Avainsana-arkisto: isis

Islamistinen terrorismi Euroopassa

Petter Nesserin ”Islamistinen terrorismi Euroopassa” (oma suomennos) on vuonna 2016 julkaistu akateeminen yhteenveto Euroopassa riivaavasta jihadistisesta terrorista.    

2

Idea   

Nesser jäljittää tässä kirjassa eurojihadismin historian 1970-luvun algerialaisnationalisti-islamisteista nykypäivän Isisin terrorismin aaltoon. Teos käsittelee melkein jokaista Euroopassa jihadistin suorittamaa terrori-iskua tai sen yritystä, erilaisten lehtiartikkeleitten, poliisikuulosteluitten, tiedusteluraporttien ja oikeuspöytäkirjojen kautta. Lukija pääsee ikään kuin kirjailijan mukana näkemään, miten eri palapeleistä piirtyy pimeä kuva aikakautemme yhdestä pahimmista turvallisuusuhista.   

Havaintoja terrorismin rintamalta   

Tässä kirjassa analysoidaan uuvuksiin saakka jokaista tietoa, mitä on eurojihadisteista ja niistä piirtyy sama kuva, mitä muukin alan kirjallisuus on tuottanut: Suurin osa terroristeista ovat huonosti integroituneita toisen sukupolven maahanmuuttajataustaisia musliminuoria, jotka ajautuivat pikkurikosten ja huumeitten pariin, kunnes joku vihasaarnaaja, salafistikäännyttäjä tai al-Qaidan propagandavideo radikalisoi heidät jihadismiin. Näitten rivijihadistien tietämys islamista on hyvin heikkoa ja yleensä he ryhtyvät terroristeiksi, koska joku heidän hyvä ystävä on terroristi ja heillä ei ole muutakaan menetettävää.    

kuitenkin Nesserin mukaan on olemassa terroristisolujen hierarkia. Edellä mainitut muodostavat suurimman osan jihadisteista, mutta terroristisolujen johtajat ovat aina korkeasti koulutetut ja täydellisesti Eurooppaan integroituneita muslimimiehiä. Nämä yleensä radikalisoituivat jonkun suuren elämänkriisin ja muslimeihin kohdistuneen vääryyden jälkeen. Tällaiset henkilökohtaiset kriisit saivat heidät hylkäämään kaiken länsimaisen ja vanhempiensa alkumaan kulttuurin, ryhtyäkseen jihadistiterroristeiksi. Tämä johtaja rekrytoi yleensä nuoremman yhtä korkeasti koulutetun, mutta fanaattisen apurin, jonka kanssa hän suunnittelee terrori-iskun tai lähtee mukaan taistelemaan vaikka Syyriaan. 

Kirjan mukaan suurin radikalisoiva tekijä ei ole islaminusko, köyhyys, rasismi tai eurooppalainen liberalismi, vaan imperialismi. Kaikki tässä kirjassa käsitellyt terroristit kertoivat, että he radikalisoituvat sen jälkeen kuin jokin länsimainen suurvalta hyökkäsi johonkin muslimimaahan sotilaallisesti. Nesser osoittaa, että terrori-iskujen lukumäärä ja tiheys korreloivat länsimaisen sotilaallisen intervention kanssa. Kirjan mukaan ennen 2001 jihadismi oli Euroopassa lähes tuntematon ilmiö, joka oli menossa laskuun, mutta vuonna 2003 USA:n Irakin invaasion jälkeen terroristisoluja ilmestyi Eurooppaan kuin sieniä sateella.   

Ehkä kiistanalaisin löytö tässä kirjassa on kuitenkin, että Muhammad-pilapiirroskohut ovat myöskin radikalisoineet muslimeja. Monet terroristit kertoivat jo vihaavansa monia maita, joissa elivät, koska nämä osallistuivat Lähi-Idän imperialistisiin sotiin, mutta Muhammad-pilapiirrokset olivat viimeinen niitti, joka tarvittiin täydelliseen radikalisoitumiseen.  Kirjailija itse ei pohdi implikaatioita, joita tällainen havainto voi tuoda. Esimerkiksi voidaanko sanoa, että Muhammad-pilapiirroksia pitäisi välttää, jotta terrori-iskut vähenisivät? mitä tämä tarkoittaa sananvapaudelle ja eurooppalaiselle pilkkatraditiolle? Näitä kysymyksiä kirjailija ei analysoi, ainoastaan kertoo, että tavallistenkin muslimien kunnioitus uskontonsa profeettaa on suuri ja henkilökohtainen. Profeetta Muhammadin pilkkaaminen on kuin rakkaan perheenjäsenen pilkkaaminen, joten kuolemantuomio pilkkaajalle on laajasti hyväksytty menettelytapa muslimien keskuudessa, vaikka muuten nämä eivät olisi fundamentalisteja.    

Maahanmuutto   

Vaikka kirjailija kertoo muslimien integraation olevan vaikeaa Euroopassa, se itsesään ei ole lähde jihadistiselle terrorismille. Nesser lisää, että sama on maahanmuuton kanssa, joka ei vaikuta merkittävästi terrori-iskujen määrään, vaikka kuinka helpolta sellaisen johtopäätöksen esittäminen voi tuntua. Kirjailijan mukaan al-Qaida onkin jo pitkään varautunut siihen, että Eurooppa sulkisi rajansa ja on aktiivisesti rekrytoinut Euroopassa syntyneitä muslimeita, että  käännynnäisiä. Vaikka tiesin, että Isiksen riveissä on taistellut kantasuomalaisia, en tiennyt, että Euroopassa on jo ollut valkoisten johtamia jihadistisia soluja, jotka ovat yrittäneet suorittaa terrori-iskuja. Tunnetuin esimerkki onkin ranskalainen käännynnäinen Christophe Caze   

Uutta oli minulle myöskin, että alun perin jihadistit välttivät iskemästä Eurooppaan, koska heidän teologiansa mukaan maa, joka tarjoaa muslimille turvapaikkaa on kunnioitettava. Hyvin pitkään 1900-luvulla jihadistit käyttivätkin Eurooppaa turvapaikkana, josta rekrytoida taistelijoita arabimaihin. Al-Qaida muutti kaiken, kun se tulkitsi USA:n rikkoneen turvapaikkasopimuksen imperialismillaan. Tästä lähtien monet jihadistit ovatkin tehneet iskuja eurooppalaisiin kotimaihinsa, koska kokevat maan hyökänneen muslimeja vastaan sotimalla Lähi-Idässä. Kirjailijan mukaan iskujen tiheys korreloikin suoraan sen kanssa, miten syvällä kyseinen maa on Lähi-Idän konfliktissa osallistunut. Suomessa esimerkiksi on tähän asti ollut vain yksi terrori-isku, eikä tämä isku vaikuta satunnaiselta, kun tietää, että myymme aseita Lähi-itään.    

Ongelmia   

Suurin ongelma tässä kirjassa on sen akateeminen ote, joka voi olla joillekin suuri kynnys ja myöskin sen äärimmäinen yksityiskohtaisuus. Voi olla joillekin hyvin väsyttävää lukea jokaisesta terrori-iskusta, jota Euroopassa on tehty, erityisesti kun niitten taustat ja menettelyt eivät eroa kovin paljon. Teos onkin kirjoitettu enemmänkin tutkijoille.    

Yhteenveto   

Petter Nesserin ”Islamist Terrorism in Europe” on todella hyvä yhteenveto viimeisimmistä terroristitutkimuksen löydöistä yksiin kansiin. Teos on äärimmäisen ajankohtainen ja painos jota luin, päivitettiin viime vuonna, joten tässä käsittelikin Turun terrori-iskua. Mutta teos ei keskity vain jihadismiin, vaan siinä pohditaan pikkasen, miksi äärivasemmisto ja -oikeiston terrorismi eivät ole yhtä intensiivisiä enää. Äärioikeisto yhä suorittaa Euroopassa eniten terrori-iskuja jihadistien jälkeen, mutta Nesserin mukaan senkin määrä on pienentynyt, koska äärioikeistolaiset ovat päässet valtaan demokraattisesti monissa maissa. Tämä vahvistaakin havaintoni, jonka tein Louise Richardsonin kirja-arviossa. Ikävin asia tässä kirjassa on se, että se ei tarjoa kovin paljon uusia ratkaisuja terrorismin pysäyttämiseen, ainoastaan sen varoituksen, että se lisää rasismia ja näin mahdollistaa äärioikeiston nousun, joka voi lopulta ”sisäisen turvallisuuden” nimissä kumota demokratiamme. On siis taisteltava kahdessa rintamassa ja kestettävä tämä terrorin aalto, kunnes se väistämättä laantuu, kuten edellisetkin.  

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Islam, jihad ja maahanmuutto

Syyrian sota – Demokratiatoiveet diktatuurin ja islamismin ristitulessa

Olin viime vuonna kuuntelemassa Helsingissä järjestettyä Suomen sosiaalifoorumissa toimittaja Bruno Jäntin ja vasemmistopoliitikko Binar Mustafan luentoa Syyriaa ja Irakia riivaavasta sisällissodasta. Kun sitten kuulin, että Bruno Jäntti oli julkaisemassa tänä vuonna toimittaja Airin Bahmanin kanssa kirjan nimeltä ”Syyrian sota – Demokratiatoiveet diktatuurin ja islamismin ristitulessa”, laiton sen välittömästi lukulistaan, koska hänen Sosiaalifoorumissa pitämänsä luento oli sen verran vaikuttava, että varmasti kirjakin on.  

8

Idea   

”Syyrian sota – Demokratiatoiveet diktatuurin ja islamismin ristitulessa” perustuu kummankin kirjailijan omiin kenttätutkimuksiin Syyriassa. Näkökulma on tavallisen syyrialaisen siviilin, joka on jäänyt suurvaltojen megalomaanisten etupiirikamppailujen väliin. Tässä kirjassa haukutaan aivan kaikkia. Kukaan sodan osapuolista ei ole rehellinen tai viaton. Länsimaiset suurvallat haluavat kaataa keinolla millä hyvänsä Syyrian diktatuurin, mikä taas on mahdollistanut jihadistien sikiämisen Vapaan Syyrian armeijassa (VSA). Venäjä ja Iran taas tukevat Assadin diktatuuria keinoja kaihtamatta, mikä on heijastanut siviilien massamurhiin rypälepommeilla, kaasuiskuilla ja niin edelleen.    

Kirjan suurin teesi on, että Syyrian tavalliset demokratiaa ja sekularismia haluavat kansalaiset on marginalisoitu täysin. Sisällissota on ollut niin brutaali, että VSA:sta ei ole melkein muuta jäljellä kuin demokratiavastaiset islamistiset ääriryhmät. Lukiessa tätä kirjaa tuli kielitieteilijä Noam Chomskyn “Understanding Power: The Indispensable Chomsky” (2002) kirjassa esitetty havainto, että valtioitten brutaalit repressiot sitä haastavia kansalaisia vastaan, luovat ikään kuin luonnonvalinnan kaltaisen tilanteen, jossa ainoastaan häikäilemättömimmät ja väkivaltaisimmat toimijat selviävät hengissä, muuttaen hyvinkin demokraattisen kansalaisaktivistien ryhmän totalitaristiksesi sissiliikkeeksi. Tietenkin Chomsky tarkoitti 1900-luvun äärivasemmistolaisia ryhmittymiä, jotka valtaan päästyään, kumosivat kaikki kansalaisvapaudet, mutta voimme nähdä saman kehityksen Syyriassa.                                 

Kirjassa käydään läpi jokaisen sodan osapuolen historia Syyriassa ja miksi päädyttiin nykyiseen paskamyrskyyn, joka uhkaa koko maailman vakautta. Mutta myöskin, miten sodasta on puhuttu eri medioissa. Erityisen mielenkiintoiseksi menee, kun kirjailijat osoittavat, että joskus länsimainen media on valkopessyt VSA:ssa toimivia jihadistiryhmiä ”maltillisiksi kapinallisiksi” tai miten Suomen hallitus on iloisesti myynyt aseita Turkille, joka taas on aseistanut kurdeja massamurhaavia islamistimiliisejä.

Kirjassa analysoidaan, miten ISIS on muuttunut erilaisten toimijoitten propagandavälineeksi. Esimerkiksi rasistit yrittävät kehystää Isistä kaikkien muslimien edustajaksi ja sen takia maahanmuutto on estettävä, äärivasemmisto taas USA:n tai Israelin kätyreiksi, Turkin hallitus on taas käyttänyt Isistä perusteluksi, miksi äärivasemmistolainen PKK on tuhottava ja samaa on tehnyt Assadin, Venäjän ja Iranin, jotka käyttävät jihadistijärjestöä perusteena Syyrian opposition tuhoamiselle. Israel taas on vedonnyt Isisiin, perustellakseen, miksi se valloitti suuria maa-alueita Syyriasta.   

Tietenkin kirjassa käydään yksityiskohtaisesti läpi jokaisen sodan osapuolen ihmisoikeusrikkomukset, jotka ovat kuvottavaa luettavaa. Pahin kuitenkin kaikista osapuolista on ISIS, jonka brutaalius ja barbarismi voi rinnastaa Etelä- ja Keski-Amerikan oikeistodiktatuureihin. Jos haluaa menettää yöunet, ruokahalun ja uskon ihmiskuntaan, kannattaa lukea tämän kirjan ja Amerikkojen oikeistodiktatuurien ihmisoikeusrikkomuksista.    

Rakenne   

Kuten edellä mainittiin, kirja perustuu pääosin kirjailijoitten omiin tutkimuksiin, jotka koostuvat siviilien haastatteluista. Tavallisten ihmisten kokemuksia on haluttu nostaa esiin, jotta ihmiset oikeasti ymmärtäisivät, miksi niin paljon syyrialaisia pakenee maastaan. Se määrä pahuutta, jota tässä kirjassa esiintyy, on aivan kamalaa. Minulla on se vika, että sijoitan itseni samaan tilanteeseen, kun mitä kirjoissa kuvataan, joten ymmärrän täysin, miksi joku haluaa lähteä helvettiin koko maasta.  

Kirja paljastaa, että Syyrian sodassa on kuollut enemmän ihmisiä kuin kaikissa Suomen sodissa yhteensä! Erityisen mielenkiintoista ovat kirjassa esitetyt mielipidetutkimusten tulokset, jotka osoittavat, että konservatiivisista arvoista huolimatta, ylivoimaisesti suurin osa syyrialaisista kaipaa demokratiaa, sanan- ja uskonnonvapautta, eikä sekulaaria- tai islamistista diktatuuria. Valitettavasti, kukaan sodan osapuolissa ei ole sellaista herkkua tarjoamassa heille.    

Antaakseen laajempaa perspektiiviä, kirjailijat käyvät läpi lehtiartikkelit, tutkimukset ja raportit, joita on tehty konfliktista. Viitteitä tässä kirjassa onkin runsaasti, joka ikiselle väitteelle ja vielä kirjailijoitten omat kenttähavainnot samoista tapahtumista. Erityisen ansiokasta on, että suurin osa lähteistä ovat valtavirtalehtien artikkeleita tai YK:n raportteja. Ei siis, mitään “vaihtoehtomedioita” tässä kirjassa referoida. Esimerkiksi koko kirjassa referoidaan Venäjän hallituksen propagandajulkaisua RT:tä vain kerran ja siinäkin vain kertoakseen, mitä Putin on sanonut, jostain tilanteesta.    

Ongelmia   

Suurin ongelma on kirjan loppu. Tämä kirja loppuu kuin seinään, ilman yhteenvetoa tai mitään. Tämäkin ehkä sen takia, koska konflikti yhä jatkuu ja kirjailijat eivät halunneet moralisoida enempää, kun moni asia varmaan tulee ilmi vasta sodan loputtua. Pelkään kyllä pahoin professori David McCuanin olevan oikeassa, kun hän ennusti Syyrian tai koko Levantin alueen muuttuvan ikuisen sodan alueeksi, jota suurvallat ja –yritykset hyödyntävät taloudellisesti. Pitää muistaa, että öljyn myynti alueella ei ole loppunut edes silloin kuin ISIS valloitti öljykenttiä.   

Yhteenveto   

Bruno Jänttin ja Airin Bahmanin ”Syyrian sota – Demokratiatoiveet diktatuurin ja islamismin ristitulessa” on todella hyvä kirja, joka saa sinut menettämään uskosi ihmiskuntaan ja häpeämään länsimaalaisuuttasi. Tämä teos osoittaa koko länsimaisen liberalismin ylivertaisuuden ontoksi. Olemme yhtä barbaarisia ja häikäilemättömiä toimijoita kuin Syyrian aavikolla kököttävät jihadistit. Emme ole lisänneet olenkaan rauhaa Syyriassa, vaan lietsoneet sodan sellaisiin kauhistuttaviin mittakaavoihin, että se jo voidaan laskea kansanmurhaksi.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Islam, jihad ja maahanmuutto, Politiikka ja yhteiskunta

Dekkari Isiksestä!

Taavi Soininvaaran ”Haukka ja kyyhky” on vuonna 2015 kirjoitettu dekkari, jossa yritetään estää Isiksen terrori-isku Suomessa.   

18

Heti kättelyssä tämä kirja on vähän vanhentunut, kun Suomi on jo kärsinyt ensimmäisen Isiksen terrori-iskun.  Tietenkin todellisuuden isku ei ollut niin näyttävä tai dramaattinen kuin tässä romaanissa. Otin tämän kirjan lukulistaan juurikin pari vuotta sitten, koska kannessa oli jihadisti. En edes lukenut takakansitekstiä kunnolla, enkä mitään arvioita. Minua vain kiinnostaa kaikki ääriliikkeet ja, mikä olisikaan jännittävämpää kuin romaani jihadisteista ja vielä Suomessa?! Sainkin selville, että aika moni muu asia.

Juoni   

Romaanissa seurataan poliisia ja Isiksen terroristia, jotka sotkeutuvat globaaliin salaliittoon. Tämä salaliitto on kuin Suoraan Venäjän tai äärivasemmiston propagandasta, mikä oli aika yllättävää. Olen aina pitänyt dekkareita jotenkin oikeistolaisina kirjoina. Silti oikein kutkuttavaa! Tästä asetelmasta alkaa perinteinen juokseminen aikaa vastaan, jotta estetään terrori-isku, löydetään kadonnut perheenjäsen, selvitetään murhamysteeri ja paljastetaan suuri salaliito maailmalle!   

Ongelmia   

Tämän romaanin suurin ongelma on, että se on huono. Tämä oli sellaista kevyttä ja pinnallista dekkariviihdettä, jota inhoan. Tämän vuoksi hyvät lapset, kannattaa lukea vain niitä dekkareita, joita vuosikausienkin jälkeen ylistetään, koska muuten käteen tarttuu tällaista kuraa. Ehkä pahin virheeni olikin ottaa kirja luettavaksi vain kansikuvan perusteella, mutta nämä ovat kulttuurisesti jännittävän elämän riskejä. 

Ensiksi en tiennyt, että tämä oli ”Arto Ratamo” sarjan 12 osa. Romaani olettaa, että tiedät tarinan sankarista sen verran paljon, että hänestä ei tarvitsekaan kertoa yhtään mitään. Uudetkin hahmot ovat todella pinnallisia liikkuvia repliikkien toistajia. Tässä kirjassa ei siis ole mitään syvyyttä. Ei edes hahmotutkielman muodossa! Kirjassa vilisee hahmoja, joitten historioista ja persoonista kerrotaan pintapuolisesti, jolloin et välitä yhtään mitä heille tapahtuu. Ei se terrori-iskun uhka ole tarpeeksi, että kiristän pakarani yhteen koko romaanin ajan, vaan lukijoitten pitää myöskin välittää hahmoista!   

Pahinta on tämän kirjan uskomaton kliseisyys. Tässä on ihan tosissaan eronnut masentunut ja alkoholisoitunut poliisi! Puuttui vain, että tämä vielä asuisi rähjäisessä motellissa, jonka ikkunasta heijastuu neuonvalokyltin sinertävää hehkua poliisin kasvoihin, kun tämä esittää monologin kaupungin pimeitten kujien syntisyydestä! Suurin juonenkäännekkin oli niin naurettavan saippuaooperamaisen kliseinen, että kirjaimellisesti sanoin ääneen ”voi vittu!” Suljin kirjan hetkeksi, hengitin syvään ja totesin, että eka kerta, joku romaani on suututtanut enemmän kuin natsin manifesti.   

Yhteenveto   

Taavi Soininvaaran ”Haukka ja kyyhky” on huono dekkari, joka on aivan liian pitkä, että voisin antaa anteeksi sen kliseisyyden. Jos tämä olisi sadan tai kahdensadan sivuinen dekkari, voisin vielä sanoa, että olipa hurja meno ja todella hyvää vessalukemista, mutta tässä on melkein 400 sivua! Ei tällaista tiiliskiveä edes ajankuluksi voi lukea. Ainoa syy, miksi en jättänyt kesken tätä kirjaa, on se, että jätän liikaa romaaneja kesken. Tällä menolla kohta minulla ei ole mitään kirjoitettavaa blogilleni. Kuten eräs viisas sanoi ”Ideoitten markkinoissa huomio on valuuttaa”. Tämän vuoksi pakotin itseni lukemaan koko teoksen läpi, jotta tästä blogista ei tulisi vain natsikirjojen arviointikeskus.   

Onneksi tämäkin romaani on jo ehtinyt painua unholaan, koska yritin löytää sen kirjakaupasta näyttääkseen sen kaverille, eikä sitä löytynyt! 10 vuoden päästä tästäkin arvioista tulee eksoottinen muisto siitä, että joskus tällaista kuraakin on tuotettu!   

Jätä kommentti

Kategoria(t): Mitä tällä kertaa luin

Uudet jihadistit ja uhka länsimaille

Peter R. Neumannin ”Radikalisoituneet. Uudet jihadistit ja uhka länsimaille.” (oma suomennos) on vuonna 2016 julkaistu tietokirja Isiksen kaltaisista kolmannen aallon jihadisteista.

13

Aaltotieoria

Neumannin koko kirja rakentuu David Rapoportin aaltoteorian päälle. Teorian mukaan terrorismi ja sen intensiteetti kasvavat ja laantuvat historiallisten prosessien mukaan. Rapoport selitti, että terrorismin aallot alkoivat 200 vuotta sitten teollistumisen ja tietoliikenneyhteyksien parannuttua. Ennen terrorismi oli hyvin paikallista, mutta teollistumisen mahdollisti kansainvälisten terrorismiaaltojen syntymisen ja leviämisen.

Jokainen aalto kasvaa väkivaltaisemmaksi, kun ääriliikkeet yrittävät koko ajan tehdä vielä brutaalimpia iskuja saadakseen muutosta aikaan, kunnes heidät tuhotaan, tavoite saadaan läpi tai he väsyvät. Eurooppa on siis kärsinyt terrorismista hyvin pitkään, vaikka jotkut poliitikot yrittävätkin antaa kuvan mantereestamme ennen maahanmuuttoa jonain rauhan ja yhteisymmärryksen tyyssijana. Mutta tämän kirjan mukaan elämme viidettä aaltoa, joka on jihadismin aalto. Tämän viimeisimmän aallon huippu olemme vasta saavuttamassa. ISIS on tämän kirjan mukaan vain alkusoitto sille paskamyrskylle, joka on ulottumassa Eurooppaan saakka.

Ainoa kritiikkini tätä aaltoteoriaa kohtaan, on se, että sen mukaan terrorismi on pääosin äärivasemmiston yksinoikeus ja äärioikeiston terrorismi reaktio ensimmäiseen. Ihmettelen vähän, miten Rapoport ei ole kuullut KKK:sta? KKK riehui pääosin 1800-1960-luvuilla. Ennen kuin äärivasemmistolaista väkivaltaa alettiin harjoittaa USA:ssa ja alueissa, missä ei edes ollut äärivasemmistoa nimeksikään. KKK:n koko toiminta perustui afroamerikkalaisten ja heidän tukijoitten terrorisointiin. Esimerkiksi 60-luvulla pasifistiset NAACP:n vapaehtoiset joutivat ankaran ja hengenvaarallisen KKK-terrorin uhriksi vain koska halusivat rekisteröidä Etelä-valtioissa afroamerikkalaisia äänestäjiä. Jotkut NAACP:n jäsenet radikalisoituivat äärivasemmiston puolelle juuri reaktiona äärioikeistolaisen KKK:n terrorin takia. Siinä olen samaa mieltä, että äärioikeiston terrorismin tarkoitus ei ole kumota vallitsevaa järjestelmää, vaan ”suojella” sitä, mutta ei se aina ilmesty reaktiona äärivasemmiston väkivaltaan.

Ydinteesi

Kirja pohjautuu lukuisiin haastatteluihin ja tutkimuksiin, joissa ilmenee, että Isiksen länsimaalaiset vierastaistelijat ovat kaikista väkivaltaisemmat ja fanaattisemmat soturit. Tämä johtuu siitä, että eurojihadisteja eivät sido, vaikka Syyrian tai Irakin heimositeet ja muut paikalliset tavat, jotka voisivat hillitä väkivaltaa. Esimerkiksi irakilaiset ISIS-taistelijat Irakissa eivät uskaltaneet katkoa uhriensa päitä, koska useimmiten he tunsivat uhrinsa vieraasta heimosta, heillä oli sukulaisuussiteitä tai he eivät halunneet saada psykopaatin mainetta lähikylissä ja -kaupungeissa. Vierastaistelijoilla ei ollut tällaisia estoja, vaan he kiihkeästi suorittivat kaikki veriteot. Tunnetuin tapaus onkin brittiläinen Muhammad Enwazi, eli Jihadi John, joka toimi Isiksen pyövelinä Syyrian sisällissodan alussa.

Euronjihadistit

Euroopan suurissa kaupungeissa on gettoja, joissa on suuri määrä työttömiä, vihaisia tai muuten syrjäytyneitä muslimimiehiä, jotka ovat kokonaan vieraantuneita eurooppalaisesta yhteiskunnasta. Näitten nuorten vanhempien alkuperämaa ja nykyinen eurooppalainen valtio, jossa nuoret elävät, tuntuvat yhtä vierailta. Nuoret alkavat etsiä jotain identiteettiä johon kiinnittyä, jolloin salafi-islam tuntuu houkuttelevammalta, koska se on juurikin globaalinen, kaikista paikallisista oloista ja kulttuureista irrottautunutta islamia. Salafismi muuttuukin juuri houkuttelevaksi identiteetiksi hyvin heterogeenisille maahanmuuttajaväestölle, joka kaipaa yhteisöllisyyttä. Valitettavasti salafismi on äärimmäisen konservatiivista islamia, joka voi radikalisoida yksilön kääntymään väkivaltaisen salafi-jihadismiin.

Neumann osoittaa, että suurin osa jihadisteista eivät olleet uskovaisia ennen salafismiin kääntymistä ja, että suurin osa Lähi-Idän jihadisteista liittyivät ääriliikkeisiin rahan ja maineen takia. Harva jihadisti oikeasti uskoo lupauksiin paratiisista ja sen sellaiseen hölynpölyyn. Mutta valitettavasti ne, jotka oikeasti uskovat ovat syntyneet Euroopassa, eivätkä omaa minkäälaista moraalia. Kirjailijan mukaan, kun Isiken kalifaatti tuhotaan, nämä eurojihadistit tulevat palaamaan Eurooppaan ja hyvin todennäköisesti he tulevat aiheuttamaan sellaisen terrorin aallon, joka tekee nykyiset lähes kuukautiset iskut vaikuttamaan vain ikäviltä pikkuharmeilta.

USA:n ja Euroopan erot.

Kirjailija analysoi miksi USA:sta on lähtenyt vähemmän vierastaistelijoita kuin Euroopasta ja miksi USA:ssa on suoritettu vähemmän jihadistien iskuja? Kirjailija analysoi amerikkalaista kulttuuria ja huomaakin, että USA:n monikulttuurisuuspolitiikka perustuu amerikkalaiseen unelmaan ja sulautumiseen. Maassa olevat muslimit ovat muuttaneet USA:an, koska haluavat olla osa amerikkalaista unelmaa, joten harva ääriuskovainen, edes muuttaa maahan. Sitten ne musliminuoret, jotka ovat syntyneet USA:ssa, harvoin kohtaavat muita muslimeja. USA on niin jättiläismäinen maa, että siellä ei ole muodostunut muslimienemmistöisiä alueita, vaan väestön on ollut pakko olla tekemissisä kristittyjen, hindujen ja juutalaisten kanssa satoja vuosia. Toisin on Euroopassa, missä muslimit on ahdettu betonilähiöihin ja, missä suurin osa asukkaista tuli mantereeseen, koska oli pakko (vierastyöläisinä tai pakolaisina), eivätkä koskaan halunneet olla osa jotain suurta ideologista ihannetta. Ei ole olemassa ”eurooppalaista unelmaa”.

Ratkaisut

Vaikka kirjailija myöntää, että hänen teesinsä ovat todella synkkiä Euroopan tulevaisuudelle, hän antaa tässä ratkaisuja ongelmiin. Niihin ei kuulu rajojen sulkeminen tai terrorismivastaisen sodan eskaloiminen, vaan 3 portaista deradikalisaatiota, joka koostuu aika perinteisistä menetelmistä. Neumannin mukaan nyt syrjäytyneitä musliminuoria auttavia kansalaisjärjestöjä rahoitetaan liian vähän ja tiedustelupalveluilta ei vaadita tilivelvollisuutta budjettiratkaisuistaan. Kun nämä seikat korjataan, voidaan saada Euroopan muslimit tuntemaan, että he ovat osa tätä yhteiskuntaa.

Yhteenveto

Peter R. Neumannin ”Radikalisoituneet. Uudet jihadistit ja uhka länsimaille.” on lyhyt, mutta todella tiivis paketti täynnä asiaa. Tässäkin johtavan terrorismitutkimuksen asiantuntijan kirjoittamassa kirjassa ilmenee, että paras tapa taistella jihadismia vastaan, on tarjota parempi maailma syrjäytyneille nuorille.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Islam, jihad ja maahanmuutto

Salafismi-Jihadismi: Idean historia

Shiraz Maherin ”Salafismi-Jihadismi: Idean historia” (oma suomennos) on vuonna 2016 julkaistu akateeminen tietokirja kyseisen ääri-islamilaisen ideologian juurista ja kehityksestä.

4

Salafismi-jihadismi on äärimmäinen ideologia, joka kumpuaa salafistimuslimeitten islamin yltiösotaisasta tulkinnasta. Tämä ideologia on se, jonka al-Qaida ja ISIS edustavat.

Ideologian historia

Maher tutkii eri jihadistiteoreetikkojen tekstejä jäljittääkseen, mistä ideologia muodostuu ja, miten se ajan mittaan on muuttunut? Tarkemmat ihmiset ovat varmaan huomanneet, että al-Qaidan toimintatapa eroaa paljonkin nuoremmasta Isiksestä, vaikka molemmat edustavat samaa vihaideologiaa. Tämä johtuu siitä, että jihadismi on ajan mittaan kehittyvä aate.

Alun perin jihadismi oli poliittinen ääriliike, joka pyrki julistamaan arabimaitten sekulaarit hallitukset vääräuskoisiksi, jotta se voisi kaataa ne. Kun tämä ei onnistunut, jihadistit muuttivat taktiikkaansa, pyrkien provosoimaan länsimaat hyökkäämään arabimaihin, jotta he tuhoisivat paikalliset sekulaarit hallitukset jihadistien puolesta ja jäisivät jumiin maahan jihadistien näännytys sotaan. Kun tämäkään ei ihan onnistunut, syntyi kolmas ja vaarallisin jihadistiliikkeitten vaihe: globaali yksinäisten susien jihadismi, jossa missä päin maailmaa tahansa, kuka tahansa voi tehdä terrori-iskun jihadismin puolesta, riippumatta siitä onko edes ryhmittymän varsinainen jäsen.

Salafismin historia

Kirjassa kerrotaan, että salafismi on moderni uskonhaara, jonka juuret ovat 1800-luvun uudistusliikkeessä, joka pyrki tekemään rappeutuneesta kalifaatista jälleen suuren. Valitettavasti kirjaimellinen pyhien tekstien tulkinta ja äärimmäinen syrjään vetäytyneisyys ulkomaailmasta eivät herättäneet tavallisten muslimeitten keskuudessa suurta suosiota. Salafismi jäi Saudi-Arabiaa poissulkien pienen piirin harrastukseksi. Kaikki kuitenkin muuttui Toisen maailmansodan jälkeen, jolloin salafismi sai uutta puhtia, kun Kylmän sodan aikana Lähi-Idässä tarvittiin jokin poliittinen vastavoima kommunismin leviämiselle. Salafismi oli jo politisoinut islamismiksi, mutta Afganistanin sota siirti suurimman osan ideologian kannattajista väkivaltaisemman salafismi-jihadismin puolelle. Loppu on sitten hyvin veristä historiaa.

Syvää teologista analyysia

Maher analysoi, miten jihadistit pyrkivät tulkitsemaan islamin pyhiä tekstejä oikeuttaakseen brutaalin väkivallan.

Kirjailijan mukaan islamilainen teologia sisältää väkivaltaa ja suvaitsemattomuutta, mutta niin on kaikissa abrahanisissa uskonnoissa. Sen lisäksi, että jihadistit tulkitsevat islamia kirjaimellisesti, he suoranaisesti valikoivat uskonnollisesta laista kohtia kuin rusinat pullasta, oikeuttamaan toimintaansa tai, jopa harjoittavat luovaa tulkintaa, joka poikkeaa täysin tavasta, jolla kyseistä pätkää on tulkittu koko islamin historian aikana.

Esimerkiksi kirjailijan mukaan jihad on ensisijaisesti pyhän sodan konsepti, jonka tarkoitus on antaa ohjeistukset oikeudenmukaiseen ja hillittyyn puolustussotaan. Jihadeja julistetiin harvoin ja sen teki yleensä kalifi. Mutta salafistit tulkitsivat jihadismin satoja vuosia myöhemmin henkilökohtaiseksi oikeudeksi, jonka kuka tahansa milloin tahansa voi julistaa.

Tällainen henkilökohtainen jihad keksittiinkin alun perin vasta keskiajalla, mutta silloinkin sitä sovellettiin vain, kun jotain muslimimaata hyökättiin varoittamatta, jolloin kalifin määräystä ei voitu odottaa. Modernien jihadistien tulkinnan mukaan jihad ei ollut vain yksi konsepti, joka sovellettiin kriisiaikoina, vaan koko uskonnon ydinsanoma.

Kuoleman palvontaa.

Jihadistit muokkasivat islamista äärimmäisen sotaisan ideologian, jonka ainoa tarkoitus oli tuhota kaikki muut kansat ja muslimit, jotka eivät ole salafisteja. Jihadistien uskontulkinta onkin niin perverssi, että rukoilut, paastot ja muut rituaalit muuttuivat jihadistien mielissä toissijaisiksi tehtäviksi ja tappaminen ja kuoleminen ensisijaisiksi. Oikeastaan vihollisten tappaminen on jihadisteille melkein kuin itse jumalanpalvelus.

Se olikin kauhistuttavaa lukea tässä kirjassa kuivakkaa analyysia eri jihadistiteoreetikkojen sitaateista, joissa kylmän muka tieteellisesti viattomien ihmisten massamurhaamista oikeutettiin.  Jihadismi näyttäytyy tässä kirjassa joksikin vihan ja kuoleman kultiksi, joka vetää vertoja kansallissosialismiin.

Jihadistit esimerkiksi kertovat sotivansa, koska haluavat palauttaa muslimien kunnian tuhoamalla länsimaitten hegemonian Lähi-Idästä, mutta käytännössä he tappavat enemmän muita muslimeja kuin ”vääräuskoisia”.

ISIS on tämän ideologian kulminaatio, joka on niin verinen ja brutaali, että jopa al-Qaidan ja muitten jihadistijärjestöjen ideologit ovat irtisanoutuneet heistä ja kirjoittaneet pitkiä tutkielmia, miten ”ISIS tulkitsee islamia väärin”.

Islamin marginaalia

Islamin monimuotoisuus näkyykin tässä kirjassa hyvin. Salafistien uskontotulkinta on jo hyvin erikoinen verrattuna perinteiseen islamiin, mutta salafisti-jihadistit menevät jo järjettömyyden puolelle. Tässä kirjassa analysoidaan, miten monet tunnetut jihadistijärjestöt ovat yrittäneet perustella muille muslimeille heidän uskontotulkintaansa ja riitautuneet jopa äärikonservatiivisen Saudi-Arabian uskonnoppineitten kanssa.

Islamilainen teologia on paljon monimutkaisempaa ja monipuolisempaa kuin mediassa annetaan kuva. Kirjailija esittelee erilaisia teologisia keskusteluja, joissa merkittävät uskonnoppineet ovat kutsuneet salafisteja ja jihadisteja vääräuskoisiksi kihoilijoiksi.

Maher myöskin analysoi miten eri historialliset tapahtumat ja ajattelijat ovat vaikuttaneet salafistien uskontotulkintaan niin eri lailla, kuin muitten muslimeitten.

Siinä, missä perinteinen muslimi on tulkinnut islamia tiettyjen periaatteiden kautta, yrittäen sovittaa niitä moderniin aikaan. Jihadistit taas yrittävät pakottaa nykymaailman tuhansia vuosia vanhoihin sääntöihin, joita vielä kirjoitettiin sodan keskellä, mutta itsekin sortuvat tulkitsemaan uskontoaan postmodernistisella linssillä. Uskonto muuttuu salafistien käsissä IKEA:n huonekaluohjekirjan kaltaiseksi kontesktivapaaksi ideologiaksi, eikä välineeksi, jolla saavutetaan henkinen tasapaino.

Yhteenveto

Suurin ongelma tässä kirjassa on kuitenkin sen akateeminen ote. Tämä on ehkä tylsin kirja, jonka olen koskaan lukenut pirun sairaasta massamurhaajien vihaideologiasta. Vaikka tässä analysoidaan jihadistien manifestien teologisia kiemuroita, kirjailijan yliobjektiivinen akateeminen ote oli aika vaikeaa luettavaa. Tämä on kirja, jossa pitää oikein otsa rypyssä lukea, jotta pystyy ymmärtämään, mitä edes teoksessa sanotaan. Mutta jos onnistuu murtautumaan tieteellisen kuoren läpi, tässä on paljon tarkkaa ja yksityiskohtaista tietoa jihadistien ideologian rakennuspalokoista ja teologisesta oikeutuksesta. Islam on sen verran erikoinen uskonto, että sillä on paljon sodankäynninssääntöjä, joskus jopa itsensä kanssa ristiriidassa olevia. Näitä jihadistit ovat korottaneet yli muitten sääntöjen, vaikka monia sääntöjä tarkoitettiin vain tiettyjä tilanteita varten, eikä ikuiseksi ohjenuoriksi.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Islam, jihad ja maahanmuutto

Raakalaisuuden hallinta

Abu Bakr Najin ”Raakalaisuuden hallinta: Kaikista kriittisin vaihe, jota uskonyhteisö joutuu läpäisemään.” (oma suomennos) on Isiksen manifesti ja taktinen opas siitä, miten viholliset kukistetaan ja valloitettuja alueita hallitaan. Oikeastaan alun perin tämä oli al-Qaidan taktinen opas, mutta sen kehotukset olivat niin äärimmäisiä, että jopa al-Qaidan johto ei niistä pitänyt, mutta ISIS otti manifestin omakseen.

20170726_140420

Vaikka kansi on arabiaksi, niin kirja on käännetty englanniksi, joten suomensin nimen sen sisäsivuissa olevasta otsikosta. (The Management of Savagery: The Most Critical Stage Through Which the Umma Will Pass) Vaikka kansitaide on helvetin ruma ja ihmettelen vähän, mitä nuo salamat kannessa merkitsevtä (helvetti? Maailmamloppu? Uusi metallialbumi?), niin tämän manifestin otsikko on siistein otsikko, mitä olen koskaan nähnyt ääriliikkeen manifestissa. Jos haluat ääriliikkeesi vaikuttavan helvetin uhkaavalta ja pahalta, niin otsikko ”Raakalaisuuden hallinta” on aika kova valinta.

”Raakalaisuuden hallinta” onkin koko manifestin punainen lanka. Se on kirjailijan mukaan käsite, joka kuvaa sitä tilaa, kun joku valtio on romahtanut ja ihmiset etsivät turvaa verisessä sisällissodassa. Eli ”raakalaisuus” tarkoittaa sisällissotaa, missä kaikki on sallittua ja jokainen sodan osapuoli rikkoo räikeästi ihmisoikeuksia. Kuitenkin Naji uskoo, että ISIS on ainoa liike, jolla on suunnitelma, miten menetellä sisällissodassa ja näin ”hallita raakalaisuutta”.

Tämä manifesti julkaistiin vuonna 2006, eli paljion ennen Syyrian sisällissodan aiheuttamaa lähes täydellistä romahdusta ja Isiksen kalifaatin perustamista. Eli tämän manifestin suunnitelmat ovat suurimmaksi osaksi jo toteutuneet. Najin kuvaakin erilaisia taktiikoita, millä saadaan valtion kansa äärimmäisen polarisoituneeksi, jotta sisällissota puhkeaa ja valtio romahtaa. Paitsi, että käytännössä Isiksen ”kalifaatti” ei kestänytkään kovin pitkään, vaan paikalliset joukot murskasivat sen ja nyt ISIS taistelijoita antautuu suurina joukkoina erilaisille armeijoille ja miliiseille. Ehkä nöyyrttävin tapaus on Hezbolahille antautuminen.

Taktiikoista en puhu tässä yksityiskohtaisemmin koska jos on seurannut uutisia, niin kaikki heidän taktiikkansa ovat suurimmaksi osaksi tuttuja: laajamittaisia pommi-iskuja, yksittäisten susien puukotusiskut, salamurhat, vakoulu, vastavakoulu, intensiivinen multimediapropaganda ja salamurhat, sekä mainittu poliittinen polarisaatio, joka täällä Euroopassa on ilmennyt enemmänkin muslimeihin kohdistuvana vihana. Ehkä ainoa asia, mitä nostan taktiikoista esiin, on manifestissa kuvattu suunnitelma tuhota maailman öljynsaanti iskemällä tankkereihin ja muihin öljyteollisuuden logistisiin osiin, joko yksittäisillä iskuilla tai soluttautujilla.

Toinen ehkä vähemmän tunnettu taktiikka maalikolle on näännnytystaktiika, jonka Osama bin Laden muotoili aikoinaan. Näännytystaktiikan mukaan jokin suurvalta houkutellaan valloittamaan jihadistien hallitseman maan, jotta tämä suurvalta joutuu pitkiksi ajoiksi taistelemaan sissejä vastaan ja näin suurvallan resurssit näännytetään. Pitkä sota aiheuttaa suurvallan sisäisten julkisten resurssien hupenemista, mikä lisää sisäpoliittista polarisaatiota ja edistää suurvallan romahtamista. Kuten varmaan fiksuimmat tajusivat, niin tämä taktiikka on jo toteutettu Irakin ja Afganistanin osalta ja ISIS yrittää toteuttaa sitä Syyriassa.

Folkloristina sotilaalliset taktiikat eivät niinkään kiinnostaneet, vaan manifestin kieli ja ideologia. Manifestin kirjoittaja Abu Bakr Naji ei ole tyypillinen naapuriston kiihkouskovainen fundamentalisti, vaan selvästi akateemisesti koulutettu mies, koska manifestin kieli oli äärimmäisen tarkkaa ja hienostunutta. Vaikka välillä manifestissa lainataan Koraania ja aloitetaan tai loptetaan kappale tyypillisellä uskonnollisella kielenkäytöllä, niin muuten teksti on hyvin tieteellistä. Naji on jopa siististi akateemisten standardien mukaan asettanut tekstiin viitteitä väitteilleen, jotka ovat suurimmaksi osaksi muita jihadistimanifesteja ja sotilastaktiikkaan liittyvää kirjallisuutta. Jopa tilastotiedettä on tässä manifestissa.

Manifesti olettaa jo, että olet islamisti, joten se ei pyri perustelemaan ollenkaan, miksi teokratia on paras ratkaisu maailmalle, ainoastaan miksi säälimätön ja mahdollisimman överi ja brutaali väkivalta koettuja vihollisia vastaan on oikeutettu. Eli sanoisin, että Abu Bakr Naji on islamismin Niccolò Machiavelli. Äärimmäisen pragmaattinen neuvonantaja, joka opettaa lukijaa, miten olla mahdollisimman häikäilemätön tappaja, jotta valta saadaan anastettua. Pragmaattisuus onkin tämän manifestin ydinsanoma. Koraania tai haditheja ei melkein lainata tässä manifestissa, mutta silloin kuin lainataan, niin ne ovat ylivoimaisesti perinteisiä kannustavia lauseita ”vaikeuksista selviäminen”, eli sellaista tyyppillistä self-help-roskaa. Totta kai tässä manifestissa lainataan Koraanin säkeitä, missä kehotetaan tappamaan vääräuskoisia, mutta niitä lainataan aika vähän, muun ”innoittavan” säkeistön rinnalla.

Pyhien tekstien sijaan Naji argumentoi, että koska Jumala on luonut koko maailman, niin kaikki maailman sotilaalliset taktiikat ovat Jumalan siunaamia. Tämän vuoksi kaikki keinot koettujen vihollisten tuhoamisessa ovat sallittuja. Kirjailija vie tämän periaatteen niin pitälle, että hän lainaa amerikkalaisten kenraalien ja jopa Sun Tzun strategioita ja kannannottoja sodankäynnistä. Manifestissa on niin vähän uskonnollista paatosta, että melkein tätä voisi luulla tavalliseksi sissidodankäynnin oppaaksi, mutta se johtu ainoastaan kirjan keskikohdan sotilaallisesta ja maailmanpoliittisesta analyysista, joka on hyvin tieteellistä. Lopussa kyllä lainataan profeetta Muhammadin sotaretkien kertomuksia ja tulkitaan, miten sen ajan sotilaalliset taktiikat kääntyvät nykyaikaan.

Monet vastajihadistit esimerkiksi jaksavat väittää, että Koraani ja hadithit ovat jihadistien sotilaallisia manuaaleja ja heidän ainoa inspiraationsa lähde väkivaltaan. On totta, että ollakseen jihadisti on oltava ainakin nimellisesti uskovainen muslimi ja on totta, että terrorismin perusteleminen yksittäisillä Koraanin tai hadithien-lauseilla on mahdollista. Mutta tämä manifesti osoittaa, että ei näihin pyhiin teksteihin vedota kovin paljon, koska ne ovat usein ristiriitaisia ja taktiikoiltaan uskomattoman vanhentuneita. Tämän ISIS tajusi, joten siksi manifesti kirjoitettiin ja siksi se lainaakin niin paljon länsimaisesta sodankäynnin taktiikoista.

Tietenkin uskonto on yhä koko jihadismin ydin, mutta tässä manifestissa selitetään, että koko Isiksen ideloginen pohja on salafismi, mikä tarkoittaa islamintulkintaa, jossa pyritään mukailemaan kolmen ensimmäisen muslimisukupolven elämätapoja. Salafismi on 1700-luvulla syntynyt islamilainen suuntaus, joka otti vaikutteita protestanttisilta lähetyssaarnaajilta. Eli ei ihan sitä perinteistä islamia nämä jäbät harjoita.

Taktiikoiden lisäksi manifestissa argumentoidaan miksi kaikki nykyiset muslimihallitsijat ovat vääräuskoisia ja miksi islamistinen pasifismi on väärä ratkaisu. Naji ei kiellä, että Koraanissa ja jopa profeetta Muhammadin elämässä on kohtia, jotka kieltävät väkivallan käytön, mutta silloin kirjailija vetoaa puhtaasti taktiikkaan ja siihen historialliseen tosiasiaan, että esimerkiksi Mahatma Gandhi saavutti Intian itsenäisyyden, koska Iso-Britannia oli heikko Toisen maailmansodan jälkeen. Kirjailijan mukaan nykyolosuhteet ovat erilaisia, joten väkivalta on ”ainoa” keino saavuttaa valta. Kirjailija viittaa paljon jihadismin isän Sayyd Quitbin manifesteihin, joissa perusteellaan, miksi sekularismi on turmiollista ja koko maailmalle on julistettava sota ja pakotettava väkivalloin alistumaan islamilaiseen teokraattiseen ylivaltaan.

Muita käsiteltäviä aiheita on propagandan tuottaminen ja valtavirtamedian luoman julkisuuskuvan hallinta. Manifesti kirjaimellisesti kehottaa tekemään mahdollisimman brutaaleja iskuja vihollisia kohtaan ja levittämään kaikenlaisia salaliittoreorioita, joita sitten valtavirtamedia levittää entisestään. Esimerkiksi kirjailija onnittelee erästä ISIS rykmenttiä, joka levitti huhua, että joukko amerikkalaissotilaita joutui Allahin lähettämien jättiläishämähäkkien murhaamiksi.  Kirjailijan mukaan teon- ja viestinnän-propaganda nostattaa passiivisen valtaväestön pelon ja nostaa Isisksen profiilia varteenotettavana vihollisena, mikä taas houkuttelee nuorisoa liittymään äärijärjestöön, koska väkivalta ja erityisesti valta ovat helvetin seksikkäitä. Voimme sanoa, että tässä ISIS on onnistunut erinnomaisesti ja media on pelannut ääriliikkeen pussiin. Paitsi tietenkin, olisi ollut huvittavaa, jos meikäläisten media olisi uutisoinut tuosta hämähäkkihyökkäyksestä.

Manifesti on kuitenkin suunnattu enemmänkin Lähi-Itään kuin länsimaihin, koska kirja kuluttaa aika paljon aikaa käsitellen Pohjois-Afrikan ja Lähi-Idän valtioitten erilaisia poliittisia olosuhteita ja miten niitten terrorisminvastaisia voimia torjutaan. Kirjailija nostaa esiin erilaisia islamistisia ja jihadistisia liikkeitä, jotka epäonnistuivat noisemaan valtaan ja kertoo, miten he epäonnistuivat, jotta samaa virhettä ei toistettaisi. Väkivallan lisäksi kirjailija käsittelee heidän islamintulkintaan käännyttämistä, mitä juurikin salafistit harrastavat.

Lukiessani tätä manifestia, tunsin tiettyä kunnioitusta kirjailijaa kohtaan. Manifesti on niin täydellinen ja elegantti opas valtion romahduttamiseen, että parempaa ei varmaan kukaan muu voi kirjoittaa. Tietenkin en hyväksy kirjan taktiikoita, tavoitteita tai sen ideologiaa, joka on todella perverssiä uskonnon vääristämistä, mutta puhtaasti taktisessa mielessä tämä on kylmän pahuuden kirkkain ilmentymä. Vaikka mielestäni tämä manifesti kertoo paljon Isiksen taktiikoista ja tavoitteista, niin en suosittele tätä kenellekään, koska todennäköisesti päädyt SUPO:n tarkkailulistalle tai pahimmillaan pidätettäväksi, jos uusi  terrorisminvastainen laki saadaan voimaan.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Islam, jihad ja maahanmuutto