Avainsana-arkisto: avaruusseikkailu

Yksin Marsissa, mutta tuhat kertaa epätoivoisempaa.

Neal Stephensonin ”Seitsemän Eevaa” (oma suomennos) on vuonna 2015 julkaistu scifi-romaani, joka kertoo ihmiskunnan yrityksestä säilyttää oman lajinsa elonjäämisen koko maailmaa tuhoavalta kosmiselta katastrofilta.    

6

Yksin Marsissa, mutta tuhat kertaa epätoivoisempaa.  

Tämä on ehkä se koskettavin, realistinen, mutta samaan aikaan fantastisin romaani, mitä olen lukenut. Voisin sanoa, että tämä teos vetää vertoja Isaac Asimovin Säätiö-sarjaan.   

Romaani kertoo meidän nykyajasta, jossa ihmiskunta saa selville, että maailma tulee tuhoitumaan muutaman vuoden päästä, eikä siitä voi mitenkään estää. Tuho tulee tekemään Maapallosta asuinkelvottoman tuhansiksi vuosiksi. Ainoa tapa ihmiskunnan selvitä on joko sinnitellä kaiken sen aikaa maan alla tai lähteä avaruuteen. Ongelmaksi tuleekin meidän nykyteknologia. Tästä alkaa valtaisa taistelu aikaa ja resursseja vastaan, rakentaakseen muutaman tuhannen avaruusaluksen alle prosentille ihmiskunnasta. Yksilöt lakkaamasta olemasta tärkeitä ja lajin elonjäämusestä tulee prioriteetti. 

Tässä kirjassa pyritään kertomaan, miten nykyteknologialla ihmiskunta voitaisiin pelastaa sukupuutolta. Mitään keinoa lähteä, vaikka Marsiin, ei ole, vaan planeettamme kiertorata on pisimmälle, jonne pääsemme.    

Parasta onkin, että Stephenson on kirjoittanut romaanin hahmoista uskottavia ja juonen asetelmasta niin epätoivoisen, että pakostakin liikutut. Mutta epätoivo pelastaa edes pieni osa ihmiskunnasta ja antaa suurimman osan kuolla ei ole edes pahinta, mitä hahmot joutuvat kärsimään. Vaan avaruudessa elonjääneet tulevat kohtaamaan lukemattomia ongelmia, koska avaruusalusten teknologia ei ole niin edistynyttä. Avaruus näyttäytyy tässä romaanissa äärimmäisen vaarallisena ja juuri sellaiselta paikalta, missä ihmislaji ei ole tarkoitettu elää. Mutta ei tässä vielä kaikki, koska suurin ongelma romaanin päähenkilöille ei ole avaruus, vaan muut ihmiset, jotka ovat kusipäitä.   

Elämää suurempia kysymyksiä.  

Koska romaanin fokus on ihmiskunnan eloonjäämisessä, kirjailija päättikin käsitellä tässä myöskin sellaisia teemoja kuin, mitä on olla ihminen? Onko tärkeää, että säilymme tismalleen samana lajina kuin nyt, vai pakottaako pitkä maanpako ihmiskunnan muuttumaan melkein kokonaan toiseksi lajiksi säilyäkseen hengissä? Ja jos kehitymme avaruudessa eri lajiksi, voidaanko edes sanoa, että ihmiskunta on selvinnyt sukupuutolta, vai vaihdoimmeko yhden sukupuuton toisella? Näitä kysymyksiä romaanissa pohditaan todella monipuolisesti. Niin henkilökohtaisella kuin historiallisella tasolla.  

Kunnon feminismiä 

En tunne Stephensonin poliittisia taustoja tai mielipiteitä. Harvoin minua kiinnostaa, mitä kirjailija harrastaa romaaniensa ulkopuolella. Mutta tässä romaanissa oli todella hieno kuvaus nykytieteen kiistoista. Suunnitellessa avaruusalusta, tiedemiehet pohtivat parhaimpia tapoja mahduttaa sen sisälle optimaalisen määrän ihmisiä. Paljastuu, että naiset kestävät elää pidempää ahtaissa tiloissa, joten heitä tullaan päästämään suurempi määrä avaruusaluksiin kuin miehiä. Pystyyhän yksi jätkä siittämään monta naista kuitenkin. Tästä alkaakin lyhyt kiista siitä onko naisten kyky elää ahtaissa tiloissa muitten ihmisten kanssa geneettistä vai sosiaalisesti rakentunutta? Tätä samaa kysymystä pohditaan muissakin sukupuolten fyysisissä ja henkisissä ominaisuuksissa pitkin juonta. Ensimmäinen kerta, kun luen scifi-kirjan, jossa pohditaan sukupuolitutkimuksen teoriaa tai sosiologiaa. Yleensä nämä romaanit keskittyvät historiaan, fysiikkaan ja biologiaan.  

Tässä kirjassa onkin uskottavia ja samalla innostavia naishahmoja, sitten Hugh Howeyn ”Siilo” sarjan. Monet scifi-kirjailijat luulevat, että tehdäkseen kunnon naishahmon, tästä on tehtävä supersotilas, koska ainoastaan väkivaltainen naishahmo voi innostaa tyttöjä. Stephenson on hienostuneempi ja kirjoittakin monipuolisia naishahmoja tähän romaaniin, jotka ovat merkittävissä asemissa ja omalla tavallaa vahvoja. Kuitenkin tässä on tapasoinoiltu hienosti naisten omaehtoisuuden ja sukupuolten välisen solidaarisuuden välillä.  

Yhteenveto  

Mutta ei tämä romaani ole täydellinen. Eka osa jossa ihmiskunta yrittää taistella oman elonjäämisen puolesta oli äärimmäisen jännittävää ja liikuttavaa, mutta toinen osa, ei ole niin jännittävä, koska se menee jo aika fantastiselle puolelle. Loppuosa onkin heikointa mielestäni. Silti kokonaisuudessa tämä on loistava romaani, joka kertoo siitä kauhistuttavasta skenaariosta, jos vaikka nyt meidän pitäisi yrittää lähettää osa lajistamme avaruuteen välttääkseen lajimme sukupuuton. Kylmässä ja pimeässä avaruudessa ei ole ketään, joka edes tietäisi, että kerran oli näinkin mahtava laji olemassa. Ainoastaan me arvostamme olemassaoloamme ja se on kauhistuttavin ajatus ikinä.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Mitä tällä kertaa luin

Yksin Marsissa

Andy Weirin ”Yksin Marsissa” on matala scifi-romaani, jossa amerikkalainen astronautti joutuu eristyksiin Marsiin.   

6

Kuten yleensäkin, niin näin Ridley Scottin ohjaaman elokuvaversion, ennen kuin luin tämän kirjan. Mutta luettuani romaanin, sain selville, että elokuvaversio on aika uskollinen kirjalle. Ehkä ainoa merkittävä ero, on hahmon videopäiväkirjamerkinnät, joitten taltiointia ei kuvata kirjassa mitenkään, joten lukijalle jää mielikuva, että päähenkilö äänittää itsensä, eikä kuvaa itseään tietokoneen web-kameralle, kuten elokuvaversiossa.   

”Yksin Marsissa” on oodi NASA:lle ja insinööreille. Kirjassa kuvataan hyvin tarkasti kaikki avaruusmatkailuun välineet, miten ne toimivat ja miten niitä korjataan. Luulisi työvälineitten loputtomat kuvaukset olevan tylsää luettavaa, mutta päähahmon kautta selitettynä ne muuttuvat jännittäviksi. Jokainen väline auttaa hahmon selviytymisessä ja, koska tämä on itsekin mekaaninen insinööri, niin tekstistä välittyy ammattimiehen innostus, mikä tarttuu lukijaan.  

Tässä on ehkä hyvä vinkki kaikille kirjailijoille, jotka haluavat kuvata hahmojensa työvälineitä: Hahmon pitää osoittaa jollakin tavalla, miten elintärkeitä hänelle työvälineet ovat, eikä vain luetella niitä, koska niitä tullaan käyttämään juonessa. Tämä on suuri ongelma esimerkiksi Stieg Larssonin romaaneissa.  

Päähahmo, eli Mark Watney on insinöörin lisäksi vielä kasvitieteilijä ja nörtti, eli täydellinen unelma vävy. Watney onnistuu kaikista vaikeuksista huolimatta kasvattamaan perunoita Marsissa, tuottamaan vedystä vettä ja selviytyä muutenkin ongelmista samalla, kun heittää pop-kulttuuritäytteistä sarkastista huumoria. 

Luulisi tällaisen yhdistelmän luovan todella epäuskottavan tarinan täydellisestä sankarihahmosta, joka on älykäs ja voimakas, mutta kerronnasta läpi tuleva Watneyn personalisuus tekee hahmosta inhimillisen samaistuttavan. Ovathan astronautit lähes täydellisisiä ihmisiä, jotka ovatkin älykkäitä ja kestäviä, koska avaruudessa ei kuka tahansa nykyteknologialla selviä.   

Kirja kulkee kahdella tasolla, joista yksi on Watneyn ensimmäisen persoonan sarkastinen kerronta Marsin kauhuista ja kolmannen persoonan kuvaus hänen astronauttitovereistaan ja Maapallolla olevasta NASA:n väestä. Erityisessä roolissa ovatkin NASA:n väki, joka byrokratiahelvetistä huolimatta yrittää väsätä keinon pelastaa Watney nälkäkuolemasta. Lukuessa tätä kirjaa oppii paljon fysiikasta ja NASA:n insinöörien nerokkuudesta, kun nämä improvisoivat kaikenlaisia pelastusvälineitä haaksirikkoutuneelle. 

Sen lisäksi, että kirjassa joutuu altistumaan 70-luvun diskomusiikin halventamiseen, niin lukija oppii paljon NASA:n organisaatiosta ja muutenkin kovista tieteistä, joita sovelletaan avaruudessa ja Marsissa selviytymiseen. Juuri äärimmäisen yksityiskohtaisen ja uskottavan realismin takia olin epävarma, voisiko tätä kirjaa kutsua scifiksi, mutta matala scifi onkin jalat maassa olevaa tieteelliseen paikkansapitävää spekulaatiota, eikä korkean scifin avaruusoopperan kaltaista fantasiointia teoreettisista tai täysin mielikuvituksellisista teknologioista. Tai no, en tiedä onko joku teknologia tässä kirjassa keksitty vai ei? Ainakin kirjassa kuvattu teknologia vaikutti niin karulta avaruusmatkailuun vaatimuksiin nähden, että luulen kirjailijan pysyneen tiukasti uskottavuuden rajoissa.   

”Yksin Marsissa” on todella viihdyttävä ja informatiivinen kirja, jossa Marsin kauhut eivät ole muuta kuin sen tappava ilmasto ja NASA:n antama rajallisen ruuan määrä. Silti tarinassa tapahtuu kaikenlaista ja hahmon personalliset kuvaukset tapahtumista menneessä aikamuodossa luovat todella toimivan yhdistelmän, joka herättää kunnioitusta avaruusjärjestöä ja kirjailijaa kohtaa.    

Jätä kommentti

Kategoria(t): Mitä tällä kertaa luin