistu artikkelikokoelma ”Muukalaiset: Ulkoavaruudellisen elämän etsintä maailman johtavien tiedemiesten toimesta” (oma suomennos) on tietokirja otsikossa mainitusta tutkimuksesta.   

Screenshot_20190320-180205

Halvin versio tästä kirjasta oli äänikirja. Jostain syystä E-kirja ei kustantajalle kelvannut.

Idea   

Jim Al-Khalilin toimittamassa teoksessa on koottu eri tieteentekijöitten artikkeleita, joissa valotetaan, miten elämää ulkoavaruudessa etsitään, minkälaista se voisi olla ja miten väärässä ufologit ja populaarikulttuuri ovat niistä.   

Kirjan keskeisessä asemassa on CETI-tutkimus (Communication with extraterrestrial intelligence) eli ulkavaruudellisen älykyyden kanssa viestiminen. Käytännössä se tarkoittaa ulkoavaruuden viestintäsignaalien etsimistä. Koska tähän asti ei ole löydetty elämää ulkoavaruudesta, tämä teos käsitteleekin aiheeseen liittyviä spekulaatioita ja tieteellisiä teorioita.   

Kirjassa valotetaan melkein kaikki astronomiasta, astrofysiikasta ja biokemiasta, mikä liittyy ulkoavaruuden mahdolliseen elämään ja evoluutioon. Kaksi koulukuntaa yrittää selvittää ulkoavaruuden elämän mahdollisuutta: Ensimmäinen tutkii voiko elämä syntyä vain meidän maapallon kaltaisessa planeetassa vai voiko se syntyä täysin vieraissa olosuhteissa, ja toinen pohtii, että jos elämää löytyy ulkoavaruudessa, voiko se olla älykästä?   

Eksistentialismia  

Kuvaukset eri mikroeliöistä ja niitten evoluutiosta olivat mielenkiintoisempia, erityisesti kun yksi tutkijoista kirjoitti, ettei ole olemassa, ainakaan vielä, tarkkaa rajaa missä alkaa biologinen elämä ja missä päättyy geologinen elottomuus. Tässä kirjassa käydäänkin läpi erilaisia määritelmiä biologisesta elämästä ja, mitä on tajunta.    

Lukiessa tätä kirjaa tuleekin sellainen musertavan pelottava oivallus siitä, miten hauras elämä ylipäätänsä on, puhumattakaan älykkäästä elämästä. Joittenkin kirjoittajien toteamus, että ehkä olemmekin yksin universumissa on ahdistava. Pitkään aikaan en tuntenut tarvetta uskoa johonkin yliluonnolliseen, mutta tämä kirja sai minut toivomaan, että jos avaruudesta ei löydy elämää, niin ehkä me olemmekin jonkun kosmisen suunnitelman luoma erikoisuus? Ajatus siitä, että ihmiskunta tai ylipäätänsä elämä on vain tilastollinen poikkeama, sattuma, joka ajan kuluttua tuhoutuu kenenkään kaipaamatta, on liian kamala. Laintaakseen television X-files-sarjan (1992-2002) agentti Fox Mulderin omistamaa UFO-julisteen sitaattia ”Haluan uskoa”    

1451526409-0

Prometheus-elokuva oli perseestä!   

Hauskimmat osat tästä kirjasta ovat kuitenkin kuvaukset populaarikulttuurista, joissa vihaiset tiedemiehet haukkuvat, miten epätieteellisesti Holywood-kuvaa avaruusolioita. Scifi-kirjallisuuteen suhtaudutaan myötämielisemmin ja sekin voi johtua siitä, että alassa on oikeita tiedemiehiäkin. 
 
Paras artikkeli oli Ridley Scottin ohjaaman ”Prometheus” (2012) elokuvan ankara kritiikki. Kirjoittajan mukaan sen lisäksi, että elokuva on juonnellisesti surkea se on myöskin törkeän epätieteellinen. Nauroin todella paljon, koska kritiikki oli kirjoitettu niin hauskasti, mutta myöskin sen takia, koska ajatus tiedemiehestä suuttumassa jostain elokuvasta on pikkasen huvittavaa. Mieleeni tuli isäni, joka aina haukkui sotaelokuvia, joissa sotilaat marssivat yhdessä supussa, mahdollisesti altistuen yhdelle kuolettavalle konekivääriruiskulle. ”Hajaantukaa saatana!”   

Ongelmia   

Suurin ongelma tässä kirjassa on, ettei siinä ole mitään uutta, jota en olisi lukenut Caleb Scharfin ”Kopernikuskompleksi” (2015) kirjassa. Mutta jos ei ole lukenut kyseistä teosta tai muuten tutustunut aihepiiriin, on tämä varmaan todella jännittävä.    

Ufologiaa käsittelevässä osiossa olisin kaivannut analyysiä siitä, miten uskonnollisia jotkut UFO-tarinat ovat. Enkä tarkoita sitä, että niihin suhtaudutaan kuin uskontoihin, vaan siinä, että monissa kertomuksissa UFO:ot ovat jotain rinnakkaistodellisuuden ”tieteellisiä” enkeleitä tai henkiä. Tämä on variaatio ”muinaiset avaruusoliot” uskomuksesta, jonka mukaan oikeasti uskonnot ovat väärintulkittuja UFO-havaintoja. Monet UFO-havainnot sisältävät käsityksiä kristillisestä taivaasta ja ihmisten reinkarnaatiosta ulkoavaruuden planeettoihin tai rinnakkaistodellisuuksiin. Tällaisia uskomuksia ei tässä kirjassa analysoida.    

Yhteenveto   

Jim Al-Khalilin ”Aliens: the world’s leading scientists on the search for extraterrestrial life” on hyvä tietokirja masentamaan ateistin, UFO:ihin ja jumaliin uskovia rankalla tieteellisellä tekstillä. Mutta ainakin opit paljon erilaisista aiheista! Kuitenkin toivo elää, että joku ulkoavaruuden mystinen singaali saadaan kaapattua, että joku bakteeri kaivataan Eurooppa-kuun jäästä tai Marssin hiekasta. Haluan uskoa. 

 

 

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): filosofia

Hyppy ajassa

Madeleine L’Engle, vuonna 1962 julkaistu ”Hyppy ajassa” kertoo kahdesta erityislaatuisesta lapsesta, jotka lähtevät estimään kadonnutta isäänsä eri ulottuvuuksissa.

14

Idea

Tämä on todella kummallinen kirja, joka alkaa tavanomaisena kertomuksena kahdesta hitaasti kehittyvästä lapsesta (autisteja?), joitten isä katoaa. Asiaan liittyy valtion salainen aikamatkailuohjelma ja pari noitaa. Etsiäkseen isäänsä, nämä lapset matkustavat mystisten naisten kanssa eri aikakausiin, ulottuvuuksiin ja planeettoihin, tutustuen ihmeellisiin kulttuureihin.

En muista, miksi tämä kirja oli lukulistassa, mutta se ei liity siihen, että tästä tehtiin nyt Disney-elokuvaversio. En edes tiennyt koko elokuvasta, kun vasta hankittuani suomennoksen. Mutta tämä on ehkä monimutkaisin lastenkirja, jota olen koskaan lukenut. Tässä toki selitetään aika yksinkertaisesti kvantifysiikan teorioita.

Mielenkiintoisinta ovat kirjan kuvaukset eri avaruusolioista, jotka olivat todella korkealentoisia filosofisia pohdintoja ihmiskehon rajallisuudessa. Tässä kirjassa esimerkiksi on avaruusolioita, jotka eivät näe mitään, vaan he TIETÄVÄT. Siinä sitten saat kuulla, kun lapsi yrittää selittää avaruusolioille, mitä *näkeminen* tarkoittaa ja sen sellaista. Lukiessa tätä kirjaa, tulikin mieleen Douglas Adamsin ”Linnunradan käsikirja liftareille” (1979-1992) joka esiteininä räjäytti tajuntani.

Ongelmia

Suurin ongelma on tarinan vaikeaselkoisuus. Mutta se voi johtua siitä, että olen aikuinen, joka tarketuu yksityiskohtiin ja muuhun logiikkaan. En ihan tajunnut tarkalleen mitä tapahtui, miksi ja missä oikein oltiin.

Yhteenveto

Madeleine L’Engle ”Hyppu ajassa” on ihan hyvä lastenkirja universumista ja ihmistajunnan rajoista, mutta hieman vaikeaa seurattavaa. En osaa ollankaan arvioida onko tämä kirja parempi lapsille tai aikuisille, mutta on tämä lukemisen arvoinen sen tieteisfantasiakonseptien takia.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Mitä tällä kertaa luin

Ne ovat täällä

Whitley Strieberin ”Ne ovat täällä” on kirjailijan omiin UFO-kokemuksiin perustuva kirjallinen selostus.

14

Otin alun perin tämän kirjan lukulistaan ihan vaan vitsinä, kun kuulin, että tämä on ufologien ”Raamattu”. Mutta nyt kun opiskelen folkloristiikkaa, niin päätin lukea skeptisemmin. Onhan minulla nyt teoreettista tietämystä erinäisistä kummiksi tai supranormaaleiksi koetuista ilmiöistä.

Kirjailija ensin kertoo oman taustansa ”skeptisenä” keskiluokkaisena miehenä, joka ei uskonut UFO:ihin ennen kokemuksiaan. Strieber oli matkustanut mökkiin perheensä kanssa, jotta hän pystyisi vaimonsa kanssa rentoutua ja ratkaista heidän välistä avioliittokriisiä. Mutta valitettavasti Strieber joutuu avaruusolioitten kaappaamaksi!

Heti kättelyssä oma skeptisyyteni kasvoi, kun kirjailija mainitsi viattomasti sivumennen, että hän on ammattikirjailija, joka erikoistuu kauhuromaanien kirjoittamiseen. Eli heti ajatuksiini tuli, että nyt paskanovellien kirjoittaja on löytänyt tavan nostaa myyntiään tällä ”tosi” kertomuksella. Ainakin voin sanoa, että mies sentään osaa kirjoittaa hyvin. Tämä kirja on proosallisesti melkoinen kauhutrilleri.

Se, että kirjailija on kauhuromaanien kirjoittaja, joka oli juuri ennen UFO-kaappausta kärsimässä stressiä aiheuttavasta avioliittokriisistä saa epäilemään, että kenties mies näkee harhoja?

Folkloristit R.R. Marett ja R.H. Lowe pitivät ihmisen stressiä ja pelkotilan luomaa ylikeskittyvää tilaa syypäänä yliluonnollisten olentojen havaintoihin. Erityisesti, kun suurimmaksi osaksi niitä nähdään pimeässä tai muuten epäselvissä näköolosuhteissa. Monet kertomukset haltija- ja enkelihavainnoista tapahtuivat aina, kun henkilöllä oli jokin ongelma elämässä ja tätä alitajuisesti pelottaa jokin asia.

On havaittu, että aivoillamme on suuri tarve järkeistää, mitä näemme ja riippuen kulttuurista, jossa yksilö elää, tämä voi tulkita jonkun epämääräisen varjon silmän nurkassa saunatontuksi tai avaruusolioksi. Sattumalta kirjailija itsekin spekuloi, että kenties hän kärsii samasta psykologisesta ilmiöstä, joka aiheuttaa haltijahavaintoja. Lopulta kuitenkin Strieber päättyykin siihen näkemykseen, että kenties haltiahavainnot olivatkin avaruusolioita, joita kulttuurimme kehysti haltijoiksi! Mutta henkilökohtaisesti nojaudun folkloristiikan näkemysiin näköharhoista.

Folkloristiikan mukaan yksi aisti voi laukaista toisen ja aivot yhdistelevät ne supranormaaliksi koetuksi visioksi. On tieteellisesti todistettu, että valveillaolo ja uni ovat ihmisille häilyviä tiloja ja se voi selittää joittekin UFO-visioita. Mielestäni kirjailija kärsi juuri tästä ja yleensäkin UFO-havainnot vaikuttavat noudattavan samaa kaavaa.

Mutta itse tarinaan, niin tämä on samaan aikaan hyvin tyypillinen UFO-kertomus, että vähän epätavallinen. Strieberg kaapataan samalla tavalla kuin kaikissa maailman UFO-kertomuksissa ihmisiä kaapataan. Kirjailijan kuvaamat kokemukset avaruusaluksen sisällä ovat niin kliseisiä, että oikein nauratti. Erityisesti se, että avaruusoliot tutkivat kirjailijan suolistoa tunkemalla suuren anturin miehen persereikään. Kirjailija toki kuvaa, että hän tunsi itsensä raiskatuksi, joten tämä ei pitäisi olla naurun asia. Mutta auttamatta kuva avaruusolioista tunkemassa metallisia kapuloita aikuisen miehen perseeseen on vähän huvittava. Anteeksi.

Strieberin mukaan avaruusaluksessa, joka oli sellainen 50-luvun lentävä lautanen, oli erilajisia tai rotuisia asukkeja. Avaruusolioita oli 2 erilaista tyyppiä. Oli suurikokoisia harmaita sotureita ja sitten pienempiä suurisilmäisä ja hyönteismäisiä johtajia. Nämä sitten pukivat sinisiä univormuja tai sitten ihmisten vaatteita ja jopa peruukkeja ties mistä syystä.

Epätyypillistä onkin kerronnan hämäryys siinä ovatko avaruusoliot muuttaneet kertojan mieltä jotenkin, manipuloivatko he häntä koko ajan vai onko hän tosiaan menettämässä todellisuudentajunsa?  Tämä hämäryys perustuu paljolti siihen, että avaruusoliot nukuttavat ihmisen kokeitten jälkeen ja palauttavat tämän omaan sänkyyn. Nämä ovat herttaisen huomaavaista olioilta, jos ei muistettaisi, että he loukkasivat kirjailijan peppuneitsyyden.

Mielenkiintoista oli kuitenkin, että sen lisäksi, että kirjailija kuvaa UFO-kokemuksensa, niin hän pyrkii myöskin analysoimaan niitä, jolloin tästä kirjasta ei tule vain jännittävä romaani, vaan myöskin tietynlainen tieteenfilosofinen spekulatiivinen teos.

Kirjailija kuvaa mestarillisesti valveillaolon ja unen välistä hämärtyvyyttä ja tukahduttujen muistojen palautumista. Strieber kokee, että avaruusoliot ovat valinneet hänet johonkin suureen, koska hän alkaa hypnoositerapiassa saamaan selville, että avaruusoliot ovat aina tarkkailleet häntä. Kuitenkin tämä kirja loppuu kesken. Kirjailija ei saakaan vastausta kysymyksiin, eivätkä avaruusoliot koskaan palaa. Kirjailijalle jäi kipeä persereikä, pieni haava sormeen ja muistot ulkoavaruuden kaappareista.

Strieber jääkin pohtimaan kirjassaan, kokiko hän jonkin harvinaisen psykologisen harhan, jonkun uuden ja käsittämättömän fysikaalisen ilmiön, joka vaikutti hänen muistoihinsa tai kenties hän joutui avaruusolioitten tai jonkun muun supranormaalin olennon koskettamaksi? Oma selitykseni on, että kirjailija kävi homobileissä ja vaimo huomasi miehen tulleen myöhään illalla kotiin, joten oli nopeasti keksittävä jokin alibi ja se sattui olemaan UFO-kaappaus. Se selittäisi peppukipeyden.

Hyvä puoli tässä kirjassa, on se, että se ei paisu liian suuriin sfääreihin, vaan pysyy pienessä mittakaavassa. Koko kirja muodostuu yhdestä hämärästä kokemuksesta, josta kirjailija muistaa vain pirstaleisia paloja. Kummallisemmaksi menee se, että hänen perheenjäsenet muistavat pätkiä samasta muistosta, jonka moni oli olettanut uneksi. Joukkpsykoosi? Tai sitten yksi perheenjäsen sekoili yöllä ja kaikki puoliunessa näkivät sen?

Strieber sitten pyrkii löytämään eri lähteistä selityksiä kokemukselleen. Niin historiallisia kuvauksia oudoista taivasilmiöistä, psykoanalyysista kuin lehtitiedoista. Eli tässä vielä saa vähän historiallista taustaa UFO-ilmiöistä.

Jos tämä kirja ei olisi kehystetty ”tositarinana” niin tämä olisi ollut todella jännittävä psykologinen kauhutrilleri.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Mitä tällä kertaa luin

Muissa maailmoissa: Maapallon ulkopuolisten olentojen kulttuurihistoria.

Jyrki Siukonen ”Muissa maailmoissa: Maapallon ulkopuolisten olentojen kulttuurihistoria.” on populaari tietokirja, jossa kerrotaan eurooppalaisten filosofien ja tiedemiesten maapallon ulkopuolisen elämän sepkulaatioista antiikin ajoista 1960-luvulle asti. 

20170622_132052

Kuten nykyäänkin, niin avaruusolioita ei ole löydetty, mutta ennen vanhaa tietämys avaruudesta oli niukkaa ja sen vuoksi visiot niistä olivat hyvinkin eksoottisia ja samaan aikaan hyvinkin tuttuja. Siukonen käy läpi niin antiikin Kreikan filosofien spekulaatiot maailmankaukkeuden rakenteesta ja mahdollisesta elämästä kuin  valistusajan filosofien villit visiot eri planeettojen asukkaista, että 60-luvun vapaasti huumeita käyttävän sekopään omakohtaiset kokemukset UFO:jen kanssa. Odotin, että kirjassa olisi lyhyitä kuvauksia erilaisista avauusolioista, mutta jokainen kappale on omistuettu jollekkin vanhalle tekstille, jossa aihetta sepkuloitiin.  

Kirjassa todetaan, että ihmisillä oli ja on yhä todella vaikeaa kuvitella kokonaan meidän todellisuudesta irrallaan olevia olentoja, joten vanhimmat visiot avaruusolioista olivat Raamatullisia henkiä, kuolleiten virkamiesten sieluja ja erilaisia vertauskuvallisia henkiä, joilla kaikilla oli ihmisten muodot. Mutta spekulaatiot avaruuden ja planeettojen luonteesta olivat antiikin ajoissa pelottavan tarkkoja, ottaen huomioon kaukoputkien ja sateliittien puutteen. Mutta mitä lähemmäksi kuljemme nykyaikaan sitä hämmästyttävempiä ja kiehtovampia avaruuden visioita esitetään. Esimerkiksi jättiläismäisiä avaruusolentoja, jotka ovat niin suuria, että ovat kykenemättömiä näkemään ihmsiä ja luulevat, että Maapallon ainoat älykkäät eläimet ovat valaat. Tai kuitten asukkaita, jotka ovat niin kevyitä, että Maan ilma hukuttaisi heidät.  

Suurin osa visioista eivät olleet vakavia tieteellisiä spekulaatioita, vaan enemmänkin ajatuskokeita, joissa yritettiin kuvitella erilaisia tapoja joissa elämä voisi syntyä, jos olosuhteet olisivat erilaisia tai, minkälaisia ihmiset olisivat, jos jokin ratkaiseva ympäristön tai kulttuurin elementti olisi dramamaattisesti erilainen? Samaan aikaan kuittenkin kirjassa esiintyneet ajattelijat olivat aikansa vankeja. Esimerkiksi uskonnolliset ja rasistiset näkemykset ihmisistä ja eläimistä paistavat läpi kirjoituksissa. Ehkä hauskin ja samalla häiritsevin teksti oli erään ranskalaisen, joka uskoi aikansa tieteellisen tiedon mukaan siihen, että ranskalaiset olivat maailman täydellisin kansa, koska ilmasto oli tasainen, joten avaruudessa voi olla ainoastaan ”laiskoja neekereitä” tai ”tyhmiä lappalaisia”.  

Kiinnitin erityistä huomiota kirassa esiintyneisiin pappeihin ja muihin kirkkomiehiin, jotka aikoinaan olivat katolisen kirkon palveluksessa olevia tiedemiehiä. Stereotyyppisesti katolista kirkkoa pidettään tiedevastaisena, mutta 1500-1700-luvulla moni kirkkomies oli ansioitunut tiedemies, joka spekuloi hyvinkin mielenkiintoisia filosofisia visioita. Tietenkin kirkkomiesten piti olla varovainen spekulaatioissaan ja yrittää mahduttaa Raamatun tulkinnat niihin, mutta aika kauaskantoisille sfääreille hekin pääsivät teknologisista ja teologisista rajoitteista huolimatta. 

Mutta hauskinta olivat kirjoittajien kyvyttömyys kuvitella ei-ihmisten tekemiä asutuksia. Järkytyksekseni kirjan viimeisessä luvussa on brasilialaisen omakohtaiset ”havainnot” Marsista, joissa avaruusoliot asuvat 60-luvun funktionalistisissa kerrostaloissa. Sitä luulisi ihmisen voivan päästää mielikuvituksensa valloileen, jos hän kerran aikoo kertoa muille käyneensä Marsissa, mutta ei, vaan kaikista asumuksista tämä jäbä valitsi laatikkomaisen kerrostalon marssilaisten asumukseksi!  

Jyrki Siukosen ”Muissa maailmoissa” on hyvä esittelyteos ihmisten mielikuvituksesta, jotka perustuivat oman aikansa tieteellisiin faktoihin, mutta kaipasin myöskin muitten maitten ja kansojen visoita. Eurooppalaiset eivät ollet ainoa sivistynyt kansakunta, joka psekuloi avaruudesta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kulttuuri