Avainsana-arkisto: Fire and Furry

Tulta ja tuhoa. Trumpin Valkoisen talon sisällä

Michael Wolffin ”Tulta ja tuhoa. Trumpin Valkoisen talon sisällä” on kohuttu tietokirja toimittajalta, joka seurasi läheltä uuden presidentin yhdeksän ensimmäistä virkakuukautta.

38

Epäröin viikon, hankkisinko tämän kirjan luettavaksi. Kirjan uskottavuutta on kyseenalaistettu ja sen kirjailijan villi mielikuvitus nostettu esiin. Mutta, kun Trump haukkui kirjaa ja tämän vaalien aikaista strategiapäällikköä ”järjensä menettäneeksi” ja yritti kieltää kirjan myynnin, niin muutin mieltä.

Jos maailman mahtavin mies kokee tämän kirjan näin vakavaksi uhaksi, niin totta kai on kansalaisvelvollisuus lukea tämä kirja! Vaikka en ole Yhdysvaltojen kansalainen, niin elämme amerikkalaisen hegemonian alla, joten se, mitä tapahtuu USA:ssa, heijastuu tänne Suomeenkin asti.

Kirja alkaa heti vauhdikkaasti kuin mikäkin dekkari. Trump kilpailee vielä vaaleissa. Kukaan ei oikeastaan usko, että Trump voittaa, ei mies itsekkään. Trump on vain kisassa, jotta voisi luoda oikeistokonservatiivisen brändin, jolla rahastaa. Tämä on muuten teoria, jota vielä 2016 esitettiin vaalien aikana.

Koska kukaan ei tosissaan kilpaillut presidenttiydestä, niin Trumpin ja hänen tiimin kaupalliset Venäjä-kytkökset ei selvitetty tai niistä irtisanouduttu. Samalla vaalitiimiin valittiin ihmisiä ilman mitään hallituskokemusta, kuten radikaalioikeistolaisen lehden päätoimittaja Steve Bannon. Valitettavasti nämä holtittomat valinnat kostautuisivat kaikkia osapuolia ja ehkä maailmaa.

Eli tämän kirjan teesi on, että Trump ei ole Venäjän agentti, vaan korruptoitunut liikemies, joka halusi kanavoida USA:n oikeiston raivon kaupalliseksi mahdollisuudeksi. Breitbart, FOX-news ja Infowars olivat jo rahastaneet köyhiä ja rasistisia oikeistolaisia vuosikausia syöttämällä heille syntipukkeja peittääkseen uusliberalismin epäonnistumista. Trump halusi mukaan ryöstöretkeen, mutta valitettavasti hänestä tulikin presidentti.

Kirja esittää Trumpin dementoituneena narsistisena sekopäänä, joka haluaa, että häntä rakastetaan ja palvotaan. Halu tulla rakastetuksi sai uuden presidentin alttiiksi eri eturyhmien manipuloinnille.   Tällainen narsistinen asenne oli siedettävä televisiomaailmassa, mutta politiikassa on osattava miellyttää kaikkia, jos ei halua opposition lisäksi muitakin vihamiehiä. Trump ei ymmärtänyt tätä ja sen vuoksi hän raivostui joka kerta, kun valtamedia, oppositio ja hänen oma puolueensa haukkui häntä mistäkin syystä. Trump koki häntä vastaan olevat hyökkäykset hänen henkilöään vastaan oleviksi hyökkäyksiksi, eikä hänen sanomisiaan tai politikkaansa vastaisiksi. Kirjailijan mukaan Trump ei kerta kaikkiaan käsittänyt, että joku voisi vihata häntä. Tämä rakkauden kaipuu sai sitten Trumpin taipumaan kenelle tahansa, joka sitä osoitti hänelle.

Tässä ehkä tuleekin tämän kirjan suurin ristiriitaisuus, joka kuitenkin on tietyssä mielessä johdonmukaista, koska Trump on ristiriitainen hahmo. Kirjan mukaan siis Trump on samaan aikaan manipuloiva mediapeluri, että totaalinen sekopää, joka kaipaa median rakkautta. Arvioin vuosi sitten Trumpin haamukirjoitetun vaalimanifestin, jossa selvisi, miten ristiriitainen poliittinen ohjelma miehellä oli. Ristiriitaisuus onkin populismin ydintä, koska halutaan olla mahdollisimman suosittu, joten sekoitetaan kaikenlaisia toiveita ja odotuksia omaan vaaliohjelmaan ja sitten myöhemmin mietitään onko edes mahdollista toteuttaa kaikki lupaukset. Kuten olen aiemminkin todennut, niin populismilla ei ole ideologiaa, ainoastaan vallanhimoa.

Tässä kirjassa välittyy täsmällinen kuva sellaisesta. Trumpilla itsellä ei ole kirjan mukaan mitään ohjelmaa tai ideologiaa, ainoastaan epämääräisiä ideoita maahanmuuttajista ja vapaasta markkinataloudesta. Tämän vuoksi Trumpin sisäpiiri jakautui erilaisiksi ideologisiksi ryhmittymiksi. On ”Jarvanka” eli Jared Kushner ja tämän vaimo Ivanka Trump, jotka yhdessä muodostivat oikeistoliberaali-faktion, sitten on ”Banonites” eli Steve Bannonin nationalistipopulistit ja Reince Priebuksen Republikaani-puolueen konservatiivit. Nämä kolme ryhmittymää uskoivat, että Trump edusti juuri heitä. Koska Trump ei ymmärtänyt yhtään mitään politiikasta, eikä häntä kiinnostanut politikointi, niin jokainen näistä ryhmittymistä yritti vaikuttaa presidenttiin, jotta tämä edistäisi juuri heidän agendaansa. Tästä alkaa Valkoisen talon kaaos, koska jokaisella ryhmittymällä on aivan päinvastaiset tavoitteet, eikä melkein kenelläkään ole politiikan osaamista.

Eli Trump on kuin amerikkalaisen oikeiston avatari, joka heijastaa sen, mitä mitäkin oikeistolainen haluaa maailmasta. Bannon halusi, että USA irtisanoutuisi globalisaatiosta ja palaisi 50-luvun keynesiläiseen talouspolitiikkaan, kun taas Jarvanka haluavat jatkaa Demokraatti-puolueen antirasistista uusliberalistista linjausta ja Priebuksen tukijat taas kannattavat kulttuurisesti konservatiivista uusliberalismia. Kaikissa skenaariossa joko köyhät tai naiset ja vähemmistöt häviävät.

Wolff esittää, että Breitbartin rahoittaja suurkapitalistien Mercer-perhe ja Goldman Sachs-yhtiön väki ovat tiiviimmin Trumpin sisäpiirissä kuin mediassa on annettu ymmärtää. Eli Valkoinen talo on kaaoksessa, koska kolmen faktion lisäksi on palveltava suurpääoman toiveita. Kirjoitinkin vuosi sitten arvion juurikin kirjasta, joka käsittele, miten joukko suuryrityksiä pyrki manipuloimaan Republikaanin omimaan vielä radikaalimpaa uusliberalistista politiikkaa kuin sillä jo nyt on.

Kirja myöskin käsittelee Valkoisen talon ulkopuolelle jääneitä äärioikeistolaisia, jotka taas vankkumattomasti uskovat Trumpin luovan maahanmuuttopolitiikallaan valkoisen etnovaltion. Kertoo paljon amerikkalaisesta oikeistosta, kun parasta mitä he saivat aikaan, oli korruptoitunut sekopäinen rasisti presidentti. Trump edustaakin mielestäni amerikkalaisen oikeiston kulminaatiota.

Wolff kirjoittaa hyvin taitavasti ja heti alussa hän kertoo, että koko kirja perustuu henkilökohtaisiin anekdootteihin, joista jotkut ovat vahvistamattomia. Kirjailija myöskin paljastaa, että kirja koostuu monista eri tapahtumien verioista, joista jotkut ovat silkkaa valhetta tai liottelua. Eli tämä selittääkin kirjan ristiriitaisuuden.

Kirjassa kulkee samanaikaisesti ainakin 3 erilaista Trumpia. On olemassa häikäilemätön liikemies, joka halusi hyödyntää vaalisuosiotaan uuden televisiokanavan perustamisessa. Sitten on dementoitunut liikemies, joka halusi samaa, mutta ikä on nopeasti muuttamassa miehen päivä päivältä lapsen kaltaiseksi idiootiksi, joka on helposti manipuloitavana. Kolmannessa versiossa Trump on FOX-uutisten ja konservatiiviradion propagandan luoma vallanhimoinen hirviö, joka uskoo aidosti hänelle vuosikymmeniä syötettyä oikeistopropagandaa ja, joka yrittää edistää sen mukaista puolifasistista politiikkaa. Kaikki nämä versiot on aika sujuvasti kirjoitettu yhteen narratiiviin. Vasta jälkeenpäin kirjoittaessa tätä arviota, tajusin, että kirjassa on kolme eri versiota samasta ihmisestä.

Mutta kerronta on kirjoitusvirheistä huolimatta todella sujuvaa ja viihdyttävää. Olen seurannut Trumpia tiiviisti vuodesta 2015 asti ja suurin osa, mitä kirjassa on esitetty, on aika uskottavaa. Trump vaikuttaa tosiaan hullulta dementikolta ja hänen kannattajansa ovat vielä pahempia.

Mielenkiintoisin aspekti tässä irvokkaisiin yksityiskohtiin menevässä kirjassa, onkin se, miten se muistuttaa vanhoja kommunistidiktaattoreitten elämäkertoja. Trumpin jokaista manerismia, neuroosia ja muita luonnevikoja paljastetaan tässä kirjassa vähän samalla tavalla, kun Jung Changin ja Jon Hallidayn Maon (2006) elämäkerrassa. Kyseisen hirmuhallitsijan elämäkerrassa esimerkiksi on kappale, joka käsittelee tämän pakkomiellettä oman ulosteen koostumuksesta. Eli Wolff on kirjoittanut tähän kirjaan paljon sellaisia osioita, joissa kerrotaan, miten joku on kertonut toimittajalle, että Trump halusi ruokansa tietyllä tavalla tai, että huoneessaan olisi tietty määrä televisioita ja sen sellaista. Jopa presidentin vessankäynnin kummallisuuksista kerrotaan. Samanlaista löytyy myöskin Simon Sebag Montefioren 2003 kirjoitetussa Stalinin elämäkerrassa. On kerrassaan huvittavaa, miten vapaan maailman johtajasta kertova kirja kirjoitetaan samalla yliyksityiskohtaisella tavalla kuin näistä menneistä kommunistijohtajista.

Ehkä ainoa asia, mikä tässä kirjassa vaikuttaa liian paksulta on Trumpin antisemitismisyytökset. Kirjailijan mukaan Trump ei vihaa juutalaisia, mutta hän uskoo, että he tosiaan hallitsevat maailmaa ja tuntevat toisensa. Tämän uskomuksen takia Trump ulkoistaa Israel-asiat juutalaiselle vävylle Jared Kushnerille. Kirjassa väitetään, että Trump olisi sanonut Kushnerille ”annan sinun hoitaa heimosi asiat”. Trump on selvästi rasisti ja fasistisuuteen taipuvainen, mutta mitä olen seurannut, niin hän ei ole vakaumuksellinen fasisti, vaan sellainen änkyrä oikeistolainen rasisti, joka kännissä kähmii naisia ja kiihottaa kansanryhmää vastaan. Kirjassa onkin yksi kappale, jossa uusnatsijohtaja Richard Spencer luonnehtii itseään ”filosofiseksi rasistiksi” eikä samanlaiseksi ”impulsiiviseksi rasistiksi” kuin Trump.

Kirjassa käsitellään pääosin eri faktioitten välisiä valtataisteluita, joissa häviäjät potkaistaan pois Valkoisesta talosta. Steve Bannon on Trumpin lisäksi toinen päähenkilö. Hän on kolmesta ryhmittymästä se ainoa, joka oikeasti uskoo omaan ideologiaansa. Kuten aiemmin sanoin, niin Bannon on tyypillinen esimerkki radikaalioikeistolaisesta, joka perustaa maailmankuvansa oikeistopropagandaan, eikä historiallisiin faktoihin. Bannon haluaa, että USA palaa 50-luvulle, eli aikaan jolloin vapaita markkinoita rajoitettiin merkittävästi ja jolloin ammattiliitot olivat yhä vahvoja. Nykystandardeissa Bannon on vasemmistolainen, eikä oikeistolainen. Mutta silti Bannon pitää itseään oikeistolaisena ja hän johti aikakauslehteä, joka ajoi hallitsematonta vapaata markkinataloutta ja kaiken vasemmistolaisen politiikan kumoamista. Tällaisten sisäisten ristiriitaisuuksien takia uskon, että tulevaisuudessa tulemme törmäämään oikeistolaisiin, jotka kertovat kirkkain silmin, että Trump oli oikeastaan vasemmistolainen. Olen jo ehtinyt nähdä oikeistolaisia, jotka sanovat, että Trump ei ole talousliberaali, joten olemme menossa sinne!

Michael Wolffin kirjaa ei pidä siis omaksua kokonaan faktana, vaan tässä on paljon huhuja ja muita sellaista liioittelua. Silti tämä on muuten aika viihdyttävä kirja, joka muistuttaa Stewart Homen humoristisia roskanovelleja, joissa ääri-ideologioitten edustajat tappelevat keskenään ja esittävät omia hullunkurisia poliittisia diskursseja. Monissa kohdissa tätä kirjaa nauroin ääneen. Lähes kaikki Trumpin sisäpiirissä olevat ihmiset ovat vallanhimoisia ja korruptoituneita hulluja. Erityisesti huvittavinta ovat faktioitten väliset riidat, joissa haukutaan toisia, mitä mielikuvituksellisilla solvauksilla. Mutta samalla tässä kirjassa on totuuden siemen. Trump on tosiaan henkisesti epätasapainoinen ja epärehellinen. Aika vain kertoo, tullaanko hänet vielä poistamaan Valkoisesta talosta vai syöksyykö maailma lopullisesti tuliseen tuhoon.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Liberalismi, oikeistolaisuus ja anarkokapitalismi, Rasismin ja äärioikeistolaisuus