Shiraz Maherin ”Salafismi-Jihadismi: Idean historia” (oma suomennos) on vuonna 2016 julkaistu akateeminen tietokirja kyseisen ääri-islamilaisen ideologian juurista ja kehityksestä.
Salafismi-jihadismi on äärimmäinen ideologia, joka kumpuaa salafistimuslimeitten islamin yltiösotaisasta tulkinnasta. Tämä ideologia on se, jonka al-Qaida ja ISIS edustavat.
Ideologian historia
Maher tutkii eri jihadistiteoreetikkojen tekstejä jäljittääkseen, mistä ideologia muodostuu ja, miten se ajan mittaan on muuttunut? Tarkemmat ihmiset ovat varmaan huomanneet, että al-Qaidan toimintatapa eroaa paljonkin nuoremmasta Isiksestä, vaikka molemmat edustavat samaa vihaideologiaa. Tämä johtuu siitä, että jihadismi on ajan mittaan kehittyvä aate.
Alun perin jihadismi oli poliittinen ääriliike, joka pyrki julistamaan arabimaitten sekulaarit hallitukset vääräuskoisiksi, jotta se voisi kaataa ne. Kun tämä ei onnistunut, jihadistit muuttivat taktiikkaansa, pyrkien provosoimaan länsimaat hyökkäämään arabimaihin, jotta he tuhoisivat paikalliset sekulaarit hallitukset jihadistien puolesta ja jäisivät jumiin maahan jihadistien näännytys sotaan. Kun tämäkään ei ihan onnistunut, syntyi kolmas ja vaarallisin jihadistiliikkeitten vaihe: globaali yksinäisten susien jihadismi, jossa missä päin maailmaa tahansa, kuka tahansa voi tehdä terrori-iskun jihadismin puolesta, riippumatta siitä onko edes ryhmittymän varsinainen jäsen.
Salafismin historia
Kirjassa kerrotaan, että salafismi on moderni uskonhaara, jonka juuret ovat 1800-luvun uudistusliikkeessä, joka pyrki tekemään rappeutuneesta kalifaatista jälleen suuren. Valitettavasti kirjaimellinen pyhien tekstien tulkinta ja äärimmäinen syrjään vetäytyneisyys ulkomaailmasta eivät herättäneet tavallisten muslimeitten keskuudessa suurta suosiota. Salafismi jäi Saudi-Arabiaa poissulkien pienen piirin harrastukseksi. Kaikki kuitenkin muuttui Toisen maailmansodan jälkeen, jolloin salafismi sai uutta puhtia, kun Kylmän sodan aikana Lähi-Idässä tarvittiin jokin poliittinen vastavoima kommunismin leviämiselle. Salafismi oli jo politisoinut islamismiksi, mutta Afganistanin sota siirti suurimman osan ideologian kannattajista väkivaltaisemman salafismi-jihadismin puolelle. Loppu on sitten hyvin veristä historiaa.
Syvää teologista analyysia
Maher analysoi, miten jihadistit pyrkivät tulkitsemaan islamin pyhiä tekstejä oikeuttaakseen brutaalin väkivallan.
Kirjailijan mukaan islamilainen teologia sisältää väkivaltaa ja suvaitsemattomuutta, mutta niin on kaikissa abrahanisissa uskonnoissa. Sen lisäksi, että jihadistit tulkitsevat islamia kirjaimellisesti, he suoranaisesti valikoivat uskonnollisesta laista kohtia kuin rusinat pullasta, oikeuttamaan toimintaansa tai, jopa harjoittavat luovaa tulkintaa, joka poikkeaa täysin tavasta, jolla kyseistä pätkää on tulkittu koko islamin historian aikana.
Esimerkiksi kirjailijan mukaan jihad on ensisijaisesti pyhän sodan konsepti, jonka tarkoitus on antaa ohjeistukset oikeudenmukaiseen ja hillittyyn puolustussotaan. Jihadeja julistetiin harvoin ja sen teki yleensä kalifi. Mutta salafistit tulkitsivat jihadismin satoja vuosia myöhemmin henkilökohtaiseksi oikeudeksi, jonka kuka tahansa milloin tahansa voi julistaa.
Tällainen henkilökohtainen jihad keksittiinkin alun perin vasta keskiajalla, mutta silloinkin sitä sovellettiin vain, kun jotain muslimimaata hyökättiin varoittamatta, jolloin kalifin määräystä ei voitu odottaa. Modernien jihadistien tulkinnan mukaan jihad ei ollut vain yksi konsepti, joka sovellettiin kriisiaikoina, vaan koko uskonnon ydinsanoma.
Kuoleman palvontaa.
Jihadistit muokkasivat islamista äärimmäisen sotaisan ideologian, jonka ainoa tarkoitus oli tuhota kaikki muut kansat ja muslimit, jotka eivät ole salafisteja. Jihadistien uskontulkinta onkin niin perverssi, että rukoilut, paastot ja muut rituaalit muuttuivat jihadistien mielissä toissijaisiksi tehtäviksi ja tappaminen ja kuoleminen ensisijaisiksi. Oikeastaan vihollisten tappaminen on jihadisteille melkein kuin itse jumalanpalvelus.
Se olikin kauhistuttavaa lukea tässä kirjassa kuivakkaa analyysia eri jihadistiteoreetikkojen sitaateista, joissa kylmän muka tieteellisesti viattomien ihmisten massamurhaamista oikeutettiin. Jihadismi näyttäytyy tässä kirjassa joksikin vihan ja kuoleman kultiksi, joka vetää vertoja kansallissosialismiin.
Jihadistit esimerkiksi kertovat sotivansa, koska haluavat palauttaa muslimien kunnian tuhoamalla länsimaitten hegemonian Lähi-Idästä, mutta käytännössä he tappavat enemmän muita muslimeja kuin ”vääräuskoisia”.
ISIS on tämän ideologian kulminaatio, joka on niin verinen ja brutaali, että jopa al-Qaidan ja muitten jihadistijärjestöjen ideologit ovat irtisanoutuneet heistä ja kirjoittaneet pitkiä tutkielmia, miten ”ISIS tulkitsee islamia väärin”.
Islamin marginaalia
Islamin monimuotoisuus näkyykin tässä kirjassa hyvin. Salafistien uskontotulkinta on jo hyvin erikoinen verrattuna perinteiseen islamiin, mutta salafisti-jihadistit menevät jo järjettömyyden puolelle. Tässä kirjassa analysoidaan, miten monet tunnetut jihadistijärjestöt ovat yrittäneet perustella muille muslimeille heidän uskontotulkintaansa ja riitautuneet jopa äärikonservatiivisen Saudi-Arabian uskonnoppineitten kanssa.
Islamilainen teologia on paljon monimutkaisempaa ja monipuolisempaa kuin mediassa annetaan kuva. Kirjailija esittelee erilaisia teologisia keskusteluja, joissa merkittävät uskonnoppineet ovat kutsuneet salafisteja ja jihadisteja vääräuskoisiksi kihoilijoiksi.
Maher myöskin analysoi miten eri historialliset tapahtumat ja ajattelijat ovat vaikuttaneet salafistien uskontotulkintaan niin eri lailla, kuin muitten muslimeitten.
Siinä, missä perinteinen muslimi on tulkinnut islamia tiettyjen periaatteiden kautta, yrittäen sovittaa niitä moderniin aikaan. Jihadistit taas yrittävät pakottaa nykymaailman tuhansia vuosia vanhoihin sääntöihin, joita vielä kirjoitettiin sodan keskellä, mutta itsekin sortuvat tulkitsemaan uskontoaan postmodernistisella linssillä. Uskonto muuttuu salafistien käsissä IKEA:n huonekaluohjekirjan kaltaiseksi kontesktivapaaksi ideologiaksi, eikä välineeksi, jolla saavutetaan henkinen tasapaino.
Yhteenveto
Suurin ongelma tässä kirjassa on kuitenkin sen akateeminen ote. Tämä on ehkä tylsin kirja, jonka olen koskaan lukenut pirun sairaasta massamurhaajien vihaideologiasta. Vaikka tässä analysoidaan jihadistien manifestien teologisia kiemuroita, kirjailijan yliobjektiivinen akateeminen ote oli aika vaikeaa luettavaa. Tämä on kirja, jossa pitää oikein otsa rypyssä lukea, jotta pystyy ymmärtämään, mitä edes teoksessa sanotaan. Mutta jos onnistuu murtautumaan tieteellisen kuoren läpi, tässä on paljon tarkkaa ja yksityiskohtaista tietoa jihadistien ideologian rakennuspalokoista ja teologisesta oikeutuksesta. Islam on sen verran erikoinen uskonto, että sillä on paljon sodankäynninssääntöjä, joskus jopa itsensä kanssa ristiriidassa olevia. Näitä jihadistit ovat korottaneet yli muitten sääntöjen, vaikka monia sääntöjä tarkoitettiin vain tiettyjä tilanteita varten, eikä ikuiseksi ohjenuoriksi.
