Avainsana-arkisto: homous

Kaupunkien yössä

Saagani löytääkseen parhaan homokirjan on vienyt minut tutustumaan James Baldwinin, David Ebershoffin ja Harald Olausenin kirjoihin, kunnes lukulistassa vuoroon tuli John Rechyn vuonna 1963 julkaistu ”Kaupunkien yössä”. Tässä kirjassa on kaikki, mitä halusin homokirjasta: Seksiä, rakkautta ja eksistentialismia!   

11

”Ei homolla tavalla, vaan miehekkäällä latinotavalla”    

”Kaupunkien yössä” kertoo nuoresta meksikolaistaustaisesta miehestä, joka ryhtyy prostituutioksi rahan takia. Tästä alkaa reissaaminen pitkin Yhdysvaltojen suurkaupunkeja ja sen homokeskuksia.    

Kirjan sankari ei pidä itseään homona, vaan juuri päinvastoin tosimiehenä. Hahmon mukaan tosi miestä panettaa niin paljon, että hän harrastaa seksiä muitten miesten kanssa. 60-luku oli todellakin viatonta aikaa! Mutta tästä asetelmasta tuli mieleen Radio Rockin 2010-luvulla esitetty Marcelino Maustemakkara mainokset, joissa aina lopussa sanottiin ”Ei homolla tavalla, vaan miehekkäällä latinotavalla” 

Kuten otsikko antaa ymmärtää, romaanin tapahtumat sijoittuvat öisiin ja kosteisiin katuihin, joissa todella miehekkäät nuoret miehet etsivät iskettäviä asiakkaita. John Rechy luo kirjoitustyylillään täydellisen tunnelman, jossa tunnet hahmojen ajatukset, tunteet ja katujen ilmapiirin. Kuten monet nuoret miehet, romaanin sankari myöskin etsii itseään. Tietenkin tässä tapauksessa lopputulos on varmaan monelle selvä, mutta silti oli todella kiinnostavaa lukea siitä, mitä tarkoittaa olla ”tosimies”. Romaanissa hahmo kuuluu miehekkäisiin homoihin, joille on hyvin tärkeää olla lihaksikas, kova ja seksikäs, muttei naisellisia. Romaanissa törmätään myöskin ”kuningattariksi” kutsuttuihin naisellisempiin homoihin ja dragqueeneihin. Alussa romaanin hahmo halveksii naisellisempia homoja, mutta hän lopulta oppii arvostamaan heitäkin. Kaikki eri homotyypit kulkevat rinnakkain, mutta eivät harrasta keskenään seksiä. Hahmo myy itseään ainoastaan vanhemmille tosimiehille, jotka myöskin eivät ole homoja. Vaikka hahmot eivät käytä nahkatuotteita, tässä on sellaista Tom of Finland meininkiä. Erityisesti, kun romaanissa liikkuu merimiehiä ja sotilaita.   

Yksi tapa, jolla tarinan päähenkilö vakuuttaa itselleen, ettei hän ole homo, vaikkakin harrastaa seksiä miesten kanssa, onkin prostituutio. Hän tuntee, että hän vain harrastaa seksiä toisten miesten kanssa rahasta ja välillä hän seurusteleekin satunnaisten naisten kanssa. Erityisesti hyvin kauniitten naisten kanssa, koska hän on niin kova jätkä. Kuitenkin eri yöllisissä kaupungeissa hahmo tapaa erilaisia ihmisiä, jotka alkavat saada hänetkin miettimään kuka hän on? Tämä eksistentiaalinen kuvaus oli todella liikuttavaa ja pani minutkin miettimään elämääni. Pystyin samaistumaan hahmoon siitä huolimatta, etten kamppaile seksuaalisuuteni kanssa. Tämä on minusta huikea saavutus, vaikka romaani on enemmänkin yhden hahmon persoonan tutkielma, jossa paljastuu lapsuuden traumoja ja muuta sellaista uniikkia.   

Ongelmia   

Suurin ongelma tässä romaanissa on sen lähes runollinen ote, jossa dialogit, sivuhahmojen monologit, ilmapiiri- ja ympäristökuvaukset sekoittuvat yhteen pötköön. Vaikka tällainen tyyli toi todella kiinnostavan melankolisen ja katkeransuloisen tunnelman, oli välillä vaikeaa seurata, mitä oikein tapahtui. Sitten romaani oli mielestäni turhan pitkiä. Ei sitä tarvitse jokaisessa Yhdysvaltojen homokeskuksessa käydä tarjoamaan makkaraansa löytääkseen itsensä. Kuitenkin loppu oli huikea ja tunsin, kun olisin hyvästellyt hyvän ystävän, joka viimein löysi itsensä.   

60-luku   

Sivuhuomiona, olen huomannut, että pidän erityisen paljon 1900-60-luvulla kirjoitetuista amerikkalaisista romaaneista. En ole elänyt tuota aikaa, joten nostalgiasta ei voi olla kyse, mutta jotain näissä vanhoissa romaaneissa on paljon vetoavampaa kuin nykyisissä. En tiedä liittyykö se juuri eksistentialismiin ja vähemmistönä olemiseen? Suosikkiromaanini ovat juurikin Richard Wrightin, J.D. Salingerin, S.E. Hintonin, Isaac Asimovin, Jack Londonin ja John Steinbeckin teokset. John Rechyn ”Kaupunkien yössä” pääsee myöskin tähän mystiseen suosikkilistaani.   

Yhteenveto   

John Rechyn ”Kaupunkien yössä” on ihana kirja nuoresta miehestä, joka etsii itseään homostelukiertueen kautta, joka kykenee mestarillisella proosallaan liikuttamaan kenet tahansa.   

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Mitä tällä kertaa luin

Homolulu – Queernovelleja

Olen pitkään halunnut lukea jonkun homoromaanin, mutta en tiennyt mistä aloittaa. Luin James Balwinin ”Huone Pariisissa” (1956) mutta se oli mielestäni aika tylsä kirja, josta en ymmärtänyt mitään. Huomasin, että olin sen verran ennakkoluuloinen, että luulin homonovellin koostuvan kiihkeästi peppuseksistä, mutta samalla halusin lukea laadukkaan romaanin aihepiiristä. Molempia aspekteja yhdistelevän romaanin löytäminen osoittautui hankalaksi. Luin sitten David Ebershoffin ”Tanskalainen tyttö” (2000) joka toki oli juuri sitä, mitä odotinkin ja vähän ylikin, mutta huomasin aikuistuneeni ja halunneen jotain syvempää ja vähemmän järkyttävää. Sellaista cis-homomeininkiä. Sitten törmäsin tämän vuoden Pride-viikolla julkaistuun Harald Olausenin ”Homolulu – Queernovelleja” ja otin sen lukulistaan.

2

Idea

”Homolulu” on novellikokoelma, jossa saat kokea koko homouden kirjon. Tässä romaanissa on aivan kaikkea. Tavallisia rakkauskertomuksia, joissa homot käyttäytyvät samalla tavalla kuin heteroparitkin ja sitten sellaisia jännittäviä kertomuksia puisto-orgioista ja anuksen survomisesta. Romaanissa on myöskin historiallisista homorakkaustarinoista, joissa näkee, miten yhteiskunnan repressio on kohdellut heitä kaltoin. Tässä kirjassa pääset aika lähelle sitä, miltä tuntuu olla homo. Mutta kertomukset ovat kirjoitettu selvästi pääosin homoille, joten todennäköisesti en tajunnut kaikkia viittauksia ja vivahteita, mitä tässä kirjassa on. Lempikertomukseni oli kielletty rakkaustarina kahdesta talvisotaveteraanista. Liikutuin oikeasti kertomukselle, minkä loppu on herttainen ja kitkerä.

Ongelmia

Suurin ongelma on kertomusten epätasaisuus. Harald Olausen on selvästi taitelija ja jotkut kertomuksista ovat aika simppelejä, mutta iskeviä, kun taas toiset ovat niin runollisia ja vertauskuvallisia, että en ihan pysynyt perässä. Sitten tässä kirjassa on joitain kirjoitusvirheitä, minkä huomaaminen on jonkinlainen saavutus, kun minulla on vaikeuksia huomata omani.

Yhteenveto

Harald Olausenin ”Homolulu – Queernovelleja” on ihan hyvä kokoelma kertomuksia homoudesta. Tässä on huumoria, rakkautta ja erotiikkaa. Ehkä mielenkiintoisin havainto, mitä tässä kirjassa ei selitetä, on homojen kyky huomata, kuka on homo. Cis-heterona sitä olettaa kaikkien naisten olevan heteroita, joten ei siinä tarvita arvailla. Mutta miten homot tunnistavat toisen homon? Tässä kirjassa on kertomuksia, joissa hahmot näkevät toisen tuntemattoman miehen tai naisen kadulla ja jotenkin aistivat, että tämä on homo ja päinvastoin. Kirjassa ei selitetä, miten he tunnistavat toisensa? Kiinnostaisi tietää onko se kiinni kasvon mikrolihaksissa tai silmissä? Osaako joku suositella jotain kirjaa joka selittäisi tämän mysteerin?

1 kommentti

Kategoria(t): Mitä tällä kertaa luin