Avainsana-arkisto: hindulaisuus

Monikulttuurista natsiokkultismia

Savitri Devin ”Salama ja aurinko” on vuonna 1958 julkaistu okkultistinen uusnatsimanifesti

10

Idea

Devi loi lähes yksin tällä kirjallaan modernin uusnatsismin ideologisen pohjan. Kirja perustuukin Hitlerin puheisiin ja hänen ”Taisteluni” kirjaan (1925) sekä hidunjen pyhän kirjan Bhagavad-Gitaan rasistiseen tulkintaan.  Nykyään kaikista väkivaltaisimmat ja avoimen brutaalit uusnatsiryhmät kannattavat Savitri Devin muotoilemaa versiota kansallissosialismissa. Tämä manifestin kansikuvassa oleva Natsi-Saksan SS:n ”Musta aurinko” -tunnus onkin esiintynyt sellaisten uusnatsiterroristiryhmien propagandassa kuin amerikkalasen Atomwafen divisioonan, brittiläisen National actionin ja viimeiseksi Christchurchin terroristin manifestissa, mutta myöskin Rajat Kiinni! -liikkeen aktivistien Panu Huhtasen ja Marco de Witin propagandassa. Vuoden 2017 USA:n Charlotesvillen natsimellakoissa mustan auringon tunnus näkyi useassa lipussa eri versiona, kuten yhdistettynä Texasin osavaltion lippuun. Tästä kirjasta onkin peräisin uusnatsien ”14 sanaa”, eli ”Meidän pitää turvata kansamme olemassaolo ja valkoisten lasten tulevaisuus”, joka esimerkiksi löytyy tatuoituna kansallissosialismia kannattavan Soldiers of Odinin perustajan Mika Rannan sormissa.  Savitri Devin ideat yhä aiheuttavat viattomien ihmisten kuolemia ympäri maailmaa, vaikka ne ovat ilmiselvän absurdeja.

Devi argumentoi tässä yli 400-sivuisessa manifestissaan, että ”rotujen” sekoittuminen on heikentänyt arjalaisen rodun, luoden ”biologisen kaaoksen”, jonka vuoksi maailmassa on ongelmia. Kirjan ideologia perustuu uskomukseen, että kaaos on osa todellisuuden luonnetta, koska maailma on jatkuvasti rappeutumassa, kunnes se saavuttaa tietyn lakipisteen, jonka jälkeen se joudutaan aina välillä ”puhdistamaan” . Kirjailijan mukaan Toinen maailmansota oli viimeisin lakipiste.

Devin mukaan, kun juutalaiset, homot, vammaiset ja muu ”heikompi aines” hävitetään, maailmassa voi alkaa uusi kultakausi, kunnes tulevaisuudessa uusi puhdistuksen aalto tulee tarpeelliseksi. Maailma pyöriikin massamurhan ja hävityksen sykleissä, joita aloittaa suuren sotapäällikön muodossa uudelleensyntynyt Kalki-jumalatar (Vishnu-jumalan kymmenes inkarnaatio tai avatar). Viimeisin Kalki-jumalttaren inkarnaatioista oli Adolf Hitler, eli “aurinko, joka valaisee maailman ja salama, joka tuhoaa sen”.

Antihumanismi

Natsi-Saksa oli yksi edelläkävijä luonnon ja eläinten oikeuksissa, vaikka samaan aikaan se hävitti teollisella mittakaavalla miljoonia ihmisiä, kuten viime vuonna arvioimassani Tapio Tammisen “Himmler ja hänen suomalainen Buddhansa” (2018) kirjassa ilmenee. Devi oikeuttaa tämän edellä mainitun maailmankuvan antihumanismilla, joka perustuu siihen ideaan, että ihmiskunta on vain yksi laji muitten joukossa, joten sitä pitää kohdella samalla tavalla kuin eläimiä: Ei yksilönä, vaan lajinsa edustajana. Tällä logiikalla Devi kykenee samaan aikaan vastustamaan tehomaataloutta, lihansyöntiä, eläinkokeita, turkkisteollisuutta, metsähakkuita ja kannattamaan juutalaisten massamurhaa. Kirjailijan mukaan juutalaiset, homoseksuaalit ja vammaiset ovat joko ”tuholaislajeja” tai ”sairata” yksilöitä, joita voidaan valtion toimesta eliminoida, pelastaakseen arjalaisen rodun. Logiikka on sama kuin maataloudessa tai metsähoidossa, jossa tartuntatautiin sairastunut tai liian suureksi kasvanut lauma eläimiä tai viljelykasveja voidaan hävittää, jotta ekologinen tasapaino voidaan säilyttää. Kuulostaako tutulta? Tämä onkin vain rasistisempi versio Pentti Linkolan teeseistä.

Devi suoraan sanoo, ettei ihmisellä ole mitään perustavanlaatuista arvoa tai oikeuksia. Samalla tällainen ekologinen antihumanismi, oikeuttaa vahvimman oikeuden, johon Devin ideologia perustuu. Kuten luonnossa, ihmistenkin yhteiskunta pitää perustua vahvimpien hierarkiaan, jossa ihmisen arvo mitataan siinä, onnistuuko hän alistamaan toisen ihmisen.

Sakeuden jakamaton yksikkö?

Tämä kirja oli jotain niin perverssiä ja vastenmielistä, että olen melko varma, ettei tätä sakeammaksi fasismi voi mennä. Sen lisäksi, että kirjailija aivan tosissaan argumentoi Hitlerin olleen myyttinen hindujumaltar, tässä ajetaan avointa murhanhimoista rasismia. Vaikka olen lukenut mitä perverssimpiä vihamanifestia, tämä oli kaikista järkyttävin. Se avoimuus, millä kirjailija argumentoi juutalaisten hävityksen puolesta oli jotain uutta. Esimerkiksi yksi ensimmäisistä arvioimani vihamanifesteista oli Luther Piercen ”Turnerin päiväkirjat” (1978), joka oli romaaniksi naamioitunut uusnatsimanifesti. Devi ei naamioi kansanmurhafantasiansa, vaan suoraan julistaa niitten olevan välttämättömiä. Olen niin tottunut vihjailuihin ja kiertoilmaisuuksiin, että tällainen rehellisyys oli šokeeraavaa.

Tässä kirjassa argumentoidaan suoraan, että juutalaisten lasten pitäisi jättää kuolemaan nälkään, että vammaiset ja köyhät pitäisi joko tappaa tai orjuuttaa. Kirjailijan maailmankuva onkin todella pimeä sekoitus hindulaista kastijärjestelmää, talousliberaalia elitismiä ”heikomman aineksen hyötykäytöstä” ja valkoista ylivaltaa. Kirjassa argumentoidaankin imperialistisen diktatuurin puolesta, joka tuhoaa valtiot ympäriltään, hävittäen tai orjuuttaen sen kansat, jotta valkoiset heteroseksuaaliset yläluokkaiset arjalaiset voisivat saada lisää ”elintilaa”. Naisten ainoa oikeus on olla arjalaisten heteromiesten synnytyskoneita. Vapaus ja demokratia on kumottava, ja ihmiskunnan on oltava osa valtion hallitsemaa massaa, jota muovataan suurten periaatteiden mukaan. Yksilön ”onnellisuus” määrittyykin siinä, että tämä saa ”vapauden” elää juuri, kuten valtio käskee, ilman että tarvitsee itse stressaantua siitä, miten elää hyvä elämä.

Mielestäni Devin hindunatsiokkultismi on se lopullinen ideologisen pimeyden päätepiste. Kirjan arvot ja ideat ovat niin hulluja ja pahuutta uhkuvia, että epäilen, onko olemassa tätäkin pahempi ideologia? Kuitenkin on ihmisiä, jotka uskovat tähän paskaan ja ovat valmiina tappamaan ja kuolemaan sen puolesta! Pystyn kuitenkin ymmärtämään, miksi tämä ideologia vetoaa joihinkin ihmisiin. Onhan voimaannuttavaa uskoa, että itse kuuluu tähän myyttiseen arjalaiseliittiin, jolla on valtaa tuhota ja alistaa muita ihmisiä, koska on osa jotain suurempaa kosmista suunnitelmaa. Samalla ajatus siitä, että olisi olemassa jokin ”luonnollinen” ideologia, joka uinuu kaikkien ihmisten sisällä, on rauhoittavaa. Siinä, missä liberalismi ja kommunismi ovat tiettyihin todellisuutta koskeviin havaintoihin perustettuja konstruktioita, kansallissosialismi kehystetäänkin epäideologiaksi, joka on vain olemassa meidän DNA:ssa. Natsin ei tarvitse miettiä miten oman ideologian periaatteita voidaan soveltaa erilaisiin eettisiin tilanteisiin, vaan sen sijaan Devi käskee toimimaan vahvemman oikeudella. Kansallissosialismi näyttäytyykin tässä juurikin barbaaristen impulssien ideologiaksi, joka on paljon yksinkertaisempi kuin jihadismi, jonka kannattaja joutuu nojautumaan tuhansiin sivuihin sharia-lakia, jota vielä pitää osata tulkita oikein! Onhan Benito Mussoliini kuvannut ”Fasismin oppijärjestelmä” (1932) manifestissaan fasismia enemmänkin “liikkeenä” ja “toimintana” kuin filosofisena ideana. Samalla Hitlerin palvonta jonain pimeyden ankarana jumalana on helppoa natseille, koska diktaattoria jo palvottiin eläessään, jonain “kansakunnan pelastajana.”

Jos haluaa nähdä, miltä tällainen fanaattisuus näyttää, on vain katsottava amerikkalaisen Atlantic-sanomalehden kuvaaman videon Alt-right kokouksessa, jossa ylistetään presidentti Trumppia sanomalla ”Heil Trump, heil meidän kansa, heil voitto!” johon osa yleisöstä vastaa nostamalla oikean kätensä natsien sieg hail-tervehdyksenä. Videossa uusnatsit huutavat ja rääkyvät fanaattisessa kiihkossa nostaessaan oikean kätensä kuin olisivat suuren tunnekuohun vallassa. Samassa videossa uusnatsijohtaja Richard Spencer viittaa Devin ideologiaan, kun hän kutsuu valkoisia “auringon lapsiksi”. Kun on varma omasta kosmisesta oikeudesta alistaa toiset, ei voi, kun pissata housuihin innosta. Mieleen tulikin George Orwellin “1984” romaanin pahiksen kuuluisa lause ”Jos haluat kuvitella tulevaisuuden, voit kuvitella saappaan, joka polkee ikuisesti ihmiskasvoja.” Devin natsiokkultismin kannattajat kuvittelevat itse pukevansa kyseistä saapasta.

Itsepetos

Kuten James A. Ahon ”This Thing of Darkness: A Sociology of the Enemy” (1995) kirjassa esitettiin, Devin kaltaiset uusnatsit kehystävät juutalaisvihan itsepuolustukseksi. Oikeuttaakseen kokonaisen ihmisryhmän tuhon, Savitri Devin joutuu vetomaan salaliittoteorioihin, joitten mukaan juutalaiset ovat valloittaneet maailman ja yrittävät kapitalismilla, kommunismilla, valtamedialla ja maahanmuutolla tuhota valkoisen rodun. Kirjailija referoi suoraan Hitleriä, joka sanoi ”Kansallissosialismin juutalaisvastaisuus on arjalaisen tapa puolustautua juutalaista aggressiota vastaan”. Mutta kuitenkin, koska juutalaiset eivät oikeasti hallitse maailmaa tai käy sotaa valkoisia vastaan, Devi joutuu vetoamaan tekaistuun ”Siionin viisaitten pöytäkirjaan” ja Talmudin kirjaimelliseen luetaan. Näillä hatarilla eväillä kirjailija rakentaa tarinan, jonka mukaan juutalaisuus on juutalaisten ylivaltaa ajava uskonto, jonka mukaan ”vääräuskoiset” on orjuutettava huijaamalla heidät sekoittumaan muitten rotujen ja ”heikompien” ihmisten kanssa. Samaan aikaan juutalaiset pitäytyvät sekoittumasta ”vääräuskoisten” kanssa pysyen ”rotupuhtaina”, mikä natsien mukaan tarkoittaa, että juutalaiset säilyttävät ”rodullisen elinvoiman”. Eli natsien juutalaisvastaisuus perustuu uskomukseen, että rotujen sekoittuminen heikentää ”rodun” elinvoimaa ja valtaa.

Natsien logiikan mukaan, Koska juutalaiset menevät naimisiin keskenään (kuten suurin osa vähemmistökansoista) heidän on kuuluttava johonkin salaliittoon. Kuulostaako tutulta? Minusta tämä natsien argumentaatio muistuttaa todella paljon islamofobista propagandaa. Olenkin kirjoittanut kokonaisen artikkelin “Vanhat keinot, uusi vihan kohde. Islamofobian juutalaisvastaiset juuret.” siitä, miten näin juuri on. Ainoana ero on se, että nykyiset äärioikeistolaiset eivät usko, että muslimit hallitsevat maailmaa, vaan ”kulttuurimarxistit”. Mutta ketkä ovat nämä ”kulttuurimarxistit”? Juutalaiset tietenkin! Jo se, että ”kulttuurimarxismi” on Natsi-Saksan ”kulttuuribolsevismi” termin uusi versio, pitäisi olla vihje tästä.

Juutalaisviha ei ole hävinnyt minnekään, vaan naamioitunut kiertoimaisujen taakse.  Mutta jo se, että Devi joutuu keksimään kuvitteellisen sodan, osoittaa, että koko kansallissosialismi perustuu valheeseen, joka on niin epäinhimillinen, että uskoakseen siihen on omattava irrationaalista pelkoa. Tämä pelko on niin merkittävä osa omaa identiteettiä, että siitä luopuminen on kauhistuttavaa. Parempi rakentaa valheiden verkko, joka oikeuttaa oman pelon ja vihan kuin kohdata totuuden, että on vain rasistinen mulkku. Minusta tällainen asenne on pahuutta. Tietoista halua valehdella itselleen, jotta voi oikeuttaa verenhimoiset halut, ei voi muuksi kutsua.

Koska juutalaiset eivät ole yhtenäinen ryhmä, vaan joukko eri etnisyyksiä, joilla on erilaisia tulkintoja samasta uskonnosta, Devi joutuukin keksimään, että juutalaisuus on ikuinen ”paha henki” joka asuttaa kaikkia juutalaistaustaisia, riippumatta heidän etnisyydestä tai uskonnottomuudesta. Juutalaisuudesta ei voikaan paeta, kirjailijan mukaan, vaan oma olemassaolo on ikuisesti kirottu. Tässä piileekin rasismin kauheus: oma olemassaolo on kuolemantuomio. Juuri tällaisella järkeilyllä natsit kykenivät teurastamaan keskitysleireissä miljoonia viattomia ihmisiä, jopa naisia, lapsia ja vanhuksia.

Antikommunismi

Devin mukaan Hitler vastusti kommunismia, koska kommunismin mukaan ihmisyys on materiaalisten olosuhteitten määrittelemä, eikä ninkään pysyvän ominaisuuden. Devi referoi Hitleriä, jonka mukaan, jos ihmistä voi muuttaa, muuttamalla tämän elinolosuhteita, se tarkoittaa, ettei ole olemassa pysyviin ominaisuuksiin, kuten personalisuuteen ja perinnöllisyyteen sidottuja ”luonnollisia hierarkioita” jotka erottavat yksilöitä ja rotuja toisistaan, ja tämä on suuri vääryys. Eli äärioikeistolaiset vihaavat vasemmistoa juuri, koska vasemmisto haastaa hierarkioita. Mitä enemmän pitää hierarkioita jonain pyhänä asiana, joihin ei saa koskea, sitä enemmän vihaa vasemmistoa. Natsit ovat juuri tämän takia äärioikeistolaisia, koska heille hierarkiat ovat niin tärkeitä, että niitä pitää puolustaa mitä raakalaismaisella väkivalalla. Tasa-arvo on äärioikeistolle pyhäinhäväistys. Tämä selittääkin, miksi äärioikeistolaiset vihaavat maltillista oikeistoa: nämä ovat valmiita kannattamaan jonkin verran hyvinvointivaltiota ja maahanmuuttoa sekä vapaata markkinataloutta. Kaikki edellä mainitut ideat mahdollistavat, että “kuka tahansa” voi nousta hierarkiassa eteenpäin, eikä kenelläkään ole etuoikeuksia. Äärioikeisto haluaa kuitenkin pysyviä etuoikeuksia tietyille ihmisille, eli itselleen. Tässä kirjassa tätä kutsutaan “geneettiseksi aristokratiaksi”.

Jo se, ettei tässä kirjassa olenkaan käsitellä taloustiedettä, vaan ainoastaan kerran kirjailija mainitsee, että täysin rajoittamaton kapitalismi “tuhoaa kulttuurisen yhtenäisyyden”, paljastaa sen, ettei aihepiiri ole natseille tärkeää. Sen lisäksi, ettei tässä kritisoida taloutta tai oteta kantaa siihen, minkälainen olisi paras taloudellinen järjestelmä natseille, tässä halveksitaan köyhiä, jotka kirjailijan mukaan ovat köyhiä, koska “ovat geneettisesti rappeutuneita”. Tämä tarkoittaa, ettei natseille muulla olekaan väliä kuin “alempien” ihmisten tuho. Kansallissosialismi näyttäytyy tässä kirjassa puhtaasti elitistisenä vihan ja alistamisen ideologiana.

Kaksinaamaisuus

Vaikka tämä kirja on hyvin rehellinen sen juutalaisvihassa, kirjailija yrittää argumentoida, ettei Hitler ja natsit olleet antisemitistejä, rasisteja tai vainonneet juutalaisia. Kirjaimellisesti tässä kirjassa samaan aikaan argumentoidaan, ettei holokaustia tapahtunut ja, että juutalaiset pitää hävittää.  Pähkinänkuoressa kirjailija vastustaa rasismisyytöksiä, koska ne sisältävät oletuksen, että rasistit ja antisemitistit ovat väärässä ja heidän maailmankuvansa perustuu valheeseen ja vihaan. Tämän oletuksen takia, Devi argumentoi, ettei Natsi-Saksa ollut antisemitistinen ja rasistinen, koska juutalaiset olivat oikeasti yrittämässä hävittää valkoisen rodun sukupuuttoon. Eli ollaan rasisteja, mutta kielletään olemasta rasisteja, koska uskotaan oman rasismin olevan oikeutettua. Mielestäni tällainen kehäpäätelmä osoittaa, että sisimmässään, Devi ja muut natsit tietävät olevansa väärässä ja sen vuoksi he joutuvatkin keksimään mitä ihmeellisempiä selityksiä, välttääkseen tulla leimatuksi rasisteiksi, vaikka ilmiselvästi ovatkin. Siteeraten James. A. Ahoa, ihmiset eivät yksinkertaisesti kestä tulla kutsutuksi ”pahoiksi” ihmisiksi, vaikka kuinka heidän toimintansa olisi sellaista. Kun rakastaa itseään, pahuuden tunnustaminen on sama kuin myöntäisi, että on huono ihminen, mikä taas pakotta miettimään, miksi oikein rakastaa itseään? Ahon mukaan äärirasistien koko identiteetti perustuu vähemmistöjen vihaan ja jos tätä vihaa ei ole, heillä ei ole mitään jäljellä, kuin ammottava henkinen tyhjyys. Tämä selittääkin, miksi uusnatseissa esiintyy niin paljon yksinäisiä susi -tyyppisiä terroristeja ja koulusurmaajiaTämä selittääkin, miksi uusnatseissa esiintyy niin paljon yksinäisiä susi -tyyppisiä terroristeja ja koulusurmaajia. Jotkut natsit lopulta tajuavat, että heidän koko elämänsä ei ole mitään merkitystä, joten yhtä hyvin he voivat lähteä tästä maailmasta murhaamalla mahdollisimman paljon viattomia ihmisiä ja lopulta itsensä.

Yhteenveto

Savitri Devin “The Lightning and the Sun” on yksi pahamaineisimmista vihamanifesteista, mitä on koskaan kirjoitettu, mutta samalla yksi vähiten tunnetuimmista. Kirja on hyvin kirjoitettu ja helppo lukea, mikä on poikkeuksellista uusnatsien kirjallisessa skenessä. Devi on tutkinut laajasti erilaisia mytologioita ja natsien omia kirjoituksia, antaakseen hyvin sivistyneen kuvan omista ideoistaan. Mutta silti, vaikka kuinka sisäisen johdonmukaisesti kirjailija argumentoi, tavalliselle ihmiselle koko hänen ideologiansa vaikuttaa pähkähullulta kyhäelmältä valheita ja mielisairauden tuottamia harhoja. Okkultistinen kansallissosialismi onkin niin absurdi, etteivät suurin osa uusnatseistakaan kannata sitä, mutta ne, jotka kannattavat ovat äärimmäisen fanaattisia ja väkivaltaisia. Kertoo jotain aikakaudestamme, kun tällainen ideologia nostaa jälleen ruman päänsä esiin.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Rasismin ja äärioikeistolaisuus

Verinen maahanmuuttokertomus

Yann Martelin ”Piin elämä” on fiktiivinen romaani intialaisesta maahanmuuttajasta, joka selvisi haaksirikosta tiikerin kanssa.

40

”Piin elämä” kertoo intialaispojan elämästä eläintarhassa ja matkastaan Kanadaahan, joka keskeytyy, kun koko perhettä ja eläintarhan eläimiä kuljettava rahtilaiva uppoavat. Tarinan fokus ei ole niinkään eläimissä, vaan Piin maailmankuvasta, jossa tämä tuntee tarvetta uskoa johonkin uskontoon ja miten hänen uskonsa joutuu kovilla kotukselle.

Teologiaa

Koska Pii kasvoi hindulaisuudessa, monijumaluus ja uskonnon monitulkinnallisuus mahdollistavat hänet omaksumaan samaan aikaan islamin ja kristinuskon. Pii päättyykin uskomaan kaikkiin 3 uskontoon samaan aikaan. Osa kirjasta on todella hauskaa ja mielenkiintoista filosofista analyysia eri uskontojen hyvistä ja huonoista puolista. Erityisesti hauskaa oli lukea, miten hindulainen kokee katolilaisuuden. Vaikka olen ollut aikuisiästä astin ateisti, minut alun perin kasvatettiin katolilaiseksi, joten oli todella mielenkiintoista kuulla ulkopuolisen perspektiivin uskontoon, johon kasvoin. Sitä luulisi ateistina kyseenalaistaneeni oman uskonnon kaikki aspektit, mutta tässä kirjassa tuodaan kokonaan uusia oivalluksia kristinuskosta, joita aiemmin en ollut edes tajunnut.

Mässäilyä

Mutta kaikki muuttuu kun Pii haaksirikkoutuu. Kirja muuttuukin yhtäkkiä äärimmäisen synkäksi ja väkivaltaiseksi. Enkä vain tarkoita kuolemaa ja lyömistä, vaan höyryäviä suolenpätkiä, haisevaa pissaa, paskaa, litratolkulla verta, kidutusta ja kannibalismia. ”Piin elämä” on todella brutaalin graafinen teos.

Kirjan ja elokuvan kansitaide eivät välitä kovin hyvin, miten rankka kirja tässä on kyseessä. Hahmon usko koetaan äärimmilleen, mitä hirvittävimmillä tavoilla. Niin uskoa Jumalaan kuin veganismiin.

Psykologiaa

Tämä ei ole kertomus siitä, miten poika ystävystyy tiikerin kanssa, vaan enemmänkin siitä, miten poika joutuu selviytymään äärimmäisissä olosuhteissa. Samalla tämä on kertomus siitä, miten uskonnot ovat ehkä ainoa tapa selviytyä psyykkisesti todella epäinhimmillisistä oloista, mutta oikeastaan mitään Jumalia ei ole. On vain ihminen ja tämän älykkyys. On sitten täysin sattumaa, että julkaisen tämän arvostelun pääsiäisviikolla, joten pahoittelut, jos pilasin tunnelman.

Yhteenveto

Piin elämä on lähes satanistinen sen viestissä. Ehkä kirjailijan ja kustantajien idea olikin markkinoida tätä kirjaa ihanana satuna, jotta ihmisiä saataisiin huijattua lukemaan siitä, miten kylmä meidän todellisuus oikeastaan on ja me kaikki olemme yksin tässä planeetassa. Mutta vaikka tämä kirja on kuin löysi pesäpallomaillalla ihmisen kasvoihin, sen brutaalin tylyn viesinsä takia, on tämä todella hyvä romaani, jota kannattaa lukea, jos ruokahalun menetys ei ole huolenaihe.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Mitä tällä kertaa luin

Onnellisuushypoteesi

Jonathan Haidtin ”Onnellisuushypoteesi” on neuropsykologinen tietokirja, joka naamioituu itseapuoppaaksi.

DSC_0036

Alussa epäilin lukea tätä kirjaa, koska en ole koskaan pitänyt itseapuoppaista. Koko idea, että joku tietää paremmin kuin minä, miten elää elämäni, on lapsesta asti tuntunut vieraalta. Silti, koska rakastuin Haidtin toiseen kirjaan, niin päätin lukea tämänkin, jossa
Haidt on koonnut omat neurotieteelliset teesit ja sekoittanut niihin maailmanuskontojen filosofiaa, jotta tavallisetkin ihmiset, erityisesti uskovaiset voisivat omaksua hänen ideoitaan. Mielestäni nerokas idea tieteen popularisoinnissa!

Tässä kirjassa siis sekoitetaan neuropsykologisia ja evoluutiobiologisia faktoja uskonnollisten ja filosofisten oivallusten sekaan, muodostaakseen kirjallisen kokonaisuuden, jonka perustella ihminen voi elää hyvän ja onnellisen elämän. Kirjan näkökulma on puhtaasti ateistinen, mutta silti se todistaa, että monet uskonnolliset opit ja ideat perustuvat todellisiin havaintoihin ihmisyydestä ja näin niitä kannattaa noudattaa.

Kirja lainaa niin Jeesuksen, Buddhan kuin Muhammadin ja monen muun hengellisen filosofin sanontoja hyvästä elämästä ja moraalista, jonka jälkeen, hän esittelee tieteelisiä tutkimuksia, jotka todistavat todeksi muinaisten profeettojen ideat. Tietenkin kirjailija ei omaksu kaikkia uskontojen ideoita, vaan hän poimii ne, jotka ovat yhdenmukaisia tieteellisten havaintojen kanssa ja hylkää kaiken ylimääräisen, jotta hän loisi universaalisen ihmisyysopin, jota pystyt noudattamaan.

Tässä kirjassa paljastuu esimerkiksi, että monet suuret profeetat olivat oikeilla jäljillä, mutta he vetivät havainnoistaan liian jyrkkiä johtopäätöksiä, jolloin syntyi monia uskonnollisia oppeja, jotka olivat joko liian monimutkaisia tavallisen ihmisen ymmärrettäväksi tai liian ehdottomia, jolloin vain pieni fanaattinen vähemmistö onnistui niitä noudattamaan. Voi kuulostaa vaikealta, mutta Haidt onnistui monen muun psykologin kanssa löytämään oppeja ja havaintoja, jotka yhdistävät kaikkia uskontoja ja monia sekulaareja filosofeja. Eli käsitykset uskontojen universaalista ”alkuperästä” ovat melko tosia.

Tietenkin Haidt ei ole luomassa tällä kirjalla uutta uskontoa, ainoastaan hän haluaa luoda yhteisen maailmankatsomuksen, jonka kautta elää. Eli tässä ei opeteta mitään käyttäytymissääntöjä ja rituaaleja, ainoastaan, miten antaa anteeksi ja muutenkin olla todella mukava ihminen. Henkilökohtaisesti minua ei kiinnostanut ohjeet hyvän elämän elämiseen, vaan enemmänkin kirjassa esitetyt psykologiset havainnot onnellisuudesta, pyhän ja profaanin kokemusten tieteelliset selitykset ja erilaisten ihmisyyttä koskevien maailmankuvien historia. Juu, olen sen verran omituinen jäbä.

Toinen mielenkiintoinen seikka oli poliittisen vasemmisto/oikeisto akselien analysointi, jossa pyrittiin löytämään kultainen keskitie. Kirjailija osoittaa, että vasemmiston käsitykset tasa-arvosta ja eri vähemmistöjen ja naisten ihmisoikeuksien kunnioituksesta ovat oikeutettuja, mutta konservatiivien käsitykset yhdenmukaisesta yhteisöstä, jossa on tiukkoja sosiaalisia periaatteita ovat myöskin oikeutettuja. Haidt löytää näitten näkemysten välillä keskitien, jossa täydellisesti toimiva yhteiskunta on sellainen, joka sallii vähemmistöjen tasa-arvoisen osallistumisen yhteiskunnassa, mutta samalla vaatii tiettyjen moraalisäännösten yhdenmukaisuutta ja lojaalisuutta yhteiskunnan arvoja ja tavoitteita kohtaan. Kirjailijan mukaan liian epäyhtenäinen rinnakkaisyhteisöjen elo rapauttaa yhteiskunnan koheesiota, mutta liian homogeeninen yhden kansanryhmän ylivalta suhteessa vähemmistöihin tukahduttaa liian suuren määrän eri ihmisten vapautta ja hyvinvointia.

Kutkuttavinta Haidtin keskitien tavoittelussa on, että hän huomaamattaan argumentoi kommunismin puolesta. Kirjassa vältetään äärimmäisiä ideologia ja uskonnollisia johtopäätöksiä, mutta silti moni kommunismin ydinteesi perustellaan tässä kirjassa oikeiksi. Esimerkiksi kirjailija mainitsee Karl Marxin vain kerran ja sekin on yhteydessä, jossa hän sanoo, että Marx oli oikeassa valittaessa, että teollistuminen on vieraannuttanut työläiset tuotannosta, mutta Marx veti tästä havainnosta liian äärimmäisiä johtopäätöksiä taloudesta ja ihmisyydestä. Kuitenkin, kun Haidt alkaa perustelemaan missä Marx oli väärässä ja mitkä ovat tieteelliset tosiasiat yksilön suhteesta työhönsä, niin hän huomaamattaan todistaakin kommunistiteoreetikon oikeaksi! Eli Haidt ei ole lukenut Marxia tai muuta kommunistiteoriaa kunnolla. Tässä vaiheessa huomaa, että kaikenlaisen äärimmäisen poliittisen kirjallisuuden lukeminen on hyödyksi, kun huomaa tällaisia yhteensattumia.

Jos tuntee kirjailijan mielipiteitä tämän kirajan ulkopuolella, niin tiettää, että Haidt ei ole joku kaappikommari, joka on ujuttanut marxilaista teoriaa kirjaansa.  Tietenkin tämä ei tarkoita vielä sitä, että meidän olisi omittava tuotantovälineet työläisten haltuun ja siirtyä kohti kommunismia, vaan enemmänkin sitä, että joissakin asioissa Karl Marx oli oikeassa. Voi kauhistus!

Eli Jonathan Haidtin ”Onnellisuushypoteesi” on paljon enemmän kuin itseapuopas, joka opettaa olemaan henkinen, ilman että uskoo satuihin, vaan se on ehkä paras kommunismin puolustus, jonka ei-kommunisti on kirjoittanut.

Onnellisuushypoteesi
Jonathan Haidt, Jaana-Mirjam Mustavuori (suom.)
Basam Books Oy, 2011

Jätä kommentti

Kategoria(t): Islam, jihad ja maahanmuutto, Politiikka ja yhteiskunta, Teologia