Avainsana-arkisto: fantasia

Lisää teinisalamurhaajia!

Olen monesti ylistänyt netissä kopioituja lukulistoja, mutta tällä kertaa törmäsin aivan kamalaan teokseen, jonka kuitenkin luin läpi, koska sen huonous näkyi vasta satojen sivujen jälkeen, enkä viitsinyt luovuttaa. Tämä teos on Brent Weeksin vuonna 2008 julkaistu ”The Way of Shadows”, jota onneksi ei ole suomennettu.  

6

Idea  

“The Way of Shadows” kertoo katulapsesta, joka pelastaakseen itsensä ja rakkaansa, ryhtyy salamurhaajan oppipojaksi. Vaikka tämä asetelma oli minusta lapsellinen ja kliseinen, ajattelin että en saisi olla ennakkoluuloinen, joten jatkoin lukemista. Salamurhattaessa ihmisiä, kirjan antisankari huomaa, että hän ei pysty olemaan tunteeton tappaja, vaan hän sotkeutuu monimutkaiseen kansainväliseen salaliittoon, jonka pelissä on hänen rakkaansa ja koko kuningaskunnan kohtalo. Kirjan tunnelma on parasta tässä kirjassa. Keskiaikaisten katujen ahdistavuus ja lika välittyvät tässä todella hyvin, ja hahmotkin ovat todella monimutkaisia persoonia, jotka eivät ole vain pahoja tai hyviä, vaan harmaita sävyjä löytyy.

Ongelmia  

Alku oli todella lupaava, kun siihen sekoittuu taikuutta, salamurhan mekaniikkaa ja sydäntä särkevää draamaa, mutta tarinan edetessä kaikki nämä elementit nousevat sellaisiin huikeisiin ja monimutkaisiin sfääreihin, että putosin täysin kärryistä. Lopussa saat sitten seurata salaliittojen ja selkäänpuukotusten seittiä, joka muistuttaa eteläamerikkalaisen saippuaoopperan juonta, mutta joka on liian typerä aikuisille ja liian väkivaltainen lapsille.  

Yhteenveto   

Brent Weeksin “The Way of Shadows” on kaikkia huonot elementit vakavimmasta “aikuismaisesta” fantasiakirjasta, ilma niitä hyviä. Ehkä jos olisin 15 vuotias, tämä olisi hyvä ja jännittävä.  

 

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Mitä tällä kertaa luin

Hyppy ajassa

Madeleine L’Engle, vuonna 1962 julkaistu ”Hyppy ajassa” kertoo kahdesta erityislaatuisesta lapsesta, jotka lähtevät estimään kadonnutta isäänsä eri ulottuvuuksissa.

14

Idea

Tämä on todella kummallinen kirja, joka alkaa tavanomaisena kertomuksena kahdesta hitaasti kehittyvästä lapsesta (autisteja?), joitten isä katoaa. Asiaan liittyy valtion salainen aikamatkailuohjelma ja pari noitaa. Etsiäkseen isäänsä, nämä lapset matkustavat mystisten naisten kanssa eri aikakausiin, ulottuvuuksiin ja planeettoihin, tutustuen ihmeellisiin kulttuureihin.

En muista, miksi tämä kirja oli lukulistassa, mutta se ei liity siihen, että tästä tehtiin nyt Disney-elokuvaversio. En edes tiennyt koko elokuvasta, kun vasta hankittuani suomennoksen. Mutta tämä on ehkä monimutkaisin lastenkirja, jota olen koskaan lukenut. Tässä toki selitetään aika yksinkertaisesti kvantifysiikan teorioita.

Mielenkiintoisinta ovat kirjan kuvaukset eri avaruusolioista, jotka olivat todella korkealentoisia filosofisia pohdintoja ihmiskehon rajallisuudessa. Tässä kirjassa esimerkiksi on avaruusolioita, jotka eivät näe mitään, vaan he TIETÄVÄT. Siinä sitten saat kuulla, kun lapsi yrittää selittää avaruusolioille, mitä *näkeminen* tarkoittaa ja sen sellaista. Lukiessa tätä kirjaa, tulikin mieleen Douglas Adamsin ”Linnunradan käsikirja liftareille” (1979-1992) joka esiteininä räjäytti tajuntani.

Ongelmia

Suurin ongelma on tarinan vaikeaselkoisuus. Mutta se voi johtua siitä, että olen aikuinen, joka tarketuu yksityiskohtiin ja muuhun logiikkaan. En ihan tajunnut tarkalleen mitä tapahtui, miksi ja missä oikein oltiin.

Yhteenveto

Madeleine L’Engle ”Hyppu ajassa” on ihan hyvä lastenkirja universumista ja ihmistajunnan rajoista, mutta hieman vaikeaa seurattavaa. En osaa ollankaan arvioida onko tämä kirja parempi lapsille tai aikuisille, mutta on tämä lukemisen arvoinen sen tieteisfantasiakonseptien takia.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Mitä tällä kertaa luin

Piikkien keisari

Mark Lawrence ”Hajoneen imperiumin” sarjan päätösosa ”Piikkien keisari” (oma suomennos) on vuonna 2013 julkaistu scifi-romaani häikäilemättömästä aatelismiehestä ydinsodan jälkeisessä maailmassa.

8

Idea    

Tarinan antisankari Jorg on voittanut häntä haastaneen sankarin ja vakiintunut valtansa useassa valtakunnassa. kuitenkin nyt maailmaa uhkaa entisestä Iso-Britanniasta tuleva epäkuolleitten armeija. Ainoa tapa voittaa tämä armeija on elvyttää hajonnut imperiumi, ja löytää kauan sitten kadonnutta esi-isien huipputeknologiaa, jolla on kyky tuhota kokonaisia kaupunkeja.     

Eletään kaukaisessa tulevaisuudessa, missä maailma tuhoutui ydinsodassa. Keskiaikaa muistuttava kulttuuri on palautunut. Ihmiset taistelevat miekoilla ja keihäillä, mutta jos osaa etsiä, kuten tarinan sankari, voi löytää tuhansia vuosia sitten hautautuneita huipputeknologisia aseita ja jopa tekoälyjä.

Edellisissä kirjoissa paljastui, että muinaisessa ydinsodassa tuhoutunut sivilisaatio oli jotenkin onnistunut avata portteja rinnakkaistodellisuuksiin ja tehdä todellisiksi ihmisten ajatukset. Tämä yhdistettynä ydinsotaan loi pelottavan maailman, jossa muinaiset robotit, zombiet, noidat ja mutanttihirviöt terrorisoivat ihmisiä. Nyt tuhansia vuosia sitten tapahtunut apokalyptinen onnettomuus uhkaa lopullisesti tuhota koko todellisuuden.     

Tämän kaiken keskellä romaanin antisankari yrittää kaikista ennustuksista huolimatta pelastaa itsensä ja perheensä keinoja kaihtamatta. Kuten edellisissä kirjoissa, tässä rikotaan räikeästi ihmisoikeuksia, mutta samalla seurataan moraalittoman hahmon henkistä kasvua ja kehitystä juuri siksi, joksi hän luuli kuolleen kauan sitten.     

Hienostunutta väkivaltaa    

Vaikka graafista väkivaltaa tässä piisaa, niin kerronta on sen verran tyylikästä, ettei tässä mässäillä kidutuksilla ja muilla epämiellyttävillä ruumiin eritteillä kuten aiemmissa kirjoissa. Toki tässä on painajaismaisia väkivaltakuvauksia, mutta kirjailijan tyyli on hioutunut. Samalla runollisuus ja filosofointi ovat lisääntyneet. Tässä pohditaan, mitä on elää hyvä elämä ja miksi elää ylipäätänsä? Sinänsä plussaa kaiken zombien ja mutanttien ohella.  

Ongelmia    

Suurin ongelma oli pirstaleinen rakenne, jossa mentiin edestakaisin ajassa ja perspektiiveissä. Tarinan seuraaminen olikin pikkasen vaikeaa. Mutta onneksi rytmi pysyi tasaisena ja lopetus oli suurenmoinen.      

Yhteenveto     

Mark Lawrencen ”Emperor of Thorns” on yksi suosikkikirjasarjoistani, josta olen melkein kolmen vuoden ajan kirjoittanut. Tuntuu, että olen ainoa, joka tätä sarjaa arvostaa, enkä edes tiedä kuinka moni tätä arviota lukee. Mutta silti uskon lujasti, että ”The Broken Empire” sarja kuuluisi parhaimpiin scifi-sarjoihin, mitä on. Mutta taidan olla ainoa, kun yhtäkään sarjan kirjaa ei ole suomennettu. Kuitenkin yhdistelmä keskiaikaa, postapokalyptista scifiä ja fantasiaa on hyvin toteutettu. Samalla kirjan teema kostavasta teinistä on tässä toteutettu, mitä parhaimmalla ja tyylikkäimmällä tavalla.    

Jätä kommentti

Kategoria(t): Mitä tällä kertaa luin

Scifiä antiikin Kreikassa

Jo Waltonin ”Oikeudenmukainen kaupunki” (oma suomennoos) on vuonna 2015 julkaistu scifi-romaani aikamatkailijoista, jotka yrittävät rakentaa Platon kuvaaman täydellisen valtion.

4 

Idea   

Kirjassa seuraat, miten joukko kreikkalaisia jumalia päättävät valita joukon eri aikakausissa eläneitä ihmisiä, ja lähettää heidät antiikin Kreikan saarelle rakentamaan Platon ”oikeudenmukaista kaupunkivaltiota”. Tässä kirjassa on sellaista Jostein Gaarderin ”Sofian maailma” (1991) tunnelmaa, erityisesti kun henkilöhahmoina ovat Sokrates ja muita eri aikakausien filosofeja.  

Romaanissa ei keskitytä niinkään kala veden ulkopuolella -tyyppiseen asetelmaan, vaan mitä erilaisia filosofisia ja käytännöllisiä implikaatioita olisi Platonin valtion kehittämisessä? Kirja edellyttääkin, että olet lukenut Platonin ”Valtion”, jotta ymmärrät aivan kaikki viittaukset ja mitä tulema pitää.    

Kreikkalaista filosofiaa ja seksuaalista väkivaltaa   

Sitä luulisi, että scifi-kirja, joka käsittelee niinkin ihmeellistä konseptia, kuin kreikkalaisen filosofin visioiman valtiomallin käytännöllistä rakentelua olisi kevyt ja mielikuvituksellinen kirja. Mielikuvituksellinen ja ennalta-arvaamaton se on, mutta ei kevyt. Teoksessa käsitellään lasten seksuaalista hyväksikäyttöä ja sen aiheuttamia traumoja. Toki tässä on pohdintoja, mitä tarkoittaa olla ihminen ja omata tietoisuuden, sekä miten eritaustaiset hahmot yrittävät selittää itselleen ja muille sen faktan, että kreikkalaiset jumalat ovat oikeasti olemassa. Mutta kirjan kärki on raskaimmissa filosofisissa kysymyksissä, kuten mitä tarkoittaa vapaus?   

Ongelmia   

Tämän romaanin suurin ongelma on sen keskittyminen filosofisiin kysymyksiin. Tässä ei ollut mitään voimakkaita tunteita herättäviä kohtauksia, paitsi toki raiskaus, joka ahdisti, mutta sellaisen tunteen herättäminen ei ole kovin vaikeaa. Tylsä tämä kuitenkaan ei ole, vaan melko viihdyttävä. Tässä romaanissa puuttui suurempi emotionaalinen aalto, mikä voi johtua siitä, että tämä on sarjan ensimmäinen osa, ja kirjailija vasta rakentaa pohjaa, jolla tämä potkaisee lukijan tunteellisiin nivuksiin. Voin kyllä sanoa sen, että tässä oli täydellisin synnytyskuvaus, jota olen koskaan lukenut. Sen verran yksityiskohtainen, että pystyin melkein ymmärtämään, miltä koko projekti tuntuu. Joten pisteet siitä!   

Yhteenveto   

Jo Waltonin ”The Just City” on hyvä romaani, joka sekoittaa antiikin myyttejä, filosofiaa ja spekulatiivista tieteisfiktiota saumattomasti yhteen. Tämä on myöskin yksi aikuismaisemmista scifi-romaaneista, joita olen pitkään aikaan lukenut ja ehkä ensimmäinen romaani, jossa näen selkeämmin naisellisemman otteen tiettyihin, erityisesti naisia koskeviin teemoihin.

Jätä kommentti

Kategoria(t): filosofia, Mitä tällä kertaa luin

Oikeistolaista fantasiaa?

Terry Goodkindin vuonna 1994 kirjoittama ”Velhon ensimmäinen sääntö” kertoo fantasiamaailman yliluonnollisesta kamppailusta kaikkien maailmojen herruudesta.  

15

Idea  

Päällisin puolin tämä romaani kertoo nuoresta oppaasta, joka löytää kauniin, mutta hädänalaisen neidon metsässä. Nainen on kotoisin taikuuden hallitsemasta maailmasta ja hänellä on kyky muuttaa kenet tahansa zombimaiseksi palvelijaksi kosketuksella. Opas rakastuu tähän naiseen ja oppii, että neito on etsimässä ennustuksissa mainittua ”Etsijää”, jolla on taikamiekka ja kyky kukistaa hänen maailmaa riivaavaa pimeyden prinssiä. Tämä tarinan pahis on vallanhimoinen psykopaatti, joka haluaa täydellisen vallan kaikista maailmoista, mutta muille hän saarnaa taloudellista tasa-arvoa ja yksityisomaisuuden lakkauttamista.  

Neito ja opas lähtevät pienen valikoidun tiimin kanssa tähän taianomaiseen maailmaan, joka kuhisee yliluonnollisia olentoja ja fantasiakommunismia. Tavoitteena on kukistaa pimeyden prinssi ja palauttaa vapaus yksityisomaisuuteen ja rahatalouteen.   

Todella rankka meininki  

”Velhon ensimmäinen sääntö” on ehkä brutaalein fantasiakirja, jota olen koskaan lukenut ja olen lukenut ”Tulen ja jään laulun”. Tässä ei tapeta silmittömästi rakkaita hahmoja, kuten R.R. Martinin kirjoissa, mutta tässä esiintyy rakkaitten hahmojen graafista kidutusta, raiskauksia, lapsiin kohdistuvaa brutaalia väkivaltaa ja yksityisomaisuuden kansallistamista.

Kidutus on se merkillepantavin osa, koska tässä on kokonainen kappale omistettu kidutukselle, joka on niin perverssiä, että ISIS jää varjoon. Sitä vähän miettii, oliko kirjailijalla kaikki hyvin, kun hän kirjoitti tämän kirjan? Silti tässä romaanissa on kaiken hirvittävän päähahmojen rääkkäyksen jälkeen niin tyydyttävä loppuratkaisu, että selkäpiitä karmivat ja oksettavat väkivaltakuvaukset olivat sen arvoisia.  

Omaperäisyys  

Tässä on todella älykkäitä juonenkäänteitä ja taikamaailman sääntöjen manipulaatiota, jota en ole koskaan ennen nähnyt. Ja olen lukenut aika paljon fantasiakirjallisuutta. Koko romaanissa on yksi ainoa ennalta-arvattava elementti, mutta se hautautuu lukijan mielessä kaikelle muulle ihmeelliselle ja pelottavalle, että unohdat sen kokokaan. Kirjailija osaa täydellisesti kiinnittää lukijan huomion muihin asioihin kuin tähän ennalta-arvattavaan elementtiin, että kun se sitten paljastuu juuri siksi, joksi arvasit, tunnet itsesi tyhmäksi, kun et jaksanut muistaa sitä!  

Omaperäisyys on myöskin eurooppalaisen kansanperinteen hyödyntämisessä. Vaikka päällisin puolin romaani vaikuttaa noudattavan perinteisten satujen rakennetta ja tuttuja elementtejä, ne käännetään fiksusti päälaelleen tai ne menevät kokonaan arvaamattomiin suuntiin!   

Ongelmia  

Suurin ongelma tässä on hidas alku. Romaani alkaa niin perinteisellä fantasiaromaanin asetelmalla, että alun perin luulin tätä lastenkirjaksi ja pohdin kesken jättämistä, kun mikään ei siinä vaikuttanut mielenkiintoiselta. Alun jälkeen romaani lähtee niin kylmän rankalle reaalipoliittiselle asetelmalle, että aloin lukemaan mielenkiinnolla.    

Pienemmät ongelmat ovat päähahmon äkillinen aikuistuminen, joka toteutettiin niin kömpelösti, että alussa en ollut varma edes oliko kyseessä sama hahmo? Kömpelyys näkyy myöskin siinä, että Goodkind ei luota lukijoihinsa, vaan pariinkin kertaan hän vääntää rautalangasta, mikä oli jonkun kyseisen juonenkäänteen merkitys. Tällainen läpiselittäminen hahmodialogin kautta häiritsi, kun ei tätä ihan lastenkirjaksi voi laskea.   

Toinen ongelma on kirjan kömpelö antikommunistinen viesti, joka oli hyvin pinnallista. Kirjailija ikään kuin vain lätkäisi pääpahiksen ideologiaksi fantasiakommunismin, eikä vaivautunut käsittelemään sen syvempiä filosofisia implikaatioita. Saat kuulla parikin kertaa tylsiä saarnia siitä, miten jokaisen ihmisen oikeus on päättää omasta omaisuudesta kuin haluaa, eikä valtion tehtävä ole auttaa muita verottamalla näitä ankarasti. Kuitenkin kirjailija ei lähde mihinkään kovaan randilaiseen saarnaorgiaan kapitalismin ihmeellisyydestä, vaan keskittyy enemmänkin eri persoonien psykologisiin tutkielmiin, jotka eivät liity mitenkään politiikkaan. Silti kunnioitan kirjailijaa, että hän yritti kirjoittaa oikeistolaisen fantasiakirjan, koska sellaiset ovat aika harvinaisia.  

Yhteenveto  

Terry Goodkindin ”Wizard’s First Rule” on sen kömpelystä poliittisuudesta huolimatta yksi parhaimmista ja omaperäisemmistä fantasiakirjoista, jota olen koskaan lukenut. Tässä yhdistyy saumattomasti rakkaus, silmitön väkivalta ja fantastiset satuelementit yhteen. Tämä ei toki ylitä “Tulen ja jään laulun” kaltaisiin laatusfääreihin. Terry Goodkindin ”Wizard’s First Rule” on vähän sellainen fantasiakirjallisuuden perverssi exploitaatioversio.  Ihmettelen, miksi tätä kirjaa ei ole suomennettu? Liittyisikö kenties asiaan sen antikommunismi? En ihan usko, kun Neuvostoliitto oli jo romahtanut kirjan julkaisun aikoina ja suomalainen kommunistipuolue hajonnut lukuisiksi pikkupuolueiksi.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Mitä tällä kertaa luin

”Kuninkaitten tapa” ja mielikuvituksen rajallisuus.

Brandon Sandersonin ”Kuninkaitten tapa” (oma suomennos) on yksi tavanomaisimmista ja samaan aikaan erikoisempia fantasiakirjoja, joita olen lukenut. Tämä vuonna 2010 julkaistu kirja ei oikein kerro mistään, vaan se on alustus suuremmalle tarinalle. Kirjan fantasiamaailma on aika tavanomainen, paitsi että sitä riivaa välillä supermyrskyt ja suurin osa eläimistä ovat äyriäisiä. Tietenkin myyvin osio romaanista on taikavoima, jota jotkut ihmiset, erityisesti eräs mystinen salamurhaaja hallitsevat. Tämä taikavoima mahdollistaa yliluonnollisen vahvan kehon, joka pystyy kosketuksella höyrystämään kallioita tai antamaan käyttäjälle kyvyn hypätä korkeammalle kuin muut.   

7

Ympäristönsä vanki   

Mielenkiintoinen aspekti Brandon Sandersonin ”Kuninkaitten tapa” romaanissa on se, että sen fantasiamaailmassa vain naiset osaavat lukea ja kirjoittaa. Tämä tarkoittaa, että kaikki virkamiehet ja tiedemiehet ovat naisia. Miehet taas ovat tässä maailmassa ”vain” työläisiä, sotureita ja politiikkoja. Sukupuoliroolien kääntäminen osittain päinvastaisiksi on ainoa asia, äyriäisten lisäksi, mikä erottaa tämän fantasiaromaanin muista.   

Silti asetelmien kääntäminen kiinnitti huomiota siihen, mitä kirjailija ei kääntänyt: Sandersonin luomassa maailmassa valkoiset ovat yhä hallitseva kansa ja mustat orjia. Koska kirjailija oli muuttanut naisten roolin tasa-arvoisemmaksi kuvitteellisessa maailmassaan, niin oli todella outoa nähdä, ettei kirjailijan mielikuvitus riittänyt kuvittelemaan, että kenties mustat olisivat hegemonisessa asemassa edes fantasiamaailmassa! Olen lukenut jo aika paljon fantasiakirjallisuutta ja en ole vieläkään lukenut yhtään genren kirjaa, joissa valkoiset eivät olisi eurooppalaisen esikuviensa kaltaisia. Se on valitettavaa, että genre, jonka ydinteema on vapaa mielikuvitus, ei kykene luomaan maailmoja, jotka haastavat meidän nykyisiä etnisiä mielikuvia. Kirjailija pystyy maksimissaan kuvittelemaan valkoisia naisia tieteiden tekijöinä ja äyriäisiä koirina ja lintuina, mutta ei mustaa imperiumia, joka orjuuttaisi valkoisia.    

Ja ennen kuin joku tulee sanomaan, tiedän että on olemassa fantasiakirjoja, joissa mustat ovat niskan päällä, mutta lukulistani on niin pitkä, etten ole päässyt vielä lukemaan niitä. 

Juoni?   

Tässä romaanissa on monta juonentynkää, jotka eivät kunnolla ehdi edes alkaa. Romaani yrittää olla jonkinlainen ”Tulen ja jään laulu”-tyyppinen monihenkilöinen raaka reaalipoliittinen fantasiaseikkailu, mutta erottumatta kovinkaan paljon esikuvastaan. Teknisesti tässä romaanissa ei ole mitään vikaa, vaan tämä on hyvin kirjoitettu ja viihdyttävä kirja.    

Yhteenveto    

Brandon Sandersonin ”The Way of Kings” oli sen verran viihdyttävä ja kiehtova lukukokemus, että tulen lukemaan sarjan muut kirjat, mutta ei tässä ole mitään kovin ”myytävää”, jos ei laske äyriäisiä ja lukutaitoisia naisia.    

Jätä kommentti

Kategoria(t): Mitä tällä kertaa luin

Kuninkaan lohikäärme

Naomi Novikin ”Kuninkaan lohikäärme” on vuonna 2006 julkaistu fantasiaromaani vaihtoehtoisesta 1800-luvun maailmasta, missä kaikki on samanlaista kuin meidän maailmassa, paitsi siinä, että on olemassa lohikäärmeitä ja olemme kesyttäneet heidät.   

8

Idea   

Romaani kertoo brittiläisestä merikapteenista, joka kaappaa ranskalaisen laivan, löytäen sieltä lohikäärmemunan. Koska Iso-Britannia on sodassa Napoleonin johtamaa Ranskaa vastaan, lohikäärmemuna on äärimmäisen arvokas saalis. Lohikäärmeitä voidaan kesyttää lentäviksi taistelukoneiksi, jotka kylvävät kauhua maalla ja merellä oleviin sotajoukkoihin. Eri sattumusten kautta tämä merikapteeni joutuu lohikäärmeen hoitajaksi, mikä tarkoittaa merikapteeniuran vaihtamista lohikäärmelentäjän.   

Rakkaus   

”Kuninkaan lohikäärme” kantavin elementti on merikapteenin ja hänen lohikäärmeensä välinen rakkaus. Ei siis seksuaalinen rakkaus, vaikkakin se tekisi tästä romaanista vielä hurjemman, vaan se rakkaus, jota omistajalla on lemmikkiinsä.   

Kuten ankat, lohikäärmeet kiintyvät ensimmäiseen olentoon, joka puhuu heidän kanssaan kuoriuduttaan munastaan. Kirjassa lohikäärmeet ovat kuin huippuälykkäitä kissoja tai koiria, jotka kiintyvät omistajaansa ja omistaja heihin. Tämä kiintyvyys on todella hyvin toteutettu ja välität sekä lohikäärmeestä, että hänen omistajastaan. Koska kirjan päähahmo ei ole koulutettu lohikäärmelentäjä, tämän suhde lohikäärmeensä on tasa-arvoisempi ja humaanimpi kuin hänen työtovereillaan, mikä taas lisää juonessa konfliktia.    

Maailmanrakentamista   

Tarina itsesään ei ole kovin kummoinen, mutta Novikin rakentama maailma on niin ihmeellinen, että jaksoin lukea ilolla tämän kirjan. Kirjailija on täydellisesti jäljitellyt 1800-luvun brittiläisen armeijan maailman ja yhdistänyt saumattomasti siihen lohikäärmeet. Yhdistelmä on niin kivuton, ettei uskottavuus kärsi. Sota Iso-Britannian ja Ranskan välillä on tismalleen sama kuin meidän maailmassa, paitsi siinä, että Ranska yritti kuljettaa sotajoukkonsa saarivaltioon lohikäärmeitten mukana.    

Uskottavuutta lisää sekin, että kirjassa lohikäärmeet ovat eläimiä, joilla on oma yksityiskohtainen anatomia ja historia. Uskottavuus ei kärsi edes siinä, että lohikäärmeet ovat huippuälykkäitä eläimiä, jotka oppivat ihmisen kielen, kun ovat munan sisällä.    

Ongelmia   

Suurin ongelma tässä romaanissa on tarinan ennalta-arvattavuus ja kliseisyys. Kaikki juoneenkäänteet arvasin satoja sivuja ennen kuin ne tapahtuivat, mikä on aika surkeaa. Ainoat asiat, jotka kantoivatkin tämän romaanin ovat ihmeellisen kiinnostava maailma ja sen hahmot, muuten varmaan jättäisin kesken.    

Yhteenveto   

Naomi Novikin ”Kuninkaan lohikäärme” on kliseisyydestään huolimatta todella viihdyttävä romaani vaihtoehtoisesta Napoleonin sodasta sekä miehen ja hänen lohikäärmeensä välisestä rakkaudesta. 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Mitä tällä kertaa luin