Avainsana-arkisto: globalisaatio

huhtikuu 21, 2019 · 8:00 am

Kapitalismin geopoliittiset juuret

Alexander Anievasin ja Kerem Nisancioglun ”Miten lännestä tuli hallitseva. Kapitalismin geopoliittiset juuret.” (oma suomennos) on vuonna 2015 julkaistu tietokirja, joka pyrkii argumentoimaan, että länsimaitten nykyinen hallitseva asema syntyi siitä riippumattomista suurista geopoliittisista liikkeistä Aasian mantereella.   

8

Idea  

Kirjan kehys on ”World systems” (maailmanjärjestelmät) -teoriassa, jonka mukaan yksi johtava sivilisaation muoto on niin voimakas, että se määrittelee koko tunnetun maailman pelisäännöt. Esimerkiksi nykyään elämme liberaalidemokraattisen kapitalismin -maailmanjärjestelmässä. Jopa diktatuurit joutuvat pelaamaan edellä mainitun järjestelmän puitteissa, halusivatpa nämä tai ei.  

Kirjailijoitten mukaan Euroopan luoma maailmanjärjestelmä oli mahdollinen, koska se hyötyi sitä edeltäneestä mongoli-imperiumin maailmanjärjestelmästä. Monissa maailmanjärjestelmäteorioissa lähdetään siitä lähtökohdasta, että Eurooppa kehittyi lähes eristyksessä muusta maailmasta, ikään kuin eurooppalaiset vain keskenään alkoivat rakentamaan instituutioita ja ideoita, joita nykyään kaikkien valtioitten on vähintäkin teeskenneltävän noudattavan. Lisäisin, että tällainen eurosentrinen ajattelu, esimerkiksi ruokkii nykyisen äärioikeiston propagandaa, että “valkoiset eurooppalaiset rakensivat modernin maailman”. 

Sen sijaan Alexander Anievas ja Kerem Nisancioglu tarjoavat tässä teoksessa toisenlaisen teorian, jonka mukaan valtavat historiallispoliittiset prosessit Aasian mantereessa ”pakottivat” Euroopan kuningaskunnat kehittymään siihen suuntaan, joka lopulta osoittautui kaikista menestyksellisemmäksi. Kirjan keskeisin teoria on ”epätasainen kehitys” jonka mukaan maailmassa oli ennen olemassa lukuisia rinnakkaisia tuotantotapoja, joista kapitalismin siemenet olivat olemassa monessa sivilisaatiossa samaan aikaan. Kuitenkin monimutkainen suhde eri kehitysvaiheessa olevien sivilisaatioitten välillä, loivat ”pakottavia” paineita, jotka joko edistivät jonkun sivilisaation kehitystä tai taannuttivat sen.   

Kirja käsitteleekin, miten Tšingis-kaanin mongoli-imperiumi yhdisti ensimmäisen kerran Euroopan ja Aasian yhdeksi poliittiseksi kokonaisuudeksi ”pax mongolica” järjestelmän alle. Tämä ensimmäinen ”globaali” imperiumi kehitti eurooppalaisissa ”kognitiivisen horisontin”, jossa kansainvälinen kauppa Aasian kaukaisiin maihin nähtiin mahdollisuudeksi tavaksi rikastua.  Tämän lisäksi kirja käsittelee, miten Ottomaani-imperiumin geopoliittiset päätökset vaikuttivat Amerikkojen löytämiseen sekä, miten Iso-Britannian ja Hollannin alikehittyminen verrattuna Espanjaan ja Portugaliin, loivat paineet kehittää itsenäisiin ja puoli-itsenäisiin kauppiaihin nojautuvan taloudellisen järjestelmän, jotta pystyttäisiin pääsemään mukaan iberialaisten imperiumien ja Kiinan välillä liikkuvaan hopeakauppaan. 

Ongelmia  

Tämän kirjan suurin ongelma on sen tiheä akateemisuus. Kirjan alku on monta sataa sivua teoreettista vääntöä, joka kiinnostaa vain politiikantutkijoita. Vasta tämän jälkeen lähdetään jännittävälle matkalle keskiajasta 1763-luvulle, jolloin Iso-Britannia ja Ranska jakoivat koko maailman keskenään, levittäen kapitalistisen järjestelmän ainoaksi tuotantotavaksi koko planeetassa, lujittaen lopullisesti länsimaitten maailmanvallan. Kuitenkin pitää olla aika perehtynyt akateemiseen maailmaan, että jaksaa lukea väliin ympätyt teoreettiset keskustelut. 

Toinen ongelma on pienempi ja se liittyy kirjailijoitten käyttämään marxilaiseen teoreettiseen viitekehykseen. Tässä kirjassa lähdetään siitä lähtökohdasta, että Marxin teoria historian kehityksestä on oikea, mutta sitä tarvitaan täydentää laajemmalla geopoliittisella analyysillä. Joillekin lukijoille marxilaisen teorian soveltaminen nykyhistoriatutkimukseen voi olla pikkasen vieraannuttavaa.   

Onneksi vasta kirjan lopussa kirjailijat julistavat, että tämän teoksen tarkoitus on olla oppikirja ”tuleville vallankumouksellisille” jotta nämä pystyvät ylläpitämään vallan maassaan. Kirjailijoitten mukaan, jos tietää, että maailma koostuu toistensa kanssa riippuvaisista verkostoista, pystyy navigoimaan menestyksellisesti geopoliittisissa kamppailuissa ja näin turvata sosialistisen vallankumouksen. Rankka meininki!   

Yhteenveto  

Alexander Anievasin ja Kerem Nisancioglun ”How the West Came to Rule: The Geopolitical Origins of Capitalism” on sen puolueellisestä kehyksestä huolimatta todella mielenkiintoinen tietokirja, joka avaa kokonaan uuden perspektiivin maailmanhistoriaan, jossa imperiumit eivät nouse, koska niitten johdossa on nerokkaita suurmiehiä, vaan koska heistä riippumattomat historialliset kehitysvaiheet vain sattuvat olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan.  

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Historia

Avainsanat: , , , , , , , , , , ,

maaliskuu 22, 2019 · 6:01 am

Synergeettisen äärioikeiston manifesti

Olin selaamassa Twitteriä, kun törmäsin Vasemmistoliiton eduskunnan ryhmäavustaja Taneli Hämälaisen ottamaan kuvaan Tapio Pesolan viime vuonna toimittamasta ”Suomen saattokello-t 2017” kirjasta. Hämäläisen mukaan tämä melkein tuhat sivua pitkä kirja jaettiin ilmaiseksi eduskunnassa 5.3.2019 ja se sisälsi ”käytännössä pelkkiä sitaatteja MV-lehdestä”. Tietenkin fanini pyysivät, että uhraisin jälleen kerran itseni tieteen nimissä. Lainatakseni entistä pääministeriä: ”Silloin mennään, kun isänmaa kutsuu!”

4

Idea

Kirjan toimittajan mukaan tässä teoksessa ”tuodaan rohkeasti esiin valtavirrasta poikkeavia näkemyksiä myös kiistanalaisiin kysymyksiin.” Pohjimmiltaan tämä onkin kotimaisen salaliittoteoriaskenen artikkelikokoelma: Niin EU:n salaisesta ”Kallergisuunnitelmasta” ilmastonmuutosdenialismiin, kuin amerikkalaiseen Pizzagate-salaliittoteoriaan ”deep statea” hallitsevasta vasemmistoeliitin pedofiliaringistä ja monista muista puhutaan tässä kovakantisessa ”juhlateoksessa”. Tämä kirja onkin Kremlin-myönteisen vastakulttuurin ja äärioikeiston synergia, jossa erilaiset hörhöteoriat yhdistetään yhdeksi 800-sivuiseksi vihapakkaukseksi

Pääosin artikkelit ovat äärioikeistolaisista propagandajulkaisuista, kuten esim. MV-lehti, Oikea media ja Vastarintaliikkeen nettisivut. Mutta tässä löytyy myöskin vasemmistolaisia julkaisuja, kuten Vastavalkea ja Johan Bäckmanin blogi. Näitten lisäksi on muita epämääräisiä blogeja yksittäisiltä hörhöiltä. Bonuksena arvioimani Paavo Väyrysen “Suomen linja 2017” (2017) kirjaa referoidaan tässä.

Tapio Pesola on Paavo Väyrysen “Seitsemän tähden liikkeen” -puolueen eduskuntavaaliehdokas Oulun vaalipiiristä. Sähköpostitiedustelun mukaan Pesolan toimitti ja kustansi 500 kpl tätä kirjaa. 200 kpl meni kansanedustajalle. Sitten toiset sata kappaletta menivät kirjassa esiintyville tahoille. Tietooni onkin tullut, että moni tässä kirjassa haukuttu henkilö on saanut sähköpistiviestin, jossa tätä kirjaa on tarjottu heille. Joulu on tullut monille aikaisin!

Kirja perustuu kahteen pääteesiin:
1) EU on kulttuurimarxistien luoma taho, jonka ainoana pyrkimyksenä on hävittää valkoinen rotu sukupuuttoon maahanmuutolla ja perinteisten arvojen kyseenalaistamisella.
2) Venäjä on joutunut länsimaisen aggression uhriksi, koska se ei suostu alistumaan globalismille.

Suurin osa tästä kirjasta onkin rasismia ja Venäjän jokaisen ulkopoliittisen toiminnan puolustamista. Sen sijaan USA on kirjan mukaan kaiken pahuuden alku ja juuri. Kaikesta muusta ei ollakaan samaa mieltä ja toimittaja sanookin, että tässä kirjassa esiintyminen ei tarkoita kirjan muun sisällön allekirjoittamista. Mutta myöskin, että se sisältä ”todennäköisesti valheita ja virheitä”. Ai niinku oikeesi?

Suurin ongelma on kirjan toisto. Tässä teoksessa toistetaan samoja pointteja tuhansia kertoja, joskus jopa samat tekstit esiintyvät monta kertaa uudelleen pitkin kirjaa. Tämä on toistuva ilmiö äärioikeistolaisissa kirjoissa. Alan epäillä, että rasismi vaikuttaa jotenkin ihmisen kykyyn editoida omia tai muitten vihatekstejä.

”Helpottaakseen” lukijaa Pesola loi taulukon, jossa vertaillaan mitä valtavirta- ja vastakulttuuri kannattavat ja vastustavat. Kirjan mukaan valtavirta kannattaa muun muassa: Uutta maailmanjärjestystä, Bilderbergin ja eliitin valtaa, Uusliberalistisia arvoja, kulttuurimarxismia, monikulttuurisuutta valkoisen keskuuteen, demokraattista kristillisyyttä, yksityistämistä ja talouskasvun välttämättömyyttä.

Vastakulttuuri taas kannattaa muun muassa: konservatiivisia arvoja, Raamatullista kristillisyyttä, Venäjää, rajoitettua talouskasvua ja julkista sektoria.

Sitä voisi luulla, että tällä kokoonpanolla kirjassa esiintyvät ovat vasemmistolaisia, mutta tässä vastustetaan niin stalinisteja kuin maltillisia sosiaalidemokraatteja. MV-lehti esimerkiksi haukkuu kaikkia sitä vastustavia tahoja ”punakaartilaisiksi” ja on vaatinut äärivasemmistolaisten järjestöjen kieltämistä. Sitten toiset kirjoittajat sanovat, että nykyiset vasemmistolaiset ovat eliitin kätyreitä, erityisesti ANTIFA.

Kirjan tekstit luovatkin sellaisen mielikuvan, että kirjoittajat kannattavat jonkinlaista kansallismielisyyden ja sosialismin yhdistämistä, joka ei kuitenkaan ole vasemmistolaista. Missähän olen kuullut tämän aiemmin? Kaikki tässä esiintyvät kirjoittajat hylkäävät myöskin liberalismin, niin sosiaali- kuin taloudellisen. Jos siis ei olla sosialisteja tai liberaaleja, niin mitä ideologiaa kirjoittajat sitten edustajat? Toimittajan mukaan kirjoittajat kannattavat ”Kansallismielisyyttä”.  Koska tässä kirjassa referoidaan pariinkin kertaan Putinin entistä hovifilosofia ja nykyisen ”kansallisen bolsevismin” isää Aleksandr Duginia, on nojauduttava siihen, että ehkä tämä kirja edustaa tätä kyseistä “euraasialaista” ideologiaa.

Juutalaiskysymys

SISÄLTÖVAROITUS! ÄÄRIMMÄISEN RASISTISTA TEKSTIÄ EDESSÄ

Tässä teoksessa esiintyy Leo Mannermaan juutalaisvastainen artikkeli nimeltä ”Ketä juutalaiset oikeastaan ovat” jonka mukaan nykyään 90% juutalaisista ovat maailmaa hallitsevia ”valejuutalaisia” (esim Goerge Soros). Oikeastaan kirjoittajan mukaan nykyiset ”valejuutalaiset” ovat Keski-Aasiasta kotoisin olevia kasaareja. Mannermaan mukaan kasaarit olivat falloskulttia palvova barbaarinen ja likainen kansa, joka omaksui juutalaisuuden, koska talmudissa luvattiin maailmanvalloitusta ja muitten kansojen, erityisesti kristittyjen orjuuttamista ja tuhoa.

Saman artikkelin mukaan Venäjän pogromit olivat itsepuolustus kasaarien hirmuvaltaa vastaan. Nämä kasaarit hallitsevat maailman rahaliikennettä ja he olivat Venäjän kommunistisen vallankumouksen pääpuruja. Tekstissä viitataan kuuluisaan kirjailijaan Aleksandr Solzenitsyyn, joka kirjoitti tästä. Hänen mukaansa Neuvostoliiton tarkoituksena oli hävittää venäläiset sukupuuttoon. Nykyinen EU onkin Mannermaan mukaan näitten ”valejuutalaisten” viimeisin projekti yrittää hävittää valkoinen rotu maahanmuutolla. Bonuksena holokausti on vahvasti liioiteltu.

Tietenkin kirjoittajan on pakko vähätellä holokaustia sen lisäksi, että oikeuttaa Venäjän pogromit, koska on hyvin vaikea demonisoida kokonainen kansanryhmä, jos he ovat rasistisen massamurhan uhreja. Holokaustin vähättely onkin keino kieltää holokausti, jotta juutalaisten demonisointia voidaan jatkaa.

Luettuani tämän juutalaisvasaisen artikkelin, tunsin aidosti fyysistä pahoinvointia. On yksi asia lukea historiallisia kuvauksia natsien juutalaisvastaisesta propagandasta ja toinen on lukea siitä suoraan elävän ihmisen kirjoittamana vuonna 2019. Tällainen teksti täyttää kaikki rasismin määritelmät!

Mannisen vihasaarnan jälkeen kirjan toimittaja kirjoitti “tarkoitus ei missään tapauksessa ole yllyttää minkäänlaiseen rasismiin, antisemitismiin tai muuhun syrjintään.” Joka varmasti on jokin epäonnistunut yritys välttää syytöksiä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.  Mielestäni jos tarkoitus ei ole kiihottaa kansanryhmää vastaan, silloin ei julkaista avoimesti juutalaisvastaista propagandaa. Kuitenkin pitkin kirjaa erilaiset kirjoittajat vihjaavat tai suoraan viittaavat samaan salaliittoteoriaan. Jotkut kiistävät suoraan holokaustin. Juutalaisvastaisuus on siis toimituksellinen valinta.

Mutta eivät kaikki kirjoittajat ole avoimia antisemitistejä, vaan jotkut taas käyttävät juutalaisia muslimeja vastaan, kirjoittamalla, että jos haluaa puolustaa Euroopan juutalaisia, rajat on suljettava, koska muslimit vihaavat juutalaisia. Tässä on siis valittava samaan aikaan muslimi- ja juutalaisvastaisia artikkeleita tai vain muslimivastaisia.

Kiinnittäisin huomion siihen, miten samanlainen Mannermaan juutalaisvastainen salaliittoteoria on muslimivastaiseen. Tässä artikkelissa muslimeja kuvataan petollisena kansana, joka noudattaa oman pyhän kirjan maailmanvalloitussuunnitelmaa ja sen takia he muuttavat eri maihin tuhoamaan valkoisen rodun. Käytännössä tämän kirjan islamofobit ovat kopioineet antisemitistisen salaliittoteorian ja vaihtaneet juutalaiset muslimeihin. Tätä alkuperäiset natsit harjoittivat, kuten olen ”Vanhat keinot, uusi vihan kohde. Islamofobian juutalaisvastaiset juuret.” artikkelissani nostanut esiin.

Jotta ei tule epäselväksi kuinka rasistinen tämä kirja on, tässä on useita artikkeleita, joissa puhutaan suomalaisuudesta ”biologisena ja geneettisenä ominaisuutena” ja puhutaan ”rotujen” sekoittumista vastaan. Tässä kirjassa ei siis vastusteta islamia, koska koetaan se takapajuisena uskontona, vaan koska se on salonkikelpoisempi tapa ajaa kunnon vanhaa valkoista ylivaltaa. Tietenkin tässä kirjassa ei kerrota, miten tämä ”rotupuhtaus” saadaan aikaan. Se on lukijan päätettävissä. Mielikuvitus on rajana!

Naisvihaa, homofobiaa ja lisää rasismia

Tässä kirjassa samaan aikaan puolustetaan homoja ja trans-sukupuolisia koetulta muslimi-invaasiolta, että kehystetään heidät pedofiileiksi, joita pitää pakottaa ”eheytyshoitoihin.” Huvittavinta on yksi kirjoittaja, jonka mielestä trans-sukupuolisia ei voi oikeasti olla olemassa, koska viime vuosina heidän määränsä on lisääntynyt. Melkein kuin asenneilmapiiri liittyisi siihen kuinka paljon ihmisiä uskaltaa lähteä ulos kaapista?

Vaikuttaakin siltä, että se, mitä vastustetaan, on homojen barbaarinen teurastus, mitä ISIS harrastaa, eikä itse ideaa homojen hävittämisestä. Kuitenkin Marco de Witt onnistui yhdistämään homofobian ja islamofobian yhteen samaan lauseeseen, jossa hän vastustaa sitä, että muunsukupuoliset lapset saavat omat pukuhuoneet ja muslimitytöt uida burkineilla. MV-lehti kuitenkin meni pidemmälle vihjailemalla, että homot ovat EU:n sijoittamia ulkomaalaisia, otsikoimalla yhden artikkeleistaan “EU vaatii Puolaa täyttämään maansa ”tummaihoisilla, muslimeilla ja homoilla” -valkoiset eivät kelpaa”. Islamisaatio ja homosaatio tapahtumassa samaan aikaan! Eivätkö nämä ihmiset pysähdy miettimään, miten järjesttömiltä he kuulostavat?

Jotkut kirjoittajat väittävät, että muslimit tuhoavat naisten oikeudet, kun taas toiset sanovat, että naisilla on nyt liikaa oikeuksia. Yhden herrasmiehen mukaan feminismi on tehnyt valkoisista miehistä köyhiä nynnyjä, jolloin naisten alitajunnan halu tulla vahvan miehen alistamaksi on tyydytettävät muslimimiehillä. Toinen kirjoittaja taas esittää, että feminismi on Rockfellerin luoma ideologia. Kun taas kolmas esittää, että nykyiset feministit ovat ”valefeministejä.” Huh huh!

Perustellakseen naisten oikeuksien rajoituksia, monet kirjoittajat vetoavat alhaiseen synnytykseen. Korjatakseen ”valkoisen rodun taantumisen”, tässä ehdotetaan niin perheitten tukemista verovaroin, kuin abortin vaikeuttamista ja lapsettomien pariskuntien julkista syyllistämistä. Kirjassa myöskin viitataan Halla-ahoon, joka kyseenalaista ajatusta, että tasa-arvo ja hyvä sosiaalihuolto edistäisivät syntyvyyttä. Tietenkin Totalitarismiin liukuvat Puola, Venäjä ja Unkari esitetään hyvinä yhteiskuntamalleina.

Kotimainen kulttinen miljöö

Colin Campbellin ”kulttinen miljöö” teoriaa mukaan vastakulttuureihin muodostuu erilaisten marginaalisten ideoitten sulatusuuni, eli ”kulttinen miljöö”. Tällaisessa ympäristössä ihmiset suhtautuvat suvaitsevaisesti radikaalisti toistensa kanssa erilaisiin uskomuksiin ja ideologioihin, koska heitä yhdistää valtavirtakulttuurin vastustaminen ja pelko viranomaisia kohtaan. Syntyykin eräänlainen ääriryhmien välinen solidaarisuus. Tämä erilaisten äärimmäisten uskomusten ympäristö mahdollistaa vaivattoman siirtymisen yhdestä ryhmittymästä toiseen tai jopa samanaikaisen jäsenyyden eri ryhmissä.

Tapio Pesolan toimittama ”Suomen saattokello-t 2017” teos todistaa Campbellin teorian oikeaksi. Toimittaja suhtautuu myötämielisesti äärimmäisen ristiriitaisiin ja toisilleen vihamielisiin ideologioihin kuin ne olisivat vain erilaisia pizzatäytteitä. Samalla eri artikkelit tukevat ja puolustavat eri äärioikeistolaisia ja länsivastaisia toimijoita, jotka ovat joutuneet vaikeuksiin viranomaisten kanssa.

Tässä kirjassa tämä erilaisten ääri-ideologioitten suvaitsevaisuus näkyy siinä, että esimerkiksi EU on joko CIA:n, globalistien, uusliberalistien, juutalaisten tai kulttuurimarxistien luoma. Tai sitten kaikki edellä mainitut ovat juutalaisten luomia. Riippuu täysin, kenen kirjoituksia haluaa ottaa tosissaan.

Tietenkin toimittaja kirjoitti, että tätä kirjaa saa vain kritisoida, jos pystyy osoittamaan, missä tarkalleen se on väärässä. Mutta en vaivautunut sellaiseen, koska miksi pitäisi edes ottaa tosissaan teosta, jossa on monta toistensa kanssa ristiriidassa olevia salaliittoterioita? Jonas Sivelä on kirjoittanut salaliittoteorioita käsittelevässä tietokirjassaan ”Kaiken takana on salaliitto” (2015), että salaliittoteorieetikot peittelevät skepulaationsa runsailla yksityiskohdilla ja lähdeviitteillä, joita on niin paljon, että kukaan ei jaksa niitä tarkastella yksitellen, joten salaliittoteoria saa uskottavamman näennäistieteellisen kaavun.

Salaliittoteorioita tutkinut filosofian maisteri Toni Saarisen mukaan salaliittoteoriat nojaavat paradoksaalisesti yhteyksiin toistensa välillä, lukuisiin lähdeviittauksiin sekä aiempien kirjoittajien ja dokumenttien auktoriteettiin vetoamiseen. Erilaisten viittausten ja yhteyksien verkosto voi vaikuttaa auttamattoman sekavalta ja epäkoherentilta. Sekavuus on ymmärrettävämpää ja moniulotteisemmin analysoitavissa, jos ajatellaan, että tietyn aiheen ympärille kehittyneet salaliittoteoriat muodostavat oman korpuksensa. Esimerkiksi MV-lehti viittaa Alex Jonesiin artikkeleihin tai Jordan B. Petersonin videoihin kuin kummatkin olisivat uskottavia auktoriteetteja. Näin syntyikin itseään ruokkiva salaliittoteorioitten ja uskomusten rihmasto, josta tämä kirja syntyi.

Samalla tässä kirjassa esiintyy myöskin sisäisiä ristiriitaisuuksia. En ala tässä selittää mikä kulttuurimarxismi on, koska olen kirjoittanut siitä aiemmin. Mutta kiinnitän huomiota siihen, että yksi kirjoittajista esittää, että kulttuurimarxismi tuhoaa länsimaisen sivilisaation muuttamalla ajattelutapamme kielen kautta. Tämä toimisi niin, että kulttuurimarxistit keksivät uusia sanoja korvaamaan vanhoja termejä. Minusta tämä on mielenkiintoista, koska kirjassa kiistetään koko käsitys vihapuheesta rasistista väkivaltaa lietsovana retoriikkana, mutta samaan aikaan koko sivilisaatiomme voidaan tuhota uusilla sanoilla? Parasta onkin yksi MV-lehden artikkeli, jossa kerrotaan, miten MV-lehti on vihapuheen uhri! Eli vihapuhetta ei ole olemassa, vaan se on eliitin keksimä käsite, jolla hiljentää poliittiset vastustajat, mutta samaan aikaan MV-lehti on vihapuheen uhri? Samalla tässä kirjassa käytettään itse keksimiään käsitteitä, kuten “suvakki”, “matu””homosaatio”, ”polpo” ja “mokutus”. Kuka tässä yrittää vaikuttaa ihmisten mieliin uusilla käsitteillä?

Mutta koska toimittaja tunnustaa kirjansa sisäisen ristiriitaisuuden ja sen suvaitsemisen, on oletettavaa, että nämä kaksi elementtiä ovat tietoisesti harkittuja. USA:ssa on havaittu, että äärioikeiston taktiikkoihin kuuluu eräänlaisesta konekivääripuhe, jossa heitetään kaikenlaisia sekalaisia ja ristiriitaisia ideoita kuulijalle, sillä odotuksella, että edes jokin niistä tarttuu. Ei ole väliä onko väittämä totta tai uskooko itsekin siihen.

Arviomassani Oliver Royn kirjassa ”Globalised islam” (2002) mukaan globalisaatio on luonut postmodernin ympäristön, jossa kaikki on kaupallistettu, jopa uskonnot ja ideologiat. Roy kirjoitti islamista, mutta hänen ideansa voidaan soveltaa äärioikeistoon. Royn mukaan kaupallistuminen on imeytynyt kulttuurimme niin syvälle, että kohtelemme maailmankatsomuksia kuin brändejä. Valikoimme erilaisia ideoita ja sekoitamme niitä kuin ne olisivat bufettitarjoilussa. ”Suomen saattokello-t 2017” on tällainen buffettipöytä. Valikoimassa on vain eri vihan makuja.

Mutta miksi?

Jos poistamme tästä kirjasta kaiken rasismin, salaliittoteoriat ja Kremlin-myönteisyyden, jäljelle jää syvä ahdistus uusliberalistista politiikkaa kohtaan. Suurin osa artikkeleista korostaa sitä, miten maailmassa taloudellinen epätasa-arvo ja köyhyys ovat kasvaneet räikeisiin mittasuhteisiin. Miten poliitikot ajavat koko ajan kurjistavaa ja epädemokraattista yksityistämispolitiikkaa. Miten vuosikymmeniä sitten aloitetut sodat eivät ole vieläkään päättyneet, mutta uusia aloitetaan, aiheuttaen joukkopakoja kriisialueilta. Samalla terrorismin pelolla oikeutetaan yksityisyyden murenemisen ennennäkemättömällä tahdilla. Ja kun nämä aisat eivät ahdistaisi ihmisiä tarpeeksi, maailman johtavimmat tiedemiehet ovat julistaneet, että nykyinen elämäntapamme tuhoaa planeetan ja sen pelastamiseen tarvitaan radikaaleja yhteiskunnallisia muutoksia. Joillekin kaikki tämä on liikaa.

Marxilaisen teoreetikko Fredric Jamesonin mukaan nykyään salaliittoteoriat ovat “köyhän miehen kognitiivista kartoitusta”. Hänen mukaansa salaliittoteoria on epätoivoinen, mutta epäonnistunut yritys ymmärtää jälkikapitalistisen yhteiskuntajärjestyksen logiikkaa. Tapio Pesola kertookin, että syy tämän kirjan julkaisemiseen oli hänen ”ihmettely maailman menosta”. Tutkija Peter Knight lisää, että tällaisten salaliittoteorioitten kieli ja tyyli ovat nyky-yhteiskunnassa monelle helpoimmin omaksuttava tyytymättömyyden ilmaisun keino kuin monimutkaiset yhteiskuntateoriat. On helpompi uskoa, että juutalaiset ovat harkitusti tuhoamassa maailman kuin siihen, että itse uusliberalistinen talouspolitiikka on yksinkertaisesti epäonnistunut.

Arvioimani Robert O. Paxtonin ”The Anatomy of Fascism” (2004) kirjassa kerrotaankin, miten Hitler ja Mussolini käyttivät hyvinkin vasemmistolaista retoriikkaa saadakseen työläisten kannatuksen taakseen, mutta kun piti saada keskiluokan ja yläluokan mukaan, retoriikka räätälöitiin hyvinkin oikeistolaiseksi. Totuudella tai johdonmukaisuudella ei ollut väliä, ainoastaan vallalla. Päästyään valtaan kummatkin ihmishirviöt ajoivat julmaa äärioikeistolaista politiikkaa, jossa työläisten oikeudet, hyvinvointivaltio ja naisten oikeudet heikennettiin. Vanhukset, kehitysvammaiset, mielisairaat, juutalaiset, romanit, homot, sosialistit ja liberaalit tuhottiin tai orjuutettiin teollisessa mittakaavassa. Samaan aikaan suurille yksityisille yrityksille tarjottiin rikastuttavia sopimuksia valtion sotateollisuudessa.

Se ovatko tässä Tapio Pesolan kirjassa esiintyvät ihmiset fasisteja ei ole väliä, vaan sillä miten lähellä heidän retoriikkansa ja taktiikat muistuttavat fasismia. Tässä teoksessa esitetyt ideat ovat jo inspiroineet lukuisia rasistisia massamurhaajia, kuten Breivik, jonka manifestin analysoin kaksi vuotta sitten, sekä Uuden Seelannin terroristia. Ei ole mikään sattuma myöskin, että äärioikeistolainen juutalaisvastaisuus on kasvanut Euroopassa muslimivastaisuuden kanssa.  Sanoilla on voimaa ja seurauksia. Kun muslimeja ja juutalaisia kuvataan perimmäisiltä ominaisuuksiltaan petollisiksi ja väkivaltaisiksi hirviöiksi, ei ole mikään ihme, että jopa lasten tappaminen nähdään sankaritekona. Rasismin seuraukset ovat viattomien ihmisten ruumiskasoja. Joka. Ikinen. Kerta.

Yhteenveto

Tapio Pesolan toimittama ”Suomen saattokello-t 2017” on kauhea rasistinen sotku, joka ei ole hyvä edes rakenteellisella tasolla. Kukaan ei jaksa lukea yli 800-sivua itseään toistavia sitaatteja epämääräisiltä propagandajulkaisuilta, vaikka kuinka vihaisi tummia ihmisiä ja EU:ta. Silti tämä on ehkä ainoa yksin kansiin painettu kotimaisten äärioikeistolaisten propagandalehtien artikkelikokoelma koko maassa. Digitaalinen aineisto on tunnetusti hyvin katoavaa ja pirstaloituvaa, joten tämän on tutkijoille ja (toivon mukaan) viranomaisille mittaamattoman arvokas lähdeaineisto siitä, mikä on modernin äärioikeiston ideologia ja ketkä sitä levittävät?

Jätä kommentti

Kategoria(t): Rasismin ja äärioikeistolaisuus

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , ,

helmikuu 15, 2019 · 6:00 am

Suomi ja lännen käsite

Vuonna 2015 julkaistu, Karim Maïchen ”Mitäs me länsimaalaiset! Suomi ja lännen käsite” käsittelee otsikossa mainittua aihetta.  

10

Idea   

Maïchen lähtee teoksessaan purkamaan, mitä ”länsimaat” tarkoittaa? Ja miten suomalaiset ovat yrittäneet identifioida sen kanssa. Kirja hyödyntää niin maailman- kuin aatteitten historiaa ja asiantuntijoitten haastatteluja, piirtääkseen monipuolisen kuvan limittäisten verkostojen, eikä vastakkaisten napojen maailmasta. Kirjassa paljastuukin, että ”länsimaat” on epämääräinen käsite, joka eri aikakausina on tarkoittanut monta erilaista asiaa, mutta käytännössä se perustuu fiktioon. Nykyään ”länsi” on valkoista ylivaltaa edustava tekopyhä idea.    

Suomalaiset eivät aina välittäneet länsimaalaisuudesta, mutta itsenäisyyden aikoina oikeisto halusi lähentyä Saksaa. Näin alkoi kova projekti muotoilla suomalaisuus länsimaalaiseksi. Tähän tarvittiin kovaa työtä, koska vielä 1900-luvun alussa suomalaisia pidettiin aasialaisina ali-ihmisinä, jotka joittenkin rotutukijoitten mukaan olivat ”keskinkertaisuuteen pyrkiviä tyhmiä olentoja, jotka eivät kykene luomaan omatoimisesti sivistystä ja kulttuuria”. Tähän länsimaalaistumisprojektiin kuului määritellä venäläiset ja saamelaiset ali-ihmisiksi ja ”aidot”, suomalaiset valkoisiksi antiikin Kreikan perintöä jatkavana kansana. Kalevala rakennettiinkin lähes aasialaisista runonpätkistä, jotka haluttiin tehdä samankaltaiseksi eeppiseksi kertomukseksi kuin Homeroksen ”Odysseia”. Näin tehtiin, koska 1800-luvulla uskottiin, että ilman kreikkalaistyylistä eeppistä kertomusta, maan kulttuuri ei voinut olla länsimaalainen.   

Rakenne   

Karim Maïchen käsittelee hyvinkin laajasti maailman historiaa, osoittaakseen, että käsitys länsimaista tieteen, demokratian ja ihmisoikeuksien keksijänä perustuvat valheeseen. Monet kulttuurit olivat joko paljon ennen tai samaan aikaan, keksineet samoja konsepteja. Jotkut konseptit, joita pidämme nykyään itsestään selvänä osana länsimaalaisuutta ovat hyvinkin uusia.   

Kirjailija lähteekin analysoimaan populaarikulttuuria, kansainvälistä politiikkaa ja jopa koulukirjoja, osittaakseen miten haitallista on kehystää kaikki hyvä ja kaunis länsimaalaiseksi. Tämä asenne ruokkii suomalaisissa kouluissa valkoisen ylivallan propagandaan alttiita ihmisiä.

Olenkin monesti sanonut, että äärioikeisto perustuu juuri vääristyneeseen historiaan, jonka mukaan länsimaat ovat aina olleet kaiken hyvyyden tyyssijoitta. Maïchen kirjoittikin ”miten voidaan tarkastella ”muista” kulttuureista tulleita ihmisiä ja arvostaa heitä, mikäli ”länsimaalaiset” ovat aina keksineet kaiken ja edustaneet edistystä, vapautta ja kehitystä? Samalla kun vastustetaan rasismia, opetetaan lapsille, kuinka tietty ihmiskulttuuri on lähes kaiken positiivisen kehityksen ja edistyksen etujoukko.”     

Maïchen ennustaakin, että tulevaisuudessa koulukirjoissa käsitellään historiaa ihmiskunnan perspektiivistä, jolloin Euroopan sensuroimia aiheita aletaan käsitellä enemmän. Esimerkiksi siirtomaasotia, joita koulukirjoissa joko ei mainita lainkaan tai vain ohimennen, kuin ne olisivat merkityksettömiä. Kun lapset oppivat historiaa globaalista perspektiivistä, ajatus kansojen hierarkiasta, ja sen muodostama ylimielisyys toisiaan kohtaan voivat hävitä. Kaiken taustaiset lapset voivat kasvaa ympäristössä, jossa he tuntevat voivansa tehdä mitä vain ihonväristään huolimatta.    

Ongelmia   

Tämän kirjan suurin vika on kirjailijan avoin ideologisuus. ”Mitäs me länsimaalaiset! on hyvin vasemmistolainen kirja, jossa faktat ovat kunnossa, mutta kirjailija lisää välillä omia mielipiteitään koskien hyvinvointivaltiota, kapitalismia ja oikeistoa, mitkä olivat tarpeettomia. Maïchen jopa löysi tilaisuuden haukkua Sipilän hallitusta ja SOTE-uudistusta. Kirjan yksi toistuvimmista ideologisista pointeista onkin käsitys, että rasismi on kapitalistien tapa kiinnittää tavallisten ihmisten huomio pois taloudellisen järjestelmän ongelmista. Tämä käsitys ei ole välttämättä väärä, mutta se esiintyy tässä kirjassa mielipiteenä, eikä niinkään teoriana tai faktana.    

Toinen kritiikki on, että Karim Maïchen menetti tilaisuuden mainita, että monet, jotka puhuvat “länsimaisista arvoista” kehystävät länsimaisuuden niin rajalliseksi, että jollain orwelilaisella ajatuskikalla kommunismi ja fasismi jäävät ulos. Kummatkin aatteet keksittiin Euroopassa ja perustuivat sen maanosan erikoisiin sosioekonomisiin tilanteisiin ja kulttuuriin. Kuitenkin vain demokratiasta puhutaan länsimaisena, ja annetaan ymmärtää, että kommunismi ja fasismi ovat joko sairaita poikkeamia tai jopa ulkomaalaisia aatteita.    

Yhteenveto   

Karim Maïchen ”Mitäs me länsimaalaiset! Suomi ja lännen käsite” on hyvä ja helppolukuinen kirja länsimaalaisuudesta, suomalaisesta identiteettipolitiikasta, intersektionalisesta feminismistä ja dekolonisaatioteoriasta. Voisin melkein sanoa, että tämä on dekolonisaatioteoriaa for dummies. Kirja on vain muutama sata sivua pitkä, mutta silti sisään on ahdettu paljon asiaa erilaisista teemoista todella helposti lähestyttävään, lähes blogimaiseen muotoon. Kannattaa lukea, jos haluaa lukea jotain poliittisesti epäkorrektia ja vallitsevaa järjestelmää kyseenalaistavaa kirjallisuutta.  

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kulttuuri, Politiikka ja yhteiskunta, Rasismin ja äärioikeistolaisuus

Avainsanat: , , , , , , , , , , ,

tammikuu 27, 2019 · 6:00 am

Epätasa-arvo: Mitä sille voidaan tehdä?

Anthony B. Atkinsonin, vuonna 2015 julkaistu ”Epätasa-arvo: Mitä sille voidaan tehdä?” (oma suomennos) on taloustieteellinen kirja, joka argumentoi, että valtioilla on resurssit kukistaa suhteellinen köyhyys maailmailta.

10   

Idea    

Atkinson aloittaa kirjansa ensin kertomalla aika vakuuttavasti, miten uusliberalistinen politiikka on lisännyt köyhyyttä kaikkialla, missä sitä on kokeiltu. Kirjailija lähteekin ehdottamaan, miten uusliberalismin aiheuttamat epätasa-arvo-ongelmat voidaan ratkaista massiivisella valtion interventiolla.     

Ehdotuksiin kuuluu perintöveron tulojen järjestely niin, että jokainen kansalainen saa 21 vuotiaana kymmenen tuhatta euroa yhteiskunnalta starttirahana ja tämän lisäksi perustuloa. Valtion tulisi massiivisesti investoida uuteen teknologian kehitykseen ja varmistaa täystyöllisyys perinteisten keinojen lisäksi, tarjoamalla työttömille töitä julkisilla projekteilla. Mielenkiintoisin väite on, että mitä vahvemmat ammattiliitot sitä enemmän ne kykenevät estämään varallisuuden keskittymisen harvojen käsiin ja suuryritysten valtaa hyväksikäyttää hintoja ja markkinoita oman edun tavoitteluun muitten kustannuksella.   

Kirjailija mukaan suuret mannertenväliset vapaakauppasopimukset ovat nykyään kirjoitettu sijoittajien etua tarkastellen, eikä työläisten ja kuluttajien. Atkinsonin mukaan, jos halutaan oikeudenmukaisempi ja tasa-arvoisempi maailma, suuret kauppasopimukset pitäisi solmia kuluttajien ja työläisten etua ajatellen, eikä taloudellisen pyramidin huipussa olevien.    

Kaiken tämän ilon tietenkin kustantavat kaikki kansalaiset progressiivisella verotuksella, joka olisi suuryrityksille ja rikkaille 70% korkuinen. Maailman kaikista rikkaimmat yksilöt ja korporaatiot saisivat lisäksi vielä maailmanlaajuinen suurpääoma veron maksettavaksi. Tietenkin kaikki verosuunnittelu ja -järjestely karsittaisiin pois, jotta ylimääräinen byrokratia hävitettäisiin, eikä rikkailla olisi mitään mahdollisuutta piilottaa rahansa valtiolta.    

Mielenkiintoisinta oli Paul Krugamin lainaus ”Kilpailukyky on merkityksetön käsite kansallisissa talouksissa”, joka esiintyy tässä kirjassa. Atkinson kertookin, että koko puhe valtion kilpailukyvyn parantamisesta on hölynpölyä, jolla perustellaan suuryritysten etuoikeuksia.     

Rakenne    

Tässä kirjassa häpeilemättömästi ajetaan rankkaa sosialidemokraattista ja keynesiläistä elvytyspolitiikkaa, ilman että mainitaan sosialidemokratia tai Keynesiä. Tämä johtuu siitä, että kirjailija on niin teknokraattinen, että tässä käydään todella yksityiskohtaisesti läpi erilaisia taloustieteellisiä mekanismeja, eikä niinkään taloustieteellisiä teorioita tai edes filosofisia periaatteita. Kuitenkin tässä ei ajeta chavezilaista talouspolitiikkaa, jossa kansallistetaan strategisia yrityksiä tai ne, jotka ovat konkurssin partaalla. Samalla tässä ei ajeta osuuskuntamallia, kommunismia, syndikalismia tai radikaaliliberaali John Deweyn muotoilemaa hajautettua hyvinvointivaltiota.    

 

Tämä on siis käytännössä melko maltillinen vasemmistolainen tietokirja, mutta kirjailija itse välttää tekstissään perinteistä vasemmistolaista kielenkäyttöä. Tämä onkin kirjoitettu puhtaasti tieteellisellä, mutta suhteellisen helppolukuisella kielellä, joka olettaa, ettet tiedä mitään muuta kuin taloustieteen perusasiat. Kirjassa kulutetaankin paljon aikaa perustellakseen jokaisen elvytysehdotuksen ja, jopa vastamaan mahdollisille vastaväitteille.     

Ainoa viite vasemmistolaisuuteen on taloustieteilijä Thomas Piketty referointi. Selvästi ranskalainen tutkija inspiroi Atkinsonin kirjoittamaan tämän kirjan. Onhan ehdotus globaalista pääoma verosta Pikettyn idea.     

Ongelmia    

Tässä kirjassa mennään sellaisiin teknokraattisiin pohdiskeluihin, jotka kiihottavat vain paatuneimpia virkamiehiä. Teoksessa olisi voinut olla samaistuttavia ja käsinkosketeltavia esimerkkitapauksia ihmisistä, joita ehdotukset koskisivat, jotta maallikkokin jaksaisi lukea.  

Koska en ole taloustieteilijä, en voikaan 100% vakuuttaa, että kirjan ehdotukset ovat täysin aukottomasti perusteltuja, mutta kirjailija pohtii aika paljon vastaväitteitä. Tässä jopa analysoidaan, miten veronkorotukset voivat mahdollisesti madaltaa talouskasvua ja karkottaa yrittäjiä ja sen sellaista. Eli tämä ei ole mikään utopistinen suuntaviivoja antava manifesti, vaan ihan tieteellinen teksti.     

Mutta koska tämä on puhtaasti taloustieteellinen kirja, Atkinson ei pohdi mahdollisia sosiaalisia ja poliittisia ongelmia, joita valtion vallan kasvattaminen voisi aiheuttaa. Ainakin talousliberaaleille tällainen massiivinen hyvinvointivaltion elvyttäminen olisi sama kuin stalinistisen diktatuurin pystyttäminen. Toki pidän tällaisia pelkoja aiheettomina, mutta merkittävä osa oikeistolaisista tosissaan uskoo rajoittamattoman kapitalismin olevan tae yksilönvapauksille, joten heidän huoliaan olisi käsiteltävä tässä kirjassa edes sivumainintana.    

Ongelma on myöskin kirjan keskittyminen Iso-Britannian ja USA:n talouteen. Vaikka kirja on kehystetty yleistettäväksi koko maailmalle, kummatkin edellä mainitut valtiot saavat ihan omat kappaleet. Kirjailija myöntääkin, että eri valtiolla on eri taloudelliset järjestelmät, joten ei kaikkia tässä teoksessa mainituista ehdotuksista voi soveltaa kaikkiin niihin.    

Yhteenveto    

Anthony B. Atkinsonin ” Inequality: What Can Be Done?” on hyvä taloustieteellinen kirja epätasa-arvosta, joka kiihkottomasti ehdottaa todella radikaaleja poliittisia menetelmiä köyhyyden vähentämiseksi, herättäen painajaisia investointipankkiireissa. Aikakautena, jossa uusliberalistinen politiikka on ajautunut sellaiseen umpikujaan, että jopa fasismi näyttäytyy joillekin järkevämmältä yhteiskuntajärjestelmältä, tällainen kirja on tervetullut lisä keskusteluun. Mutta lukijan on oltava hieman perehtynyt taloustieteen oppeihin, jotta voi ymmärtää kirjan teesejä.   

Jätä kommentti

Kategoria(t): Talous

Avainsanat: , , , , , ,

lokakuu 28, 2018 · 6:00 am

Idea islamilaisesta maailmasta: Globaalinen intellektuaalinen historia

Sattumoisin, kun olin odottelemassa Akateemisessa kirjakaupassa, näin tämän Cemil Aydin, vuonna 2017 julkaistun ”Idea islamilaisesta maailmasta: Globaalinen intellektuaalinen historia” (oma suomennos) kirjan. Selattuani sitä, otin sen lukulistaan.

1.jpg

Idea

Kirjassa on vähän sama idea kuin arvioimani Graham E. Fullerin ”A World Without Islam” (2010) kirjassa, jossa pyrittiin perustelemaan Samuel P. Huntingtonin ”sivilisaatioitten törmäys” teoriaa vääräksi. Ayndin kirja on kuitenkin akateemisempi ja se pyrkii perustelemaan, ettei ole edes olemassa islamilaista ”maailmaa” tai ”sivilisaatiota”, vaan joukko erilaisia kulttuureita, kansoja, maita ja islamin tulkintoja, joilla on hyvin vähän yhteistä.

Vaikka profeetta Muhammadilla oli eleäessään ihanne islamilaisesta yhtenäisyydestä, uskonto pirstaloitui hänen kuolemansa jälkeen lukuisiin haaroihin, kuten kristinusko ja buddhalaisuus. Kalifaatin huipullakaan muslimivalloittajat eivät käännyttäneet kovin innokkaasti ihmisiä tai yrittäneet varmistaa uskonnollisen tulkinnan monopolia kaukaisemmissa seuduissa. Tällainen välinpitämättömyys antoi paljon tilaa uskonnollisille vähemmistöille ja muunuskoisille, kuten kristityille, juutalaisille ja hinduille, elää rinnakkain muslimien kanssa. Kirjan mukaan muslimienemmistöisten maitten historiat osoittavat, että islam uskontona oli yhtä yhdistävä tekijä muslimien keskuudessa kuin Euroopassa, jossa ei vältytty, samasta uskonnosta huolimatta, lukuisista sodista ja poliittisista kilpailuista.

Aydin mukaan vasta 1880 länsimaisen imperialismin huipulla idea ”islamilaisesta maailmasta” alkoi syntyä ja saada suosiota, vastapainona eurooppalaiseen rasismille, jonka mukaan oli olemassa ”sivistynyt länsimaa” ja ”barbaarinen orientti”. Ennen tätä muslimeille oli itsestäänselvyys, että eri maissa oli erilaisia tapoja tulkita islamia ja näitä tapoja kunnioitettiin. Mutta nopeasti 1900-luvulla monille muslimeille alkoi tuntua tarpeellisesti standardisoida islam, jotta se voisi olla voima imperialismia vastaan. Tällainen ajattelu ikävä kyllä houkutteli äärimmäisen puritaanisia salafisteja ja wahhabisteja, jotka olivat pysyneet hyvin pitkään marginaalissa.

Kirjailija jäljittää lukuisten historiallisten asiakirjojen kautta, miten ensin britti-imperiumin alla elävät muslimit alkoivat käsittää jakavansa saman alistuksen kokemuksen, maantieteellistä sijainnista huolimatta,  Toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan, jolloin konkreettisesti monet maat alkoivat asemoida panislamismin ympärille.

Kirjan mukaan pan-islamismi kehittyi ajan mittaan lukuisiin haaroihin, joista kuuluisin, on totalitaristinen islamismi ja väkivaltainen jihadismi. Kuitenkin alussa pan-islamismi oli hyvin sekulaarinen ja demokraattinen ideologia.

Paljon uutta tietoa

Vaikka luulin tietäväni aika paljon Lähi-Idan historiasta, tässä kirjassa paljastuu, että muslimivastaisuuskin oli hyvin vaihtelevaa Euroopassa, eikä todellakaan ollut mitään vahvaa vastakkainasettelua mantereen ja Lähi-Idän välillä. Kirjassa tämä osoitetaan jo sillä, että kuuluisan 1529 Wienin piiritys (modernin äärioikeiston rasistisen mytologian kulmakivi) oli konflikti, jossa Ottomaani-imperiumi oli tukemassa unkarilaisia protestantteja ja itse ottomaanien armeijassa oli kristittyjä sotilaita.  Ehkä yllättävin esimerkki tässä kirjassa oli Napoleon Bonaparten Egyptin 1798 sotaretki, jonka tarkoitus oli avata reitti Intiaan auttaakseen Ranskan muslimiliittolaista Tipu Sultania.

Tai vaikka siinä, miten 1867 Euroopan hoveissa sulttaanit olivat jatkuvia vieraita ja jopa Iso-Britannia harkitsi naittaa yhden kuningatar Victorian prinsessoista ottomaaniprinsille. Kirjassa käydäänkin lukuisia esimerkkejä sodista joissa islamilaiset ja kristityt valtakunnat olivat liittoutuneet toisia kristillisiä tai islamilaisia valtakuntia vastaan. Kuten aina käy, lukiessaan historiaa, maailma osoittautuu paljon monimutkaisemmaksi kuin mustavalkoiset mielikuvat.

Historiallisten faktojen lisäksi, kirjailija jäljittää erilaisia kristittyjä- ja muslimiajattelijoita, jotka alkoivat muotoilla erilaisia teorioita islamista, länsimaista ja eturistiriidoista. Paljastuu, että moni merkittävä muslimiajattelija oli sekularisti ja hyvin integroitunut eurooppalaisiin ajatuksiin ja lähtökohtiin. Kuitenkin juuri nämä eurooppalaiset mielikuvat alkoivat vaikuttaa negatiivisesti joihinkin intellektuelleihin, erityisesti Ensimmäisen ja Toisen maailmansodan jälkeen. Rasismi, Palestiinan kolonisaatio, vastakkainasettelu ja Kylmä sota, alkoivat siirtää islamilaista ajattelua fundamentalistisempaan suuntaan. Siitä yllätyin, miten kirjailija osoittaa, että ensimmäiset muslimifundamentalistiset teoreetikot, kuten Abul A’la Maududi ja Hassan al-Banna olivat paljon liberaaleimpia ja sekulaarimpia kuin nykyiset islamistit. Kirjailija osoittaa, että oikeastaan koko nykyinen islamilaisen fundamentalismin ideologia kehittyi länsimaisen protestanttisen lähetyssaarnaajien vaikutuksesta. Ennen sitä islam käsitettiin melkein etniseksi uskonnoksi, kuten hindunlaisuus ja juutalaisuus. Tämän voi nähdä siinä, että ensimmäinen islamilainen dawa-järjestö (lähetysjärjestö) ”Tablighi Jemaat” perustettiin Intiassa vuonna 1920!

Analyysiä

Historiallisten tapahtumien ketjuttamisen lisäksi, kirjailija analysoi, miten suhtautuminen muslimeihin on muuttunut länsimaissa. Kirjan suurin esimerkki asenteitten muutoksista oli vuonna 1890 brittiläisen teatteriesityksen Muhammadin elämästä ja vuoden 2005 Jyllands-Posten Muhammad pilakuvaskandaalien vertaaminen toisiinsa. Vuonna 1890 intialaiset muslimit vaativat, että lontoolainen teatteriesitys profeetan elämästä kiellettäisiin, koska britti-imperiumin kansalaisuuden omaavat muslimit ansaitsevat saman kunnioituksen kuin kristityt. Teatteriesitys kiellettiin, eikä suurta kohua syntynyt, koska kaikki pitivät itsestään selvänä, että brittimuslimeja pitää kunnioittaa tasavertaisina kansalaisina. Mutta nykyään samankaltaiset sensuurivaatimukset nähdään jonain kulttuurisena hyökkäyksenä, jonka ”ulkopuoliset” muslimit vaativat, vaikka Euroopassa on muslimikansalaisia. Kirjailijan mukaan yli sadassa vuodessa muslimit ovat muuttuneet tasavertaisista kansalaisista ulkopuolisiksi uhiksi, joita koetaan yrittävän hävittää eurooppalaisen kulttuurin. Kirjailijan teesi onkin, että puheet muslimeista jonain kollektiivisena massana, jolla on jokin yhtenäinen mielipide asioista, edistää vastakkainasettelua, vaikka tällaiset puheet olisivatkin positiivisia. Idea ”islamilaisesta tieteestä” tai ”islam on rauhanuskonto” ovat yhtä haitallisia kuin ”islam on fasistinen uskonto” tai ”muslimit eivät kunnioita naisia”. Kristityistä tai buddhalaisista ei puhuta tällä tavalla. Kukaan ei puhu ”buddhalaisesta” tai ”konfutselaisesta” maailmasta, joten ei muslimeistakaan pitäisi puhua niin. Enemmänkin on osattava erottaa eri ideologiset ryhmittymät islaminuskoisten keskuudessa, kun eritellä heidät meistä muista.

Ongelmia

Vaikka tässä kirjassa on runsaasti lähteitä, nimiä ja lukuja, tästä teoksesta puuttuu tarkempi lähdeviittaus kaikille väitteille. Jos haluaa tietää jostain tapahtumasta enemmän, on googletettava siitä, jos tarkemaan lähdettä ei ole annettu. Mutta muuten tämä on aika kattava kirja. Toinen ongelma on teoksen keskittyminen muslimieliitin ajatusten analyysin. Vaikkakin eliitin ajattelu vaikuttaa laajempaan kansaan, kirjailija ei analysoi tavallisten muslimien ajatuksia yksityiskohtaisemmin, vaan olettaa, että eri maitten vallanpitäjät ja intellektuellit heijastavat kansojen syvien rivien ajattelua. Olisi muistettava, että kaikkien maitten eliitit ovat vähemmän uskovaisempia ja suvaitsevaisempia kuin tavallinen kansa. Ovathan eliitin jäsenet ne, jotka eniten historiassa ovat matkustaneet ulkomaille ja tutustuneet eri maitten muihin rikkaisiin matkalaisiin.

Sitten sivumainintana, vaikka muslimit eivät harrastaneet miekkalähetyksen kaltaisia pakkokäännytyksiä, he pyrkivät painostamaan taloudellisesti valtansa alla olevia muunuskoisia Jizya-verolla. Jos halusi välttää tämän ylimääräisen kulun, piti kääntyä muslimiksi. Tämän Aydin unohtaa mainita kirjassaan. Mutten ole varma sovellettiinko tätä veroa, jokaisessa muslimien valloittamassa maassa? Erityisesti, kun muslimit eivät aina valloittaneet maita armeijoilla, vaan enemmänkin kaupankäynnin kautta.

Yhteenveto.

Cemil Aydin ”The Idea of the Muslim World: A Global Intellectual History” on todella hyvä kirja, jossa oppii paljon maailman historiasta ja miten eri historialliset tapahtumat vaikuttavat ideologioitten syntyyn ja kehitykseen. Mutta myöskin tämä kirjan viesti on, että me kaikki olemme pohjimmiltaan samanlaisia, eikä vastakkainasettelu ratkaise yhtään mitään.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Islam, jihad ja maahanmuutto

Avainsanat: , , , , , , , , ,

elokuu 17, 2018 · 5:23 am

Ääniä maapallon säästymisestä

Sain kiitokseksi Siemenpuusäätiöltä Sosiaalifoorumin luentotilaisuuden avustamisesta lahjaksi tämän monen kirjoittama ”Kirjeitä tulevaisuudesta – Ääniä maapallon säästymisestä.” (2017) kirjan. Teos on kirjeenvaihtokokoelma ympäristö- ja ihmisoikeusaktivistien välisistä keskusteluista otsikossa mainitusta teemasta.

13 

Idea   

Tässä kirjassa esiintyy intialaisia baigu-alkuperäiskansojen edustajia, filippiiniläinen feministi, brasilialainen kilombo-asukas/tutkija ja Iranilainen shahsevanilainen paimentolaisheimon jäsen ja tutkija sekä muita vastaavia globaalin etelän asukkaita. Kaikki keskustelevat eri suomalaisten kanssa tulevaisuudesta ja ihmisen ja ympäristön välisistä konflikteista. Tässä kirjassa huomaa, miten helppoa meillä suomalaisilla on, kun meidän elinpiiriä ei uhkaa suoraan valtavat kansainväliset korporaatiot, autoritaariset hallinnot ja etniset puhdistukset. Kuten kirjassa todetaan, kehittyvissä maissa olevat asukkaat saavat tuntea nahoissaan globaalin kapitalismin ja antroposeenin kauhut, sillä aikaa kun Suomessa nautitaan riiston hedelmistä kulutustuotteitten muodossa. Paitsi kaivostoiminnan saralla. Tässä kirjassa haukutaan suomalaisia kaivoksia suurina saastuttajina, joita vastaan yksin aktivistit taistelevat, kun valtaväestöä ei kiinnosta.

Kieli   

Koska kirja koostuu kirjeistä, niitten kieli on aika kansanomaista. Mutta teksteissä oletetaan, että olet alalta ja omaat tietynlaisen vihervasemmistolaisen maailmankuvan. Tämän vuoksi tiettyjä käsitteitä ei tässä selitetä. Kieli on kuitenkin helppoa ja joissain teksteissä pystyt oikein tuntemaan sen ahdistuksen, lohduttomuuden ja toivon tunteet, jotka saavat aktivistit nousemaan joka päivä sängystä ja taistella mahtavia ylikansallisia toimijoita vastaan. Erityisen koskettava oli filippiiniläisen feministin kertomukset siitä, miten tämä joutuu taistelemaan islamisteja ja Filippiinien hallitusta vastaan, kun molemmat kamppailevat maan hallinnasta, murskaten alleen naiset ja köyhät.    

Rakenne.    

En varmaan olisi ikimaailmassa lukenut tätä kirjaa, kun en pidä kirjeenvaihdoista, mutta sain tämän lahjaksi, joten minimissään voin kirjoittaa tästä arvion. Ensinnäkin kirjan idea ja toteutus ovat sen verran erikoisia, että en ihan tiedä kuka lukee tätä? Kirjeitten lähtökohta on valmiiksi rajattu niihin, jotka ovat alalta, joten ulkopuolisille tämä koko kirja voi olla aika vieraannuttava. Sitten koska nämä ovat kirjeitä, niin niissä esitetään tuntemattomien ihmisten mielipiteitä, eikä niinkään varmistettavia faktoja. Eli ulkopuoliselle ihmiselle, kuten minulle aika turha kirja. Tämä kelpaa toki lähdeaineistoksi johonkin ympäristöaktivistien muistitietotutkimukseen. Mutta muuten tässä vaan pohdiskellaan vapaamuotoisesti, miten kapitalismi ja kommunismi ovat perseestä ja olisi todella kivaa, jos elettäisiin maanviljelysyhteisöissä.   

Yhteenveto   

”Kirjeitä tulevaisuudesta – Ääniä maapallon säästymisestä.” on hyvä tapa tietää, mitä monissa kehittyvissä valtioissa tehdään ihmisoikeuksien- ja ympäristön puolesta sekä, miten suomalaiset ympäristöjärjestöt ovat heidän kanssa yhteistyössä, mutta muuten tämä ei tarjoa mitään ulkopuolisille. Erityisesti kirjoittajien vahvat oletukset siitä, miten maailma pitäisi olla ja on, ovat aika häiritseviä. Esimerkiksi kaivostoiminta on kehystetty tämän kirjan mukaan turhaksi ja haitalliseksi toiminnaksi. Sen sijaan ideaalina pidetään paimentolaisten pienviljelijöitten orgaanista elämää. Eli tämä on tietyntyyppisille ihmisille tarkoitettu kirja.  

Jätä kommentti

Kategoria(t): Mitä tällä kertaa luin, Politiikka ja yhteiskunta

Avainsanat: , , , , , , , ,

heinäkuu 22, 2018 · 5:18 am

Kirjoituksia uppoavalta poliitikolta

Jussi Halla-ahon ”Kirjoituksia uppoavasta lännestä” on vuonna 2009 julkaistun Scripta-blogin ”valkoituja” artikkeleita vuosilta 2005‒2008, joka kiteyttää kansanedustajan ideologian. Tämä kirja sisältää juuri sen, mitä Halla-aho itse haluaa näyttää suurelle yleisölle. Nyt ainakin ei voida sanoa, että luen jäbän huonoimmat tekstit tai jonkun hänen vihamiehensä valikoimat kontekstista irrotetut pätkät. Niitäkin olen toki käsitellyt blogissani. Mutta tässä artikkelissa käsittelen ainoastaan ”Kirjoituksia uppoavasta lännestä” esiintyviä väitteitä. Pyrin olla ottamatta huomioon tekstien ulkopuolella olevia tapahtumia, jotka liittyvät kirjailijaan. Muuten tästä tulisi vielä pitempi teksti.

10

Halla-ahon ideologia    

Halla-aho kertoo kirjassaan olevan sekulaari vasemmistolainen liberaali. Tämän kirjan perusteella Halla-aho on juuri sitä, mitä väittää. Mies kannattaa uskonnon- ja sananvapautta, demokratiaa ja hyvinvointivaltiota. Kuitenkin miehen ajattelussa on joksikin oikeistolaisuuteen viittaavia lähtökohtia. Jos on olemassa parempi termi kuvaamaan kansanedustajan ajattelua, joista tulen kertomaan kohta, kirjoittakaa kommentteihin.

Halla-ahon teksteistä puuttuu täysin rakenteellinen analyysi ja oikeastaan Halla-aho haastaa kirjassaan koko idean, että yhteiskunnassa olisi olemassa rakenteellisia ongelmia. Halla-aho määrittelee yhteiskunnallisen rakenteen poliisin valvomaksi laiksi. Kirjailijan mukaan, jos ei ole olemassa selkeää lakia, joka syrjii vähemmistöjä,  vähemmistöjä ei syrjitä ja sillä siisti. Halla-aho sanookin kirjassaan, että yksinkertaisesti piilosyrjintää on mahdoton olla olemassa, koska jos se on piilossa, miten sen olemassaolosta voidaan tietää? Onneksi on kesä ja luin tätä kirjaa hiekkarannalla. Pystyin laskemaan kirjan hetkeksi alas, katsoa merta, auringossa paistattelevia peppuja, sinistä taivasta ja pohtia, miksi haaskaan elämääni tämän paskan kanssa?

Tästä sokratilaisesta lähtökohdasta Halla-aho lähteekin julistamaan, että vähemmistöt eivät kärsi rakenteellisesta syrjinnästä, koska sosioekonominen analyysi ulotetaan vain mustiin, eikä valkoisiin. Halla-aho toteaa ”vastaavasti melkein kaikki hyväksyvät sen olettamuksen, että valkoisen yksilön rikollisuudesta ja työttömyydestä on vastuussa ensisijaisesti hän itse” Jos en tuntisi Halla-ahoa ennestään, luulisin miehen elävän rinnakkaistodellisuudessa, jossa oletetaan edellä mainitulla tavalla. Ainakin tällä planeetalla tunnustetaan aika laajasti, että valkoiseen valtaväestöönkin kohdistuu erilaisia rakenteellisia ongelmia. Sehän on historiallisesti ollut kaikkien vasemmistopuolueitten perusta ja syy, miksi hyvinvointivaltio ylipäätänsä rakennettiin!

Halla-ahon mukaan Eurooppa on ainoa maanosa maailmassa, joka potee syyllisyyttä menneisyydestään ja sen takia se on joutunut muitten kansojen hyväksikäyttämäksi. Tämä on tyypillinen äärioikeistolainen argumentti, jossa jostain syystä ummistetaan silmät Euroopan imperialismille ja yhä olemassa olevalle geopoliittiselle mahdille ja annetaan kuva, että olemme tässä maailmassa se heikko osapuoli. Mutta ei siinä kaikki! Halla-ahon mukaan tämä itseinho on ajanut Euroopan sokeaksi sille, että se on sodassa islamia ja mustia afrikkalaisia vastaan!

Tässä alkaa kirjan artikkeleitten välinen ristiriita: Halla-ahon mukaan muslimit ja mustat afrikkalaiset ovat samaan aikaan monoliittinen valloitusarmeija, joka on salakavalasti saanut huijattua meidät ottamaan heidät vastaan, mutta myöskin viattomia monikulttuurisuuspolitiikan uhreja. Jälkimmäisen kirjailija selittää, sillä että maahanmuuttajat ovat aivopesty luulemaan, että on valkoisten velvollisuus hoivata heitä ja kun jotain ikävää tapahtuu heille, nämä pilalle lellitetyt maahanmuuttajat radikalisoituvat. Joka tapauksessa lopputulos on eurooppalaisen kulttuurin sukupuutto ja mantereen muuttuminen ”kehitysmaaksi”, koska mystisellä tavalla mustien ja muslimien kulttuuri on muuttumaton ja osa heidän perimää. Kaiken tämä Halla-aho yrittää perustella valikoiduilla rikosuutisilla ja erinäisten tutkimusten tulkinnoilla. Itse tutkimuksissa ei todeta mitään edellä mainittua, mutta Halla-aho tulkitsee niitä niin omituisista lähtökohdista, joitten mukaan kaikki maahanmuuttajien ongelmat johtuvat siitä, että nämä ongelmat kuuluvat ”heidän olemukseen.”

Tietenkin, koska kirjailija ei halua vaikuttaa ajavan vain yhtä hyvin pähkähullua ideaa, hän vielä todistaa väitetyn vasemmistoliberalisminsa vastustamalla huumeitten laillistamista ja kertomalla, että ”Homot ja feministti ovat saaneet runnottua ajoittain absurdejakin vaatimuksiaankin läpi.”. Muistakaa tuorein teksti tässä kirjassa, on vuodelta 2008. Jo silloin Halla-aho piti naisten ja seksuaalivähemmistöjen joitain oikeuksia ”absurdeina”. Mitähän mies tuumaa nyt, kun tasa-arvoinen avioliitto ja äitiyslain uudistus on hyväksytty ja vanhentunut trans-lakikin natisee liitoksissaan?

Suureksi harmikseni tässä kirjassa ei ole kuuluisaa tekstiä, missä Halla-aho fantasioi homojen ampumisesta. Mikä on aika outoa, koska tässä kirjassa Halla-aho vertaa muslimeja Roland Emmerichin ohjaaman ”Independece Day” (1996) elokuvan avaruusolioiksi, joita ”pitää tuhota ydinpommeilla”. Eli muslimien vertaaminen tappaviin avaruusolioihin oli ok, mutta homojen murhafantasiat jätettiin pois tästä mestariteoksesta? Ei mikään ihme, että norjalainen terroristi Breivik referoi Halla-ahoa manifestissaan.

Vastajihadismi    

Tietenkin Halla-aho vastustaa islamia. Itse uskonnon inhoamisessa ei ole mitään vikaa, en itsekkään pidä uskonnoista, mutta Halla-ahon kuva islamista on äärimmäisen mustavalkoinen. Halla-ahon mukaan islam on kaikista väkivaltaisin uskonto, joka on ikuisessa sodassa muuta maailman vastaan ja meidän on torjuttava se. Halla-aholle islam on monoliittinen fasistinen ideologia, joka ei ole vielä uudistunut ja sen takia se on torjuttava. Olen blogissani kirjoittanut runsaasti islamin eri haaroista, tulkinnoista ja historiasta, joten voin vain sanoa, että jätkä on pahasti väärässä kaikesta edellä mainitusta. Se, että Halla-aho ei vaikuta koskaan kuulleenkaan salafismista ja sufismista kertoo jotain ”mestarin” tietämyksestä. Halla-aho osoittaakin tietämättömyytensä julistamalla, että muslimit eivät koskaan tuomitse terrori-iskuja. Kyllä tuomitsevat ja aika äänekkäästi. Jostain syystä Halla-aho on onnistunut missaamaan kymmenet tuhannet kerrat, kun muslimit ovat tuominneet jokaisen terrori-iskun. Netistä voi löytää kokonaisia listoja kaikista islamilaisista uskonoppineista, jotka ovat tuominneet iskut, jos muuten ne ovat jääneet huomaamatta:

 

http://www.muhajabah.com/otherscondemn.php

https://www.huffingtonpost.com/kamran-pasha/the-big-lie-about-muslim_b_188991.html

https://ing.org/global-condemnations-of-isis-isil/

https://www.thetimes.co.uk/article/muslim-scholars-confront-isis-in-battle-over-ideas-xwnvts57955

Halla-aho myöskin ei vaikuta tuntevan Lähi-Itää ja sen politiikkaa, koska lukiessa tätä kirjaa, saat kuvan, että koko alue on teokraattisten sotaherrojen vallassa, eikä suurimmaksi osaksi länsimielisten sekulaarien diktatuurien alla. Tämä näkyykin siinä, että Halla-aho ihmettelee, miksi niin monta islamistia on lähtenyt Eurooppaan? jos viitsisi lukea aiheesta, niin tietäisi, mutta silloin kiihottaminen kansanryhmää vastaan käy vaikeaksi! On ihmeellistä, miten kokonainen maailmankuva voi rakentua tietämättömyydelle!

Valtamedia    

Käsitys valtamediasta on ehkä se kaikista ristiriitaisin ja typerin ilmiö tässä kirjassa. Suurin osa kirjan artikkeleista käsittelee sitä, miten valtamedia ”pimittelee” faktoja, mutta suurin osa Halla-ahon käyttämistä lähteistä, joilla hän yrittää perustella teesinsä, tulevat Hesarista ja iltalehdistä! Halla-aho huomaakin yhdessä vaiheessa tämän ja yrittää todistaa, että ”pimitys” näkyy siinä, miten nämä valtavirtalehdet eivät mainitse rikollisten ihonväriä tai nimeä. Silti suurin osa kirjassa käytetyistä esimerkeistä maahanmuuttajataustaisten rikollisuudesta ovat peräisin juuri edellä mainituista medioista! On ihan tieteellisesti tutkittu, että valtamedia lietsoo raportoinnillaan muukalaisvastaisuutta ja tämä koko kirja on hyvä esimerkki siitä.

Suvaitsvaisto    

Sen lisäksi, että vihollisena ovat muslimit ja mustat afrikkalaiset, Halla-aho vastustaa myöskin ”suvaitsevaistoksi” nimeämänsä ihmisiä, jotka koostuvat poliittisesta ”eliitistä”. Halla-aho ei jankuta kommunisteista tai kulttuurimarxisteista, vaan hänen mukaansa suvaitsevaisto koostuu kaikista monikulttuurisuutta kannattavista ihmisistä, niin oikealta kuin vasemmalta. Halla-aho kuluttaakin aika paljon aikaa suvaitsevaiston määrittelemiseen: suvaitsevainen ihminen on aina valkoinen eurooppalainen, joka ”tyhmyyttään” auttaa kehittyvien valtioitten asukkaita, vaikka nämä asukkaat eivät halua auttaa valkoisia. En tiedä, mistä Halla-aho on saanut käsityksen, että valkoiset eurooppalaiset ovat ainoat kansat maailmassa, jotka auttavat muita kansoja? En tiedä onko hän tässä tietoisesti epärehellinen, vai onko Halla-aho niin vieraantunut todellisuudessa, että oikeasti ajattelee näin?

Kirjailijan mukaan ainoa syy, miksi suvaitsevainen haluaa edistää maahanmuuttoa, vaikka se ”tappaa ihmisiä” on, että tälle tulisi hyvä mieli. Oikeastaan suvaitsevainen on Halla-ahon mukaan itsekäs narsisti, joka haluaa päteä omalla hyvyydellään ja eettisyydellään. Kirjailijan mukaan päteminen näkyy siinä, että, sen on oltava jotain, joka erottaa suvaitsevaisen suurimmasta osasta ihmisistä, tehden tästä ”paremman” kuin muut. Kirjailijan mukaan tämä erottelu tapahtuu hyväksymällä ”barbaareja” maahanmuuttajia, joita ”tavallinen ihminen inhoaa.” Halla-aho yrittää todistaa tämän sillä, että eurooppalaiset ihmisoikeusjärjestöt eivät kritisoi Iranin teokratiaa (kritisoivat)  ja osoittamalla huolensa, että liian suuri maahanmuuttajien rikosuutisointi voi lietsoa rasismia. Halla-ahon mukaan rasismi johtuu siitä, että maahanmuuttajat ovat kaikki rikollisia ja terroristeja, joten jos haluaa välttää rasismia, maahanmuuttoa on vähennettävä. Tietyssä mielessä kirjailija omaperäinen logiikka on oikeassa siinä, että maahanmuuttajien törttöily lisää ennakkoluuloja, mutta ei yksittäisten maahanmuuttajien rikollisuudesta voi vetää johtopäätöstä, että kaikki maahanmuuttajat ovat rikollisia. Sehän on kirjaimellisesti rasismia. Halla-ahon logiikalla Hitler oli oikeutettu vihaamaan juutalaisia, kun osa juutalaisista oli äärivasemmistolaisia terroristeja.

Mutta kirjailijan mukaan tärkeämmät komponentit suvaitsevaisuudessa ovat itseinho ja ”ksenomania” (muukalaisrakkaus). Tämä Halla-ahon määritelmä perustuukin perinteiseen äärioikeistolaiseen oletukseen, että antirasismi on ”rodullista itsemurhaa”, koska ”miten voi hyväksyä omaa rotua tuhoavia barbaareja?” Mutta teksteissä on vihjeitä myöskin salaliitosta, koska aina sellainen pitää olla. Halla-ahon mukaan maahanmuutto on keinotekoista ja sitä vain edistetään, koska vallassa on joukko mielisairaita suvaitsevaisia ja sen takia vaihtamalla hallitus, maahanmuutto saadaan estettyä. Asiaan ei tietenkään liity suuret geopoliittiset sotkut, joihin länsimaiset suurvallat ovat kaulaa myöten mukana, ei tietenkään.

Rakenne   

Selkeää temaattista rakennetta kirjassa ei ole, vaan tekstit vaikuttavat esiintyvän vain kronologisessa järjestyksessä. Kirjassa on monta artikkelia, jotka käsittelevät samoja aiheita ja samoja argumentteja. Tämä teki lukemisesta rasittavaa, kun ei ihan kiinnostanut kolmatta kertaa lukea samoista asioista. Toimituksen puute on jokin äärioikeistolaisten fetissi, koska aina nää kirjat on huonosti editoitu. En tiedä onko äärioikeistolla jotain kirjojen toimittajia vastaan vai ovatko kaikki päätoimittajat vain antirasisteja, jolloin äärioikeistolainen täytyy itse yrittää koota kirjansa ja tulos on aina tällaista sotkua?

Kirjan tekstit rakentuvat suurimmaksi osaksi saman kaavan mukaan, jossa Halla-ahon kertoo jostain uutisesta, joka herättää ajatuksia. Tästä Halla-aho alkaa dekonstruktioimaan uutisen kieltä kuin mikäkin Frankfurtin koulukunnan sosiologi. Analyysin jälkeen kirjailija joko väittelee tekstin pointteja vastaan tai kysyy sarkastisia kysymyksiä, joihin hän ei koskaan vastaa. Mielenkiintoisinta Halla-ahon diskurssianalyysissa on sen omituisuus. Sitä luulisi filosofian tohtorin ja kielitieteilijän osaavan purkaa tekstejä ja tulkita niitä, mutta Halla-aho epäonnistuu melkein joka kerta tekemään niin. Useimmissa teksteissä Halla-aho joko ymmärtää tekstin pointin oikein, mutta vastaa siihen täysin erilaisista lähtökohdista, jotka hämärästi liittyvät tekstiin tai hän ymmärtää tekstin viestin väärin ja lähteekin kumoamaan hänen itsensä keksimänsä väitteen, joka ei ilmene tekstissä. Molemmissa tapauksissa Halla-aho väittelee täysin eri asiasta kuin tekstit ja joskus jopa täysin eksoottisista ja kapeista lähtökohdista.

Esimerkiksi yhdessä vaiheessa Halla-aho haastaa uutisessa olevaa väitettä, että maahanmuuttajia ei saisi yleistä, kysymällä, miksi USA:ssa saa tilastoida mustia? En tiedä, miten toisen maan tilastotieteet liittyvät Suomessa oleviin rasistisiin stereotypioihin maahanmuuttajista? Koko kirja on täynnä tällaisia omituisia kysymyksiä, joissa rinnastetaan jokin hämärästi aiheeseen liittyvä asia ja kysytään ”miksi noi saa, muttei me?” Oma suosikkini oli Halla-ahon vankka kysymys, miksi meidän pitäisi olettaa, että suurin osa somaleista ei ole rikollisia? Halla-ahon mukaan on toimittajien tehtävä todistaa, että kaikki somalit eivät ole rikollisia, eikä vain väittää niin. Eli Halla-ahon lähtökohta käsitellessä somaleita on se, että he kaikki ovat rikollisia, jos toisin ei todisteta. Varovaisen konservatiivisen arvioni mukaan Halla-aho on ehkä rasisti. Saan enemmän vahvistuksia tästä, kun Halla-aho kuvaa maahanmuuttajia ”barbaareiksi”, ”heinäsirkkaparviksi” ja planeettoja tuhoaviksi avaruusolioiksi sekä yrittää useita kertoa argumentoida, että maahanmuuttajissa on jokin ”olemuksellinen” valmius rikollisuuteen, epäsiisteyteen, raiskaukseen ja terrorismiin.

(Lopullinen) ratkaisu?   

Tietenkin Halla-aho pyrkii tarjoamaan ratkaisuja kokemaansa ongelmiin. Valitettavasti ratkaisut ovat ristiriitaisia. Esimerkiksi yhdessä vaiheessa Halla-aho sanoo, että Suomen pitää ottaa vastaan pakolaisia, mutta kriteerejä on vain tiukennettava, mutta myöhemmin hän sanoo, että kaikki pakolaiset ovat oikeastaan joko sotarikollisia, terroristeja tai olemukseltaan niin perverssejä, että heidän maahantulo on estettävä. Kirjassa meneekin sekaisin pakolaiset, paperittomat, turvapaikanhakijat, siirtolaiset ja Suomessa syntyneet maahanmuuttotaustaiset nuoret. Erityisesti jälkimmäiset. Halla-aho tulkitsee monia rikosuutisia ikään kuin siinä esiintyneet ihmiset olisivat astuneet ulos vastaanotto keskuksesta ja raiskanneet tai puukottaneet tuntemattoman suomalaisen veronmaksajan. Tämän vuoksi kirjassa on kaksi ristiriitaista ratkaisua: Ensimmäinen on sallia maahanmuuttajien kritisointi ja lopettaa kaikki antirasistinen työ, jotta maahanmuuttajat oppivat ottamaan vastuun omasta elämästään ja työllistymään. Toinen ratkaisu, on sulkea rajat, koska sen lisäksi, että se estää eurooppalaisen kulttuurin sukupuuton, se opettaa kehittyvät valtiot ratkaisemaan ongelmansa yksin. Halla-aho olettaa jostain syystä, että Afrikan ja Lähi-Idän ahdingot eivät johdu imperialismista ja epätasa-arvoisista kauppasuhteista, vaan siitä, että afrikkalaiset ovat tyhmiä ja arabit ovat muslimeja.

Mutta kummatkin ratkaisut ovat aika maltillisia verrattuna, vaikka Breivikin, joka halusi pakkosiirtää ja käännyttää kaikki Euroopan muslimit. Jos analysoimme vain tämän kirjan tekstejä, Halla-ahoa ei voida luonnehtia äärioikeistolaiseksi, vaikka selvästi hän on rasisti ja teksteissä on samanlaisia argumentteja ja ajattelun lähtökohtia kuin edellä mainitussa poliittisessa suuntauksessa. Tietenkin tekstin ulkopuoliset faktat viittaavat juuri päinvastaiseen.

Siinä mielessä pystyn ymmärtämää Scripta-blogin suosion, koska tässä ei kehoteta ryhtymää suoraan väkivaltaan maahanmuuttajia vastaan, oikeastaan Halla-aho kieltää kaiken väkivallan. Ainoa kohta, missä Halla-aho edes ehdottaa jotain sinne päin on, kun hän toteaa Suomen hallituksen maahanmuuttopolitiikan olevan ”kansantahdon vastaista” ja näin hänen mielestään suomalaisilla on oikeus kaataa hallitus. Mutta tämänkin kohdan voidaan tulkita niin monella tavalla, ettei ole hedelmällistä pitää sitä osoituksena Halla-ahon antidemokraattisuudesta.

Mitä lukijat saavat Scriptasta?    

Luulenkin, että Halla-aho houkuttelee kahdenlaisia lukijoita: Ensimmäiset ovat ihan oikeita äärioikeistolaisia, jotka uskovat rotujen hierarkiaan, mutta pitävät Halla-ahoa jonkinlaisena äärioikeistolaisuuden normalisoijana, joka luo ”portin” äärimmäisemmille johtopäätöksille. Sitten ovat tavalliset ihmiset, jotka voivat olla rasisteja tai jopa ennakkoluulottomia, mutta he ohittavat Halla-ahon rasistisen retoriikan, koska heitä houkuttelee Halla-ahon suora puhe monikulttuurisuuden ongelmista ja hänen tarjoamat ratkaisut. Halla-aho onkin tietoisesti kirjoittanut suurimman osan teksteistään kysymysten muodossa, jolloin vastuu tekstistä vedetyistä tulkinnoista siirtyy lukijoille, eikä kirjoittajalle. Jää lukijalle päätettäväksi ovatko kirjailijan rasistiset ilmaisut vain ”tunnepuhetta”, ”värikkäitä vitsejä” vai kiinteä osa miehen maailmankuvaa ja agendaa. Tämä selittääkin, miksi minä näen suoraan Halla-ahon rasismin ja ajatusvirheet, kun taas joku muu voi nähdä fasismia ja kolmas taas vain huolestuneen liberaalin tunteitten purkauksia, joissa on ”totuuden siemen”. Epämääräisyys on Halla-ahon valtti ja se selittääkin, miksi hänen kirjoitettu retoriikkansa on karismaattisempaa kuin hänen julkinen esiintymisensä.

Yhteenveto

Jussi Halla-ahon ”Kirjoituksia uppoavasta lännestä” on suurin piirtein sitä, mitä odotinkin. Ainoa positiivinen puoli tässä kirjassa on Halla-ahon loistava kirjoittaminen. Vaikka miehen teesit ovat absurdeja, hän osaa kirjoittaa viiltävää sarkasmia, jolle onnistuin aidosti nauramaan. Mutta jos tätä yrittää tarkastella vakavissaan, niin ei tämä ole muuta kuin rasistista propagandaa. Maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen liittyy oikeasti vakavia ongelmia, jotka juurikin valtamedia on asiallisesti raportoinut, mutta se tapa, jolla näitä ongelmia aletaan tässä kirjassa analysoimaan ovat liian puutteellisia ja haitallisia.

Kirjassa valikoidut tekstit antavat kuvan jo radikalisoituneesta kirjoittajasta. Se oli minulle yllätys, koska oletin kirjan olevan koottu niin, että pystyt seuraamaan, miten viaton maahanmuuttokriitikko joutuu ankaran leimaamisen ja kritiikin takia radikalisoitumaan. Halla-aho selvästi menetti huikean propagandatilaisuuden asemoida itsensä uhriksi. Enemmänkin saat kuvan miehestä, joka luulee olevansa äärimmäisen fiksu, kun ei ymmärrä sosiologiaa.

Tämä kirja sai minut pohtimaan Said Ahmedin analyysiä kirjassa ”En ole rasisti, mutta… Maahanmuutosta, monikulttuurisuudesta ja kritiikistä” (2009), jonka mukaan Halla-ahon kaltaiset äärioikeistolaiset juuri syntyivät, koska heidän kritiikkiään leimattiin rasistiseksi, sen sijaan, että kuunneltiin heidän aitoja huolia ja pyrittiin yhdessä etsimään ratkaisuja. Olisiko perussuomalaisten radikalisoituminen äärioikealle voitu välttää, jos Halla-ahon nostattamia huolia olisi pyritty analysoimaan ilman leimaamista? Tämä kirja ei selvästi anna vastausta siihen, koska sen lähtökohdat ovat jo rasistisia ja propagandistisia. Mutta mitä tämä kertoo modernista kotimaisesta äärioikeistosta, kun Halla-aho pidetään sen suurimpana ajattelija?

Jätä kommentti

Kategoria(t): Rasismin ja äärioikeistolaisuus

Avainsanat: , , , , , , , , , ,