Avainsana-arkisto: internet

Kyberkommunisteja!

Ken MacLeodin, vuonna 1995 julkaistu ”Tähtijaosto” on kyberpunk-romaani tulevaisuudesta, jossa maailma on pirstaloitunut lukuisiin keskenään taisteleviin ääriryhmiin. Ainoa maailmaa yhdistävä koneisto ovat internetti ja Yhdysvaltojen ja YK:n muodostama maailmanlaajuinen pseudoimperiumi, joka juuri ja juuri saa jotkut maailman alueet pidettyä vakaina. Tässä maailmassa erilaiset hahmot, joihin kuuluvat hullu tutkija, uustrostkilainen palkkiometsästäjä ja entinen fundamentalistikristillinen tietokonekoodari yrittävät ratkaista mystisen tietokoneviruksen taustoja sekä mikä on ”Tähtijaosto”?    

8

Ajankohtainen   

Kirja vihjailee, että äärimmäinen poliittinen polarisoituminen johtui internetin uudesta ohjelmasta, joka tuotti yksilöille räätälöityä viihdettä ja uutisia, luoden lukuisia ideologisia kuplia. Uutisiin ei voi enää luottaa, koska lukuisat ääriryhmät tuottavat netissä omaa propagandaansa. Samalla jotkut aseelliset palkkasoturit saavat elantonsa videokuvaamalla tehtäviään kameralla ja lähettämällä ne heidän omiin nettisivuihinsa, sekä myymällä erilaisiin uutiskanaviin.  Tämä kirja kirjoitettiin ennen YouTube ja sosiaalista mediaa, joten on hieman ahdistavaa, että tämä kirja ennusti kummatkin keksinnöt ja esittää ne hirvittävän kroonisen sisällissodan alkusyiksi.    

Tässä romaanissa esiintyviä aseellisia ääriryhmiä ovat uustroskilaiset, anarkokapitalistit, fundamentalistikristityt, islamistit, äärivihreät ja monia muita.  Kirjassa on myöskin täysin uusia ja hulluja ääriryhmiä, kuten femininistit (joita ei tule sekoittaa feministeihin) jotka ajavat naisellisten arvojen hegemoniaa, koska uskovat maailman ongelmien johtuvan miehisistä hyveistä. Sitten on oma lempparini: anarkokansallisiset feministit. Nämä ovat natsianarkistifeministit, jotka uskovat kaupunkien ja patriarkaalin olevan juutalaisten miesten salaliitto alistaakseen valkoisen rodun! Kuitenkin kirjan sankarit ovat kommunistit, jotka yrittävät juonitteluilla ja erilaisilla salajärjestöillä kaapata vallan itselleen.    

Ongelmia   

Vaikka Ken MacLeod esittää aika ajankohtaisia ja kiinnostavia konsepteja kirjassaan, sen hahmot ovat todella ohuita ja tarina sekava. En pysynyt perässä siitä kuka oli kuka ja missä oikein oltiin? Romaanissa oli liikaa juonentynkiä, jotka menivät sinne sun tänne.    

Yhteenveto   

Ken MacLeodin ”Tähtijaosto” on kiinnostava kirja, koska se vaikuttaa ennustaneen nykymaailmamme, jossa Kylmä sota ja äärimmäinen poliittinen polarisaatio ovat palaneet voimalla. Samalla tässä on hyvä varoitus internetin pimeimmistä voimista, joitten esiasteita olemme jo nyt kokemassa. Harmi vaan, että kirjan tarina on kömpelösti kirjoitettu.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Mitä tällä kertaa luin

Kertomaton tarina BlackBerryn mahtavan nousun ja tuhon takaa

Suomessa BlackBerry ei ollut koskaan kovin tunnettu kännykkämerkki, mutta amerikkalaisissa elokuvissa se näkyi paljon. Moni tietää sen verran, että BlackBerry oli kallis businesskännykkä, jota kaikki hienot ihmiset käyttävät. Kun vuonna 2007 Iphone tuli markkinoille se kaatoi sekä meidän Nokian, että BlackBerryn kännykkävalmistajien huipulta, vaikka jälkimmäinen keksi koko älypuhelimen konseptin! Halusin sitten tietää enemmän tästä ikonisesta kanadalaisesta yrityksestä, joka onnistui häviämään itsensä aloittaman teknologiasodan. Otin luettavaksi vuonna 2015 julkaistun Jacquie McNishin ja Sean Silcoffin “Kadotettu kenttä: Kertomaton tarina BlackBerryn mahtavan nousun ja tuhon takaa.” (oma suomennos)  

13

Historia   

Kirja keskittyy Research In Motion (RIM) teknologiayrityksen perustajien Mike Lazaridis ja Jim Balsillie elämäkertoihin, jotka liittyvät suoraan BlackBerry brändin historiaan. Mike Lazaridis oli insinööri, joka oman tiiminsä kanssa suunnitteli BlackBerry puhelimen suuren näppäimistön ja kryptatun sähköpostijärjestelmän. Balsillie taas onnistui omilla kontakteillaan ujuttamaan suuryritysten johtajien käteen BlackBerryt, ohittaen täysin yritysten teknisen osaston, jossa kestäisi kuukausia arvioida uusi teknologian hyödyllisyys ja paikka teknologiabudjetissa. Tällä suoralla markkinoinnilla kaikki Pohjois-Amerikan rikkaimmat yrittäjät omistivat BlackBerryn, jolloin siitä tuli välittömästi menestyksen merkki, jota kaikki muutkin halusivat jäljitellä.  BlackBerry kännykästä tuli välittömästi valtion ja suuryritysten luotettu kommunikaatioväline. 

Kirjan mukaan kummankin yrittäjän tarinat ovat hyvin perinteinen keskiluokkaisten yrittäjien kasvutarinoita, mutta mielenkiintoisinta oli kummankin perustajan erilaiset persoonat. Lazaridis oli esoteeriseen kristillisyyteen uskova nörtti, joka halusi ennen kaikkea mukavuutta ja näppituntumaa teknologiaan.  Jim Balsillie taas oli häikäilemätön businessmies ja tyypillinen 80-luvun juppi, joka luki Sun Tzuta ja harrasti Amerikan Psykon kaltaista elämäntapaa. Balsillien ansiosta RIM yritys onnistui nousemaan pienestä kanadalaisyhtiöstä maailman suurimmaksi kännykkävalmistajaksi. Kuitenkin juuri molempien perustajien tyyli ja diktatoriset otteet aiheuttivat koko yrityksen kaatumisen.   

Kaatuminen   

Suurin syy BlackBerry puhelinten häviöön älypuhelinsodissa, oli juurikin RIM yrityksen perustajien totaalinen kyvyttömyys kuvitella tulevaisuutta tai kännykkäkuluttajia. Vaikka kummatkin keksivät 90-luvulla suuren kännykkänäppäimistön ja sähköpostijärjestelmän, he eivät kyenneet kuvittelemaan sen jälkeen mitään muuta innovaatiota kännykälle. Kummatkin uskoivat kännykkänsä olevan teknologian kulminaatio, jota asiakkaat tulisivat uskollisesti aina ostamaan.   

Yhteenveto   

McNishin ja Sean Silcoffin “Kadotettu kenttä: Kertomaton tarina BlackBerryn mahtavan nousun ja tuhon takaa.” on todella helppolukuinen tietokirja kanadalaisesta puhelinjätistä, joka loi pohjan älypuhelinteknologialle. Mutta se on myöskin tarina siitä, miten innovaattori voi jähmettyä omaan makaavuusalueeseen ja tuhoutua.   

Kertoo jotain kirjailijasta ja suuryrityskulttuurista, että kirjan lopussa ilmoitetaan iloisesti, että Black Berry:ksi uudelleennimetty RIM, selvisi taloudellisesta ahdingosta osittain, siirtämällä kännykkävalmistuksen Foxconn-yritykselle.  Kirjailija ei vain kerro, että tämä on tunnettu riistohikipaja, joka on niin pahamaineinen, että sen tehtaissa on turvaverkkoja työntekijöille, jotka yrittävät tappaa itsensä hyppäämällä ikkunoista ulos. Menin tarkistamaan, kannattiko rikkoa ihmisoikeuksia, googlaamalla BlackBerryn viimeisiä puhelimia. Eipäs näytä siltä. BlackBerryn kännykät ovat surkeita tavallisille kuluttajille ja ne ovatkin muuttuneet pienen brändiuskollisen kultin puhelimiksi. Suosittelen kaikille, joita kiinnostaa yritys- ja teknologiahistoria tämä kirja. Tässä on myöskin ripaus 80-luvun juppikulttuurin kuvausta, mikä oli aika kiinnostavaa.  

Jätä kommentti

Kategoria(t): Mitä tällä kertaa luin, tietotekniikka

Mitä internet tekee aivoillemme

Koska minua kiinnostaa poliittiset ideologiat ja miten ihmiset voivat omistaa koko elämänsä jonkun poliittisen aatteen edistämiseen, välillä luen neurologiaan ja psykologiaan liittyviä kirjoja. Koska pääaineeni on folkloristiikka, tietämykseni neurologiasta on aika pinnallinen ja se heijastuu satunnaiseen lukemistoon. Silmiini sattuikin Nicholas Carrin vuonna 2010 julkaistu ” Pinnalliset: mitä internet tekee aivoillemme” jonka laiton lukulistaan. Tämä siitä huolimatta, että olin jo lukenut Jaron Lanierin samana vuonna julkaistun ”Et ole koje” kirjan, joka käsittelee samaa teemaa. Tämä ”internet pilaa aivomme” genre on kiehtonut minua siitä asti, kun USA:ssa äänestettiin valtaan ilmiselvä fasistinen sekopää presidentiksi. Monet ovat todenneet, että internetin valeuutiset ja somen algoritmit ovat vaikuttaneet asiaan.

5

Idea     

Otsikon mukaan Carr pyrkii perustelemaan, miten internetin päivittäinen käyttö muuttaa ajatteluamme pinnallisemmaksi. Mutta tämän lisäksi teos on aika jännittävä tietokirja aivotutkimuksen historiasta. Vaikka olen jo lukenut muutaman kirjan aiheesta, kuten Steven Pinkerin ”The Blank Slate: The Modern Denial of Human Nature” (2002), Michio Kakun ”Future of the Mind: The Scientific Quest to Understand, Enhance, and Empower the Mind” (2014) ja Yuval Noah Hararin ”Homo Deus: huomisen lyhyt historia” (2015) silti tässä kirjassa oli paljon minulle ennestään tuntemattomia faktoja.     

Toisin kuin luulin, ihmisen mielen olemuksen keskustelu ei ole vielä päättynyt yksimielisyyteen siitä kuinka paljon ajattelumme on lukittu geeneihin. Pinkerin kirja oli minusta esittänyt aika vaakuttavaa aineistoa sen puolesta, että olemme suurimmaksi osaksi perimämme vankeja. Tässä kirjassa taas esitetään aika vaakuttavaa aineistoa sen puolesta, että ympäristö voi hyvinkin nopeasti muuttaa aivojemme fyysistä ja henkistä rakennetta! Uskottavaksi tämä väite menee, kun kirjailija tukeutuu pääosin neurologisiin tutkimuksiin. Pinker esimerkiksi omisti kirjansa kumotakseen humanistisia teorioita aivoista, joten on todella kiehtovaa, miten Carrin kirja päättyy päinvastaiseen lopputulokseen neurologialla. Toki koska tämä kirja on jo melkein 10 vuotta vanha, en voi ihan 100% sanoa, että keskustelu ihmisluonnosta ei ole muuttanut jälleen suuntaansa. Tieteellä, kun on tapana uudistua jatkuvasti.    

Historiaa.    

Carr esittää historiallisen materialismin kehyksellä, että teknologia ei vain muovaa meidän tapaa käsittää maailma ja näin keksiä uusia ideologioita, vaan oikeastaan meidän aivojemme fyysistä rakennetta. Kirjailija kertoo, miten uuden kirjoitus- ja lukemisteknologian käyttöönotto on todettu korostavan uuden teknologian vaatimaa neurologista aluetta, kun taas vähemmän relevantti aivon alue surkastuu. Kirjailija käsitteleekin, miten kirjoitustaito, taivuteltava kirja, grammaattiset säännöt, kirjapaino, tarkat kartat ja kirjoituskone ovat muovanneet tapaa, jolla jäsennämme ajatuksiamme ja kerromme niitä eteenpäin.   

Sitä esimerkiksi en tiennyt, että vielä keskiajalla eurooppalaiset kirjoittivat tekstejä suurissa pötköissä, vailla pilkkuja tai välimerkkejä. Kirjailija selittää, että ihmiset kirjoittivat kirjaimellisesti, miten ajattelivat ja näin lukeminen oli ulkopuolisille todella hankalaa. Tämän vuoksi vain korkeasti oppineet lukivat ja suurella vaikeudella. Mutta kun keksittiin pilkut ja välimerkit, lukeminen muuttui sujuvammaksi. Jos nämä vanhat teknologiat vaikuttavat dramaattisesti tapaamme hahmottaa maailmaa, silloin internetkin vaikuttaa ja tätä kirjailija pyrkii todistamaan, mutta toiseen suuntaan.    

Internetin neurologiaa    

Carr viittaa lukuisiin tutkimuksiin ja omiin kokemuksiin, joissa on havaittu, että nettiympäristö on sen verran ”äänekäs” erilaisten sivuikkunoitten ja ilmoitusten takia, että ihminen ei pysty keskittymään yhteen asiaan kerralla. Sen sijaan netinkäyttäjä poukkoilee eri välilehdestä toiseen, eikä lue ruudussa olevaa artikkelia kerralla. Tämä on samaan aikaan raskasta aivoille, että todella kiihottavaa. Saamme välittömän mielihyvän tunteen, kun vaihdamme sivua tai klikkaamme linkin, koska löydämme jotain uutta niitten takaa. Olen havainnut samaa ja joudunkin tämän kirjoituksen aikana vaihtamaan sivua Facebookiin, koska en heti keksinyt, miten jatkaa edellisen kappaleen lausetta. Sen sijaan että vain tuijottaisin tekstiä tai seinää, jotta ajatukseni voisivat jäsentyä paremmin, katselinkin, oliko joku haukkunut minua Facebookissa. Tämä voi kuulostaa omituiselta, mutta on todella tyydyttävää, kun joku tuntematon osoittaa kiinnostusta sinuun, vaikkakin vain ilmoittaakseen kirjallisesti halveksuntansa määrän. Mutta pahin havainto, mitä tässä kirjassa esitetään, on nettisivujen lukemisen erilaisuus, verrattuna fyysisiin paperiteksteihin: netissä ihminen lukee ”M” kuvioisesti vain silmäillen tekstin eri osia, sen sijaan että etenisi lineaarisesti edes takaisin. Kirjailijan mukaan tällainen lukeminen on nopeaa, mutta se ei kehitä pitkäkestoista muistamista ja pahimmassa tapauksessa se muovaa aivoista keskittymishäiriöisiä.    

Lukemisen iloa    

Kirjailija argumentoikin, että hidas, hiljainen ja pohdiskeleva fyysisen kirjan lukeminen on paras tapa harjoittaa omaa ajatteluaan ja muistaa lukemaansa kuin netissä. Koska asuin Brasiliassa nuoruuteni ja olin näköjään liian tyhmä ymmärtämään heti netin ihmeet, aloin käyttää teknologiaa vasta 15 vuotiaana täällä Suomessa. Tämän vuoksi olen tottuneempi lukemaan kirjoja kuin verkkoartikkeleita, joten kauhutarinat filosofian opiskelijoista, jotka eivät pysty lukemaan kirjoja, eivät päde minuun.    

Kirjan uskottavuutta lisää se, että monet ovatkin luonnehtineet runsasta lukemistani ”ihmeelliseksi”. Jopa yliopistossa runsaan kirjallisuuslähteiden käyttöäni on kommentoitu positiiviseksi. Tässä kirjassa viitataan metatutkimukseen, jossa paljastui, että samaan aikaan kuin netti yleistyi, lähdeviitteiden määrä on pudonnut merkittävästi. Tutkijat ovat alkaneet viitata samoihin tutkimuksiin, jotka esiintyvät Googlen hakutoiminnon ensimmäisillä sivulla, sen sijaan että tarkistaisivat järjestelmällisesti eri paikoista relevanttia informaatiota.   

Carr pelkää, että netti muuttaa ajatteluamme niinkin paljon, että alamme kirjoittaa kirjoja kuin nettisivun artikkeleita tai tekstiviestejä. Tällainen kehitys voi vaikuttaa tapaamme käsitellä informaatiota ja näin köyhdyttää ajatteluamme. Kirja loppuukin siihen pelkoon, että lopulta tietokoneet orjuuttavat meidät, koska olemme taantuneet henkisesti niin paljon.      

Yhteenveto     

Olen skeptinen sen suhteen voiko netti pilata ajatteluamme noinkin paljon? Mutta kuvailut teknologian kyvystä muuttaa aivojen rakennetta ja samalla ajattelutapaa, kuulostavat uskottavilta. Tämä voisi selittää, miksi köyhemmillä ihmisillä on todettu olevan oppisvaikeuksia. Puutteelliset kasvuolosuhteet, joissa huonon ruuan lisäksi ei ole kirjoja tai vanhempia, jotka opettaisivat lukemaan vapaa-ajallakin, voivatkin vaikuttaa suuresti nuoren älykkyyden muodostumisessa. Ongelma voitaisiin ratkaista vain parantamalla köyhempien materiaaliset olosuhteet ja tarjota parempia oppimisvälineitä.   

Carrin teesi on erityisen uskottava, kun 2.8 Hesarin artikkelin haastattelussa Bazarin tiedottaja Minttu Nikkilä totesi: ”Tieto on pirstaloitunutta. Sen voi päätellä ihan jo omasta mediakäyttäytymisestä: luen kännykästä yhden jutun sieltä ja toisen täältä. Tietokirja ei vilku tai värise, vaan sen äärelle voi rauhoittua ja saada jonkinlaisen kokonaiskäsityksen ­aiheesta.” 

Pari päivää Hesarin artikkelin jälkeen YLE uutisoi Lukutaidon rapautuminen näkyy äidinkielen tunneilla: ”Muutaman sivun novelli on monelle liian pitkä teksti”” jossa syytetään juurikin internetin infoahkyä ongelmaksi.

Ainakin en ole niin huonossa jamassa, etten jaksaisi keskittyä kirjan lukemiseen, kuten tässä kirjassa kuvatut tapaukset. Mutta edellä mainitut uutiset osoittavat kirjan teesit yhä ajankohtaisiksi ja uskottaviksi.      

 

2 kommenttia

Kategoria(t): Historia, Kovat tieteet, tietotekniikka