Olen pitkään halunnut lukea jonkun homoromaanin, mutta en tiennyt mistä aloittaa. Luin James Balwinin ”Huone Pariisissa” (1956) mutta se oli mielestäni aika tylsä kirja, josta en ymmärtänyt mitään. Huomasin, että olin sen verran ennakkoluuloinen, että luulin homonovellin koostuvan kiihkeästi peppuseksistä, mutta samalla halusin lukea laadukkaan romaanin aihepiiristä. Molempia aspekteja yhdistelevän romaanin löytäminen osoittautui hankalaksi. Luin sitten David Ebershoffin ”Tanskalainen tyttö” (2000) joka toki oli juuri sitä, mitä odotinkin ja vähän ylikin, mutta huomasin aikuistuneeni ja halunneen jotain syvempää ja vähemmän järkyttävää. Sellaista cis-homomeininkiä. Sitten törmäsin tämän vuoden Pride-viikolla julkaistuun Harald Olausenin ”Homolulu – Queernovelleja” ja otin sen lukulistaan.
Idea
”Homolulu” on novellikokoelma, jossa saat kokea koko homouden kirjon. Tässä romaanissa on aivan kaikkea. Tavallisia rakkauskertomuksia, joissa homot käyttäytyvät samalla tavalla kuin heteroparitkin ja sitten sellaisia jännittäviä kertomuksia puisto-orgioista ja anuksen survomisesta. Romaanissa on myöskin historiallisista homorakkaustarinoista, joissa näkee, miten yhteiskunnan repressio on kohdellut heitä kaltoin. Tässä kirjassa pääset aika lähelle sitä, miltä tuntuu olla homo. Mutta kertomukset ovat kirjoitettu selvästi pääosin homoille, joten todennäköisesti en tajunnut kaikkia viittauksia ja vivahteita, mitä tässä kirjassa on. Lempikertomukseni oli kielletty rakkaustarina kahdesta talvisotaveteraanista. Liikutuin oikeasti kertomukselle, minkä loppu on herttainen ja kitkerä.
Ongelmia
Suurin ongelma on kertomusten epätasaisuus. Harald Olausen on selvästi taitelija ja jotkut kertomuksista ovat aika simppelejä, mutta iskeviä, kun taas toiset ovat niin runollisia ja vertauskuvallisia, että en ihan pysynyt perässä. Sitten tässä kirjassa on joitain kirjoitusvirheitä, minkä huomaaminen on jonkinlainen saavutus, kun minulla on vaikeuksia huomata omani.
Yhteenveto
Harald Olausenin ”Homolulu – Queernovelleja” on ihan hyvä kokoelma kertomuksia homoudesta. Tässä on huumoria, rakkautta ja erotiikkaa. Ehkä mielenkiintoisin havainto, mitä tässä kirjassa ei selitetä, on homojen kyky huomata, kuka on homo. Cis-heterona sitä olettaa kaikkien naisten olevan heteroita, joten ei siinä tarvita arvailla. Mutta miten homot tunnistavat toisen homon? Tässä kirjassa on kertomuksia, joissa hahmot näkevät toisen tuntemattoman miehen tai naisen kadulla ja jotenkin aistivat, että tämä on homo ja päinvastoin. Kirjassa ei selitetä, miten he tunnistavat toisensa? Kiinnostaisi tietää onko se kiinni kasvon mikrolihaksissa tai silmissä? Osaako joku suositella jotain kirjaa joka selittäisi tämän mysteerin?
