Margaret Atwoodin, vuonna 1985 julkaistu ”Orjattaresi” on feministinen dystopiaromaani amerikkalaisesta äärikristillisestä fasistivaltiosta.
Tämä teos on ollut monta vuotta luettavana, mutta aina unohdin laittaa sen lukulistaan. Kuitenkin HBO-TV- sarjaversion jälkeen paineet lukea kirja kasvoivat. Otin sitten viimein tämän kirjan luettavaksi, enkä pettynyt. Onneksi pidätin itseäni katsomasta TV-sarjaa, jotta en olisi jatkuvasti se ihmisklisee, joka katsoo filmatisoinnin ensin ja lukee vasta sen jälkeen alkuteoksen.
Idea
Romaani sijoittuu tulevaisuuteen, jossa sota ja saasteet ovat tuhonneet luonnon ja hitaasti myrkyttäneet puolet ihmiskunnasta steriileiksi. Poliittisesti ja demografisesti epävakaassa tilanteessa Yhdysvallat syöksyi äärikristilliseen fasismiin. Naiset alistettiin toisen luokan kansalaisiksi, joitten ainoa tehtävä on synnyttää lapsia. Naiset jaettiinkin erilaisiin kasteihin, kuten kotiäidit, kotiapulaiset, poliittiset komissaarit ja kiertäviksi synnytyskoneiksi toimivat orjattaret. Kirja on yhden orjattaren kertomus hänen elämästään poliittiseen eliittiin kuuluvan komentajan kartanossa. Koska lasten saaminen on vaikeaa, orjattarien tehtävä on toimia poliittisen eliitin synnytyskoneina, kun oma vaimo koetaan steriilinä.
Totalitarismista taidetta
Vaikka tiesin mistä tämä romaani kertoi, yllätyin siitä, miten täydellisesti se jäljittää totalitaristisessa yhteiskunnassa elämistä. Romaanin maailma on yhtä ahdistava kuin Richard Wrightin ”Musta poika” (1945), George Orwellin ”1984” (1949) tai Sofi Oksasen ”Puhdistus” (2008), mutta sekaan on lisätty selkeitä feministisiä ideoita näkymättömästä miehisestä vallasta ja naisten supistetusta itseilmaisun tilasta. Mutta toisin kuin moni spekulatiivinen romaani, Atwood osaa kirjoittaa taiteellista ja tunteikasta proosaa, joka teki lukukokemuksesta paljon syvällisemmän.
”Orjattaresi” ei ole ahdistava sen takia, koska se kuvaa äärimmäisen repressiivistä yhteiskuntaa, vaan koska se kuvaa niin täydellisesti alistetun ihmisen tunnemaailmaa, jossa ajatukset ovat melkein ainoa vastarinnan muoto. Jossa muistaminen on rohkea teko, koska diktatuuri on pyrkinyt hävittämään tai vääristelemään menneisyyden.
Tuntui kuin olisin lukemassa oikeaa dokumenttia, eikä fiktiota. Tämäkin voi johtua siitä, että olen lukenut Richard Wrightin edellä mainitun omaelämäkerran, jossa kuvataan miltä tuntui elää mustana 1900-luvun alun Etelä-Valtioissa rotuerottelujärjestelmässä, missä vääräksi koettu kävelytyyli tai katse voisi tuoda kuolemantuomion.
Ongelmia
Mielestäni tämä oli täydellinen mestariteos, mutta huomasin Goodreadsissa, että jotkut valittivat tämän kirjan olevan hidas ja tylsä. Ehkä se johtuu siitä, että tätä on markkinoitu scifinä tai sitten TV-sarjassa on enemmän toimintaa, joten ihmiset odottivat jotain seikkailukertomusta. Tämä romaani on enemmänkin psykologinen tutkielma naisen ankarasta repressiosta.
Yhteenveto
Margaret Atwoodin ”Orjattaresi” on todella hyvä romaani, joka ansaitsee klassikkostatuksensa, mutta ei vain sen taiteellisen kerronnan vuoksi, mutta koska se on pelottavan ajankohtainen. Romaanin äärikristillisen diktatuurin ideologian käsitykset naisista, ja heidän sorron oikeutus kuulostavat ahdistavan samankaltaiselta kuin nykyisen äärioikeiston ja erityisesti miesasialiikkeen äärisiipien retoriikalta. Esimerkiksi idea naisten ”jakamisesta” kaikille miehille, jotta nämä saavat seksiä tai käsitys naisista perimmäisinä huorina, joita pitää kesyttää tai puheet ”synnytystalkoista” ovat täällä Suomessakin esitetty vakavissaan tai puolivitsinä.
Elämme ajassa, jossa internetin pimeimmistä nurkista on jalkautunut incel ja manospheren naisvihamielisiä ideologioihin uskovia massamurhaajia. Tämän romaanin varoituksen sanat ovat kipeämpiä kuin 80-luvulla. Atwoodin visioima naisvihamielinen ideologia on totta ja sitä kannattaa kasvava joukko murhanhimoisia nuoria miehiä. Brasiliassa onkin jo paljastunut uskonnollisen kultin johtaja, joka ylläpiti vangittujen naisten lapsifarmeja, joissa teollisesti tuotettiin lapsia myytäviksi lapsettomille pariskunnille ympäri maailmaa. Tällaiset kauhut voivat kasvaa, kun Yhdysvalloissa ja Brasiliassa on jo noussut äärikristillisiä myötäileviä hallituksia, jotka ovat aktivoineet monet naiset huomaamaan, että tämän romaanin dystopia voi olla mahdollinen heidän elinaikanaan. Tämä kirja pitäisikin olla pakollinen kaikille luettavaksi.
