Avainsana-arkisto: fysiikka

Jumalaa ei ole, mutta me voimme tehdä itsestämme sellaisia

Michio Kakun “Mielen tulevaisuus. Tieteellinen tutkimusmatka ymmärtääkseen, kehittääkseen ja voimaannuttaakseen mielen.” (oma suomennos) On vuonna 2014 julkaistu teoreettisen fyysikon kirjoittama populaari tietokirja tieteen löydöksistä koskien ihmisten aivoja.  

Aivotutkimuksen historia   

30

Kirja käy läpi koko aivotutkimuksen historian, teorian ja tutkimuksen, mitä nykyään tehdään aivoista. Jopa ne tutkimukset, jotka yrittävät todistaa kahta päinvastaista teoriaa. Sitten melkein jokaisen kappaleen lopussa esitellään tieteellisiä teorioita ja spekulaatioita siitä, mitä voi tapahtua, jos jokin uusi tutkimus saadaan tehtyä ja miten sen tuloksia voidaan soveltaa arkipäivään.  Vaikka luulin tietäväni kaiken aivoista, tässä oli runsaasti uutta ja kiinnostavaa tietoa.

Kakun ote on äärimmäisen luonnontieteellinen, joten jopa uskonnollisuuskin osoitetaan tässä kirjassa puhtaasti neurologiseksi ilmiöksi, eikä miksikään erikoiseksi henkisyydeksi. Sielua ei ole olemassa, aivomme ovat vain evoluution muodostamia todella monimutkaisia lihaklönttejä, joitten salaisuudet alkavat päivä päivältä hävitä, kun uusia tutkimustekniikoita kehitetään.     

Kyky simuloida todellisuus   

Uusin asia on kirjailijan oma teesi siitä, mitä älykkyys tarkoittaa? Kakun mukaan älykkyys on kohteen kyky luoda lukuisia simulaatioita mielessään ja toimia näitten simulaatioitten mukaan. Kaku osoittaa, että esimerkiksi älykkäimmät eläimet pystyvät hyvin rajoitetusti kuvittelemaan tulevaisuutensa, mutta ihminen pystyy kuvittelemaan lukuisia tulevaisuuksia, jopa sellaisia, missä tämä ei ole päähenkilönä tai jotka eivät perustu mitenkään todellisuuteen.    

Tämä kyky pyörittää aivoissa simulaatioita ovat mahdollistaneet meidän ylivertaisen älykkyyden, mutta samalla altistanut aivot mielisairauksille. Tässä kirjassa kuvaillaan mielisairauksien olevan aivojen virheitä, joissa ihminen ei enää kykene erottamaan, mikä on kuvitelma ja mikä on oikeasti tapahtumassa. Tämä älykkyyden määritelmä myöskin erottaa meidät supertietokoneista, jotka eivät huvikseen kuluta olemassaoloaan kuvitelleen jatkuvasti, mitä seuraavaksi tapahtuu? Vaan nämä pyörittävät tarkkoja simulaatioita, mitä niille on ennalta ohjelmoitu.  Koko kirja pyrkii todistamaan tämän teesin oikeaksi.    

Liian yleistajuinen   

Kaku on kovan luokan nörtti ja hän näköjään ei luottanut siihen, että keskivertolukija ymmärtäisi luonnontieteellisiä selityksiä aivoista, jos niitä ei kuvailtaisi scifi-elokuvien ja -kirjojen kautta. Tässä kirjassa joka ikinen scifi-teos, jossa edes hetkeksi käsitellään ihmisen aivoja, käydään läpi. Itsekin huomasin, miten kova nörtti olen, kun olen nähnyt ja lukenut joka ikisen kirjan ja elokuvan, mitä tässä teoksessa mainitaan. Se ärsytti, koska Kaku ei vain tyydy mainitsemaan teoksen ja sen relevantin konseptin, vaan hän kertoo, kuka oli elokuvan päänäyttelijä ja kuka kirjoitti kirjan, jonka jälkeen hän kertoo koko scifi-teoksen juonitiivistelmän. Tietenkin, jos et tunne suurinta osaa mainituista teoksista, niin tästä saa paljon uusia vinkkejä ja konsepteja.    

Pikkuperunalla matkustaminen   

Toinen ongelma on Kakun kova into lähteä harhateille. Yhdessä vaiheessa kirjailija lähtee sivupolulle ja kuluttaa lukuisia kappaleita kertoa robottien kehityksestä, minkälainen olisi robottien valtaama maailma, sekä miten voisimme asuttaa avaruuden. Yhtäkkiä kirja lakkaakin puhumasta aivojen nykytutkimuksesta ja lähtee todella villeihin spekulaatioihin teleportauksesta ja minkälaiset voisivat olla avaruusolioitten aivot. Tuntui, että yhtäkkiä alkoi kokonaan toinen kirja, jossa puhuttiin ihan jostain muusta.     

Kirja rönsyileekin aivan liikaa. Lopussa kirjailija alkaa selittämään, miten meistä voi tulla itse jumalia rakentamalla laitteita, jotka mahdollistavat aivojen sisällä olevan mielen muuttamiseksi aineettomaksi universumin rakenteita manipuloivaksi superolioksi! Joo, on se siisti idea, mutta halusin lukea tiedekirjan, enkä Kakun omista fantasioista.    

Brasiliassa on hyvä ilmaisu siihen, mitä Kaku harrastaa tässä kirjassa ja se on ”Viajar na batatinha” eli matkustaa pikkuperunassa. Tämä Etelä-Amerikkalainen konsepti tarkoittaa sitä, että ihminen harhautuu omissa spekulaatioissa aivan liian pitkälle, jotta se olisi ihan järkevää.  

Yhteenveto 

Lopussa on kuitenkin mielenkiintoisia tutkimuksia ja teorioita kvanttifysiikan vaikutuksista aivoihin ja itse universumin rakenteisiin. Jotkut tässä kirjassa esitetyistä tieteellisistä teorioista ovat vain pari pykälää kaukana uskonnollisuudesta. Ainakin nyt ymmärrän, mistä helvetistä Deepak Chopra sai idean, että kvanttifysiikka todistaa Jumalan ja sielun olemassaolon. Ei todista, vaan Chopra ei ymmärrä fysiikka.  Mutta silti tämä on hyvä kirja, jossa on tiivistetysti aika paljon aivotutkimuksesta ja fysiikasta. On vain jaksettava puurtaa läpi kaikki villit visiot.  Toki jos villit scifi-visiot ovat juttusi, niin tämä on tosi hyvä teos siihen.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kovat tieteet

Pehmeät koneet – Nanoteknologia ja elämä

Richard A.L. Jonesin ”Pehmeät koneet – Nanoteknologia ja elämä” on maallikoille suunnattu tietokirja, joka pyrkii kertomaan nanoteknologiasta ja sen sovelluksista. 

25

Näin tämän kirjan Helsingin kirjamessuilla ja laiton lukulistalle, koska välillä pitää lukea luonnontieteitten teoksia, jotta toinenkin ajattelutapa pysyisi mielessä kuin vain humanistinen. Sitten tietenkin scifin fanina tiesin jonkin verran nanoteknologiasta, joten tämä on ihan kiinnostava aihe.  

Heti, kun aloin lukemaan tätä kirjaa, huomasin, miten erilainen luonnontieteellisten kirjojen kerronta, on verrattuna humanistiseen. Vaikka tämä kirja on tarkoitettu maallikoille, niin alussa piti oikein keskittyä siihen, mitä Jones oikein selittää. Viimeksi, kun luin luonnontieteellisen kirjan, niin se taisi olla viime kesällä. Tähän asti, olin vaan lukenut helvetisti kirjoja natseista ja yhteiskunnallisista ilmiöistä. Siinä välissä aivot näköjään alkavat tottua tietynlaiseen tekstiin. Kuitenkin nopeasti pääsin mukaan kirjaan.  

”Pehmeät koneet – Nanoteknologia ja elämä” ei kerrokkaan vain nanoteknologiasta, vaan kirjailija oli niin ystävällinen, että samalla tässä kerrataan lukion fysiikkaa ja kemiaa, jota en ole lukenut sitten lukion, joten aika moni juttu oli unohtunut. Ymmärtääkseen nanoteknologiaa, on ensin ymmärrettävä, miten eri aineet toimivat nanoskaalassa.  

Lukiessani tätä kirjaa, olin kuitenkin hieman lapsellisen pettynyt, että käytännössä nanoteknologia ei tarkoitakaan pikkuruisia metallisia robotteja, vaan enemmänkin aivottomia molekyyliseoksia, jotka on rakennettu reagoimaan ympäristöön tietyllä tavalla, joka on hyödyllinen lääketieteelle. Eli ei niin romanttisen seksikästä meininkiä, kun esimerkiksi Michael Crichtonin ”Saalistaja” romaanissa, vaan tässä kirjassa suurin osa nanoroboteista on vain keinotekoisesti koottuja proteiiniketjuja tai bakteerin kaltaisia yksinkertaisia keinotekoisesti koottuja eliöitä.  

Toki kirjan lopussa on luku omistettu metallista rakennetuista tekoälyllä varustetuista nanoroboteista, mitä scifi-kirjoissa esiintyy, mutta se on puhtaasti spekulaatiota. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että ei ole vielä kyetty rakentamaan niin pieniä prosessoreja, että ne mahtuisivat proteiinimolekyylin kokoiseen kappaleeseen. Kirjailija jopa epäilee hieman tulevatko fysiikan lait vastaan? Mooren laki kahden vuoden jaksosta, jossa transistorit kutistuvat entisestään ei voi jatkua loputtomiin. Sen sijaan proteiiniketjuja tai putkiksi rullattuja hiilimolekyylejä, on jo olemassa.

Mutta Jones on niin taitava kirjailija, että hänen selostuksensa eri nanorobottien kemikaalisista ja fysikaalisista ominaisuuksista ovat todella jännittäviä. Yksi kirjan punaisista langoista onkin juuri se, että nanomittakaavassa aine reagoi eri fysiikan lailla kuin suuremmassa koossa. Tuntuu vähän tyhmältä, mutta en tiennyt tai muistanut tätä!  

Kirjailija ottaa hyvin maanläheisen esimerkin ja kertoo, että Richard Fleischerin 1966 ohjaama ”Fantastinen matka” scifi-elokuvan nanosukellusvene ei pystyisi kulkemaan verenkierrossamme olleenkaan potkureilla, koska nanomittakaavassa vesimolekyylit ovat aika raskaita limaisia klönttejä! Eli liikkuakseen verenkierrossa nanorobotin on käytettävä kokonaan erilaista liikkumistapaa kuin suuremmassa mittakaavassa. Tästä alkaakin kirjan aasinsilta, josta aletaan kertomaan, miten erilaiset virukset, bakteerit, solut ja molekyylit kulkevat ihmisen verenkierrossa.  

Eli ”Pehmeät koneet – Nanoteknologia ja elämä” ei kerro vain uudesta ja uljaasta teknologiasta, joka jo on todellisuutta joissakin aloissa, vaan se on fysiikan, kemian ja mikrobiologian kertausta. Eli todella monipuolinen ja hauska kirja, kun kirjailija on ujuttanut kaikenlaisia nörttivitsejä ja henkilökohtaisia anekdootteja, jotta lukeminen ei menisi hirveäksi akateemiseksi selostukseksi.  

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kovat tieteet