Avainsana-arkisto: islamisaatio

Eurabian anatomia

Bat Ye’orin vuonna 2005 kirjoitettu ”Eurabia: Euro-arabi -akseli” (oma suomennos) on pahamainen kirja, jonka mukaan EU ja arabimaat ovat salaliitossa keskenään vaihtaakseen halpaa öljyä muslimimaahanmuuttajiin, kunnes valkoiset eurooppalaiset hävitetään sukupuuttoon.  

Joka ikinen modernia radikaalioikeistoa käsittelevä kirja mainitsee tämän teoksen yhdeksi rasististen ryhmittymien ideologiseksi perustaksi. Tunnetuin tapaus on norjalainen terroristi Breivik, joka referoi manifestissaan tuhansia kertoja tätä kirjaa, perustellakseen nuorten lapsien massamurhan. Tämän vuoksi oli niin kuin vähän pakko ottaa tämä kirja lukulistaan, jotta voisin ymmärtää minkälaiseen ”intellektuaaliseen” perustaa koko eurabia-salaliitto perustuu?    

34

Modernin äärioikeiston älynväläys   

Lyhyt vastaus on, että ei mihinkään. Mitä intellektuaalista oikein kuvittelin löytäväni kirjasta, jonka mukaan kaikki maailman muslimit ja EU ovat yhdessä juonimassa valkoisen rodun sukupuuton puolesta? Silti jotkut ihmiset ihan oikeasti uskovat tähän paskaan!  Esimerkiksi oikean elämän Kummeli-hahmo Marco de Wit uskoo tähän salaliittoteoriaan täydellä sydämellä ja häpeilemättömästi.    

Pitkä vastaus on sitten tämä: Kirjailija on jonkin sortin äärisionisti, joka on niin hullu, että hän kaatoi lukuisia puita kirjoittaessa salaliittoteoriasta, joka on lähes samanlainen kuin natsien antisemitistiset salaliittoteoriat.   

Salaliiton ydin   

Bat Ye’orin teesi on, että koska EU:n sisällä on järjestö (EAD), joka edistää Euroopan ja arabimaitten välistä dialogia, se on todiste, että EU on arabien hallinnassa. Koska tietenkin auta armas, jos eurooppalaiset yrittävät dialogoida kauppakumppaneittensa kanssa. Tähän sitten sekoittuu kaikkea niin sekopäistä paskaa, joka on sisäisesti ristiriidassa, että voisin kirjoittaa melkein kirjan vain niitten ruotimisesta. Silti lyhennän.    

Kirjailija yrittää käyttää EAD-järjestön asiakirjoja ja virkamiesten lausuntoja lähteinä omille sekopäisille väitteille, mutta vaikka lainaukset on otettu pois kontekstista, ei niissä itsesään ole mitään raskauttavaa. Kirjan sivuissa olevat hyvinkin viattomat lauseet muuttuvat kirjailijan tulkinnan mukaan ”salaviesteiksi”, joita vain hän osaa tulkita ”oikein”. Vaikka olen lukenut paljon huuhaata, niin tämä oli se kaikista mielisairain kirja, mitä olen tähän mennessä lukenut. Tässä kirjassa on niin kovat fantasioinnit, että oikein hengästyin.    

Bat Ye’orin mukaan Ranskan hallitus, kommunistit, natsit ja katolinen kirkko liittoutuivat muslimivaltioitten kanssa ja suunnittelivat kristittyjen ja juutalaisten hävittämistä Euroopasta oman vaikutusvaltansa kasvattamiseksi.  Bat Ye’or tyypilliseen salaliittoteoreetikon tapaan on luonut monimutkaisen suhdeverkoston, joka ikisen tahon kanssa, joka on joskus tehnyt yhteistyötä jonkun muslimin kanssa ”todistaakseen” laajan salaliiton. Koko kirjan oletus onkin se, että muslimit ovat pahuuden itse ilmentymä, eikä kukaan ”hyvä ihminen” voisi tehdä yhteistyötä muslimien kanssa, joten ”ainoa” selitys yhteistyölle on oltava paha salajuoni. Ei siis geopolitiikka, kauppa tai tavalliset diplomaattiset suhteet naapurivaltojen kanssa, vaan salaliitto eurooppalaisen valkoisen rodun hävittämisessä. Samalla logiikalla esimerkiksi Suomen hyvät suhteet Neuvostoliiton kanssa voitaisiin tulkita salajuoneksi, jossa me suomalaiset yritettiin edistää kommunismia Eurooppassa!  Kirja siis noudattaa samaa kaavaa kuin vanhat juutalaisvastaiset salaliittoeoriat, joitten mukaan juutalaiset ovat aina yrittäneet hävittää valkoisen rodun. Esimerkiksi Hitlerin käsitys ”rotujen ikuisesta taistelusta” noudatti tätä oletusta, mutta koska nykyään saat kummallisia katseita, jos puhut rotujen välisestä sodadsta, Bat Ye’or puhuukin uskonnosta, mutta tavalla kuin islam olisi osa arabeitten DNA:ta.

Tekniset saavutukset   

Alan oikeasti vakavissani harkita sitä näkemystä, että mitä rasistisempi henkilö on, sitä huonommaksi hänen kykynsä kirjoittaa menevät. Tämä kirja on huonosti kirjoitettu, kuten kaikki tähän mennessä lukemiani äärioikeistolaisten kirjat! Lasken tämän äärioikeistolaiseksi, koska kyllä sionisti voi olla oikeistolainen, rasisti ja äärimmäinen.     

Kirja toistaa samoja pointteja uuvuksiin saakka. Kun jo ensimmäisissä sivuissa on jo niin paljon asiavirheitä, myöhemmin samojen virheellisten pointtien lukeminen on todella puuduttavaa. Koska Breivik plagioi tämän kirjan tekstiä omaan manifestiinsa, tässäkin on samaa paskaa muotoilua, jossa useita erilaisia nimikkeitä toistetaan läpi koko kirjan yhtenä pötkönä, jolloin lukeminen on todella vaikeaa. Esimerkiksi lause: ”Anti-amerikkalainen, anti-juutalainen, anti-eurooppalainen ja antikristillinen euroarabisalaliitto.” toistuu useita kertoja pitkin kirjaa, aina tässä samassa järjestyksessä. Eikö tätä voitu lyhentää joksikin termiksi, jota vain alussa selitetään? 

Äärimmäistä orientalismia 

Rasismi ilmenee tässä kirjassa siinä, että kirjailija ei tiedä vihaako hän islamia vai arabeja? Kirjassa saa vaikutelman, että molemmat ovat yhtä ja samaa. Kirjassa esitetään Lähi-Itä ja Pohjois-Afrikka kuin se olisi suuri yksimielinen islamilainen blokki. Ei siis alue, jossa on sekulaareja diktatuureja, tai maita, joissa on täysin erilaiset islamin suuntaukset. Kirjailija ei selvästi tiedä mitään Lähi-Idän sunnien ja shiiojen erimielisyyksistä, Iranin ja Saudi-Arabian välisestä sapelien kallistelusta tai Syyrian alaviittien yliedustetusta asemasta sekulaarissa hallituksessa. Teksti antaa kuvan, että melkein kaikki seemiläisen näköiset ihmiset ovat muslimeja, jotka haluavat tappaa kaikki valkoiset. Tämä ilmenee siinä, että kirjailija pitää sekulaareja arabivaltioita osana islamisaatiojuonta, vaikka monet kirjassa mainituista valtioista ja päättäjistä ovat olleet aktiivisesti taistelleet fundamentalismia vastaan! Sama käy arabialaisten terroristijärjestöjen kanssa.  Tässä kirjassa esimerkiksi sekulaarinen palestiinalaisjärjestö PLO pidetään osana islamisaatiojuonta.   

Kirjassa myöskin osoittetaan totaallinen tietämättömyys alueen historiasta. Sen lisäksi, että kirjailija antaa kuvan Lähi-Idästä yksimielisenä blokkina, hän ei vaikuta tietävän, että Levantin alueen valtiot olivat länsimaitten suurvaltojen muodostamia, niin maantieteellisesti kuin poliittisesti. Tässä kirjassa edistetään jotain perverssiä kuvaa, että Lähi-Itä on ollut sama islamin alkuajoista saakka, että oikeasti koko alue aina ollut tasa-arvoisessa asemassa Euroopan kanssa, eikä 1900-luvulta lähtien alistetussa asemassa. Ainoa selitys tällaiselle tietämättömyydelle on se, että se on tahallista. Kirjailija luottaa siihen, että potentiaalinen lukija on joku rasisti, joka tarvitsee oikeutusta omalle vihalle.  

Rankkaa rusinoitten poimimista pullasta.   

Eurooppalaisten suurvaltojen imperialismi käännetään tässä kirjassa islamisaation todisteiksi. Kirjailija ihmettelee, miksi Ranska ja Iso-Britannia tukivat jihadistisia liikkeittä 60-70-luvulla? Bat Ye’or mukaan sen on pakko olla, koska jihadistit käskivät näitä suurvaltoja tukemaan heitä! Ei sitten käynyt mielessä, että Kylmä sota oli käynnissä ja moni länsimainen suurvalta tuki islamisteja ja jihadisteja torjuakseen kommunismin leviämisen? Ei tietenkään, koska se ei sovi omaan salaliittoteoriaan.  Tyypilliseen salalittoteorian tavoin, tässä kirjassa leikellään kaikenlaisia irrallisia faktoja ja sekoitetaan yhteen. Sitten piirretään yhteydet näitten faktojen ja omien perusteettomien spekulaatioitten välille.     

Äärisionismia   

Israelin puolustus on kirjan kovinta ydintä. Kirjailijan mukaan kaikki Israelin kritiikki tai sen miehityspolitiikkaa vastaan osoitetut pakotteet tai muut sanktiot lasketaan ”juutalaisfobiaksi” ja osaksi islamisaatiosalajuonta. (en tiedä, miksi kirjailija ei käytä vakiintunutta sanaa ”antisemitismi”?) Koko tämä kirja on rakennettu siihen hulluun näkemykseen, että ainoa syy, miksi osa EU:sta ja YK:sta ei hyväksy kaikkia Israelin päätöksiä, on se, että ne ovat mukana muslimien salajuonessa, jonka tarkoitus on tuhota juutalaiset ja valkoiset.

Älykästä harhaisuutta

Joku voisi tässä vaiheessa panna huomioon sen, miten äärioikeisto voi omaksua kirjan, joka on äärisionistinen ja, jonka salaliittoteoria koostuu näkemyksestä, että natsit edistivät islamisaatiota? Vastaan, että yksinkertaisesti sillä että äärioikeisto on kattonimitys useille rasistisille oikeistolaisille ryhmittymille, joista natsit ovat vain yksi monista. Elämme postmodernia aikakautta, jossa klassieksi liberaaliksi itseään kutsuva jäbä voi ajaa rankkaa protektionismia, valkoista ylivaltaa ja homonationalismia, joten kaikki on mahdollista!Suuret kertomukset ja johdinmukaisuus ovat kuolleet ja nyt kuka tahansa voi leikellä mieleisensä mukaisen ääri-ideologian, riippumatta siitä sopivatko ovat yhteen, niin kauan kun tällä ääri-ideologialla oikeutetaan omaa pahaa oloa. Tämä ratkoittaa, että äärioikeistolle johdonmukaisuus on sivuseikka ja opportunismi etusijalla. Toiseksi, kuten natsit 30-luvulla, äärioikeiston ihanteellisessa visiossa kaikki ihmisrodut eläisivät omissa valtioissaan. Hitlerkin alun perin suunnitteli pakkosiirtävänsä kaikki Euroopan juutalaiset Madagaskariin, mutta Toisen maailmansodan ongelmat menivät väliin ja piti keksiä ”lopullinen ratkaisu”. Tämä tarkoittaa, että on taktisesti nykyisen äärioikeiston edun mukaista puolustaa Israelin olemassaoloa kahdesta syystä: Ensimmäinen on se, että mahdollisesti valtaan päästyään, kaikki juutalaiset voitaisiin pakkosiirtää Israeliin. Toiseksi, Israel voi toimia Euroopan etuvartiona, joka joko hävittää kaikki muslimit Lähi-Idästä ”uudessa ristiretkessä” tai vain pyrkiä ”hallitsemaan” aluetta eurooppalaisten puolesta. Tämä voi tulla joillekin yllätyksenä, mutta äärioikeistolla on oma hullu logiikka, johon mahtuu samaan aikaan halu massamurhatta juutalaiset ja puolustaa Israelin olemassaoloa.   

Epäjohdonmukaisuus.  

Jostain syystä USA:a ei kritisoida ollenkaan, vaikka sielläkin on korkeita virkamiehiä ja politiikkoja, kuten entinen presidentti Jimmy Carter, jotka eivät hyväksy Israelin miehityspolitiikkaa.  

USA näyttäytyy tässä kirjassa ”ainoaksi” Israelin ystäväksi, joka taistelee islamisaatiota vastaan, vaikka kirjaimellisesti USA:n suurin Lähi-Idän liittolainen on Saudi-Arabia. Sitä ihmettelee, miten islamisaatiosalaliiton kirjoittanut ihminen ei tiedä, että 80-luvulla USA tuki mujahidineja (jihadisteja) Afganistanin sodassa Neuvostoliittoa vastaan ja, jonka suurin Lähi-Idän liittolainen, Israelin lisäksi, on se harvoista muslimivaltioista, joka on islamilainen teokratia! Se ainoa hirmuhallinto, joka on todistetusti edistänyt jihadismia ympäri maailmaa, ei sitten lasketa osaksi islamisaatiota! ** hakkaan päätäni seinään ja yritän hillitä itseäni, että en paiskaa tätä kirjaa seinään pari kertaa** Ei edes Stewart Home pystyisi keksimään tällaista paskaa! Jos hän keksisi tällaisen hahmon, joka kertoo islamisaatiosta, niin lukijat pitäisivät hahmoa epäuskottavana. Kuitenkin meidän keskuudessa ihan oikeasti elää ihmisiä, joitten mukaan koko tämä kirja on totisinta totta. Siellä Helsingin kaduilla leiriydytään muitten työttömien kanssa, vastustaen tämän kirjan kuvittelemaa salaliittoa. Miten tämä on mahdollista hyvät ihmiset?   

Yhteenveto   

Tämä kirja ei ole mitään muuta kuin puhdasta propagandaa, jonka tarkoitus on edistää tietynlaista agendaa, joka oikeuttaisi USA:n ja Israelin miehityspolitiikkaa. Kaikki, mikä tukee välillisesti tätä agendaa, on sitten tungettu tähän kirjaan, vaikka kuinka järjettömiä tai ristiriitaisia ne ovat. Tarkoitus ei olekaan lukea tätä kirjaa alusta loppuun asti, vaan poimia yksittäisiä argumentteja, joilla hyökätä maahanmuuttoa, Palestiinaa ja EU:ta vastaan. Ei ole ihme, että esimerkiksi Breivik hylkäsi USA:n imperialismia puolustavan osion tästä kirjasta ja keskittyi islamisaatioon. Tämä kirjan ideoitten poimiminen osoittaa, miten opportunistinen moderni äärioikeisto on. Ei haittaa, vaikka kirjailija on äärisionisti, jonka mukaan natsit edistivät islamisaatiota, jos jokin tämän idea tukee omaa agendaa. Äärioikeisto onkin omalla kierolla tavallaan fiksumpi kuin oletetaan. 

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Rasismin ja äärioikeistolaisuus

Muslimipopulistit tulevat!

Shadi Hamidin ”Vallan houkutukset. Islamistit ja epäliberaalinen demokratia uudessa Lähi-Idässä” (oma suomennos) on akateeminen tietokirja, joka pyrkii argumentoimaan, että islamistiset liikkeet eivät maltillistu demokraattisissa oloissa.   

45

En muista enää, miksi otin tämän kirjan lukulistaan.  Todennäköisesti, koska tässä puhutaan Muslimiveljeskunnasta. Shadi Hamidin kirjan teesi on vähintäänkin kyseenalainen ja hieman rasistinen. Ainakin alussa, kun luin ”Vallan houkutukset” mieleen tulivat ne vanhat käsitykset, joitten mukaan jotkut kansat ovat vain kykenemättömiä harjoittamaan demokratiaa.

Miksi demokratia ei juurru Lähi-Idässä? 

Kirjailija argumentoi, että äärimmäisen polarisoituneet kansat ovat alttiimpia totaalisille ideologioille, jotka lupaavat ”muuttaa kaiken” ja Lähi-Idässä tällainen ideologia on islamismi. Jos merkittävä osa kansasta on konservatiivista, niin he tulevat äänestämään äärikonservatiiviset islamistit valtaan ja silloin maasta tulee ”epäliberaali demokratia” jossa hitaasti äänestetään kumoon ihmisoikeudet. Esimerkkeinä kirjailija käyttää teesinsä perustelemiseen Jordaniaa, Tunisiaa ja Egyptiä. Kaikissa maissa on kuljettu diktatuurista demokratiaan ja takaisin diktatuuriin.    

Koska islamistinen epäliberaali hallitus kauhistuttaa paikallisia liberaaleja, jälkimmäiset vastahakoisesti liittoutuvat armeijan tai kuninkaan kanssa syöstäkseen demokraattisesti valitut islamistit pois vallasta. Näin tapahtui Jordaniassa ja Egyptissä. Eli ainoa asia, joka Hamidin mukaan pitää monia arabimaita sekulaareina, on brutaali diktatuuri.   

Arabimaitten historia 

Hamid kertoo aika hyvin tässä kirjassa arabimaitten poliittisen historian, ja miten moni maa oli itsenäistyttyä hyvin sekulaari ja vapaamielinen, kunnes Kylmän sodan reaalipolitikka ja imperialismi alkoivat kasvattaa islamistien suosiota. Nyt moni arabimaa on niin islamisoitunut, että jos niitten sekulaari diktatuurit kaatuvat, islamistiset puolueet saavat murskavoitot demokraattisissa vaaleissa ja kaikki menee päin helvettiä.   

Kirjan ydinteesi 

Kirjan mukaan demokratian lisääminen ei vähennä islamistien radikalismia, vaan kova diktatuurin poliittinen repressio. Kun islamistien ensisijainen prioriteetti on oman olemassaolon turvaaminen, sharia-laista tai kalifaatista puhuminen muuttuvat toissijaisiksi ja puheet ”demokratiasta ja ihmisoikeuksista” ottavat etusijan.   

Kirjailijan mukaan demokratiassa islamistit erottautuvat muista puolueista ainoastaan korostamalla uskonnollista kiihkoa, koska muuten heidän talouspoliittiset ohjelmat eivät eroa muista puolueista mitenkään. Koska islamisteilla on jo suuri kannatus köyhälistön keskuudessa, hyväntekeväisyysaktivismin takia, he saavat valmiiksi suuren kannatuspohjan, joka kasvaa entisestään keskiluokkaan vetoavalla populistisella retoriikalla. Eli sekulaarit puolueet eivät pärjää omilla monimutkaisilla talouspoliittisilla ideoilla, kun vastassa on yksinkertaisia vastauksia antava fundamentalisti. Näin alkaa ideologinen asevarustelu jossa jokainen puolue pyrkii korostamaan, miten konservatiivinen itse on, jolloin kaikki puolueet islamisoituvat. Eli tässä kirjassa argumentoidaan epäsuorasti, että sananvapaus tai ideoitten markkinat eivät vain toimi.     

Kirjan perustelut 

Perustellakseen väitteenä Hamid nostaa aika paljon vakuuttavia esimerkkejä, joissa Muslimiveljeskunta on diktatuurisen repression pelossa irtisanoutunut julkisesti terrorismista tai siitä on hajonnut paljon maltillisempi osa. Muslimiveljeskunnasta eronnut maltillisempi osa on sitten pyrkinyt välttämään repression todistamalla maltillisuutensa ottamalla kristittyjä ja naisia puolueensa jäseniksi. Kirjassa osoitetaan aika hyvin, että mitä väkivaltaisempi ja suvaitsemattomampi diktatuuri, sitä maltillisemmaksi Muslimiveljeskunta on muuttunut.  

Omaa pohdintaa 

Mielenkiintoisinta lukiessani tätä moraalisesti kyseenalaista kirjaa, oli se, miten ainakin osa tämän kirjan teesistä on oikeassa. Esimerkiksi nyt länsimaat kamppailevat oikeistopopulismin, äärioikeiston ja kristillisen konservatismin kanssa. Trump ja Brexit osoittavat, että joskus kansa äänestää omaa etuaan vastaan. Puola on toinen esimerkki, missä kansa äänesti fasismiin nojautuvan äärikonservatiivisen puolueen valtaan, joka nyt murentaa maan ihmisoikeuksia. Italia seuraamassa perässä.  

Silti länsimaissa on vahva demokratiausko, ja jotenkin tuntuu, että jos Hamid olisi esittänyt teesinsä täällä Euroopassa, mutta vaihtanut islamistit äärioikeistoon, täällä syntyisi melkoinen paskamyrsky. Nytkin vihapuhelait, ovat kiistanalainen tapa vähentää äärioikeiston vaikutusvaltaa,  mutta kun puhutaan arabimaista, niin on näköjään ihan ok ehdottaa ihmisoikeuksien kumoamista. Esimerkiksi Putinin Venäjä perustelee oman pseudodiktatuurinsa juuri sillä, että vapaa demokratia syöksisi maan kaaokseen.    

Ehkä otin tämän kirjan lukulistalle, kun vielä otin vakavasti Sam Harrista, koska tämä kuulostaa vähän miehen omilta teeseiltä. Silti Hamidin teoriassa on tietty totuuden siemen. Kirjailija kuvaus Muslimiveljeskunnan taktiikoista ja rakenteista muistuttaa todella paljon oikeistopopulistipuolueita. Esimerkiksi Hamidin mukaan Muslimiveljeskunta ei ole niin ääriuskovainen, että sen jäsenistö koostuisi vain fundamentalisteista, vaan siellä on väkeä kaikista yhteiskunnan luokista, joilla on aivan eri intressit kuin sharia-lain implementoiminen. Tämän laajan massaliikkeen Muslimiveljeskunta pystyy ylläpitämään olemalla mahdollisimman hämärä siitä, miten konkreettisesti se aikoo luoda islamilaisen valtion ja kasvattamalla vastakkainasettelua sekulaaria eliittiä vastaan. Meidän kotimaiset populistipuolueet harjoittavat samaa vastustamalla kaikenlaista, mutta kun on aika kertoa, mitä puolustetaan, niin puheet muuttuvatkin kielikuviksi ja iskulauseiksi.  

Hamid itse ei määrittele Muslimiveljeskuntaa tai salafistipuolueita populisteiksi, mutta selvästi nämä puolueet toimivat samalla kaavalla. Esimerkiksi “Jätkät & jytkyt. Perussuomalaiset ja populismin retoriikka” kirjassa todetaan, että populismi on vaarallista demokratialle, koska se vetoaa ihmisten primitiivisiin tunteisiin, jolloin nämä huumaantuvat äänestämään omaa etuaan vastaan. Sattumalta oikeistopopulismi vetoaa samaan konservatiiviseen kansanosaan kuin islamistit. Yhtymäkohtia on myöskin siinä, että Hamid asettaa islamistipuolueet äärimmäiseen oikeistoon. Eikä vain konservatismin takia, vaan talouspolitiikan. Muslimiveljeskunta ja monet islamistipuolueet lupaavat, kuten oikeistopopulistit, että he tulevat parantamaan pienyrittäjien ja maanviljelijöitten oloja, vähentämällä demokratiaa ja laskemalla veroja. Edellä mainittujen vuoksi Egyptissä esimerkiksi kauppiaat tukevat Muslimiveljeskuntaa.   

Ristiriitoja ja puutteita 

Kuitenkin tämä kirja törmää paradoksiin. Moni arabimaan diktatuuri on sekulaari, mutta eivät ne ole mitään liberaaleja homotusfeministivaltioita, vaan itsekin konservatiivisia. Islamistit eivät voi maltillisia kovin paljon, jos itse diktatuurikin on pysähtynyt ajassa. Esimerkiksi entiset Neuvostoblokkiin kuuluvat maat eivät muuttuneet liberaaleimmaksi kommunismin romahdettua, vaan juurikin taantuivat kunnon änkyräoikeistolaisiksi valtioiksi, joissa juuri ja juuri vältytään juutalais- ja homovainoilta. Tätä ristiriitaisuutta kirjailija ei huomaa omassa teesissään.   

Toinen ongelma on talouden rakenteen analyysin puute. Kirjailija ei mainitse, että moni arabimaa on liberalisoinut kotimarkkinansa globaalien trendien mukaan, mikä on tarkoittanut jyrkkää epätasa-arvoa ja julkisen sektorin ankaraa supistumista. Muslimiveljeskunta on saanut massiivien kannatuksen köyhälistössä ja keskiluokassa, koska se tarjoaa lukuisia sosiaalisia palveluita, joita valtio ei enää hoida. Esimerkiksi Sikivu Hutchinsonin kirjassa ”Moraalinen taistelu: Mustat ateistit, sukupuolipolitiikka ja arvosodat.” kerrotaan, miten USA:ssa kristillinen fundamentalismi kasvoi Obaman valtakauden aikana, kun valtion sosiaalipalveluja alettiin ulkoistamaan uskonnollisille keskuksille. Esimerkiksi Trump on kasvattanut kirkkojen valtaa vielä enemmän poistamalla kirkkojen rajoitukset puolueitten tukemisessa ja liberalisoimalla markkinoita entisestään. Nämä uudistukset edistävät uskonnon vaikutusvallan kasvua, koska jos julkista sektoria kavennetaan, niin kaikista heikoimmassa asemassa olevat ihmiset joutuvat turvautumaan kirkkojen apuun. Syntyy riippuvuuden kierre, jossa kirkoilla on suurta valtaa edistää uskonnollista sanomaansa kaikista heikommassa asemassa oleville. On olemassa selvä korrelaatio uusliberalismin ja uskonnollisen fundamentalismin kasvussa. Sattumalta juuri se, mitä Itä-Euroopassa tapahtui Neuvostoliiton romahdettua.    

Yhteenveto 

Shadi Hamidin ”Vallan houkutukset. Islamistit ja epäliberaalinen demokratia uudessa Lähi-Idässä” on aika epätasainen tekele, joka sentään myöntää suoraan, että arabimaitten diktatuurit ovat pystyssä, koska ne palvelevat parhaiten länsimaisten suurvaltojen geopoliittisia intressejä.   

2 kommenttia

Kategoria(t): Islam, jihad ja maahanmuutto

Yksi meistä. Kertomus Norjasta

Åsne Seierstadin ”Yksi meistä. Kertomus Norjasta” on äärioikeistolaisen terroristi Anders Behring Breivikin dramatisoitu elämäkerta.   

20170911_124624

Breivikin manifestin ohella luin hänestä kirjoitetun elämäkerran. Tämä oli ensimmäinen Breivikin elämäkerta, jonka löysin ja luulin tätä ihan kunnon tietokirjaksi, mutta kun avasin kirjan kotona luettavaksi, niin se olikin dramatisoitu elämäkerta. Petyin hieman, koska ei tällainen romaanimainen kerronta, jossa kaikkitietävä kertoja kuvailee terroristin ja tämän uhrien ajatuksia, ole ihan se paras tapa käsitellä näin kurjaa aihetta. Mutta tarkistin kirjan lähteet, niin tämä sentään perustuvat haastatteluihin, oikeudenkäyntiasiakirjoihin ja Breivikin omaan manifestiin, joten ainakin suurin osa tämän kirjan kuvailuta on todella tapahtunut.    

Tässä kirjassa ei seurata vain Breivikin elämää syntymästä vankilaan, vaan myöskin muutaman hänen uhrinsa elämän, mikä tuntui vähän irvokkaalta ja halvalta tavalta saada maksimaalista järkytystä lukijaan, koska tiedät, että nämä onnelliset 14-19 vuotiaat nuoret tulevat brutaalilla tavalla kuolemaan.  

Kuten kolarin jäännökset tienvarrella, niin en pystynyt kääntämään katsettani pois kirjasta ja ahmin kaikki hirvitykset. Olen sentään lukenut lukuisia kirjoja Natsien keskitysleireistä, Neuvostoliiton gulageista, Maon kulttuurivallankumouksesta ja Yhdysvaltojen Guantanamon salaisesta vankilasta, joten mikään ei pitäisi järkyttää minua. Olin väärässä.    

Tämä on ehkä järkyttävin kirja, mitä olen koskaan tähän mennessä lukenut. Järkytys ei johdu niinkään väkivallasta, mitä tässä kirjassa vähän turhankin yksityiskohtaisesti kuvataan, vaan kerronnan muodostama kokonaisuus. Kun tunnet Breivinkin henkisen kehityksen synkkenemisen ja hänen tulevien uhrien elämän syntymästä saakka, niin sitten, kun pamahtaa, niin tunnet kuin omat perheenjäsenesi olisi murhattu. Vaikka olen lapseton nuori mies, niin silti tunsin samaa kauhua ja surua, mitä kirjassa murhattujen lasten vanhemmat tunsivat ja se oli hirvittävintä mitä olen koskaan tuntenut elämässäni.    

Tietokirjassa on aina tietty etäännyttävä kerronta, mutta tässä ei. Tässä kuvataan, mitä uhrit tunsivat, kun he kuolivat, mitä Breivik tunsi ja mitä uhrien vanhemmat ja ystävät tunsivat. Vaikka tietenkin emme voi olla absoluuttisen varmoja kuka tunsi ja miten? Niin Seierstad kuvaile ne niin uskottaviksi, että voi hyvinkin olla, että nämä osapuolet tunsivat juuri, kuten kirjassa kuvattiin. En ole varma onko tällainen kerronta hyvä vai huono asia, kun käsitellään terrorismia, mutta ainakin minuun se tepsi, vaikka en pitänyt tunteista, joita tunsin.    

Mutta entäs itse mies? Breivik on tietenkin kirjan päähenkilö, jonka koko elämä kuvataan pieniä yksityiskohtia myöten. Miehen elämä kulki hyvin tyypillisen terroristin ja massamurhaajan elämänkaaren. Syntyi alemman keskiluokan ongelmaperheessä ja oli koulukiusattu ja hyljeksitty koko elämänsä aikana. Hyvästä koulutuksesta huolimatta miehen ura oikeistolaisessa Edistyspuolueessa ja yksityisenä yrittäjänä epäonnistuivat, jonka jälkeen tämä syrjäytyi lopullisesti ja päätti ryhtyä terroristiksi.    

Eli aika lailla samanlainen elämäntarina kuin esimerkiksi Muhammad Emwazilla (Isisin pahamainen brittiläinen pyöveli) Erotuksena kuitenkin se, että Breivik melkein loi oman ideologian, eikä seurannut niinkään jotain vakiintunutta terroristista ideologiaa, kuten salafi-jihadismia, mikä tekee Breivikistä tyypillisen koulusurmaajan ja terroristin hybridin.     

Breivikin ideologian pohja on vastajihadismi. Modernin äärioikeiston haara, jossa on samat elementit kuin vanhassa kansallissosialismissa, mutta juutalaiset on vaihdettu muslimeihin ja hakaristien sijaan tunnuksina on kristillinen risti tai jokin eurooppalaisen kulttuuriperinnön kuvasto. Kirjassa ei paljastu, miten Breivik radikalisoitui, ainoastaan sen, että hän nuorempana kuului maahanmuuttajataustaiseen katujengiin, josta hänet potkittiin pois ja useitten grafiitti-ryhmien hyljeksittyä hänet, Breivik liittyi maahanmuuttovastaiseen Edistyspuolueeseen. Mutta silloinkin hän ei vihannut muslimeja.  Vasta myöhemmin, kun hänen uransa asiakirjaväärentäjänä ja osakesijoittajana epäonnistuivat, hän alkoi puhua ”islamisaatiosta” ja ”eurabiasta”    

Breivik muuttui työttömyyden aikana tyypilliseksi äärioikeistolaiseksi öhöyttäjäksi, joka kulutti elämänsä äitinsä asunnossa pelaamalla videopelejä ja lukemassa ja kommentoimassa Halla-ahon ja muitten vastajihadistien vihajulkaisuja päivät pitkät. Tässä kirjassa ei paljasteta uhkasiko hän raiskata kuntapolitiikkoja, mutta varmasti sitäkin harrasti.    

Breivik oli lukenut lukuisia vastajihadistien tekstejä, joissa kuvattiin muslimeja viruksina ja syöpinä, jotka tuhoavat länsimaisen sivilisaation. Kuitenkin Breivik huomasi, että kaikissa teksteissä ajettiin rajojen sulkemista, mutta jos islam on tosiaan kaikkea hävittävä virus, niin ei auta sulkea rajat, jos maan sisällä on jo muslimeja. Breivik päättyi siihen loogiseen johtopäätökseen, että hävittääkseen islamin, on hävitettävä kaikki muslimit, jopa ne jotka asuvat maan sisällä, jopa ne, jotka tukevat muslimien oikeuksia, koska jos tosiaan islam on niin vaarallinen kuin vihajulkaisuissa kuvataan, niin ainoastaan ”täydellinen” puhdistus voi pelastaa Euroopan. Eli Breivik loi oman lopullisen ratkaisunsa.   

Breivik ehdottikin monissa maahanmuuttovastaisissa foorumeissa, että pitäisi muodostaa kansallismielinen ryhmittymä tai puolue, joka ajaisi muslimien pakkosiirron pois Euroopasta ja, jos joku vastusti, niin tämä pitäisi teloittaa maanpetturina. Valitettavasti kaikki vastajihadismin merkittävimmät kirjoittajat, kuten Peder Are Nøstvold Jensen, joka toimi salanimellä ”Fjordman” eivät koskaan vastannet Breivikin sähköpostiviesteihin. Breivik suuttui ja piti kaikkia vastajihadisteja pelkureina, jotka eivät ymmärtäneet oman ideologiansa ”loogista” ratkaisua. Breivik päätti olla se ratkaisu.    

Kirjassa kuvataan Breivikin persoonaa lapsuudesta asti ja siinä ilmenee, että mies oli aina ollut omituinen. Hänellä oli vaikeuksia samaistua muihin ihmisiin ja ilmaista itseään. Kaikki ryhmät, jotka syrjivät häntä, valittivat, että Breivik vaikutti ”epäaidolta” tai ”teeskentelijältä” kuin miehellä olisi aina ”kasvonaamio päällä”. Esimerkiksi Edistyspuolueessa Breivik oli liian oikeistolainen, jopa oikeistolaisille, joitten mielestä hän näytteli jotain karikatyyria. Tämä vieraannutti muut ja johti lopulta Breivikin eroamiseen puolueesta.    

Kukaan ei rakastanut Breivikiä. Aloin melkein säälimään tätä miestä, mutta myötätunto katosi, kun mies muuttui äärioikeistolaiseksi fanaatikoksi, joka kuvitteli olevansa salaisen Temppeliherra-järjestön johtojäsen, joka koordinoi muitten kuvitteellisten jäsenten kanssa terrori-iskuja Euroopassa. Breivikillä oli hyljeksitty koko elämänsä aikana, kunnes hän loi päässään yhteisön, jossa hän oli rakastettu.     

Kirjassa kuvataan, miten Breivik suunnitteli iskut, rakensi pommit ja osti aseet, miten Norjan viranomaiset olivat kykenemättömiä estämään iskut ja miten Breivik tappoi kymmeniä viattomia ihmisiä oman suuruudenhullun fantasiansa takia. Vaikka tiesin uutisista, mitä Breivik teki, niin silti tekojen ja ajatusmaailmojen tarkka kuvailu saivat minut vihaamaan tätä miestä vielä enemmän. Breivik on säälittävä murhanhimoinen sekopäinen rasistinen paskiainen. Lukiessa tätä kirjaa mieleeni tulivat kaikki keskiaikaiset teloitustavat, joita olisi voitu soveltaa Breivikiin, mutta sellainen on epärationaalista ajattelua. Vankila on juuri se paikka, missä Breivik pitäisi olla.     

Huvittavinta kirjassa oli kuitenkin, kun toimittajat kysyivät kaikilta vastajihadismin pääteoreetikoilta, mitä mieltä he olivat heidän aateveljensä terrorismista? Jokainen vastasi, että Breivik oli hullu, että hän tulkitsi väärin vastajihadismin, että heidän ideologiansa on rauhan ideologia, joka ei liity mitenkään Breivikin tekoihin. Tuntui ironiselta, että muslimeja yleistävät rasistit paskiaiset joutuivat puolustamaan aatettaan samoilla sanakäänteillä kuin muslimit, heidän uskontoonsa kohdistuneita syytöksiä. Se onkin helppoa kiihottaa kansanryhmää vastaan ja sitten, kun joku oikeasti tekee sen, mitä monet antirasistit ovat vuosikausia varoittaneet, niin koko homman voi kuitata mielisairaudella. Näillä ihmisillä ei ole edes selkärankaa ottaa vastuuta vihankylvöstä, vaan he pääsevät kuntavaltuuksiin ja jopa presidenttiehdokkaiksi.     

Oikeudenkäynti kuvaillaan myöskin yksityiskohtaisesti. Erityisesti mielialatutkimukset, joissa päädyttiin siihen johtopäätökseen, että Breivik oli puolihullu. Hän tiesi tekojensa olevan väärin, mutta kuvitteli olevansa suuren salaisen järjestön jäsen, joka toteutti tulevaisuudessa annettuja poliittisia kuolemantuomioita.    

Ehkä suurin tyydytys oli kirjan loppu, jossa kuvataan, että Breivik valitti vankilassa masennuksesta. Miestä masensi koko hänen elämänsä, mutta nyt hänellä ei ole pakopaikkaa, mistä purkaa masennus. Hänen oma päänsä muuttui henkilökohtaiseksi helvetiksi.

Tämä kirja ei sovi kaikille, vaan on todella rankka kuvaus yhden terroristin synkästä maailmankuvasta ja miten se vaikutti tuhoisasti nuorten poikien ja tyttöjen elämään. Sekä, miten rasismi johtaa joka kerta massamurhaan.   

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Rasismin ja äärioikeistolaisuus