Avainsana-arkisto: Iran

Syyrian sota – Demokratiatoiveet diktatuurin ja islamismin ristitulessa

Olin viime vuonna kuuntelemassa Helsingissä järjestettyä Suomen sosiaalifoorumissa toimittaja Bruno Jäntin ja vasemmistopoliitikko Binar Mustafan luentoa Syyriaa ja Irakia riivaavasta sisällissodasta. Kun sitten kuulin, että Bruno Jäntti oli julkaisemassa tänä vuonna toimittaja Airin Bahmanin kanssa kirjan nimeltä ”Syyrian sota – Demokratiatoiveet diktatuurin ja islamismin ristitulessa”, laiton sen välittömästi lukulistaan, koska hänen Sosiaalifoorumissa pitämänsä luento oli sen verran vaikuttava, että varmasti kirjakin on.  

8

Idea   

”Syyrian sota – Demokratiatoiveet diktatuurin ja islamismin ristitulessa” perustuu kummankin kirjailijan omiin kenttätutkimuksiin Syyriassa. Näkökulma on tavallisen syyrialaisen siviilin, joka on jäänyt suurvaltojen megalomaanisten etupiirikamppailujen väliin. Tässä kirjassa haukutaan aivan kaikkia. Kukaan sodan osapuolista ei ole rehellinen tai viaton. Länsimaiset suurvallat haluavat kaataa keinolla millä hyvänsä Syyrian diktatuurin, mikä taas on mahdollistanut jihadistien sikiämisen Vapaan Syyrian armeijassa (VSA). Venäjä ja Iran taas tukevat Assadin diktatuuria keinoja kaihtamatta, mikä on heijastanut siviilien massamurhiin rypälepommeilla, kaasuiskuilla ja niin edelleen.    

Kirjan suurin teesi on, että Syyrian tavalliset demokratiaa ja sekularismia haluavat kansalaiset on marginalisoitu täysin. Sisällissota on ollut niin brutaali, että VSA:sta ei ole melkein muuta jäljellä kuin demokratiavastaiset islamistiset ääriryhmät. Lukiessa tätä kirjaa tuli kielitieteilijä Noam Chomskyn “Understanding Power: The Indispensable Chomsky” (2002) kirjassa esitetty havainto, että valtioitten brutaalit repressiot sitä haastavia kansalaisia vastaan, luovat ikään kuin luonnonvalinnan kaltaisen tilanteen, jossa ainoastaan häikäilemättömimmät ja väkivaltaisimmat toimijat selviävät hengissä, muuttaen hyvinkin demokraattisen kansalaisaktivistien ryhmän totalitaristiksesi sissiliikkeeksi. Tietenkin Chomsky tarkoitti 1900-luvun äärivasemmistolaisia ryhmittymiä, jotka valtaan päästyään, kumosivat kaikki kansalaisvapaudet, mutta voimme nähdä saman kehityksen Syyriassa.                                 

Kirjassa käydään läpi jokaisen sodan osapuolen historia Syyriassa ja miksi päädyttiin nykyiseen paskamyrskyyn, joka uhkaa koko maailman vakautta. Mutta myöskin, miten sodasta on puhuttu eri medioissa. Erityisen mielenkiintoiseksi menee, kun kirjailijat osoittavat, että joskus länsimainen media on valkopessyt VSA:ssa toimivia jihadistiryhmiä ”maltillisiksi kapinallisiksi” tai miten Suomen hallitus on iloisesti myynyt aseita Turkille, joka taas on aseistanut kurdeja massamurhaavia islamistimiliisejä.

Kirjassa analysoidaan, miten ISIS on muuttunut erilaisten toimijoitten propagandavälineeksi. Esimerkiksi rasistit yrittävät kehystää Isistä kaikkien muslimien edustajaksi ja sen takia maahanmuutto on estettävä, äärivasemmisto taas USA:n tai Israelin kätyreiksi, Turkin hallitus on taas käyttänyt Isistä perusteluksi, miksi äärivasemmistolainen PKK on tuhottava ja samaa on tehnyt Assadin, Venäjän ja Iranin, jotka käyttävät jihadistijärjestöä perusteena Syyrian opposition tuhoamiselle. Israel taas on vedonnyt Isisiin, perustellakseen, miksi se valloitti suuria maa-alueita Syyriasta.   

Tietenkin kirjassa käydään yksityiskohtaisesti läpi jokaisen sodan osapuolen ihmisoikeusrikkomukset, jotka ovat kuvottavaa luettavaa. Pahin kuitenkin kaikista osapuolista on ISIS, jonka brutaalius ja barbarismi voi rinnastaa Etelä- ja Keski-Amerikan oikeistodiktatuureihin. Jos haluaa menettää yöunet, ruokahalun ja uskon ihmiskuntaan, kannattaa lukea tämän kirjan ja Amerikkojen oikeistodiktatuurien ihmisoikeusrikkomuksista.    

Rakenne   

Kuten edellä mainittiin, kirja perustuu pääosin kirjailijoitten omiin tutkimuksiin, jotka koostuvat siviilien haastatteluista. Tavallisten ihmisten kokemuksia on haluttu nostaa esiin, jotta ihmiset oikeasti ymmärtäisivät, miksi niin paljon syyrialaisia pakenee maastaan. Se määrä pahuutta, jota tässä kirjassa esiintyy, on aivan kamalaa. Minulla on se vika, että sijoitan itseni samaan tilanteeseen, kun mitä kirjoissa kuvataan, joten ymmärrän täysin, miksi joku haluaa lähteä helvettiin koko maasta.  

Kirja paljastaa, että Syyrian sodassa on kuollut enemmän ihmisiä kuin kaikissa Suomen sodissa yhteensä! Erityisen mielenkiintoista ovat kirjassa esitetyt mielipidetutkimusten tulokset, jotka osoittavat, että konservatiivisista arvoista huolimatta, ylivoimaisesti suurin osa syyrialaisista kaipaa demokratiaa, sanan- ja uskonnonvapautta, eikä sekulaaria- tai islamistista diktatuuria. Valitettavasti, kukaan sodan osapuolissa ei ole sellaista herkkua tarjoamassa heille.    

Antaakseen laajempaa perspektiiviä, kirjailijat käyvät läpi lehtiartikkelit, tutkimukset ja raportit, joita on tehty konfliktista. Viitteitä tässä kirjassa onkin runsaasti, joka ikiselle väitteelle ja vielä kirjailijoitten omat kenttähavainnot samoista tapahtumista. Erityisen ansiokasta on, että suurin osa lähteistä ovat valtavirtalehtien artikkeleita tai YK:n raportteja. Ei siis, mitään “vaihtoehtomedioita” tässä kirjassa referoida. Esimerkiksi koko kirjassa referoidaan Venäjän hallituksen propagandajulkaisua RT:tä vain kerran ja siinäkin vain kertoakseen, mitä Putin on sanonut, jostain tilanteesta.    

Ongelmia   

Suurin ongelma on kirjan loppu. Tämä kirja loppuu kuin seinään, ilman yhteenvetoa tai mitään. Tämäkin ehkä sen takia, koska konflikti yhä jatkuu ja kirjailijat eivät halunneet moralisoida enempää, kun moni asia varmaan tulee ilmi vasta sodan loputtua. Pelkään kyllä pahoin professori David McCuanin olevan oikeassa, kun hän ennusti Syyrian tai koko Levantin alueen muuttuvan ikuisen sodan alueeksi, jota suurvallat ja –yritykset hyödyntävät taloudellisesti. Pitää muistaa, että öljyn myynti alueella ei ole loppunut edes silloin kuin ISIS valloitti öljykenttiä.   

Yhteenveto   

Bruno Jänttin ja Airin Bahmanin ”Syyrian sota – Demokratiatoiveet diktatuurin ja islamismin ristitulessa” on todella hyvä kirja, joka saa sinut menettämään uskosi ihmiskuntaan ja häpeämään länsimaalaisuuttasi. Tämä teos osoittaa koko länsimaisen liberalismin ylivertaisuuden ontoksi. Olemme yhtä barbaarisia ja häikäilemättömiä toimijoita kuin Syyrian aavikolla kököttävät jihadistit. Emme ole lisänneet olenkaan rauhaa Syyriassa, vaan lietsoneet sodan sellaisiin kauhistuttaviin mittakaavoihin, että se jo voidaan laskea kansanmurhaksi.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Islam, jihad ja maahanmuutto, Politiikka ja yhteiskunta

Uskovaisten seurassa

V.S. Naipaulin ”Uskovaisten seurassa” (oma suomennos) on matkakirja, jossa pyritään haastattelujen avulla avaamaan islamilaista fumdamentalismia.

20170803_163526

Naipaul kuvaa vierailemaansa maitten poliittista, kulttuurista ja uskonnollista historiaa, samalla pohdiskelleen eri oppaitten kanssa, miten islamilainen fundamentalismi nousi ja, miksi juuri nyt modernissa globaalin kapitalistisen hegemonian aikakautena, tämä menneisyyteen katsova liike on niin helvetin suosittu muslimimaailmassa? Vastaakseen kysymykseen Naipaul lähtee vallankumouksen jälkeiseen Iraniiin, Pakistaniin ja Indonesiaan haastattelemaan erilaisia muslimifundamentalisteja. Erityisesti sellaisia, jotka kasvoivat sekulaareissa perheissä, mutta kääntyivtä kaikista jyrkimpään islamintulkintaan, jossa fantasioidaan globaalista kalifaatista.

Kirja käy läpi perinteisen islamilaisen teologian ja, miten jokaisessa maassa uskonto on ilmennyt historian aikana. Kirjan henkilökohtainen sävy antaa lukemiselle sujuvuutta. Naipaulin omat analyysit eri kansakuntien käsityksistä ja haastatteltavien vastauksista olivat kiinnostavaa luettavaa.

Vaikka Naupal ei ihan kirjoita kaikista objektiivisemmalla tieteellisellä standardilla, niin hän tekee tässä kirjassa suuria oivalluksia haastattelutyylillään. Naipaul kysyy hyvin yksinkertaisia kysymyksiä ja vielä ysinkertaisempia jatkokysymyksiä, jotka antavat vaikutelman haastateltaville, että hän ei tiedä mistään mitään. Se onkin kirjailijan nerokkuus. Hän pakottaa fundamentalistit selittämään omaa järkeilyään, joka heille on itsestäänselvyys, mutta meille ulkopuolisille voi tuntua todella järjettömältä.

Naipaul ei anna suoria vastauksia, vaan spekuloi haastattelujen jälkeen, mitkä voisivat olla syyt ryhtyä fumdamentalistiksi? Kirjassa paljastuu hyvin se tosiasia, että mitä epätasa-arvoisempi maa ja mitä suuremmat rakennemuutokset vaikuttavat siihen, sitä houkuttelevammaksi uskonnollinen fundamentalismi muuttuu. Naipaul analysoikin islamilaista fundamentalismia hyvin kriittiseksi ja osoittaa sen, että se on historiallisesti melko nuori ilmiö, joka perustuu täysin anakronistiseen käsityksen islamin historiasta.

Toinen kirjassa useasti nouseva huomio on fundamentalismin epämääräisyys. Useat Naipaulin haastattelemat fundamentalistit, niin naiset kuin miehet, eivät osaa kertoa, miksi teokratia olisi parempi kuin sekulaari valtio? Esimerkiksi islamilaisen teokratian ideat talousjärjestelmästä ovat olemattomat. Fundamentalisteilla on vain epämääräisiä periaatteita köyhien auttamisesta ja oikeudenmukaisuudesta, mutta ei mitään konkreettista teoriaa, miten nämä periaatteet saavutetaan.

Naipaul paljastaa, että fundamentalismi houkuttelee ihmisiä, koska se vetoaa heidän lapsuuden epämääräisiin mielikuviin jostain ”loistavasta” menneisyydestä, joka islamissa tarkoittaisi ensimmäistä kolmea muslimisukupolvea Muhammadin jälkeen. Kirjailija osoittaa, että ei näittenkään sukupolvien historia ollut loistava, joten suurimmaksi osaksi fundamentalistit pelaavat vain mielikuvilla, jotka tuntuvat järkeviltä, koska moni islamilainen maa on niin köyhä ja moderni maailma musertaa alleen perinteisen kulttuurin ja arvot. Moni muslimi tuntee syvää ahdistusta siitä, että he joutuvat kilpailemaan toisiaan vastaan kapitalistisessa järjestelmässä, missä aito yhteisöllisyys ja toisten auttaminen on täysin kadonnut, eikä mikään ole enää pysyvää kuin lapsuuden muistoissa.

Mielestäni kirjailijan kuvaama muslimifundamentalistien hyväksikäyttämä mielikuvat ”hyvistä vanhoista ajoista” muistuttavat todella paljon fundamentalistikristittyjen, konservatiivien ja äärioikeistolaisten ajatuksia. Jos on koskaan tutustunut autoritaarisen mielen-teoriaan tai sen kaltaisiin mielikuvatutkimuksiin, niin tässä kirjassa ilmenevät mielikuvat ovat hyvin samanlaisia. Naipaul päättyykin siihen johtopäätökseen, että uskonto itsesään ei ole se ongelma, koska se on niin monessa sarassa ristiriidassa fundamentalistien käsitysten kanssa, mutta enemmänkin niisä kurjissa ja lähes epätoivoisissa oloissa, joissa moni elää. Enkä tarkoita henkikökohtaista köyhyyttä, koska moni haastateltava fundamentalisti ei ole koskaan ollut köyhä, vaan moni on korkeasti koulutettu länsimaisissa yliopistoissa ja muutenkin elää hyvinkin mukavaa elämää. Mutta omasta etuoikeudestaan huolimatta nämä nuoret kokevat, että yhteiskunta, jossa elävät on köyhä ja sairas kaiken kilpailun ja eriarvoisuuden takia. Kaikki vapaan markkinatalouden tuomat eriarvoistumisen lieveilmiöt koetaan olevan länsimaista ”sairautta”, joka on tuhoamassa kuvitteellisen muslimi-idyllin, jota nämä fundamentalistit kuvittelevat saavan takaisin alistamalla koko yhteiskunnan tiukkoihin keskiaikaisiin islamilaisiin lakeihin.

Ristiriitaisinta onkin, että vaikka fundamentalistit kiroavat länsimaista kapitalismia, niin he haluavat kaiken sen tuottaman huipputeknologian ja infrastuktruurin itselleen. He kuvittelevat, että globaali kapitalismi toimisi paremmin, jos sen toteuttaisi islamilaisilla arvoilla. Tällainen ajattelu muistuttaa todella paljon äärioikeistoa, joka samaan aikaan haukuu ”eliittiä” mutta puolustaa henkeen ja vereen vapaata markkinataloutta, joka juuri aiheuttaa heidän ”edustaman” kansan kurjistamista.

Naipaul osoittaakin kirjassaan, että nämä mielikuvat ovat täysin epärealistisia ja tuhoontuomittuja. Kirjailija argumentoi kirjassaan haastattelujen jälkeen tai välikommenteissa, että moni islamilainen fundamentalisti ei ole ihan loppuun asti miettinyt asioita ja ennustaakin, että mikä tahansa ongelma, mikä ilmenee islamilaisessa valtiossa, olipa se Iranissa tai Pakistanissa, tulaan kokemaan olevan jonkun muun syy (yleensä amerikkalaisten tai juutalaisten), eikä heidän epämääräisten fantasioitten seurausta. Jo Pakistanissa Naipaul osoittaa, että kun jokin sosiaalinen ongelma ei ratkea, niin lääkkeeksi annetaan viela tiukempi ja barbaarisempi islamilaisen lain tulkinta, mutta ongelma jatkuu. Fundamentalisteilla on epämääräinen mielikuva täydellisetä maailmasta, johon muu maailma on sovitettava. He ovat kykenemättömiä näkemään rakenteellisia ongelmia ja luulevat, että kaikki rakteaa, jos ihmiset vain noudattavat tiukkaa sharia-lakia. Tietenkin maailma ei niin toimi ja sen takia fundamentalistimuslimien projektit ovat tuhoon tuomittuja.

Todella hyvä kirja, joka mielestäni avaa sen mielikuvien samankaltaisuuden länsimaisen konservatiivin ja muslimifundamentalistin välillä.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Islam, jihad ja maahanmuutto